Browsing by Title

Tutkielman tavoitteena oli selvittää kirjanpainajapopulaation kehitystä ja hyönteistuhojen etenemistä kuusivaltaisella luonnonsuojelualueella. Tarkoituksena oli selvittää kuinka lisääntynyt kirjanpainajapopulaatio vaikuttaa myrskytuhossa pystyssä säilyneeseen kuusivaltaiseen (Picea abies (L.) Karst.) puustoon, mitkä alueet ovat riskialttiimpia kirjanpainajatuhoille sekä mitkä tekijät vaikuttavat kirjanpainajapopulaation ja hyönteistuhojen kehitykseen tutkimusalueella. Tutkimusalue sijaitsi Etelä-Karjalassa Paajasensalon luonnonsuojelualueella, jossa kesän 2010 ukkosmyrskyt aiheuttivat suurta tuhoa alueen puustolle. Tutkimusalueelle pystytettiin kirjanpainajan feromoniansoja (80), joiden avulla tarkkailtiin kirjanpainajapopulaation tasoa myrskytuhoalueella vuosien 2013 ja 2014 ajan. Lisäksi tutkimusalueelle perustettiin maastokoealoja, joiden avulla tutkittiin metsikkökoealojen puuston ominaisuuksia vuonna 2013. Kirjanpainajan emokäytävätiheyksiä tutkittiin koealojen läheisyydessä olevilta tuulenkaadoilta sekä kaatokoepuilta. Tutkimuksessa saatuja tuloksia verrattiin muihin tutkimuksiin sekä Ilmatieteen laitokselta saatuihin lämpötilatietoihin kasvukausien ajalta. Kirjanpainajapopulaation kasvu johti toisena ja kolmantena vuonna kirjanpainajan iskeytymiseen alueen elävään puustoon. Alueen myrskyissä säästynyt kuusivaltainen puusto kärsi kohonneesta kirjanpainajapopulaation tasosta, joka näkyi puustossa värimuutoksina, latvustojen harsuuntumisena, runkojen pihkavuotoina sekä kirjanpainajan iskeytymisinä. Erityisen alttiita kohteita kirjanpainajan iskeytymisille olivat suurimpia tuulenkaatoaukkoja lähimpänä olevat suojaisat metsänreunat, jotka altistuivat äkillisesti auringonsäteilylle. Kesän 2013 lämpötilat olivat suotuisia kirjanpainajan kehitykselle ja kirjanpainajalle ehti kehittyä tutkimusalueella toinen jälkeläissukupolvi. Kesän 2014 lämpötilat olivat edellisvuotta vaihtelevampia ja kirjanpainajien määrä feromonipyydyksissä väheni edellisvuodesta. Kirjanpainajalle ehti kehittyä alueen sijainnista riippuen vähintään osittainen toinen jälkeläissukupolvi tutkimusalueella myös vuonna 2014. Lisääntymismateriaalin saatavuus ja sääolosuhteet ovat avaintekijöitä kirjanpainajatuhojen etenemisessä. Lämpötilojen ja lämpösumman kehitystä seuraamalla voidaan ajoittaa kirjanpainajan parveilun ajoittumista sekä parveilun aktiivisuutta. Tällöin kirjanpainajan iskeymät rungolla voidaan havaita hyvissä ajoin kirjanpainajan iskeytymisen jälkeen. Kuusen latvuston värimuutokset ja harsuuntuneisuus kertovat kirjanpainajan iskeytymisistä kuusien rungoissa. Feromoniansoin tehtävä kirjanpainapopulaation tason monitorointi sopii paikallisen populaatiotason seurantaan. Epideemisellä kirjanpainajapopulaation tasolla pyydyksillä ei ole suurta vaikutusta kirjanpainajapopulaatioon säätelyssä. Kirjanpainajien määrän feromoniansaseurannalla voidaan kuitenkin arvioida elävälle puustolle aiheutuvaa kirjanpainajien iskeytymisen kynnysarvoa ja iskeytymisen riskiä. Oikein ajoitetut metsänhoitotoimenpiteet ja tuulenkaatojen korjuut vähentävät metsikön altistumista myrsky- ja hyönteistuhoille. Paikallisen alueen metsikön ominaisuudet voivat vähentää tai lisätä tuhojen voimakkuutta. Alueen ominaisuuksien, kuten puuston rakenteen, ilmaston ja maaston topografian tunteminen auttavat riskienhallinnan suunnittelussa, metsätuhojen ehkäisyssä sekä päätöksenteossa myrsky- ja hyönteistuhoihin varauduttaessa. Myrsky- ja hyönteistuhoihin voidaan varautua monipuolisilla ja aktiivisilla seuranta- ja kartoitusmenetelmillä tulevaisuudessa. Luonnonsuojelualueilla tapahtuvaa myrsky- ja hyönteistuhoa on vaikea pysäyttää. Luonnonsuojelualueen ylläpitämien runsaiden kaarnakuoriaispopulaatioiden vaikutukset voivat ulottua myöhemmin ympäröiviin metsäalueisiin. Kirjanpainajan populaation säätelyyn vaikuttavat eniten lisääntymismateriaalin saatavuus, lajinsisäinen kilpailu sekä sääolosuhteet. Kirjanpainajapopulaation taso voi säilyä korkeana korjaamattomilla myrskytuhoalueilla useiden vuosien ajan odottaen parveilulle ja lisääntymiselle sopivampia olosuhteita.

