Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p10164"

Sosiaaliala on kärsinyt pitkään veto- ja pitovoiman haasteista ja erityisesti lastensuojelussa sosiaalityöntekijäpula on vakava ongelma. Lastensuojelua kuormittavat sosiaalityöntekijöiden tiheän vaihtuvuuden ja rekrytointihaasteiden lisäksi suuri työmäärä. Lastensuojelutyön houkuttelevuuden ja sosiaalityöntekijöiden pysyvyyden kohentamiseksi tulee lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työolosuhteita muuttaa useilla ulottuvuuksilla. Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tuoda esille kunnallisen lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia perehdytyksestään lastensuojelutyöhön sekä perehdytykselle antamistaan merkityksistä. Lisäksi tavoitteena oli herättää keskustelua perehdytyksen nykytilasta ja sen kehittämistarpeista, koska kansallista tutkimustietoa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden perehdytyksestä on saatavilla niukasti. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostui tutkimukselle keskeisistä perehdytyksen ja asiantuntijuuden käsitteistä sekä aiheesta aiemmin tehdystä tutkimuksesta. Asiantuntijuuden kehittymistä tarkasteltiin David Berlinerin viisiportaisen mallin mukaan. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimuksen läpileikkaavana tutkimuksellisena lähestymistapana käytettiin kerronnallista tutkimusta, joka on vakiintunut suomenkieliseksi vastineeksi narratiiviselle tutkimusotteelle. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat alle vuoden kunnallisessa lastensuojelussa työskennelleet laillistetut sosiaalityöntekijät tai sijaispätevät sosiaalityön opiskelijat. Tutkimuksen aineisto koostui kuudesta kirjoitetusta kertomuksesta. Aineisto analysoitiin käyttämällä sekä narratiivista juonianalyysia että dialogista temaattista analyysia. Juonianalyysissa neljä kertomuksista määriteltiin juonityypiltään tragedioiksi ja kaksi sankaritarinoiksi Fryen juonijaottelua mukaillen. Dialogisen temaattisen analyysin avulla muodostettiin neljä analyysiteemaa: perehdytysmenetelmät, puutteet perehdytyksessä, rakenteelliset haasteet sekä noviisisosiaalityöntekijän haasteet. Tutkimuksessa havaittiin, että sosiaalityöntekijöiden perehdytyksessä oli mittavia puutteita. Puolet vastaajista kertoivat, ettei heitä ollut perehdytetty lainkaan. Lisäksi havaittiin, että työntekijän henkilökohtainen resilienssi voi vaikuttaa uran alkuvaiheen haasteista selviämisessä. Johtopäätöksenä lastensuojeluorganisaatioiden tulee tarkastella kriittisesti lainsäädännöllisten velvoitteiden toteutumista sosiaalityöntekijöiden perehdytyksen osalta. Tutkimuksen tulosten perusteella suositellaan kansallisen standardisoidun perehdytysmallin luomista lastensuojelun sosiaalityöntekijöille.

