Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p11280"

Maisterintutkielmassani tutkin Pohjois-Amerikan suomalaisten työväenluokkaisten naisten ja lasten luontoon liittyviä spatiaalisia käsityksiä ja merkityksiä 1900-luvun alussa. Tarkasteluni kohdentuu erityisesti luonnossa vietettyyn vapaa-aikaan. Tavoitteenani on selvittää, miten luonnosta kirjoittaminen nivoutuu osaksi työväenluokan poliittista retoriikkaa niin konkreettisen, eletyn ympäristön kuin mielikuvienkin tasolla. Lisäksi olen kiinnostunut siitä, miten asutuskolonialistinen rakenne on mahdollistanut työläisten tilallisia haltuunottoja sekä siitä, miten luonnosta kirjoittamalla toisinnetaan asutuskolonialistista epistemologiaa. Aineistoni koostuu sosialistisen Toveritar-naistenlehden paikkakuntakirjeitä vuosilta 1916–1917. Paikkakuntakirjeet ovat lehden lukijoiden, eli naisten, nuorten ja lasten omaehtoisesti kirjoittamia tekstejä. Kirjeet lähetettiin yleensä oman asuinpaikkakunnan tai paikallisen sosialistiosaston nimissä – myös ilman virallista kirjeenvaihtajamandaattia. Kirjeiden kirjoittajat ovat Pohjois-Amerikan suomalaisia siirtolaisia ensimmäisessä tai toisessa polvessa. Analyysimenetelmänä käytän teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Analysoin aineistosta vapaa-aikaan sekä luonnon spatiaalisuuteen liitettyjä merkityksiä soveltaen Edward Sojan (1996) kehittämää kolmannen tilan käsitettä. Kolmannen tilan metodologisen käsitteen avulla tarkastelen luontoa 1) havaittuna ja koettuna, 2) elettynä ja sosiaalisena sekä 3) kuviteltuna ja ajateltuna tilana. Analysoin paikkakuntakirjeiden luontoa ja vapaa-aikaa käsitteleviä tekstejä erityisesti sään ja ilmaston sekä vapauden toisiinsa kietoutuvien teemojen kautta. Lisäksi tarkastelen aineistoa asutuskolonialistisessa viitekehyksessä soveltaen geohistoriallisen kuvittelun käsitettä (Massey 1993; Skurnik 2022). Geohistoriallisella kuvittelulla viitataan siihen, että suuri osa maantieteellisestä tiedosta on nykyisten ja menneiden ihmisten mielissä. Käsitteen avulla tarkastelen, miten luontoon tilana liittyvät käsitykset ja merkitykset asettuvat osaksi siirtolaisuuteen vaikuttaneita asutuskolonialistisia rakenteita ja epistemologiaa. Luonnon merkitykset ovat Toverittaren lukijakirjoittajille ambivalentteja. Luonto niin mahdollistaa kuin haastaa työläisnaisten- ja lasten toimintaa vapaa-aikana. Luonto nähtiin toisaalta tasa-arvoisena, kaikille yhteiskuntaluokille ”vapaana”, mutta toisaalta työväenluokan sortoa korostavana ja esiintuovana tilana. Luontoon ja vapaa-aikaan liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia hyödynnetään paikkakuntakirjeissä myös metaforisesti ja symbolisesti. Esimerkiksi käsitykset säästä ja ilmastosta perustuvat aistein havaittuun tilaan, mutta niihin liittyviä merkityksiä hyödynnetään kuvaamaan työväenluokan kokemaa sortoa myös abstraktilla kuvittelun tasolla. Tutkimukseni pohjalta esitän, että luonto tarjosi kirjoitettuna kolmantena tilana työläisille eskapistisen tilan, johon oli mahdollista kuvitella vaihtoehtoisia työväen tulevaisuuksia sekä muistella menneisyyttä ja toisintaa suomalaisuutta. Lisäksi luonto on kirjeissä kielellinen merkitysresurssi, jota hyödynnetään kahdessa toisiinsa kietoutuvassa kommunikatiivisessa rekisterissä. Vernakulaarissa ilmasto- ja sääraportoinnin rekisterissä kirjoittajat välittivät tietoja elinoloista eri paikkakunnilla. Lisäksi tätä kommunikatiivista rekisteriä hyödynnettiin metaforisesti osana agitaatiorekisteriä. Agitaatiorekisterissä luonnosta kirjoittamalla korostettiin työläisten luokka-asemaa ja innostettiin lehden lukijoita luokkataisteluun. Työläisten luokkataistelun tavoitteena oli laajin mahdollinen vapauden tila, jota erityisesti kesäinen luonto symboloi. Suomalaissiirtolaisten omaksuman asutuskolonialistisen epistemologian mukaan työväenluokalla oli oikeus ja vapaus hyödyntää Pohjois-Amerikan luontoa omiin tilallisiin ja poliittisiin sekä identiteettiin liittyviin tarpeisiinsa. Toverittaren paikkakuntakirjeissä hyödynnetyt luontoon ja vapaa-aikaan liittyvät kielelliset merkitysresurssit välittävät ja uusintavat tätä asutuskolonialistista epistemologiaa. Luonto kolmantena tilana sisältää sekä toiveen että oletuksen totaalisesta vapaudesta, joka on mahdollinen valkoiselle, työväenluokkaiselle suomalaissiirtolaiselle.

