Browsing by Title

Tämän tutkielman lähtökohtana on kiinnostus siitä, voiko itsearvioinnin lisääminen matematiikan oppiaineeseen lisätä matemaattista osaamista. Tutkielman tutkimusongelmana ovat: ”Miten 10–13-vuotiaiden oppilaiden itsearvioinnin vaikutusta matemaattiseen osaamineen on tutkittu?” ja ”Mitä tutkimukset 10–13-vuotiaiden oppilaiden itsearvioinnin vaikutuksesta matemaattiseen osaamineen osoittavat itsearvioinnin vaikutuksesta matemaattiseen osaamiseen?”. Ensimmäiseen ongelmaan vastataan tarkastelemalla, miten tutkimusaineistot on tutkimuksissa kerätty, mitkä ovat tutkimuksien tutkimusstrategiat, millaisia itsearvioinnin menetelmiä tutkimuksissa käytetään, kuinka pitkiä tutkimuksien itsearvioinnin ajanjaksot ovat ja liittyykö tutkimuksiin itsearvioinnin ohjausta. Toiseen ongelmaan vastataan tarkastelemalla, mitä aineisto osoittaa itsearvioinnin vaikutuksesta matemaattiseen osaamiseen taulukoimalla aineistot niiden tulosten tilastollisen merkityksen perusteella, joko osoittamaan, että itsearvioinnilla on positiivinen suhde matemaattiseen osaamiseen tai, että tilastollista merkitsevyyttä ei löytynyt. Yhden tutkimuksen tulokset tulkitaan matemaattisen osaamisen ajallisen kasvun perusteella, sillä tutkimuksessa ei ollut kontrolli tai kohortti ryhmää, johon kehitystä voidaan verrata. Tutkielman menetelmänä käytetään systemaattista kirjallisuuskatsasta. Aineiston tutkimusten aineistot on pääsääntöisesti kerätty alku- ja loppukokeilla, poikkeuksena tästä on kurssiarvosanojen hyödyntäminen. Tutkimukset ovat tutkimusasetelmaltaan kvasikokeellisia yhtä tutkimusta lukuun ottamatta, joka on tapaustutkimus. Aineistossa käytetään pääsääntöisesti formatiivista itsearviointia ja vähiten käytetään summatiivista itsearviointia. Itsearvioinnin ajanjaksot vaihtelevat tutkimuksissa kahdesta päivästä 17:ään viikkoon, ja puolessa aineiston tutkimuksista oppilaille tarjottiin itsearvioinnin ohjausta. Tutkimusten tulokset itsearvioinnin vaikutuksesta matemaattiseen osaamiseen ovat ristiriitaisia.

Suicidal and death-related speech and self-harming behavior can manifest themselves even in young children. This review briefly considered suicidal thoughts, speech and behavior of children, ages 2 to 8. The focus was on the manifestation and assessment of suicidality as well as on the risk factors related to it. One target of interest was also children’s cognitions of death and suicide. On the basis of research, suicidality in children is rare and is associated with psychiatric disorders of the child. Associations between child´s suicidality, traumatic experiences and parents’ psychopathology have also been researched but there is no consensus on the topic. Suicidality in childhood is a likely risk factor for suicidality later in life so early intervention for suicidal thoughts and self-harming behavior is crucial. More research on the topic is needed and children’s understanding of death and suicide should be considered when examining their suicidality. 2-8 years old children are an extremely heterogenic group concerning their development and assessing motives and intents behind their thoughts, speech and behavior can be extremely challenging. More information of how suicidality manifests itself in thoughts, speech and behavior of young children and compared to older children is still necessary.

