Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p12195"

Tutkimuksen aiheena on huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja äitiys. Tutkimustehtävänä on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautuneiden äitien kuntoutumista päihteettömään äitiyteen, sekä toipumiseen ja äitiyteen liittyviä identiteettimuutoksia. Huumeita ja muita päihteitä ongelmaisesti käyttävät pienten lasten äidit ja raskaana olevat naiset ovat suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa lisääntyvä asiakaskunta. Äidin raskaudenaikaisella käytöllä on tutkimusten mukaan monia haitallisia vaikutuksia sikiön terveydelle. Syntyneen lapsen kohdalla äidin huumeidenkäyttö muodostaa vauvan terveydelle ja turvallisuudelle vakavan riskin. Terveysriskien lisäksi huumeita käyttävän äidin kyvyt vauvan psyykkisten tarpeiden kohtaamiseen eivät ole tutkimusten mukaan riittävät lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta. Tutkimus on toteutettu narratiivisen ja fenomenologisen tutkimuksen menetelmin. Valittujen menetelmien tavoitteena on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautumista ja äitiyttä kokemuksellisena ja tarinallisena prosessina. Tutkimuksen toiminnallisena kontekstina on päihdeongelmaisille vauva- ja pikkulapsiperheille suunnattu ”Pidä Kiinni”–hoitojärjestelmä, jota toteutetaan Ensi- ja turvakotien liiton päihde-ensikodeissa ja avopalveluyksiköissä eri puolella Suomea. Tutkimuksen aineistona on kahdeksan huumeriippuvuudesta irrottautuneen äidin kertomukset. Aineisto koostuu 12:sta haastattelusta, kahden äidin kirjoittamista teksteistä ja havainnointipäiväkirjasta. Tutkimushaastattelut on toteutettu väljästi strukturoidun teemahaastattelun ja narratiivisen haastattelun menetelmin. Aineiston analyysi olen toteutettu narratiivisen analyysin keinoin. Tutkimusaineiston kertomusten valossa huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja päihteettömän äitiyden identiteetin rakentuminen oli tapahtunut monessa vaiheessa ja tasossa. Huumeista irrottautuminen oli mahdollistanut uudenlaisen päihteettömän identiteetin rakentumisen vaiheittain etenevän identiteettityön avulla. Uusi päihteetön identiteetti oli muuttanut tutkittavien käsityksiä myös omasta äitiydestään. Äitien kertomuksissa erottautui erilaisia päihderiippuvuuteen, siitä irrottautumiseen ja äitiyteen kytkeytyviä identiteettinarratiiveja. Äitiyden identiteettinarratiivit – äitiyden käsikirjoitukset – jakautuivat voimaantuneen, voimattoman ja ristiriitaisen äitiyden käsikirjoitukseen. Haastateltavieni identiteetin uudelleenrakentumista tukeneita vuorovaikutuksellisia, kognitiivisia ja emotionaalisia prosesseja kutsun tutkielmassani tarinalliseksi identiteettityöksi. Sen avulla haastateltavani olivat rakentaneet koherentteja merkityksiä menneisyyden kipeille kokemuksille ja liittäneet ne osaksi uutta päihteetöntä identiteettiään. Päihde-ensikotien ja avopalveluyksikköjen kuntouttavat prosessit kulkivat haastateltavieni kertomuksissa rinnakkain heidän kuntoutumisensa sisäisten prosessiensa kanssa. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumon tarjoama ”kiinnipitävä” ja välittävä tuki oli kannatellut haastateltavieni toipumisen etenemistä silloinkin, kun heidän omat voiman olivat olleet vähissä. Tutkimusaineiston valossa näyttää, että riittävän pitkä ja kuntoutujan tarpeisiin ajantasaisesti vastaava hoitojatkumo kannattelee parhaiten huumeriippuvuudesta irrottautuvan toipumista myös hoitojatkumon nivelvaiheiden yli. Keskeisimmät päihde-ensikodista kotiutumisen haasteet liittyivät äitien kertomuksissa arjessa selviytymiseen, vauvan tarvitsevuuteen vastaaminen ja päihteettömyyden säilyttäminen. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumo rakentuu avo- ja laitosperhekuntoutuksen palveluista, joilla pyritään tukemaan toisaalta äidin tai vanhempien päihteettömyyttä, toisaalta äidin tai vanhempien ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta. Haastateltavieni kertomuksissa yksittäisiä perhekuntoutuksen käytäntöjä tärkeämpänä näyttäytyi perhekuntoutuksen yhteisöllisyys ja vuorovaikutus. Äitien kokemukset perhekuntoutuksen terapeuttisista elementeistä liittyivät sekä vuorovaikutussuhteisiin työntekijöiden kanssa että vertaissuhteisiin.