1900-luvun alkupuoliskoa voi kuvata kriisien aikakaudeksi. Ensimmäinen maailmansota, sisällissota, 1930-luvun lama ja toinen maailmansota osuivat kaikki kolmenkymmenen vuoden ajalle. Suuriin kriisivuosiin liittyi elintarvikkeiden säännöstelyä, massatyöttömyyttä ja voimakasta inflaatiota, jotka suoraan vaikuttivat aikalaisten kykyyn selviytyä arkielämästään. Yksi näistä selviytymiskeinoista olivat panttilainaamot, joiden avulla kaupunkien asukkaat tasasivat menojaan henkilökohtaisten ja yhteiskunnallisten kriisien edessä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten eri yhteiskuntaluokkiin kuuluneet kaupunkilaiset käyttivät panttilainaamoita selviytymiskeinonaan 1900-luvun alkupuoliskon kriisiaikoina. Tarkastelun kohteena ovat Helsingin ja Turun panttilainaamot, joiden asiakaskunta koostui sekä työläisistä että keskiluokasta ja säätyläisistä. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien, Uuden Suomen, Suomen Sosialidemokraatin, Turun Sanomien, Uuden Auran ja Sosialistin panttilainaamojen asiakaskuntaa koskettavista lehtiartikkeleista vuosilta 1913–1946, Panttilainaustarkastajan vuosikertomuksista vuosilta 1898–1918 sekä Helsingin ja Turun kaupunkien tilastollisissa vuosikirjoissa julkaistuista panttilainausliikkeen tilastoista vuosilta 1910–1947. Tutkimusmetodeina ovat laadullisen aineiston kehysanalyysi, josta nousseiden havaintojen avulla rakennetaan kuvailevaa tilastollista analyysia määrällisestä aineistosta. Lehdistön ja panttilainaustarkastajan korostamat keskiluokan köyhtymisen merkit ohjaavat tilastoaineiston jaottelua. Aikalaislehdistössä käyty panttilainauskeskustelu pohjautui pitkälti viranomaistahon vuonna 1916 tuottamaan ja myöhempinä vuosina ylläpitämään näkökulmaan, jonka mukaan keskiluokan tila oli heikentynyt 1910-luvun aikana. Lehdistö valjasti tarkastajan havainnon osaksi laajempaa keskusteluaan vasta sitten, kun se mahtui osaksi niiden kehystystä 1930-luvun laman kynnyksellä. Asteittain keskiluokkaistunut asiakaskunta päätyi panttilainauskeskustelun keskiöön, peittäen alleen etenkin työväenluokkaan kuuluneiden pulan. Panttilainaaminen kehystettiin ensisijaisesti työväen pankiksi, jota tuli käyttää ainoastaan viimesijaisen hädän lievittämiseen. Se oli paikka, jonne keskiluokkaisen ihmisen ei olisi koskaan tullut päätyä. Nämä ajatukset ohjasivat panttilainaamoista käytyä julkista keskustelua. Keskiluokan köyhtyminen oli ennenkuulumaton tilanne, joka kulminoitui etenkin porvarilehdistössä lähes sensaatiohakuiseen uutisointiin. Lehtien kehystyksellä pyrittiin tekemään jyrkkää rajanvetoa keskiluokan ja työläisten välillä nojaamalla sääty-yhteiskunnan aikaisiin ihanteisiin keskiluokan kainosta köyhyydestä. Panttilainaustarkastajan ja lehdistön havainnot keskiluokan kurjistuneesta tilasta eivät kuitenkaan esiintyneet siinä mittakaavassa, kuin kehystyksestä olisi voinut olettaa. Viranomaistahon osittain virheelliset päätelmät tilastoaineistosta päätyivät ohjaamaan koko panttilainaamoista käytyä keskustelua keskiluokan kurjuutta korostaen ja eri kaupunkien eroavaisuuksia häivyttäen. Keskiluokan päätyminen panttilainaston asiakkaiksi tapahtui vasta 1930-luvun laman aikaan vuoden 1916 sijaan. Porvaristolehdistön johtopäätökset työläisten keskiluokkaa paremmasta tilanteesta olivat myös osaltaan liioiteltuja. Keskiluokan köyhtyminen oli todellinen ilmiö, mutta sen asema julkisessa keskustelussa oli ylikorostunut.