Browsing by department "Institutionen för världens kulturer"

Pro gradu -tutkielmani tarkastelee Sisä-Mongolian autonomisen alueen pitkäaikaisen johtajan, Ulanhu:n, tuomitsemista kapinallisryhmittymien tuottamissa dokumenteissa kesällä 1967 kulttuurivallankumouksen (1966 – 1969 tai 1966 - 1976) toisena vuonna. Sisä-Mongolian kulttuurivallankumousta on pidetty yhtenä väkivaltaisimmista koko Kiinan kansantasavaltaa terrorisoineen kulttuurivallankumouksen historiassa. Ulanhu oli siirretty johtajan asemistaan jo vuotta aikaisemmin, mutta hänen avoin julkinen tuomitsemisensa mediassa alkoi vasta Elokuun lopulla vuonna 1967. Primääriaineistonani on Japanilaisen Sisä-Mongolialaislähtöisen tutkijan Yang Haiyin:in kokoama aineistopaketti, josta käytän kymmentä kapinallisryhmittömien tuottamaa dokumenttia, joissa Ulanhu:ta kritisoidaan hänen omien puheidensa perusteella, lainauksin noin kahdenkymmenen vuoden ajalta ennen kulttuurivallankumousta. Alkuperäisaineistojen sisällön kuvailun ja tulkinnan lisäksi pyrin vertailemaan millä tavalla kapinallisten tuottamat tekstit eroavat Ulanhun alun perin tuominneen Qianmen Hotellin kokouksen loppuraportista heinäkuulta 1966. Tällä tavoin pyrkimykseni on tarkastella, mitä kapinallisryhmittymien dokumentit kertovat kulttuurivallankumouksen etenemisestä, ja millä tavoin ne ovat mahdollisesti vaikuttaneet tuleviin tapahtumiin, kuten mongoliväestöön kohdistuneeseen ns. kaiva ja eliminoi –kampanjaan, jossa etsittiin väitetysti maanalaisesti toimineen separatistisen Sisä-Mongolian kansan vallankumouspuolueen jäseniä. Tutkielman rakenteen voi jakaa kahteen pää osaan. Ensimmäisessä esittelen tapahtumien taustoja keskittyen Sisä- Mongolialaisiin autonomialiikkeisiin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja Ulanhu:n rooliin näiden liikkeiden yhdistäjänä ja liittäjänä Kiinan kommunistisen puolueen alaisiksi. Toinen osa tutkielmasta keskittyy Sisä-Mongolian kulttuurivallankumouksen tarkasteluun sekä mainittuja primäärilähteitä että näitä tukevaa tutkimuskirjallisuutta käyttäen. Toisen osan alussa esittelen Sisä-Mongolian kulttuurivallankumouksen päävaiheista ennen siirtymistä kapinallisten tuottamien aineistojen tarkasteluun ja näiden vertailuun Qianmen Hotellin raportin kanssa. Lopputulemana tutkimukseni näyttää, että kapinallisten dokumentit noudattelevat suurilta linjoiltaan jo vuotta aikaisemmin tuotetussa raportissa luotua pohjaa. Luokkakamppailun kiistämiseen ja Mao Zedong:in ajattelun vastustamiseen perustuneet alkuperäiset syytökset ovat vahvasti läsnä myös kapinallisten materiaaleissa. Kapinalliset kuitenkin loivat myös omaa sisältöä, mikä perustuu Ulanhu:n vanhojen puheiden tutkimiseen ja uudelleentulkintaan. Dokumenteissa myös näkyy tietyt kulttuurivallankumouksen yleiset kehityslinjat, kuten Liu Shaoqi:n tuomitseminen, joka pääsi vauhtiin vasta Qianmen Hotellin kokouksen jälkeen. Suoraa yhteyttä Sisä- Mongolian kansan vallankumouspuolueen vainoihin ei ole havaittavissa, mutta kapinallisten dokumentit sisältävät vihjeitä syytösten kehittymisestä mongoleja tuomitsevaan suuntaan.

