Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p13646"
Now showing items 1-4 of 4
-
(2020)This study analyses Western media representation of China in the 2009 Copenhagen Summit and international climate politics. The data is interpreted in the context of country categorisations like developed and developing and global power struggle in a situation where China is rising. The analysis is rooted in semiotic approach to language, the concept of the Other and the representation of the non-Western Other in the West. It examines how China is represented as an actor in COP15 and climate politics, how its national image and changes in its international position are portrayed and how the portrayals relate to Western representations of the “non-West” as the Other. The data consists of articles in the Guardian and the Observer including at least one China-related keyword and published between December 19, 2009 and October 31, 2010. The analysis was based on the method of Qualitative Content Analysis, basic tenets of cultural studies, the idea of the hermeneutic circle and close reading. The analysis demonstrated that portrayals of China don't form a unified regime of representation. They are rooted in evaluations of China's moral goodness and immorality. China is portrayed both positively and negatively. The data is characterised by intertextuality and steers the reader towards preferred readings that often depend on which actor's perspective is given dominance. The representations are characterised by competing and contradictory tendencies as the world powers battle to influence the politics of representation for benefits like favourable national images. In this process they profit from the ambiguous and shifting relationship between representation, interpretation and reality. Some representations fit typical Othering tactics, especially when viewed in the light of West's underlying desire to be seen as a morally good global leader while retaining control of the world economy. The process of identity building through the Other and the goal of defending Western policies in the eyes of the public possibly motivate these representations. They portray China as inscrutable, immoral, selfish, scheming, overpowering and/or threatening and at times also represent it as reactive, weak, incompetent and/or dependent on the West. These portrayals are opposed by contrasting representations and did not form a consistent pattern not explainable through other factors; a quality that should be considered as a metric when examining possible Othering of countries in the context of representing their governments in the international sphere. Examined as a whole the representations fall under the principle of freedom of speech at the basis of Western media ideal which demonstrates the biggest strength of Western media compared to China's controlled media landscape. Considering the variety of possible explanations, for a reader without insider knowledge it is very difficult to determine “the truth”. This highlights the importance of covering international affairs from varied, conflicting viewpoints. Western voices got more space to define China than the Chinese government. Some of that is attributable to Western media's better access to Western sources but it also reveals a dilemma in representing non-Western governments in Western media: given the opportunity, governments tend to craft narratives beneficial to them. Unchecked this tendency amounts to propaganda by foreign powers but curbing it can be interpreted as a symptom of “speaking on behalf of the Other”. In the decade since the summit China has become a major world power and is actively advancing its interests globally. It is important to approach it as a de facto superpower instead of implicitly seeing it as a mistreated Other. The theories of the West and its Others should not automatically be assumed to apply to a setting where powerful nations represent each other. They provide a strong frame of interpretation which may lead to approaching the question of representation in international relations with the premise of a biased West acting unfairly towards a victimised Other. In order to more reliably examine Othering tendencies in media in the context of rising China, more cross-national comparative media analysis is needed. The “artificial” nature of concepts like Eastern and Western civilisation is not enough to disregard their usefulness for example as basis for national and regional identities and as tools that encourage people to cooperate in societies. The problem lies in crafting positive self-identities through viewing the perceived Others as inferior and using that as a tool for domination. Instead of refuting the value of the concept of European values and culture, the theories of the West and its Others are helpful in encouraging critical examination of the concrete global actions of Western governments compared with their rhetoric. The study argues for a careful approach when examining if the West at present represents China as the Other. This should include considering other possible explanations in addition to Othering for representations seemingly fitting the model as well as striving for a nuanced understanding of changes in the global power balance.
