Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p25008"

Syftet med den här uppsatsen är att närläsa Johanna Boholms prosalyriska verk Jag är Ellen (2015) för att få syn på vad det är som berättas, varför berättelsen ser ut som den gör och hur den berättas. Inga vetenskapliga analyser har tidigare gjorts av Jag är Ellen, men recensenter har lyft upp teman som tid, rum, skapelseberättelse, kvinnlig kollektivitet och fåglar. Jag tar i min analys fasta på dessa teman och granskar dem genom feministisk filosofi och ekofeminism. Huvudfokus i min analys är den feministiska mönstervarseblivningen som jag hävdar finns såväl i form som i innehåll. Med ekofeministisk teori granskar jag på vilket sätt Boholm skriver om kvinnorna och fåglarna och jag kan urskilja en kamp för naturen, kvinnobilden och fågelheten och en kamp mot en snäv patriarkalt kvinnobild såväl i nutiden som historiskt. Genom mannens avstånd till och oreflekterande av naturen hittar jag en antropocentrisk syn på naturen som är kopplad till den mansbild som porträtteras i verket. Som metod använder jag mig av onaturligt narrativ och feministisk narratologi. Onaturligt narrativ är Jan Alder, Brian Richardson, Stefan Iversen och Henrik Skov Nielsens svar på Monica Fluderniks teori om ett naturligt narrativ och har mycket likheter med magisk realism. Jag visar hur Boholm med ett onaturligt narrativ dekonstruerar tid, fysiska lagar och logiska principer och hur hon genom detta skapar en ny norm för kvinnans varande i sin fågelhet. Eftersom mannen inte passar in i detta onaturliga narrativ skapas ett utanförskap samtidigt som en patriarkal norm kritiseras och ifrågasätts. Det onaturliga narrativet möjliggör dessutom för Boholm att inte skriva tiden som linjär och genom detta blir mönstervarseblivningen ytterligare synlig. Boholm inleder sitt verk med en skapelseberättelse, och det faktum att många av karaktärerna dör och återuppstår lockar till en jämförelse med Bibelns skapelseberättelse. Också här kommer jag fram till att det Boholm gör är dekonstruktion av kunskapsarvet och det normativa narrativet. En viktig del i min analys är den feministiska filosofins motstånd mot den manliga traditionen av metaforfilosofi. Genom en granskning och närläsning av Boholms upprepningar av framförallt fåglar och en sidenhandske får jag syn på hur Boholm raserar de bilder och metaforer som vanligtvis är knutna till dessa ting och hur hon skapar sin egen definition av dem. Dessa blir ett sätt för kvinnorna i verket att frigöra sig från en snäv kvinnobild och här lutar jag mig framförallt mot feministiska filosofer som Phyllis Rooney, Marilyn Frye, Susan Sherwin och Toril Moi och deras teorier om ett manligt språk och den feministiska strategin att ta tillbaka ord. Jag knyter ihop alla delar i min analys till en helhet som är mönstervarseblivning. Onaturligt narrativ, ekofeminismen, metaforfilosofin och skapelseberättelsen är alla delar av denna helhet som jag menar inte kan lösgöras från varandra. Resultatet blir en kritik mot en antropocentrisk verklighetsuppfattning och en alternativ feministisk tillvaro blir möjlig.

Understanding intending is crucial to the understanding of purposeful human action. In the philosophy of action beliefs and desires are usually taken to be the necessary conditions of intending. The disagreement over how intentions specifically are related to beliefs and desires, is often put in terms of whether intentions are independent mental states or not. Belief-desire accounts of intending don’t feature intentions as independent mental states, whereas belief-desire-intention accounts of intending do. The goal of most accounts of intentional action is to account for three senses of intentionality: intentional action, intention-with-which and intending. Intentional action and intention-with-which are usually taken to be explicable in terms of belief and desire. Thus the focus of this thesis is on intending. This thesis aims at providing a more comprehensible picture of the kinds of arguments that have been given for and against the reducibility of intentions. It also provides an overview to reductivist belief-desire accounts and nonreductivist belief-desire-intention accounts and a tentative classification of arguments against reduction. Finally a recent Humean reductivist belief-desire account of intending is explored more thoroughly.

