Browsing by Title

Tämä tutkielma käsittelee tekijän häivyttämistä rikosotsikoissa Iltalehdessä ja Ilta-Sanomissa vuonna 2022. Tekijän häivyttäminen on ilmiö, jossa otsikossa tekijä taka-alaistetaan tai tekijää ei ilmaista. Tekijän häivyttäminen voi auttaa mediaa pysymään objektiivisena sekä neutraalina, mutta etenkin rikosotsikoissa tekijän häivyttäminen voi vääristää lukijoiden käsitystä tilanteesta. Tässä tutkielmassa tutkitaan, esiintyykö rikosotsikoissa tekijän häivyttämistä ja jos häivyttämistä esiintyy, missä konteksteissa. Tutkimus on osa kielen ja sukupuolen tutkimusta, mutta se on relevantti myös viestinnän tutkimukselle. Analyysi perustuu diskurssintutkimukseen, jonka keinoin analysoidaan noin 500:sta pistokoemaisesti kerätystä otsikosta koostuva data. Data on kerätty Iltalehden sekä Ilta-Sanomien paperi- ja digilehdistä vuonna 2023 ja 2024. Tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät ovat läsnä otsikoissa, joista tekijä häivytetään, missä tilanteissa tekijä häivytetään sekä millä keinoilla tekijän häivyttäminen tapahtuu. Aineisto osoittaa, että tekijä häivytetään otsikoista esimerkiksi silloin, kun kyse on vasta tutkinnan vaiheessa olevasta teosta. Tyypillisimmin tekijä-viittauksia vältetään kertomalla asiasta uhrin kautta. Merkittävää on kuitenkin se, että rikoksista, joissa epäilty tai tekijä on nainen, on todennäköisempää kertoa sukupuoli jo otsikossa. Miesten kohdalla rikoksista uutisoitaessa on todennäköisempää sekä rikosepäilyn että tuomion kohdalla, että tekijän tai epäillyn sukupuoli ei paljastu otsikossa, kuin verrattuna rikoksiin, joissa (epäilty) tekijä tekijä on nainen.

Tutkielmassa tarkastellaan Kotimaa-lehden pääkirjoituksia ensimmäisen maailmansodan aikana, erityisesti keskittyen siihen, miten lehti käsittelee sotaa ja siihen liittyviä tapahtumia. Analyysissa pyritään selvittämään, saivatko tietyt taistelut tai vaiheet enemmän huomiota lehdessä, ja oliko lehdellä erityistä kommentointia sotatapahtumista. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, miten lehti suhtautuu Venäjän sotatoimiin ja sen liittolaismaihin, kuten Serbiaan. On selvää, että lehti suhtautuu myönteisesti sodan alkuvuosina Venäjään tai sen liittolaisiin. Uutisoinnissa erityisesti Saksa koki kovaa vastustusta ja ankaraa kritiikkiä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten ensimmäinen maailmansota vaikutti Suomen olosuhteisiin ja erityisesti luterilaiseen kirkkoon. Aineistona käytetään Kotimaa-lehden pääkirjoituksia vuosilta 1914–1918, ja analyysi etenee kronologisesti ja keskittyy tekijän mielestä tärkeimpiin tapahtumiin. Uutisointi sodan tapahtumista jatkuu koko maailmansodan ajan suhteellisen muuttumattomana. Lehti oli aktiivinen sodan aikana, mutta sen uutisointi väheni merkittävästi maaliskuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917, jolloin Suomen sisäiset tapahtumat saivat tilaa uutisotsikoissa. Kotimaa keskittyy erityisesti länsi- ja itärintaman tapahtumiin, korostaen sotatoimien aineellisia ja taloudellisia kustannuksia. Merellä tapahtuneet taistelut, erityisesti taistelut Saksan, Englannin ja Yhdysvaltojen välillä, herättivät paljon huomiota ja keskustelua. Sotatapahtumien lisäksi Kotimaa uutisoi myös muista tapahtumista, kuten asuntopulasta ja vankien tilanteesta. Puolueettomien maiden asema oli vaikea, ja sodan päättymistä odotettiin kaihoten. Kristillinen näkökulma on vahvasti läsnä uutisoinnissa ja Kotimaa kommentoi sotaa erityisesti kristillisestä näkökulmasta. Kommentointi korostuu kuvatessa sodan kauheuksia ja ihmisten itsekkyyttä. Kotimaa käsitteli uskonnollisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä sodan aikana. Papin ja seurakunnan välinen suhde tiivistyi, ja uskonnollisuus oli osa kansan yksityiselämää. Sota herätti uskonnollisia kysymyksiä, ja Kotimaa esitti näkemyksen, että sodalla olisi pitkäaikaisia vaikutuksia kristillisyyteen. Sodan vaikutukset Suomessa saivat tilaa lehdessä, erityisesti työttömyyden ja asunnottomuuden näkökulmista. Lehti käsittelee Suomen kirkon tilannetta, jossa maaliskuun vallankumouksen vaikutukset saivat tilaa uutisoinnissa. Saksaan ja Itävalta-Unkariin liittyvissä asioissa Kotimaan asenne vaihtelee sodan aikana, mutta lopulta kohti sodan loppua asenne näitä maita kohtaan muuttui myönteisemmäksi. Kotimaan suhtautuminen Venäjän sotatoimiin pysyi suhteellisen samana melko koko maailmansodan ajan.