-
(2019)Tutkielmassani tutkin ristiriitaisuutta, joka ilmenee suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan Helsingin Sanomien uutisteksteissä. Tutkielman keskeisin tutkimuskohde on ristiriita, jossa ”toisten”, rodullistettujen maahanmuuttajien tekemää, sukupuolistunutta väkivaltaa ja sen uhkaa korostetaan samalla, kun omassa kulttuurissa esiintyvää, ”meidän” tekemää, kotoperäistä sukupuolistunutta väkivaltaa vähätellään ja normalisoidaan. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että tämä ristiriita todella on olemassa: ulkomaalaistaustaisten seksuaalisuutta loukkaava väkivalta tuntuu saavan paljon enemmän mediahuomiota ja sitä tunnutaan pidettävän poliittisesti keskeisempänä kysymyksenä kuin kantasuomalaisten väkivaltaista käytöstä kumppaneitaan kohtaan. Tutkielmassani tulkitsen tämän sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumisessa ilmenevän ristiriidan olevan heijastuma laajemmasta kulttuurisesta rakenteesta, josta käytän nimitystä toiseuttamissokeus. Tarkoitan sillä kulttuurin, ihmisryhmän tai muun vastaavan tahon heikkoa kykyä tunnistaa omaa toiseuttavaa ajatteluaan tai toimintaansa. Esitän tutkielmassani, että toiseuttamissokeuden ilmiö kumpuaa toiseuttamisen problematiikasta ja kulttuurisen itsereflektion puutteesta. Tutkielman päätehtävänä on tutkia miten toiseuttamissokeutta heijastava ristiriita suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan näkyy Helsingin Sanomista joulukuun 2018 ja toukokuun 2019 välisenä aikana kerätyissä tekstiaineistoissa. Tulkitsen aineistoani kahden näkökulman kautta. Ensinnäkin tarkastelen kulttuurimme syvään juurtunutta kuvaa ”toisten” kategoriaan kuuluvista vaarallisina ja uhkaavina ja tulkitsen sitä orientalististen valtarakenteiden viitekehyksessä. Nämä rakenteet vaikuttavat siihen, että rodullistettujen, orientalistiseen kuvastoon liitettyjen ”toisten” harjoittamaa sukupuolistunutta väkivaltaa korostetaan. Toiseksi tulkitsen, että julkisen ja yksityisen sfäärin voimakas erottaminen sekä yksityisen sfäärin poliittisuuden vähättely johtavat siihen, että kodin sisällä tapahtuvan, valkoiseen valtaväestöön kuuluvien tekemän väkivallan merkitystä aliarvioidaan Tutkielman metodologiana käytän laadullista sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen tausta paikantuu postkoloniaaliseen teoriaan sekä toiseuden ja erityisesti orientalismin teoriaan sekä feministiseen turvallisuudentutkimukseen. Sukupuolistunutta väkivaltaa käsitteleviä lehtikirjoituksia koskeva empiirinen analyysini antaa selviä viitteitä siitä, että “muiden” tekemiä väkivallan tekoja siedetään paljon huonommin kuin “meidän” kategoriaan rajattujen henkilöiden tekemiä, vaikka rikoksina teoissa olisi paljon samankaltaisuutta. Aineistosta nousi esiin orientalistissävytteisiä, toiseuttavaa maailmankuvaa ilmentäviä ajattelumalleja. Toisaalta aineistosta näkyi myös heikko ymmärrys sukupuolistuneen väkivallan rakenteellisuudesta. Lehtikirjoitusten valossa voi näin ollen todeta, että ajatusmallit ”toisista” heijastivat samalla myös tiettyjä ajatusmalleja ”itsestä” ja ilmensivät toiseuttamissokeutta ja kulttuurisen itsereflektion puutetta. Lisäksi aineiston perusteella ”toisten” tekemää sukupuolistunutta väkivaltaa pidetään