Tutkielman aiheena on Britanniassa vuosien 2020–2021 Black Lives Matter -protestien yhteydessä käyty, julkisia monumentteja koskeva yhteiskunnallinen keskustelu, sekä siihen välittyvä ja sen tuottama ymmärrys Britannian modernin historian merkityksestä. Protesteissa ilmennyttä halua poistaa tai siirtää tiettyjä, imperialistiseen historiaan assosioituvia monumentteja käsitellään vaatimuksena arvioida uudelleen näiden symbolien tuottamia ja ylläpitämiä historiallisia käsityksiä sekä narratiiveja, joihin monumentit kutsuvat identifioitumaan. Tarkastelun keskiössä ovat eri hallinnollisten toimijoiden vastaukset tällaiseen haasteeseen. Tutkielmassa britannialaisen historiakulttuurin kenttää lähestytään jälkikoloniaalisen uudelleenneuvottelun tilana, jossa esiintyvät monet jälkikoloniaalisen eurooppalaisen historiakulttuurin taipumukset. Erityisesti huomiota kiinnitetään kahteen tällaiseen virtaukseen: vaikean historian käsittelyyn ja kulttuuriperintöön, sekä näiden toimintaan institutionaalisten tahojen työkaluina. Tutkielman aineisto koostuu Britannian parlamentin keskusteluista, mediakeskustelusta sekä institutionaalisten tahojen aiheen tiimoilta tuottamista materiaaleista. Tarkastelujakson ajallinen kaari kulkee protestien kiivaimmasta vaiheesta kesällä 2020 aina tässä epätavallisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa alulle pantujen institutionaalisten prosessien päättymiseen pääasiassa vuoden 2021 aikana. Protestien huomataan synnyttäneen hallinnollisissa toimijoissa tarpeen ilmaista kyvykkyyttä tarkastella Britannian modernin ajan historiaa kriittistä etäisyyttä ottavalla, tutkijanomaisella otteella. Tämä ilmeni uusien merkitysten liittämisenä tiettyihin monumentteihin, mikä vuorostaan mahdollisti epäsuorasti instituutioille viestimisen omasta luotettavuudestaan ja kypsyydestään. Tämä itsetutkiskeleva taipumus yhdisti muutoin erilaisia lähestymistapoja, kuten konservatiivihallituksen ja perintösektorin organisaatioiden muotoilemaa perintöpolitiikkaa, monumenttien poistamiseen optimistisemmin suhtautunutta Bristolin komissiota, sekä Oriel Collegen komissiota, jonka merkitys Collegen toimintaa ohjaavana työryhmänä jäi vähäiseksi. Esitellylle taipumukselle huomataan myös vastaesimerkkejä, jotka viittaavat ristiriitaisiin narratiiveihin Britannian historian merkityksestä. Johtopäätöksissä perintöä ja vaikean historian käsittelyä analysoidaan syvemmin työkaluina, jotka mahdollistivat tällaisen itsetutkiskelun ilmaisemisen. Tämä taipumus yhdistetään erityisesti imperialismin aikaan assosioituviin monumentteihin, mitä vastoin Britannian uudempaa historiaa kansallisvaltiona käsiteltiin aineistossa eri painotuksin. Samalla pohditaan myös näiden työkalujen rajoitteita historiallisten käsitysten neuvottelussa. Juontaen niiden suosiosta hallinnollisten tahojen käytössä tällaiset kehykset yhdistetään identiteettipoliittisiin päämääriin, jotka asettivat britannialaiselle poliittiselle yhteisölle tiettyjä rajoja.