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Alli Nissisen ajatuksia hänen oman aikansa yhteiskunnasta ja perhearvoista. Hän oli 1900-luvun alun merkittävä porvarillisen naisasialiikkeen vaikuttaja. Nissinen osallistui naisasialiikkeen järjestötoimintaan mm. Naisasialiitto Unionissa, Martta-yhdistyksessä ja Suomalaisessa Marttaliitossa. Hänen elämäntyönsä keskittyi naisasialiikkeen ohella erityisesti pienten lasten opettamiseen. Nissisen omistamaa valmistavaa koulua pidetiin aikanaan parhaana valmistavana kouluna. Hänet valittiin kansanedustajaksi ensimmäisille valtiopäiville, ja hän toimi eduskunnassa vuosina 1907–1909. Poliittisesti Nissinen oli osa fennomaanista liikettä ja myöhemmin nuorsuomalaista puoluetta, jonka listoilta hän ponnisti eduskuntaan. Työni tarkastelun ajankohta rajoittuu vuosien 1884–1926 väliselle ajanjaksolle. Ajanjakso alkaa Nissisen järjestö- ja opetustyön alusta päättyen hänen kuolemaansa. Näistä tärkeimmät vuodet ovat 1899–1916, jolloin Nissinen oli aktiivisimmillaan vaikuttajana ja kirjoittajana. Tällä ajanjaksolla hänen opetustyönsä työmuodot vakiintuivat hänen omassa koulussaan. Nissinen oli tällöin aktiivinen järjestötoiminnassa, hänellä oli suuri vaikutus esimerkiksi Martta-yhdistyksen syntyyn. Erityisesti hän vaikutti Emäntälehden kautta, sen päätoimittajana ja ahkerimpana kirjoittajana. Tutkimuskysymykseni on, onko Nissinen klassinen naisasialiikkeen edustaja kuten hänet useimmiten kuvaillaan. Tarkastelen Nissisen esittämien näkökantojen sopivuutta 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun perheen ja naisten aseman muutokseen. Tutkin miten Nissinen ilmentää omaa käsitystään yhteiskunnan ideaalista ja naisten asemasta yhteiskunnassa. Arvioin Nissisen ajatuksia mikrohistoriallisella otteella. Mikrohistoriallisessa historiantutkimuksessa tutkimuksen huomio keskitetään yksilöön tai paikalliseen historiaan. Seuraan Nissisen järjestötöitä ja naisasiajärjestöjen yleisiä tapahtumia ja vertaan kvalitatiivisesti Nissisen kirjoituksia yleiseen naisasialiikkeen toimintaan. En vertaa asiayhteyksiä yleiseen tilanteeseen Nissisen ajan yhteiskunnassa, vaan enemmänkin Nissisen omaan viitekehykseen, porvarillisen naisasialiikkeen toimijoista esitettyihin tulkintoihin ja ajatuksiin. Pyrin löytämään yhtäläisyyksiä hänen ja kanssa eläjiensä jälkeensä jättämästä materiaalista ja tutkimusten tulkinnoista. Tähän liittyi vahvasti Nissisen työtoveri Lucina Hagman. Hän toimi Nissisen mentorina ja tärkeänä työparina läpi Nissisen elämän. Yhtenä tutkimuskysymyksenäni on, mitä osia Hagmanin teorioista Nissinen kannatti kirjoituksissaan. Tutkimukseni lähdemateriaalit ovat osaltaan tarkoitettu aikalaiskauden vaikuttamiseen ja niiden taustojen ymmärtämien ei ole aina helppoa. Tutkimukseni merkittävin lähdeaineisto on Nissisen Emäntälehteen kirjoittamat artikkelit. Kirjoituksista saa selkeän käsityksen Nissisen aatteellisesta vakaumuksesta ja hänelle tärkeistä asioista. Nissisen jälkeensä jättämä lähdeaineisto on kirjoitettu pääsääntöisesti tukemaan naisasialiikkeen tavoitteita. Porvarillisella naisasialiikkeellä oli ollut hankaluuksia saada asiaansa kuulluksi kansan syvien rivien parissa. Liike halusi keskittyä korkeammiksi koettuihin päämääriin, ei käytäntöön. Yleisestä linjasta poiketen nuorsuomalaiset Unionin jäsenet yrittivät Lucina Hagmanin johdolla levittää