Browsing by Title

Lypsylehmillä siirtymä- eli transitiokausi on ajanjakso, joka alkaa kolme viikkoa ennen poikimista ja jatkuu poikimista seuraavat kolme viikkoa. Tuona aikana lehmässä tapahtuu suuria aineenvaihdunnallisia muutoksia, ja jopa 75 % kaikista terveydellisistä ongelmista ilmenee tällä ajanjaksolla. Lihavat lehmät mobilisoivat poikimisen jälkeen kudosvarojaan runsaasti, jolloin ne vähentävät syöntiään ja kärsivät helpommin negatiivisesta energiataseesta normaalikuntoisiin lehmiin verrattuna. Syönnin vähentyessä myös märehtiminen vähenee. Lihavuus lisää riskiä aineenvaihdunnallisille ja tulehduksellisille sairauksille, sillä lihavuus lisää rasvakudoksen tulehdusta välittävien sytokiinien tuotantoa ja heikentää maksan toimintaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää edellisen ja meneillään olevan lypsykauden eri aikaväleillä tapahtuneita lehmien elopainon muutoksia ja niiden yhteyttä lehmien aineenvaihdunta- ja hedelmällisyysongelmiin, utareterveyteen ja jalkaterveyteen. Lisäksi tutkittiin lihavuuden yhteyttä märehtimisaikaan. Tutkimuksessa hyödynnettiin Helsingin yliopiston Viikin tutkimustilalla 1.1.2017 – 6.10.2021 kerättyä tietoa. Lehmien poikimapäivät, poistot ja muut tarvittavat eläintiedot saatiin Minun Maatilani -ohjelmistosta, märehtimistiedot (min/pv) lypsyrobotin järjestelmästä, maitonäyteanalyysit Valion Valma-palvelusta ja terveystiedot Nautaeläinten terveydenhuoltojärjestelmä Nasevasta sekä navettapäiväkirjoista. Tutkimusaineistoon sisällytettiin kyseisenä ajanjaksona vähintään kaksi kautta lypsäneet lehmät, jotta oli mahdollista analysoida loppulypsykaudella tapahtuvan lihomisen yhteyttä seuraavan lypsykauden alun terveyteen. Yhteensä tutkimuksessa oli mukana 166 ayrshire-lehmää. Pihatossa olleet lehmät punnittiin jokaisen lypsykerran alussa lypsyrobotin vaa’alla. Elopainon muutokset laskettiin seuraavilta aikaväleiltä: 7–49, 7–91, 49–287, 49–217, 91–287, 91–217, 7–287 ja 7–217 päivää poikimisesta. Lehmien paino pieneni alkulaktaation aikana ja suureni keskilaktaatiosta loppulaktaatioon. Edellisellä lypsykaudella keskimääräistä enemmän lihoneet lehmät märehtivät seuraavalla lypsykaudella vähemmän. Edellisellä lypsykaudella tapahtunut lihominen ei lisännyt seuraavan lypsykauden terveysongelmia, vaan keskimääräistä suurempi lihominen oli yhteydessä jopa vähäisempiin terveysongelmiin. Lehmät, jotka laihtuivat alkulypsykaudesta, kärsivät saman lypsykauden aikana aineenvaihdunnallisista häiriöistä ja heikommasta utareterveydestä. Lypsykauden loppupuolella enemmän lihoneilla lehmillä oli puolestaan saman lypsykauden aikana vähemmän terveysongelmia. Näin ollen edellisellä loppulypsykaudella tapahtuvaa kohtuutonta lihomista ja siitä aiheutuvaa alkulypsykauden laihtumista tulisi välttää, mutta kohtuullinen lihominen ei lisää terveysongelmia, vaan saattaa jopa olla seurausta paremmasta terveydentilasta.

