Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p18909"

Työssä tutkitaan chengyu-idiomien käännöksiä Lu Wenfun Herkkusuu-romaanin suomennoksessa. Kiinalaisiin chengyuihin on kiteytynyt pieneen tilaan paljon kulttuurispesifiä informaatiota, minkä takia ne ovat haastavia kääntää. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia käännösstrategioita chengyuiden kääntämisessä on Herkkusuun suomenoksessa käytetty. Tutkimus on luonteeltaan deskriptiivinen. Tutkimuksen aineiston muodostavat alkuteoksesta ja suomennoksesta kerätyt 168 idiomaattista chengyuta sekä niiden suomenkieliset käännösvastineet. Käännöstapoja luokittelemalla huomataan, että yleisin käännöstapa on epäidiomaattinen parafraasi (79.2%). Muita käännöstapoja ovat kääntäminen suomenkielisellä idiomilla (13.1%), suora käännös (4.1%) sekä poisto (3.6%). Käännöstavan valintaan vaikuttavat olennaisesti konteksti ja käännöksen skopos. Käännösvastine on useimmiten alkutekstiä semanttisesti läpinäkyvämpi. Puolet (50%) idiomien käännöksistä sisältää osittain samoja leksikaalisia komponentteja alkutekstin kanssa, 5% käännöksistä sisältää likimain samat leksikaaliset komponentit ja 45% täysin erilaiset leksikaaliset komponentit. Aineistossa ei esiinny yhtäkään suoraa käännöstä kiinankielisestä idiomista suomenkieliseen idiomaattiseen ilmaukseen.

Aivoverenkiertohäiriö (AVH) on maailmanlaajuisesti merkittävimpiä kielen ja auditiivisen havaitsemisen vaikeuksien aiheuttajia. Viime vuosikymmeninä musiikin ja kielen harjoittamisen on havaittu edistävän aivoissa paitsi modaliteetin sisäistä (kieli–kieli, musiikki–musiikki) havaitsemista myös siirtymävaikutusta erityisesti musiikista kielen havaitsemiseen. Tämä Pro Gradu -tutkielma selvitti äänikirjojen ja musiikin kuuntelun vaikutuksia varhaiseen puheen ja musiikin havaitsemiseen ensimmäisestä aivohalvauksesta toipuvissa aivoissa. Kontrolloituun tutkimusasetelmaan kuului kaksi interventioryhmää, joista toinen kuunteli päivittäin äänikirjoja ja toinen musiikkia ensimmäisten kahden kuukauden aikana aivohalvaukseen sairastumisesta; kontrolliryhmä ei saanut kuunneltavaa materiaalia. Potilaiden (N = 55) varhaista puheen ja musiikin havaitsemista aivoissa mitattiin äänisarjassa poikkeavan tavun (puhe) ja soinnun (musiikki) magneettisella poikkeavuusnegativisuusvasteella (magnetic mismatch negativity, MMNm) akuuttivaiheessa sekä seurantamittauksissa kolme ja kuusi kuukautta aivohalvaukseen sairastumisesta. Magnetoenkefalografisten (MEG) vasteiden lähteet aivoissa paikannettiin erotuskäyrien miniminormiestimaateilla (MNE) potilaiden yksilöllisissä, rakenteellisiin magneettiresonanssikuviin (MRI) perustuvissa aivomalleissa. Vasteiden lähteet rajoitettiin kuuteen puheen ja musiikin havaitsemisen kannalta keskeiseen alueeseen (keskimmäinen ja alempi otsalohkopoimu, ylempi ja keskimmäinen ohimolohkopoimu sekä supramarginaalinen ja kulmapoimu). Ryhmä- ja leesion hemisfäärin interaktiot analysoitiin tilastollisesti toistomittausten varianssianalyysillä näillä alueilla. Lisäksi interaktiotulokset korreloitiin (Pearson) neuropsykologiseen