Browsing by master's degree program "Sosiaalitieteiden maisteriohjelma"

Luottamus on tärkeää koko yhteiskuntaa ajatellen. On hyvin oleellista, että ihmiset luottavat instituutioihin ja niiden toimintaan, sillä ihmisten elämä olisi turvatonta ja epävarmaa, jos he eivät luottaisi yhteiskunnan instituutioiden kykyyn tai tahtoon hoitaa niille asetettuja velvollisuuksia ja tehtäviä. Suomessa kansalaisten luottamus instituutioihin on perinteisesti ollut hyvin korkeaa. Erityisen luottavaisia ihmiset ovat olleet turvallisuusinstituutioiden eli puolustusvoimien sekä poliisin toimintaan. Tässä tutkielmassa on tarkasteltu nuorten 18-19 vuotiaiden luottamusta puolustusvoimiin. Luottamus puolustusvoimiin on Suomessa Euroopan korkeinta, mikä tarjosi tutkielmalle mielenkiintoisen kehyksen. Luottamusta puolustusvoimiin on aikaisemmin lähestytty lähinnä mielipidetutkimusten ja selvitysten pohjalta, joiden lähtökohtana on ollut ainoastaan yksi kysymys: ”Luotatko puolustusvoimiin”. Luottamus on kuitenkin luonteeltaan niin abstrakti ja moniuloitteinen käsite, että sen tutkiminen ainoastaan yhden kysymyksen avulla on kyseenalaista. Tässä tutkielmassa onkin pyritty menemään tuota yhtä kysymystä syvemmälle ja selvittämään mitkä tekijät vaikuttavat luottamuksen rakentumiseen ja minkä suhteen nuoret luottavat tai eivät luota puolustuvoimiin sekä miten luottamus käsitteenä koetaan. Tutkielman menetelmä on laadullinen ja aineistonkeruumenetelminä käytettiin lomakehaastattelua sekä ryhmäkeskustelua. Ryhmäkeskusteluja järjestettiin yhteensä neljä, joista jokaiseen osallistui viisi nuorta. Viikkoa ennen ryhmäkeskusteluja, osallistuille jaettiin täytettäväksi kyselylomake, joka johdatteli aiheeseen ja toimi keskustelujen pohjana. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Luottamus näyttäisi aineiston analyysin perusteella kohdentuvan kolmeen eri kategoriaan, jotka ovat: luottamus Suomen puolustuskykyyn, luottamus puolustusvoimien toiminnan asianmukaisuuteen ja tehokkuuteen sekä luottamus puolustusvoimiin tasapuolisen, yhdenvertaisen ja turvallisen palvelusympäristön takaajana. Luottamuksen rakentumiseen vaikuttavat puolustusvoimien oman toiminnan lisäksi yksilötasolla ja yhteiskunnan tasolla tapahtuvat tekijät. Nämä kolme tasoa eivät kuitenkaan ole toisistaan erillisiä vaan tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Luottamus puolustusvoimiin näyttäisi olevan subjektiivinen ja kontekstista riippuva käsite, joka saa uusia merkityksiä yksilön elämäntilanteesta, iästä sekä turvallisuustilanteesta riippuen. Luottamus nähdään usein myös lähes itsestäänselvyytenä, jolloin tietoista arviointia luottamuksesta ei pidetä tarpeellisena.

Tutkielman tavoitteena on lisätä ymmärrystä vielä melko vähän tutkituista oikeudenmukaisuuden ja luottamuksen välisistä kaksisuuntaisista yhteyksistä esihenkilö-alaissuhteen kontekstissa. Tutkielmassa tutkitaan kahden mittauspisteen pitkittäisasetelmassa oikeudenmukaisuuden ja luottamuksen välistä yhteyttä, jonka oletetaan aiempaan tutkimuskirjallisuuteen perustuen olevan kaksisuuntainen. Tutkielmassa oikeudenmukaisuutta on mitattu yleistä oikeudenmukaisuuden kokemusta mittaavalla mittarilla, ja luottamus puolestaan on jaoteltu Gillespien luomalla jaolla tukeutumiseen ja avautumiseen. Tutkielman aineisto koostuu vuosien 2019–2020 aikana kerätystä kyselytutkimusaineistosta, joka on kerätty osana uusien ja vanhojen esihenkilö-alaissuhteiden luottamuksen tutkimusprojektia. Kysely on toteutettu tutkimusyrityksen valmiilla paneelilla kolmessa mittauspisteessä, joista kahta ensimmäistä noin neljän kuukauden välillä toteutettua mittauspistettä käytetään tutkielmassa. Koko aineisto koostuu 1242 vastaajasta, joista 626 on rajattu lopulliseksi aineistoksi. Oikeudenmukaisuuden ja luottamuksen yhteyden tutkimisen menetelmänä käytettiin ristiviiveellistä regressioanalyysia, jonka avulla pystyttiin tutkimaan hypoteeseissa esitettyjä yhteyksiä. Muuttujia tarkasteltiin myös korrelaatioanalyysilla ja pääanalyyseissa käytettyjen muuttujien muodostamiseksi aineistoa tarkasteltiin myös