Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p29293"

Pro graduni käsittelee nominilausekkeiden ja niiden rakenteiden kuvausta latinan opetuskieliopeissa myöhäisantiikista uuden ajan alkuun eli 500-luvun alusta 1400-luvun loppuun. Aineistoni koostuu seitsemästä syntaksia käsittelevästä latinan kieliopista. Pääasiallisena tutkimuskysymyksenä on, onko Priscianuksen Institutiones grammaticae -kieliopissa yhteyttä transitiivisuuden ja nominilausekkeiden rakenteiden kuvausten välillä. Motivaationa kysymykselle on se, että keskiaikaisissa (1000–1400-luvut) kielioppikuvauksissa transitiivisuus yhdistettiin nominilausekkeiden rakenteiden kuvaukseen. Tutkielmani todistaa, että Priscianuksen nominilausekkeiden kuvauksessa ei ole yhteyttä transitiivisuuteen. Priscianuksella transitiivisuus koskee ainoastaan verbilausekkeita, kun taas nominilausekkeiden muodostamisen motivaattorina on sanojen semantiikka. Priscianus korostaa kuvauksessaan dependenssirakenteiden eroja, koska nominilausekkeen pääsana on alisteinen verbille, mutta pääsanan omat määritteet eivät. 1100-luvun alussa Hugo de Sancto Victoren kieliopissa transitiivisuus koskee myös nominilausekkeita: transitio vastaa nykyistä rektiota ja intransitio vastaa lausekkeen sisäistä kongruenssia. Vuoden 1150 tienoilla kirjoitettu Petrus Heliaksen regimen-määritelmä puolestaan perustuu verbien rakenteeseen ja painottaa lauseen täydellisyyttä. Petruksen mukaan nominilausekkeessa määritteenä oleva adjektiivi on mukana lauseessa, jotta verbin ilmaisema merkitys olisi mahdollisimman täydellinen. Alexander de Villa Dein runomuotoisessa kieliopissa vuodelta 1199 nominilausekkeiden rektiota kutsutaan nimellä transitio personarum, mutta kongruenssia ei nimetä, koska se tapahtuu luonnostaan. Vuonna 1212 julkaistussa Eberharduksen runokieliopissa transitio mainitaan vain verbien objektien yhteydessä. 1200–1300-luvuilla kielioppiteorioihin lainataan runsaasti terminologiaa filosofiasta, mm. subiectum ja predicatum, joita ei kuitenkaan sovelleta opetuskielioppeihin. 1300-luvun opetuskielioppiperinnettä edustavassa regule-kieliopissa nominilausekkeiden kuvaus on keskiaikaisen käsityksen mukainen eli intransitio vastaa kongruenssia ja transitio rektiota. Nominilausekkeita kuvataan kuitenkin edelleen epätäydellisiksi, koska niistä puuttuu verbi. 1400-luvulla humanistit eivät hylkää kieliopeissaan keskiaikaista transitiivisuuskäsitystä, vaan humanisti Sulpitius kuvaa nominilausekkeiden rakenteita intransitio ja transitio-termeillä.

The study investigated primary school teachers´ concepts concerning Finnish as second language (F2) pupils´ assessment at the primary school at the grades two to six. They were also defined Finnish as second language learners based on the National Core Curriculum 2004, The theoretical part provided a brief overview of the challenges in learning Finnish as a second language and the significance of mother tongue studies to strengthen multicultural identity and to learn language - also academic language in mother tongue which eases academic SLA (second language acquisition). Learning second language has two tasks: learning as a tool and as a goal to learn the contents of subjects and study modules. After that, the study discusses on pupil assessment and the usage of Common European Framework of Reference (CEFR) for languages learning and teaching and how to assess each student’s language learning profile. The main pedagogical principles of pupil assessment were also introduced. The key concept of the study is language awareness; linguistically responsive teaching by the teachers who teach and assess F2-pupils in a linguistically responsible way. The main research questions are: How do teachers encourage Finnish as second language pupils in learning by pupil assessment and what kind of collegial assessment cooperation teachers have. The research focused to three essential pupil assessment forms; diagnostic, formative and summative assessment. The semi-structured interview was used as a research method to interview 15 teachers. In the analysis of the interview material via content analysis, findings of phenomena could be divided into three-pupil assessment field. The discussion of results shows that several class teachers have different ways of assessing pupils who do yet manage Finnish language. Teachers of pupils’ own mother tongue saw challenging heterogeneous groups of students as well as teaching and assessing students who speak a different dialect of another country or region than the teacher. F2 teachers have a supporting role in S2 assessment and also in advising and guiding their colleagues on assessment issues - for example, in science, history and mathematics assessment. Further research may focus on the study of students' self-assessment, with its emphasis on the foundations of the national curriculum for basic education in 2014.