kuntoutumiseen verbaalisen muistin, työmuistin, kielen ja musiikin havaitsemisen osa-alueilla aivovasteiden laajemman osallisuuden selvittämiseksi auditiivisessa tiedonkäsittelyssä. Tutkimuksessa havaittiin, että äänikirjojen kuuntelu tehosti varhaista kielen havaitsemista vasemmanpuoleisilla otsalohkon alueilla kontrolliryhmään verrattuna; MMNm:n lateralisoituminen vasemmalle ilmeni kolme kuukautta aivohalvaukseen sairastumisesta ja oli lisäksi yhteydessä verbaalisen muistin paranemiseen äänikirjaryhmällä. Musiikin havaitseminen puolestaan herätti MMNm- ja P3a-komponentin yhdistelmän, jonka amplitudi vasemmalla alemmalla otsalohkopoimulla korreloi negatiivisesti työmuistin ja verbaalisen muistin paranemiseen kuusi kuukautta aivohalvaukseen sairastumisesta. Musiikin kuuntelu paransi suoriutumista, kun äänikirjojen kuuntelu oli yhteydessä kasvavaan amplitudiin ja heikkenevään työ- ja verbaaliseen muistiin; ilmiö todennäköisesti liittyy musiikin aikaansaamaan aktivaation levittäytymiseen aivoissa. Yhdessä tulokset viittaavat siihen, että äänikirjojen kuuntelu voi kehittää varhaista auditiivista havaitsemista kielimodaliteetin sisällä, joskaan se ei suoraan tue myöhempää, tarkkaavuuteen ja/tai musiikkimodaliteettiin liittyvää havaitsemista. Musiikin kuuntelu sen sijaan ei tue varhaista puheen havaitsemista suoraan, mutta voi edistää aivohalvauksen jälkeisiä plastisia muutoksia havaitsemisen ja verbaalisen muistin kannalta edullisemmalla tavalla.

Sosiolingvistinen pro gradu-tutkielmani käsittelee englanninkielisen terminologian integraatiota suomalaiseen lumilautasanastoon. Tavoitteena on perehtyä tasoihin, joilla suomalaisessa lumilautasanastossa käytettävä englannista peräisin oleva sanasto on sulautunut osaksi suomalaisten lumilauta-lajisanastoa. Tutkielman teoriatausta perustuu kielensekoittamiseen ja anglismeihin, englannin asemaan Suomessa ja käytäntöyhteisöihin. Aineisto kerättiin haastattelulla, johon osallistui kaksi suomalaista lumilautayhteisön aktiivista ja pitkäaikaista jäsentä. Haastateltavat katsoivat lumilauta-aiheista videota ja keskustelivat vapaasti niin videon sisällöstä kuin lumilautailusta yleisemmällä tasolla. Haastattelun nauhoite oli noin tunnin mittainen ja siitä litteroimani kirjallinen versio koostui 6128 sanasta. Analysoin tätä keräämääni aineistoa kvalitatiivisin keinoin. Haastateltavieni käyttämän lumilautasanaston integraatio voidaan jaotella neljään eri tasoon: (1) Muuttumattomana englanninkielisenä säilyneeseen; (2) englanninkieliseen jota on muutettu hieman ääntämisen helpottamiseksi, (3) englanninkieliseen jota on muutettu hieman suomenkieliopin mukaan taipuvaksi sekä (4) englanninkielisiin muokattuihin, joiden englanninkielistä alkuperää saattaa olla jopa vaikea hahmottaa tuntematta sanan etymologiaa. Näillä eri tasoilla suomen kieleen integroituneilla englanninkielisillä sanoilla kuvataan muun muassa temppujen nimiä, pyörimissuuntia ja joitakin esteitä. Lisäksi pieni osa lumilautajargonia on täysin suomenkielistä. Tällaisia tapauksia ovat yleisimmin varusteita koskeva sanasto ja