Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p10701"

Sort by: Order: Results:

  • Mikkola, Jemina (2022)
    Tämä tutkielma käsittelee efektiivistä altruismia elämäntapaliikkeenä (lifestyle movement). Efektiivinen altruismi on liike, joka pyrkii löytämään tehokkaimmat tavat tehdä hyvää maailmassa. Tavallisimmat tavat harjoittaa efektiivistä altruismia ovat tehokkaiksi määriteltyihin hyväntekeväisyyskohteisiin lahjoittaminen tai yhteiskunnallisesti vaikuttavan työn tekeminen. Elämäntapaliikkeessä yhteiskunnalliseen muutokseen pyritään jokapäiväisessä elämässä tapahtuvien valintojen kautta. Toiminta on yksilöllistä ja arkeen nivoutuvaa ja henkilökohtainen identiteetti on tärkeä motivoiva tekijä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millainen elämäntapaliike efektiivinen altruismi on efektiivisten altruistien omassa kokemuksessa ja millainen merkitys sillä on heille. Tutkimuskysymys oli, millaisena efektiivinen altruismi näyttäytyy sitä harjoittavien ihmisten elämässä. Aineisto koostuu kahdeksasta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta ja Effective Altruism Helsinki -järjestön puheenjohtajan kanssa käydystä haastattelusta. Aineistomenetelmä oli teoriasidonnainen sisällönanalyysi. Analyysissa käytettiin Haenflerin, Johnsonin ja Jonesin luomia elämäntapaliikkeen kriteerejä kehikkona efektiivisen altruismin tarkastelulle. Haastateltujen toiminta oli elämäntapaliikkeille tyypilliseen tapaan yksilöllistä. Haastatellut mielsivät tärkeimpien tekojensa tapahtuvan EA Helsingin ulkopuolella. Efektiivisen altruismin yhteisön tehtävä oli toimia lähinnä vertaistukena. Haastateltujen pääasialliset tavat toteuttaa efektiivistä altruismia olivat lahjoittaminen ja opiskelu efektiivisen altruismin mukaisen työuran toivossa. Kukaan työssäkäyvistä haastatelluista ei ollut kuitenkaan löytänyt efektiivisen altruismin tehokkaan hyvän tekemisen standardien mukaista työpaikkaa. Efektiivisen altruismin tavoitteiden toteuttaminen on myös jatkuvaa ja jokapäiväiseen elämään nivoutuvaa, erityisesti koska myös opiskelu ja työura nähdään välineinä tehdä mahdollisimman paljon hyvää. Monet haastatellut lahjoittivat säännöllisesti hyväntekeväisyyskohteisiin ja kuluttivat puolestaan vähemmän rahaa harrastuksiin ja ylellisyystuotteisiin. Monet käyttivät vapaa-aikaa efektiiviselle altruismille relevanttien teemojen opiskeluun. Jotkut haastatellut tarkastelivat melkein kaikkia elämänalueitaan efektiivisen altruismin näkökulmasta, kun taas toisille efektiivinen altruismi oli rajatumpaa. Efektiiviseen altruismiin liittyi myös identiteettityötä. Haastatellut pyrkivät eheään moraaliseen identiteettiin toimimalla arvojensa mukaisesti. Kuten monissa muissakin elämäntapaliikkeissä efektiivisen altruisminkin piirissä vastuu yhteiskunnallisesta muutoksesta on yksilön harteilla, mikä aiheuttaa helposti paineita. Useimmat haastatellut kertoivat jonkinlaisista paineiden kokemuksista tai vaikeuksista määritellä rajaa sille, minkä verran käyttää aikaa ja resursseja efektiivisen altruismin tavoitteisiin. Siinä missä monissa elämäntapaliikkeissä ristiriidaton moraalinen identiteetti, arvojen ja toiminnan sopusointu, voi olla jopa toiminnan yhteiskunnallisia vaikutuksia tärkeämpää, efektiivisessä altruismissa pyrkimys ristiriidattomaan moraaliseen identiteettiin on kietoutunut mahdollisimman tehokkaan yhteiskunnallisen vaikutuksen tavoitteluun. Yhteiskunnalliseen muutokseen pyritään yksilöinä, mikä mahdollisesti osittain selittää monen haastatellun mainitsemat paineen ja riittämättömyyden tunteet. Elämäntapaliikkeissä epäonnistuminen liikkeen tavoitteissa koetaan samalla usein myös henkilökohtaiseksi moraaliseksi epäonnistumiseksi. Toisaalta se, miten efektiivisen altruismin toteuttaminen nivoutuu jokapäiväiseen elämään ja lisää tiedostavuutta sen suhteen, voi tuoda arkisiin velvollisuuksiin uuden ulottuvuuden. Kun jokapäiväiset tai muutenkin pakolliset tehtävät nähdään välineinä nykyisten ja jopa tulevien sukupolvien elämän parantamiseen, ne saavat syvempää merkitystä.