Ketoosi on lypsylehmillä ensimmäisten laktaatioviikkojen aikana melko yleisesti esiintyvä aineenvaihduntasairaus, joka johtuu vaikeuksista sopeutua negatiiviseen energiataseeseen. Lehmä voi sairastua kliiniseen ketoosiin tai huomaamattomampaan subkliiniseen ketoosiin. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ketoosi on yhteydessä lypsylehmien poikimisen jälkeisten ensimmäisten viikkojen maitotuotokseen ja märehtimisaikaan. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin ketoosia mahdollisesti selittävinä tekijöinä poikimista edeltävää kuntoluokkaa, poikimakertaa, poikimaväliä, ummessaolokauden pituutta, edellisen tuotoskauden 305 päivän maitotuotosta ja rotua. Tutkimusaineisto hankittiin ProAgria Etelä-Pohjanmaan Maidosta Maitoon (MaMa) -hankkeen yhteydessä. Tutkimukseen valittiin hankkeesta viisi lypsyrobottitilaa, joilla jokaisella oli kaksi seurantajaksoa. Seurantajaksoa kohden valittiin 20 pian poikivaa eläintä, joista noin neljäsosa oli ensikoita ja loput useamman kerran poikineita lehmiä. Jokaisen poikineen lehmän maidon β-hydroksivoihapon (BHB) pitoisuus mitattiin testiliuskoilla kerran viikossa, pääsääntöisesti ensimmäisten seitsemän laktaatioviikon ajan. Lehmät jaettiin tilastollista analyysiä varten ensimmäisten neljän laktaatioviikon BHB-tulosten perusteella kolmeen ryhmään: terve (TER: kaikissa määrityksissä 0 µmol/L tai enintään yhdessä määrityksessä 100 µmol/L), subkliininen ketoosi (SKK: enemmän kuin yksi määritystulos 100 µmol/L tai 200 µmol/L, mutta ei 500 µmol/L) ja kliininen ketoosi (KK: vähintään yksi määritystulos 500 µmol/L). Tilastollisessa analyysissä käytettiin varianssianalyysiä ja ryhmien välisessä vertailussa ortogonaalisia kontrasteja (TER vs. SKK+KK sekä SKK vs. KK) ja parittaisia vertailuja. Analyysiä varten lypsyrobotin tallentamista tiedoista kerättiin ensimmäisten neljän laktaatioviikon päivittäiset maitotuotokset ja märehtimisajat, joista laskettiin viikkokohtaiset keskiarvot. Lehmät kuntoluokitettiin asteikolla 1–5, minkä perusteella ne jaettiin neljään ryhmään: laiha (< 3), normaali (3–3,5), lihava (3,75–4) ja ylilihava (> 4). Kuntoluokan, poikimakerran ja rodun yhteyttä ketoosihavaintojen jakaumaan tarkasteltiin ristiintaulukoinnin avulla. Tutkituista eläimistä 19 % kuului TER-ryhmään, 71 % SKK-ryhmään ja loput 10 % KK-ryhmään. Eri ketoosiryhmien välillä ei ollut merkitseviä eroja ensimmäisten neljän viikon keskimääräisessä maitotuotoksessa eikä märehtimisajassa. Maitotuotos ja märehtimisaika kasvoivat odotetusti viikoittain. Maitotuotoksessa viikon ja ketoosiryhmän yhdysvaikutus oli merkitsevä, sillä tuotos oli ensimmäisellä viikolla TER-ryhmällä pienin ja KK-ryhmällä suurin eron tasoittuessa myöhemmin. Korkeatuottoiset lehmät mobilisoivat enemmän rasvakudosta suuremman energiantarpeen vuoksi, mikä saattoi johtaa ketoaineiden liialliseen muodostumiseen sekä myöhemmin maitotuotoksen tasoittumiseen. Ensikoiden maitotuotos ja märehtimisaika olivat pienemmät verrattuna useamman kerran poikineisiin lehmiin. Märehtimisajassa viikon ja poikimakerran yhdysvaikutus oli merkitsevä, sillä ensikoiden märehtimisaika lisääntyi aina neljänteen viikkoon saakka, kun useamman kerran poikineiden lehmien märehtimisaika lisääntyi toiselle viikolle, jonka jälkeen se hieman pieneni. Ensikoiden märehtimisajan hitaampi kasvu saattoi johtua niiden hitaammasta syöntikyvyn kehittymisestä. Poikimista edeltävässä kuntoluokassa, edellisen tuotoskauden 305 päivän