ilmassa pyörimisen määrää ilmaisevat asteluvut. Englanninkielinen lumilautasanasto on lumilautailijoiden käytäntöyhteisön ulkopuolisille suomalaisille usein täysin mahdotonta ymmärtää ja voidaankin ajatella, että heidän kohdallaan tässä ilmiössä on kyse koodinvaihdosta. Lumilautayhteisön jäsenille tilanne on kuitenkin toinen. Heille sama sanasto on arkipäiväinen, täysin ymmärrettävä osa lumilauta-aiheista keskustelua. Voidaankin ajatella, että heille ne ovat anglismeja, englantilaisia lainasanoja jotka ovat integroituneet osaksi kohdekieltä, tässä tapauksessa suomea

Vesikauppias (kiinaksi Mai shui) on vuonna 1961 syntynyt puolen tunnin mittainen jingju- eli peking-oopperateos, jonka Mei Ying -nimisen huadan-roolikategorian pääroolin kantaesitti Liu Changyu. Kyseinen teos on jingju-versio monilla perinteisen kiinalaisen teatterin tyyleillä (xiqu) esitetyn näytelmän Liekkiratsu (Huoyan ju) yhdestä kohtauksesta. Tutkielmassa analysoidaan Vesikauppiaan keskeisen laulun ”Käyskentelen, käveleskelen” (Xing xing zou, zou xing xing) lukemattomia kulttuurisia symboleita ja viittauksia kiinalaiseen tarustoon, vuodenkierron juhliin, runouteen ja muihin kiinalaisiin oopperoihin. Samalla tutkielmassa tullaan esitelleeksi Suomessa vähemmän tunnetun peking-ooppera-taidemuodon keskeisiä tyylipiirteitä. Laulussa tarinan päähenkilö palvelijatar Mei Ying esittelee nuorelle emännälleen Huang Guiyingille puutarhassa kukkia. Mei Ying improvisoi jokaiselle kuukaudelle oman säkeistönsä luetellen kukkivia kukkia, mutta lisäksi hän luo laulunsa sisältöä mainitsemalla kiinalaisia vuodenkiertoon liittyviä juhlia, referoimalla kiinalaisia tarinoita ja siteeraamalla tunnettuja runoja. Tutkimuksessa laulusta hahmotetaan kuusi teemakokonaisuutta, joihin Mei Ying viittaa: kiinalainen ajanlasku ja kalenteri, kukkasymboliikka, kiinalaiset vuodenkierron juhlat, rakkaustarinat, kaunistautuminen sekä viittaukset avioliittoon ja seksuaalisuuteen. Tutkimuksessa selviää, että Mei Ying valitsee laulunsa kehyskertomukseksi kukkien kuvailun, koska ne kantavat kiinalaisessa kulttuurissa poikkeuksellisen vahvoja symbolisia merkityksiä. Laulun viimeiset säkeistöt poikkeavat kuitenkin tästä, sillä kuukaudet loppuvat jo ennen kuin Mei Ying haluaa lakata laulamasta. Mei Ying ratkaisee ongelman ryhtymällä listaamaan ensin naisen kaunistautumiseen liittyviä kukkia ja sen jälkeen makuuhuoneeseen ja erityisesti vuoteeseen liittyviä esineitä. Tutkielmassa laulun tulkitaankin sisältävän vahvasti avioliittoon ja seksuaalisuuteen liittyvää symboliikkaa. Tutkimuksesta käy ilmi, että analysoitu laulu ei ole pelkästään juonellinen osa Vesikauppiasta vaan se on poikkeuksellisen runsas ikkuna kiinalaiseen kulttuuriin. Tutkimus osoittaa, että peking-oopperan seuraaminen ja syvempi ymmärtäminen edellyttävät huomattavaa kiinalaisen kulttuuriperinnön ja -historian tuntemusta. Samalla tutkimuksessa käy ilmi, että erityisesti laulun avioliittoon ja seksuaalisuuteen liittyvät viittaukset eivät näyttäydy merkitykseltään samanlaisina eri kulttuuritaustaisille tutkijoille ja taiteilijoille.