Tutkimuksen aiheena on huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja äitiys. Tutkimustehtävänä on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautuneiden äitien kuntoutumista päihteettömään äitiyteen, sekä toipumiseen ja äitiyteen liittyviä identiteettimuutoksia. Huumeita ja muita päihteitä ongelmaisesti käyttävät pienten lasten äidit ja raskaana olevat naiset ovat suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa lisääntyvä asiakaskunta. Äidin raskaudenaikaisella käytöllä on tutkimusten mukaan monia haitallisia vaikutuksia sikiön terveydelle. Syntyneen lapsen kohdalla äidin huumeidenkäyttö muodostaa vauvan terveydelle ja turvallisuudelle vakavan riskin. Terveysriskien lisäksi huumeita käyttävän äidin kyvyt vauvan psyykkisten tarpeiden kohtaamiseen eivät ole tutkimusten mukaan riittävät lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta. Tutkimus on toteutettu narratiivisen ja fenomenologisen tutkimuksen menetelmin. Valittujen menetelmien tavoitteena on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautumista ja äitiyttä kokemuksellisena ja tarinallisena prosessina. Tutkimuksen toiminnallisena kontekstina on päihdeongelmaisille vauva- ja pikkulapsiperheille suunnattu ”Pidä Kiinni”–hoitojärjestelmä, jota toteutetaan Ensi- ja turvakotien liiton päihde-ensikodeissa ja avopalveluyksiköissä eri puolella Suomea. Tutkimuksen aineistona on kahdeksan huumeriippuvuudesta irrottautuneen äidin kertomukset. Aineisto koostuu 12:sta haastattelusta, kahden äidin kirjoittamista teksteistä ja havainnointipäiväkirjasta. Tutkimushaastattelut on toteutettu väljästi strukturoidun teemahaastattelun ja narratiivisen haastattelun menetelmin. Aineiston analyysi olen toteutettu narratiivisen analyysin keinoin. Tutkimusaineiston kertomusten valossa huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja päihteettömän äitiyden identiteetin rakentuminen oli tapahtunut monessa vaiheessa ja tasossa. Huumeista irrottautuminen oli mahdollistanut uudenlaisen päihteettömän identiteetin rakentumisen vaiheittain etenevän identiteettityön avulla. Uusi päihteetön identiteetti oli muuttanut tutkittavien käsityksiä myös omasta äitiydestään. Äitien kertomuksissa erottautui erilaisia päihderiippuvuuteen, siitä irrottautumiseen ja äitiyteen kytkeytyviä identiteettinarratiiveja. Äitiyden identiteettinarratiivit – äitiyden käsikirjoitukset – jakautuivat voimaantuneen, voimattoman ja ristiriitaisen äitiyden käsikirjoitukseen. Haastateltavieni identiteetin uudelleenrakentumista tukeneita vuorovaikutuksellisia, kognitiivisia ja emotionaalisia prosesseja kutsun tutkielmassani tarinalliseksi identiteettityöksi. Sen avulla haastateltavani olivat rakentaneet koherentteja merkityksiä menneisyyden kipeille kokemuksille ja liittäneet ne osaksi uutta päihteetöntä identiteettiään. Päihde-ensikotien ja avopalveluyksikköjen kuntouttavat prosessit kulkivat haastateltavieni kertomuksissa rinnakkain heidän kuntoutumisensa sisäisten prosessiensa kanssa. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumon tarjoama ”kiinnipitävä” ja välittävä tuki oli kannatellut haastateltavieni toipumisen etenemistä silloinkin, kun heidän omat voiman olivat olleet vähissä. Tutkimusaineiston valossa näyttää, että riittävän pitkä ja kuntoutujan tarpeisiin ajantasaisesti vastaava hoitojatkumo kannattelee parhaiten huumeriippuvuudesta irrottautuvan toipumista myös hoitojatkumon nivelvaiheiden yli. Keskeisimmät päihde-ensikodista kotiutumisen haasteet liittyivät äitien kertomuksissa arjessa selviytymiseen, vauvan tarvitsevuuteen vastaaminen ja päihteettömyyden säilyttäminen. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumo rakentuu avo- ja laitosperhekuntoutuksen palveluista, joilla pyritään tukemaan toisaalta äidin tai vanhempien päihteettömyyttä, toisaalta äidin tai vanhempien ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta. Haastateltavieni kertomuksissa yksittäisiä perhekuntoutuksen käytäntöjä tärkeämpänä näyttäytyi perhekuntoutuksen yhteisöllisyys ja vuorovaikutus. Äitien kokemukset perhekuntoutuksen terapeuttisista elementeistä liittyivät sekä vuorovaikutussuhteisiin työntekijöiden kanssa että vertaissuhteisiin.

