Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p1365"

Tässä tutkielmassa tarkastelen paratiisin uudelleentulkintoja T. S. Eliotin runoelmassa The Four Quartets (1943) ja Wallace Stevensin runoelmassa ”The Auroras of Autumn” (1948). Keskeisin tutkimuskysymykseni on, kuinka runoelmissa muokataan juutalais-kristillisen perinteen paratiisikäsitystä. Hypoteesini on, että teokset kyseenalaistavat perinteisen paratiisikäsityksen ihmiskeskeisyyttä ja samalla ottavat luonnon huomioon entistä kattavammin. Siinä missä aiempi Eliotia ja Stevensiä koskeva tutkimus on painottanut eroja runoilijoiden välillä, tutkielmassani pyrin osoittamaan, että kohdeteoksiin sisältyvät, ekologisesti virittyneet paratiisin uudelleentulkinnat ovat yllättävän samankaltaisia. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii ekokritiikki, eli kirjallisuuden ja luonnon suhdetta tutkiva kirjallisuustieteellinen tutkimussuuntaus. Koska perinteistä juutalais-kristillistä paratiisikäsitystä leimaa pastoraaliin eli paimenrunouteen viittaava kuvasto, katson tutkielmassani molempien runoelmien suhtautuvan pastoraalin käsitteeseen kriittisesti. Tämän takia hyödynnän analyysissäni Terry Giffordin määrittelemää postpastoraalin käsitettä, joka asettaa pastoraalin ekokriittisiin kehyksiin. Luen sekä Eliotin että Stevensin runoelmia tätä postpastoraalin käsitettä vasten osoittaen samalla, kuinka teoksissa ihmisen ja luonnon välinen vastakkainasettelu murtuu. Molemmissa teoksissa esitetään perinteisen paratiisikuvaston kritiikkiä, ja tämän kritiikin tukena teokset käyttävät monia postpastoraalille kirjallisuudelle ominaisia piirteitä. Postpastoraalille tyypillisesti molemmissa runoelmissa luonto herättää suurta kunnioitusta. Siinä missä perinteiselle pastoraalikirjallisuudelle on ominaista luonnon staattisuus, Eliotin ja Stevensin teoksissa luonto näyttäytyy elämän ja kuoleman lakkaamattomana prosessina. Ihminen esitetään runoelmissa ennen kaikkea materiana, joka on erottamattomasti osa luonnon kiertokulkua. Molemmissa runoelmissa kyseenalaistuvat myös vastakkainasettelut niin kulttuurin ja luonnon kuin ihmisen sisäisen ja ulkoisen maailman välillä. Lopulta teoksissa erilaiset luonnonnäkymiin ja maisemiin liittyvät huomiot johtavat eettisen ulottuvuuden korostumiseen. Runoelmat eivät siis pelkästään tarkastele luontoa, vaan ne tekevät myös ehdotuksia sen suhteen, kuinka materiaalista todellisuutta kohtaan tulisi käyttäytyä. Sekä Eliotin että Stevensin paratiisin uudelleentulkinnoissa korostuu näin luonnon edessä nöyrtyminen. Siinä missä Eliotin runoelman tapauksessa tämä nöyrtyminen johtaa hyvin radikaaliin luontokeskeisyyteen, Stevensin teoksessa nöyrtymisen aste on maltillisempi, ja näin teos jättää myös ihmiselle jonkinlaisen roolin luonnon osana. Johtopäätökseni on, että T. S. Eliotin runoelmassa Four Quartets ja Wallace Stevensin runoelmassa ”The Auroras of Autumn” perinteisen paratiisikuvaston ihmiskeskeisyys kyseenalaistuu paikoin varsin radikaalillakin tavalla. Runoelmien postpastoraaleissa paratiiseissa ihminen väistyy luomakunnan keskiöstä antaen tilaa muulle luonnolle. Suurimmat erot runoelmien paratiisimotiivien välillä johtuvat synnin tematiikasta. Eliotin runoelmassa perisynti on turmellut ihmisen luontosuhteen, ja tämän takia paratiisi ja kestävä luontosuhde ovat saavutettavissa vain asketismin kautta. Stevensin runoelmassa taas paratiisi on saavutettavissa jo tässä ja nyt, luonnon viattomuutta havainnoimalla. Näistä maailmankatsomuksellisista eroavaisuuksista huolimatta molempien runoelmien paratiisimotiivin tarkoitus on tukea teoksista välittyvää antroposentrismin kritiikkiä. Runoelmien ekologisesti virittyneet paratiisin uudelleentulkinnat ovat myös entistä ajankohtaisempia nykyisen ekologisen kriisin aikakaudella.

Tutkielmassa tarkastelen Päiväni murmelina -musikaaliesityksen naishahmojen soolokappaleita "Joskus" ja "Nancyn rooli". Kappaleet käsittelevät sukupuolirooleja, heteronormatiivisia odotuksia sekä katsotuksi tulemisen problematiikkaa. Tarkennan huomioni laulujen sanoitukseen, jota arvioin lyriikka-analyysin keinoin. Pohdin, millaista sukupuolidiskurssia kappaleissa tuotetaan: mistä naiset laulavat ja millä tavoin. Tutkielmassa käytän feminististä teoriaa aineiston tarkasteluun. Jotta voidaan ymmärtää naiskuva eli esitys sukupuolesta tulee ensin ymmärtää, kuinka sukupuoli toimii esityksenä. Analyysin kannalta oleelliseksi nousevat katseen ja representaation käsitteet. Kun naisasialiikkeen kehitysvaiheita ja Broadway-musikaalin kaanonia tarkastellaan rinnakkain huomataan, kuinka lajin naiskuva reagoi yhteiskunnalliseen muutokseen. Tarkastelemillani kappaleilla on samankaltainen päämäärä, mutta erilaiset strategiat. "Joskus" saattaa heterosuhteita koskevat tottumukset naurunalaiseksi, kun taas "Nancyn rooli" on luonteeltaan ajatuksia herättävä. Vaikuttamisen keinoja kappaleissa on huumorin lisäksi esimerkiksi elämänkertomuksellisuus. Satujen ja teatterin tekstienvälinen sanasto toimii apuvälineenä laulujen kerronnassa. Erityisesti "Nancyn rooli" puhuttelee todellisuuden eri tasoilla, sillä teksti voi näyttäytyä sekä roolihahmon että näyttelijän henkilökohtaisena kannanottona. Kappaleessa esiintyy mieskatseen lisäksi näytelmän sisäinen kaksoiskatse sekä Nancyn vastakatse yleisöön. Analyysin perusteella voidaan todeta, että kappaleiden "Joskus" ja "Nancyn rooli" sisällöissä on feministinen pyrkimys esittää naiset monimutkaisina, rikastavina ja tiedostavina hahmoina. Teos sallii hahmojen omaksua useita, vastakkaisiakin naiseuden kategorioita yhdenaikaisesti. Muutoksen tarpeesta kuitenkin lauletaan sen sijaan, että kaikki sukupuolet esiintyisivät musikaalin kokonaisuudessa yhdenvertaisina ja vaikutusvaltaisina. Esimerkit osoittavat, kuinka musiikkinumeroilla voidaan tuottaa näytelmän hahmoihin näkökulmaisuutta. Kun näistä keinoista ollaan tietoisia, voidaan niitä käyttää tukemaan teoksen kerrontaa ja moniäänisyyttä. Päiväni murmelina -narratiivi on jatkossakin avoin feministisille tulkinnoille: toistot vahvistavat, muutos vapauttaa.