Työn tavoitteena on kuvailla ja analysoida intialaisen kirjailijan Qurrantulain Hyderin (1927-2007) novellien puhuttelumuotojen käännöksiä urdusta ranskaksi. Tutkimustyö nojautuu vertailevaan kielitieteeseen. Tutkimuksen materiaali on koottu kolmesta Hyderin novellista: Yād kī ek dhanak jale; Ḍālan vālā ja Patjhar kī āvāz (1967) sekä niiden ranskankielisistä käännöksistä: L'Arc-en-ciel des souvenirs; Dalanwala, mémoires d'une enfance indienne ja Le bruissement des feuilles d'automne (2012). Näistä teoksista on poimittu pronominaaliset, verbaaliset ja nominaaliset puhuttelumuodot ja niiden esiintymät on koottu taulukoihin. Puhuttelumuotojen käyttöä tarkastellessa tukeudutaan urdun ja ranskan kielen sosiolingvistisiin tutkimuksiin ja niiden käännöksiä analysoidessa nojaudutaan käännöstutkimukseen. Urdun ja ranskan puhuttelumuotojen rakenteet eivät vastaa toisiaan. Urdussa on kolme pronominaalista puhuttelumuotoa, kun taas ranskassa niitä on kaksi. Tutkimuksessa päädytään tulokseen, että sekä urdun āp- (87,5%) että tum-pronominit (98,6%) on useimmiten käännetty vous ranskaksi, kun taas tū on käännetty tu (84,6%). Vaikka urdun tum vaatii monikon, sen käyttö vastaa ranskankielen yksikköpronominin käyttöä. Analyysissä todetaan, että urdun pronominien kohteliaisuusvivahteet ovat mahdottomia kääntää. Toinen ero kielten välillä on, että verbaalisia puhuttelumuotoja esiintyy ranskassa vain imperatiivissa, kun taas urdussa niitä voi käyttää muissakin tapaluokissa. Niinpä useat urdun verbaaliset puhuttelumuodot on täytynyt käännöksessä muuttaa pronominaalisiksi puhuttelumuodoiksi. Nominaaliset puhuttelumuodot on luokiteltu tutkimuksessa viiteen eri kategoriaan: sukulaisuussuhdetta ilmaisevat termit (40% esiintymisistä alkuperäistekstissä), tittelit (30,6%) nimet (21,2%), positiiviset affektiiviset termit (4,7%) ja negatiiviset affektiiviset termit (3,5%). Näistä suurin osa on käännetty ranskaksi. Joihinkin termeihin on lisätty nimiä käännöksessä. Kaikki emotionaaliset termit on käännetty mahdollisimman kirjaimellisesti. Tarkempi analyysi vahvistaa, että puhuttelumuodon kirjaimellinen ja sosiaalinen merkitys ei aina ole sama. Niissä tapauksissa, joissa kirjaimellista merkitystä ei ole käännetty, sosiaalinen merkitys on kuitenkin säilytetty. Tutkimuksessa todetaan, että novelleissa L'Arc-en-ciel des souvenirs ja Dalanwala kääntäjä on käyttänyt lähdetekstin strategiaa enemmän kuin kohdetekstin strategiaa. Jean-René Ladmiralin (1986) lähdetekstin strategiassa kääntäjä pysyy uskollisena alkuperäiselle tekstille ja kääntää tekstin kirjaimellisesti. Kohdetekstin strategiassa kääntäjä puolestaan muokkaa tekstiä vastaamaan kohdekielen rakenteita, jotta lukija ymmärtäisi tekstin paremmin. Le bruissement des feuilles d'automne ei sisällä tarpeeksi esiintymiä, jotta siinä käytetystä käännösstrategiasta voisi tehdä johtopäätöksiä.

