Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p3837"

This thesis defined the grand strategy game Europa Universalis IV as a historical piece, as well as looked into the engagement of players into fairly radical history(ing) on the community forums. The primary material for analysis consisted of the game itself with its expansions, along with a textual component in the form of selected Developer Diary entries. The aim was to explore the level of history(ing) by developer-historians and player-historians alike, and their possible confrontations in these Diaries, i.e., the engagement in dialogic and dialectical process of history(ing). The methodology was synthetized by merging two conceptualizations: (hi)story-play-space (Chapman 2016) and problem space (McCall 2012). This allowed not only to look at the procedural rhetoric of EUIV and the claims made about history in the game, but also at what kind of history it afforded to the players. The qualitative analysis for the text component concentrated on the level of discussion on both of these aspects. Colonialism provided a case study for analysis since it has central gameplay mechanics. In essence, the results of this study found that there certainly is some ”fairly radical history(ing)” (Chapman 2016) going on in the community forums, albeit by a small minority of the players. The discussion was sometimes backed by actual sources, and not only was history debated, but also the game form itself in respect to history. With a more carefully planned selection of primary material from the community forums, it would have been possible to estimate the actual level of participation, which was not possible with the current data. Furthermore, there was very little dialogue between the Developer and the player-base, and more research should go into how the mechanics to be altered are chosen, and whether these changes are negotiated or not.

Maisterintutkielmassani tutkin Pohjois-Amerikan suomalaisten työväenluokkaisten naisten ja lasten luontoon liittyviä spatiaalisia käsityksiä ja merkityksiä 1900-luvun alussa. Tarkasteluni kohdentuu erityisesti luonnossa vietettyyn vapaa-aikaan. Tavoitteenani on selvittää, miten luonnosta kirjoittaminen nivoutuu osaksi työväenluokan poliittista retoriikkaa niin konkreettisen, eletyn ympäristön kuin mielikuvienkin tasolla. Lisäksi olen kiinnostunut siitä, miten asutuskolonialistinen rakenne on mahdollistanut työläisten tilallisia haltuunottoja sekä siitä, miten luonnosta kirjoittamalla toisinnetaan asutuskolonialistista epistemologiaa. Aineistoni koostuu sosialistisen Toveritar-naistenlehden paikkakuntakirjeitä vuosilta 1916–1917. Paikkakuntakirjeet ovat lehden lukijoiden, eli naisten, nuorten ja lasten omaehtoisesti kirjoittamia tekstejä. Kirjeet lähetettiin yleensä oman asuinpaikkakunnan tai paikallisen sosialistiosaston nimissä – myös ilman virallista kirjeenvaihtajamandaattia. Kirjeiden kirjoittajat ovat Pohjois-Amerikan suomalaisia siirtolaisia ensimmäisessä tai toisessa polvessa. Analyysimenetelmänä käytän teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Analysoin aineistosta vapaa-aikaan sekä luonnon spatiaalisuuteen liitettyjä merkityksiä soveltaen Edward Sojan (1996) kehittämää kolmannen tilan käsitettä. Kolmannen tilan metodologisen käsitteen avulla tarkastelen luontoa 1) havaittuna ja koettuna, 2) elettynä ja sosiaalisena sekä 3) kuviteltuna ja ajateltuna tilana. Analysoin paikkakuntakirjeiden luontoa ja vapaa-aikaa käsitteleviä tekstejä erityisesti sään ja ilmaston sekä vapauden toisiinsa kietoutuvien teemojen