Soran Reader (1963-2012) oli moraalifilosofiaan perehtynyt filosofi. Tutkielmassa esitellään Readerin tarpeiden normatiiviseen perustavanlaatuisuuteen perustuva tarve-eettinen teoria ohitettuna feministisen etiikan teoriana. Readerin tarve-etiikka asettaa kohdellun näkökulman moraalisen ongelmanratkaisun keskiöön. Tarpeen ja kohdellun näkökulman korostamisesta huolimatta Readerin tarve-etiikka ei ole uhriutuvaa tai poliittisesti passivoivaa, paternalistista moraalifilosofiaa, eikä myöskään hoivaa tai hyvinvointia ylikorostavaa filosofiaa. Tarvitseminen on tila, joka ontologisesti määrittää kaikkea olevaa. Tarve viittaa yksinkertaisesti siihen tosiasiaan, että maailma on yhteenkietoutuneiden relaatioiden dynaaminen verkosto – kaikki täällä tarvitsevat toisiaan. Tässä tutkielmassa esitetään Readerin tarve-eettisen teorian peruskäsitteet: tarve, kohdeltu ja uutena selventävänä käsitteenä teoriaan esitetty avuntarve. Lisäksi tutkielmassa esitetään tarve-etiikan perusprinsiipit ja puolustetaan Readerin ei-ihmiskeskeistä näkemystä tarpeen perustavanlaatuisuudesta. Esitän, millaisiin perusteisiin Readerin näkemys tarpeesta normatiivisesti perustavanlaatuisena käsitteenä nojaa, sekä mitä seurauksia tällä normatiivisella perustalla on Readerin näkemykselle etiikasta käytännöllisenä toimintana eli praktiikkana. Lisäksi tutkielmassa vertaillaan Readerin tarve-eettistä teoriaa feministisenä tarveteoriana feministisiin hoivaetiikoihin, joissa tarpeeseen vastaaminen on myös keskiössä. Tutkielmassa esitetään, että Readerin tarve-etiikkaa ei voida pitää ominaispiirteiltään hoivaeettisenä teoriana. Tutkielman päälähde on Soran Readerin pääteos “Needs and Moral Necessity” vuodelta 2007. Tutkielmassa tulkitaan myös muuta Readerin tuotantoa suhteessa tarve-etiikkaan. Muina merkittävinä lähteinä tutkielmassa käytetään keskeisiä tarve-teorioita, sekä keskeisiä hoivaeettisiä teorioita. Tutkielmassa avuntarpeen käsite esitetään Readerin tarve-etiikkaa selkeyttävänä käsitteellisenä lisäyksenä. Erona välttämättömään tarpeeseen avuntarpeen käsite alleviivaa moraalitoimijan ja välttämättömän tarpeen välistä vuorovaikutussuhteita avuntarpeita ja vastuuta konstituoivana seikkana: Ilman moraalisesti vastuuttavaa vuorovaikutussuhdetta ei ole myöskään avuntarpeita. Siinä missä välttämätön tarve ja kohdeltu ovat ontologisia käsitteitä ja voivat ilmetä myös sellaisissa vuorovaikutussuhteissa, joissa ei ole mukana yhtäkään moraalitoimijaa, avuntarve on olemuksellisesti moraalipraktinen käsite, joka pitää sisällään erityisen moraalisen tietotaidon näkökulman. Avuntarve määräytyy moraalitoimijan moraalipraktisen tietotaidon ja tarvitsijan vuorovaikutuksessa ja luo vuorovaikutussuhteesta moraalisesti kiitettävä-moitittava -skaaloilla arvioitavissa olevan asiantilan. Tutkielmassa esitetään, että tarpeen normatiivinen perustavanlaatuisuus perustuu ensisijaisesti siihen, että nimenomaan tarve antaa moraalitoimijalle mahdollisuuden erotella toisistaan normatiivisesti vastuuttavat avuntarpeet normatiivisesti neutraaleista asiantiloista. Tarve on siis tarve-etiikan näkökulmasta käsite ja asiantila, joka perustavalla tavalla rajaa moraalin alan. Tarve-eettisesti moraalin ala rajoittuu avuntarpeiden tunnistamisen ja avuntarpeisiin vastaamisen käytännöllisiin toimintoihin. Hyvän elämän kysymykset eivät ole tarve-eettisesti normatiivisesti merkittäviä. Lisäksi tutkielmassa esitetään, että Readerin tarve-etiikkaa ei voi tulkita ominaispiirteiltään hoivaeettiseksi teoriaksi, mutta teoria on mahdollista tulkita feministiseksi teoriaksi huolimatta siitä, että sukupuolenkysymykset eivät ole tarve-etiikassa merkityksellisiä.