Japanin kielessä da- ja desu/masu-tyyli ovat puhetyylejä, joista puhujan on keskustelussa valittava jompikumpi sen mukaan, millainen on keskustelutilanne ja puhujan suhde keskustelukumppaniin. Da-tyyli yhdistetään epämuodollisissa tilanteissa ja tasavertaisille ja läheisille ihmisille käytettävään puheeseen, desu/masu-tyyli puolestaan muodollisissa tilanteissa ja tuntemattomille ja statukseltaan korkea-arvoisemmille käytettävään puheeseen. Helposti ajatellaan, että puhetyyliä vaihdetaan vain silloin, kun keskustelutilanteessa tai osallistujissa tapahtuu muutos. Tässä tutkielmassa nostan kuitenkin tarkasteltavaksi sen, että puhetyylejä voidaan keskustelussa vaihtaa muistakin syistä. Tutkielmassani käsittelen japaninkielisessä keskustelussa havaittavaa strategista kielenkäyttöilmiötä, jossa puhuja hetkellisesti meneillään olevan vuorovaikutustilanteen sisällä vaihtaa puhetyyliään da- ja desu/masu-tyylien välillä, vaikka keskustelutilanne ja keskustelun osallistujat pysyisivät samoina. Käytän tästä ilmiöstä tutkielmassani nimitystä ’tyylinvaihto’. Tutkielmani fokus on keskenään läheisten ja tasavertaisten ystävien välisessä keskustelussa esiintyvässä, da-tyylistä desu/masu-tyyliin tapahtuvassa tyylinvaihdossa, jota ei ole vielä paljon tutkittu. Päämääränä on keräämääni keskusteluaineistoa analysoiden selvittää 1) millaisissa puhetoiminnoissa tyylinvaihtoa esiintyy ja 2) millaisia funktioita tyylinvaihto tuo kyseiselle puhetoiminnolle ja miksi. Teoriaosiossa selkeytän käsitystä da- ja desu/masu-tyyleistä ja tyylinvaihdosta keskusteluaineistoni käsittelyä varten. Tutkimuskirjallisuutta hyödyntäen osoitan, miksi japanin puhetyylejä voidaan käyttää sekä sosiaalisten normien mukaan että kielellisenä strategisena keinona. Nostan myös esiin näkemyksen da- ja desu/masu-tyylien deiktisestä, kontekstiriippuvaisesta luonteesta: puhetyylit saavat niin normien mukaisen oletetun tulkintansa kuin ei-oletetun strategisen tulkintansa vasta esiintymiskontekstiaan vasten. Käsittelen myös tutkielmani kannalta relevanttien tyylinvaihtotutkimusten näkökulmia. Tutkielmani on kvalitatiivinen tapaustutkimus, ja tutkimusmetodina käytän keskustelunanalyysiä. Keskusteluaineistoni koostuu seitsemästä 3–4 hengen eri ystäväryhmän äänityksestä, jotka ryhmät ovat nauhoittaneet ilman tutkijan läsnäoloa aikavälillä 2014–2015. Keskustelijat ovat kaikki 18–22 vuoden ikäisiä yliopisto-opiskelijoita. Kunkin ryhmän keskustelijat ovat keskenään läheisessä ja tasavertaisessa ystäväsuhteessa käyttäen pääpuhetyylinään da-tyyliä. Kaikkien ryhmien keskustelut rakentuvat murresanoihin liittyvän tietovisapelin ympärille, mutta muilta osin keskustelua ei ole rajattu. Nauhoitusten pituudet vaihtelevat 30 minuutin ja 100 minuutin välillä. Analyysi- ja pohdintaosiossa selvisi, että tyylinvaihtoa esiintyy diskursiivisissa eli keskustelun kulkuun ja puhujan rooliin liittyvissä puhetoiminnoissa (esimerkiksi ’ilmoitus siirtymästä seuraavaan aiheeseen’) ja interpersonaalisissa eli keskustelijoiden ihmissuhteisiin liittyvissä puhetoiminnoissa (esimerkiksi ’valittaminen’). Myös tyylinvaihdon puhetoiminnoille tuomat funktiot olivat luokiteltavissa diskursiivisiksi (esimerkiksi ’osoitetaan kontrasti huumorimoodin ja vakavan välillä’) tai interpersonaalisiksi (esimerkiksi ’kompensoidaan negatiivista sisältöä’). Tyylinvaihdon funktioiden perustana on tyylien tunnusmerkkisyys normeista poikkeavassa kontekstissa esiintyessään, ja sitä kautta tyylinvaihdon osoittama kontrasti. Aineisto tuki myös näkemystä siitä, että sama tyylinvaihto voidaan tulkita sekä diskursiiviseksi että interpersonaaliseksi, ja että tyylinvaihdolla voi samanaikaisesti olla useampia eri funktioita. Keskusteluaineistoni tietovisatyylisyydestä johtuen kiinnitän analyysissäni erityisesti huomiota tyylinvaihdon ja arvuuttajan ja arvaajan roolien välisiin suhteisiin. Aineiston perusteella näyttää siltä, että tyylinvaihto kytkeytyy tiukemmin arvuuttajan rooliin siten, että tyylinvaihtoa esiintyy kaikissa arvuuttajalle ominaisissa puhetoiminnoissa, mutta ei arvaajalle ominaisissa.