faktorianalyysilla. Pääanalyysin lisäksi tehtiin lisäanalyysit interaktiotermejä ja niiden visualisointeja hyödyntäen. Pääanalyysin tulokset tukevat esitettyjä hypoteeseja: oikeudenmukaisuudella ja luottamukseen kuuluvalla avautumisella on kaksisuuntainen positiivinen yhteys toisiinsa. Avautumisesta oikeudenmukaisuuteen suuntaavan yhteyden havaittiin olevan mahdollisesti heikompi kuin oikeudenmukaisuudesta avautumiseen suuntaava yhteys. Lisäanalyyseissa havaittiin, että esihenkilö-alaissuhteen kesto moderoi oikeudenmukaisuudesta avautumiseen suuntaavaa yhteyttä. Vanhojen suhteiden oikeudenmukaisuus oli positiivisessa yhteydessä avautumiseen, mutta uusissa positiivinen yhteys ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Varsinaisia pääanalyyseja valmistelevissa alustavissa mittauksissa havaittiin, ettei aineisto soveltunut tukeutumisen tarkasteluun, sillä se ei erottunut tarpeeksi oikeudenmukaisuudesta. Työntekijän kokemuksen esihenkilön oikeudenmukaisuudesta on huomattu vaikuttavan esihenkilöön luottamiseen. Yhteyden on havaittu kulkevan myös toiseen suuntaan, mutta muuttujien välisiä yhteyksiä ajan kuluessa on tutkittu vähän. Tutkielma lisäsi tietoa muuttujien välisistä yhteyksistä. Tutkielman myötä saatiin vahvistus sille, että oikeudenmukaisuus ja luottamus vaikuttavat toisiinsa ajan kuluessa, ja näiden yhteyden ensisijainen suunta saattaa olla oikeudenmukaisuudesta luottamukseen suuntaava. Lisäksi saatiin tietoa suhteen keston vaikutuksesta kyseiseen yhteyteen. Tutkielman alustavat mittaukset myös toivat esille, että tutkimuskentällä on tarve luottamuksen ja oikeudenmukaisuuden mittareiden kattavammalle tarkastelulle, sillä käytetyt mittarit eivät onnistuneet erottelemaan tukeutumista ja oikeudenmukaisuutta tarpeeksi.

Tehostettua palveluasumista järjestetään entistä useammin niin, että järjestämisvastuussa oleva kunta ulkoistaa palvelun tuotannon yksityiselle tai kolmannen sektorin toimijalle. Erilaisilla hankintamalleilla on erilaisia seurauksia palveluiden asiakkaille, järjestäjälle ja tuottajalle. Tässä tutkielmassa tarkastel-laan Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä vuonna 2019 käyttöön otettua hintakatollista tai kään-teistä palvelusetelimallia. Hintakatollisen palvelusetelimallin toivotaan edistävän aiempia hankintamal-leja paremmin asiakkaan valinnanvapauden toteutumista ja yhdenvertaisuutta sekä kannustavan tuotta-jia kilpailemaan hinnan sijaan palvelun laadulla. Valinnanvapausmallien käyttöönoton myötä asiakkaan odotetaan toimivan kuluttajana, joka vertailee ja valitsee itselleen parhaiten soveltuvan palvelun. Aiemman tutkimuksen perusteella on kuitenkin epä-varmaa, onko asiakkailla tai heidän omaisillaan edellytyksiä ja motivaatiota toimia aktiivisina kuluttaji-na. Kuluttajuuteen saattaa liittyä yksilöllisiin voimavaroihin, tiedon puutteeseen sekä valintatilantee-seen, palvelujärjestelmään tai palvelun tarjontatekijöihin liittyviä esteitä. Tutkielman tavoitteena on tar-kastella asiakkaiden tekemiä valintoja peilaten niitä uudistuksen tavoitteisiin. Päätutkimuskysymys ”Millaista on kuluttajuus tehostetun palveluasumisen hintakatollisessa palvelusetelijärjestelmässä?” jakautuu seuraaviin alakysymyksiin: mitkä ovat iäkkään ja hänen omaisensa roolit valintojen tekemi-sessä, millä perusteella palvelutalo valitaan ja millaisia kuluttajuuden esteitä esiintyy? Aineisto koostuu kuudestatoista palvelusetelin käytössä avustaneiden omaisten teemahaastattelusta, jotka kerättiin ja litteroitiin kesällä 2019. Tausta-aineistona toimivat lisäksi keskustelut SAS-koordinaattorien kanssa sekä palvelusetelin käyttöönottoa koskevat päätösasiakirjat. Aineiston analyy-si toteutettiin teoriaohjaavana sisällönanalyysinä, jossa aineisto luokiteltiin teemoittain. Analyysin perusteella iäkkäiden on itse vaikeaa toimia aktiivisina kuluttajina ja päätöksentekijöinä sai-rauksista ja toimintakyvyn heikkenemisestä johtuen, joten omaisten rooli kanssa- tai sijaiskuluttajana on suuri. Omaiset pyrkivät tekemään läheisten edun ja mieltymysten mukaisia valintoja perustuen ar-vioon palvelun laadusta