Following the so-called migrant crisis in Europe, the number of Muslim asylum seekers invoking conversion to Christianity has increased considerably. It can be assumed that there are multiple motives behind the conversions – this thesis aims at increasing understanding of the experiences of those who have undergone a religious transformation. The means of achieving this objective include data from semi-structured interviews with ten self-proclaimed converts and three pastors working with people of Muslim backgrounds, analyzed by using qualitative content analysis. Each participant had his own unique experience about the conversion process, but there were also common aspects shared by the interviewees. For many, losing faith in Islam was affected by the societal problems in their home countries. Accordingly, the freedom and peace in Europe were linked to Christianity. Most of the participants had initially attended the congregations from other than religious motives. Many had felt alone, bored and depressed in a foreign country without meaningful activities, and therefore they had accepted the invitation to attend a church event in the absence of other competing options. The most common reason for becoming interested in learning more about Christianity was the dissonance between their earlier views and what they faced at the congregations. The interviewees had strong views about the differences between their old and new faiths, which is common among recent converts. However, most participants had at some point struggled between Islam and Christianity. The conversion had affected the lives of the participants significantly. All of them experienced that their feelings and attitudes had changed along with the conversion process. They felt that through following Jesus they had found a new kind of a peace and they had grown to be more loving and forgiving. According to the participants, the reactions of the families were mostly negative, including cutting ties, insults and threats, and in the most extreme cases also honour violence. The participants expressed that they had faced disapproval also from some Muslims in Finland, but there were also neutral and positive reactions. The participants hoped people would understand that among the people of Muslim backgrounds attending congregations there are those who have become ‘real Christians’. They underlined that the conversion is a long and challenging process – therefore, the example of Jesus should be followed in showing love and patience also to those who initially approach the congregations with non-religious motives. At a general level, the experiences disclosed by the interviewed converts are in line with the interviewed pastors’ observations about what is common among the people of Muslim backgrounds they have worked with.

Tutkielmani käsittelee Yhdysvaltojen vankilauudistusta ja etenkin miten siihen otettiin kantaa 1990-luvulla. Erityisen merkittävä tutkimuskohde tämä on siksi, että vankilauudistuksen myötä vankien määrä Yhdysvalloissa nousi jyrkästi. Valitsin metodikseni lähiluvun ja kohde elokuvaksi suositun, elokuvallisestikin arvostetun elokuvan The Shawshank Redemption- Avain pakoon (1994). Teoria pohjani oli elokuvien tunteisiin vetoavuudessa, ja etenkin siinä oletuksessa, että katsojalle on helppoa kertoa epäkohdista samaistuttavien hahmojen ja sympatiaa tuntemaan saavien kohtauksien avulla.Johtopäätökseni, jotka saavutin elokuvaa lähilukemalla, olivat että kyseinen elokuva on kriittinen erityisesti vankiloiden instituutionaalisuutta kohtaan, mutta myös väkivaltaisuutta tuotiin paljon esille ja kritisoitiin. Suurimmaksi kritiikiksi nousi kuitenkin vankilan jälkeinen elämä ja se, miten vankilatuomio valmistelee tai miten sen tulisi valmistella vankeja elämään vankilatuomion jälkeen. Tein myös huomion siitä, kuinka elokuva on sävyltään positiivinen, vaikka se käsitteleekin rankkoja aiheita. Juuri positiivinen sävy onkin luultavasti avain asemassa siinä, miksi elokuva on niin pidetty ja katsottu ja täten myös pystyy levittämään kritiikkiään tehokkaammin, kuin elokuva, joka ei ole yhtä suosittu.