Tutkimuksessa tarkastellaan muinaislänsiskandinaavin /ǫ/-foneemin äännevastineiden muodostumista fäärin kielessä. Etymologisesti länsiskandinaavin /ǫ/ on u-umlaut -äänteenmuutoksen vaikutuksesta labiaalistunut a-vokaali, *[ɔ], joka kuitenkin on niin islannissa kuin fäärissäkin myöhemmin pyrkinyt sulautumaan takaisin muihin vokaaleihin. Fäärin kielessä /ǫ/-äänteen vastineena esiintyy yleensä /ø/, mutta nasaalikonsonanttien m, n ja ŋ edellä se on sulautunut /o/-foneemiin. Tutkimuskirjallisuudessa tämä yksinomaan nasaalien yhteydessä tavattava kehityskulku on yleensä vain deskriptiivisesti määritelty, eikä poikkeuksen alkuperää pyritä selittämään foneettisesti. Työn tavoitteena on analysoida /ǫ/:n kahtiajakautumisen syitä ja äänteellisiä edellytyksiä. Koska poikkeava refleksi esiintyy vain nasaalikonsonanttien edellä, kiinnitetään erityistä huomiota alkuperäisen vokaaliäänteen nasalisoitumiseen refleksien jakautumista mahdollisesti selittävänä tekijänä. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: (1) Milloin ja missä foneettisissa ja fonologisissa olosuhteissa etymologisen /ǫ/:n jakautumisen on täytynyt tapahtua? sekä (2) Mikä oli nasalisoitumisen merkitys vokaalin kehityksessä kohti /ø/:tä ja /o/:ta, ja mitä seurauksia /ǫ/:n allofonisella nasalisoitumisella on varhaisen fäärin rekonstruktiolle? Jakautumisen ajankohdan määrittämiseksi tutkimuksessa selvitetään /ǫ/-foneemin ilmenemismuoto fäärin kielen varhaisimmissa historiallisissa lähteissä, joita ovat Seyðabrævið-lain (1298) jäljennös (1600-l.), Húsavíkarbrøvini -kirjeaineisto (1400-l.), keskiaikaisissa tanskalaisissa maa- ja käräjäkirjoissa (1584–) esiintyvät fäärinkieleiset nimet sekä Jens Christian Svabon runokäsikirjoitukset (1770–). Tässä kartoituksessa hyödynnetään etupäässä aiempia u-umlaut -vokaalin ilmentymistä käsitteleviä tutkimuksia, joiden alkuperäiset tutkimuskysymykset ovat kuitenkin olleet erilaiset kuin tässä tutkimuksessa. Muilta osin teoreettisessa äännehistoriallisessa analyysissä lähtökohtana on edellä kuvatun empiirisen ajoittamismenetelmän ohella käytetty aikaisempia fäärin kielen ja /ǫ/-vokaalin historiaa käsitteleviä tutkimuksia. Tutkimuksessa havaittiin, että /ǫ/-foneemin jakautuminen /ø/- ja /o/-vokaaleiksi käynnistyi todennäköisesti 1600-luvun alussa, jolloin ø- ja o-kirjoitusasut näyttävät ilmaantuvan aineistoon. Tämä kuitenkin edellyttää vanhimmissa maakirjoissa esiintyvien a-kirjaimella kirjoitettujen paikannimien tulkitsemista tanskalaisen interferenssin piilottamiksi *[ɔ]-äänteeksi, mikä on aiemmin esittämätön, joskin perusteltavissa oleva tulkinta. Suhteellisen äännehistorian perusteella voidaan lisäksi osoittaa, että /ǫ/:n jakautuminen on todennäköisesti tapahtunut ennen tavurakenteeseen perustuvan vokaaliallofonian kehittymistä. Tutkimuksessa kehitettyä rekonstruktiomallia seuraten on perusteltua olettaa, että /ǫ/:n refleksien kahtalaisuus on perua foneemin äänteenmuutoksia edeltäneestä allofonisesta nasalisoitumisesta. Muutoksen *[ɔ] > [ø] taustalla lienee ollut yleinen länsiskandinaavinen kehityssuunta, jolla ei fäärissä kuitenkaan ollut vaikutusta m-, n- tai ŋ-konsonantin edellä allofonisesti nasalisoituneeseen *[ɔ̃]-varianttiin. Koska äänteen jakauma kielijärjestelmässä jäi tämän ensimmäisen äänteenmuutoksen seurauksena hyvin marginaaliseksi, sulautui nasaaliallofoni myöhemmin pian yhteen /o/-vokaalin kanssa. Vokaalin /ǫ/ nasalisoituminen oli färsaarelainen innovaatio, jolla ei ole historiallista yhteyttä muinaisislannista löydettyyn vokaalien nasaalisuuteen.