ja läheisen mieltymyksistä sekä tulkintaan läheisen viihtymisestä ja voinnista palvelutalossa. Kuitenkin myös omaisten mahdollisuudet aktiivisten valintojen tekoon vaihtelevat. Il-man aiempaa asiakaskokemusta palveluasumisesta valinta perustuu palvelutalon ominaisuuksiin, joita on mahdollista arvioida ennen palvelun käyttöä, kuten palvelutalon sijaintiin, tutustumiskäynneillä saatuun mielikuvaan tai maineeseen ja suosituksiin. Mikäli hoitosuhde on jo olemassa, jatketaan pää-sääntöisesti tutulla palveluntuottajalla. Palveluasumisen valinnan sen laadun perusteella mahdollistaa parhaiten aiempi asiakaskokemus useammasta eri palvelutalosta. Palvelutalojen vertailua, valintaa sekä mahdollista vaihtamista estää tiedon puute tuottajien tarjoaman palvelun laadusta, valinnanvaran puute sekä hoitosuhteen jatkuvuuden merkitys. Tutkimus vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia. Hoivapalvelun valintaan liittyy haasteita, joita si-jaiskuluttajuus osaltaan lisää. Sijaiskuluttajana toimivalla omaisella ei voi olla täyttä tietoa iäkkään lä-heisen saaman palvelun laadusta. Hoivapalvelun laadun subjektiivisuus ja kokemuksellisuus sekä hoi-vasuhteen jatkuvuuden merkitys toisaalta estävät palvelutalojen vertailua, toisaalta osittain puoltavat valinnanvapausmallien käyttöä. Palvelutalon valintaperusteissa painottuvat tekijät, joita on vaikeampi muissa hankintamalleissa ottaa huomioon, kuten hoitosuhteen jatkaminen, asukkaan yksilölliset miel-tymykset tai asukkaan kohtaaminen ja palvelutalon työkulttuuri. Haasteena on kuitenkin mahdollistaa laatuun sekä asukkaan yksilöllisiin mieltymyksiin ja tarpeisiin perustuvien valintojen tekeminen tasa-puolisesti. Valinnanvapausmallin vaikutus palveluasumisen laatuun sekä tehtyjen valintojen merkitys iäkkäälle palveluasumisen asiakkaalle vaativat jatkotutkimusta.

Maisterintutkielmani tarkastelee nuorille suunnattuja rap-työpajoja ohjaajien näkökulmasta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Aineistona tässä tutkimuksessa käytettiin viiden suomalaisen rap-työpajan ohjaajan antamia haas-tatteluja. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja, jotka toteutettiin vuoden 2019 aikana. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuskysymykset ovat, millaista toimintaa nuorille suunnatut rap-työpajat ovat sekä millaisia merkityksiä ohjaajat antavat nuorten rap-työpajoille ja niiden ohjaamiselle. Rap-työpajojen järjestäminen erilaisille kohderyhmille on kasva-va ilmiö Suomessa. Nuorten kanssa tehtävään työhön kaivataan innovatiivisia, nuorten osallisuutta asiakaslähtöisesti edistäviä työtapoja. Osallisuuden edistäminen ei kuitenkaan ole mutkatonta, vaan osallistamisen ympärille kietoutuu kysymyksiä esimerkiksi vallankäytöstä. Rap-työpajojen ohjaaminen voidaan määrittää sosiokulttuurisen innostamisen tekemiseksi. Osallisuus, osallistaminen ja sosiokulttuurinen innostaminen ovat tutkimuksen keskeisiä käsitteitä. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että rap-työpajat ovat moniammatillisesti toteutettavia osallisuuden edistämisen paikkoja. Yhteistyön onnistuminen edellyttää jokaiselta osallistuvalta taholta joustavuutta ja suunnitelmallisuutta. Ohjaa-jat ovat merkittävässä roolissa tässä yhteistyössä, sillä heillä on usein päätösvalta rap-työpajojen sisällöllisestä toteut-tamisesta ja he kohtaavat nuoria ruohonjuuritasolla. Nuorten omien toiveiden huomioiminen on tärkeää, jotta työpajat palvelevat tarkoitustaan. Rap-työpajoja järjestetään moninaisissa nuorisokonteksteissa ja niihin osallistumisen kynnys pyritään luomaan matalaksi. Matalan kynnyksen lisäksi työpajojen tavoitteena on turvallisen ympäristön luominen, jon-ka toteuttamisessa keskeisiä arvolähtökohtia ovat yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja muiden kunnioittaminen. Tavoitteen toteutuminen ei ole itsestään selvää, vaan ohjaajat joutuvat pohtimaan erilaisia rajanvetoja samanaikaisesti turvallisen ja sallivan tilan luomiseksi kaikille osallistujille. Toiseksi tutkimus osoittaa, että rap-työpajojen ohjaajat merkityksellistävät rap-työpajoja ja