maitotuotoksessa ja ummessaolokauden pituudessa ei ollut eroa ketoosiryhmien välillä. Poikimaväli oli suuntaa antavasti pidempi KK-ryhmällä verrattuna TER- ja SKK-ryhmiin. Kuntoluokaltaan ylilihavien lehmien ketoosia osoittavien BHB-tulosten osuus oli muita ryhmiä suurempi. Ensikoiden pienten BHB-pitoisuuksien osuus oli selvästi suurempi verrattuna useamman kerran poikineisiin lehmiin. Holstein-rotuisilla lehmillä oli ayrshire-rotuisia enemmän 0 µmol/L BHB-tuloksia. Tulosten perusteella valtaosa lehmistä sairastui subkliiniseen ketoosiin, mutta sairastuminen ei vaikuttanut ensimmäisten neljän laktaatioviikon maitotuotokseen tai märehtimisaikaan.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lypsylehmien utareen rakenne-, lypsettävyys- ja terveysominaisuuksien yhteyksiä maidon juoksettumisominaisuuksiin. Tilastollisiin analyysien perustan muodosti maidon juoksettumisominaisuusaineisto, jossa oli 4664 lehmää. Lehmille haettiin kyseisen tuotantokauden utaretulehdushoitotiedot. Lisäksi näille lehmille haettiin samoista karjoista kaikki puolisisaret, jotka olivat rakennervosteltu tai lypsettävyysarvioitu. Tilastollisissa analyyseissä oli yhteensä 7366 lehmää. Tutkittavina ominaisuuksina olivat maidon juoksettumisominaisuuksista juoksettumisaika ja saostuman kiinteys sekä utarerakenneominaisuuksista etukiinnitys, takakiinnityksen korkeus, keskiside, muoto, maavara, tasapaino ja lisävetimet. Muita tutkittavia ominaisuuksia olivat lypsettävyys, vuoto ja utaretulehdus. Eri ominaisuuksista arvioidut periytymisasteet vastasivat aiemmin muissa tutkimuksissa saatuja arvioita. Juoksettumisominaisuuksien periytymisasteet olivat keskinkertaiset (h2 = 0,27 ja 0,40), utarerakenneominaisuuksien periytymisasteet vaihtelivat puolestaan alhaisista keskinkertaisiin (h2 = 0,14 - 0,36). Lypsettävyyden (h2 = 0,12), vuoto-ominaisuuden (h2 = 0,03) ja utaretulehduksen (h2 = 0,01) periytymisasteet olivat alhaisia. Maidon juoksettumisajan ja saostuman kiinteyden välille arvioitiin korkea negatiivinen geneettinen korrelaatio (-0,97). Maidon juoksettumisominaisuuksista ja utarerakenneominaisuuksien geneettiset korrelaatiot olivat pääosin alhaisia. Huomattavin näistä arvioista oli juoksettumisajan ja utareen tasapainon välinen geneettinen korrelaatio (rg = 0,35). Myös saostuman kiinteyden ja utareen tasapainon välinen geneettinen korrelaatio oli keskinkertainen (rg = -0,26). Utareen tasapainon ja muodon geneettiset korrelaatiot maidon juoksettumisominaisuuksien kanssa jäivät näitä edellä mainittuja arvioita alhaisemmiksi. Lypsettävyydelle sekä maidon juoksettumisajalle (rg = 0,46) ja saostuman kiinteydelle (rg = -0,47) arvioitiin keskinkertaiset geneettiset korrelaatiot. Nopealypsyiset lehmät lypsivät heikommin juoksettuvaa maitoa ja päinvastoin. Utaretulehduksen ja maidon juoksettumisominaisuuksien välisiksi geneettisiksi korrelaatioiksi arvioitiin keskinkertaisiksi (rg = -0,24 ja 0,30). Utareterveyden kannalta lypsettävyydellä ja utaretulehduksella oli suotuisa yhteys maidon juoksettumisominaisuuksien kanssa. Huono utarerakenne tasapaino- ja muoto-ominaisuuksissa oli yhteydessä parempien juoksettumisominaisuuksien kanssa ja päinvastoin. Ei ole kuitenkaan mielekästä suosia jalostuksessa huonompaa utarerakennetta. Lehmän nopea lypsettävyys oli yhteysessä huonompien ja hidas parempien juoksettumisominaisuuksien kanssa. Lypsettävyyttäkään ei kannata lähteä hidastamaan vaikka tällä paranettaisiin maidon juoksettumisominaisuuksia.