Tutkielmassa tarkastellaan napolilaisten räp-artistien sanoituksissaan luomaa kuvaa Napolin kaupungista ja Etelä-Italiasta. Aineisto koostuu pääasiassa kuuden yhtyeen tai artistin ja heidän yhteistyöprojektiensa tuotannosta, josta on poimittu analysoitavaksi Napolia ja Etelä-Italiaa kommentoivia sanoituksia. Tutkielmassa käsitellyt artistit ovat Lucariello, Dope One, Clementino, Co'Sang, Rocco Hunt ja Enzo Dong. Tarkastelun kohteena on toisaalta Napolin kaupungin imago ja toisaalta napolilaisten identiteetti. Hiphopin kaltaisen urbaanin nuorisokulttuurin avulla voidaan päästä lähelle Napolin esikaupunkialueiden nuorison arkea, ja tutkimuksen kolmas keskeinen käsite onkin periferia. Aineistosta aukeavia pääteemoja on neljä: Napolin imago, etelän asema Italiassa, musiikin ja rikollisuuden suhde, sekä periferioiden nuorten elämä ja tulevaisuus. Napolin imagoon ovat vaikuttaneet erilaiset kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa esitetyt kuvaukset aina 1800- luvun vaihteen matkakirjoittajien kommenteista lähtien. Lisäksi kaupungin pitkä ja rikas musiikkiperinne on erityisesti tehnyt sitä tunnetuksi maailmalla. Räppäreidenkin käyttämällä napolin kielellä on suuri merkitys paikalliselle identiteetille, vaikka se on toisaalta aiheuttanut ennakkoluuloja ja esteitä artistien ymmärrettävyydelle muualla Italiassa. Etelä-Italia on politiikassa usein jäänyt Italian sisäiseksi periferiaksi, jota ei vuonna 1861 tapahtuneesta yhdistymisestä huolimatta juurikaan huomioida kansallisella tasolla. Alueellinen eriarvoisuus etelän ja pohjoisen välillä on edelleen huomattava. Ympäristöongelmat kietoutuvat osin järjestäytyneen rikollisuuden voimakkuuteen, ja valtio voi olla kansalaisille uhka sekä väkivallan että välinpitämättömyyden kautta. Räp-sanoitukset kertovat näistä ongelmista suorasukaisesti, mutta mukana ovat myös positiiviset teemat ja usko parempaan tulevaisuuteen. Erityisesti gangsta-räppiä on syytetty huonojen käyttäytymismallien välittämisestä nuorisolle. Vaikka Yhdysvaltojen mustan vähemmistön ja eteläitalialaisten aseman väliltä löytyykin yhtäläisyyksiä, poikkeaa napolilainen räp usein painotuksiltaan amerikkalaisten räppäreiden tematiikasta. Osa räppäreistä kirjoittaa kuitenkin aiheista suorasukaiseen tyyliin, mikä on johtanut pohdintoihin artistin vastuusta myös Italiassa. Periferioiden nuorison kohtaama tulevaisuus köyhyyden, korkean työttömyyden ja rikollisuuden piinamassa ympäristössä on keskeinen aihe napolilaisessa räpissä. Artistit taistelevat sanoituksillaan periferioiden nuoria kohtaan suunnattuja ennakkoluuloja vastaan, ja toimivat samalla rohkaisevina esikuvina seuraaville sukupolville. Napolilainen räp käsittelee monipuolisesti ja avoimesti sekä alueen ongelmia että ylpeydenaiheita, ja tarjoaa siten ajankohtaisen näkökulman Napolin ja Etelä-Italian nykyhetkeen.

Työ selvittelee pyhän ja tabun käsittein, kuinka puhe hyvästä ja oikeasta ruoasta jäsentää maailmaa ja tuottaa merkityksiä. Teoreettinen tausta on yhtäältä sosiaalisessa konstruktionismissa ja toisaalta Veikko Anttosen luotsaamassa pyhän sosiologian perinteessä, jossa pyhä määritellään kulttuuriseksi kategoriarajaksi. Työssä tarkastellaan, kuinka ihmisruumiin läpäisevä ja sitä muovaava ruoka ilmentää ja rakentaa ihmisen suhdetta yhteisöön. Hyvää ja oikeaa ruokaa jäsentävää merkityksenantoa tarkastellaan mahdollisena tapahtumapaikkana pyhän paikantamisen prosesseille ja (ihanne)ruumiiden ja (ihanne)yhteisöjen metaforisille kohtaamisille. Kun pyhiä rajoja tarkastellaan kulttuurisina konstruktioina, myös niiden paikantumiseen vaikuttavat valtasuhteet avautuvat tutkittaviksi. Tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksista vuosilta 2005-2009. Analyysin menetelmä on