Tämä kuvaileva kirjallisuuskatsaus tutkii 3–5-vuotiaiden lasten osallisuutta varhaiskasvatuksen liikuntakasvatuksessa. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kehittää olemassa olevaa teoriaa sekä rakentaa myös uutta teoriaa. Tutkimuskirjallisuuteen perustuva kirjallisuuskatsaus on systemaattinen, täsmällinen ja toistettavissa oleva menetelmä, joka antaa kokonaiskuvaa tutkitusta aiheesta. Kuvailevassa kirjallisuuskatsauksessa aineisto on kerätty tutkimuskirjallisuudesta. Tutkielman aineisto koostuu tieteellisistä tutkimuksista sekä artikkeleista. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että lasten osallisuuden toteutumisesta on löydetty puutteita. Lasten mukaan ottaminen ja kuuleminen koettiin vielä aikaa vievänä ja siten arjessa tuntui lähes mahdottomalta. Keinoja lasten osallistamiseksi kyllä löytyi. Lasten osallisuutta mahdollistaa aktiivinen, läsnä oleva varhaiskasvatuksen ammattilainen, joka huomioi lasten aloitteet ja kiinnostuksen kohteet toiminnan lähtökohtana. Liikuntakasvatus on parhaimmillaan päivittäisissä hetkissä toteutuvaa, yhteisöllistä ja muuhun kytkeytyvää toimintaa, joka rakentuu lasten ideoiden ja aloitteiden ympärille. Lasten osallisuuden toteutuksessa liikuntakasvatuksessa on lopulta kyse siitä, osaako aikuinen soveltaa teoriataustaa ja tavoitteita, kun aloitteetkin tulevat lapsilta. Lapset ovat erilaisia, joten he kokevat osallisuuden myös eri tavoin. Erilaiset tavat reagoida ympäristöä ja oppia, merkitsee myös eroja osallisuuden kokemisessa. Lasten osallisuutta vahvistaa lasten mielipiteiden huomioiminen, jolloin hänelle tulee myönteisiä kokemuksia kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta. Tutkimuksessa kehitetään keinoja lasten osallisuuden lisäämiseksi varhaiskasvatuksen liikuntakasvatuksessa.

Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten lastentarhanopettajat tukevat 3-5-vuotiaiden lasten lukivalmiuksia kahden fonologisen tietoisuuden sisällön eli kirjain-äännevastaavuuksien ja äänteiden erottelun harjoittelun kautta. Myös haluan tietää, miten tukemista tapahtuu arjessa keskustelun, lukemisen ja riimittelyn yhteydessä. Lopuksi opettajat saavat kertoa avoimesti, mitä muita tukitapoja he käyttävät työssään. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että lasten välillä on suuria eroja lukemistietoisuudessa ja lukutaidossa koulun aloitusvaiheessa ja että lukemaan opettaminen olisi syytä aloittaa jo ennen koulua. Hypoteesini on, että lastentarhanopettajien tukitavat eroavat toisistaan. Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen aineistonkeruun toteutin teemahaastatteluilla ja tutkimuksessa on fenomenografinen näkökulma. Haastattelin touko-kesäkuussa 2015 kolmea lastentarhanopettajaa, jotka työskentelivät 3-5-vuotiaiden ryhmissä. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Tämän jälkeen analysoin ne laadullisen tutkimuksen sisällönanalyysin ja tutkimus-ongelmiin viittaavan teemoittelun kautta. Tutkimustuloksissa ilmeni, että lastentarhanopettajien tukitavoissa on paljon samankaltaisuuksia, ja yleisesti ottaen he tukevat lasten lukivalmiuksia arjen eri tilanteissa, positiivisesti ja lasten kiinnostuskohteiden kautta. Fonologiseen tietoisuuteen liittyvissä vastauksissa ilmeni asioiden nimeämisen harjoittelu, aikuisen esimerkki ja riimiparien sekä kuvakorttien käyttö tuokioissa. Vuorovaikutusta käsittelevissä vastauksissa nousivat esille asioiden nimeämisen ja havainnoinnin tärkeys. Aikuisten tulisi siis seurata lasten kommunikointia ja sopivalla hetkellä osallistua siihen. Opettajat kertoivat, että kirjoja luetaan ryhmissä päivittäin ja tarinasta keskustellaan samalla lukemisen aikana. Lasten riimittelytaitoja opettajat tukevat huumorin, sanojen tutkimisen ja musiikin avulla. Positiivinen ilmapiiri ja lasten kiinnostuskohteiden käyttö nousivat esille keskusteltaessa muista tukemisen tavoista. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että lasten lukivalmiuksia voidaan harjoitella päivähoidossa erittäin monipuolisesti ja lapsia innostavalla tavalla kaikissa päivän tilanteissa. Vastauksissa korostuivat juuri erityisesti arjen pedagogiikan käyttäminen, aikuisen positiivinen asenne ja lasten kiinnostuskohteiden huomioiminen harjoittelussa.