toimintaa myös työläisnaisten keskuuteen. Nissisen toiminta ja kirjoitukset olivat yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa siitä, miten koulutuksen ja järjestötoiminnan kautta suomalainen naisasialiike näki ja toteutti omalta osaltaan suomalaisen yhteiskunnan murrosta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Käyttämäni lähdemateriaalin kautta ei voi haastaa aiemman tutkimuksen näkemystä Nissisestä. Nissisen toiminnassa ja kirjoittamisessa näkyi, miten suomalainen koulutus ja naisasialiikkeen toiminta nivoutui yhteen. Nissinen myötäili Lucina Hagmanin kasvatusoppia ja poliittista toimintaa. Sääty-yhteiskunnan hajotessa ydinperhemalli ja sivistyneistö tai jopa ”keskiluokkaisuus” oli muodostumassa uudeksi perhenormiksi. Oikeisto- ja kielipuolueiden välinen kilpailu näkyi naisasiayhdistysten sisällä ja loppujen lopuksi naisasialiike ei yhdistynyt naisasian taakse yli puoluerajojen. Luokka ja kielierot jakaannuttivat toiminnan yleistä poliittista toimintaa myötäileväksi. Eripura ja ristikkäisveto kärjistyi, kun naisasian keskeinen tavoite, eli äänioikeus, saatiin läpi. Naisasialiike menetti merkityksensä, kun keskeinen yhdistävä tekijä hävisi. Naisasialiike ja sen keskeiset toimijat myötäilivät rakenteellisia muutoksia ja pyrkivät edistämään naisten omaa asiaa painottaen omaa poliittista näkökantaansa.

Naiset ovat useimmiten päävastuussa jokapäiväisestä ansiotyön, lastenhoidon ja kotitöiden sujuvasta yhteensovittamisesta, niin tutkimusten valossa kuin käytännönkin kokemusten mukaan. Mikäli naisten elämän tarkastelussa keskitytään ainoastaan ansiotyöhön, perheeseen ja kotiin liittyviin tehtäviin ja toimintoihin, kuva naisten arkielämän kokonaisuudesta jää vaillinaiseksi. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan naisten arkielämää ja sen eri osa-alueita. Tutkimuksessa laajennetaan tarkastelunäkökulmaa ansiotyön ja perhe-elämän lisäksi naisten vapaa-ajan sisältöä ja sen merkitystä naisten elämänkokonaisuudessa. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten naisten arkielämä ja horisontaalinen elämänkokonaisuus rakentuu naistenlehdessä ja millaista naiskuvaa naistenlehdessä rakennetaan aineiston perusteella. Keskeisinä teoreettisina käsitteinä käytetään arkielämän ja naistutkimuksessa paljon käytetyn elämänkokonaisuuden käsitettä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena sisällönanalyysinä. Tutkimuksen aineistona on käytetty yhden Suomen luetuimman naistenlehden eli Kodin Kuvalehden vuoden 2010 vuosikerrasta valikoituneita lehtiartikkeleita, joissa haastatellaan eri ikäisiä ja eri taustaisia naisia ja käsitellään naisten elämää. Tutkimuksen aineiston perusteella naiset tekevät usein vaativaakin ansiotyötä, usein yrittäjyyden muodosssa, mutta hoitavat vaivatta myös lapset ja kodin. Ansiotyön ja perhe-elämän yhdistäminen kotitöineen ei ole naistenlehden naisille ongelma tai ainakaan siihen liittyviä haasteita ei tuoda esille lehden artikkeleissa. Kotitöiden osalta nainen hoitaa sekä perinteiset naisten kotityöt kuten ruuanlaiton, siivouksen ja lastenhoidon lisäksi myös ns. miesten työt eli he myös rakentavat ja remontoivat itse kotia. Aineiston naiset nostavat oman puolisonsa panoksen esille arkisten kodin töiden hoitajina. Naistenlehden naisella on aikaa myös omille harrastuksille, kuten liikunnalle ja vapaaehtoistyölle. Kodin Kuvalehti rakentaa tutkimuksen tulosten perusteella kuvaa 'Can do'-naisesta, jolle mikään haaste ei ole mahdoton. Naiset haluavat panostaa sekä työelämään että perheeseen ja kotiin. Naiset eivät kuitenkaan ole superäitejä, jotka hautaavat omat tarpeensa ja tunteensa. Ainakin naiset ovat panostaneet oman ajan ottamiseen suhteen, mikä kuluu erilaisissa harrastuksissa. Täysin itsekkäitä naiset eivät tässäkään asiassa ole, sillä aineiston perusteella naisten harrastukset painottuvat toisten auttamiseen vapaaehtoistyön kautta.