diskurssianalyysi, jonka avulla vuoden 2009 aineistosta erotellaan erilaisia tapoja merkityksellistää hyvää ja oikeaa ruokaa. Aineistosta hahmottuu viisi päädiskurssia: terveysdiskurssi (puhe oikeasta ravitsemuksesta ja kansanterveydestä), turvallisuusdiskurssi, kansallisuusdiskurssi (nationalistinen, suomalaisuus- ja kotimaisuuspuhe), oikeudenmukaisuuden diskurssi (ekologinen, eläinoikeus- ja oikeudenmukaisuuspuhe) ja luonnollisuusdiskurssi (luonnollisuus, aitous, vieraantuminen). Rajaamalla hyvää ja oikeaa diskursseissa ylläpidetään pyhiä rajoja ja niistä rakentuvaa järjestystä. Ruoallisesta kaaoksesta luodaan yhteiskunnallista kosmosta määrittelemällä, paikantamalla ja jäsentämällä sitä mm. tiedon ja valvonnan avulla. Käsitykset hyvästä ja oikeasta ruoasta muodostuvat diskurssien sulautumista, muuntumisista ja törmäyksistä. Kansallisuuden rajoille rakentuvalla kansallisuusdiskurssilla on yhdessä terveysdiskurssin kanssa hegemoninen asema hyvän ja oikean ruoan määrittelyssä. Koska oikeudenmukaisuusdiskurssi on niissä ylläpidettyjen rajojen suhteen välinpitämätön, törmäykset erityisesti ensimmäisen kanssa ovat ilmeisiä. Oikeudenmukaisuusdiskurssi ei myöskään ole osallinen kunnon ruoan käsitteen määrittelyssä. Kunnon ruoka muodostuu kansallisuusdiskurssin suomalaisuuspuheen, luonnollisuusdiskurssin aitouskäsitysten ja terveysdiskurssin ravitsevuuskäsitysten kohtaamisista ja muodostaa hyvän ja oikean hitaasti liikkuvan ytimen. Selkein diskursseissa rajautuva yhteisö on Suomi. Suomen valtion, maa-alueen ja yhteisön rajoille ankkuroituvat myös kaksi työssä esiin nostettua ruumiin ja yhteisön metaforaa. Niiden käsitykset suomalaisuudesta ja ideaalisesta Suomesta kuitenkin eroavat merkittävästi toisistaan. Nationalistinen ja terveysdiskurssi lyövät kättä kansanterveyspuheessa, jossa oikein ravittu, jaksava ja tuottava ruumis näyttäytyy ehtona tuottavalle yhteiskunnalle ja kasvavalle kasantaloudelle. Tätä vasten rakentuu luonnollisuus- ja oikeudenmukaisuusdiskurssien ja suomalaisuuspuheen kohtaamisista syntyvä vieraantumispuhe, joka etsii kadotettua identiteettiä ja aitoa elämää arjen rituaaleissa tapahtuvasta paluusta kuvitetuille juurille. Ennemmin kuin suoranaisena kritiikkinä, kaipuu luonnollisuuteen ja aitouteen näyttää toimivan energiaa antavana purkuaukkona kasvavan talouden yhteiskunnassa. Kummankin metaforan yhteydessä ongelman muodostavat sairaaksi syödyt ja lihavat ruumiit, jotka nähdään kyvyttöminä tai haluttomina osallistua ihanteen ja sille perustuvan järjestyksen (terveystaloudellisen tai kansallisluonnollisen) ylläpitämiseen ja ajautuvat näin hankalaan asemaan suhteessa yhteiskuntaan.

Työssäni analysoin Samuli Paulaharjun Kainuusta vuosina 1914–1916 keräämää kekriä käsittelevää aineistoa, verraten sitä hänen kirjassaan Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta (1922) esiintyvään kekriä käsittelevään osioon. Tarkoituksenani on selvittää, kuinka paljon Paulaharju on muunnellut ainestoa tai jättänyt jotain kirjasta pois. Paulaharjun tyyli on hyvin kansallisromanttinen ja tästä syystä vertaan Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta (1922) teosta hänen kahteen muuhun kirjaansa pohtien syitä juuri tämän tyylin käyttöön tämän kirjan kohdalla. Olen myös etsinyt Paulaharjua seuranneiden kerääjien Kainuun kekriä käsitteleviä katkelmia, jotta voisin selvittää Paulaharjun tarjoamien tietojen paikkansa pitävyyttä paremmin. Aineistonani 144 Suomen kirjallisuusseuran kansanrunousarkistojen arkistolaatikoiden katkelmaa Kainuun alueelta kekriä koskien. Näistä katkelmista 121 on Samuli Paulaharjun ja 23 on muiden keräämiä. Olen kerännyt aineistoni käymällä läpi Samuli Paulaharjun omat muistiinpanot Kainuusta sekä etsien alueen