niiden ohjaamista itselleen, niihin osallistuville nuorille sekä laajemmin yhteiskunnallisesti. Työpajojen ohjaaminen on elinkeino ja taloudellisen toimeentulon lähde, mutta työ on toisinaan heikosti palkattua ja lyhytaikaisten työsuhteiden takia epävarmaa. Rap-työpajojen ohjaaminen edellyttää ohjaajien omaa innostuneisuutta aihetta kohtaan ja halua tehdä työtä nuorten kanssa. Työpajojen ohjaajilla on vastuuta osallistuvista nuorista, mutta oman osaamisen ja vastuun rajallisuuden reflektointi on myös työhön kuuluvaa asiantuntijuutta. Ohjaajat merkityksellistävät rap-työpajoja nuorten yksilöllistä ja sosiaalista hy-vinvointia edistäviksi paikoiksi. Työpajat tarjoavat mahdollisuuden rakentavaan harrastamiseen, mutta myös keskuste-lemiseen, kuulluksi tulemiseen ja tunteiden käsittelyyn. Rap-työpajoihin osallistuminen tarjoaa nuorille paikan sosiaalis-ten verkostojen luomiseen ja vuorovaikutustaitojen harjoittelemiseen. Rap-työpajat ovat myös laajemmin, yhteiskunnal-lisesti merkittäviä, sillä ne ovat luovan taiteen ja kulttuurin tuottamista sekä yhteiskunnallisia kulttuuripanostuksia. Niiden avulla saadaan tietoa nuorten hyvinvoinnista sekä sitä heikentävistä epäkohdista. Rap-työpajojen järjestämisen haastei-ta ovat pysyvän rahoituksen puute ja rap-musiikkiin kohdistuvat ennakkoluulot. Rap-musiikki ja sosiaalityö molemmat kietoutuvat marginaalisuuden kokemuksiin ja niiden kuulemiseen. Sosiaalityö voi hyötyä rap-työpajoista etenkin haasteellisissa elämäntilanteissa olevien nuorten tavoittamiseksi. Työpajat perustuvat osallisuuden edistämiseen ja sosiokulttuurisen innostamisen tekemiseen. Rap-työpajojen onnistuminen edellyttää kes-kinäistä luottamussuhdetta työpajoihin osallistuvien nuorten, työpajojen ohjaajien ja työpajojen järjestämisessä mukana olevien tahojen välillä.

Tutkielma tarkastelee Al Jazeera Englishin ja BBC Newsin tuottamia uutisdiskursseja Välimeren pakolaistilanteesta ja rajojen rakentumisesta sen kontekstissa. Tutkielmani taustalla on EU:n viime vuosikymmeninä harjoittama rajapolitiikka sen ulkorajoilla, joka on ollut vahvasti mediatisoitu tapahtuma myös globaalisti. Unioni on myös ottanut konkreettisia askeleita turvapaikanhakijoiden tulon estämiseksi. Näistä yksi on EU:n ja Turkin yhteinen pakolaissopimus, jonka mukaan jokainen pakolainen, joka ylittää rajan Turkista Kreikkaan sääntöjen vastaisten keinoin, tullaan palauttamaan Turkkiin. Sopimus joutui koetukselle helmikuussa 2020, kun Turkki päätti olla estämättä turvapaikanhakijoiden pääsyä EU:n alueelle. Koska pakolaisuus ja siirtolaisuus ovat transnationaaleja ilmiöitä, ja koska kyse on ihmisistä maantieteellisten ja kulttuuristen alueiden rajoilla,haluan selvittää sitä, kenen ääni uutisoinnista kuuluu ja millaisia representaatiota se synnyttää? Tutkielmani pyrkii tuomaan kriittistä keskustelunavausta siihen, jääkö turvapaikan- hakijoiden ääni globaalin median tuottavuuden, eurooppalaisen syrjivän politiikan ja turvallistetun maailmanpolitiikan puristukseen. Tutkimuskysymykseni muodostuu tämän perusteella seuraavasti: Miten EU:n rajat ja Välimeren pakolaistilanne rakentuvat globaaleissa uutisdiskursseissa? Avaan tutkielmani teoreettista taustaa representaation ja diskurssin käsitteiden kautta. Nykyiset representaatiot mediassa ovat historiallisen prosessin tulos, jolle länsimainen imperialismi ja orientalismi on asettanut ehdot. Aineistoni puolestaan rajautuu yllä mainittuun uutistapahtumaan keväältä 2020: Turkin rajojen avaamiseen ja sitä seuranneisiin tapahtumiin. Se koostuu Al Jazeeran ja BBC Newsin uutisartikkeleista sekä niihin liitetyistä kuvista. Analyysimenetelmäksi valitsin diskurssianalyysin,jossa hyödynnän pääosin Carol Bacchin (2009) WPR-analyysimenetelmää (”mikä ongelman representoidaan olevan?”). WPR-analyysi perustuu ajatukseen siitä, että meitä ohjataan problematisointien kautta ja näitä problematisointeja tulee kyseenalaistaa ja tutkia niiden tuottamien vaikutusten ja representaatioiden kautta. Analyysini perusteella keskeinen “ongelman” representaatio, jota WPR-analyysi pyrkii selvittämään, on rajakontrollin