The thesis focusses on how music has been mythologised in different ways. Mythologisation refers to the ways in which a given phenomenon – in this case music – is connected and invested with ideas and stories that ultimately cannot be substantiated as they characteristically deal with “religious” issues and questions in the sense that they have no empirical answers and thus necessitate believing while there may be overwhelming evidence against them. In the thesis, mythologisation of music is addressed in relation to the postsecular attempts to rescript the sacred, by paying specific attention how different conceptualisations of the “popular” and the “sacred” become interrelated. Thus, the treatment is predominantly theoretical in nature and linked to a broader interest in the intersections of the popular and the sacred in music. The analysis does not focus on religious popular music, or popular music and religion, but on a more conceptual level on how different apprehensions of the popular and the sacred become operationalised and politicised in musical situations. On the basis of existing research within ethnomusicology and the philosophy of music, mythologisation of music is divided in the thesis into four general categories: first, origins of music, detectable not just in the ubiquity of cosmological explanations in various epics and indigenous mythologies but crucially also in the hard-core neuroscientific approaches to music; second, music’s autonomy, based on widespread assumptions about music as a transcendent or supernatural power of its own, with certain universal traits and inexorable effects; third, individuals with allegedly exceptional musical propensities, whether labelled as stars or geniuses; and fourth, authenticity, particularly in relation to presumptions about pureness and excellence. Methodologically, the thesis builds on the cultural study of music and anthropology and sociology of religion. Through socio-constructionist discourse analysis the categories of mythologisation of music are examined in relation to the multidimensionality of the popular and the sacred. Regarding the popular, at issue are its quantitative, aesthetic, sociological, folk, partisan and postmodern dimensions; the sacred in turn is examined in terms of religious, subcultural, national, economic and political aspects. The analysis reveals that the dimensions of the popular that become emphasised in mythologisation of music are the aesthetic, folk and postmodern ones, while on the sacred side it is the cluster of subcultural, national and economic facets which is connected to all areas of mythologisation of music. All five aspects of the sacred have however a fairly equal footing in the ways to mythologise music, which is somewhat unsurprising given the close connection between myths and the sacred in the general sense. With respect to the popular in turn, the conspicuous links between myths about individuality in music and quantitative and mass cultural dimensions are notable. Moreover, the findings indicate that overall the discourses of autonomy and authenticity carry a paramount weight when considering the intersections of the popular and the sacred in mythologisation of music.