Tutkin, miten katolilaisuuteen aikuisiällä kääntyneet miehet hahmottavat hengellisiä elämänvaiheitaan ja rakentavat uskonnollista identiteettiään. Tarkastelen elämäkerrallisia konversiokertomuksia Rambon vaihemallin valossa huomioiden verkostoteorian ja sosiaalisen konstruktionismin näkemykset sosiaalisten suhteiden merkityksestä suhteessa toimintaan ja tiedon rakentumiseen. Taustoitan aihetta lisäksi sukupuoleen kiinnittyvillä ja psykologian piirissä kehitetyillä hypoteeseilla koskien konversioilmiötä. Käsittelen viiden puolistrukturoidun haastattelun puitteissa tuotettua aineistoani narratiivisuuden lähtökohdista. Kerronta heijasteli uskonnollisuuden ja identiteetin kulttuurista, (yhteiskunnallista), psykologista, sosiaalista ulottuvuutta. Hengellisten käänteiden taustalta oli osoitettavissa henkilökohtaisia kriisejä ja haasteita, uskonnollisten esikuvien esimerkin ja yhteisöllisen vuorovaikutuksen vaikuttaessa samaan aikaan henkilöiden toimintaan, ajatteluun ja itsensä ilmaisuun. Aineistosta oli jäljitettävissä teoreettisia konversion vaiheita ja konversioprosesseja leimaavia piirteitä, kuten tulkintakehysten uudelleen muovautumista ja aktivoitumista. Sekä kerätty tieto että emotionaaliset ja kokonaisvaltaiset, määritelmiä pakenevat kokemukset osoittautuivat haastateltavien uskonnollisia valintoja ohjaaviksi tekijöiksi. Säilyttävien arvojen ja selkeyden tärkeys korostui traditiota ja Raamattua koskevan puheen yhteydessä. Haastateltavat tavoittelivat hengellistä ja moraalista viisautta, totuutta ja ykseyttä. He hahmottelivat itseymmärrystään vasten henkilöhistoriaansa ja itselleen merkittäviä ryhmiä, ihmisiä ja arvoja. Selkeimpinä katolisuuden omaksumisen seurauksina näyttäytyivät positiivisuuden lisääntyminen; peloista vapautuminen ja rohkaistuminen; oman paikan, kutsumuksen ja elämän merkityksellisyyden löytäminen; paremmaksi ihmiseksi tuleminen, sekä mielen ja sydämen rauhan saavuttaminen. Haastateltavat esiintyivät itsenäisinä toimijoina, jotka suhtautuivat hengellisiin kysymyksiin vakavasti. Jatkossa olisi kiinnostavaa verrata keskenään naisten ja miesten kerrontaa, ja tarkastella miten niiden viestimät arvot ja ominaisuudet poikkeavat toisistaan. Lisäksi voisi olla hedelmällistä selvittää syvemmin, mikä nimenomaan katolisuudessa vetoaa suomalaisiin käännynnäisiin ja miksi.

This dissertation explores the experience of adults looking for career specific further training and higher education. This is intended to help understand adult education experiences and support successful adult learning. The theoretical framework for the research is founded on the complexity of multifaceted identities that adults will have developed over their lives and their ability to change identities according to situational contexts. The research also uses theories on constructivism in adult learning, the narrative nature of learning and human development, and individuality of human development due to psychosocial developments and career specific experiences. Fundamental research questions built on the view that expressions of individual identity reflect adult development and learning processes. The research uses a narrative approach. The material was collected from semi-structured one-to-one interviews. Participants were selected from adult attendants at a privately run entrepreneurship course in the autumn of 2013 (N=28). The accounts and personal stories recounted during the interview process have been analysed using narrative methods. Studying the interpretation of identity allows the research to highlight participants' career and life-experiences and to contextualise them within individuals' age and skill sets. The analysis highlights a connection between continuities in individual successes and high quality of learning. The discussion also addresses how self-evaluation of experiences, such as failure, or personal views of social nonconformity can be linked to more general learning experiences among adults or even to issues faced with adult learners' identity development. The individual interpretations of success and learning covered by this research emphasize the fundamental question of how adult learners can be supported during significant and unique life cycle changes that are concurrent with lifelong learning. These findings have further implication on understanding how individuals as learners and e-learners might develop positive self-images and view themselves as active agents in any learning environment.