poistuminen. Pakolaisuuden näkeminen ongelmana kohdemaille sekä rajan suojelun tärkeys eurooppalaisille viranomaisille, jotka olivat aineiston pinnan alla piilevät oletukset, johtivat siihen, että koko ilmiön ”ongelmaksi” muodostui rajakontrollin poistuminen ja siihen liitetty turvallistamisdiskurssi. Aineiston ”ongelma” ja sen ratkaisuehdotukset keskittyivät siten miltei yksinomaan siihen, miten pakolaisten tulo saadaan estettyä, ja hiljaisuudeksi jäi näin ollen se, että turvapaikanhakijat otettaisiin EU:hun. Sekä Al Jazeeran että BBC:n uutisdiskurssit ja niiden kautta syntyneet representaatiot ovat loppujen lopuksi samanlaisia, joskin ne rakennetaan eri keinoin kummassakin mediassa. Vallan vaikutus aineistossani vallitseviin diskursseihin ja niistä syntyneisiin representaatioihin on moniulotteinen. Ensinnäkin, turvapaikanhakijoiden oma ääni jää mediassa kuulumattomiin ja muodostaa heille ahtaan subjektiposition, jonka kautta heidät nähdään mediassa vain uhrina tai uhkana. Toiseksi, rajat näyttäytyvät turvallistettuina, valtaa tuottavina paikkoina, jossa väkivalta marginalisoituja vastaan normalisoituu. Viimeiseksi, uutisten tuottama koventunut rajadiskurssi naamioi alleen vakavia ihmisoikeusloukkauksia ja valtioille kuuluvan vastuun oikeudesta hakea turva- paikkaa sekä inhimillisestä kohtelusta rajalla.

Maisterintutkielmassa kysytään, millaisia merkityksiä päivätoiminta osana ikääntyneiden miesten arkea saa ja millä tavoin nämä miehet narratiivisesti jäsentävät jokapäiväistä elämäänsä. Tutkimus on toteutettu etnografisin menetelmin, ja se perustuu havainnointiaineistoon sekä yhdeksän päivätoimintaryhmässä käyvän miehen haastatteluun. Haastattelu oli muodoltaan puolistrukturoitu teemahaastattelu. Työn teoreettinen viitekehys paikantuu gerontologiseen sosiaalityöhön, kriittiseen gerontologiaan sekä sukupuolentutkimuksen ja miestutkimuksen kentille. Tutkimuksessa ikää ja sukupuolta lähestytään kategorioina, joita ohjaavat kulttuurisesti jaetut normit ja käsitykset ja jotka niveltyvät muihin kulttuurisiin kategorioihin. Vanhuutta koskevat asenteelliset käsitykset muokkaavat myös sitä, miten ikääntyessä arkea narratiivisesti jäsennetään. Aineisto on analysoitu temaattisen sisällönanalyysin avulla. Sen lisäksi aineiston tulkinnassa hyödynnetään narratiivista analyysia. Narratiivisuus on tutkielmassa yksi aineiston luennan lähtökohta eli haastattelujen ja havainnointiaineiston tulkitaan olevan tietyssä ajassa ja paikassa tuotettuja kertomuksia. Aineiston analyysi jakaantuu kuuteen temaattiseen kokonaisuuteen. Päivätoimintaa tarkastellaan suhteessa arjen kuvauksiin sekä analysoidaan sen tarjoamaa sosiaalista verkostoa, yksinäisyyden ja pettymysten käsittelyä, eritellään ryhmän toimintaa ja sen synnyttämiä tunteita sekä pohditaan mieheyden ja seksuaalisuuden merkityksellistämistä. Päivätoiminnasta muodostuu aineiston analyysissa myönteinen käsitys. Päivätoimintaryhmät tarjoavat miehille sosiaalisia suhteita, mikä voi olla erityisen tärkeää silloin, jos miehen läheisverkosto on eri syistä puutteellinen. Sosiaalisen ulottuvuuden lisäksi ryhmän tarjoama ohjelma ja toiminta olivat miehille tärkeitä. Toiminnan kokeminen myönteisenä kiinnittyi siihen, että päivätoimintaryhmässä painottui ohjaajien ymmärrys ryhmän jäsenistä historian omaavina ihmisinä yksilöllisine taustoineen sekä nykyisine mieltymyksineen ja lähtökohtineen. Vanhuksille suunnattuna palveluna päivätoiminta näyttäytyi kohtaavana ja vuorovaikutuksellisena, eikä se ensisijaisesti luokitellut ryhmäläisiä vanhoiksi kiinnittyen vanhuutta koskeviin kielteisiin ja vähätteleviin stereotypioihin, vaan ymmärrys kaikkien ihmisten yhteisistä ja jaetuista kokemuksista välittyi ryhmän toiminnassa sekä henkilökunnan ja ryhmäläisten vuorovaikutuksessa. Ryhmäläisten kokonaisvaltainen huomioiminen sisälsi myös sen, että päivätoiminnassa voitiin viitata sukupuoleen ja seksuaalisuuteen ja huomioida nämä asiat toiminnassa. Tämä on tärkeää, koska haastatteluissa tuli esiin, miten seksuaalisuus ja sukupuoli-identiteetti ovat miehille arkipäiväisiä ja