  • Pietikäinen, Saara (2022)
    Tämän tutkimuksen aiheena on köyhäinapua saaneiden helsinkiläisnaisten työ ja toimeentulo 1920-luvulta 1950-luvulle. Selvitän, millä aloilla köyhäinapua saavat naiset työllistyivät. Selvitän myös, miten taloudelliset velvollisuudet jakautuivat näissä perhetalouksissa ja mikä rooli naisten ansioilla oli perheen toimeentulossa. Tutkimani joukon työmarkkina-asemaa leimaa epävarmuus, eli prekaariuus. He työllistivät itsensä lyhytkestoisissa palkkatyösuhteissa, erilaisella kotituotannolla, pienkaupalla tai palveluilla. Työttömyys ja työnpuute oli usein riittämättömien ansioiden taustalla. Tutkielmassa pohditaan myös, miten Helsingin kaupunki järjesti työttömyystyötä naisille ja mikä oli toiminnan tarkoitus. Saivatko työttömät parempia ammatillisia valmiuksia ja palveliko toiminta heidän kiinnittymistään työmarkkinoille. Lähestyn aihettani kahden eri aineiston kautta. Käyttäen aineistonani Helsingin kaupungin huoltoviraston henkilöakteja, pyrin selvittämään niissä esiintyvien naisten ansaintastrategioita ja rakentamaan kuvaa tyypillisistä lyhytkestoisista ja epävarmoista naisten ammateista. Toisaalta käytän kaupungin työnvälitystoimiston dokumentteja naistyöttömyyttä ja sen hoitoa koskien. Oletuksena on, että tutkimani epävakaassa työmarkkina-asemassa olevien naisten joukko on usein sekä köyhäinhoito- että työnvälitysviranomaisten toimien kohteena. Tutkimusaiheita lähestytään naishistoriallisella tutkimusotteella. Tarkoituksena on tehdä näkyväksi naisten toimijuutta ja työtä sektoreilla, jotka ovat jääneet työmarkkinahistoriassa varjoon. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään Marcel van der Lindenin sorrettujen tai alistettujen luokkien käsitettä ja erityisesti teoretisointia vapaan palkkatyön ja alisteisen työn välimuodoista. Tutkimus antaa viitteitä, että itsensä erilaisilla yrittäjämaisilla palveluilla ja käsitöillä tai lyhytkestoisilla palkkatöillä elättäneiden naisten joukko pysyi työtätekevinä köyhinä lähes koko työuransa ajan. Köyhäinavustus oli liian pieni ja toimeentuloa täydennettiin melkein aina työansioilla. Toimeentulo saatiin riittämään myös hyödyntämällä muita resursseja, esimerkiksi pitämällä alivuokralaisia. Köyhyyteen oli usein syynä myös tulojen epäsäännöllisyys ja työttömyys, jota kaupungin työllistämistyöt eivät korjanneet. Kaupungin työttömille naisille tarjoama hätäaputyö ei antanut työttömille eväitä työllistyä vapailla työmarkkinoilla, vaan oli lähinnä keino välttää rahallisen avustuksen maksamista. Työtuvat eivät järjestelmänä edistäneet työllistymistä ja niitä oli kallista ylläpitää. 1930-luvun laman myötä niiden toimintalogiikka oli lähinnä välttää rahallisen avustuksen maksamista. Työtupiin ja ammattikursseihin liittyikin kiinteästi tuottavuuden vaatimus, joka minimissään tarkoitti palkkana saadun avustuksen korvaamista työllä. Tuottavuuden vaatimus näkyy myös siinä, miten osallistuja ohjattiin osallistumaan työttömyystöiden ympärille luotuihin eri järjestelmiin. Osallistujien luokittelu perustui heidän oletettuun tehokkuuteensa.