Tutkielmassa tarkastellaan myyjän vastuun muodostavia tekijöitä yritysostotilanteissa. Tarkastelun keskiössä ovat myyjän antamat takuut ja vakuutukset, ostajan ja myyjän asetelmat due diligence -prosessissa sekä mahdollisen yrityskaupassa olevan virheen seuraamukset ja siihen liittyvät vastuunrajoitusehdot. Yritysostotilanteissa taloudelliset intressit ovat tavallisesti suuria ja riskienhallinta on sekä myyjän että ostajan intressissä. Yrityskaupan keskiössä on osakekauppakirja, joka muodostuu osapuolten yhteisen neuvotteluprosessin myötä. Myyjän ja ostajan yhteistyö ja keskinäinen informaationvaihdanta ovat korostuneessa roolissa. Sopimusvapaus on vahva lähtökohta yrityskaupoissa. Lainsäädännöstä kauppalaki soveltuu osakekauppaan tahdonvaltaisena oikeuslähteenä. Tutkielmassa tarkastellaan sekä kauppalain soveltuvia säännöksiä että tavanomaisesti yrityskaupan osakekauppakirjassa esiintyviä sopimusehtoja. Yrityskauppojen kansainvälistyessä osakekauppakirjan niin sanottu mallipohja on muodostunut angloamerikkalaisten common law -käytänteiden perusteella. Tutkielmassa onkin otettu lähdeaineistossa huomioon Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen tuomioistuinratkaisuja. Käytännössä yrityskaupat solmitaan Suomessa kyseisten kansainvälisten sopimusehtojen pohjalta, eikä kauppalakia valita sovellettavaksi. Myyjän takuut ja vakuutukset ovat myyjän vakuuttamia tosiseikkoja kohdeyhtiöstä, mitkä kirjataan osakekauppakirjaan. Takuut ja vakuutukset on tarkoitettu ehdottomiksi, joten niiden rikkominen johtaa virhevastuuseen. Takuisiin ja vakuutuksiin liitetään osakekauppakirjassa sanktiojärjestelmä. Pääasiallisesti myyjän takuisiin ja vakuutuksiin sekä kohdeyhtiöön yleisesti liittyvät riskit on hinnoiteltu jo valmiiksi kauppahintaan. Lisäksi merkitystä on annettava osapuolten tietoisuudelle. Lähtökohtaisesti ostaja suorittaa due diligence -tarkastuksen kohdeyhtiölle ennen kaupantekoa. Kohdeyhtiöön liittyvät seikat, joista ostaja on tullut tietoiseksi suorittaessaan due diligence -tarkastusta, ovat virhevastuun ulkopuolella. Tutkielmassa käsitellään due diligence -tarkastusta. Myyjän vastuun kannalta on keskeistä, mistä seikoista ostaja on tietoinen ja käytännössä due diligence määrittelee sen. Yrityskaupoissa voidaan tutkielman perusteella nähdä olevan yhä enemmän merkitystä asiantuntevalla neuvotteluprosessin läpiviennillä. Riskikartoituksena due diligence -tarkastuksen merkitystä ei voine liikaa korostaa. Sopimusneuvotteluissa ostaja saa myyjän takuut ja vakuutuksen kauppakirjaan suojaksi kohdeyhtiön riskeistä, mutta myyjälle sopimusneuvotteluprosessi ja due diligence voivat aiheuttaa kohdeyhtiön liiketoimintaan jopa häiriötilan. Myyjän vastuukysymykset kulminoituvat juuri kyseiseen yrityskauppaan neuvoteltuun kauppakirjaan. Ideaalitilanne on sopimusneuvotteluprosessi, jossa sopimusosapuolilla on käsitys toistensa positioista ja halu jakaa informaatiota sekä kommunikoida. Tällöin myyjäpuolen vastuunrajoitusehdot muodostuvat todennäköisimmin molempia osapuolia tyydyttäviksi.