merkityksellisiä asioita. Päivätoiminnan mielekkyys ja tärkeys osana vanhuspalveluita palautuu sen tuottamaan vanhuuskäsitykseen ja ymmärrykseen ikääntyneiden elämästä ja identiteetistä. Tutkituissa päivätoimintaryhmissä ryhmäläisiä ja vanhuutta elämänvaiheena lähestyttiin monipuolisesti ja stereotypioista irtaantuen. Toiminta huomioi vanhuuden fysiologiset, sosiaaliset ja psyykkiset muutokset, mutta samalla tarjosi tilan, jossa ikääntynyttä ihmistä lähestytään yksilökohtaisesti, itsenäisenä subjektina ja jossa myös toimintaan osallistuva voi muovata itseään koskevaa kerrontaa. Sosiaali- ja terveyspalveluja uudistettaessa ikääntyneille suunnatuissa palveluissa tulisi huomioida ihmisten erilaiset lähtökohdat, tarpeet ja rajoitteet. Tutkielman valossa näyttää siltä, että päivätoiminta vanhusten sosiaali- ja terveyspalveluna on syytä säilyttää ja toiminnallisten ryhmien asemaa gerontologisessa sosiaalityössä vahvistaa. Päivätoiminta on onnistunutta vanhustyötä: asiakkaita lähestytään kokonaisina ihmisinä ja heille tarjotaan monipuolista ja yksilöllistä tukea, toiminta tarjoaa vertaisryhmän ja sosiaalisen tilan sekä mahdollisille omaishoitajille tauon.

Divorces have been relatively common in Finland since the 1980s. In 2005–2016 the crude divorce rate varied between 2.4 and 2.6 per 1000 whereas in Europe the rate was on average 1.8–2.1 during the same years. Due to the high divorce rates, it is important to study the consequences of parental separation on child psychological well-being. Most studies from recent decades have found significant but usually modest associations between parental separation and child behavioral and emotional problems, malaise, anxiety and forms of depression. Also some evidence for causal links between parental separation and child’s mental health has been found, but the effects are likely to vary a lot. Firstly, due to selection effect, the poorer mental health outcomes among children from separated families are also affected by other family circumstances than the separation. Secondly, based on the so-called compensation theory, recent research has discussed the potential compensating role of parents’ socioeconomic resources. However, only a limited amount of register-based studies have investigated how the impacts of parental separation for child mental health vary by parents’ socioeconomic resources. This Master’s thesis studies the association between parental separation and depressive symptoms, measured by antidepressant use, in adolescence and young adulthood. It also provides an extensive analysis of how families are selected into separation by early family circumstances, and how strongly these circumstances contribute to the risk of depressive symptoms. Finally, the study examines whether the parental education, an indicator of social and economic resources, modifies the association between parental separation and depressive symptoms. The study uses register-linked panel data that is based on a 20 % random sample of Finnish households with at least one child aged 0–14 at the end of 2000. The final study population included birth cohorts 1990–97 (N=70,478) that were followed for antidepressant use between ages 15–21 in years 2005–2012. The data comprises information on social, demographic and economic characteristics of the families together with data on psychotropic drug purchases among both parents and offspring. The associations between parental separation and antidepressant use were analyzed with Cox regression model. In line with most of the previous research, parental separation was moderately associated with depressive symptoms in adolescence and young adulthood. In the unadjusted model children with an experience of parental separation had 1.6 times (HR) higher risk of antidepressant use at age of 15–21. Considering selection, the fully adjusted model showed a significant association, almost as strong as the unadjusted model (HR 1.45). For the risk of antidepressant use, the early family circumstances were on average less favorable in the families that