Tässä pro gradu -tutkielmassa vertaillaan liettualaisia ja suomalaisia toisen maailmansodan aikaisia kirjeitä. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti sitä, kuinka suomen ja liettuan kielellä kirjoitettujen kirjeiden sisältö ja teemat eroavat toisistaan ja mitä samankaltaisuuksia niistä löytyy. Lisäksi esitellään kirjeiden kieli ja tyyli. Luonteeltaan samanlaista vertailevaa tutkimusta ei ole suomalaisten ja liettualaisten sota-ajan kirjeistä aiemmin tehty, minkä vuoksi tutkimuksen taustateoriana on hyödynnetty liettualaista kirjetutkimusta, suomalaista sota-ajan kirjeiden tutkimusta sekä sisällönanalyysia. Tutkimalla liettualaisia ja suomalaisia sota-ajan kirjeitä voidaan päästä mahdollisimman lähelle yhtenäistä sotakokemusta, jossa riittää tutkittavaa myös tulevaisuudessa. Tämä pro gradu -tutkielma on tutkimusalaltaan monitieteellinen sijoittuen baltologian, sosiolingvistiikan sekä uuden sotahistorian tieteenaloihin ja tutkimusote on luonteeltaan vertaileva. Pääasiallisena aineistona tutkielmassa on käytetty sota-ajan kirjekokoelmia, jotka koostuvat kahden liettualaisperheen sekä yhden suomalaisen perheen sodanaikaisesta kirjeenvaihdosta. Liettualaisten kirjeiden alkuperä on Mūsų Laiškai (suom. Meidän kirjeemme) -kirjeiden keruuprojektista. Suomalaisaineiston kirjeet ovat peräisin Kansallisarkiston sota-arkistosta. Metodina kirjeiden teemojen selvittämiseksi käytetään kvalitatiivista sisällönanalyysia, jossa kirjeitä ryhmitellään teemoittain käytettyjen ilmaisujen perusteella. Tutkielmassa tarkastellut kirjekokoelmat sisältävät niin arkipäiväisiä kuin sotatapahtumista kertovia teemoja. Uskonnollista diskurssia aineistossa esiintyy niin liettualaisissa kuin suomalaisissa kirjeissä. Toistuvia aiheita ovat myös ikävä, terveydentilantiedustelut, sää, elintarvikepula ja maataloustyöt. Liettualaisten ja suomalaisten kirjeiden teemojen samankaltaisuus kertoo siitä, että tulokset voivat hyvinkin vastata suuremman joukon mielikuvia ja kokemuksia. Kirjoitustyyliltään liettualaiset kirjeet ovat enemmän puhekielisiä ja murteella kirjoitettuja kuin suomalaiset kirjeet. Tutkitun aineiston pohjalta voidaan todeta, että liettualaiset ja suomalaiset sota-ajankirjeet vuosien 1939 ja 1945 välillä sisältävät paljon samankaltaisuuksia niin sisällöllisiltä teemoiltaan kuin tyyliltään, noudattaen kirjeiden peruskonventioita. Vaikka tämän tutkielman kirjekokoelma-aineiston sisällölliset yhteneväisyydet ovat hyvin lähellä toisiaan, ei niiden perusteella voida tehdä laajempaa yleistystä liettualaisten ja suomalaisten sota-ajan kokemushistoriasta, sillä aineisto ei rajallisuudessaan yletä kuvaamaan suurempaa ryhmää tai kokonaista kansakuntaa. Aineistona käytettyjen kirjeiden samankaltaisuus antaa kuitenkin varovaisia viitteitä siitä, että tulokset voisivat hyvinkin heijastaa myös suuremman joukon mielikuvia ja kokemuksia Suomessa ja Liettuassa. Mikrohistoriallisen tarkastelun kautta on mahdollista löytää jaettua sotakokemusta, jonka jo makrohistoriallinen tarkastelu Liettuan ja Suomen sota-ajan kokemuksista on osoittanut; Liettua ja Suomi olivat toisen maailmansodan aikana kaksi pientä kansaa, kahden suurvallan välissä.

