Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p1780"
Now showing items 1-8 of 8
-
(2016)Olen tutkinut Luis Buñuelin elokuvien reseptiota helsinkiläisessä lehdistössä ajanjaksolla 1954–1962. Tuona aikana Suomessa esitetyistä kahdeksasta Buñuelin elokuvasta tarkastelun kohteena ovat Robinson Crusoen seikkailut, Veri kuohuu ja Viridiana. Niiden kautta on mahdollista hahmottaa ohjaajan tekijäkuvan historiallista kehitystä ja verratta hänen taiteensa vastaanottoa laajempaan kuvaan taide-elokuvan reseptiosta maassamme. Ensisijainen lähdeaineistoni koostuu sanoma- ja aikakauslehdistä sekä elokuvakerhotoiminnan vuosijulkaisuista. Tutkimuskirjallisuuden osalta merkittävintä vertailevaa aineistoa edustaa Ari Kivimäen lisensiaattitutkimus Intohimojen karuselli, elokuvajournalismin julkisuuspelit Suomessa 1950–1962. Kivimäen tutkimuksen kautta Buñuelin reseptiokuva asettuu osaksi laajempaa suomalaista elokuvajournalistista kontekstia. Olen hyödyntänyt lähdeaineiston jäsentelyssä ja tulkitsemisessa Veijo Hietalan elokuvakritiikin strategiatyyppejä. Niistä merkittävimmiksi Buñuelin teosten reseptiossa nousivat auteuristisen ja ideologis-moralistisen kritiikkien tyypit. Helsinkiläisessä elokuvajournalismin piirissä siirryttiin 1950-luvun kuluessa ohjaajakeskeiseen, auteur-kritiikkiin, jossa keskeisenä elementtinä oli huomioida ohjaajan taidetta suhteessa koko hänen tuotantoonsa. Täten myös Buñuelin elokuvien reseptioon sovellettiin auteur-kritiikille tyypillisesti, esimerkiksi teoksia luokittelevaa ja hierarkisoivaa kanonisaation politiikkaa ja biografismia. Buñuelin ohjaajakuva kehittyikin 1950-luvun puolivälin ”esiauteurismista” kohti 1960-luvun alun ”täysauteuristista” ohjaajakulttia. Vielä Robinson Crusoen seikkailujen kritiikeissä suurelle osalle tuntemattoman Buñuelin taidetta arvotettiin ensisijaisesti esteettis-formalistisesti. Suurin osa helsinkiläiskriitikoista tulkitsi teosta ennen kaikkea Daniel Defoen klassikkoromaanin kautta. Elokuvan arvoa mitattiinkin ensisijaisesti sen perusteella, kuinka hyvin se onnistui kuvittamaan tunnetun kirjan tarinaa. Sen sijaan Veri kuohuun kritiikeissä Buñuel tekijänimenä oli jo tunnettu. Samalla kriitikot alkoivat kasvavassa määrin ymmärtää ohjaajaa ideologis-moralistisesti orientoituneena taiteilijana, jonka yhteiskuntakritiikin kärki oli osoitettu kohti vallassa olevia auktoriteetteja. Hänet koettiin valtion, kirkon ja porvariston ankarana arvostelijana. Ideologisen ja moraalisen reseption strategia saavutti huippunsa vuonna 1962, kun maailmalla skandaalimaista mainetta niittänyt Viridiana saapui Helsingin ensi-iltaansa. Jo ensi-iltakritiikeistä lähtien oli selvää, että elokuvajournalistit yksimielisesti hyväksyivät ohjaajan Francon Espanjan yhteiskunnallista todellisuutta kritisoineen sanoman. Intellektuaalisessa väittelyssä, jota käytiin usean viikon ajan Hufvudstadsbladetin, Nya Arguksen ja Folktidningen Ny tidin palstoilla, ideologis-moralistinen kritiikki korostui entisestään ja sai huomattavan intentionaalisia sävyjä. Elokuvajournalistit tulkitsivat Viridianaa ja Buñuelia ohjaajana voimakkaasti omien maailmankuviensa kautta. Debatoijat jakautuivat myös kahteen leiriin, joista toinen piti teosta pessimistisenä ihmiskuvauksena, kun taas vastapuoli ymmärsi Viridianaa optimistisemmin, yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivänä elokuvana. Niin ikään ohjaajaan liitetty surrealismi tulkittiin vaihtoehtoisesti, esimerkiksi viettien armoilla olevan ihmisen pessimistisenä kuvauksena tai vastavuoroisesti positiivisena, rajoja rikkovana, yhteiskunnallisena elokuvana. Helsinkiläisten elokuvajournalistien tulkinnat Viridianasta ja Buñuelin taiteesta eivät täten käy yksiin niiden käsitysten kanssa, jotka ovat korostaneet uuden aallon formalistisemman kritiikin strategian dominoineen 60-luvun alun suomalaista elokuvajournalismia. Buñuel koettiin ensi sijaisesti sisältöelokuvien tekijäksi, joka alisti elokuvan muodon ideologisten ja moraalisten kannanottojen palvelukseen. Kärjistetyimmillään hänet saatettiin jopa nostaa ajan trendeistä piittaamattomaksi auteuriksi, joka ei turvautunut muodikkaaseen elokuvan ilmaisukeinojen etualaistamiseen.