separated. However, the family socioeconomic circumstances, previous psychotropic drug use, parental age and marital status and child’s sex explained a minor part of the increased risk of antidepressant use among children from separated families. In the moderation analysis, the association between parental separation and child depression was moderately stronger in families where parents had completed only basic education. The result is in line with the compensation theory, but cannot be generalized to a larger population, because the differences between educational groups in the main association were not statistically significant. The study suggests that the increased risk for depressive symptoms after parental separation is partly caused by the measured and unmeasured selection. The increased risk is also likely to be partly caused by the parental separation itself. In the study population the parental separation appears to have been less detrimental to children whose separating parents have more socioeconomic resources that compensate and obviate the negative consequences for child mental health.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan pienten lasten vanhempien psyykkistä kuormittuneisuutta. Pääasiallisena tarkastelun kohteena on perherakenteen yhteys pienten lasten vanhempien psyykkiseen kuormittuneisuuteen. Perherakenteen lisäksi tarkastelussa otetaan huomioon eroavaisuudet vanhempien sosiodemografisessa taustassa sekä yksinäisyyden kokemuksessa. Pienten lasten vanhempien psyykkiseen hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden tutkiminen mahdollistaa tietoon perustuvan päätöksenteon sekä yhteiskunnallisten palvelurakenteiden kehittämisen lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Tutkimuksen aineisto on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttama ja 4-vuotiaiden lasten vanhemmille suunnattu FinLapset-tutkimuksen kyselyaineisto vuodelta 2018. Vanhemmat rekrytoitiin tutkimukseen lapsen laajan terveystarkastuksen yhteydessä lastenneuvolassa 1.2.–31.10.2018. Tiedonkeruussa oli mukana yhteensä 290 Manner-Suomen kuntaa ja aineisto koostuu yhteensä 10 737 vanhemman vastauksesta. Pienten lasten vanhempien psyykkistä kuormittuneisuutta mitattiin aineistossa Mental Health Inventory (MHI-5) -mittarin avulla. Vanhempien kokeman psyykkisen kuormittuneisuuden yhteyttä perherakenteeseen, muihin sosiodemografisiin taustaominaisuuksiin ja yksinäisyyden kokemukseen tarkasteltiin tutkimuksessa ristiintaulukoinnin sekä logististen regressioanalyysien avulla. Tutkimuksen mukaan yli kuusi prosenttia pienten lasten vanhemmista kertoo olevansa merkittävästi psyykkisesti kuormittuneita. Psyykkistä kuormittuneisuutta havaittiin useammin niillä vanhemmilla, jotka olivat perheensä ainoita aikuisia, iältään nuorempia, matalammin koulutettuja sekä työelämän ulkopuolella olevia. Yksinäiset vanhemmat kokivat usein myös merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta. Perherakenteen ja psyykkisen kuormittuneisuuden välillä oli havaittavissa selvä yhteys. Tämän yhteyden mukaan, pienten lasten vanhemmat uus- sekä yhden vanhemman perheissä osoittautuivat psyykkisesti kuormittuneemmiksi, kuin ydinperheiden vanhemmat. Yhden vanhemman perheiden kohdalla, vanhempien psyykkinen kuormittuneisuus osoittautui kuitenkin selvästi yleisimmäksi. Perherakenteen yhteys psyykkiseen kuormittuneisuuteen oli selkeä myös silloin, kun huomioon oli otettu vanhemman muut sosiodemografiset taustaominaisuudet. Kun huomioon otettiin sosiodemografisten tekijöiden lisäksi myös yksinäisyyden kokemus, perherakenteen merkitys katosi ja yksinäisyyden tunteen yhteys psyykkiseen kuormittuneisuuteen osoittautui vahvimmaksi. Tutkimuksen tulokset osoittavat vanhempien tukemisen merkityksellisyyden psyykkisen kuormittuneisuuden ehkäisemisessä sekä heidän hyvinvointinsa tukena. Erityisesti yhden vanhemman perheiden vanhempien tukeminen sekä yleisesti vanhempien yksinäisyyden ehkäiseminen, voidaan nähdä tärkeänä psyykkisen kuormittuneisuuden ennaltaehkäisyssä pienten lasten vanhempien kohdalla.