Musiikillinen metri on ongelmallinen käsite, joka on ollut jatkuvassa muutostilassa, eikä sen määritelmästä olla päästy yksimielisyyteen. Ratkaistakseni ongelman, esitän tässä työssä musiikillisen metrin määritelmän, jonka mukaan musiikillinen metri on aikatietoisuutta musiikissa, eli välittömän havainnon kohteiden kestollista suhteuttamista toisiinsa. Perustan ehdotukseni Gallagher & Zahavin The Phenomenological Mind (2012) -kirjan tieteenfilosofiseen kontekstiin, ja luon sen pohjalta ensiksi fenomenologiapohjaisen määritelmän aikatietoisuudesta. Sen jälkeen kuvaan, miksi ja miten musiikillinen metri on aikatietoisuutta musiikissa, sekä osoitan kuinka tämä on käytännöllinen viitekehys musiikkianalyysissä. Tutkielman analyyttisessä osiossa sovellan määritelmääni empiirisesti tutkimalla Chopinin etydin cis-molli op. 25 nro. 7:n metrisiä rakenteita kolmella eri kerrostuneisuuden tasolla. Käytän analyysissä apuna jo olemassa olevia Harald Krebsin kirjassaan Fantasy Pieces. Metrical Dissonances in the Music of Robert Schumann (1999) ja William Rothsteinin kirjassaan Phrase Rhythm in Tonal Music (1989) esittelemiä teorioita sekä itse kehittämääni musiikin metristä hierarkiaa tutkivaa teoriaani. Analyysini kykenee ottamaan kattavasti huomioon teoksen metriset ominaisuudet alhaalta ylös koherentissa kokonaisuudessa, ja se ottaa huomioon myös metrin yhteyden teoksen harmoniaan, fraasirakenteeseen ja muotoon. Analyyttisesti uutta on muinaiskreikkalaisen metron-ajattelun käyttö nykyaikaisessa analyysin kontekstissa, sekä teoksessa havaittu metrisen hierarkian yhteismitallisuuden laajentumisen vaikutelma, mistä ilmiöstä ei vaikuta olevan aikaisemmin metriteorioissa puhuttu. Määritelmäni on edullinen musiikillisen metrin tutkimukseen, sillä sen avulla voidaan tarkastella kattavasti ja koherentisti saman tieto-opillisesti pohjustetun viitekehyksen sisällä paitsi jo tunnettuja musiikinteoreettisia termejä ja teorioita. Aikatietoisuuden käsitteen ansiosta malliin voidaan yhdistää tämän lisäksi hyvinkin uudenlaisia, esimerkiksi filosofisia ja semioottisia teorioita. Määritelmäni mahdollistaa musiikillisen metrin yhteyden löytämisen muiden taiteenmuotojen aikatietoisuutta ilmaiseviin termeihin, jolloin voitaisiin päästä yleiseen aikatietoisuuden määrittelyyn taiteissa.