-
Det omvända perspektivet : En normkritisk analys av läroböcker i historia för årskurserna 5 och 6. (2022)This study focuses on how Swedish-language textbooks in history describe Westerns, especially Europe and European in relation to other parts of the world. Previous research has shown that the textbooks used in Finnish schools focus on a Eurocentric view of the world. Postcolonial theory is used as background information to highlight the issue of an Eurocentric world view and what it leads to. The textbooks are analyzed using norm pedagogical theories to enlighten which norms are presented in the books. The textbooks assume that the reader is from West and that’s why norm pedagogical theory is used together with postcolonial theory. In this study two different series of books in history for grades 5 and 6 in elementary school are analyzed. The sample consists of both text- and workbooks. The method used for the sample was thematic analysis. The method is known for identifying common themes in the sample. Recurring themes confirm the Westerners superior status in the history books. The examples that are presented in the result show that people are put in unequal positions depending on where they come from. When the textbooks talk about religion they refer to Christians, the poor are described poor on a Western scale and men are still portrayed as more superior than women. The textbooks use statements that strengthen the Eurocentric world view.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan kansainvälisen yhteisön käsitteen merkitystä kylmän sodan päättymistä seuranneessa turvallisuuspoliittisessa murroskohdassa. Kylmän sodan kahtiajaon korvasi pyrkimys yhteistyöhön valtioiden välillä. Kansainvälisen yhteisön käsite nousi tässä tilanteessa esiin uudella tapaa. Käsitteelle on kuitenkin tyypillistä sen epämääräisyys: sitä käytetään määrittelemättä sitä tarkemmin. Tutkimuksen purkaa kansainvälisen yhteisön merkityssisältöä, jotta voidaan vastata kysymykseen mikä on kansainvälinen yhteisö. Tarkoituksena on lisätä ymmärrystä suomalaisesta turvallisuuspoliittisesta keskustelusta. Aihetta lähestytään käsitehistorian näkökulmien kautta. Käsitehistoriallisen lähestymistavan perinteiden mukaisesti tutkimuksessa rakennetaan konteksti, jossa tutkittava aineisto syntyi. Tutkimuksessa hyödynnetään Quentin Skinnerin ideoita käsitteen merkityksen selvittämiseksi. Tällöin on ensiksi selvitettävä käsitteen mahdolliset merkitykset, toiseksi ne olosuhteet ja tilanteet, joissa käsitettä on mahdollista käyttää ja kolmanneksi käsitteeseen sisältämä arvolataus. Tutkimuksen aineiston muodostaa kolmen erillisen, mutta toisiinsa linkittyvän, asian käsittely eduskunnassa vuonna 1995. Kronologisesti ensimmäisenä eduskunnassa käsiteltiin hallituksen antamaa turvallisuuspoliittista selontekoa. Tämän jälkeen eduskunta hyväksyi rauhanturvaamislain uudistuksen. Viimeisenä eduskunta hyväksyi suomalaisen rauhanturvaajaosaston lähettämisen Bosnia-Hertsegovinaan turvaamaan vastasolmitun rauhansopimuksen toteutumista. Keskeisenä tutkimustuloksena on, että kansainvälisen yhteisön käsitettä leimaa tietty epämääräisyys. Se määrittyy aina tapauskohtaisesti uudestaan. Mahdollisia toimijoita kansainvälisessä yhteisössä ovat eri valtiot ja valtioiden muodostamat yhteenliittymät, kuten esimerkiksi Yhdistyneet kansakunnat, Nato ja EU. Valtiot voivat käyttää hyödykseen kansainvälisen yhteisön instituutioita hakiessaan toiminnalleen esimerkiksi legitimaatiota. Konfliktinhallinta eri muodoissaan on Kansainvälisen yhteisön keskeistä toimintaa. Kansainväliseen yhteisöön liittyvä arvolataus on vahvasti positiivinen, vaikka kansainvälisen yhteisön toiminnan tulokset näyttäytyivät heikkoina. Tutkimustuloksena on myös, että kansainvälisen yhteisön käsite oli hyödyllinen argumentoitaessa kansainvälisen toimintaa osallistumisen puolesta. Vaikka kansainvälisen yhteisöön kuuluttiin ainoastaan tapauskohtaisesti, kansainvälisen yhteisön jäsenyyden koetaan velvoittavan valtioita osallistumaan sen toimintaan, jotta ei jää turvallisuuspoliittisen yhteistyön ulkopuolelle.
