Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p16335"
Now showing items 1-4 of 4
-
(2024)Intertekstuaalisuus on venäläisessä nykykirjallisuudessa paljon käytetty ilmaisukeino. Intertekstuaalisten viittausten käyttö kirjallisuudessa perustuu oletukselle, että lukija voi tunnistaa viittauksen ja tehdä sen perusteella tekstistä pintatasoa laajemman tulkinnan. Teosta käännettäessä intertekstuaaliset viittaukset muodostuvat ongelmaksi, jos kohdekulttuurissa ei tunneta samoja teoksia kuin lähdekulttuurissa. Tämän tutkielman aihe on intertekstuaalisuus Tatjana Tolstajan suomentamattomassa romaanissa Kys’. Romaani sisältää useita satoja viittauksia lähinnä venäläiseen kaunokirjallisuuteen. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, missä määrin suomalaisen lukijan olisi mahdollista tunnistaa käytetyt viittaukset, ja millaisilla käännösstrategioilla ne olisi kannattavinta kääntää, mikäli teos suomennettaisiin. Teos toimii esimerkkitapauksena venäläisen intertekstuaalisen proosan kääntämiseen liittyvistä haasteista. Tutkimusaineisto koostuu 200:sta Tolstajan romaanin sisältämästä viittauksesta, ja aineiston analyysin pohjana käytetään Minna Ruokosen (2010) mallia intertekstuaalisten viittausten analysoinnista tilanteessa, missä lukijan ei voida olettaa tunnistavan niitä. Viittauksista tarkastellaan niiden mahdollista tunnistettavuutta suomalaisessa kulttuurissa sen pohjalta, onko niiden lähdeteoksia suomennettu, sekä niiden olemassa olevien suomennosten ymmärrettävyyttä Tolstajan romaanin kontekstissa. Lisäksi tarkastellaan viittausten funktioita Leppihalmeen (1997) esittämän jaottelun perusteella, ja lopuksi viittauksille esitetään käännösstrategiavaihtoehtoja, jotka voisivat parhaiten välittää viittausten merkitykset ja funktiot suomenkielisen käännöksen lukijalle. Intertekstuaalisten viittausten kääntämisessä pyritään siihen, että viittaus toimii loogisesti osana sitä ympäröivää tekstikokonaisuutta ja herättää mahdollisuuksien mukaan samanlaisia konnotaatioita kuin lähdeteoksen viittaus. Tutkituista 200 viittauksesta noin puolet on todennäköisesti vieraita suomalaiselle lukijalle, ja vain 19 viittausta on todennäköisesti tunnistettavia suurelle osalle lukijoista. Suurimman osan tutkitun teoksen viittauksista voisi kääntää ymmärrettävästi joko minimimuutoksella tai hyödyntäen olemassa olevaa käännöstä. Osa viittauksista vaikuttaa teoksen ymmärrettävyyteen kokonaisuutena, koska ne kuljettavat eteenpäin teoksen juonta tai korostavat teoksen kantavaa teemaa: kirjallisuuden ja korkeakulttuurin merkitystä. Nämä viittaukset tulisi ymmärrettävyyden varmistamiseksi kääntää strategioilla, jotka lisäävät lukijan mahdollisuutta tunnistaa ne, kuten korvaamalla ne toisella, suomalaisessa kulttuurissa tutulla viittauksella.
-
(2017)Tutkielmani käsittelee montaasitekniikalla tehtyjä venäläisiä kirjailijaelämänkertoja. Montaasitekniikalla tarkoitan sitä, että teokset koostetaan yhdistelemällä eri lähteistä leikattuja eli fragmentoituja tekstejä. Teosten lähteinä on käytetty mitä moninaisimpia dokumentteja koulutodistuksista oikeuden pöytäkirjoihin. Useimmin käytettyjä ovat kirjeet, päiväkirjat ja muistelmat. Kutsun genreä faktomontaasiksi, kysymyshän on faktojen montaasista, erilaisten tiedonpalojen yhdistämisestä; alkuaikoina 1920- ja 30-luvuilla puhuttiin kirjallisista montaaseista. Tavoitteenani on selvittää, miten teokset täyttävät elämänkerran tehtävän. Genren aloitti vuonna 1926 V. V. Veresaevin Puškin v žizni -teos, joka on tutkielmani tärkein lähde. Teos sai seuraajia ja klassikon aseman. Teoksesta löytyy eniten tutkimusta, ja se on useimmin uudelleen julkaistu, melko vaihtelevan sisältöisenä. Teoksen kohdalla huomioni kiinnittyy erityisesti faktomontaasiin mahdollisena keinona välttää sensuuri sekä teoksen saamaan kritiikkiin anekdoottimaisuudesta. 