Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p6010"

Vaikka tuomiokirjat tuovat tavalliset kansanryhmät esiin poikkeuksellisessa kriisitilanteessa, ne ovat paras lähde lähestyä myös tavallista elämää. Tässä maisterintutkielmassa pyrinkin lapsenmurhatapauksien kautta lähestymään kahden pitäjän elämää katsottuna lapsenmurhasta syytettyjen näkökulmasta. Pöytäkirjoista aukeaa yhteisöt, joihin on mahtunut monia erilaisia jäseniä. Useimmat lapsenmurhista epäillyksi joutuneet ovat olleet tavallisia piikoja tai itsellisiä, joiden aiempi elämä ei ole herättänyt aihetta epäilyksiin. Toisaalta oikeuspöytäkirjat tarjoavat näkökulmia myös yhteisön kriiseihin tai poikkeuksellisiin tilanteisiin. Juorujen kautta on selvitetty sosiaalisia kriisejä, oikeudessa on pohdittu, kuinka mielenterveysongelmaista syytettyä tulisi kohdella. Oikeudenhoito tapahtui myös nälänhädän aikana 1690-luvun lopussa. Lapsenmurhasta syytetyksi joutuneiden naisten elämä kietoutuu osaksi yhteisöjensä arkipäivää ja vaikeissa tilanteissa selviämistä. He olivat aktiivisia toimijoita, joiden tilanteet olivat monella tavalla samankaltaisia, mutta toisaalta he olivat valinneet myös erilaisia polkuja elämälleen. Vaikka kaikille syytetyille löytyy yleisimmin muutamia yhteisiä piirteitä, heitä on mahdoton tiivistää homogeeniseksi ryhmäksi.

Tässä maisterintutkielmassa selvitin, minkälaisia neutralisaatioita keskustelijat antavat rikoskäyttäytymiselleen eräällä Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla. Yhteiskunnallisesti tutkielmani kiinnittyy keskusteluun seksuaalirikoksiin liittyvästä sääntelystä. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on vuonna 2019 kiristetty, kun rikoslain 20 lukuun lisättiin uusi törkeää lapsenraiskausta koskeva pykälä. Parhaillaan on käynnissä myös seksuaalirikoslain kokonaisuudistushanke, jonka yhtenä tavoitteena on niin ikään ankaroittaa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten sääntelyä. Tämän tutkielman tarkoituksena on lisätä tietoa siitä, millä tavalla pedofiilit käyttävät erilaisia neutralisaatiotapoja lapsiin liittyvän seksuaalirikoskäyttäytymisen selittämiseen ja perustelemiseen anonyymissä verkossa. Teoreettisesti tutkielma kiinnittyy kriminologiseen neutralisaatioteoriaan. Neutralisaatioteorian mukaan neutralisaatiot ovat opittuja tapoja perustella ja oikeuttaa rikoskäyttäytymistä. Opitut neutralisaatiot ovat yksi syy rikoskäyttäytymiseen. Neutralisaatioiden oppimista voi tapahtua vertaisryhmissä, minkä vuoksi aiheen tarkastelu keskustelupalsta-aineistossa on perusteltua. Hyödynnän analyysissä Sykesin ja Matzan (1957) klassisia neutralisaatioita, kun tarkastelen tapoja, joilla keskustelijat pyrkivät oikeuttamaan ja perustelemaan poikkeavaa käyttäytymistään. Pedofiilien motiiveista ja neutralisaatiotavoista on olemassa vähän aiempaa tutkimusta, mutta aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu anonyymin Tor-verkon kontekstissa. Tutkielmassa vastaan seuraaviin kysymyksiin: 1) millä tavoin keskustelijat neutralisoivat rikoskäyttäytymistään Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla, ja 2) eroavatko keskustelijoiden valitsemat neutralisaatiotavat toisistaan sen perusteella, minkä ikäisestä lapsesta keskustelija on kiinnostunut. Aineisto on kerätty PedoSupportCommunity-keskustelupalstan PedoDebate-keskusteluosiosta ajalta 1.7.2019-31.8.2019. Aineisto muodostui 103 keskustelijan 548 kommentista. Aineiston analyysimenetelmänä käytin laadullista teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Neutralisaatioiden joukossa esiintyi kaikkia klassisia neutralisaatiotapoja ja kahta uutta neutralisaatiotapaa. Uudet neutralisaatiotavat nimesin painekattilaneutralisaatioksi ja rikoksen hyödyn neutralisaatioksi. Painekattilaneutralisaatiota käytti joka neljäs ja rikoksen hyödyn neutralisaatiota noin joka kuudes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Klassisista neutralisaatioista yleisimmin valittu neutralisaatiotapa oli tuomitsijoiden tuomitseminen. Vahingon kieltämisen valitsi joka kolmas ja vastuun kieltämisen joka neljäs neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Vetoaminen korkeampiin periaatteisiin ja uhrin kieltäminen olivat vähiten suosittuja neutralisaatiotapoja, ja niitä käytti vain noin joka kymmenes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Aineistossa havaitut neuvot ja oppimisen ilmaisut tukevat ajatusta siitä, että sekä rikostekniikoita että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä voidaan oppia vertaisryhmissä. Kaikki keskustelijat eivät suhtautuneet lapsiin liittyvään seksuaalirikoskäyttäytymiseen suopeasti, osa keskustelijoista esitti tuomitsevia asenteita lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan. Tässä aineistossa eri ikäisistä lapsista kiinnostuneiden ryhmissä oli havaittavissa joitakin eroja. Nuoremmista lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat useammin vahingon kieltämiseen ja vastuun kieltämiseen liittyvän neutralisaation. Kouluikäisistä ja puberteettia lähestyvistä lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat puolestaan useammin painekattilaneutralisaation tai rikoksen hyödyn neutralisaation. Tämän tutkielman tulosten perusteella on kuitenkin vaikeaa päätellä, onko sillä, minkä ikäisistä lapsista pedofiili ilmoittaa olevansa kiinnostunut, keskeinen vaikutus neutralisaatiotavan valintaan. Aineiston perusteella saatiin sen sijaan viitteitä siitä, että keskustelunaihe ohjaa ainakin jossain määrin neutralisaatiotavan valintaa.Tulokset neutralisaatiotapojen käytöstä vastaavat pääpiirteiltään aiemmassa tutkimuksessa tehtyjä havaintoja. Erot liittyivät uusien neutralisaatioiden käyttöön ja vastuun kieltämisen yleisyyteen. Neutralisaatiotavan valinta vaikutti tulosten perusteella liittyvän ainakin osittain keskustelun aihepiiriin.