During the lactation cycle of dairy cows, the feeding strategy can influence the milk yield and the animal's welfare. During early lactation in particular, major changes occur in the metabolism of cows. The cow's body condition score at calving affects early lactation period, as fatter cows mobilize their tissue reserves abundantly due to lower dry matter intake and thus more severe negative energy balance. Excessive mobilization of fat tissue stores can manifest as a metabolic disorder called ketosis. The well-being of the cow and successful feeding has a positive effect on the milk yield and thus also on the economic profitability of the farm. The aim of this study was to examine how concentrate feeding of dairy cows should be implemented throughout the lactation, when lower than usual proportion of concentrate is fed (about 35% of diet dry matter). In the feeding trial, the effects of the concentrate feeding schemes on milk yield of cows during the early and late lactation were investigated. The study also investigated the effects of the concentrate feeding model on the cow's energy balance and the change in live weight and body condition score. The study compared feeding a flat rate of concentrate throughout the lactation to distributing concentrate unevenly according to the lactation stage. The research was carried out in the experimental dairy barn of the Natural Resources Institute in Finland in Jokioinen as two different sub-experiments, where cows in the early and late lactation formed their own experimental groups. Both groups consisted of 20 Nordic Red dairy cows. Early lactation cows started the experiment immediately after calving, unlike cows in the late lactation, which started their experiment all at the same time (approx. 213 days after calving). All cows were fed a total mixed ratio with a concentrate content of 25% in dry matter, the concentrate proportion in the whole diet was adjusted in concentrate stations. The experimental groups were randomly divided into two different groups. The concentrate proportion in early lactation cows was 35% or 45% of the total dry matter intake, and 35% or 27% for late lactation cows. Cows in the early lactation were given 2 dl of propylene glycol per day. Timothy-meadow fescue silage from 1st cut with a D-value of 697 g/kg dry matter was used as forage in the diet. The feeding trials lasted eight weeks. During the trials, the milk yield, feed consumption and live weight of the cows were measured daily. The body condition score of all animals were determined at the beginning and end of the experiment. In addition, blood samples were taken from the cows in the early lactation at production weeks 1, 3 and 6 to determine plasma beta-hydroxybutyrate (BHB) and non-esterified fatty acids (NEFA) concentrations. Based on the current study, it was concluded that in a grass silage-based feeding model, it is the best to emphasize the feeding of concentrate at the beginning of lactation and give less concentrate in late lactation. However, there were no health benefits from a higher proportion of concentrate in terms of energy balance at early lactation when compared to a lower rate of concentrate. Emphasis on concentrate distribution at early lactation is more profitable feeding strategy compared to flat concentrate rate due to increased milk yield and financial results. In addition, the lower live weight gain achieved in the end-lactation with lowered concentrate feeding rate has advantages for the cows' next calving and the beginning of the subsequent production period.

Tutkimuksen sisältävän lisensiaatin tutkielman aihe on lypsylehmien poistoihin ja lehmien tilakuolemiin johtavat syyt. Lypsylehmiä kuolee itsestään tai lopetetaan tilalla, mitkä tässä tutkielmassa luokitellaan pakotetuiksi poistoiksi. Suunnitelluiksi poistoiksi luokitellaan lehmät, jotka myydään karjasta teurastamoon tai toiseen karjaan. Tutkielmassa esiteltiin visuaalisina kuvaajina, mitkä tekijät liittyvät lehmien tilakuolleisuuteen tutkimusaineistossa. Oletettiin, että lehmien poistosyitä on useita, ja poistojen taustatiedot eroaisivat toisistaan. Aineisto koostui 219 karjan ja 273 lypsylehmän tiedoista. Tiedot kerättiin Honkajoki Oy:lle toimitetuista tilalla kuolleista tai lopetetuista lehmistä ja niiden lähtökarjoista. Kirjallisuuskatsauksessa havaittiin, että lehmien poistosyitä olivat matala tuotos ja sairaudet, joista