Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p16349"
Now showing items 1-4 of 4
-
(2018)Tutkielmani käsittelee irreaalioiden kääntämistä. Etsin irreaalioita ja niiden käännöksiä Terry Pratchettin Kiekkomaailma-romaanista Going Postal (2004) ja Mika Kivimäen tekemästä käännöksestä Posti kulkee (2012). Kysyn, miten irreaaliat on käännetty ja miksi ne on käännetty kuten on. Kysyn myös, onko jokin käännösstrategia yleisempi kuin muut ja miksi. Käsittelen sekä tavallisia irreaalioita että erisnimiä, mutta tutkin jokaisesta irreaaliasta vain yhden esiintymän. Menetelmänäni oli se, että ensin etsin irreaaliat ja merkitsin ne, ja sen jälkeen etsin irreaalioille käännökset ja merkitsin sekä irreaaliat että niiden käännökset taulukkoon. Sitten luokittelin käännökset sen mukaan, millaista käännösstrategiaa irreaalian kääntämisessä on käytetty. Käytin muun muassa konteksti- ja genretietoa selittääkseni käännöksiä. Hyödyntämiäni käännösstrategioita ovat Leppihalmeen (2001: 141 & 2011: 129) laina, käännöslaina, kulttuurinen adaptaatio, eksplikointi ja poisto sekä Leppihalmeen (2001: 141) mainitsema uudelleen luova käännös ja Pedersenin (2007: 149 & 2011: 97) virallinen vastine. Näistä kaikkia Kivimäki on käyttänyt tavallisten irreaalioiden kääntämisessä, mutta erisnimikäännösten kanssa poisto ja virallinen vastine eivät ole relevantteja. Tavallisten irreaalioiden ja nimien käännöksissä ja niiden kanssa käytettyjen strategioiden yleisyydessä on havaittavissa sekä yhteneväisyyksiä että eroja. Esimerkiksi yleisin käännösstrategia koko aineiston kohdalla on käännöslaina, jota Kivimäki näyttää suosivan. Erisnimien kohdalla yleisempi on kuitenkin laina. Ero selittyy suureksi osaksi sillä, ettei kaikilla erisnimillä ole käännettäviä konnotaatioita. Kaiken kaikkiaan Kivimäen käännökset ovat kuitenkin usein varsin kotouttavia. Lisäksi monien irreaalioiden kirjoitusasuja on muokattu. Monesti Kivimäen käännösratkaisut myös sujuvoittavat tekstiä ja helpottavat lukemista. Käännösratkaisuihin näyttävät usein vaikuttaneen genre, konteksti, irreaalioiden merkitykset ja toiset käännösratkaisut.
-
(2019)Tutkielmassa tarkastellaan saksasta suomennettua tietokirjallisuutta tilastollisesti viiden vuoden välein vuodesta 1975 vuoteen 2015. Kansalliskirjaston ylläpitämästä Fennica-tietokannasta tilastoitujen tietojen avulla selvitetään, paljonko saksankielistä tietokirjallisuutta on julkaistu suomennettuna käännöskirjallisuutena tarkasteluvuosina ja millaisia aihepiirejä suomennokset ovat käsitelleet. Tutkielmassa tietokirja määritellään painetuksi kirjaksi, jonka päätehtävä on välittää tietoa eri aloilta ajankohtansa tietämyksen valossa kohdeyleisöstä riippumatta. Määritelmää mukaillen muut kirjallisuuden julkaisumuodot kuin painetut kirjat rajataan tutkielman ulkopuolelle. Määritelmän ei myöskään katsota sisältävän aforismikirjoja, katselukirjoja, sarjakuvia, eikä myöskään sellaisia lasten tietokirjoja, joissa pääosassa on fiktiivinen tarina. Tutkielman ensisijainen aineisto kerätään Kansalliskirjaston ylläpitämästä Fennica-tietokannasta tehdyllä tarkennetulla haulla. Kun yhteensä 1244 hakutuloksesta rajataan pois tutkielman ulkopuolinen kirjallisuus, jäljelle jääneet 508 nimekettä tilastoidaan Fennica-tietokantaan