1920-luvun lopussa julkaistiin useita faktomontaasiteoksia, joista tarkemmin käsittelen teoksia Leonid Grossmanin Dostoevskij na žiznennom puti (1928) ja Val. Fejderin A. P. Čehov: Literaturnyj byt i tvorčestvo po memuarnym materialam (1928). Vertaan teoksia uudempiin samoja kirjailijoita käsitteleviin, Igor Volginin Rodit’sja v Rossii. Dostoevskij i sovremenniki: žizn’ v dokumentah (1989) ja Igor Suhihin Čehov v žizni: sjužety dlja nebol’šogo romana (2011), teoksiin. Tutkin genren kehitystä 85 vuoden ajanjaksolla. Faktomontaasiteoksia on julkaistu yhteensä parikymmentä laskentatavasta riippuen. Saatavilla olevista olen tehnyt havaintoja erityisesti niiden rakenteesta ja tekotavasta. Tarkastelen faktomontaasin historiallista taustaa ja 1920-luvun kulttuuriteorioiden ja kirjallisuusryhmittymien vaikutusta genren syntyyn. Suorat yhteydet 1920-luvun kirjallisuusteoreetikkojen ja -teorioiden sekä faktomontaasin tekijöiden välillä olivat vähäisiä, mutta esimerkiksi LEF-ryhmä käsitteli termien literatura fakta ja faktografia avulla samoja tiedonvälityksen ja tosiasioihin perustuvan kirjallisuuden kysymyksiä. Formalistit Juri Tynjanov, Boris Tomaševski ja Boris Ejhenbaum pohtivat kirjallisuushistoriallisen materiaalin tulkintaa ja kirjailijaelämänkerran olemusta. Totean elokuvan montaasiteoriat käyttökelpoisiksi helpottamaan faktomontaasin toimintamekanismin ymmärtämistä. Pohdin tekstifragmentin ominaisuuksia yksin ja vuorovaikutuksessa toisten fragmenttien kanssa. Faktomontaasin tekoprosessi on kiinnostukseni kohteena. Tärkeimpänä tiedonlähteenä aiheesta ovat teosten esipuheet. Luokittelen erilaisia lähdetyyppejä. Erityistä huomiota osoitan kaunokirjallisille lähteille, kuten runoille, joiden käyttö elämänkerrallisena materiaalina on kiistanalaista. Fragmentin rajaus on oleellista: mitä otetaan mukaan, mikä osa alkuperäisestä lähdetekstistä jää ulkopuolelle. Puntaroin faktomontaasin asemaa kaunokirjallisuuden ja tietokirjallisuuden rajalla. Arvioin faktomontaasin luotettavuutta ja tehokkuutta tiedonvälittäjänä, mitä käsiteltiin myös aikalaiskritiikissä. Tärkeää uskottavuuden kannalta ovat lähteen merkinnät, joiden laajuus vaihtelee huomattavasti. Fragmenttien liitokset lähdemerkintöineen tekevät lukemisesta katkonaista. Ratkaisevassa roolissa on tekijän suorittama lähdekritiikki. Tekijä ei voi muokata tekstiä tai kirjoittaa auki johtopäätöksiään. Hän voi vain hylätä tai hyväksyä lähteen ja rajata tekstin. Fragmentin analysointi jää lukijalle. Vaikka tekijä ei itse kirjoitakaan varsinaista montaasitekstiä, moniin teoksiin on liitetty tekijän esipuhe, kommentaari tai muita lisämateriaaleja, kuten elämänkertatietoja. Faktomontaasin arvostelu tiukkeni 1930-luvulla. Samalla genren elinvoima hiipui kunnes 1980-luvulla jälleen julkaistiin uusia teoksia ja vanhoista otettiin uusintapainoksia. Uusien faktomontaasi-teosten myötä kiinnostus genreen on Venäjällä jälleen herännyt. Etenkin Igor Suhih on pyrkinyt uudistamaan faktomontaasin ilmaisua rikkomalla perinteisen kronologisen rakenteen ja lisäämällä oman kommentaarinsa suoraan tekstiin. Teosten uskottavuutta ja luotettavuutta tietokirjallisuutena on pyritty parantamaan. Tutkielmani pyrkii olemaan genren yleiskatsaus, ja voi toimia lähtökohtana vähän tutkitun aiheen syvemmälle tutkimukselle.