arkistolaatikoista kuolemaan, vainajiin ja vuotuisjuhliin liittyvää aineistoa, jossa mainittiin kekri. Primäärilähteenäni on myös Paulaharjun kirja Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta (1922) ja sekundäärilähteinä Syntymä, lapsuus ja kuolema. Vienan Karjalan tapoja ja uskomuksia (1924) ja Sompio. Luiron korpien vanhaa elämää (1939). Samuli Paulaharju keräsi elämänsä aikana suunnattomat määrät perinnettä eri puolilla Suomea. Uskontotieteessä tätä materiaalia ei tunneta kovin hyvin. Paulaharjulla oli kyky saada ihmiset puhumaan kuin huomaamattaan ja tästä syystä hän sai monilta tietäjiltä talteen materiaalia, joka muilta jäi saamatta. Hän keräsi materiaalia kesäisin ja kirjoitti sen puhtaaksi sekä kirjoiksi talvisin. Hänen kirjansa palauttavat hänen saamansa materiaalin takaisin ihmisille, joilta hän on sen kerännyt. Hänen pyrkimyksenään oli säilöä perinne ennen sen katoamista. Kekriä suurena vainajien muistelujuhlana on tutkittu 1800-luvulta lähtien ja 1900-luvun alussa historioitsija Helmi Helminen näki Suomen kekrin vietosta erottuneen neljä toistuvaa elementtiä. Nämä olivat saunassa kylpeminen, ruoan uhraaminen, maininta kekrittäristä sekä henkien karkotus. Analyysissäni käytän Helmisen elementtejä hieman muokattuina, sillä olen yhdistänyt saunomisen, kekrittäret ja henkien karkotuksen yhdeksi elementiksi ja lisännyt joukkoon kekrin suurena juhlana, enteiden lukemisen sekä uunin rikkomisella uhkailun. Tämä luokittelu tuntui järkevämmältä aineistostani nousseiden teemojen takia. Minun analyysissäni käytän siis viitenä toistuvana elementtinä kekrin luonnetta suurena juhlana sekä vuoden jakajana, ruoan uhraamista, henkien karkotusta, enteiden lukua ja uunin rikkomisella uhkailua. Samuli Paulaharjun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan toimittamien muistiinpanojen ja Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta (1922) vertailu kekrin kohdalla paljastaa Paulaharjun jättäneen teoksestaan pois tiettyjä katkelmia. Analyysissäni nostan ajan hengen vaikutusta Paulaharjun tyyliin ja pohdin hänen motiivejaan olla ottamatta kirjaansa juuri näitä katkelmia. Näissä kyseisissä katkelmissa nousee vahvasti side menneisyyden pakanatapoihin, joita voimakkaasti kotia, uskontoa ja isänmaata ihaillut Paulaharju ei ehkä halunnut sisällyttää kirjaansa.

Tutkielma analysoi kahden korealaisen sanomalehden, Hankyoreh ja JoongAng, uutisointia Etelä-Korean entisestä presidentistä Park Geun-hyesta ja Choi Soon-silista lahjonta- ja korruptioskandaalissa, johon liittyi myös Samsung Electronic:sin varapuheenjohtaja Jay Y. Lee. Artikkelit ja niistä tehty analyysi keskittyvät näihin kolmeen henkilöön. Lehdistä Hankyoreh edustaa liberaalia poliittista suuntausta, kun taas JoongAng on konservatiivinen sanomalehti, jolla on myös suorat perhesiteet Samsungiin. Nämä kaksi sanomalehteä valittiin tarkoituksella edustamaan kahta eri poliittista linjaa sillä oletuksella, että liberaali sanomalehti käsittelisi konservatiivisen presidentin skandaalia eri tavalla kuin konservatiivinen media. Analysoidut artikkelit sijoittuvat aikavälille lokakuusta 2016 maaliskuuhun 2017. Artikkelit kerättiin internetistä ja analysoidaan käyttäen metodeina framing-analyysia ja kriittistä diskurssianalyysia. Analyysi muodostuu sekä kvalitatiivisista että kvantitatiivisista elementeistä. Tuloksia vertaillaan myös aiempaan tutkimukseen liittyen erityisesti korealaisen lehdistön aiempaan sananvapauteen ja kykyyn toimia yhteiskunnassa väärinkäytösten paljastajana. Korealaisella lehdistöllä on aiemmin ollut suuria vaikeuksia kirjoittaa negatiivisesti erityisesti Samsungin kaltaisista taloudellisen vallan käyttäjistä, joten yksi tutkimuksen tavoitteista on paljastaa, kuinka nämä