Jo vuosikymmeniä jatkunut keskustelu kielten suullisen osakokeen lisäämisestä ylioppilastutkintoon sai uusia kierroksia keväällä 2017, kun opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoitti ylioppilastutkintolautakunnan käynnistäneen suullisen kielitaidon osakokeen kehittämisen. Tässä tutkielmassa kartoitettiin lukion englannin kielen opettajien näkemyksiä suullisen kielitaidon opetuksesta ja arvioinnista sekä tulevasta suullisen kielitaidon osakokeesta englannin ylioppilaskokeessa. Tutkielma toteutettiin verkkopohjaisena kyselytutkimuksena, johon osallistui yhteensä 85 lukion englannin kielen opettajaa ympäri Suomea. Tutkielmassa etsittiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1. Miten lukion englannin kielen opettajat opettavat ja arvioivat suullista kielitaitoa? 2. Miten he arvioivat tämänhetkisen tietämyksensä suullisen kielitaidon opetuksesta ja arvioinnista? 3. Miten he uskovat suullisen kielitaidon osakokeen vaikuttavan opetus- ja arviointikäytänteisiin? Tutkielman tulokset osoittavat, että lukion englannin kielen opettajat suhtautuvat positiivisesti suullisen kielitaidon opetukseen ja arviointiin, mutta ajanpuute, suuret ryhmäkoot ja opiskelijoiden motivaation puute tekevät siitä haasteellista. Myös opetussuunnitelman suullisen kielitaidon arviointikriteerejä pidetään liian epämääräisinä. Ottaen huomioon ylioppilastutkinnon takaistusvaikutuksen lukio-opetukseen, suullisen osakokeen käyttöönotolla on mitä todennäköisimmin positiivisia vaikutuksia suullisen kielitaidon opetukseen ja arviointiin. Opettajat kannattavatkin suullisen osakokeen lisäämistä englannin ylioppilaskokeeseen, joskin sen käytännön toteutus herättää epäluuloa. Kokelaiden suuri määrä, opettajien työmäärän lisääntyminen ilman riittävää korvausta, autenttisen vuorovaikutuksen puute testitilanteessa, arvioinnin käytännön toteutuksen haasteet sekä kokeen kuormittavuus opiskelijoiden näkökulmasta herättävät huolta opettajissa. Suullisen kielitaidon opetuksen, testaamisen ja arvioinnin täydennyskoulutukselle näyttäisi olevan tarvetta, ja opettajien täydennyskoulutusta voidaankin pitää suullisen osakokeen onnistumisen kannalta ensisijaisen tärkeänä.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka yleisesti ruotsin olla-verbin (vara) konjunktiivimuoto vore esiintyy nykyruotsissa ja vertailla sen käyttöä suomenruotsissa ja ruotsinruotsissa. Tutkimusaineisto koostuu Språkbankenin vapaasti käytettävistä korpuksista, jotka sisältävät muun muassa sanomalehtitekstiä, kaunokirjallisuutta ja internet-keskustelupalstojen keskusteluja. Kaikkiaan aineistossa on noin 9 miljardia sanetta 192 erillisessä korpuksessa. Aineistoon on tehty hakuja Språkbankenin Korp-käyttöliittymän kautta ja tarkasteltu näiden hakujen tuloksia. Sananmuodon vore esiintymistiheyttä tarkastellaan yleisesti kaikissa Språkbankenin vapaasti käytettävissä korpuksissa sekä vertailevasti suomenruotsalaisissa ja ruotsalaisissa sanomalehtikorpuksissa. Sanomalehtiaineistoja on yhteensä 652 miljoonaa sanetta 37 ruotsalaisessa ja 30 suomenruotsalaisessa korpuksessa. Vertailtavaksi