yleisimpiä olivat utaretulehdukset, jalkasairaudet, ruuansulatuskanavansairaudet sekä lisääntymisongelmat. Karjan olosuhteet vaikuttivat myös lehmien poistoon. Kuolleisuutta lisäsivät esimerkiksi karjan korkea maitotuotos ja suuri karjakoko. Karjan terveyteen vaikuttivat myös navettatilat, ruokintatapa ja –tilat, sekä karjan hyvinvointia lisäävä tekniikka esimerkiksi sumutussuihkut helteellä. Tutkimusaineistoon kuului eniten robottipihatoita, joissa oli 50–100 lypsylehmää ja maitotuotos vuodessa oli 9000–11000 kg. Lehmiä kuoli itsestään tai lopetettiin tilalla tavallisimmin alle 10 % vuodessa. Lehmistä 60 % oli holsteineja ja 38 % ayrshireja, ja loput 2 % oli muita rotuja. Suurin osa aineiston lypsylehmistä oli 3–4 kertaa poikineita, ja ne kuolivat tavallisimmin ensimmäisten 5 päivän aikana poikimisesta jälkeen. Lehmistä 52 % kuolivat itsestään, ja lopetettiin 48 %. Lehmillä havaittiin sairauden oireita yleensä vasta alle 3 päivää ennen kuolemaa tai lopetusta. 63 % lehmistä oli hoidettu ennen kuolemaa, ja tavallisimmat hoidot olivat kalsiumlisä ja kipulääke. Tuottajat arvioivat lehmien kuolinsyyksi tavallisimmin ruuansulatuskanavan sairaudet, mutta toiseksi useimmin tilallinen ei osannut arvioida itsestään kuolleen tai lopetetun lehmän kuolinsyytä. Lypsylehmiä poistettiin karjoista useista syistä, ja lehmien sairauden oireet sekä niiden kesto ennen kuolemaa erosivat toisistaan. Lypsylehmien pakotetut poistot tapahtuivat tavallisesti poikimisen jälkeen. Karjan olosuhteilla, ruokinnalla sekä hoitorutiineilla voi vaikuttaa lehmien hyvinvointiin. Lehmien poistoihin voisi vaikuttaa eniten kiinnittämällä huomiota lehmien terveyteen erityisesti ennen poikimista. Lypsylehmien kuolinsyytutkimuksessa voisi yhtenäistää termistöä, koska sairauksia on ryhmitelty eri tavoin tutkimuksen mukaan.

Bovine Respiratory Disease (BRD) eli nautojen hengitystietulehdukset ovat maailmanlaajuinen ongelma karjataloudessa. Ne aiheuttavat merkittäviä taloudellisia tappioita lihantuotannossa. Kuluja syntyy vasikoiden kohonneesta kuolleisuudesta ja sairastuvuudesta, joka vaikuttaa alentavasti vasikoiden päiväkasvuun. Lisääntyneet lääkitykset ja ajankäyttö lääkityksiin nostavat myös enenemässä määrin kuuluja vasikkakasvattamoissa. Lisäksi vasikoiden lääkitseminen antibiootein nostaa riskiä mikrobilääkeresistenssin lisääntymiseen maailmanlaajuisesti. Tutkielman kirjallisuuskatsausosiossa koottiin yhteen taudin etiopatogeneesiä, diagnosointia, hoito- ja hallintakeinoja sekä rokotuksiin liittyvää tietoa. Vasikoiden hengitystietulehduksissa on kyseessä monitekijäinen sairaus, johon vaikuttavat vasikan elinympäristö, patogeenit ja eläimen oma immuniteetti. Vasikan altistuminen stressille esimerkiksi kuljetuksien yhteydessä voi laukaista sairastumisen. Patogeenit voivat tarttua eläimestä toiseen suorissa kontakteissa, välillisesti tai ilmateitse. Oireina havaitaan yleensä ensin käytösmuutoksia, kuten lisääntynyttä makaamista ja vähentynyttä maidon juomista. Myöhemmässä vaiheessa voidaan havaita mm. kuumetta, yskää ja sierainvuotoa. Varsinainen taudinaiheuttajapatogeeni selviää usein syväsivelynäytteestä. Suomessa hengitystietulehduksia vastaan lääkitään ensisijaisesti tulehduskipulääkkeen ja antibiootin yhdistelmällä. Yleisimmin käytetty antibiootti on oksitetrasykliini. Hyvänlaatuinen ternimaito ja passiivisen immuniteetin muodostuminen ovat tärkeitä tekijöitä vasikoiden vastustuskyvyn kehittymisen kannalta. Lypsykarjatilat ovat vastuussa vasikan riittävän passiivisen immuniteetin muodostumisesta. Vasikoiden vastustuskykyyn pyritään nykyään vaikuttamaan myös esimerkiksi erilaisin rokotuksin, mutta kenttätutkimuksien puute on hankaloittanut toimivien rokotusohjelmien suunnittelua. Tämän lisensiaatin tutkielman tutkimusosassa tarkoituksena oli tutkia emien ennen poikimista rokottamisen merkitystä niiden vasikoiden hengitystietulehduksia vastaan saamien antibioottikuurien määrään vasikkakasvattamossa. Tutkimus koski yhdeltä lypsykarjatilalta vasikkakasvattamoon tuotuja vasikoita. Tutkimusryhmänä toimivat rokotettujen emien vasikat, jotka toimitettiin vasikkakasvattamoon ja kontrolliryhmänä samalta lypsykarjatilalta vasikkakasvattamoon välitetyt rokottamattomien emien vasikat vuosina 2021-2022. Tutkimuksessa todettiin, että emien rokotuksilla oli antibioottikuurien määrää vähentävä vaikutus tutkimusryhmässä, mutta jatkotutkimukset suuremmilla eläinmäärillä olisivat varmasti tarpeellisia.

