Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p7804"

Tutkielman aiheena on Britanniassa vuosien 2020–2021 Black Lives Matter -protestien yhteydessä käyty, julkisia monumentteja koskeva yhteiskunnallinen keskustelu, sekä siihen välittyvä ja sen tuottama ymmärrys Britannian modernin historian merkityksestä. Protesteissa ilmennyttä halua poistaa tai siirtää tiettyjä, imperialistiseen historiaan assosioituvia monumentteja käsitellään vaatimuksena arvioida uudelleen näiden symbolien tuottamia ja ylläpitämiä historiallisia käsityksiä sekä narratiiveja, joihin monumentit kutsuvat identifioitumaan. Tarkastelun keskiössä ovat eri hallinnollisten toimijoiden vastaukset tällaiseen haasteeseen. Tutkielmassa britannialaisen historiakulttuurin kenttää lähestytään jälkikoloniaalisen uudelleenneuvottelun tilana, jossa esiintyvät monet jälkikoloniaalisen eurooppalaisen historiakulttuurin taipumukset. Erityisesti huomiota kiinnitetään kahteen tällaiseen virtaukseen: vaikean historian käsittelyyn ja kulttuuriperintöön, sekä näiden toimintaan institutionaalisten tahojen työkaluina. Tutkielman aineisto koostuu Britannian parlamentin keskusteluista, mediakeskustelusta sekä institutionaalisten tahojen aiheen tiimoilta tuottamista materiaaleista. Tarkastelujakson ajallinen kaari kulkee protestien kiivaimmasta vaiheesta kesällä 2020 aina tässä epätavallisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa alulle pantujen institutionaalisten prosessien päättymiseen pääasiassa vuoden 2021 aikana. Protestien huomataan synnyttäneen hallinnollisissa toimijoissa tarpeen ilmaista kyvykkyyttä tarkastella Britannian modernin ajan historiaa kriittistä etäisyyttä ottavalla, tutkijanomaisella otteella. Tämä ilmeni uusien merkitysten liittämisenä tiettyihin monumentteihin, mikä vuorostaan mahdollisti epäsuorasti instituutioille viestimisen omasta luotettavuudestaan ja kypsyydestään. Tämä itsetutkiskeleva taipumus yhdisti muutoin erilaisia lähestymistapoja, kuten konservatiivihallituksen ja perintösektorin organisaatioiden muotoilemaa perintöpolitiikkaa, monumenttien poistamiseen optimistisemmin suhtautunutta Bristolin komissiota, sekä Oriel Collegen komissiota, jonka merkitys Collegen toimintaa ohjaavana työryhmänä jäi vähäiseksi. Esitellylle taipumukselle huomataan myös vastaesimerkkejä, jotka viittaavat ristiriitaisiin narratiiveihin Britannian historian merkityksestä. Johtopäätöksissä perintöä ja vaikean historian käsittelyä analysoidaan syvemmin työkaluina, jotka mahdollistivat tällaisen itsetutkiskelun ilmaisemisen. Tämä taipumus yhdistetään erityisesti imperialismin aikaan assosioituviin monumentteihin, mitä vastoin Britannian uudempaa historiaa kansallisvaltiona käsiteltiin aineistossa eri painotuksin. Samalla pohditaan myös näiden työkalujen rajoitteita historiallisten käsitysten neuvottelussa. Juontaen niiden suosiosta hallinnollisten tahojen käytössä tällaiset kehykset yhdistetään identiteettipoliittisiin päämääriin, jotka asettivat britannialaiselle poliittiselle yhteisölle tiettyjä rajoja.