Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p10006"

Avioliittoon perustuvan siirtolaisuuden hallinnassa kietoutuvat yhteen maahanmuuton kontrollointi ja oikeanlaisten tai toivottujen parisuhteiden määrittely. Tutkielma käsittelee avioliittoon perustuvan perheenyhdistämisen prosessia hallinnan kohteina olevien ylirajaisten pariskuntien elämästä ja kokemuksista käsin. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin perheenyhdistämisen prosessissa rakentuvia “aidon” avioliiton edellytyksiä sekä niiden suhteutumista lupaa hakevien ulkomaalaisten ja heidän suomalaisten puolisoidensa parisuhteiden käytäntöihin. Toiseksi analysoidaan luvan hakemisen institutionaalisiin käytäntöihin sisältyviä epäilyksen ja rodullistamisen ulottuvuuksia ja kolmanneksi lupaa hakevien pariskuntien omia toiminnan strategioita perheenyhdistämisen prosessissa. Tutkielman aineisto koostuu oleskelulupaa hakeneiden nepalilaisten miesten sekä heidän puolisoidensa, suomalaisten naisten, yksilö- ja parihaastatteluista. Tutkielman analyysissä yhdistetään sekä aineiston realistista että diskursiivista luentaa. Tällöin haastattelupuhe käsitetään merkityksiä tuottavana, puhetavoista ja narratiiveista rakentuvana toimintana, mutta samalla sillä nähdään olevan viittauspisteitä myös puheen ulkopuoliseen todellisuuteen. Analyysi nojaa siirtolaisuuden hallintaa, perhe- ja lähisuhteita sekä postkoloniaaleihin ”rotua”/etnisyyttä käsitteleviin tutkimuskeskusteluihin. Tutkielma paikantuu kriittisen siirtolaisuuden tutkimuksen tutkimusalueeseen. Tutkielma osoittaa, kuinka lupaprosessissa ei vain tarkasteta parisuhteen ”aitoutta”, vaan järjestelmä vaikuttaa ylirajaisten pariskuntien avioitumiskäytäntöihin ohjatessaan pariskuntia avioitumaan luvan saamisen varmistamiseksi. Tutkielman perusteella maahanmuuttohallinnon normatiiviset käsitykset parisuhteesta ja avioliitosta eivät aina vastaa ylirajaisten pariskuntien todellisia elämiä ja parisuhteiden käytäntöjä. Vaikka perheenyhdistämisen käytännöissä esiin tulevat normit nojaavat osin länsimaisen avioliiton ihanteeseen, eivät länsimaisen parisuhteen ideaaliin liittyvä vapaus ja yksityisyys toteudu lupaprosessissa. Lupajärjestelmä tunkeutuu parisuhteen intiimiin tilaan edellyttäessään puolisoilta avioitumista ja pakottaessaan puolisot lupaprosessissa avaamaan ja määrittelemään parisuhde-elämänsä yksityiskohtia maahanmuuttohallinnon viranomaisille. Lupajärjestelmä asettaa ylirajaisissa parisuhteissa olevat pariskunnat eriarvoiseen asemaan suomalaisten pariskuntien kanssa, kun se asettaa heidän suhteensa tarkastettavaksi ja ulkomaalaisen muuttamisen motiivit potentiaalisesti epäilyttäviksi. Analyysi nostaa esiin sekä lupaprosessissa koettuja intensiivisiä rasistisia hetkiä että prosessin materiaalisissa käytännöissä ja viranomaisten toiminnassa epäsuorasti koettua epäilystä ja rasismia. Kokemukset portinvartijoina toimivista viranomaisista vaihtelivat avustajista vastustajiin. Kokemus valvonnan alla olemisesta levittäytyi varsinaisista suhteen tarkastamisen käytännöistä – kuten lomakkeista ja haastattelutilanteista – myös muille alueille. Luvan hakijat ja heidän puolisonsa ovat potentiaalisesti jatkuvan tarkkailun alla tietämättä tarkalleen, mitkä tilanteet ja suhteen ulottuvuudet valvonta kattaa. Tutkielma osoittaa myös, kuinka lupaa hakevat eivät asetu vain hallinnan kohteiksi, vaan pyrkivät vaikuttamaan lupaprosessin suotuisaan etenemiseen ja myönteiseen lupapäätökseen. Pariskunnat hyödynsivät prosessin aikana sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia resursseja. Lisäksi lupaa hakevat ja erityisesti heidän puolisonsa pyrkivät esittämään parisuhteensa lupaprosessissa tavalla, jonka olettivat asettuvan maahanmuuttoviranomaisten käsityksiin “aidosta” avioliitosta sekä pyrkivät irrotautumaan hyväksikäyttävän maahanmuuttajan subjektipoisitosta ja osoittamaan hyvää kansalaisuuttaan työmarkkinakansalaisuuden diskurssiin nojaten. Poista valitut