-
(2020)Tutkimuksessani käsittelen venäläisen tutkijan ja kirjailijan Jakov Grotin uskonnollista Suomi-kuvaa. Keskeisenä tutkimusaineistona on Grotin venäjänkielinen teos ”Matkoja Suomessa Laatokan rannalta Tornio-joen rannalle. Jakov Grotin matkamuistiinpanot” (1847) eli ”Pereezdy po Finljandii ot Ladožskago ozera do reki Torneo. Putevyja zapiski Jakova Grota” (1847). Kirja on ilmestynyt myös suomennettuna nimellä ”Matka Suomessa 1846” (1983). Lähestymistapana käytän postkolonialistista tutkimustapaa. Tarkastelen sitä millä tiedostetuilla ja tiedostamattomilla tavoilla Grot matkallaan kuvaa suomalaisia talonpoikia, luterilaista papistoa ja muita kohtaamiaan ihmisiä ja ilmiöitä omasta valta-asemastaan käsin. Millä tavalla venäläinen keisarivallan ja yliopistotutkimuksen edustaja Jakov Grot näkee ja kokee matkallaan toiset ihmiset ja ilmiöt? Kohtaako hän tapaamansa henkilöt valtapositiostaan käsin vai pyrkiikö hän, ja missä määrin, yhdenvertaisuuteen? Tutkin lisäksi, kuinka Suomen suuriruhtinaskunnan luterilainen kirkko toimi Grotin kuvaamana yhteiskuntarauhan edistäjänä ja kansan moraalisena opettajana. Pyrin selvittämään tutkimuksessa, kuinka Grot kuvaa kirkon ja valtaistuimen välistä liittoa, jossa luterilaiselle kirkolle taattiin Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809 toimintavapaus edellyttäen kirkolta kuitenkin samalla sitä, että se toimii julistuksessaan ja opetuksessaan esivallan ja keisarin aseman puolestapuhujana. Luon katsauksen myös siihen, kuinka 1800-luvun poliittiset ja uskonnolliset liikkeet vaikuttavat Grotin havainnoimaan uskonnolliseen ja kirkolliseen elämään Suomessa. Erityisesti tarkastelen pietismin, orastavan suomalaisen kansallisuusaatteen sekä suomen, ruotsin ja venäjän kielten aseman kehittymistä ja näiden keskinäistä vaikutusta toisiinsa 1800-luvun alkuvuosikymmenien Suomessa. Grotin teos oli tärkeä luotaessa Suomi-kuvaa 1800-luvun Venäjällä. Kirjassaan Grot luo myönteistä kuvaa Suomesta ja suomalaisista, joiden henkisenä ja uskonnollisena tukena erityisesti kirkko ja sen papisto Grotin mukaan toimivat.
-
(2020)Tutkimuksessani käsittelen venäläisen tutkijan ja kirjailijan Jakov Grotin uskonnollista Suomi-kuvaa. Keskeisenä tutkimusaineistona on Grotin venäjänkielinen teos ”Matkoja Suomessa Laatokan rannalta Tornio-joen rannalle. Jakov Grotin matkamuistiinpanot” (1847) eli ”Pereezdy po Finljandii ot Ladožskago ozera do reki Torneo. Putevyja zapiski Jakova Grota” (1847). Kirja on ilmestynyt myös suomennettuna nimellä ”Matka Suomessa 1846” (1983). Lähestymistapana käytän postkolonialistista tutkimustapaa. Tarkastelen sitä millä tiedostetuilla ja tiedostamattomilla tavoilla Grot matkallaan kuvaa suomalaisia talonpoikia, luterilaista papistoa ja muita kohtaamiaan ihmisiä ja ilmiöitä omasta valta-asemastaan käsin. Millä tavalla venäläinen keisarivallan ja yliopistotutkimuksen edustaja Jakov Grot näkee ja kokee matkallaan toiset ihmiset ja ilmiöt? Kohtaako hän tapaamansa henkilöt valtapositiostaan käsin vai pyrkiikö hän, ja missä määrin, yhdenvertaisuuteen? Tutkin lisäksi, kuinka Suomen suuriruhtinaskunnan luterilainen kirkko toimi Grotin kuvaamana yhteiskuntarauhan edistäjänä ja kansan moraalisena opettajana. Pyrin selvittämään tutkimuksessa, kuinka Grot kuvaa kirkon ja valtaistuimen välistä liittoa, jossa luterilaiselle kirkolle taattiin Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809 toimintavapaus edellyttäen kirkolta kuitenkin samalla sitä, että se toimii julistuksessaan ja opetuksessaan esivallan ja keisarin aseman puolestapuhujana. Luon katsauksen myös siihen, kuinka 1800-luvun poliittiset ja uskonnolliset liikkeet vaikuttavat Grotin havainnoimaan uskonnolliseen ja kirkolliseen elämään Suomessa. Erityisesti tarkastelen pietismin, orastavan suomalaisen kansallisuusaatteen sekä suomen, ruotsin ja venäjän kielten aseman kehittymistä ja näiden keskinäistä vaikutusta toisiinsa 1800-luvun alkuvuosikymmenien Suomessa. Grotin teos oli tärkeä luotaessa Suomi-kuvaa 1800-luvun Venäjällä. Kirjassaan Grot luo myönteistä kuvaa Suomesta ja suomalaisista, joiden henkisenä ja uskonnollisena tukena erityisesti kirkko ja sen papisto Grotin mukaan toimivat.
Now showing items 1-4 of 4