My Bachelor's thesis is a qualitative study which aims to identify the early childhood education teacher’s ideas of the self-esteem of 3 – 5 years and the importance of a healthy self-esteem. In addition, the study examines the way in which early childhood education contributes to the healthy self-esteem of children, which may possibly be an obstacle to its development and the influence of the home culture on the development of children's self-esteem. A few previous studies have been found in support of self-esteem in early childhood education. In Finland, the most extensive research on this subject is the thesis of Päivi Koivisto from 2007, "Yksilöllistä huomiota arkisissa tilanteissa”: Developing a Kindergarten culture to strengthen the self-esteem of childrens. The data for my thesis was gathered from three Southern Finnish municipalities in late 2018. The Material was collected by interviewing five qualified early childhood teachers. Interviews were conducted through thematic interviews. The Material is analysed by using the phenomenographic analytical method. The Results show that each interviewee knew the basics of self-esteem, and they taught that supporting a healthy self-esteem is an important task in everyday life. They felt that the development of the healthy self-esteem of children was best supported by a bracing meeting, positive interaction and by highlighting the strengths of the children. The importance of cooperation with parents is important. With that we can support parent’s own self-esteem or parenthood, as well as making visible children's strengths. Although the interviewee felt the importance of supporting a healthy self-esteem, they felt that the demanding of educational work effects so that educators couldn’t daily face the children, because of hurry and exhaustion, so that it would support the development of a healthy self-esteem. Every interviewee experienced a major challenge in the work of incompetent or unprofessional educators who may not have the skill or interest to confront and interact with children in order to support children's self-esteem. Due to the parent’s personal problems, children face with more challenges in the foundations of self-esteem. In the case of these children, the interviewns highlighted routines and the need for safe, reliable, sensitive and supportive adults in the everyday life of early childhood education.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä lasten tunnetaidoista ja miten niitä voidaan edistää 3–5-vuotiailla lapsilla. Tavoitteena oli saada tietoa lasten tunnetaidoista ja siitä, miten varhaiskasvatuksen opettaja voi edistää lasten tunnetaitojen kehitystä. Työn teoreettinen viitekehys koostuu tunteisiin ja tunnetaitoi-hin liittyvistä erilaisista tutkimuksista kuten Köngäs (2018). Hyödynsin tunnetaito-oppaita li-säämään ymmärrystä tunnetaidoista ja keinoista niiden edistämiseksi. Lisäksi käytin Var-haiskasvatussuunnitelman perusteita 2018 tässä tutkimuksessa tuomaan näkökulmaa siitä, miten ne velvoittavat edistämään ja tukemaan lasten tunnetaitoja. Tunnetaitojen, kuten tunteiden nimeämisen, ilmaisun ja säätelyn ongelmat näkyvät yhä enemmän varhaiskasvatusikäisillä lapsilla. Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävänä on tu-kea lapsen tunnetaitoja. Tunnetaitoihin tulisi perehtyä jotta voisi alkaa edistämään niiden kehitystä tavoitteellisesti. Tutkimusta toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineistoa hankittiin haastattelemalla kol-mea varhaiskasvatuksen opettajaa helsinkiläisistä päiväkodeista. Aineisto analysoitiin sisäl-lönanalyysin avulla. Tämän aineiston valossa näyttää siltä, että tunnetaitoja voidaan tukea varhaiskasvatukses-sa. Varhaiskasvatuksen opettaja voi vaikuttaa siihen olemalla sensitiivinen ja pyrkimällä tunnistamaan lasten tunnetaidot ja etsimällä keinoja tukea niitä. Haastattelujen perusteella näyttäisi, että 3–5-vuotiaiden tunnetaitojen kehittyminen on eritasoista, mikä vaikuttaa opet-tajien valitsemiin keinoihin toteuttaa tunnetaitojen opettelua ryhmässä. Haastateltavat toi-voisivat että tunnetaitomateriaaleja olisi enemmän saatavilla ja täydennyskoulutuksia tu-kemaan heidän tunnetaitojen osaamista.