Sorkkaterveys on tärkeä lypsylehmän ominaisuus ja se vaikuttaakin lehmän kestävyyteen ja hyvinvointiin. Sairaat sorkat vaikeuttavat lehmän liikkumista sekä aiheuttavat kipua ja stressiä. Sen seurauksena lehmän energiansaanti vähenee ja maitotuotos laskee. Aiemmissa tutkimuksissa sorkkasairauksien on todettu olevan vain heikosti periytyvä ominaisuus ja siitä syystä pyrittiinkin löytämään toisenlainen lähestymistapa sorkkaterveyden jalostamiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli laskea geneettiset ja fenotyyppiset yhteydet sorkkasairauksien esiintymisen sekä jalkarakenneominaisuuksien ja elopainon välille, sekä laskea periytymisasteet sorkkasairausominaisuudelle. Aineisto saatiin Faba Jalostukselta. Käytössä olivat eläinten sorkkasairaus-, jalkarakennearvostelu- ja elopainotiedot sekä eläinten sukulaisuustiedot. Aineisto käsitti 17 614 ayrshire-rotuista ja 7 858 holstein-friisiläis –rotuista lypsylehmää. Eri sorkkasairauksia ei käsitelty erillisinä ominaisuuksina vaan sorkkasairausominaisuutta käsiteltiin kaksiluokkaisena terve/ sairas-ominaisuutena, koska oltiin nimenomaan kiinnostuneita sorkkasairauksien sekä jalkarakenneominaisuuksien ja elopainon yhteyksistä yleisellä tasolla. Jalkarakenneominaisuuksina olivat kinner-, vuohis- ja sorkkakulma, takajalkojen asento takaa katsottuna ja luuston laatu. Aineiston esikäsittelyyn ja alustaviin analyyseihin käytettiin WSYS-L ja XWSYS-ohjelmistoa. Perinnöllisten tunnuslukujen arviointiin tarvittavat varianssikomponentit laskettiin Restricted Maximum Likelihood (REML) –menetelmällä käyttäen VCE6 –ohjelmistoa. Tässä tutkimuksessa lasketut arviot olivat samansuuntaisia kuin aiemmissa tutkimuksissa saadut arvot. Käytetty malli oli isämalli, missä tyttärillä oli useita sorkkasairaushavaintoja. Sorkkasairauksien esiintymisen periytymisasteen arvioksi saatiin ayrshirelle 0,09 (±0,75E-02) ja holstein-friisiläiselle 0,04 (±0,26E-02). Binomiaalikorjattuina periytymisasteen arviot olivat hieman korkeampia kuin korjaamattomat. Korjatuiksi periytymisasteen arvioiksi saatiin ayrshirelle 0,14 ja holstein-friisiläiselle 0,06. Sorkkasairauksien ja jalkarakenneominaisuuksien väliset geneettiset korrelaatiot olivat pieniä ja vain osa geneettisistä korrelaatioista poikkesi selvästi nollasta. Ayrshirellä löytyi selvästi negatiivinen geneettinen korrelaatio sorkkasairauden ja sorkkakulman välille (rg = -0,59(±0,14)). Suurin positiivinen geneettinen korrelaatio saatiin ayrshirelle sorkkasairauden ja takajalkojen asennon takaa katsottuna välille (rg = 0,44(±0,16)). Holstein-friisiläisellä sitä vastoin huomattavin geneettinen korrelaatio oli sorkkasairauden ja kinnerkulman välillä ja tämäkin geneettinen korrelaatio oli ainoastaan 0,18 (±0,13). Sorkkasairauksien ja elopainon väliset geneettiset korrelaatiot molemmilla roduilla olivat lähes nollia. Myös fenotyyppiset korrelaatiot molemmilla roduilla olivat käytännössä nollia. