Browsing by discipline "Family and inheritance law"

Tutkimuksessani etsin vastausta kysymykseen, miten vanhempien lapsen puolesta esittämiä vapautuspyyntöjä perusopetuksesta tulisi arvioida perus- ja ihmisoikeuksien ja lapsen edun näkökulmasta. Metodina on kriittinen lainoppi, jolloin tavoitteena on antaa paras mahdollinen tulkintasuositus tutkimuskysymykseen. Tutkimuskysymykseen vastaamisessa hyödynnän systemaattisia tulkintaperusteita. Lapsen etu on käsitteenä avoin, minkä takia halusin kiinnittää lapsen edun arviointia laajempaan oikeudelliseen kontekstiin. Tämän takia tarkastelin lapsen edun arviointia YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lisäksi ihmis- ja perusoikeuksien piirissä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on käsitellyt vanhempien lapsilleen esittämiä vapautuspyyntöjä. Niissä on ollut kyse siitä, että vanhemmat ovat katsoneet heidän oikeuksiaan loukatun, kun lapselle ei ole myönnetty vapautuksia. Tuomioistuin on kuitenkin ratkaisuissaan korostanut lapsen oikeutta koulutukseen ja sitä, ettei vanhemman uskonnonvapaus paina tässä punninnassa enemmän. Perusoikeusjärjestelmässä ei ole otettu suoraa kantaa siihen, miten nämä vapautuspyynnöt pitäisi ratkaista. Perusoikeuksien tulkinnassa on kuitenkin otettava huomioon ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Siten nämä tuomioistuimen ratkaisut on otettava huomioon myös tulkittaessa vapautuksia kansallisesta näkökulmasta. Myös lapsen oikeuksien sopimus turvaa lapselle oikeuden koulutukseen. Lapsen oikeutta koulutukseen voidaan siten pitää perustavanlaatuisena perus- ja ihmisoikeutena. Oman tulkintasuositukseni mukaan lapsen etua tulisi tulkita perus- ja ihmisoikeuksien perusteella siten, että uskonnon perusteella ei myönnetä vapautuksia perusopetuksesta. Vanhempien valta tulisi rajoittua siihen, suorittaako lapsi oppivelvollisuutensa peruskoulussa, yksityiskoulussa vai kotiopetuksessa. Tulkintasuositukseni turvaa samalla myös uskonnollisten ryhmien yhdenvertaista kohtelua sekä ratkaisee jännitteen uskonnonvapauden ja lapsen oikeuden opetukseen välillä. Halusin selvittää, miten peruskouluissa on ratkaistu vanhempien pyytämiä vapautuksia. Tätä varten ei ollut olemassa suomalaisia tuomioistuinratkaisuja, minkä takia päätin hankkia empiiristä aineistoa tutkimusaiheesta toteuttamalla ryhmäkeskustelut. Toiseen keskusteluun osallistui neljä henkilöä, jotka olivat lapsena kuuluneet vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen, mutta jättäneet liikkeen aikuisiän kynnyksellä. Toinen keskustelu toteutettiin kolmen muslimin kanssa. Keskustelun aiheena oli keskustelijoiden omat kokemukset näistä perusopetuksen oppituntien vapautuksista. Keskusteluissa ei tullut esille sellaisia näkemyksiä, että vapautuksia ei olisi myönnetty keskusteluun osallistujille näiden ollessa lapsia. Empiirisen metodin avulla sain syvemmän ja konkreettisemman kuvan käsiteltävästä aiheesta, vaikka siitä ei voikaan tehdä yleistäviä päätelmiä.