Parisuhdeteema sijaishuolloista aikuistuneiden elämässä nousi esiin SOS-Lapsikylän Ylitse -projektin yhteydessä. Projektin osana on järjestetty työpajoja, joissa sijaishuollosta aikuistuneet ovat pohtineet sijaishuoltoaikaansa, siitä itsenäistymistä, ylisukupolvisuuden ilmiötä ja siitä suojaavia tekijöitä. Pohdittaessa elämän merkityksellisiä asioita, oli parisuhde yksi esiin nousseista teemoista. Läheiset ja merkitykselliset ihmissuhteet ovat myös useiden tutkimusten mukaan onnellisuuden ja hyvinvoinnin ytimessä. Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan sitä, mitä parisuhde merkitsee sijaishuollosta aikuistuneille ja miten kertojien sisäinen tarina on yhteydessä merkityksen muodostumiseen. Tutkimuksessa käsitellään myös sitä, mitä haastateltavat kertovat oman elämänhistoriansa yhteydestä parisuhteisiinsa. Tämä on narratiivinen tutkimus, jonka aineisto koostuu kuudesta pääosin haastattelemalla kerätystä parisuhdetarinasta. Haastattelut on tehty kesällä 2017 ja kertojat ovat sijaishuollossa eläneitä naisia, jotka ovat olleet haastatteluhetkellä parisuhteessa. Aineisto on analysoitu narratiivisella sisällönanalyysillä. Teoreettista käsitteistöä ja sisäisen tarinan tarkastelua jäsennetään tutkimuksessa tarinallisen kiertokulun teorian avulla. Tutkielman teoreettisena kehyksenä vaikuttaa tietoteoreettinen konstruktivismi. Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat parisuhde, kertomus, sisäinen tarina ja elämänhistoria. Tulosten perusteella parisuhde merkitsee sijaishuollosta aikuistuneille turvallisuutta, kuuluvuuden tunnetta, kumppanuutta ja läheisyyttä. Sisäisen tarinan muutoksella on kertomuksissa yhteys siihen, mihin merkitykseen parisuhde elämässä asettuu. Oma elämänhistoria on läsnä yksilön elämässä ja myös läheissuhteissa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan elämänhistorian yhteyttä sijaishuollosta aikuistuneiden parisuhteisiin puutteellisen parisuhdemallin, hyvien kokemusten, reaktioiden ja käyttäytymismallien, sekä parisuhteelle asetettujen odotusten kautta. Parisuhteessa merkityksellisiksi koetut asiat ovat nousseet esiin myös muussa parisuhdetutkimuksessa, mutta tämän tutkimuksen kertomuksissa niiden merkitys liitettiin usein omassa lapsuudessa ja nuoruudessa koettuihin puutteisiin kyseisillä osa-alueille. Tämä on se erityisyys, joka tämän tutkimuksen perusteella sijaishuollosta aikuistuneiden parisuhteisiin liittyy. Kokemusasiantuntijoilta nousseisiin teemoihin on tärkeä tarttua ja sitä kautta monipuolistaa sosiaalityön tiedonmuodostusta. Lastensuojelun kehittämisen kannalta mahdollisimman monien tarinoiden kertominen ja kuuleminen on tärkeää. Tutkimus mahdollistaa parisuhteen merkityksen ja dynamiikan ymmärtämisen sijaishuollosta aikuistuneiden näkökulmasta sijaishuollon ja jälkihuollon sosiaalityössä sekä sijashuoltopaikoissa.