poliittisesti tärkeänä kysymyksenä, joka voi saada aikaan suorastaan yhteiskunnallisen kriisitilan. Toiseuttamissokeuden teoreettisen käsitteen sekä sitä soveltavan ja esimerkillistävän empiirisen analyysin avulla tutkielma auttaa ymmärtämään ja purkamaan vallitsevia, syvään juurtuneita, globaaleja sukupuoleen ja rodullisuuteen liittyviä valta-asetelmia. Tutkielma tuo näkyväksi sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumiseen liittyvän ristiriidan ja kritisoi siihen liittyvää kaksinaismoralismia. Työ luo myös toisettamissokeuden nimeämisen kautta uutta käsitteistöä ristiriitaisuuksien ymmärtämiseksi ja kritisoimiseksi. Tutkielmani on puheenvuoro sen puolesta, että kyky esittää kriittisiä kysymyksiä omassa kulttuurissa vallitsevia, kyseenalaistamattomina pidettyjä normatiivisia ajatustottumuksia ja ristiriitaisuuksia kohtaan vahvistuisi.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastelen, miten Japania käsiteltiin Helsingin Sanomien covid-19 -uutisoinnissa keväällä 2020. Teoreettisena lähtökohtana on kehysteoria: samat faktat ja tapahtumat voi esittää ja tulkita eri asioita painottaen, eli kehystää eri tavoin. Useiden empiiristen tutkimusten mukaan kehystys vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen kuvan viestin vastaanottaja muodostaa käsiteltävästä asiasta. Tutkin toisaalta sitä, mitä Helsingin Sanomat uutisoi ja mitä se jätti uutisoimatta Japanin epidemiatilanteesta, ja toisaalta sitä, miten se kehysti esittämänsä asiat. Media ja mediatalot ovat enemmän tai vähemmän kytköksissä taloudellisiin ja poliittisiin valtarakenteisiin, ja globaalissa maailmassa valtarakenteetkin ovat globaaleja. Ulkomaanuutiset päätyvät Helsingin Sanomiin kansainvälisten uutistoimistojen ja mediatalojen ketjun kautta. Yksi ajatustapoihin kytkeytyvä globaali valtarakenne on kulttuurillinen jaottelu ”itään” ja ”länteen” ja siihen liittyvä orientalismi. Yhdysvaltalainen ja brittiläinen media on käsitellyt Japania orientalistisesti, ja pyrin selvittämään, välittyikö tällainen käsittelytapa mediatalojen ketjun kautta myös Helsingin Sanomiin. Aineistoni sisältää ne Helsingin Sanomien covid-19 -aiheiset artikkelit ajanjaksolta 16.1.-31.5.2020, joissa Japani mainitaan (talousuutiset pois lukien). Tarkastelujakso alkaa päivästä, jona Japanissa todettiin ensimmäinen covid-19 -tartunta. Se kattaa tartuntalukujen ensimmäisen merkittävän nousun ja laskun (taudin ns. ”ensimmäisen aallon”) Japanissa sekä ajanjakson, jona maassa oli voimassa hätätila. Erittelen ja luokittelen aineistossani esiintyviä kehyksiä sisällönanalyysiä muistuttavalla menetelmällä. Pääasiallinen metodini on kuitenkin kriittinen diskurssianalyysi, jonka avulla tarkastelen, millaisin kielellisin keinoin kehyksiä rakennetaan. Tutkielmassani rakennan japanilaisia alkuperäislähteitä käyttäen kuvan Japanin covid-19 -epidemiasta keväällä 2020 ja sen hillitsemiseksi tehdyistä toimista. Sen jälkeen tarkastelen Helsingin Sanomien uutisointia tätä taustaa vasten ja vertailen uutisoinnin välittämää käsitystä muodostamaani kuvaan. Japanissa koronaepidemia eteni aluksi verrattain hitaasti. Vaikka se alkoi aiemmin kuin Suomessa, huolet terveydenhuollon kantokyvystä nousivat esiin myöhemmin. Uutisoinnissaan Helsingin