Perusopetusikäisistä lapsista ja nuorista osa tarvitsee oppilashuollollista tai laaja-alaisempaa tukea kasvun, kehityksen, oppimiseen ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden palvelujärjestelmä on kuormittunut ja lapsi tai nuori sekä hänen perheensä voi jäädä vain koulun tuen varaan. Oppilashuollon resurssit jakautuvat epätasaisesti asettaen oppilaat eriarvoiseen asemaan. Koulukuraattoreiden oppilas- ja toimipistemäärät vaihtelevat suuresti eikä niistä ole yhtenäistä linjausta. Lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tuen tarpeet edellyttävät usein koulun ulkopuolisia palveluja ja monitoimijaisen yhteistyön tekemistä riittävän tuen saamiseksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille perusopetuksessa työskentelevien koulukuraattoreiden käsityksiä monitoimijaisesta yhteistyöstä ja yhteistyöhön vaikuttavista tekijöistä sekä heidän käsityksiään monitoimijaisen yhteistyön kehittämisestä. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostui kuuden perusopetuksessa työskentelevän koulukuraattorin yksilöhaastatteluista. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja aineisto analysoitiin fenomenografisesti. Aineiston perusteella monitoimijainen yhteistyö mahdollisti riittävän avun saamisen asiakkaille ja lisäsi työhyvinvointia. Monitoimijaista yhteistyötä edistivät muun muassa yhteistyökumppanin tuttuus, ylemmän tahon tuki, palvelujen saavutettavuus sekä sovitut toimintakäytänteet. Monitoimijaista yhteistyötä vaikeuttivat muun muassa kiire, vuorovaikutuksen ongelmat, vääränlaiset uskomukset toisten työstä ja sektoroitunut palvelujärjestelmä. Monitoimijaisen yhteistyön kehittäminen vaatii sektorirajojen ylittämistä ja esimiehen tukea. Koulukuraattoreiden käsityksissä sektoroituneen palvelujärjestelmän kehittäminen vaatisi valtakunnallista kehittämistä ja lainsäädännöllistä ohjausta. Tutkimuksessa koulukuraattoreiden monitoimijuudelle antamat merkitykset kietoutuvat ammatillisen toimijuuden ulottuvuuksiin tarjoten mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen, työhyvinvoinnin paranemiseen ja sosiaalityön arvoihin perustuvan, laadukkaan työn tekemiseen. Monitoimijaisen yhteistyön kehittämisellä voitaisiin vähentää alueella työskentelevien toimijoiden työn päällekkäisyyksiä, lisätä tuottavuutta ja varmistaa laadukkaiden, asiakkaita osallistavien palvelujen tarjoaminen muuttuvissa olosuhteissa.

Since the 2008 financial crisis there has been an increasing interest in basic income as an alternative to austerity policies. Basic income has become a substantial part of discussions about social policy and welfare state reforms in several countries. This has resulted in an increasing amount of basic income experiments planned and conducted in different parts of the world in recent years. (De Wispelaere, 2017) The B-Mincome pilot, which is an experiment conducted by the City Council of Barcelona in 10 neighborhoods of the Eix Besòs area in Barcelona from October 2017 to September 2019. It combines a minimum income benefit with four different active policies. This thesis examines what problems the B-Mincome project aims to solve and what are its goals and how it compares to theoretical models of basic income and participation income. The definition of basic income used in this thesis is based on Basic Income Earth Network’s widely accepted definition of basic income being a periodic cash payment paid unconditionally to all individuals without means-test or work requirement. Participation income is Anthony Atkinson’s (1996) elaboration of the basic income idea which includes conditionality in the form of social participation. The data of this study consists of seven semi-structured expert interviews of the civil servants and researchers behind the B-Mincome experiment as well as official documents of the project. The method used in this study is a theory-guided content analysis. The B-Mincome has research and experimentation goals (testing and comparing the impacts of different active policies combined with a minimum income benefit), social goals (improving the socio-economic situation and employability of participants, alleviating poverty and exclusion) and administrative and political goals (simplifying the benefit system and destigmatizing poverty). The biggest difference between B-Mincome and theoretical models of basic income and participation income is that B-Mincome is strictly means-tested. Regardless of the means-testing, B-Mincome the active policies can be considered as implementations of participation income as they depart from the traditional labour market targeted activities of workfare policies. The B-Mincome active policies of housing renovation, social economy and community participation are innovative in both the activities they include and their goals that go beyond finding paid employment. By describing the B-Mincome experiment and its goals, this thesis brings light to how policies inspired by basic income and participation income can be implemented. As more basic income and basic income inspired experiments are conducted and completed, it would be important to do synthesizing and comparative research on their goals, implementations and results.