Tässä tutkimuksessa tarkastelun kohteena on naisen ihmisyys thaimaalaisen prostituution valossa. Tutkimuskysymyksiä on neljä: Millaista thaimaalainen prostituutio on sen omassa uskonnollisessa, kulttuurisessa ja yhteiskunnallisessa viitekehyksessä? Millainen thaimaa-laisen naisen ja prostituoidun asema on tässä viitekehyksessä? Millaista thaimaalaisen naisen ihmisyys on yhtäältä YK:n ihmisoikeussopimuksiin sisältyvän ihmisyyden periaatteen ja toi-saalta thaimaalaisen naisliikkeen (Foundation for Women -järjestö) näkökulmasta? Miten ihmisoikeus-käsite voidaan määritellä thaimaalaisessa kontekstissa? Tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Tutkimusaineistona on prostituutiota käsittelevä yhteiskuntatieteellinen, filosofinen ja feministinen kirjallisuus sekä jotkin YK:n ihmisoikeusasiakirjat. Naisen ihmisyyden tarkastelu toteutetaan valottamalla thaimaalaisen prostituution kehityksen yhteyttä globaaliin talouskasvuun ja turismin lisääntymiseen. Tutkimuksessa todetaan Thaimaan läpikäyneen kuluneiden vuosikymmenien aikana voimakkaan sosio-kulttuurisen murroksen, joka on vaikuttanut merkittävästi erityisesti naisten asemaan. Tutkimuksessa todetaan, etteivät yleinen talous- ja modernisaatiokehitys ole taanneet naisille työtä eivätkä sosio-ekonomisen aseman parantumista. Tutkimuksessa tarkastellaan prostituution yleisyyttä Thaimaassa, ja sen todetaan olevan yhteydessä kapitalistiseen markkinatalouteen: prostituutiolainsäädännön hyväksyessä prostituution taloudellisen tulon lisääjänä seksiteollisuus on vakiintunut thai-maalaisessa yhteiskunnassa. Tutkimuksessa tarkastellaan thaimaalaisen yhteiskunnan sosio-ekonomista epätasa-arvoa, jossa miestä pidetään naiseen nähden ensisijaisena: mies on julkinen toimija ja nainen yksityinen vastaamalla perheen kunniasta. Koska kaupallinen seksi on sallittua miehelle, prostituution kysyntä on suuri. Tutkimuksessa tarkastellaankin kaupallista seksiä miehen kyseenalaistamattomana oikeutena ja kulutusvalintana. Thaimaalainen seksiteollisuus kytkeytyy tutkimuksessa yhteiskuntien yleiseen seksualisoitumiskehitykseen ja nk. seksuaalipoliittiseen libertarianismiin. Tutkimuksessa osoitetaan, että sekä nk. hyvät naiset (vaimot) että huonot naiset (prostituoidut) ovat thaimaalaisessa sukupuolikulttuurissa ja -hierarkiassa välttämättömiä. Miesten toiminnan ollessa rajoittamatonta thaimaalaisen kulttuurin ja prostituution todetaan ilmentävän miehistä ja rakenteellista valtaa, jonka puitteissa nainen ja prostituoitu ei ole ihminen samoin kuin mies (YK-näkökulma). Tutkimuksessa todetaan, että prostituution pitäminen liiketoimintana on ongelmallista. Koska prostituutio koskettaa koko ihmistä ja hänen fysiologisia, psykologisia ja emotionaalisia ominaisuuksiaan, prostituution ei tutkimuksessa katsota pelkistyvän vain ruumiin myymiseksi. Prostituution koskettaessa koko ihmistä tutkimuksessa nimitetään maksullista seksiä myös maksulliseksi ihmisyydeksi. Tutkimuksessa todetaan myös, että thaimaalaisen prostituution ja prostituoitujen ymmärtämisen edellytyksenä ovat thaimaalaisen yhteiskunnan ja naisten omat lähtökohdat (järjestönäkökulma).