on valittu nimenomaan sanomalehtiteksti, koska noin 9 % Språkbankenin sanomalehtiaineistojen tekstistä on peräisin suomenruotsalaisista lehdistä, kun kaikissa Språkbankenin aineistoissa suomenruotsalaista tekstiä on vain 0,9 %. Tarkemman tutkimuksen kohteena ovat hypoteettiset ehtolauseet, joissa predikaattiverbi on joko konjunktiivissa, indikatiivin preteritissä tai skulle + infinitiivi -rakenteen osana. Tutkielmassa vertaillaan näiden eri ehtolausetyyppien esiintymistiheyttä suomenruotsalaisissa ja ruotsalaisissa sanomalehtikorpuksissa. Tutkimus osoittaa, että vore esiintyy suomenruotsalaisessa aineistoissa selvästi harvemmin kuin ruotsalaisissa aineistoissa. Sananmuodon esiintymistiheys on keskimääräistä suurempi vanhemmissa aineistoissa, mutta yllättäen myös joissakin internetin keskustelufoorumeilta kerätyissä aineistoissa. Sananmuodon vore keskimääräinen esiintymistiheys kaikissa Språkbankenin korpuksissa on 182,8 kertaa miljoonaa sanetta kohti, mutta suomenruotsalaisissa aineistoissa vain 97,3. Tutkielman tulosten perusteella skulle vara -rakenteen käyttö on suomenruotsalaisissa sanomalehtiaineistoissa yleisempää kuin ruotsalaisissa sanomalehtiaineistoissa. Havainto on linjassa sen muun muassa Svenska Akademiens Grammatikin (Teleman et al. 1999) esittämän näkemyksen kanssa, että tätä rakennetta käytetään suomenruotsissa laajemmin kuin muissa ruotsin alueellisissa kielimuodoissa.

Työssä selvitetään tunguusilaiseen kantakieleen rekonstruoitavien pitkien vokaalien määrä ja laatu. Pitkien vokaalien olemassaolo kantatunguusissa on tunnettu V. I. Cinciuksen klassisesta rekonstruktiosta (1949) lähtien, mutta niiden yksityiskohtainen tutkimus ei ole ollut mahdollista ennen luotettavien lähteiden ilmestymistä. Tässä työssä tarkistetaan 98 Cinciuksen esittämää mahdollisesti pitkän vokaalin sisältävää sanaa ja affiksia tarkimpien käytettävissä olevien sanakirjalähteiden avulla. Lisäksi esitetään alustavia huomioita kantakielen pitkien vokaalien fonotaksista, synnystä ja kehityksestä eri tunguusikieliin. Jokainen Cinciuksen esittämä pitkä vokaali analysoidaan historiallis-vertailevaa metodia käyttäen seuraavissa vaiheissa: 1. Kunkin esimerkkisanan ja -affiksin etymologia hyväksytään tai hylätään uuden aineiston valossa. 2. Vokaalivastaavuudet kantatunguusiin hyväksytyissä etymologioissa kootaan kantakielen foneemeiksi. 3. Kullekin foneemille esitetään äännearvo (pitkä vokaali, diftongi, äännejono, lyhyt vokaali). Työssä käytetty aineisto vahvistaa kantatunguusiin 7 pitkää vokaalifoneemia, yhden vähemmän kuin perinteisessä rekonstruktiossa. Lisäksi aineistossa vaikuttaa esiintyvän 7 diftongia ja 1 triftongi, joista osa lienee analysoitavissa vokaalin ja sonorantin jonoiksi. Työn ansio on erityisesti kiistanalaisten pitkien monoftongien ja diftongien erottaminen uuden aineiston perusteella. Kiinassa ja Japanissa julkaistuja lähteitä ei ole aiemmin hyödynnetty kantatunguusin rekonstruoinnissa. Lisäksi työssä esitetään useita tarkennuksia varhaisimman tunguusilaisen kirjakielen, džurtšenin, kirjoituksen purkamiseen.