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sorkkasairaudet ovat vain heikosti periytyvä ominaisuus. Geneettiset korrelaatiot sorkkasairauksien sekä jalkarakenneominaisuuksien ja elopainon välillä eivät olleet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kovin huomattavia. Sorkkaterveyden jalostaminen on tärkeää ja sorkkaterveysindeksi on hyvä lisä nykyiseen jalostusohjelmaan. Arvosteluvarmuutta voitaisiin kuitenkin parantaa laskemalla yhdistetty jalka- ja sorkkaindeksi.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten erilaiset ummessaolevien lypsylehmien ryhmittely- ja ruokintakäytännöt vaikuttavat maitotuotokseen ja terveyteen. Tämä tehtiin analysoimalla tilojen erilaisten käytäntöjen yhteyttä karjan vuosituotokseen, ummessaolevien lehmien kuntoluokkaan sekä sairastuvuuteen koskien yleisimpiä poikimisen jälkeisiä sairauksia. Aineisto kerättiin Ryhmittelystrategiat suurilla lypsykarjatiloilla (LYTO-2) - hankkeessa, johon osallistui 82 vapaaehtoista maitotilaa, joilla oli joko asemalypsy- (vähintään 80 lypsylehmää) tai automaattilypsypihatto (vähintään kaksi käytössä olevaa lypsyrobottia). Tutkimusaineisto kerättiin tilakäynneillä kevättalven 2012 aikana. Karjanomistajaa tai -hoitajaa haastateltiin ummessaolevien lehmien ryhmittely- ja ruokintakäytännöistä. Vastaukset muokattiin Excelissä käsiteltävään muotoon. Tilakäynnin tehnyt eläinlääkäri kuntoluokitti vähintään kymmenen ummessaolevaa lehmää joka tilalta. Tuotosseurannan datasta (Mtech Digital Solutions Oy) saatiin tieto karjan keskituotoksesta ja kirjatuista poikimahalvaus-, asetonitauti-, ja utaretulehdushoidoista. Jokaiselle tilalle laskettiin sairastuvuus-% jakamalla hoitokertojen määrä keskilehmäluvulla. Ummessaolevien lehmien jakaminen vähintään kahteen ryhmään näytti vähentävän poikimahalvauksen ja asetonitaudin esiintymistä. Osastoimalla eri tiineysvaiheessa olevat lehmät niiden ravitsemukselliset tarpeet voidaan paremmin ottaa huomioon. Tunnutusruokinnan käytöllä ei sen sijaan ollut yhteyttä sairastuvuuteen eikä ummessaolevien lehmien kuntoluokkaan. Ryhmittelyllä ei havaittu olevan yhteyttä karjan keskituotokseen, joka ei tosin kuvaa hyvin alkulaktaation onnistumista. Kivennäisruokinnalla ei ollut yhteyttä sairastuvuuteen. Utaretulehduksen esiintyvyys väheni, kun lehmän siirtoa poikimaosastosta takaisin lypsävien osastoon viivytettiin. Siirtoon liittyvä stressi voi altistaa lehmän sairastumiselle, kun poikimisen aikaan lehmän vastustuskyky on muutenkin alimmillaan. Ummessaolevien lehmien erityistarpeiden huomiointi ja niiden kokeman stressin minimointi ryhmittelyn ja siirtojen ajoituksen kautta voi vähentää lehmien sairastumisalttiutta. Tilojen erilaiset resurssit määrittävät lopulta sen, mitkä toimintatavat ovat tilakohtaisesti parhaat.