Fin de siècle -ajalla taiteen kuolemakuviin valittiin tyypillisesti nuori, kaunis, valkoinen, alaston nainen, joka kuvattiin viattomana uhrina. Toinen yleinen tapa oli esittää nainen kuoleman personifikaationa, vaarallisena ja syntisenä femme fatale -viettelijänä. Keskityn tutkielmassani neljään teokseen: Félicien Ropsin Ihmisparodia-akvarelliin (1887–1891), Edvard Munchin Marat’n kuolema I -öljyvärimaalaukseen (1907), Oscar Parviaisen Loppu-öljyvärimaalaukseen (1910) ja Sarah Bernhardtin noin vuonna 1873 tapahtuneeseen hauta-arkussa makaamiseen, josta on olemassa valokuvia. Tutkin teosta performatiivisena kehollisena esityksenä ja kutsun sitä nimellä Arkku. Käytän hyväkseni taidehistorian kuva-analyysiä, etenkin lähilukemista ja vastakarvaan lukemista, ja sukupuolentutkimuksen metodologiaa. Tutkielmassani Arkku-teos haastaa perinteisiä kuvakonventioita ja mahdollistaa vastakarvaan luvun. Kuvakulttuurilla on valta vaikuttaa siihen, miten kuolema koetaan. Kuvalliset representaatiot kietoutuvat myös naissukupuoleen liitettyihin asenteisiin. Miehen katse (male gaze) dominoi fin de siècle -ajan kuvakulttuuria. Kuolemakuvissa nainen usein kutistettiin vartaloksi, hallittavaksi lihaksi, katseen kohteeksi ja miellyttämisen välineeksi. Fokus oli usein naisen alastomassa ruumiissa ja siitä fantasioinnissa. Tutkielmani tarkoitus on purkaa näitä naisiin ja kuolemaan yhdistettyjä sukupuolioletuksia ja kuvallista kuolemakulttuuria. Haluan nostaa esiin modernin naisen katseen ajan dominoivan katseen rinnalle ja luoda vastanarratiivia. Tavoitteenani on perehtyä siihen, miten misogyyninen, naista esineellistävä ja eroottinen naiskuva 1800- ja 1900-luvun taitteen kuolemakuvissa voitiin haastaa. Femme fatale -tyyppinen kuolemahahmo voidaan nähdä ajan siveellisen ja passiivisen naiskuvan vastakohtana: edistyksellisenä, seksuaalisena ja kapinallisena moraalisäätöjä vastustavana aktiivisena toimijana. Kuitenkin Sarah Bernhardt naistaiteilijana tarjosi omalla teoksellaan monisäikeisemmän ja väkevämmän vastineen. 1800-luvun lopun kuolemakuvarepresentaatioiden vaikutus ulottuu nykypäivään. Seksualisoiva, väkivaltainen katse ei ole kadonnut. Samoin yhä edelleen huomio on taattu mediassa, kun kuolema korjaa nuoren, viattoman ja kauniin naisen.