Tutkielmassa käsitellään virheellisen lainhuutoratkaisun mahdollisuutta erityisjälkisäädökseen, eli legaattiin perustuvan kiinteistön saannon lainhuudatuksessa. Pyrkimyksenä on hahmottaa, minkälaisia oikeudenmenetyksiä eri jäämistöintresentit saattavat kokea legaattiin perustuvan lainhuutoratkaisun vuoksi silloin, kun näiden tahojen oikeuksia ei oteta lainhuudatuksessa riittävästi huomioon ja miten tällaisten oikeudenmenetysten mahdollisuuteen on varauduttu kirjaamisviranomaisena toimivien maanmittaustoimistojen ohjeistuksessa. Legaatilla kiinteistön saanut voi hakea lainhuutoa, eli omistusoikeutensa kirjaamista lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Ko. rekisterin merkinnät nauttivat julkista luotettavuutta, eli sivulliset voivat luottaa rekisterimerkintöjen paikkansapitävyyteen. Lainhuuto luo siten olettaman siitä, että lainhuudon haltijaksi merkitty on kiinteistön omistaja ja siten kompetentti luovuttamaan kiinteistön edelleen. Lainsäädännössämme suojataan lainhuutomerkintään luottaneen sivullisen vilpitöntä mieltä erilaisissa esineoikeudellisissa kollisiotilanteissa. Lainhuudon myöntäminen myös korjaa saantokirjan muotovirheen, joten testamenttia, jonka perusteella on myönnetty lainhuuto, ei voi enää moittia tuomioistuimessa testamenttia rasittavan muotovirheen perusteella. Lainhuudon merkittävien oikeusvaikutusten vuoksi legaatilla kiinteistön lainhuutoa hakevan asemaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Legaattiin perustuvan lainhuudatuksen edellytyksenä on, että omistusoikeus on siirtynyt legaatin saajalle laillisesti, ja että hänen oikeusasemansa on saavuttanut riittävän vakausasteen. Saannon laillisuus selvitetään aineellisen jäämistöoikeuden perusteella. Legaattikohteen tehokas siirtyminen legaatin saajalle edellyttää testamentin lainvoimaisuutta, mutta sen lisäksi edellytetään legaatin antajan kuolinpesältä legaatin täyttämistä, jonka tekevät osakashallinnossa olevassa kuolinpesässä osakkaat yhteishallintotoimena ja pesänselvittäjän hallinnossa olevassa pesässä pesänselvittäjä. Eri jäämistöintresenttien legataaria parempisijaiset jäämistövaateet voivat olla legaatin täyttämisen esteenä, mutta tällaiset intresentit voivat hyväksyä legaatin aiheuttaman oikeutensa loukkauksen, jolloin legaattia rasittava tehottomuus korjaantuu. Jäämistöintresenteiksi on valittu leski, rintaperillinen, toissijaiset perilliset, muu testamentinsaaja ja velkoja. Lisäksi legaatin täyttäminen saattaa peräytyä jälkikäteen, jolloin legaatin saaja joutuu palauttamaan legaattikohteen kuolinpesään joko velkojien tai muiden jäämistöintresenttien oikeuden turvaamiseksi. Lainhuudatuskynnyksen määrittämiseksi on tutkittava, mitä ongelmia legaattisaantoon perustuvasta lainhuutoratkaisusta voi aiheutua kilpailevien jäämistövaateiden kannalta. Nämä aineellisesta jäämistöoikeudesta seuraavat oikeudenmenetysten uhat ovat apuna sen määrittämisessä, kuinka pitkälle kirjaamisviranomaisen on legaattisaannon lainhuudatuksessa huolehdittava muiden jäämistöintresenttien oikeuksista. Legaatilla kiinteistön saaneen oikeusasema on monessa suhteessa epävakaa vielä legaatin täyttämisen jälkeenkin. Jotta lainhuudatus olisi legaatin perusteella ylipäätään mahdollinen, on hyväksyttävä sopiva määrä tällaista epävarmuutta. Näin ollen kirjaamisviranomaisen selvittämisvelvollisuutta määritettäessä on otettava huomioon myös tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat. Lisäksi kilpaileva jäämistöintresentti sivuuttaen tehty lainhuudatusratkaisu ei vielä merkitse tämän oikeuden lopullista menetystä. Asia on usein mahdollista korjata jälkikäteisten oikeusturvamekanismien avulla. Sellaisia ovat ainakin kirjaamisviranomaisen itseoikaisu, muutoksenhaku ja valtion ankara vahingonkorvausvastuu.