This study has the intention of seeing whether Finnish English (FiE) resembles American (AmE) or British English (BrE) more. With that in mind, the two research questions focus on these two sides, first in what are the differences between BrE and AmE, as seen in written form data, and second in how these differences are seen in FiE in terms of which of the two FiE resembles more. Generally speaking, FiE has not been studied extensively and insofar as it has been studied, the current research is mostly been in more sociological domains, examining who use it and where and what is the status of English in Finland and so on. And with that in mind, this study has a more linguistic aim, in that by examining some unique aspects in AmE and BrE, I am trying to determine whether FiE aligns more with BrE or AmE. To do so, keywords and elements are gathered from literature (Algeo (2006) and Darragh (2000)) where differences have been observed. These differences are categorized into three larger groups: spellings, word forms (meaning single word differences larger than just spelling, for example, pronunciation, where meaning is still largely synomatic) and phrases and constructions (meaning multi-word formations). The key elements are first subjected to verification corpora, one in both variants to establish the characteristics and to discover how correct Darragh’s and Algeo’s estimation of differences truly are. When the differences have been established, three FiE corpora are used to likewise discover the same aspects in FiE. The results from FiE corpora are then compared with the results from BrE and AmE corpora to see possible similarities, connections, and differences between them. The results from the study are that at least the academic FiE was a lot like BrE. However, FiE had some aspects where in the tested sets BrE showed some unique characteristics, such as a strong influence of either French or Latin, and in these cases FiE did not resemble BrE, but was more akin to AmE. FiE does also share much of the modernized characteristics of AmE and when it came apparent that for any tested word or phrase a universal version was favored, FiE did not show any deviation from the larger variants. The probable reasoning behind ties with what was discovered in the background research, in the forementioned sociological studies, where the Finnish people had a highly pragmatic approach when it comes to their language use, and as such, it is to be expected that FiE is not simply an offspring of either of the two larger variants, but strives for the most understandable and modern style.

Kielellä on suuri vaikutus siihen, miten jäsennämme maailman ympärillämme. Äidinkieli (ensimmäinen kieli, L1) on suuressa asemassa tässä prosessissa ja toimii usein ”linssinä” miten prosessoimme informaatiota. Tässä työssä tutkitaan miten äidinkieli vaikuttaa uuden (keinotekoisen) kielen oppimiseen. Aineisto työhön kerättiin 28 osallistujalta, joista 16 oli äidinkielenään suomea puhuvia ja 12 äidinkielenään englantia puhuvia. Osallistujat tekivät tietokoneella suoritettavan testin, jossa mitattiin reaktioaika-analyysilla osallistujan kykyä oppia sanoja uudesta kielestä. Testin aikana osallistujalle esitettiin sana-kuva pareja, joissa tiettyä kielellistä ominaisuutta esitettiin animaatiolla ja sitä kuvaavalla sanalla. Sanat koostuivat taivutetuista sanamuodoista, joissa kantasanaan oli liitetty pääte. Osa ominaisuuksista oli vain suomessa liitteinä käytettäviä päätteitä (illatiivi: taloon vrt into the house, ja elatiivi: talosta vrt out of the house), osa molemmissa kielissä liitteinä käytettäviä päätteitä (monikko: talot vrt. houses ja negaatio: taloton vrt. houseless) ja osa täysin uusia liitteinä käytettäviä päätteitä (oranssi ja liike yläkulmaan). Testin tarkoituksena on mitata osallistujien kykyä erottaa pääte kantasanastaan ja kuinka tätä sääntöä voidaan soveltaa uusiin kantasanoihin. Analyyseistä ei paljastunut merkittäviä ryhmäkohtaisia eroja. Molemmat osallistujaryhmät pystyivat oppimaan, sisäistämään ja soveltamaan kaikkia kielellisiä ominaisuuksia, mikä viittaa siihen, että kielellisten ominaisuuksien oppiminen saattaa olla hyvinkin nopeaa myös sellaisten ominaisuuksien osalta joita ei omasta äidinkielestä löydy.