Yritysmarkkinoilla toimivat yritykset ovat tarkastelleet yhä kasvavissa määrin yhteistyön mahdollistamia etuja potentiaalisten asiakkaiden saavuttamisessa. Tuotteiden ja palveluiden myyntitoimintojen siirtäminen myyntikanavaverkostojen alaisuuteen on samalla herättänyt haasteita itsenäisistä organisaatioista muodostuvan myyntikanavan optimaalisen johtamisen kohdalla. Keskeinen kysymys onkin, kuinka johtaa tätä itsenäisten toimijoiden, yli organisaati-orajojen muodostuvaa kokonaisuutta menestyksekkäästi. Tutkimuksen tavoite oli selvittää, mitkä myyntikanavan johtamismenetelmistä ovat merkitykseltään kriittisimpiä palvelujen myyntikanavassa. Kvalitatiivisesti toteutettu tutkimus käsittelee myyntikanavan johtamista yritysmarkkinoiden palvelumyynnissä. Tutkimuksen teoreettisessa osassa tarkastellaan myyntikanavan merkitystä ja rakennetta sekä pyritään tunnistamaan myyntikanavan johtamiselle kriittiset menetystekijät. Teoreettisen viitekehykseen pohjautuen tutkimuksen empiirisen osan tavoitteena oli selvittää, miten tutkitussa myyntikanavassa toimivat välittäjät suhtautuvat myyntikanavan hallitsijan johtamismenetelmiin palvelumyynnin kontekstissa. Tutkimuksen empiirinen osa perustui teemahaastatteluihin, joihin osallistui vastuuhenkilöitä tutkitun myyntikanavan neljästä eri jäsenyrityksestä. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että myyntikanavan johtamisen menestystekijät ovat sovellettavissa myös palvelumyyntiin tarjoten valmistajalle mahdollisuuden hallita ja edistää myyntikanavan kokonaisuutta sen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Pro gradussa tutkitaan Vantaan Myyrmäen kaupunginosan julkisuuskuvaa. Julkisuuskuvaa analysoidaan erityisesti lehtiuutisoinnin ja sen tuottamien mielikuvien pohjalta. Tutkimuksessa selvitetään, miten ja millaisin diskurssein Myyrmäki konstruoidaan Helsingin Sanomien lehtiteksteissä. Teoriaosassa nojauduttaan Charles Taylorin ajatuksiin sosiaalisesta mielikuvituksesta. Lisäksi teoriaosassa korostuvat kaupunkimainetta ja mielikuvia koskevat teoriat. Niiden ohella tutkimuksessa hyödynnetään teorioita yhteisöllisyydestä sekä kaupunkitutkimuksellisia näkökulmia. Tekstien analyysimenetelmänä on sisällön teemoittelun pohjalta tapahtuva diskurssianalyysi. Tutkimuksen laajempana viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktivismi. Tutkimusaineistona empiriaosassa ovat Helsingin Sanomien digilehden Myyrmäkeä ja myyrmäkeläisiä koskevat lehtitekstit vuosilta 2004-2008 sekä 2014-2018. Tekstejä on vuosilta 2004-2008 yhteensä 62 kappaletta ja vuosilta 2014-2018 kaikkiaan 84 kappaletta. Tutkimuksessa aineistosta erottautuu viisi eri teemaa, joiden kautta lehtiartikkeleita ja uutisia Myyrmäestä tuotetaan. Teemat ovat: politiikka ja talous, kulttuuri, turvallisuus, palvelut ja rakentaminen sekä uusi Myyrmäki. Eniten kasvanut teema vuosiryppäiden välillä on kulttuuri, jossa kasvua on 27 prosenttiyksikköä. Eniten laskenut teema on palvelut ja rakentaminen, jossa vähennystä on 30 prosenttiyksikköä. Teemojen pohjalta pystytään hahmottamaan päädiskursseiksi ongelmalähiö ja uusi Myyrmäki. Näiden lisäksi markkinavetoinen kaupunkisuunnittelullinen täydennysrakentamisen diskurssi on vahva. Etenkin varhaisemmassa aineistossa uutta Myyrmäkeä tuottava kaupunkisuunnittelu näyttäytyy hallitsevana ja asiantuntijalähtöisenä. Ongelmadiskurssissa turvallisuuteen (rikokset, onnettomuudet ja järjestyshäiriöt) liittyvien