Koulukotinuoria on tutkittu pääosin ongelmakeskeisesti. Sen sijaan hyvin pärjänneiden koulukotinuorten tutkimus on jäänyt vähäiseksi, ja positiivista elämänpolkua tukevat tekijät tunnetaan melko heikosti. Tämä tutkielma pyrkii vastaamaan tähän ongelmaan. Aihetta lähestytään tarkastelemalla hyvään aikuisiän tilanteeseen päässeiden entisten koulukotinuorten elämäntarinoita, ja niissä esiintyvää toimijuutta sekä toimijuuden muotojen kehitystä. Työn teoreettinen viitekehys koostuu narratiivisesta lähestymistavasta sekä toimijuutta koskevista teorioista. Tutkielman aineiston muodostaa 13:n hyvään aikuisiän tilanteeseen päässeen koulukotinuoren elämäntarinahaastattelut. Tarinoita lähestytään narratiivisen konstruktivistisen menetelmän avulla. Tarkoituksena on tutkia, kuinka koulukotinuoret itse ymmärtävät ja selittävät elämäntapahtumiaan, ja millaisia merkityksiä he antavat niille. Haastattelut analysoidaan hahmottaen tarinoiden käännekohdissa esiintyvää toimijuutta erikseen kolmesta eri elämänvaiheesta. Myös käännekohdissa esiintyviä identiteettisiirtymiä analysoidaan toimijuuden kuvaajina. Tulokset osoittavat, että koulukotinuorten elämäntarinoissa esiintyy kahta eri toimijuustyyppiä. Nämä toimijuustyypit ovat ykköstyypin toimijuus, eli yksilön kyky osallistua toimintaan sekä ymmärtää oman toimintansa tavoitteet, sekä kakkostyypin toimijuus, eli subjektin itsenäinen toiminta ympäröivissä rakenteissa. Elämäntarinoissa esiintyy myös näiden kahden toimijuustyypin yhdistelmä. Ykköstyypin toimijuutta esiintyy useimmiten koulukodin aikaisessa elämänvaiheessa, kakkostyypin toimijuutta koulukotia edeltävässä elämänvaiheessa ja toimijuustyyppien yhdistelmää koulukodin jälkeisessä elämänvaiheessa. Toimijuustyypit eroteltiin lisäksi alakategorioihin sen perusteella, että kenen intressejä niissä palveltiin. Koulukotinuorten elämäntarinat voitiin myös jaotella kahteen erilaiseen tarinakategoriaan toimijuuden muotojen kehityksen perusteella. Näitä olivat sopeutumistarina ja itsenäisen toimijan tarina. Sopeutumistarinassa toimijuus esiintyi ennen koulukotia kapinointina, mutta koulukodin aikana se muuttui sopeutumiseksi ja myöhemmin koulukodin jälkeisessä elämänvaiheessa vastuullisen aikuisen toiminnaksi. Itsenäisen toimijan tarinassa kertojat palvelivat omia intressejään läpi tarinan, mutta luopuivat kapinallisen nuoren identiteetistä koulukodin aikaisessa tai koulukodin jälkeisessä elämänvaiheessa. Tutkielman tulosten perustella hyvään aikuisiän tilanteeseen päässeet entiset koulukotinuoret muodostavat omista kokemuksistaan eheän elämäntarinan. Se auttaa heitä kokemaan elämän merkitykselliseksi, yhtenäiseksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Tarinoissa korostetaan sitä, kuinka vaikeista olosuhteista huolimatta oltiin päästy hyvään nykytilanteeseen. Tulosten perusteella koulukoti ei ainoastaan rajoita nuorten toimijuutta, vaan mahdollistaa yksilön autonomisen ja vapaaehtoisen toiminnan. Tämä näkyy muiden intressejä palvelevan ykköstyypin toimijuuden yleistymisenä, joka merkitsee esimerkiksi kykyä tahdonvoiman hyödyntämiseen sekä itsesäätelyyn. Koulukotinuoret liikkuivat myös usean eri identiteetin rajapinnoilla elämäntarinan tasolla tarkasteltuna. Tämä kuvastaa heidän elämänkulullista toimijuuttaan, eli kykyä vaikuttaa omaan elämään pitkällä aikatähtäimellä.