Keskustelu yksityisyydestä nousee pintaan eritoten silloin, kun jonkun yksityisyyttä on loukattu. Uudet teknologiat mahdollistavat halvan ja tehokkaan tiedonkeruun ihmisistä. Elinympäristöömme ja käyttämiimme teknologioihin liittyykin enenevissä määrin mahdollisuus, että joku ulkopuolinen tarkkailee meitä. Tiedonkeruu on kuitenkin yhä useammin automatisoitu niin, että järjestelmä kerää tietoa itsestään riippumatta järjestelmän käyttäjän havainnoinnista. Tutkielmassa kysytään, kaventaako tällaisella automatisoidulla valvonnalla kerätty tieto ihmisten yksityisyyttä. Yksityisyydellä on monipuolinen merkitys inhimilliselle elämälle. Sosiologi Erving Goffmanin sosiaalisia rooleja koskevan teorian pohjalta voidaan sanoa, että ihmiset välttämättä tarvitsevat yksityisyyttä elämässään. Tämä johtuu siitä, että sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja tarkkailun alaisena ihminen joutuu jatkuvasti muokkaamaan käytöstään suhteessa muihin. Yksityisyys tarjoaa ihmiselle levähdyspaikan kuluttavasta vuorovaikutuksesta. Yksityisyydellä nähdään olevan arvoa, minkä vuoksi filosofisessa keskustelussa on muodostunut käsitys oikeudesta yksityisyyteen. Filosofi Judith Thomson kuitenkin esittää, että tällaista itsenäistä oikeutta ei ole olemassa, sillä yksityisyys palautuu muihin ensisijaisiin oikeuksiin. Siksi puhe yksityisyydestä on turhaa. Thomsonin reduktionistisen argumentin analyysi kuitenkin osoittaa, että oikeutta yksityisyyteen ei voi kokonaan palauttaa muihin oikeuksiin. On esimerkiksi epäselvää, miten jonkun intiimejä kirjeitä julkaisemalla tapahtunut yksityisyyden loukkaus voidaan paremmin ilmaista muiden oikeuksien nojalla. Näin ollen yksityisyyden käsitteellä on tärkeä rooli esimerkiksi automatisoitua valvontaa koskevassa keskustelussa. Kirjallisuudessa nousee esiin kaksi vaikutusvaltaista tapaa käsittää yksityisyys. Hallintaan perustuvan käsityksen mukaan henkilön yksityisyys kaventuu, kun henkilö menettää hallinnan tiedoistaan. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilön yksityisyys kaventuu esimerkiksi silloin, kun joku ottaa haltuunsa tämän päiväkirjan. Pääsyyn perustuvan käsityksen mukaan henkilön yksityisyys kaventuu, kun joku muu pääsee käsiksi häntä koskeviin tietoihin. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että henkilön yksityisyys kaventuu vasta silloin, kun joku lukee hänen päiväkirjaansa. Käsitysten välinen vertailu osoittaa, että pääsyyn perustuva käsitys yksityisyydesta onnistuu paremmin tavoittamaan yksityisyyttä koskevat huolemme. Automatisoidulla valvonnalla kerätään ihmisistä valtavasti tietoa. Kevin Macnishin argumentaation mukaan yksityisyys kuitenkin kaventuu vain niissä tapauksissa, joissa joku ihminen tarkastelee näitä tietoja. Tutkielman tulos on, että automatisoitu valvonta ei kavenna yksityisyyttä siinä määrin kuin usein pelätään. Meistä kerätyt tiedot aiheuttavat kuitenkin toisenlaisen, tietojen hallintaan liittyvän haitan. Kun ihmiset menettävät hallinnan tiedoista, he joutuvat ihmiset elämään sen uskomuksen varassa, että he saattavat olla milloin tahansa tarkkailun kohteena. Tästä syystä automatisoidulla valvonnalla on ihmisen elämän kannalta haitallinen vaikutus. Se pienentää elämän piiriä, jossa ihmisen on mahdollista levähtää vuorovaikutuksesta todellisen tai kuvitellun tarkkailijan kanssa.