teemojen todettaan korostuvan. Vastaavasti uusi Myyrmäki–diskurssia luonnehtii yhteisöllisyyteen sekä kaupunkikulttuuriin ja innovatiiviseen rakennusten uusiokäyttöön liittyvät lähestymistavat. Uusi Myyrmäki–diskurssille ominaista on kaupunkilaisten äänen näkyminen myös mediajulkisuudessa. Kaipuu yhteisöllisyyteen näyttäytyi ylipäätään vahvistuvana diskurssina ja turvattomuuden vastavoimana. Myyrmäkeä tuotetaan lehtijulkisuudessa sekä aineellisia että imaginäärisiä resursseja korostavien mielikuvien kautta. Mediavälitteinen kuvitteellinen yhteisö tuottaa myös yhteistä todellisuutta. Etenkin Myyrmäki-liikkeen järjestämien tapahtumien ja urbaanin kaupunkikulttuurin todettiin tuottavan uutta imagoa ja yhteisöllisyyttä myös identiteettiin vetoavilla mielikuvilla.

Tutkin maisterintutkielmassani hyvän sodan myyttiä Yhdysvaltojen mediasta Tyynenmeren sodan vuosina 1941–45 luettavana kansallisena narratiivina. Tutkimuskysymyksinä selvitän, miten ja koska myytti syntyy, vaikuttaako se jo sotavuosina ja mitä sotaviestinnällä on pyritty kommunikoimaan. Samalla tutkin, miten myytti tukee sotanarratiiveja, sekä miten myyttiä mahdollisesti rikkovat tekijät (kuten väkivalta ja rotu) pyritään kontekstualisoimaan laajemmin. Lähdeaineistona olen käyttänyt sodan aikana tuotettua mediaa, mukaan lukien propagandafilmejä The Battle of Midway (1942), Know Your Enemy: Japan (1945) sekä esimerkiksi Why We Fight: War Comes to America (1945). Sotafiktion saralla tutkin elokuvaa Bataan (1943). Filmiaineiston lisäksi käsittelen Pearl Harborista kirjoittavia sanomalehtiä sekä Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Rooseveltin Day of Infamy -puhetta. Aineiston tulkinnassa sovellan Frederick W. Mayerin kollektiivisen toiminnan teoriaa, joka tarkastelee ihmistoimintaa narratiivien näkökulmasta. Mayerin ajatuksia seuraillen, luen lähteistä pyrkimyksiä muodostaa tarina hyvästä sodasta ja motivoida kansaa toimintaan. Maisterintutkielmassa lähestyn hyvän sodan myyttiä osana olemassa olevaa tutkimustraditiota, ja argumentoin, että termin käyttö sota-aikana ei ole kovin vakiintunutta. Tästä huolimatta jo sota-ajan lähteistä on luettavissa myytin keskeisiä piirteitä, kuten kansan yhtenäisyyden korostamista sekä sodan kuvaamista puolustussotana. Samalla lähdeaineistosta on löydettävissä myös myytin osa-alueina rotutekijöiden sekä Tyynenmeren sodan väkivallan käsittelyä. Liitän aineiston osaksi laajempaa Yhdysvaltojen kulttuurikehystä ja valtion propagandaa. Kokonaisuudessa lähteet välittävät kuvan sodasta puolustussotana, ja japanilaisten aggressioon liitetään tarinallistaen negatiivisia luonteenpiirteitä. Vastauksena Yhdysvaltojen sisäisille rotujännitteille ja sodanvastaisuudelle, lähteistä on myös luettavissa pyrkimys kuvata Yhdysvaltojen kansa yhteisen historian ja arvopohjan jakavana. Sota sidotaan myös osaksi amerikkalaisille kulttuurillisesti tuttuja vertailukohtia. Huomiot Japanista vihollisena ovat kuitenkin vahvan rodullistettuja. Propagandassa japanilaisten kuvaus toimii oikeutuksena Tyynenmeren väkivallalle. Samalla esitän, että Tyynenmeren sotaa varsinkin vertailukohtana sotaan Euroopassa kohdellaan vahvasti rotuperspektiivistä. Tämän seurauksena Tyynenmeren sota sekä japanilaiset vihollisena kuvataan vertailussa omalaatuisina, ja sotaan liittyvä väkivalta kehystetään tarpeellisena tavalla, joka ei riko myyttiä amerikkalaisten sotilaiden sotamoraalista.