Sanomat alkoi kuitenkin käsitellä Japanin toimia onnistuneina käytännössä vasta sitten, kun oli selvää, että kuolleisuus oli jäänyt pienemmäksi kuin Suomessa. Yksi toistuva kehystys oli esittää Japanin toimet hitaina tai tehottomina. Tämä kehys oli yleensä omaksuttu käytetyistä lähteistä. Se kytkeytyy yhtäältä aiempaan Japania koskevaan uutisointiin ja toisaalta implisiittisiin oletuksiin siitä, millaiset epidemianhallintamallit nähtiin toimivina. Lisäksi uutisoinnista nousi esiin mm. kehys, jossa Suomi ja Japani rinnastettiin, ja kehys jossa käsiteltiin epidemian vaikutuksia tyypillisen japanilaisina pidettyihin ilmiöihin. Helsingin Sanomien käyttämät medialähteet olivat yhtä lukuun ottamatta englanninkielisiä, ja niissä painottui yhdysvaltalainen näkökulma. Usein lehti omaksui aihepiirejä ja kehyksiä suoraan lähteistään. Orientalistista käsittelyä Helsingin Sanomissa ei voi kuitenkaan sanoa esiintyneen silloinkaan, kun sitä oli nähtävissä lähteissä. Kehys, jossa Suomi ja Japani samaistettiin, oli yleisempi kuin Japanin outona ja vieraana esittävä kehys.
-
(2020)Tämä tutkielma käsittelee vähälle huomiolle jääneen imaginisti-runoilija Aleksandr Kusikovin tuotantoa. Tutkielmassa analysoidaan kahta vuonna 1920 julkaistua runoelmaa ”Poema poem” ja ”Koevangelieran”. Runoanalyysin lisäksi tutkielma esittelee myös Kusikovin kirjallista elämäkertaa ja sen suhdetta kirjailijan tuotantoon. Biografian koostamiseksi tietoa on kerätty Kusikovia käsittelevien artikkelien ja kirjailijan lyhyen omaelämäkerran lisäksi aikalaismuistelmista, Kusikovin julkaistusta kirjeenvaihdosta, sekä kirjailijan emigranttilehdissä julkaistuista kirjoituksista. Molemmissa teosanalyyseissä hyödynnetään subteksti-analyysin menetelmiä. ’Teksti’ ymmärretään laajasti kattamaan kirjallisten tekstien lisäksi mm. Kusikovin koko tuotannon ja elämäkerran. ”Poema poem”-runoelman analyysissä tarkastellaan teoksen suhdetta raamatulliseen ”Laulujen lauluun” ja sen imaginistisiin sovellutuksiin. Runoelmaa lähestytään sen motiiveista käsin: teoksen kaupunkikuvausta käsitellään suhteessa imaginistien urbanismiin ja lyyrisen sankarin tšerkessiyttä tutkitaan osana imaginistista elämänteatteria. Runoelman rakkausmotiiville tarjotaan kolme mahdollista luentaa yhtäältä sen syntagmaattisista ja toisaalta paradigmaattisista suhteista käsin. Ensimmäisessä korostuu Kusikovin tuotannolle ominainen lyyrisen sankarin tunteiden kuvaus, jälkimmäisissä imaginisten tradition profetia sekä Kusikoville ominainen mystinen taso. ”Koevangelieran”-runoelman taustaa selvitetään tarkastelemalla orientalismin ja Koraanin asemaa venäläisessä kaunokirjallisuudessa ja Kusikovin tuotannossa. Tutkielmassa nimetään runoelman subtekstejä, joiden motivointeja tutkitaan jo yllämainittujen luentatapojen avulla. Tarkastelun kohteena ovat täten autobiografinen lyyrinen sankari ja tämän imaginistiset profetiat, sekä runoelman islamilainen mystiikka. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Kusikovin olleen aktiivinen kirjallinen tekijä, jonka merkitys on ehkä suottakin unohtunut kirjallisuushistoriassa. Teosanalyysit osoittavat sekä imaginismin vaikutuksen Kusikovin tuotannossa, että myös runoilijan omintakeisen kuvaston.
Now showing items 1-4 of 4