Utaretulehdus aiheuttaa vuosittain suuria taloudellisia tappioita maidontuotannossa sekä välillisiä kustannuksia neuvonnan ja ehkäisyn alueella. Utaretulehdukselle voivat altistaa mm. lehmän rakenteelliset tekijät, tuotantoympäristön olosuhteet sekä lypsyyn liittyvät rutiinit ja välineet. Hyvällä lypsyhygienialla voidaan ennaltaehkäistä utaretulehdusta ja lisätä maidontuotannon taloudellista tulosta. Utaretulehdusta aiheuttavat bakteerit voidaan jakaa ympäristöperäisiin ja lehmästä toiseen tarttuviin. Yleisimpiä mastiittipatogeeneja bakteereita ovat koagulaasinegatiiviset stafylokokit, korynebakteerit, Staphylococcus aureus, Streptococcus uberis, Klebsiella, Streptococcus dysgalactiae, Escherichia coli ja Actinomyces pyogenes. Lypsyliinojen pesun on todettu merkitsevästi vähentävän mastiittipatogeenien määrää lypsyliinoissa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin lypsyn esikäsittelyssä käytettyjen puuvillaisten ja pellavaisten lypsyliinojen puhdistuvuutta eri pesutavoilla ja pesulämpötiloilla tämän tutkimuksen olosuhteissa. Erilaisia pesutapoja olivat konepesu 40°C:ssa ja 90°C:ssa sekä käsinpesu 35°C:ssa ja 50°C:ssa. Kontrolliksi tehtiin kaikki samat toimenpiteet lypsyliinoille, joita oli liotettu S. aureus-bakteeria tunnetun pitoisuuden sisältävässä liuoksessa. Lisäksi tutkittiin pellavaisten lypsyliinojen käyttöominaisuuksia ja vaikutusta utareen ja vetimien ihon kuntoon. Puuvillaiset lypsyliinat puhdistuivat riittävän hyvin konepesulla 40°C:ssa, 90°C:ssa ja käsinpesulla 50°C:ssa. Käsinpesu 35°C:ssa ei ollut riittävä puhdistamaan lypsyliinoja kaikista bakteereista. Pellavaiset lypsyliinat puhdistuivat riittävän hyvin konepesulla 40°C:ssa, 90°C:ssa ja käsinpesulla 50°C:ssa. Pellavaisissa lypsyliinoissa todettiin jonkin verran bakteereita 35°C:n käsinpesun jälkeen. Kuukauden ja kolme kuukautta käytössä olleet pellavalypsyliinat eivät puhdistuneet riittävän hyvin konepesulla 40°C:ssa vaan vasta 90°C:ssa. Puuvillalypsyliinoilla ei tutkittu puhdistuvuutta pitempiaikaisessa käytössä. Pellavaisten lypsyliinojen käyttöominaisuudet todettiin hyviksi ja niitä pidettiin hyvänä vaihtoehtona puuvillaisille lypsyliinoille. Pellavaliinoilla ei todettu olevan utareen ja vedinten ihoa ärsyttäviä vaikutuksia. Tämän tutkimuksen olosuhteissa puuvillaisista ja pellavaisista lypsyliinoista tuli riittävän puhtaita konepesulla 40°C:ssa. Koska pellavaliinat eivät täysin puhdistuneet konepesulla 40°C:ssa pidemmässä käytössä, suositellaan lypsyliinojen pesua lisäksi 90°C:ssa pari kertaa kuussa.

Obesity has increased in our society for decades and is still increasing. It is a burden for individuals and societies. The healthcare costs, disability, illnesses, and deaths caused by it are unfortunately a big burden on global scale. Binge eating disorder is an eating disorder in which a person uncontrollably devours an excessive amount of food due to a lack of self-control. Binge eating disorder is strongly linked to obesity and it further increases the weight of both normal weight and obese people. Many mechanisms influence the regulation of eating. A long-term research subject and affecting the regulation of eating, serotonergic and serotonin receptors, affect the amount of food eaten and the reward system, and disturbances in serotonin signaling have been linked to obesity. Aim of this study was to exam binge-like eating modelled C57Bl/6J mice and their food consumption, while affecting serotonergic signaling. I studied psychoactive LSD and antipsychotic MDL 100907 effects on serotonergic signaling in a binge-like eating model, using drugs both separately and simultaneously. Mice were induced into a stress-free model of binge-like eating by providing high-energy food once a week for 24 hours. When the binge eating model was runnig, once a week the mice were dosed with a drug or substances and given energy-dense food to binge on. In the study, consumed food and water were measured. The mice were also subjected to locomotor tests to ensure that they were able to eat motorically. Induction of the binge-like eating model was successful and a reduction in binge eating was observed in mice under LSD alone at significant time points. MDL reduced binge-like eating at the first time point. No significant changes were observed in the water intake. The locomotor tests ensured a sufficient amount of movement to enable eating. Even though the drugs individually reduced binge-like eating, it should be noted that the properties of the drugs, and especially the trials of their combined use, which did not show significant results, do not promise significant discoveries in terms of similar research.