kaksi lehteä uutisoivat Leesta eritysesti verrattuna Choihin ja Parkiin. Artikkeleita analyysissa on yhteensä 206, joista 95 Hankyoreh:sta ja 111 JoongAngista. Kumpikin kirjoitti Choista yhtä negatiivisesti johtuen hänen vähäisestä vallastaan ja yleisestä epäsuosiostaan Koreassa. Hankyoreh kirjoitti Parkista myös erittäin negatiivisesti, kun taas JoongAng käytti joko negatiivista kehystä tai sekoitti negatiivisia ja positiivisia kehyksiä artikkeleissaan. Yllättävää kyllä, se ei kertaakaan suoraan puolustanut konservatiivista presidenttiä, kenties johtuen hänen hyvin vähäisestä kannatuksestaan. Sen uutisointi Parkiin liittyen oli kuitenkin vähemmän negatiivista kuin Hankyoreh:n, joka vaati hänen syrjäyttämistään skandaalin alusta lähtien. Hankyoreh asettui myös melko avoimesti Leeta vastaan ja odotetusti JoongAng puolusti häntä ja Samsungia hänen pidätykseensä saakka. Hankyoreh:n avoin negatiivisuus Leeta kohtaan ja myös JoongAngin varovainen kritiikki hänen pidätyksensä jälkeen voidaan nähdä merkkinä siitä, että korealainen media on entistä valmiimpi kritisoimaan paitsi poliittisia päättäjiä, niin myös taloudellisia johtajia. Kuitenkin Leesta kirjoitetut artikkelit olivat kauttaaltaan vähemmän negatiivisia kuin Parkista tai Choista kirjoitetut artikkelit kummassakin lehdessä.

Tutkimuskysymykset rakentuvat ja aineistoa analysoidaan taustateoriana uushenkisyyteen ja vaihtoehtohoitoihin liittyvät teoriat. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia reinkarnaatioon liittyviä parantamiskäsityksiä ja -käytäntöjä löytyy uushenkisistä vaihtoehtohoidoista. Kysymys jakautuu Meredith McGuiren mallin mukaisesti osakysymyksiin terveysihanteista, sairaus- ja parantamiskäsityksistä, sairauden syistä, diagnostiikasta, parantamis- ja terveyskäytännöistä sekä terapeuttisesta menestyksestä ja epäonnistumisesta. Tutkielman tavoitteena on myös selvittää millaisia käsityksiä tutkimukseen osallistuneilla on reinkarnaatiosta, ihmisestä, elämästä ja kuolemasta ja miten ne resonoivat uushenkisyyden kanssa. Aineistonhankinnan menetelminä käytetään puolistrukturoitua teemahaastattelua ja kirjoituspyyntöä. Aineisto koostuu kirjoituspyynnön sekä haastattelun keinoin saadusta tekstiaineistosta, jonka yhteenlaskettu laajuus on 203 sivua. Aineiston analyysimenetelmäksi on valittu sisällönanalyysi, joka toteutuu kahdessa osassa: Ensin käsitellään tutkittavien käsityksiä ihmisyydestä, elämästä ja kuolemasta, minkä jälkeen käsittelyyn nousevat reinkarnaatioon liittyvät parantamiskäsitykset ja -käytännöt. Tutkielma avaa näköalan nykyisiin reinkarnaatiokäsityksiin uushenkisyyden piirissä Suomessa. Käsitykset jälleensyntymästä vaihtelevat jossain määrin. Esiin tulleet käsitykset resonoivat vahvasti populaarissa uushenkisyyskirjallisuudessa sekä uushenkisyyden tutkimuksessa esitettyjen käsitysten kanssa. Yksi keskeisimpiä esiin tulevia käsityksiä on henkinen kehitys ja siihen liittyvä sielunsuunnitelman käsite. Sielunsuunnitelma -käsitteessä korostuvat oppiminen, vastuu ja ihmissuhteiden merkitys. Tutkielma tuo esiin erilaisia reinkarnaatioon liittyviä parantamiskäsityksiä ja -käytäntöjä. Kaksi pääasiallista reinkarnaatioon liittyvää sairaudenselitystä ovat 1. käsitykset menneen elämän traumatisoitumisesta sekä 2. sielunsuunnitelma -käsitys. Menneiden elämien parantamiskäytännöissä yhdistyvät pyrkimykset vapautua ongelmista ja samalla kehittyä henkisesti. Tutkielmassa huomioidaan uushenkisten parantamiskäytäntöjen sukupuolittuneisuus: 15/16 tutkimukseen osallistuneista on naisia. Aineiston perusteella ihmiset nykyisessä uushenkisyydessä etsivät menneitä elämiään eri tavoin esim. menneiden elämien regressioterapiassa, selvänäkijän vastaanotolla tai erilaisissa energiahoidoissa.