kautta. Lisäksi tarkastelen aineistoa asutuskolonialistisessa viitekehyksessä soveltaen geohistoriallisen kuvittelun käsitettä (Massey 1993; Skurnik 2022). Geohistoriallisella kuvittelulla viitataan siihen, että suuri osa maantieteellisestä tiedosta on nykyisten ja menneiden ihmisten mielissä. Käsitteen avulla tarkastelen, miten luontoon tilana liittyvät käsitykset ja merkitykset asettuvat osaksi siirtolaisuuteen vaikuttaneita asutuskolonialistisia rakenteita ja epistemologiaa. Luonnon merkitykset ovat Toverittaren lukijakirjoittajille ambivalentteja. Luonto niin mahdollistaa kuin haastaa työläisnaisten- ja lasten toimintaa vapaa-aikana. Luonto nähtiin toisaalta tasa-arvoisena, kaikille yhteiskuntaluokille ”vapaana”, mutta toisaalta työväenluokan sortoa korostavana ja esiintuovana tilana. Luontoon ja vapaa-aikaan liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia hyödynnetään paikkakuntakirjeissä myös metaforisesti ja symbolisesti. Esimerkiksi käsitykset säästä ja ilmastosta perustuvat aistein havaittuun tilaan, mutta niihin liittyviä merkityksiä hyödynnetään kuvaamaan työväenluokan kokemaa sortoa myös abstraktilla kuvittelun tasolla. Tutkimukseni pohjalta esitän, että luonto tarjosi kirjoitettuna kolmantena tilana työläisille eskapistisen tilan, johon oli mahdollista kuvitella vaihtoehtoisia työväen tulevaisuuksia sekä muistella menneisyyttä ja toisintaa suomalaisuutta. Lisäksi luonto on kirjeissä kielellinen merkitysresurssi, jota hyödynnetään kahdessa toisiinsa kietoutuvassa kommunikatiivisessa rekisterissä. Vernakulaarissa ilmasto- ja sääraportoinnin rekisterissä kirjoittajat välittivät tietoja elinoloista eri paikkakunnilla. Lisäksi tätä kommunikatiivista rekisteriä hyödynnettiin metaforisesti osana agitaatiorekisteriä. Agitaatiorekisterissä luonnosta kirjoittamalla korostettiin työläisten luokka-asemaa ja innostettiin lehden lukijoita luokkataisteluun. Työläisten luokkataistelun tavoitteena oli laajin mahdollinen vapauden tila, jota erityisesti kesäinen luonto symboloi. Suomalaissiirtolaisten omaksuman asutuskolonialistisen epistemologian mukaan työväenluokalla oli oikeus ja vapaus hyödyntää Pohjois-Amerikan luontoa omiin tilallisiin ja poliittisiin sekä identiteettiin liittyviin tarpeisiinsa. Toverittaren paikkakuntakirjeissä hyödynnetyt luontoon ja vapaa-aikaan liittyvät kielelliset merkitysresurssit välittävät ja uusintavat tätä asutuskolonialistista epistemologiaa. Luonto kolmantena tilana sisältää sekä toiveen että oletuksen totaalisesta vapaudesta, joka on mahdollinen valkoiselle, työväenluokkaiselle suomalaissiirtolaiselle.

Tutkielman aiheena on Britanniassa vuosien 2020–2021 Black Lives Matter -protestien yhteydessä käyty, julkisia monumentteja koskeva yhteiskunnallinen keskustelu, sekä siihen välittyvä ja sen tuottama ymmärrys Britannian modernin historian merkityksestä. Protesteissa ilmennyttä halua poistaa tai siirtää tiettyjä, imperialistiseen historiaan assosioituvia monumentteja käsitellään vaatimuksena arvioida uudelleen näiden symbolien tuottamia ja ylläpitämiä historiallisia käsityksiä sekä narratiiveja, joihin monumentit kutsuvat identifioitumaan. Tarkastelun keskiössä ovat eri hallinnollisten toimijoiden vastaukset tällaiseen haasteeseen. Tutkielmassa britannialaisen historiakulttuurin kenttää lähestytään jälkikoloniaalisen uudelleenneuvottelun tilana, jossa esiintyvät monet jälkikoloniaalisen eurooppalaisen historiakulttuurin taipumukset. Erityisesti huomiota kiinnitetään kahteen tällaiseen virtaukseen: vaikean historian käsittelyyn ja kulttuuriperintöön, sekä näiden toimintaan