Toimijuus ja sen ilmeneminen rakenteissa on keskeinen sosiologinen teoria. Työelämän ammatillista toimijuutta on tutkittu sosiologian tieteenalalla kuitenkin vasta vähän. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Taitoliiton toimeksiannosta suomalaisten käsityöneuvojien ammatillisen toimijuuden tulkintakehyksiä, rajoitteita ja resursseja Taitojärjestön ja paikallisyhdistysten sosiokulttuurisissa olosuhteissa. Taitoliitto ja alueelliset taitoyhdistykset eri puolilla Suomea muodostavat Taitojärjestön, jonka missiona on edistää suomalaisen käsityökulttuurin säilymistä taitona, kulttuurina ja elinkeinona. Taitojärjestössä työskentelee vaihtelevasti noin 140 käsityöneuvojaa. Käsityötoimialan muutos on haastanut käsityöneuvojien perinteisiä työskentelytapoja ja herättänyt käsityöneuvojan työn kehittämistarpeen. Tutkimus toteutettiin työroolin kehittämisen tueksi. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentui keskeisesti Arolan, Pehkosen & Laulaisen (2020) tutkimustuloksiin ammatillisen toimijuuden ideaaleista tulkintakehyksistä sekä Eteläpellon, Vähäsantasen, Hökän ja Paloniemen (2013) määritelmään ammatillisesta toimijuudesta subjektilähtöisessä sosiokulttuurisessa perspektiivissä. Tutkimus toteutettiin laadullisin tutkimusmenetelmin puolistrukturoitua teemahaastattelua ja teoriasidonnaista sisällönanalyysia soveltaen. Haastatteluaineisto muodostui seitsemästä litteroidusta tutkimushaastattelusta. Tutkimus osoitti, että käsityöneuvojat tarkastelevat työtään tulkintakehyksistä, jotka heijastavat itsenäisyyttä, innovatiivisuutta, asiakaslähtöisyyttä, yhteistyö- ja muutoskykyä sekä työlle omistautumista. Toimijuutta rajoittavat sisäiset tekijät liittyvät erityisesti osaamisen vajaukseen ja työn rajattomuuteen, ulkoisista tekijöistä eniten jännitteitä aiheuttavat suureksi koettu työmäärä, epämääräinen toimenkuva, työn pirstaleisuus ja epäselvät tai puuttuvat tavoitteet. Toimijuutta resursoivia tekijöitä ovat muun muassa itsensä toteuttaminen, onnistumisen kokemukset työssä, yhdessä tekeminen, asiakkaat sekä työn itsenäinen luonne. Ammatillista toimijuutta kannattaisi tutkia laajemmin myös sosiologisesta perspektiivistä. Se lisäisi ymmärrystä ja työkaluja esimerkiksi johtamisen, esihenkilötyön ja rekrytoinnin kehittämisessä työpaikoilla.

Tässä tutkielmassa analysoin kulttuurisidonnaista materiaalia vanhoja suomalaisia metsiä käsittelevässä teoksessa Suomalaiset aarniometsät (2010) ja sen käännöksessä Primeval Forests of Finland: Cultural History, Ecology and Conservation (2014). Kirjan ovat kirjoittaneet Petri Keto-Tokoi ja Timo Kuuluvainen, ja sen on kääntänyt Pirjo Tikkanen. Kattavat taustatiedot taatakseni käsittelin tutkielman alussa suomalaisten ja suomalaisuuden suhdetta metsiin ja sen vaikutusta kulttuurisesta, historiallisesta, sosiopoliittisesta, ekologisesta sekä ekonomisesta perspektiivistä. Näistä lähtökohdista kumpuaa kulttuurisidonnaisia merkityksiä, joista osa on suoraan merkityksellistä ainoastaan lähtökulttuurissaan ja -kielessään. Tällaiset kulttuuriset sanat ja merkitykset asettavat haastavia asetelmia kääntäjille, joiden ensisijaiseksi työks kohteeksi voidaan katsoa kohdekielen lukijat. Teoreettiselta pohjalta utkielma pohjautuu pääosin Gideon Touryn teorioihin lähtö- ja kohdekielen vaikutuksista toisiinsa sekä Ritva Leppihalmeen teoriaan kulttuurisidonnaisuuksista ja