  • Billiers, Kamilla (2023)
    Tutkielmassa tarkastellaan museota työpaikkana avoinnapidon henkilökunnan näkökulmasta. Tarkastelu lisää ymmärrystä siitä, millainen työpaikka on tämän päivän suomalainen museo yhden museotoiminnan kannalta olennaisen ammattiryhmän näkökulmasta. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten museoiden avoinnapidon henkilökunnan työ näyttäytyy osana museoammattilaisuutta. Tutkimuskysymyksiä ovat: millaista on työskennellä museon avoinnapidon tehtävissä sekä mikä työssä koetaan mielekkääksi ja merkitykselliseksi. Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymysten asettelu pohjaavat Museoliiton julkaisemien Museoväki-tutkimusten tuloksiin sekä jossain määrin kirjoittajan omiin työkokemuksiin erikokoisten ja -tyyppisten museoiden avoinnapidon tehtävistä. Tutkielma on myös soveltavaa kulttuurintutkimusta, ja se tarjoaa konkreettisia ratkaisuja tarkastelussa esiin nouseviin avoinnapitotyön kehitys- ja muutostarpeisiin. Tutkielmaa varten haastateltiin kuutta suurissa ammatillisesti hoidetuissa museoissa työskentelevää avoinnapidon henkilökunnan edustajaa. Tutkielman aineisto koostuu pääasiallisesti näistä litteroiduista tutkimushaastatteluista, mutta tulkinnan tukena käytetään myös tilastollisia aineistoja. Tarkastelun teoreettis-metodologisena viitekehyksenä on hermeneuttis-fenomenologinen tieteenfilosofia, jonka valintaan on vaikuttanut haastatteluissa esiin nousseiden kokemusten kokonaisvaltainen kehollis-ajattelullinen laatu. Avoinnapidon henkilökuntaa tarkastellaan kokonaisruumiin ilmentymänä. Haastatteluaineisto on jäsennelty ja analysoitu tulkitsevan fenomenologisen analyysin menetelmällä. Tutkielma osoittaa, että yksitoikkoinen, matalasti palkattu, epäsäännöllinen ja muita museoalan töitä vähemmän arvostettu avoinnapitotyö saa mielekkyytensä aidoista ja merkityksellisistä asiakaskohtaamisista ja oman osaamisen jakamisesta asiakaspalvelu- ja opastustilanteissa, luovuutta ruokkivassa ja työntekijälle kiinnostavassa työympäristössä. Avoinnapidon henkilökunnan ammattitaito muodostuu työssä kertyneen kokemuksen myötä kehittyneestä, erityisestä tavasta käyttää kehoa ja aisteja, herkkyydestä olla läsnä tilanteille ja museoasiakkaille. Avoinnapitotyön eri osaamisalueet tulisi nykyistä paremmin tunnistaa ja tunnustaa, kommunikaatiota museon eri ammattiryhmien välillä olisi kehitettävä, eri ammattiryhmien osallisuutta tulisi vahvistaa ja työyhteisön tasa-arvoistamiseen tulisi pyrkiä hierarkioita purkamalla. Vaikka avoinnapidon henkilökunnalla on vahva halu ja pyrkimys työskennellä osana museoammatillista yhteisöä, toimivat sen esteinä yhtäältä hierarkkiset rakenteet ja toisaalta niitä korostavat haastatteluajankohdan poikkeusajat. Aineistosta nousee toive nähdä tulevaisuuden museon avoinnapidon henkilökunnan edustajat muiden museoammattilaisten kanssa tasa-arvoisesti työskentelevinä aktiivisina toimijoina. Nykytilanteessa avoinnapidon henkilökunta kokee asemansa ennemmin yleisötyötä tekevän koneiston mekaanisena osasena kuin museoalaa ja yleisötyötä eteenpäin vievänä muutosvoimana.