Lisääntyminen on läpi historian määrittänyt keskeisesti naisten elämää. Kuitenkin viimeisen sadan vuoden aikana lisääntymisestä on tullut paljon vapaampi valinta naiselle. Siitä, hankkiiko nainen lapsia vai ei, kenen kanssa, kuinka monta, ja missä iässä, on tullut hänen oma valintansa. Parantuneet raskauden ehkäisykeinot ovat mahdollistaneet naisille vapauden päättää omasta kehostaan ja näin ollen vapaammin omasta elämästään. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää abortin ja ehkäisypillerin roolia naisten raskauden ehkäisykeinoina Suomessa 1950–1970-luvuilla. Tutkimuksen lähteinä on käytetty aikalaislähteitä, tilastoja sekä tutkimuskirjallisuutta. Tutkimuksen alussa keskitytään tarkemmin ehkäisyn historiaan, jonka jälkeen siirrytään aborttiin sekä ehkäisypilleriin. Aihe liitetään aikakauden yhteiskunnallisiin muutoksiin. Abortin yhteydessä käsitellään sekä laillista että laitonta aborttia. Tutkimustulosten mukaan aborttia käytettiin yleisesti syntyvyyden säännöstelykeinona kyseisellä ajanjaksolla. Lailliseen aborttiin turvautuivat ennen kaikkea naimisissa olevat, alempaan sosiaaliluokkaan kuuluvat usean lapsen äidit. Ennen vuotta 1970 laillisen raskauden keskeytyksen saivat sosiaalineuvoloissa helpommin naimisissa olevat kuin naimattomat naiset. Laillisten aborttien määrä kasvoi koko tarkastelujakson ajan. Ehkäisypilleri ei tutkimustulosten mukaan saavuttanut Suomessa niin suosittua asemaa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Iso-Britanniassa. Kuitenkin kysyntää ehkäisypillerille oli myös Suomessa ja vuonna 1967 Suomessa oli markkinoilla jo kahtakymmentä eri merkkistä ehkäisypilleriä. Ehkäisypilleriä käytti enimmillään noin 10,9 prosenttia hedelmällisyysikäisistä naisista. Suomessa kondomi pysyi suosituimpana ehkäisykeinona 1960- ja 1970-luvuilla. 1960-luvulla ehkäisypilleri oli aikalaislähteiden mukaan toiseksi suosituin ehkäisykeino, mutta 1970-luvulla kierukka syrjäytti ehkäisypillerin.

Tutkielma kuuluu työelämän tutkimuksen alaan. Se käsittelee seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen työyhteisössä liitettyjä normeja sekä keinoja edistää sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työyhteisössä ottaen huomioon myös sukupuolen moninaisuuden. Tutkielman kontekstina ovat seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta koskevan yhteiskunnallisen keskustelun aktivoituminen 2000-luvulla sekä työelämää säätelevän lainsäädännön muutokset, jotka asettavat työnantajille muodollisia velvoitteita edistää yhdenvertaisuutta. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka aineistona on viisi haastattelua. Haastateltavat ovat seksuaalivähemmistöön kuuluvia naisia, joista kukin työskenteli haastatteluhetkellä tai sitä aiemmin suorittavassa työssä. Haastateltavien koulutustaso on matala. Haastateltavien valinta koulutustaustan ja työtehtävien laadun perusteella perustuu pyrkimykseen tehdä työelämän tutkimuksessa näkyväksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemuksia ei-akateemisissa ammateissa. Tutkielmassa hyödynnetään myös kirjoittajan pitämän Sukupuolen moninaisuus näkyväksi työelämässä – konkreettisia keinoja etsimässä -työpajan tuloksia. Tutkielma kuvaa sitä, miten seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyvät normit ilmenevät työyhteisön sosiaalisessa vuorovaikutuksessa sekä millä tavoin sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät normit ovat yhteydessä toisiinsa. Sukupuoliodotukset ovat usein seksualisoituja, ja seksuaalisuuden sääntelyyn liittyy sukupuolinormeja. Seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät normit ja sosiaaliset rakenteet ovat kytköksissä työntekijöiden hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen sukupuolinormien tavoin. Avoimuuteen ja salaamiseen usein liittyvä stressi ja paine tuovat seksuaalivähemmistöjen työhyvinvointiin ja koettuun työilmapiiriin oman ulottuvuutensa. Seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin liittyvien kokemusten vaikutukset työssä jaksamiseen ja terveyteen ovat melko tutkimaton alue Suomessa. Aineisto osoittaa, että työyhteisön arjessa sukupuolta tuotetaan ja sukupuolten kulttuurisia rajoja määritellään monissa sellaisissa käytännöissä, joita ei perinteisesti ole säädelty virallisesti ja joiden normatiivista merkitystä ei ole aina havaittu työorganisaatioissa. Tällaisia käytäntöjä ovat esimerkiksi työntekijöiden väliset sosiaaliset suhteet ja työyhteisön epäviralliset puhetavat. Jotta työelämän bsukupuolittuneita ja heteronormatiivisia rakenteita voidaan purkaa ja työelämän yhdenvertaisuutta edistää, on kiinnitettävä huomiota myös näihin epävirallisiin ja joskus vaikeasti hahmotettaviin kulttuurisiin käytänteisiin, ei ainoastaan työelämän viralliseen säätelyyn. Johtopäätöksissä eritellään konkreettisia keinoja hetero- ja sukupuolinormien purkamiseksi työyhteisöissä sekä pohditaan 1.1.2015 voimaan tulleiden yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakien muutosten merkitystä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiselle tulevaisuuden työelämässä. Tasa-arvolaki kieltää muun muassa sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän ja velvoittaa työnantajat, viranomaiset ja koulutuksen järjestäjät ennaltaehkäisemään tällaista syrjintää. Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän muilla kuin sukupuoleen liittyvillä perusteilla ja velvoittaa työnantajat, viranomaiset ja koulutuksen järjestäjät edistämään yhdenvertaisuutta muun muassa seksuaaliseen suuntautumiseen liittyen.