-
(2019)This thesis defined the grand strategy game Europa Universalis IV as a historical piece, as well as looked into the engagement of players into fairly radical history(ing) on the community forums. The primary material for analysis consisted of the game itself with its expansions, along with a textual component in the form of selected Developer Diary entries. The aim was to explore the level of history(ing) by developer-historians and player-historians alike, and their possible confrontations in these Diaries, i.e., the engagement in dialogic and dialectical process of history(ing). The methodology was synthetized by merging two conceptualizations: (hi)story-play-space (Chapman 2016) and problem space (McCall 2012). This allowed not only to look at the procedural rhetoric of EUIV and the claims made about history in the game, but also at what kind of history it afforded to the players. The qualitative analysis for the text component concentrated on the level of discussion on both of these aspects. Colonialism provided a case study for analysis since it has central gameplay mechanics. In essence, the results of this study found that there certainly is some ”fairly radical history(ing)” (Chapman 2016) going on in the community forums, albeit by a small minority of the players. The discussion was sometimes backed by actual sources, and not only was history debated, but also the game form itself in respect to history. With a more carefully planned selection of primary material from the community forums, it would have been possible to estimate the actual level of participation, which was not possible with the current data. Furthermore, there was very little dialogue between the Developer and the player-base, and more research should go into how the mechanics to be altered are chosen, and whether these changes are negotiated or not.
-
(2021)Tämä tutkielma tutkii Robert Baillien (1602–1662) käyttämää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta retoriikkaa tämän poliittisuskonnollisissa teksteissä kolmen valtakunnan sotien aikana. Tutkimus analysoi, kuinka sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan avulla Baillie maalaa vastapuolesta kuvan vääräuskoisina, seksuaalisesti poikkeavina ja jopa hirviömäisinä. Vastaavasti Baillie käyttää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta kieltä myös maalatakseen presbyteerit tosiuskovaisiksi ja Jumalan asialla oleviksi. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä luvussa analysoidaan, kuinka Baillie maalaa vastapuolen miesten maskuliinisuuden heikoksi. Baillien mielestä eniten näiden miesten maskuliinisuutta kyseenalaistaa näiden vääräuskoisuus ja valtion uhkaaminen. Toisessa luvussa tarkastellaan, kuinka Baillie käyttää feminiinisyyttä toisaalta vastapuolen maalaamiseen seksuaalisesti epäilyttävinä ja yhteiskuntarauhan vaarantajina, mutta myös kirkon kuvaamiseen naisena, joka joutuu vastapuolen miesten hyökkäyksen kohteeksi. Kolmannessa luvussa sukupuolittuneisuus sidotaan yhteen ruumiillisuuden kanssa. Toisaalta Baillie maalaa vastapuolesta kuvaa hirviöinä, jotka saavat usein feminiinisiä konnotaatioita. Samalla hän niin ikään kuvaa kirkkoa ja valtiota ruumiin avulla, ja kuinka vastapuoli sairastuttaa tai muuntaa hirviöksi tämän poliittisen ja uskonnollisen ruumiin. Lopuksi luvussa keskitytään Baillien tapaan tarjota parannusta lääketieteellisten kielikuvien avulla. Baillien sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan analyysilla tämä tutkielma osoittaa, että aatehistoriallinen tutkimus hyötyy sukupuolen ja ruumiin huomioimisesta analyysissaan. Tutkielmassa avataan, kuinka 1600-luvun Iso-Britannian poliittinen ympäristö oli vahvasti sukupuolittunut ja ruumiillistunut, ja kuinka eliitin miesten oli tärkeä pitää kiinni näistä ihanteista oikeuttaakseen valtansa. Samalla tutkielma tuo esille, kuinka hyökkäys eliitin miehen maskuliinisuutta vastaan saattoi olla oikea uhka miehen poliittiselle vallalle.