tallennettujen yleisen kymmenluokituksen eli UDK:n eri aihepiirejä käsittelevien luokkien mukaan. UDK-luokitukseen perustuvissa tilastoissa yhtä hakutulosten nimekettä vastaa lukuarvo 1, joka jaetaan tarvittaessa UDK-luokkien lukumäärällä, mikäli nimeke on Fennica-tietokannassa luokiteltu useampaan kuin yhteen UDK-luokkaan. Näitä tilastoja verrataan saksasta suomennetun tietokirjallisuuden historiaan hyödyntämällä lähde- ja aineistokirjallisuutena olleen Outi Paloposken ja H. K. Riikosen Suomennetun tietokirjallisuuden historia 1800-luvulta 2000-luvulle -teoksen tietoja. Myös Tilastokeskuksen tilastoja hyödynnetään analyysin tukena. Aineistosta nostetaan lisäksi esiin esimerkkiteoksia, joiden tarkoituksena on laajentaa kuvaa siitä, millaista tietokirjallisuutta saksasta on suomennettu. Lopuksi esitellään myös aineistossa esiintyneitä yleisimpiä saksasta suomennetun tietokirjallisuuden kustantajia. Vaikka saksasta suomennetun kirjallisuuden osuus kaikesta suomennoskirjallisuudesta näyttää olevan laskussa, saksasta suomennetun tietokirjallisuuden julkaisumäärä on lähes kaikkina tarkasteluvuosina pysynyt tasaisesti noin 50–60 nimekkeessä. Tilastokeskuksen tietojen mukaan saksa on lisäksi julkaistun suomennoskirjallisuuden kolmanneksi tai neljänneksi yleisin alkukieli. Tulokset antavat ymmärtää, että saksasta käännetään enemmän kaunokirjallisuutta kuin tietokirjallisuutta. Tästä huolimatta tietokirjallisuuden osuus kaikesta saksasta suomennetusta kirjallisuudesta on pysynyt tarkasteluvuosina noin 40 prosentissa. Onkin perusteltua väittää, että Saksan kielellä on suomennoskirjallisuudessa ja erityisesti tietokirjallisuuden suomennosten keskuudessa yhä vankka asema. Tarkasteluvuosina suosituimpia saksasta suomennetun tietokirjallisuuden aihepiirejä olivat kristinusko, kristillinen teologia ja lääketiede. Muita suosittuja aihepiirejä olivat filosofiset suuntaukset, henkilöhistoria, elämäkerrat ja muistelmat sekä psykologia. Erityisen suosittua saksasta suomennettujen tietokirjojen parissa on ollut erilainen opaskirjallisuus, hengellinen kirjallisuus ja toisen maailman sodan ajalle sijoittuva muistelma- ja elämäkertakirjallisuus. Saksasta suomennetun tietokirjallisuuden käännöshistoriaan verratessa voidaan todeta, että suurin osa aihepiireistä on säilyttänyt suosionsa läpi 1900-luvun, mutta esimerkiksi yhteiskuntatieteiden ja luonnontieteiden aloilla saksasta suomennettu tietokirjallisuus ei ole enää yhtä yleistä kuin aiemmin. Yksittäisten aihepiirien suosioon vaikuttaneita tekijöitä ovat olleet mm. eri alojen kuuluisat saksalaiset tutkijat, kirjailijat ja merkkihenkilöt ja asialleen omistautuneet kustantamot, jotka ovat pitäneet huolen oman alan kirjallisuuden julkaisusta. Muita julkaisumääriin vaikuttaneita tekijöitä ovat olleet esimerkiksi erilaiset juhlavuodet ja kirjasarjat, joiden seurauksena jokin tietty aihepiiri on kasvattanut suosiotaan yksittäisenä tarkasteluvuonna. Joidenkin aihepiirien suomennosten vähäiseen määrään vaikutti puolestaan se, että lähes kaikki alan kirjallisuus tuotetaan jo ensisijaisesti Suomen kielellä. Näillä aloilla kyse ei ole suinkaan saksan suosion alenemisesta tietokirjallisuuden lähtökielenä, vaan yleisesti käännöskirjallisuuden tarpeen vähentymisestä.