Aiemmassa muuttoliikettä ja integraatiota käsittelevässä empiirisessä ja teoreettisessa tutkimuskirjallisuudessa on peräänkuulutettu integraation tutkimista monipaikkaisena ja -ulotteisena ilmiönä ylirajaisesta näkökulmasta. Tämän tutkielman tarkoitus on käsitellä Suomessa pysyvästi asuvia, vähintään 50 vuotta täyttäneitä venäjänkielisiä siirtolaisia kyseisestä näkökulmasta. Tutkielmassa integraatio ymmärretään minkä tahansa ryhmän – siis myös ei-siirtolaisten – integraationa mihin tahansa sosiaaliseen järjestelmään. Tarkastelu kuitenkin rajataan aiemman tutkimus- ja teoriakirjallisuuden perusteella kolmeen sosiaaliseen järjestelmään tai integraation kohteeseen: Suomen valtayhteiskuntaan, venäjänkieliseen paikallisyhteisöön sekä ylirajaiseen tilaan. Ne eivät tarkoita lopullista tai tyhjentävää kokonaisuutta, mutta mahdollistavat perustellun rajauksen monipaikkaisen integraation empiiriseen ja kvantitatiiviseen tarkasteluun. Integraatiosta tarkastellaan myös neljää eri ulottuvuutta: rakenteellista, sosiaalista, kulttuurista ja identifikationaalista. Aineistona on vuonna 2019 CHARM-hankkeessa (Care, Health and Ageing of Russian-speaking Minority in Finland) kerätty ainutlaatuinen, määrällinen kyselyaineisto (N=1082), joka tarjoaa ensi kertaa väestöllisesti edustavaa tietoa ikääntyvistä siirtolaisista. Menetelmänä käytetään moniulotteista korrespondenssianalyysia (MCA) tarkastelemaan Suomen valtayhteiskuntaan suuntautuvan integraation, venäjänkieliseen paikallisyhteisöön suuntautuvan integraation sekä ylirajaisen integraation taustalla vaikuttavia piiloisia rakenteita. Valtayhteiskuntaan ja ylirajaiseen tilaan suuntautuvan integraation taustalta löydetään kaksi ulottuvuutta: konsonantti sekä dissonantti integraatio. Konsonantissa integraatiossa siirtolaisen identifikaatio on yhdenmukaista rakenteellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen integraation kanssa. Dissonantissa integraatiossa puolestaan havaitaan identifikationaalista erottautumista tai välimatkaa muusta integraatiosta. Lineaarisessa regressioanalyysissa perehdytään tarkemmin Suomen valtayhteiskuntaan suuntautuvan integraation konsonanttiin ja dissonanttiin ulottuvuuteen ja katsotaan, miten valitut taustatekijät – sukupuoli, ikä, maahanmuuton ajankohta, maahanmuuton peruste, asuinsijainti, tulot sekä koettu syrjintä – ovat yhteydessä niihin. Havaitaan, että naissukupuoli sekä varhaisempi maahantulon ajankohta ovat yhteydessä sekä konsonanttiin että dissonanttiin integraatioon valtayhteiskuntaan. Tulos voi selittyä sillä, että miehillä ja vähemmän aikaa maassa olleilla integraation taso on matalampi, ulottuvuudesta riippumatta. On myös mahdollista, että pidempi maassaoloaika moninaistaa integraatiopolkuja, mistä syystä se on positiivisessa yhteydessä kumpaankin ulottuvuuteen. Maahanmuuton perusteista perhesyistä muuttaminen on positiivisessa yhteydessä vain dissonanttiin integraatioon. Voi olla, että jos päätös muutosta ei välttämättä ole ollut oma vaan toisen perheenjäsenen, voi identifikationaalinen integraatio olla vähäisempää tai hitaampaa kuin rakenteellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen integraatio, mikä selittäisi tulosta. Syrjintä on negatiivisessa yhteydessä konsonanttiin integraatioon, mikä puolestaan saattaa selittyä sillä, että valtaväestön taholta koetun syrjinnän on aiemmissa tutkimuksissa havaittu lisänneen kielteisiä kokemuksia ja vähentäneen siksi identifikaatiota kielteiseksi koettua valtayhteiskuntaa kohtaan. Väestön moninaisuuden pitäisi olla yhteiskuntapolitiikan lähtökohta. Mikäli siirtolaisten integraatiota valtayhteiskuntaan halutaan yhteiskunnallisella tasolla tukea, on syytä tarkastella, onko sille joitain rakenteellisia esteitä tai syrjäyttäviä ominaisuuksia, jotka saattavat aiheuttaa osattomuutta. Mikäli näin on, voitaisiin kyseisiä rakenteita muuttaa inklusiivisimmiksi ja syrjintään puuttua. Omankieliseen yhteisöön kiinnittymistä ja ylirajaisen elämäntavan toteutumista on myös tärkeää tukea, sillä nämä eivät ole pois integraatiosta valtayhteiskuntaan. Pohjimmiltaan integraatio ja syrjimättömyys lisäävät siirtolaisten hyvinvointia ja osallisuutta.