Suomalainen design on viime vuosina noussut hyvin suosituksi Japanissa. Tämän työn pyrkimyksenä on valottaa sitä, mikä suomalaisessa designissa oikein viehättää japanilaisia. Työssä tarkastellaan japanilaisten design-ammattilaisten suomalaista designia koskevia mielikuvia ja verrataan niitä Suomessa vallitsevaan käsitykseen suomalaisesta designistä luonnonläheisenä, yksinkertaisena ja laadukkaana. Suomalainen design nähdään tässä työssä myyttinä Roland Barthesin tarkoittamassa mielessä: suomalainen design on historiallisesti ja kulttuurisesti rakennettu kokonaisuus, joka on naturalisoitu. Media ja markkinointi ovat vuosien saatossa rakentaneet suomalaisesta designista myytin, joka vaikuttaa luonnolliselta. Tässä tutkimuksessa oletetaan, että myytti muuttuu, kun siirrytään toiseen kulttuuripiiriin. Suomalaisen designin käsite voi kuljettaa mukanaan jopa täysin toisenlaista myyttiä kuin mikä Suomessa vallitsee. Tutkimusta varten haastateltiin avoimena teemahaastatteluna 12 suomalaisen designin parissa työskentelevää asiantuntijaa. Näistä 10 oli japanilaisia ja kaksi Japanin designmarkkinoihin perehtynyttä suomalaista. Haastateltavat valittiin harkinnanvaraisella otoksella yhteistyössä Suomen Japanin Instituutin silloisen kulttuuri- ja viestintäpäällikön kanssa. Haastattelujen teemat käsittelivät suomalaista designia sekä sen suhteita muun muassa muuhun pohjoismaiseen designiin. Haastateltavien lausumien analyysissä sovellettiin Barthesin dynaamista lukutapaa, jonka avulla myyttejä voidaan avata ja tulkita. Siinä lausumat liitetään historialliseen ja kulttuuriseen kontekstiinsa ja näin palautetaan niille myytin niiltä viemä historia. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole 'murtaa' myyttiä vaan elää myytin tarina eli dynamiikka niin kuin se on tarkoitettu elettäväksi, mutta samalla tiedostaa myytin pyrkimys vääristää. Tämän tutkimuksen tavoitteena on paikantaa ja tulkita myyttejä toiseen kulttuuriin kuuluvien ihmisten lausumista, joten paikallisen tulkintaympäristön historiallisen ja kulttuurisen kontekstin mukaan tuominen on tulkinnan avain. Tutkimuksen tulosten perusteella japanilaiset näkevät suomalaisessa designissa samat luonnollisuuden, yksinkertaisuuden ja laadun ominaisuudet kuin Suomessakin on tapana nähdä. Niiden sisällöt kuitenkin poikkeavat varsin merkittävästi suomalaisten mielikuvista. Japanilaisille nämä määreet viittaavat yksittäisten esineiden ominaisuuksien sijaan enemmänkin suomalaiseen elämäntyyliin ja elämän laatuun: suomalaisen designin käsite kuljettaa mukanaan mielikuvia Suomesta maana. Tutkimuksessa löydettiin lisäksi japanilaisille tyypillinen kawaiin eli 'söpöyden' luokka, joka saa suomalaisen designin vaikuttamaan tutulta ja turvalliselta japanilaisten silmissä. Jo kaksi vuosikymmentä jatkuneen heikon taloudellisen tilanteen ja epävarmojen olojen keskellä Suomi näyttäytyy japanilaisille 'söpönä' Muumilaaksona, jossa kaikista pidetään huolta ja kaikkien elämä on onnellista. Suomalainen design kuljettaa mukanaan näitä käsityksiä hyvästä ja rauhallisesta elämästä, ja hankkimalla design-esineen japanilainen ikään kuin hankkii itselleen palan tuota onnea ja mielenrauhaa.