Tutkielmassa tarkasteltiin, minkälaisia merkityksiä suomalaiset naisamatöörinyrkkeilijät ja nyrkkeilyvalmentajat antoivat puheessaan ruumiillisuudelle, sukupuolelle ja nyrkkeilyn maskuliinisuudelle, sekä minkälaisia kannanottoja naisnyrkkeilijät ja nyrkkeilyvalmentajat esittivät naisten roolista nyrkkeilyssä ja minkälaisena suomalaisen naisnyrkkeilyn asema näyttäytyi. Ruumiillisuuden tarkastelussa pyrittiin selvittämään, miten ruumiillisuus merkityksellistyi nyrkkeilyssä ja mistä nyrkkeilyn fyysinen pääoma (Bourdieu, 1984) muodostui diskursseissa. Naisnyrkkeilyä koskevaa tutkimusta on olemassa hyvin vähän, ja valtaosa nyrkkeilytutkimuksesta koskee ainoastaan miehiä. Naisnyrkkeily on ollut historiallisesti miesten laji ja yleistyessään se on kohdannut voimakasta vastustusta ja sitä on kritisoitu suomalaisessakin mediassa. Suomessa naisnyrkkeily sallittiin virallisesti vuonna 1988. Tutkielman lähestymistapana on kriittinen diskurssianalyysi, jossa pyritään tuomaan esiin sosiaalisia epäkohtia, kuten sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta ja epätasa-arvoa. Aineistona oli 10 suomalaisen amatööritasolla kilpailevan tai kilpailleen naisamatöörinyrkkeilijän sekä kolmen nyrkkeilyvalmentajan teemahaastattelut. Yhteiset haastatteluteemat koskivat nyrkkeilyn maskuliinisuutta, naisten asemaa nyrkkeilyssä ja ruumiillisuuden merkitystä nyrkkeilyssä. Lisäksi nyrkkeilijöiden teemoihin kuului vuoden 2012 varustekiista hameen pakollisuudesta sekä nyrkkeily muille elämän osa-alueille heijastuvana, ja valmentajien teemoihin kuului valmennustausta. Nyrkkeilijän nopeus ja ketteryys merkityksellistyivät aineistossa tärkeimmiksi nyrkkeilijän ominaisuuksiksi. Tulos poikkeaa aiemmasta miesnyrkkeilytutkimuksesta, jossa ruumiillinen pääoma on perinteisesti sijoitettu vahvaan ja lihaksikkaaseen miesruumiiseen. Ruumiillisuus merkityksellistyi aineistossa myös itsevarmuuden kasvun ja toisaalta syömishäiriöden kautta. Naisnyrkkeilijöiden puheessa ilmeni myös ristiriitaisuutta nyrkkeilyssä ja muualla yhteiskunnassa arvostetun ruumiillisen pääoman välillä. Aineistosta oli löydettävissä neljä erilaista sukupuolidiskurssia ja naisnyrkkeilyn aseman parantumisesta kertova muutosdiskurssi. Sukupuolta rakennettiin pääosin essentialistisesta diskurssista käsin, jossa sukupuolen nähtiin tuottavan eroa nyrkkeilijän taidoissa, voimassa ja luonteessa. Rakenteellisessa diskurssissa painotettiin nais- ja miesnyrkkeilyn epätasa-arvoista asemaa Suomessa. Esimerkkinä käytettiin nyrkkeilyseuroja, joihin ei oteta naisia jäseniksi. Lisäksi sosialisaatiodiskurssissa sukupuoli nähtiin kulttuurisen kasvatuksen tuloksena, ja sosiaalisen konstruktionismin diskurssisssa sukupuoli merkityksellistyi sosiaalisena rakenteena, jota performoidaan ja uusinnetaan nyrkkeilyn sosiaalisissa käytännöissä.

