Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p7003"

Sananvapautta on yhteiskuntatieteissä pidetty käsitteenä, jolla ei ole yhtä oikeaa määritelmää, ja jonka taustalla on erilaisia käsityksiä yhteiskunnasta ja poliittisesta toimijuudesta. Tarkastelen tutkielmassani sitä, miten kansalaiskeskustelussa perustellaan sananvapauden merkitystä ja olemassaoloa. Tutkimusaineistoni koostuu blogikirjoituksista ja verkkokeskusteluista, ja soveltamiani tutkimusmenetelmiä ovat laadullinen sisällönanalyysi ja argumenttianalyysi. Tuomalla vähemmälle kartoitukselle jääneen kansalaisnäkökulman muiden näkökulmien rinnalle tarjoan akateemiseen ja julkiseen sananvapauskeskusteluun uuden analyyttisen jäsennyksen. Tutkielmani teoriaosiossa erittelen sananvapautta moniulotteisena yhteiskuntatieteellisenä käsitteenä. Esittelen akateemista sananvapauskeskustelua usein jäsentävät käsiteparit negatiivinen–positiivinen ja yksilähtöinen–yhteisölähtöinen sekä käyn läpi klassiseen liberaaliin sananvapauskäsitykseen pohjaavat sananvapauden oikeutusperusteet, jotka ovat myös analyysini pohjalla. Tarkastelen myös akateemista keskustelua tutkielmani kontekstista eli verkon kansalaiskeskustelusta. Analyysini perusteella sananvapaudesta käytävä kansalaiskeskustelu muistuttaa akateemista keskustelua siinä, että perustelut voidaan jakaa instrumentaalisiin ja konstitutiivisiin. Moni aineistoni keskustelija ei varsinaisesti perustele sananvapautta vaan lähestyy sitä ehdottomana joko–tai-tilanteena. Merkittävä osa keskustelijoista kuitenkin liittää sananvapauden olemassaolon ja merkityksen ennen kaikkea sen hyviin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, jotka puolestaan liitetään usein vapaan keskustelun tuloksena saavutettavaan uuteen tietoon ja uusiin näkökulmiin. Oletus ja toivomus tiedon lisääntymisestä ja totuuden löytymisestä ovat keskeisiä myös klassisessa liberaalissa sananvapauskäsityksessä. Aineistoni keskustelusta nousee muitakin selkeitä yhtäläisyyksiä juuri klassiseen liberaaliin sananvapausteoriaan, kuten rationaalisen keskustelun painotus ja konsensushakuisuus. Toisaalta moni keskustelija painottaa yhteisymmärryksen tavoittelun sijaan sitä, että kaikenlaisten näkemysten tulee saada olla olemassa. Näkemystä voidaan peilata jälkistrukturalistiseen teoriaan, jossa olennaisena pidetään nimenomaan vastakkaisia näkemyksiä sisältävää keskustelua eikä niinkään parhaan mahdollisen lopputuloksen tavoittelua. Positiivisen ja negatiivisen vapauskäsityksen näkökulmasta voidaan todeta, että aineistossani puhutaan enemmän keskustelun rajoista ja rajoituksista kuin siitä, miten sananvapauden toteutumista tai tasapuolista jakautumista voisi edistää. Toisin kuin etukäteen olisi voinut olettaa, kansalaiskeskustelu sananvapaudesta ei aineistoni perusteella kuitenkaan ole pelkkää tunnepitoista kiistelyä siitä, mitä sananvapaus on tai ei ainakaan ole. Akateemisen keskustelun tavoin se sisältää monenlaisia rinnakkaisia ja ristiin meneviä näkemyksiä esimerkiksi vapauden olemuksesta ja poliittisen toiminnan tavoitteista.

Julkisten henkilöiden sananvapaus on hyökkäyksen kohteena. Moni virkamies, poliitikko ja toimittaja on joutunut häiriköinnin kohteeksi, ja jotkut jopa systemaattisten vihakampanjoiden uhreiksi. Yksittäisen toimittajan kärsimys häirinnän johdosta on henkilökohtainen tragedia, mutta myös yhteiskunnalle hänen mahdollisella vaikenemisellaan on merkittäviä vaikutuksia. Toimittajat toimivat muun muassa vallan vahtikoirina ja mahdollistavat tiedottamisellaan kansalaisten osallistumisen yhteiskunnallisiin asioihin. Tämä maisterintutkielma pyrkii näin ollen selvittämään, millaisia strategioita toimittajat hyödyntävät selviytyäkseen häirinnästä, jotta he pystyisivät jatkamaan yhteiskunnalle ja demokratialle tärkeää työtään. Häirinnän on havaittu tietyssä määrin keskittyneen tiettyjen aiheiden ympärille. Esimerkiksi maahanmuutosta tai monikulttuurisuudesta kirjoittaneet toimittajat ovat joutuneet erityisen rankan häirinnän kohteeksi. Toinen reaktioita herättävä aihe on Venäjä, ja se on toiminut aineiston rajaavana tekijänä tässä tutkielmassa. Aineisto koostuu kuudesta haastattelusta. Informantteina käytettiin toimittajia, jotka ovat raportoineet Venäjän asioista ja joutuneet häirinnän kohteeksi. Aineistonkeruumenetelmänä on käytetty teemahaastattelua, ja kysymysrungon teemoissa on keskitytty pääasiallisesti häirintään, selviytymistapoihin ja toimittajien toimintaan sosiaalisessa mediassa. Aineiston analyysi perustuu teemoitteluun, jonka päämääränä oli tunnistaa haastateltaville yhteiset strategiat. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Arlie Hochschildin kehittämää teoriaa tunnetyöstä sekä muiden tutkijoiden lisäyksiä samaan teoriaan. Analyysin tulokset viittaavat siihen, että toimittajat käyttävät useita strategioita selviytyäkseen häirinnästä. Heidän reagoimisessaan ja tavoissaan on havaittavissa niin omien tunteiden työstämistä ja ihmissuhteisiin tukeutumista kuin viestintätapojen mukauttamista ja teknisiä ratkaisuja. Toimittajien strategioissa on havaittavissa selviä esimerkkejä siitä, miten he ovat tehneet tunnetyötä viestiessään verkossa tai verkossa tapahtuneen häirinnän johdosta. Koska Hochschildin teoria on peräisin 1970-luvulta ja on keskittynyt viestintään kasvotusten, antaa tämä tutkielma uutta tietoa teorian soveltuvuudesta verkkoympäristössä tapahtuvan viestinnän analysointiin. Yksi tutkielman tärkeimmistä löydöksistä liittyy rakenteellisen tuen puutteeseen. Moni haastateltavista on puhunut esimiehilleen, työnantajilleen ja viranomaisille häirintäkokemuksistaan. Osalla on hyviä kokemuksia, mutta monella on ollut niin huonoja kokemuksia, että he ovat menettäneet uskonsa tuen saamiseen työnantajan taholta ja ovat lopuksi jättäneet ilmoittamatta kokemastaan häirinnästä. Tutkielman tulokset ovat monilta osin linjassa aiempien tutkimustulosten kanssa mitä toimittajien häirintään reagoimiseen tulee. Monet haastateltavista toivovat työnantajilta ja viranomaisilta panostuksia työntekijän suojelemiseksi.