Tutkielmassani tutkin ristiriitaisuutta, joka ilmenee suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan Helsingin Sanomien uutisteksteissä. Tutkielman keskeisin tutkimuskohde on ristiriita, jossa ”toisten”, rodullistettujen maahanmuuttajien tekemää, sukupuolistunutta väkivaltaa ja sen uhkaa korostetaan samalla, kun omassa kulttuurissa esiintyvää, ”meidän” tekemää, kotoperäistä sukupuolistunutta väkivaltaa vähätellään ja normalisoidaan. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että tämä ristiriita todella on olemassa: ulkomaalaistaustaisten seksuaalisuutta loukkaava väkivalta tuntuu saavan paljon enemmän mediahuomiota ja sitä tunnutaan pidettävän poliittisesti keskeisempänä kysymyksenä kuin kantasuomalaisten väkivaltaista käytöstä kumppaneitaan kohtaan. Tutkielmassani tulkitsen tämän sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumisessa ilmenevän ristiriidan olevan heijastuma laajemmasta kulttuurisesta rakenteesta, josta käytän nimitystä toiseuttamissokeus. Tarkoitan sillä kulttuurin, ihmisryhmän tai muun vastaavan tahon heikkoa kykyä tunnistaa omaa toiseuttavaa ajatteluaan tai toimintaansa. Esitän tutkielmassani, että toiseuttamissokeuden ilmiö kumpuaa toiseuttamisen problematiikasta ja kulttuurisen itsereflektion puutteesta. Tutkielman päätehtävänä on tutkia miten toiseuttamissokeutta heijastava ristiriita suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan näkyy Helsingin Sanomista joulukuun 2018 ja toukokuun 2019 välisenä aikana kerätyissä tekstiaineistoissa. Tulkitsen aineistoani kahden näkökulman kautta. Ensinnäkin tarkastelen kulttuurimme syvään juurtunutta kuvaa ”toisten” kategoriaan kuuluvista vaarallisina ja uhkaavina ja tulkitsen sitä orientalististen valtarakenteiden viitekehyksessä. Nämä rakenteet vaikuttavat siihen, että rodullistettujen, orientalistiseen kuvastoon liitettyjen ”toisten” harjoittamaa sukupuolistunutta väkivaltaa korostetaan. Toiseksi tulkitsen, että julkisen ja yksityisen sfäärin voimakas erottaminen sekä yksityisen sfäärin poliittisuuden vähättely johtavat siihen, että kodin sisällä tapahtuvan, valkoiseen valtaväestöön kuuluvien tekemän väkivallan merkitystä aliarvioidaan Tutkielman metodologiana käytän laadullista sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen tausta paikantuu postkoloniaaliseen teoriaan sekä toiseuden ja erityisesti orientalismin teoriaan sekä feministiseen turvallisuudentutkimukseen. Sukupuolistunutta väkivaltaa käsitteleviä lehtikirjoituksia koskeva empiirinen analyysini antaa selviä viitteitä siitä, että “muiden” tekemiä väkivallan tekoja siedetään paljon huonommin kuin “meidän” kategoriaan rajattujen henkilöiden tekemiä, vaikka rikoksina teoissa olisi paljon samankaltaisuutta. Aineistosta nousi esiin orientalistissävytteisiä, toiseuttavaa maailmankuvaa ilmentäviä ajattelumalleja. Toisaalta aineistosta näkyi myös heikko ymmärrys sukupuolistuneen väkivallan rakenteellisuudesta. Lehtikirjoitusten valossa voi näin ollen todeta, että ajatusmallit ”toisista” heijastivat samalla myös tiettyjä ajatusmalleja ”itsestä” ja ilmensivät toiseuttamissokeutta ja kulttuurisen itsereflektion puutetta. Lisäksi aineiston perusteella ”toisten” tekemää sukupuolistunutta väkivaltaa pidetään poliittisesti tärkeänä kysymyksenä, joka voi saada aikaan suorastaan yhteiskunnallisen kriisitilan. Toiseuttamissokeuden teoreettisen käsitteen sekä sitä soveltavan ja esimerkillistävän empiirisen analyysin avulla tutkielma auttaa ymmärtämään ja purkamaan vallitsevia, syvään juurtuneita, globaaleja sukupuoleen ja rodullisuuteen liittyviä valta-asetelmia. Tutkielma tuo näkyväksi sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumiseen liittyvän ristiriidan ja kritisoi siihen liittyvää kaksinaismoralismia. Työ luo myös toisettamissokeuden nimeämisen kautta uutta käsitteistöä ristiriitaisuuksien ymmärtämiseksi ja kritisoimiseksi. Tutkielmani on puheenvuoro sen puolesta, että kyky esittää kriittisiä kysymyksiä omassa kulttuurissa vallitsevia, kyseenalaistamattomina pidettyjä normatiivisia ajatustottumuksia ja ristiriitaisuuksia kohtaan vahvistuisi.