Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p25509"

Pro gradu -tutkielma tarkastelee historian poliittista käyttöä Suomen itsenäisyyden 20-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1937. Maalaisliiton, sosialidemokraattisen puolueen (SDP) ja edistyspuolueen muodostama A. K. Cajanderin hallitus toteutti juhlan yhteydessä kaksi merkittävää poliittista hanketta. Se ohjasi kaksi miljoonaa markkaa itsenäisyyden historian tutkimusta varten ja järjesti Helsingin Messuhallissa suurjuhlan yli 5 000 osallistujalle. Hankkeet korostivat itsenäistymisen kansakuntaa yhdistävää muistoa. Samalla ne siirsivät syrjään keskeisen poliittisen jakolinjan eli vuoden 1918 sisällissodan muiston. Hallituksen porvarillisilla puolueilla ja sosiaalidemokraateilla oli sodasta täysin toisistaan poikkeavat käsitykset. Tutkielma tarkastelee, miten hallitus edisti ja perusteli tietoisen unohduksen politiikkaa ja miten oikeisto-oppositio pyrki sen kiistämään. Tutkielman lähestymistapana on tarkastella tutkimusajankohdan politiikan historiallista ulottuvuutta ja erityisesti historian poliittista käyttöä. Historian käyttöä on tutkielmassa jäsennetty Jorma Kalelan määrittelemien avainkäsitteiden historiapolitiikan, historiakulttuurin sekä historiakäsitysten avulla. Tutkielma asettuu nationalismin tutkimuksen kenttään, sillä kilpailevia käsityksiä kansallisesta historiasta ilmaistiin nationalistisen ideologian puitteissa. Hallituksen edustajien keskeisten kirjoitusten ja puheiden historiapoliittista retoriikkaa on tulkittu Chaïm Perelmanin argumentaatioteorian avulla. Pääasiallisena aineistona on käytetty valtiopäiväasiakirjoja, itsenäisyyshistorialautakunnan arkistoa sekä kuuden sanomalehden, Helsingin Sanomien, Ilkan, Suomen Sosialidemokraatin, Hufvudstadsbladetin, Uuden Suomen ja Ajan Suunnan julkaisemia kirjoituksia 27.11.–20.12.1937. Porvarillinen historiakäsitys sisällissodasta Suomen itsenäisyyden lunastaneena vapaussotana oli julkisessa historiakulttuurissa hallitseva. Keskustalaisten porvarien mielestä sodan luoma kuilu oli poistettava yhteiskunnallisten uudistusten kautta ja tekemällä yhteistyötä SDP:n kanssa. Oikeiston silmissä sosiaalidemokraatit taas olivat syyllistyneet petokseen isänmaata vastaan. Sosiaalidemokraatit korostivat puolueen tavoitelleen itsenäisyyttä ennen sotaa ja että sodassa oli kyse sisäisestä valtataistelusta. Vuonna 1937 alkanut keskustan ja sosiaalidemokraattien hallitusyhteistyö vaati kompromisseja myös suhteessa osapuolten ilmaisemiin historiakäsityksiin. Hallituksen antama esitys itsenäisyyden historian tutkimusta varten myönnettävästä määrärahasta perustui historiakäsitykselle, jonka mukaan vuonna 1917 julistettu itsenäisyys oli Suomen historiallisen kehityksen huipentuma. Se vaikeni lähes täysin sisällissodan tapahtumista. Samoin itsenäisyyspäivän juhlissa hallituksen edustajat välttelivät sodan suoraa käsittelyä ja määrittelyä. Pääministeri Cajander pyrki vakuuttamaan porvarillisen yleisönsä siitä, ettei sodan jakolinjalla tullut enää olla merkitystä isänmaallisten kansalaisten keskuudessa. Sosiaalidemokraattinen eduskunnan puhemies Väinö Hakkila ja ammattiosastojohtaja Emil Skog vakuuttelivat nationalistisissa puitteissa esitetyissä puheissaan porvarillista yleisöä siitä, että työväenliike oli edistänyt itsenäisyyttä ja että sen tavoitteet olivat isänmaallisia. Hakkila sivuutti sisällissodan kokonaan, kun taas Skog käsitteli sitä erityisesti työväestön tragediana. Hallituksen argumentaatio oli suhteellisen tehokasta. Eduskunta hyväksyi itsenäisyyden historian tutkimusta varten myönnettävän määrärahan yksimielisesti, eikä sen tarvetta juuri kyseenalaistettu julkisuudessa. Siitä käyty eduskuntakeskustelu toi kuitenkin julkisuudessa esiin kilpailevien historiakäsitysten ristiriidat. Itsenäisyysjuhlien puheet saivat hyväksyvän vastaanoton hallitusrintamaa tukeneissa lehdissä. Ne tukivat itsenäisyysjuhlissa ilmaistua käsitystä siitä, että kansallinen yksimielisyys vaati sisällissodan sivuuttamista itsenäisyyspäivänä. Käsitys hyväksyttiin varauksin myös kokoomuslaisessa Uudessa Suomessa. IKL:n Ajan Suunnassa argumentaatio kiistettiin ja sosiaalidemokraatteja syytettiin historian vääristelystä. Itsenäisyyden historian määrärahan käyttöä varten asetettu professori A. R. Cederbergin johtama ja vuosina 1937–1946 toiminut itsenäisyyshistorialautakunta rahoitti paitsi itsenäistymistä painottanutta historiantutkimusta myös vapaussotakertomusta tukenutta tutkimusta. Akateemiseen historiantutkimukseen teki katkoksen kaksi lautakunnan rahoittamaa tutkimusta työväenliikkeen ja SDP:n historiasta. Porvarillisessa maailmankuvassa ja akateemisessa historiantutkimuksessa vapaussotakertomuksen hallitseva asema säilyikin pitkään.