Pro gradu -työni tutkii myyttisen lohikäärmeen esiintymistä anglo-amerikkalaisessa fantasiakirjallisuudessa. Tutkimuskysymyksinä on, kuinka myyteistä peräisin oleva lohikäärme rakentuu osaksi fantasiaa ja mitä intertekstuaalisia suhteita on löydettävissä fantasian ja myyttien lohikäärmeen välillä. Tutkimusmenetelmäni on vertaileva – rinnastan myyttien ja fantasiakirjallisuuden lohikäärmeitä ja etsin samankaltaisuutta ja eroavaisuutta. Hypoteesini on, että fantasiakirjallisuuden lohikäärmeiden juuret ovat myyteissä, vaikka kirjailijat ovat muokanneet niitä omaan tapaansa. Kirjailijoiden intentiot eivät ole merkittäviä tutkimuksessani. Lohikäärmemyyttien tarkastelun olen rajannut antiikin, Kiinan ja Intian myytteihin. Johdannossa esitän tutkimuskysymykset ja menetelmät, sekä määrittelen keskeisiä käsitteitä, kuten fantasiakirjallisuus lajina ja myytti. Seuraavassa luvussa määrittelen, mikä lohikäärme on. Sen jälkeen annan taustoittavan katsauksen lohikäärmeen esiintymisestä kirjallisuudessa keskiajasta nykyfantasiaan. Esitän lyhyesti muutamia teoksia sekä omaa korpustani. Katsauksen jälkeen siirryn tarkastelemaan fantasiakirjallisuuden ja myyttien lohikäärmeiden perusominaisuuksia ja vertailen niitä keskenään. Lohikäärmeen perusominaisuuksiin kuuluvat heidän ulkonäkönsä, luonteenpiirteensä, maantieteellinen esiintyminen sekä myös maagiset ominaisuudet – muodonmuutokset ja ruumiinosien maagiset ominaisuudet. Seuraavaksi tarkastelen suositumpia lohikäärmemyyttejä, jotka ovat siirtyneet osaksi fantasiaa. Sellaisia ovat lohikäärmeen surmaajamyytti ja vartijalohikäärmemyytti. Viimeisenä aiheena tutkin lohikäärmeen ja ihmisten suhdetta. Lopuksi pohdin, kuinka olen onnistunut tavoitteessani. Tutkimustuloksenani on, että fantasian lohikäärmeen juuret ovat löydettävissä eri kansojen myyteistä, etenkin antiikin, Kiinan ja Intian myyteistä. Tutkimukseni aineisto on melko laaja. Kaunokirjallisiin lähteisiin kuuluvat Robin Hobbin The Rain Wild Chronicles -sarja, J. K. Rowlingin Harry Potter -sarja, Christopher Paolinin Eragon -sarja ja Margaret Weisin & Tracy Hockmanin Dragonlance -sarjan kolme ensimmäistä osaa. Näiden lisäksi käsittelen myös J. R. R. Tolkienin Hobitti-romaania ja Ursula le Guinen Maameren tarinat-sarjaa. Tutkimuslähteistä tärkeimmät ovat myyttistä lohikäärmettä käsittelevät Daniel Ogdenin Drákon. Dragon Myth and Serpent Cult in the Greek and Roman Worlds 2013, L. Newton Hayesin The Chinese Dragon 1923 ja Marinus Willen de Visserin The Dragon in China and Japan 1913. Fantastisten olioiden kirjoista tärkeimmät ovat Deanna J. Conwayn Magickal Mystical Creatures: Invite Their Powers Into Your Life 2001 ja Malcolm Southin Mythical and Fabulous Creatures. A Source Book and Research Guide 1987.