-
(2020)Tämän työn teemana on kahden Yhdysvalloissa vaikuttavan Turkki-asiantuntijan käsitysten tarkastelu ja vertai-lu maata hallinneesta Oikeus ja kehitys -puolueesta (AKP) vuosina 2002-2013. Tutkimus tarkastelee sitä, minkä-laisena puolue nähtiin sen valtakauden alkupuolella länsimaisten tutkijoiden ja poliitikkojen vielä suhtautuessa pääsääntöisesti Turkin demokratiakehitykseen ja maan talouden liberalisointiin tähtääviin uudistuksiin näennäi-sen positiivisesti. Analyysin kohteena on kaksi turkkilaistaustaista tutkijaa, Hakan Yavuz ja Soner Çaǧaptay, jotka ovat tehneet akateemisen uransa pääasiassa Yhdysvalloissa ja olleet keskeisiä Turkki-kommentaattoreita koko tarkasteluajanjakson ajan. Tarkoituksena on ymmärtää, miten ja miksi heidän käsityksensä muuttuivat ajan kuluessa. Tutkimuskirjallisuus on pääsääntöisesti kirjoitettu vuoden 2013 jälkeen, jolloin paradigman voi katsoa muuttuneen, eikä moni pitänyt AKP:ta enää demokraattisena uudistajana länsimaisessa diskurssissa. Työssä käytetään menetelmänä vertailevaa kvalitatiivista analyysia ja se sijoittuu pitkälti poliittisen historian piiriin. Yavuzin ja Çaǧaptayn analyysissa on havaittavissa kaksi huomionarvoista diskurssia, joita he edustavat: Çaǧaptay suhtautuu hyvin pessimistisesti poliittiseen islamiin, kun taas Yavuzin näkemyksen mukaan islamismi voi maltillistua päästessään toimimaan liberaalidemokraattisessa ympäristössä. Molemmat katsovat lähtökohtai-sesti, että islam on yhdistettävissä demokratiaan. Keskeinen jako heidän näkemystensä välillä on kuitenkin se, kuinka he suhtautuvat Turkin demokratiaan ja sekularismiin. Yavuz näkee, että vaikka demokratia institutionaa-lisesti toimi ennen AKP:n valtakautta, puuttui maasta sekulaarien instituutioiden vaikutuksesta liberaalin demo-kratian peruspilarit. Çaǧaptay taas katsoo, että Turkki oli poikkeuksellinen muslimienemmistöinen maa, jonka sekulaarit instituutiot ja historia takasivat sen säilymisen demokraattisena. Molempien kirjoituksissa on havaitta-vissa selvä jännite liittyen poliittiseen islamiin ja länsimaisessa tulkintaperinteessä vahvasti vaikuttavaan ajatuk-seen siitä, että se ei ole yhteensopiva demokratian kanssa. Yavuz tulkitsi, että ratkaisu tähän jännitteeseen voisi vihdoin löytyä AKP:n kautta, kun Çaǧaptay taas katsoi, että jännite on edelleen siellä ja tulee johtamaan itseval-taiseen hallintoon ennemmin tai myöhemmin. Molemmat suhtautuivat 2000-luvun alkupuolella optimistisesti AKP:hen, mutta Çaǧaptay muuttui hyvin skeptiseksi puoluetta kohtaan jo vuoden 2004 jälkeen, kun taas Yavuz näki koko tarkasteluajanjakson ajan AKP:n puolueena, joka pyrki aidosti tekemään Turkista liberaalia demokra-tiaa. Molempien kirjoituksissa nousevat erityisesti esiin sekä potentiaaliseen EU-jäsenyyteen tähtäävät yhteis-kunnalliset uudistukset että AKP:n ja islamin välinen vaikea suhde.