institutionaalisten tahojen työkaluina. Tutkielman aineisto koostuu Britannian parlamentin keskusteluista, mediakeskustelusta sekä institutionaalisten tahojen aiheen tiimoilta tuottamista materiaaleista. Tarkastelujakson ajallinen kaari kulkee protestien kiivaimmasta vaiheesta kesällä 2020 aina tässä epätavallisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa alulle pantujen institutionaalisten prosessien päättymiseen pääasiassa vuoden 2021 aikana. Protestien huomataan synnyttäneen hallinnollisissa toimijoissa tarpeen ilmaista kyvykkyyttä tarkastella Britannian modernin ajan historiaa kriittistä etäisyyttä ottavalla, tutkijanomaisella otteella. Tämä ilmeni uusien merkitysten liittämisenä tiettyihin monumentteihin, mikä vuorostaan mahdollisti epäsuorasti instituutioille viestimisen omasta luotettavuudestaan ja kypsyydestään. Tämä itsetutkiskeleva taipumus yhdisti muutoin erilaisia lähestymistapoja, kuten konservatiivihallituksen ja perintösektorin organisaatioiden muotoilemaa perintöpolitiikkaa, monumenttien poistamiseen optimistisemmin suhtautunutta Bristolin komissiota, sekä Oriel Collegen komissiota, jonka merkitys Collegen toimintaa ohjaavana työryhmänä jäi vähäiseksi. Esitellylle taipumukselle huomataan myös vastaesimerkkejä, jotka viittaavat ristiriitaisiin narratiiveihin Britannian historian merkityksestä. Johtopäätöksissä perintöä ja vaikean historian käsittelyä analysoidaan syvemmin työkaluina, jotka mahdollistivat tällaisen itsetutkiskelun ilmaisemisen. Tämä taipumus yhdistetään erityisesti imperialismin aikaan assosioituviin monumentteihin, mitä vastoin Britannian uudempaa historiaa kansallisvaltiona käsiteltiin aineistossa eri painotuksin. Samalla pohditaan myös näiden työkalujen rajoitteita historiallisten käsitysten neuvottelussa. Juontaen niiden suosiosta hallinnollisten tahojen käytössä tällaiset kehykset yhdistetään identiteettipoliittisiin päämääriin, jotka asettivat britannialaiselle poliittiselle yhteisölle tiettyjä rajoja.

Tutkielma käsittelee suomalaisen Aksel Leppäsen ensimmäistä matkaa Belgian Kongoon 1913-1916. Hän toimi Kongossa Belgian valtion palveluksessa koneenhoitajana jokilaivoilla ja piti henkilökohtaista päiväkirjaa kokemuksistaan. Tutkielman pääasiallinen lähde on Aksel Leppäsen päiväkirja välillä 1913-1916. Muina lähteinä on otos Henry Morton Stanleyn, Joseph Conradin ja Aarne Koskisen aikalaiskirjallisuudesta sekä Leppäsen leikevihon nimimerkkien Ambulant ja K.P. suomalaiset lehtileikkeet. Tärkein tutkimuskirjallisuus on Frits Andersenin The Dark Continent? ja Daniel M. Mengaran Images of Africa. Tutkin Leppäsen päiväkirjoista välittyvää kuvaa Kongon luonnosta ja vertaan sitä muuhun eurooppalaisen aikalaiskirjallisuuden luontokuvailuun. Erityisesti pyrin selvittämään, eroaako Leppäsen luontokuvaus eurooppalaisen aikalaiskirjallisuuden tavasta esittää Kongon luontoa. Leppäsen päiväkirjoista nousee esiin neljä luontokuvauksen teemaa: Joki, joen eläimet, metsä ja ilmasto. Vertaan näiden teemojen puitteissa Leppäsen luontokuvausta muuhun eurooppalaiseen aikalaiskirjallisuuteen. Eurooppalainen aikalaiskirjallisuus pyrkii luomaan Kongon luonnosta ja ympäristöstä kuvaa erittäin vaarallisena. Niissä eläimet, ympäristö ja ilmasto kuvataan poikkeuksetta negatiiviseen sävyyn. Leppäsen luontokuvaus poikkeaa tästä merkittävästi. Leppäselle luonto ja sen eläimet ovat vastapaino raskaalle, monotoniselle ja väkivaltaiselle Belgian Kongon kolonialistiselle arjelle. Erityisesti Kongon metsien kuvaus poikkeaa Leppäsen päiväkirjassa täysin tavallisesta eurooppalaisen aikalaiskirjallisuuden kuvauksesta.