Tutkielma tarkastelee kriittisesti ihmiskaupan uhrin oleskelulupaprosessia ja luvan myöntämisen edellytyksiä suhteessa prosessin läpikäyneen kokemuksiin. Erityisen tarkastelun kohteena on ihmiskaupan uhrille inhimillisen yksilöllisen syyn perusteella myönnetyn oleskeluluvan edellytykset. Tutkielman perusteella erityisen tärkeäksi ihmiskaupan uhrin oleskelulupaprosessin kannalta nousee kysymys siitä, milloin maahanmuuttoviranomaiset arvioivat hakijan aseman tarpeeksi haavoittuvaksi. Tutkielma käsittelee seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää ihmiskauppaa nimenomaan laajemmin siirtolaisten oikeuksia koskevana kysymyksenä ja jäsentelee yleisesti siirtolaisuuden hallinnan ja erityisesti oleskelulupajärjestelmän aiheuttamia ongelmia seksityön, siirtolaisuuden ja ihmiskaupan näkökulmasta. Tarkastelun kohteena on se, millaiseksi institutionaalinen ihmiskaupan uhrin lupaprosessi muodostuu suhteessa sen läpikäyneen kokemuksiin sekä se mitkä tekijät ihmiskaupan uhrin oleskelulupaprosessissa edesauttavat myönteisen oleskeluluvan saamista ja mitä luvan edellytyksenä oleva ”haavoittuva asema” käytännössä tarkoittaa. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta eri lähteestä kerätystä aineistosta: ihmiskaupan uhrin oleskelulupaprosessin läpi käyneen haastattelusta, hänen tapaustaan koskevista maahanmuuttoviraston dokumenteista ja asiassa avustaneen asianajajan haastattelusta. Koska aineisto on koottu tapaustutkimukselle ominaisesti useasta eri lähteestä, myös sen analyysissä käytetään erilaisia menetelmiä. Analyysin lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi siinä merkityksessä, että ajattelen todellisuuden rakentuvan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Haastatteluaineistoa luetaan narratiivisen näkökulman avulla koska nimenomaan haastateltavan kertomus on se, jota vasten tutkielman muuta aineistoa analysoidaan. Maahanmuuttoviraston dokumenttien analyysissä sovelletaan kriittistä diskursiivis-narratiivista luentaa sillä niiden osalta kiinnostuksen kohteena eivät niinkään ole kertomukset sinänsä vaan myös se millaisia diskursseja ne sisältävät. Analyysi nojaa seksityön, kriittisen ihmiskaupan ja kriittisen siirtolaisuuden tutkimuksen piirissä käytyihin tutkimuskeskusteluihin. Tutkielman analyysi osoittaa, että ihmiskaupan uhrin oleskelulupaprosessissa maahanmuuttoviranomaiset toimivat portinvartijoina ja soveltavat oleskelulupakäytäntöjä sen mukaan, onko hakijan uhrikertomus uskottava ja herättääkö se heissä myötätuntoa vai ei. Kaikkein helpommin täydellisen ja legitiimin uhrin statuksen saa henkilö, joka rikoksen kohteeksi joutuessaan on fyysisesti ja henkisesti heikko ja viaton. Analyysi osoittaa, että haastateltavalle myönnettiin oleskelulupa vasta kun hänen tilanteensa pystyttiin konkretisoimaan sellaisiksi yleismaailmallisiksi biologisia lakeja noudattaviksi ongelmiksi, jotka voitiin paikallistaa sairaan ruumiista. Sairaan ruumiin legitiimi kärsimys toimii ikään kuin hakijan haavoittuvuuden mittarina. Sen mukaan kärsimys, jonka taustalta voidaan lääketieteellisesti tunnistaa tauti on uskottavampi kuin epämääräisistä vaivoista tai ongelmista kärsivien potilaiden tai turvapaikanhakijoiden kokemus.