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä pro gradu -tutkielma kuuluu käännöstutkimuksen, nimistöntutkimuksen ja kirjallisuudentutkimuksen piiriin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaista lastenkirjallisuutta viron kielestä on suomennettu, miten virosta suomennetun lastenkirjallisuuden nimistöä on suomennettu, millaisia käännösmenetelmiä kääntäjä on käyttänyt ja millaisia nimiä virolaisessa lastenkirjallisuudessa sekä sen suomennoksissa esiintyy. Tarkasteltavana ovat kirjallisuusnimet ja tarkemmin: erisnimet eli proprit (mm. henkilönnimet eli antroponyymit, paikannimet eli toponyymit, eläinten nimet, kaupalliset nimet sekä muut aineistosta löytyvät nimet). Nimellä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa propria. Appellatiivista käytetään sanaa nimitys. Nimiä ja niiden kääntämistä tarkastellaan kulttuurisidonnaisuuden näkökulmasta ja pohditaan, onko kulttuurisidonnaisuudella vaikutusta nimen käännökseen tai kääntäjän valitsemaan käännösmenetelmään. Aineistona ovat virolaisen lastenkirjallisuuden suomennokset vuosilta 1930–2020. Näinä vuosina lastenkirjoja ovat virosta suomeksi kääntäneet 33 eri kääntäjää. Aineistoon kuuluu 74 teosta suomennoksineen. Aineiston laajuus on yhteensä 9 515 sivua: lähdeteoksissa 4 876 sivua ja kohdeteoksissa eli käännöksissä 4 639 sivua. Nimiaineisto on laaja, noin 4 350 nimeä. Tässä tutkimuksessa koko aineistoa ei voida yksityiskohtaisesti tarkastella, mutta aineistosta tuodaan runsaasti esimerkkejä. Aineistossa esiintyy yhteensä 2 110 nimeä: 692 paikannimeä, 827 henkilönnimeä, 391 eläimennimeä, 85 kaupallista nimeä, 52 teoksen nimeä ja 61 muuta, luokitteluun sopimatonta nimeä sekä kaksi virhekategoriaan luokiteltua nimeä. Tutkimus toteutetaan vertailevana deskriptiivisenä tapaustutkimuksena eli analyysissä verrataan lähtötekstiä ja sen suomennosta, tai joissain tapauksissa mukaelmaa, kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti keskenään. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan, mitä virolaista, vironkielistä lastenkirjallisuutta on suomennettu ja ketkä teoksia ovat suomentaneet. Tämän jälkeen kerätystä aineistosta tutkitaan, millaisia nimiä se sisältää. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millaisia nimistön käännösmenetelmiä kääntäjät ovat käyttäneet: onko nimi käännetty esimerkiksi kokonaan, osittain, suorana lainana vai käännöslainana, onko siihen lisätty jotain, onko siitä poistettu jotain vai onko se kenties korvattu ylä- tai alakäsitteellä. Työssä hyödynnetään mm. Pällin (2002) tutkimusta paikannimistä, Ainialan (2008) tutkimusta kirjallisuudennimistä sekä Leppihalmeen, Kujamäen, Schmitzin ja Kiviniemen nimi- ja reaalialuokitteluita. Aineistossa esiintyy sekä fiktiivisiä että autenttisia nimiä. Näitä voivat olla paikannimien jaottelun mukaan kulttuurinimet ja luontonimet. Osa aineiston paikannimistä on endonyymejä, osa eksonyymejä. Henkilönnimien joukossa esiintyy etunimiä, sukunimiä, lempinimiä, lisänimiä sekä nimialluusioita. Osa kulttuurisidonnaisista henkilön-, paikan-, kaupallisista ja muista nimistä on reaalioita, ns. vastineetonta, kulttuurisidonnaista aineistoa, jolla ei ole vastinetta kohdekielessä tai -kulttuurissa. Tämä aiheuttaa kääntäjälle haasteita ja voi aiheuttaa kulttuuritöyssyjä tai jopa käännösongelmia. Usein nimi saa parikseen nimikemääritteen, jolloin nämä yhdessä muodostavat