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä pro gradu -tutkielma kuuluu käännöstutkimuksen, nimistöntutkimuksen ja kirjallisuudentutkimuksen piiriin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaista lastenkirjallisuutta viron kielestä on suomennettu, miten virosta suomennetun lastenkirjallisuuden nimistöä on suomennettu, millaisia käännösmenetelmiä kääntäjä on käyttänyt ja millaisia nimiä virolaisessa lastenkirjallisuudessa sekä sen suomennoksissa esiintyy. Tarkasteltavana ovat kirjallisuusnimet ja tarkemmin: erisnimet eli proprit (mm. henkilönnimet eli antroponyymit, paikannimet eli toponyymit, eläinten nimet, kaupalliset nimet sekä muut aineistosta löytyvät nimet). Nimellä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa propria. Appellatiivista käytetään sanaa nimitys. Nimiä ja niiden kääntämistä tarkastellaan kulttuurisidonnaisuuden näkökulmasta ja pohditaan, onko kulttuurisidonnaisuudella vaikutusta nimen käännökseen tai kääntäjän valitsemaan käännösmenetelmään. Aineistona ovat virolaisen lastenkirjallisuuden suomennokset vuosilta 1930–2020. Näinä vuosina lastenkirjoja ovat virosta suomeksi kääntäneet 33 eri kääntäjää. Aineistoon kuuluu 74 teosta suomennoksineen. Aineiston laajuus on yhteensä 9 515 sivua: lähdeteoksissa 4 876 sivua ja kohdeteoksissa eli käännöksissä 4 639 sivua. Nimiaineisto on laaja, noin 4 350 nimeä. Tässä tutkimuksessa koko aineistoa ei voida yksityiskohtaisesti tarkastella, mutta aineistosta tuodaan runsaasti esimerkkejä. Aineistossa esiintyy yhteensä 2 110 nimeä: 692 paikannimeä, 827 henkilönnimeä, 391 eläimennimeä, 85 kaupallista nimeä, 52 teoksen nimeä ja 61 muuta, luokitteluun sopimatonta nimeä sekä kaksi virhekategoriaan luokiteltua nimeä. Tutkimus toteutetaan vertailevana deskriptiivisenä tapaustutkimuksena eli analyysissä verrataan lähtötekstiä ja sen suomennosta, tai joissain tapauksissa mukaelmaa, kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti keskenään. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan, mitä virolaista, vironkielistä lastenkirjallisuutta on suomennettu ja ketkä teoksia ovat suomentaneet. Tämän jälkeen kerätystä aineistosta tutkitaan, millaisia nimiä se sisältää. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millaisia nimistön käännösmenetelmiä kääntäjät ovat käyttäneet: onko nimi käännetty esimerkiksi kokonaan, osittain, suorana lainana vai käännöslainana, onko siihen lisätty jotain, onko siitä poistettu jotain vai onko se kenties korvattu ylä- tai alakäsitteellä. Työssä hyödynnetään mm. Pällin (2002) tutkimusta paikannimistä, Ainialan (2008) tutkimusta kirjallisuudennimistä sekä Leppihalmeen, Kujamäen, Schmitzin ja Kiviniemen nimi- ja reaalialuokitteluita. Aineistossa esiintyy sekä fiktiivisiä että autenttisia nimiä. Näitä voivat olla paikannimien jaottelun mukaan kulttuurinimet ja luontonimet. Osa aineiston paikannimistä on endonyymejä, osa eksonyymejä. Henkilönnimien joukossa esiintyy etunimiä, sukunimiä, lempinimiä, lisänimiä sekä nimialluusioita. Osa kulttuurisidonnaisista henkilön-, paikan-, kaupallisista ja muista nimistä on reaalioita, ns. vastineetonta, kulttuurisidonnaista aineistoa, jolla ei ole vastinetta kohdekielessä tai -kulttuurissa. Tämä aiheuttaa kääntäjälle haasteita ja voi aiheuttaa kulttuuritöyssyjä tai jopa käännösongelmia. Usein nimi saa parikseen nimikemääritteen, jolloin nämä yhdessä muodostavat nimikekonstruktion. Nimikemäärite tarkentaa usein propria. Lastenkirjallisuuden nimet muodostavat erilaisia nimikejärjestelmiä, kuten reaalimaailmankin nimet. Aineistossa esiintyviä eläinten nimiä on usein myös personifioitu. Usein fiktiiviset nimet ovat semanttisesti läpinäkyviä, autenttiset nimet eivät niinkään. Semanttinen läpinäkyvyys alkuteoksen nimissä antaa myös suomentajalle vapauden hullutella nimillä – mm. Venla Vaatekoi, Keksijäkylän Lotta ja Ahti Suomenlahti ovat oivia esimerkkejä fiktiivisistä, semanttisesti läpinäkyvistä kirjallisuusnimien käännöksistä. Tutkimuksen tärkeimmät tulokset ovat, että nimien käännösmenetelmät saattoivat vaihdella tapauskohtaisesti, teoskohtaisesti ja kääntäjäkohtaisesti – jopa sanakohtaisesti. Kahdenkymmenen erilaisen aineistoanalyysissa sovelletun käännösmenetelmän perusteella voidaan todeta, että tyypillisimpiä virolaisen lastenkirjallisuuden nimien suomennosmenetelmiä ovat 1) käännöslaina eli sana-sanainen käännös, 2) suora laina eli sitaattilaina, 3) kulttuuriadaptaatio eli mukauttaminen kohdekulttuuriin ja erilaisten kulttuurianalogioiden käyttö, 4) kielellinen adaptaatio eli nimen mukauttaminen kohdekieleen sopivampaan kieliasuun ja 5) eksplikointi eli nimen selittäminen auki, selittävä käännös. Käännöslainaa käytetään useimmiten paikannimien kääntämiseen, suoraa lainaa henkilönnimien kääntämiseen, kulttuuriadaptaatiota henkilön- ja eläintennimien kääntämiseen sekä kulttuurisidonnaisten piirteiden kääntämiseen, kielellistä adaptaatiota henkilönnimien kääntämiseen ja eksplikaatiota paikannimien kääntämiseen. Teosten nimien, alluusioiden ja reaalioiden kääntäminen saattaa aiheuttaa kääntäjille haasteita tai vaikuttaa käännösmenetelmän valintaan.