Tutkin pro gradu -työssäni identiteetin rakentumista Suomi-lehden siirtolaiskirjoituksissa. Suomi-lehti perustettiin Australiassa 1920-luvulla suomalaissiirtolaisten yhdyssiteeksi, ja sen sivuilla on säilynyt merkittävä osa australiansuomalaisten historiaa. Toisen maailmansodan jälkeen jopa 15 000 suomalaista emigroitui Australiaan, kunnes muutokset Australian siirtolaisuuspolitiikassa johtivat muuttoliikkeen tyrehtymiseen 1970-luvun alussa. Tutkimukseni ajoittuu vuosille 1968-73, jolloin Suomen Australian-siirtolaisuudessa koettiin viimeinen huippukausi ja Australian suomalaisvähemmistö kasvoi suurimmilleen koskaan. Runsaan paluumuuton jälkeenkin noin 10 000 suomalaista jäi rakentamaan uutta elämää eteläiselle mantereelle. Tutkimukseni perustuu siirtolaiskirjoitusten tulkinnalliseen analyysiin, jossa tarkastelen australiansuomalaisia ja identiteetin kysymyksiä etnisyyden, intersektionaalisuuden ja ylirajaisuuden näkökulmista, ja konstruktionistisen historiantutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen metodeihin nojaten. Teoreettisen viitekehyksen työlleni muodostaa kielellisen käänteen jälkeinen subjektiviteetin teoretisointi, jossa yksilön ja identiteetin nähdään rakentuvan historiallisessa ajallisessa ja paikallisessa kontekstissaan, vuorovaikutussuhteessa kulttuuriin ja toisiin, kielellisissä ja diskursiivisissa merkityksenannoissa ja tiedostamattomissa prosesseissa. Länsimaisen humanismin mieskeskeistä tutkimusperinnettä ja monoliittista ja essentialistista kulttuurimallia purkava tutkimukseni paikantuu myös feministisen tutkimuksen poliittiselle kentälle. Esitän, että siirtolaisuus merkitsi australiansuomalaisille eräänlaista suomalaisen identiteetin kriisiytymisen tilaa, jossa kysymys etnisyydestä avautui uudelleenneuvottelun ja toisaalta myös puolustamisen kohteeksi. Australiansuomalaiset tulivat tietoiseksi suomalaisuudestaan juuri vieraiden kulttuuristen merkitysjärjestelmien vaikutuksille altistuessaan. Etnisyys käsitteellistyy kuvitteelliseen yhteisöön nojautuvana kollektiivisena identiteettinä ja siirtolaisuus puolestaan diasporisena tilana, joka luo kaipuuta takaisin tuohon kuvitteelliseen alkuperään. Suomalaisuuden vaaliminen ei merkityksellisty niinkään siirtolaisten sielusta luonnollisesti kumpuavan olemuksen säilömisenä vieraissa oloissa, vaan sen sijaan juuri tuon vierauden synnyttämänä tarpeena rakentaa uudelleen siirtolaisuuden paikaltaansiirtävissä prosesseissa menetetty kuuluvuuden ja merkityksen tuntu. Väitän, että australiansuomalaista vähemmistöä on mahdotonta tarkastella vain yhden homogeenisen etnisen näkökulman varassa, sillä etnisyyden käsite häivyttää näkyvistä vähemmistöön sisältyviä eroja ja moninaisuutta. Intersektionaalisesta näkökulmasta australiansuomalaisen vähemmistön sisällä hahmottuukin useita eroja luovia jakolinjoja, joissa kosketuspinnat siirtolaisuuden kokemiseen olivat hyvin erilaisia. Siirtolaisena eletty aika, sukupuoli, työ, luokka, ikä, sukupolvi ja sopeutumisen aste tai syrjäytyneisyyden eri muodot rakensivat hyvin erilaisia kokemuksia siirtolaisuudesta, ja nämä yhteiskunnalliset asemoinnit ja identiteettipositiot yhdistyivät kussakin