nimikekonstruktion. Nimikemäärite tarkentaa usein propria. Lastenkirjallisuuden nimet muodostavat erilaisia nimikejärjestelmiä, kuten reaalimaailmankin nimet. Aineistossa esiintyviä eläinten nimiä on usein myös personifioitu. Usein fiktiiviset nimet ovat semanttisesti läpinäkyviä, autenttiset nimet eivät niinkään. Semanttinen läpinäkyvyys alkuteoksen nimissä antaa myös suomentajalle vapauden hullutella nimillä – mm. Venla Vaatekoi, Keksijäkylän Lotta ja Ahti Suomenlahti ovat oivia esimerkkejä fiktiivisistä, semanttisesti läpinäkyvistä kirjallisuusnimien käännöksistä. Tutkimuksen tärkeimmät tulokset ovat, että nimien käännösmenetelmät saattoivat vaihdella tapauskohtaisesti, teoskohtaisesti ja kääntäjäkohtaisesti – jopa sanakohtaisesti. Kahdenkymmenen erilaisen aineistoanalyysissa sovelletun käännösmenetelmän perusteella voidaan todeta, että tyypillisimpiä virolaisen lastenkirjallisuuden nimien suomennosmenetelmiä ovat 1) käännöslaina eli sana-sanainen käännös, 2) suora laina eli sitaattilaina, 3) kulttuuriadaptaatio eli mukauttaminen kohdekulttuuriin ja erilaisten kulttuurianalogioiden käyttö, 4) kielellinen adaptaatio eli nimen mukauttaminen kohdekieleen sopivampaan kieliasuun ja 5) eksplikointi eli nimen selittäminen auki, selittävä käännös. Käännöslainaa käytetään useimmiten paikannimien kääntämiseen, suoraa lainaa henkilönnimien kääntämiseen, kulttuuriadaptaatiota henkilön- ja eläintennimien kääntämiseen sekä kulttuurisidonnaisten piirteiden kääntämiseen, kielellistä adaptaatiota henkilönnimien kääntämiseen ja eksplikaatiota paikannimien kääntämiseen. Teosten nimien, alluusioiden ja reaalioiden kääntäminen saattaa aiheuttaa kääntäjille haasteita tai vaikuttaa käännösmenetelmän valintaan.
-
(2024)This thesis investigates how swear words are translated from English to Finnish in the first season of the Netflix series "Derry Girls." It focuses on the different strategies used to adapt the often sensitive and culturally specific content of profanity for Finnish audiences. The study examines two main aspects: the categorization of swear words according to a linguistic framework and the specific translation strategies employed. The theoretical framework for this thesis is based on a model proposed by McEnery et al. (2000), which categorizes swear words based on their function.The findings of this thesis show how swear words in "Derry Girls" were translated from English to Finnish, primarily using omission and literal translation. The most common categories were religious oaths and persona insults. Omission was commonly used for religious oaths and general expletives, indicating a cautious approach to sensitive material. In contrast, literal translation was frequently used for personal insults in order to maintain the impact and authenticity of character interactions. I believe that this study adds to the field of translation studies by shedding light on the difficulties that translators face when adapting swear words in subtitles. It also emphasizes the importance of providing more detailed guidelines to translators when dealing with culturally loaded language. Future research could compare the translation of swear words in different television series and films across various languages. This would help identify common patterns and unique strategies that may be language or culture specific.
Now showing items 1-4 of 4