-
(2019)Tämä pro gradu -tutkielma on haastatteluista koottu mikrohistoriallinen katsaus Afro-Amerikkalaisten koripalloilijoiden elämään Suomessa 1970-90 luvuilla. Tutkielmassa käydään läpi kolmen Afro-Amerikkalaisen miehen tarina ja taustat heidän kotimaassaan vietetystä lapsuudesta ja nuoruudesta, aina Suomeen saapumiseen ammattilaiskoripalloilijoiksi. Tutkielman tarkoitus on selvittää miten Suomalaiset ovat vastaanottaneet Afro-Amerikkalaiset koripallopelaajat ja miten paljon rasismia he kokivat vuosien varrella, ollessaan Suomessa yli 30 vuotta. Tutkielma käy läpi myös sitä, millaista rasismia Suomessa on ollut ennen 1970-90 lukuja, sen aikana, ja sen jälkeen, sekä esimerkkejä siitä, millaista rasismia Suomessa syntyneet Suomalaiset tummaihoiset ihmiset ovat käyneet läpi.
-
(2020)Den psykiska forskningen var en marginalvetenskap och rörelse i Finland och internationellt med stor popularitet under 1900-talets första decennier. Den föddes av moderniseringsprocesserna i tanke och teknik som pågick under det sena 1800-talet och tidiga 1900-talet och strävade att vetenskapligt undersöka så kallade ”andefenomen”, såsom spöken, fjärrsyn, telepati eller automatisk skrift, samt att vinna vetenskaplig legitimitet för sådana undersökingar. Den stod i ett vetenskapshistoriskt brytningsskede vid utkanten av de accepterade vetenskaperna och ger oss därför en lins att betrakta hur vetenskapen argumenterade och vad den förkastade. Avhandlingens mål är att belysa den psykiska forskningens historia i Finland via den litterärt mest produktiva psykiska forskaren i Finland Uno Stadius, som började verksamheten inom den psykiska forskningen 1912 och verkade inom den fram till sin död 1936. Materialet består av Stadius tryckta alster inom den psykiska forskningen samt två manuskript som ernåtts via hans arvingar. Dessutom används tidningstexter från studieperioden för att belysa den psykiska forskningens väsen och mottagande, samt för att kontrastera Stadius. Till hjälp i analysen används det ursprungligt religionsvetenskapliga begreppet ”ockultur”, som syftar på en heterogen andlig miljö där individuella ”sanningssökare” intresserar sig för olika läror utan stränga krav på att bekänna sig till någon viss idé eller rörelse. Lika viktigt för avhandlingen är det vetenskapssociologiska begreppet ”rågång”, alltså den ständigt pågående gränsdragningsprocessen mellan vad som accepteras och inte accepteras som vetenskap. Analysen förstärker bilden av att den psykiska forskningen i Finland följde det internationella mönstret och sökte differentiera sig visavi andra rörelsen inom ockulturens miljö i ett försök att vinna vetenskaplig acceptans. Uno Stadius var mer vågad i sina hypoteser än psykiska forskare i gemen. Uno stadius utövade inte experimentell forskning, utan han gick rågång via att sammanfatta och popularisera, och på så sätt hålla den psykiska forskningen i den allmänna intressesfären. En central upptäckt i avhandlingen är vikten som Stadius lade på en självbild som en sanningssökare. Han argumenterade genom att vädja till en stor skara vetenskapliga auktoriteter, vilka enligt honom var sanningssökare som stod emot vetenskaplig fördom och för fri forskning. Detta fokus binder den psykiska forskningen samman med ockulturens vidare miljö. Stadius ansåg att vetenskapen skulle komma att omfatta det som dittills hade betraktats som övernaturligt. Även de enligt Stadius största frågorna för mänskligheten, de om själen och livet efter döden, ansåg han bli besvarade av vetenskapen i framtiden.
Now showing items 1-8 of 8