alluusioista teksteissä sekä niiden vaikutuksista kääntäjän työhön. Nämä teoriat esitellään ennen varsinaista analyysiosuutta, joka on jaettu kahteen osaan. Analyysiosion ensimmäisessä osassa katsotaan yksittäisten kulttuurisidonnaisten sanojen ja käsitteiden kääntämisen haasteellisuutta, kun taas toisessa osiossa tarkastellaan tekstiä suurempina kokonaisuuksina. Analyysiosiot eivät ole toisensa poissulkevia, vaan niiden välillä löytyy päällekkäisyyksiä, mikä tekstiä käännettäessä on luonnollista. Ensimmäisessä osiossa keskityn erityisesti puihin ja niihin liittyviin sanoihin, sekä hyönteis- ja kasvimaailmasta kertoviin teksteihin, ja toisessa osiossa katsoin esimerkiksi halventavia ilmauksia, käännettyjä historiallisia ilmauksia sekä analysoin niiden merkityksiä. Tutkimuksessa käytin kvalitatiivista analyysia. Tutkielman tavoitteena oli myös tutkia, miksi juuri tämä teksti on käännetty, sekä pohtia, mikä tekee metsistä ja luonnosta kertovien tekstien kääntämisestä relevanttia juuri nyt. Näiden pohdintojen sekä analyysissa ilmenevien esitettyjen etymologisten, historiallisten ja sosiopoliittisten päätelmien perusteella voisi kulttuurisidonnaista käännösmateriaalia metsiä ja luontoa kuvailevissa ja käsittelevissä eri genrejä edustavissa teksteissä tutkia myös laajemmin.

Peruskorjausta odottavien vuokratalojen ongelmana on ollut pitää vuokralaiset asunnoissa mahdollisimman pitkään ennen peruskorjauksen alkamista. Tämä laskee peruskorjauskohteen vuokrausastetta ja sitä kautta myöskin vuokranantajan vuokratuottoja. Vuokranantaja voi yrittää sitouttaa asukkaan asuntoon pidemmäksi aikaa vuokraa laskemalla. Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia, onko vuokranalennus vuokranantajan näkökulmasta kannattavaa, ja millä tavalla vuokranalennus vaikuttaa vuokrausasteeseen sekä vaihtuvuuteen. Vastaavanlaista kokeilua on tehty Kojamo Oyj:n (myöhemmin Kojamo) omistamassa kohteessa Ilmarinkatu 44, joka toimii keskeisenä tutkimuskohteena tässä tutkielmassa. Tutkielman aineisto on saatu Kojamolta ja aineistoon on kerätty Ilmarinkadun kohteen lisäksi muiden 2014 vuoden jälkeen peruskorjattujen talojen tiedot. Lopullinen aineisto koostui yhteensä 19 talosta, joiden avulla vuokranalennuksien vaikutuksia tutkitaan. Pääasiallisena tutkimusmetodina toimii aikasarja-analyysi, jonka avulla tutkitaan lähestyvän peruskorjauksen aiheuttamia muutoksia tutkittavissa tunnusluvuissa. Tulosten perusteella vuokranalennuksilla on selkeät vaikutukset vuokrausasteeseen sekä talon vaihtuvuuteen. Vuokrausaste pysyy korkealla tasolla lähestyvästä peruskorjauksesta huolimatta ja talon vaihtuvuus pieneni alennettujen vuokrien ansiosta. Vuokranantajan kannalta olennaisin tieto on kuitenkin vuokratuottojen osuus, joka sekin itse asiassa nousi vuokranalennuksista johtuen. Tutkielma antaa selkeän kuvan siitä, että vuokranalennuksien avulla vuokranantajan on mahdollista saada aiempaa suurempaa vuokratuottoa peruskorjausta odottavista kohteista. Vaikka tutkielmassa tutkitaan yhden talon antamia tuloksia, ovat saadut tiedot arvokkaita vuokranantajan näkökulmasta. Vuokranalennuksien käyttäminen peruskorjauskohteissa on paitsi tehokas myöskin rahakas väline vuokranantajalle, mutta myöskin vuokralaiselle. Vuokranalennuksien avulla päädytään siis niin kutsuttuun win-win -tilanteeseen, josta hyötyvät niin vuokranantaja kuin vuokralainenkin.