Tässä tutkielmassa pohditaan C.S. Lewisin myyttikäsitystä ja tarkastellaan siitä nousevia vaikutuksia hänen teologiaansa. Myytit ja mielikuvitus olivat Lewisille tärkeitä läpi hänen elämänsä ja siitä syystä niillä on ollut merkittävää vaikutusta hänen ajatteluunsa. Myytit olivat keskiössä Lewisin kääntymyksessä. Siitä syystä tutkimuksessa käydään myös läpi Lewisin ajattelun kehitystä pitkin hänen elämäänsä. Myyttitutkimus on laajalle levinnyttä. Tässä tutkielmassa keskitytään lähinnä Lewisin ympärillä pyörineeseen myyttitutkimukseen, eikä oteta laajasti kantaa suurempaan myyttitutkimuksen kenttään. Myyttiä käsitellään Richard Purtillin mallinnoksen perusteella, joka mukailee Lewisin ja tälle läheisen J.R.R. Tolkienin linjauksia. Lewis pyrkii olemaan määrittelemättä myyttiä liian kliinisesti. Hän mieltää myytin tarinaksi (jonka ei tarvitse olla tarinamuotoinen), joka käsittelee elämän suurimpia kysymyksiä ja teemoja. Yliluonnollinen on usein myytin keskiössä ja myytti välittää kuulijalleen kokemusta jostain suuremmasta – jumalallisesta. Tutkimuksessa analysoidaan Lewisin ajatuksia oikeasta suhtautumisesta pakanallisiin myytteihin. Myytit toimivat Lewisin mukaan mielikuvituksen alaisuudessa. Luovan Jumalan kuvaksi luotuna ihminenkin kykenee luomaan mielikuvituksellaan tarinoita. Näihin tarinoihin ihminen ammentaa Jumalan todellisuudesta ja näin ollen kaikenlaisissa myyteissä voi olla hiven Jumalallista todellisuutta havaittavissa. Lewis myös toteaa, että Jumala ilmoittaa itsensä pakanoillekin heidän myyttien kautta. Ei kirkkaasti ja suoraan vaan välillisesti. Lewis näkee, että ympäri maailmaa esiintyvät kuolevien ja ylösnousevien jumalten myytti on esikuvaa kristillisestä myytistä, joka kuitenkin on todellinen myytti. Myytti todeksi tulleena. Lewis näkee, että Jumala ilmaisee itsensä ihmiskunnalle kristillisen myytin kautta. Myytti puhuttelee ihmistä kokonaisvaltaisesti; järjen, tunteiden ja mielikuvituksen kautta. Tutkimuksessa analysoidaan Lewisin esittämää kritiikkiä Rudolf Bultmannia vastaan, joka on tunnettu myyteistäriisumisen mallistaan. Lewis toteaa, että kristillistä myyttiä on pyritty aikaisemminkin poistamaan, mutta myytti on se, mikä kristinuskossa on säilynyt läpi vuosisatojen. Lewisille kristillinen myytti on tosi tarina inkarnoituneesta Jumalan pojasta, joka kuolee ja nousee kuolleista ihmiskunnan puolesta. Myytti murtautuu historiaan ajassa ja paikassa ja tulee osaksi aikaamme. Jeesuksen todellinen ylösnousemus toimii kristillisen myytin sinettinä.