Kahden ensimmäisen vuosisadan kristityt kokoontuivat tavallisesti seurakuntalaisten kodeissa. Varhaiskristillisistä teksteistä selviää, että jotkut näistä kodeista olivat naisten omistuksessa. Lisäksi varhaiskristillisissä kirjoituksissa mainitaan naisia, joiden kodeissa mahdollisesti kokoontui seurakunta. Lähdetekstien informaatio näistä naisista on yleisesti ottaen hyvin niukkaa. Lähdetekstien lisäksi tietoja heistä voidaan kuitenkin pyrkiä saamaan tarkastelemalla esimerkiksi heidän sosiaalista kontekstiaan. Erityisen tärkeitä teemoja sosiaalisen kontekstin tarkastelussa ovat kreikkalais-roomalaiset naiset omaisuutensa itsenäisinä omistajina sekä ensimmäisten vuosisatojen kodeissa kokoontuvat seurakunnat näiden naisten toimintaympäristöinä. Tämän tutkielman aiheeseen liittyviä teemoja ovat muun muassa kreikkalais-roomalaisten naisten omistus- ja vaikutusmahdollisuudet, kreikkalais-roomalaisen kodin ”yksityisyys”, seurakuntien luonne kreikkalais-roomalaisiin yhdistyksiin verrattuna sekä suhtautuminen antiikin kirjoituksiin primäärilähteinä. Edellä mainittujen teemojen tutkimuksessa on viime vuosikymmenien ja vuosien aikana löydetty uusia näkökulmia, jotka valaisevat myös kuvaa naisista, joiden kodeissa kokoontui seurakunta. Kreikkalais-roomalaisilla naisilla oli suhteellisen usein mahdollisuus omistaa oma omaisuutensa. Tämän edellytyksenä oli yleensä naisen isän kuolema sekä se, että mahdollinen avioliitto oli solmittu siten, ettei nainen ollut tullut miehensä vallan alaiseksi. Omaisuutta ei ollut pelkästään yläluokkaisilla naisilla, vaan myös esimerkiksi vapautetut orjat saattoivat työllään ansaita huomattaviakin omaisuuksia. Itsenäisesti omaisuutensa omistavat naiset olivat useimmiten todennäköisesti leskiä. Nämä naiset olivat tottuneet yhteiskunnassaan siihen, että varakkailla henkilöillä oli erilaisia velvollisuuksia, joihin kuuluivat muun muassa erilaiset julkiset tehtävät sekä erilaisten ryhmien ja yksittäisten henkilöiden suojelijoina toimiminen. Naisia toimi muun muassa kreikkalais-roomalaisten yhdistysten suojelijoina, jolloin he esimerkiksi tarjosivat kodeissaan yhdistyksille kokoontumistilat. Yhdistykset olivat yksi tärkeimmistä kodeissa kokoontuvien seurakuntien taustamalleista; seurakuntia voidaan sanoa yhdeksi yhdistyskulttuurin ilmentymäksi. Muita tärkeitä taustamalleja olivat juutalaisuus sekä kreikkalais-roomalaiset perhekunnat. Kaikki nämä taustamallit antoivat ainakin osittain positiivisen kuvan toimintamahdollisuuksista naiselle, jonka kodissa kokoontui seurakunta. Tutkimuksessa ajatellaan nykyään yleisesti, että naisten asema kristinuskossa muuttui huonommaksi kristinuskon alkuaikojen jälkeen. Siitä, miksi tämä tapahtui, ei olla yksimielisiä. Tähän kysymykseen vastaavia teorioita ei voida pitää tyydyttävinä, koska ne erehtyvät jo alkuoletuksissaan yksinkertaistamaan kuvaa maailmasta, jossa varhaiset kristityt elivät. Täydellistä vastausta kysymykseen ei voidakaan saavuttaa, mutta ottamalla monipuolisesti huomioon erilaisia ilmiöön vaikuttaneita tekijöitä päästään luultavasti lähemmäs oikeaa lopputulosta. Kahden ensimmäisen vuosisadan naiset olivat kodeissaan kokoontuvissa seurakunnissa johtajanasemissa. He todennäköisesti johtivat Herran aterian viettoa ja ”kaitsivat” seurakuntaansa. Kreikkalais-roomalaisessa yhteiskunnassa vallitsi yleisemminkin toimintatapoja, joiden mukaan nainen voitti tarpeeksi suurella varakkuudella sukupuolensa asettamat esteet. Kristityt seurasivat tätä toimintatapaa. Naisten johtavat asemat kodeissaan kokoontuvissa seurakunnissa eivät siis mitä todennäköisimmin johtuneet kristittyjen pyrkimyksistä sukupuolten väliseen tasa-arvoon tai kristittyjen naisten emansipaatiosta. Sen sijaan nämä asemat olivat seurausta naisten suhteellisesta varakkuudesta.