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella, miten 3–6-vuotiaiden lasten osallisuus ilmeni henkilöstön kokemana varhaiskasvatuksen arjessa. Aihe on ajankohtainen, sillä lasten osallistumisen ja vaikutusmahdollisuuksien merkitys on korostunut varhaiskasvatuksessa osana laajempaa yhteiskunnallista keskustelua lasten oikeuksista ja hyvinvoinnin tukemisesta. Lasten osallisuus on moniulotteinen käsite, joka liittyy kaikkeen heidän toimintaansa varhaiskasva-tuksessa. Se korostuu myös työtämme ohjaavissa asiakirjoissa, joissa velvoitetaan huomioimaan lasten mielipiteet ja mahdollistamaan heidän osallisuutensa. Viime vuosina on vahvistunut ymmärrys siitä, että lapsilla tulisi olla mahdollisuus osallistua päivittäisiin toimintoihin ja päätöksentekoon varhaiskasvatuksessa. Useimmat tutkijat korostavat, että osallisuuden pe-dagogiikkaa kehittämällä voidaan edistää lapsen hyvinvointia. Tämä tutkimus oli laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus, jossa aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimusaineisto on osa VKK-Metron laajempaa tutkimushanketta. Aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Tässä tutkimuksessa käytetty osa-aineisto koostui 136 varhaiskasvatustiimin vastauksesta, joissa keskityttiin 3–6-vuotiaiden lasten osallisuuteen ja sen huomioimiseen päiväkodin arjessa. Tulokset osoittavat, että lasten aloitteet huomioitiin eniten leikkitilanteissa, mikä tukee heidän hyvinvointiaan ja osallisuuden kokemustaan. Sen sijaan perushoitotilanteissa aloitteiden huomioiminen oli vähäistä. Tämä voi johtua ajasta, jolloin osallisuuden tukeminen ei ollut yhtä keskeistä. Lisäksi vain muutamissa vastauksissa mainittiin lasten osallistaminen toiminnan suunnitteluun. Tutkimustulokset korostavat osallistavan toimintakulttuurin kehittämisen tärkeyttä. Tämä edellyttää pedagogista keskustelua työyhteisöissä ja osallisuutta edistävien toimintatapojen kehittämistä. Varhaiskasvatushenkilöstön koulutuksen lisääminen lasten osallisuudesta voi parantaa varhaiskasvatuksen laatua, jolloin lasten oikeus osallistua ja vaikuttaa toteutuu paremmin.

Tutkimus selvitti 3-vuotiaan lapsen suhdetta pienempään sisarukseen ja sitä lähdettiin tutkimaan kahden tutkimusongelman avulla: Millä tavalla 3-vuotias lapsi osoittaa huomiotaan nuoremmalle sisarukselle ja millaisia nuorempaan sisarukseen liittyviä tunneilmaisuja vanhemmilla sisaruksilla on ilmennyt? Tutkimuksen tavoitteena oli saada lisätietoa alle 3-vuotiaiden lasten sisarussuhteesta ja mitkä tekijät vaikuttavat lasten väliseen vuorovaikutukseen. Aiheeseen liittyvää aikaisempaa tutkimusta on hyvin vähän, joten niiden perusteella ei ole mahdollista tehdä hypoteeseja. Tutkimukseen osallistui kolme perhettä, joissa jokaisessa oli äidin ja isän lisäksi 3-vuotias isompi sisarus ja pienempi noin vuoden ikäinen kuopus. Aineisto tutkimusta varten kerättiin sekä vanhempien että isomman sisaruksen haastatteluilla sekä lisäksi sisarusten toimintaa observointiin vähintään kahdessa arkisessa tilanteessa, esimerkiksi ulkoilu- ja syömistilanteessa. Havainnointilanteet kuvattiin videokameralla ja haastattelut äänitettiin, jotta tutkimuksen aineistoon pystyttiin palaamaan helposti monta kertaa. Jokainen isosisarus osoitti pikkusisarukselleen huomiota oman persoonallisuuden ja tilanteeseen vaikuttavien ärsykkeiden mukaisesti. Tutkimuksen tulokset eivät ole luotettavia ja yleisesti päteviä, koska aineistoni ja otokseni ovat niin vähäiset. Äitien kertoman mukaan voin kuitenkin todeta, että lapsen aikaisempi toimintaympäristö vaikuttaa siihen, kuinka hän suhtautuu ja toimii pikkusisaruksen kanssa. Tutkimuksen perusteella isosisarus käyttäytyy positiivisemmin ja empaattisemmin pikkusisarusta kohtaan, jos hän on tottunut esimerkiksi päiväkodissa jakamaan sekä huomiota että tavaroita muiden lasten kanssa.