Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p5557"

Tutkielmani aiheena on periodinen virkerakenne ruotsin kielessä. Periodiksi kutsutaan latinasta periytyvää pitkää ja mutkikasta virketyyppiä, jolle ominaista on alisteisten ja sisäkkäisten lauseiden käyttö. Ruotsissa periodeita on ennen käytetty muodollisessa kielessä, ja ne ovat rikastuttaneet kielen syntaksia. Tutkijat ovat kuitenkin erimielisiä siitä, miten periodi tulee määritellä ruotsissa. Muutamat hyväksyvät periodeiksi vain sellaiset virkkeet, joiden keskelle on upotettu liikkuva kiilalause latinan tapaan. Toisten mukaan periodeita ovat ylipäänsä kompleksiset virkkeet, joissa on paljon sivulauseita, lauseenvastikkeita ja pitkiä lausekkeita. Jotkut taas pitävät periodia etupäässä taidokkaasti hallittuna ajatuskokonaisuutena. Näistä lähtökohdista tutkimukseni tavoitteena on analysoida ja kuvata periodista virkerakennetta tehtailija ja taidekeräilijä Paul Sinebrychoffin liikekirjekokoelmassa. Aineistoni käsittää 130 ruotsinkielistä kirjettä, jotka Sinebrychoff on kirjoittanut kolmelle taidekauppakumppanilleen tai saanut heiltä vuosina 1899–1907. Tutkin, kuinka yleisiä periodit ovat kirjeissä, mistä osista ja miten ne rakentuvat sekä mitä eroja on eri kirjoittajien periodeissa. Perimmäinen tarkoitukseni on saada lisätietoa siitä, mikä periodi on ja miten sen voisi määritellä ruotsissa. Tutkimusmenetelmäni on määrällinen. Ensin poimin kirjeistä periodiset virkkeet aiempien tutkijoiden mainitsemien kieliopillisten tunnusmerkkien avulla. Sitten analysoin periodien pituutta, sivulauseiden ja lauseenvastikkeiden määrää, sijoittelua ja tyyppejä, fundamenttien pituutta, muotoja ja funktioita sekä lauseadverbiaaliposition käyttöä. Tilastoin tulokset ja vertaan niitä muihin tutkimuksiin, joissa samoja syntaktisia piirteitä on analysoitu eri teksteissä. Tulokset osoittavat, että periodien osuus kaikista virkkeistä on pieni. Pituutensa tähden ne kattavat silti usein huomattavan osan koko tekstimäärästä. Periodisessa rakenteessa on tyypillisesti erilaisia kiilalauseita, monia virkkeen alkuun tai sisään sijoitettuja sivulauseita, jotka ovat poikkeuksellisen usein adverbiaalisia, runsaasti etenkin latinalaisperäisiä lauseenvastikkeita, raskaita ja monesti adverbiaalisia fundamentteja sekä tavallista enemmän muita adverbiaaleja lauseadverbiaalin paikalla. Uusia löytöjä ovat erilaisten adverbiaalisten elementtien yleisyys eri puolilla virkettä sekä taipumus sijoittaa lauseita ja määritteitä virkkeessä vasemmalle, mikä aiheuttaa epätavallista etupainoisuutta kauttaaltaan koko rakenteessa. Syntaktinen kompleksisuus vaihtelee kuitenkin kovasti eri periodien ja kirjoittajien välillä. Vaihtelua voivat osin selittää kirjoittajien keskinäiset suhteet, koulutus ja asema sekä kirjeiden sisältö ja tarkoitus. Johtopäätös on, että on vaikeaa muodostaa täsmällistä ja yksiselitteistä määritelmää periodille. Edes liikkuva kiilalause tai sivulauseiden lukuisuus ei ole riittävä tai välttämätön ehto periodiselle virkerakenteelle. Olennaisia piirteitä tuntuvat silti olevan runsas ja monimuotoinen alisteisuus sekä etupainoisuus, jotka antavat periodille vieraan ja kirjakielisen leiman.