siirtolaisessa eri tavoin. Kyseenalaistan näkemyksen kulttuureista muuttumattomina, puhtaina, erillisinä ja toisistaan riippumattomina entiteetteinä ja esitän sen sijaan australiansuomalaisten rakentaneen identiteettiään eräänlaisessa ylirajaisessa kolmannessa tilassa, kahden kielen, kulttuurin ja kodin symbolisessa rajamaastossa, jossa ihmiset, identiteetit ja kulttuuriset vaikutteet olivat jatkuvissa hybridisoitumisen prosesseissa. Työn keskeinen argumentti on, että siirtolaisuus on nähtävä kokonaisvaltaisena elämänmuutoksena, niin materiaalisena kuin eksistentiaalisena siirtymisen tilana ja jopa elämänmittaisena prosessina, johon jatkuvat neuvottelut identiteetistä, omasta paikasta, merkityksistä ja kuulumisesta olennaisesti sisältyvät.

”Patriarkaatti tuomitsee ensihenkäyksestä mut / rangaistuksenani, on väkivalta kätketty,” kajahti Kolmen sepän patsaalla joulukuussa 2019. Joukko latinalaisamerikkalaisia naisia toisti Helsingissä Un violador en tu camino -performanssin (suom. Raiskaaja tielläsi), joka syntyi Chilen Valparaísossa osana laajoja mielenosoituksia vuonna 2019. Las Tesis -aktivismiryhmän performanssia kopioitiin ympäri maailmaa useilla kielillä, ja eri käännökset toistivat aina saman viestin: naisten kokema seksuaalinen väkivalta on osa yhteiskunnan valtarakenteita.   Suomessa performanssin järjesti latinalaisamerikkalaisten feministien aktivistiryhmä La Red de Mujeres Finlandia. Tutkielmassa haastattelu kahden ryhmän jäsenen kanssa ja osallistuva havainnointi Suomen Un violador -performanssissa tarjoavat näkökulman siirtolaiskontekstissa tapahtuvaan transnationaaliseen feministiseen solidaarisuustyöhön. Tarkastelen teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin siirtolaisuuskontekstissa tapahtuvan feministisen aktivismin ja erityisesti Un violador -performanssin kokemusta. Tutkin millaisia identiteetin ja kuulumisen kysymyksiä feministiseen aktivismiin liittyy siirtolaisuuskontekstissa? Millaisia motiiveja ja merkityksiä latinalaisamerikkalaisella feministisellä aktivismilla on Suomessa protestoidessa? Lisäksi pohdin, miten La Redin aktivismi ja Un violador -performanssi voidaan ymmärtää transnationaalisen feminismin ilmiöinä?   Paneudun tutkielmassa tunteiden merkitykseen feministisessä aktivismissa. Performanssi hahmottuu symbolisena solidaarisuuden eleenä, jolla osoitetaan tukea naisille ja feministeille Latinalaisessa Amerikassa. Performanssin osallistujat rikkovat tunnekulttuurin normeja sekä naisina että maahanmuuttajina, ja luovat tilaa uudenlaisten tunnekulttuurien muovautumiselle, tai ainakin hetkelliselle vapautumiselle normeista. Siirtolaisuuskontekstissa korostuvat transnationaaliset identiteetit ja kuulumisen neuvottelut, joita performanssin parissa käydään. Siirtolaisuuden, feminismin ja aktivismin intersektiossa avautuu analyyttinen monipaikantuneen feminismin muoto, jossa ammennetaan marginalisaation ja toiseutetuksi tulemisen kokemuksista. La Red de Mujeres Finlandian solidaarisuuteen perustuva aktivismi ei ainoastaan tarjoa tilaa omaehtoiselle identiteetin määrittelylle maahanmuuttajakontekstissa, vaan myös laajentaa feministisen ajattelun näkökulmia Suomessa.