This Master’s thesis explores sport-for-inclusion programmes in the Helsinki capital region, a subject area which has been lacking critical investigation in Finland. The purpose of this study is to give an overview how these programmes are managed and delivered, as well as presenting possible improvements to the current system. There will be an analysis of the role which local NGOs play in the provision of such activities, alongside a discussion of how local authority and governmental actors are trying to promote work in the sector. The hypothesis of this study is that there is a discord between the various players involved in the delivery of these services, and that there is room for the existing strategy behind these programmes to be improved. International research has taken influence from the work of Pierre Bourdieu and his theory of social capital, which is thought to be generated through participation in inclusionary sports activities. Academics, including Fred Coalter and Ramon Spaaij, have paved the way for future researchers to take a critical approach to the study of these programmes. This, Helsinki-based, study will take inspiration from the international research to conduct an independent, and critical review, of the existing sport-for-inclusion work on-going in the capital region. Qualitative interviews with 11 key players in the Helsinki sport-for-inclusion arena were conducted in the research process of this study. Additionally, a critical examination of the existing Finnish sports legislature and promotional materials from these programmes helped to formulate an impression of how the system is operating. In the final discussion of this study it will be revealed that there is a field of tension between the various practitioners and policymakers in the local sport-for-inclusion sector. This is outlined with reference to the interviews and background research presented throughout the study. It is anticipated that the findings and recommendations given in this investigation can make a meaningful contribution to the healthy development of inclusionary sports programmes in the capital region and beyond.

Tutkimuksen kohteena ovat 2000-luvun alun ala-asteen uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppikirjat. Tutkimuksessa kysytään yhtäältä, miten sukupuolia esitetään oppikirjoissa. Toisaalta tarkastellaan oppikirjojen tarjoamia kuvia uskonno(i)sta sukupuolinäkökulmasta katsottuna. Tutkimus sijoittuu uskontososiologian kenttään, koska siinä tarkastellaan, miten uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusmateriaalit suhteutuvat yhteiskunnassamme eläviin sukupuolistereotypioihin. Oppikirjat heijastavat osaltaan yhteiskunnassamme vallitsevia arvoja ja käytäntöjä. Tutkimuksen lähtökohdat ovat kriittisessä feministisessä tutkimuksessa. Tarkoituksena on paljastaa, miten sukupuolia tehdään tutkituissa oppikirjoissa; taustalla on ajatus, että sukupuolet ovat poliittisesti, historiallisesti ja diskursiivisesti tuotettuja kategorioita. Sukupuolijärjestelmään sisältyy sukupuolten erilläänpito, hierarkia ja heteronormatiivisuus. Siihen liittyy myös aina vallankäyttöä: kun jotain määritellään normaaliksi ja ensisijaiseksi, jää sen ulkopuolelle joukko epänormaaliuksia ja toissijaisuuksia. Tutkimus kytkeytyy siis myös teorioihin diskurssien kautta operoivasta, kaikkialla läsnäolevasta ja verkostoituneesta vallasta. Tutkimusaineistona on WSOY:n kustantama uskonnon oppikirjasarja, Suuri kertomus (neljä kirjaa), Otavan kustantama uskonnon oppikirjasarja Tähti (viisi kirjaa), sekä Opetushallituksen kustantamat elämänkatsomustiedon Miina ja Ville kirjat (kaksi kirjaa). Tutkimuksessa tarkastellaan sisällönanalyyttisin keinoin ensisijaisesti kirjojen sisältämiä kuvia, mutta myös tekstejä siltä osin, kuin ne olennaisesti liittyvät analysoituihin kuviin. Koska kyseessä ovat oppikirjat, sivutaan myös niiden suhdetta perusopetuksen opetussuunnitelmien näille oppiaineille määrittelemiin tavoitteisiin. Kuvat on analyysissa jaettu kahteen luokkaan, uskontoon liittyviin ja arkisiin kuviin. Aineisto on käyty läpi etsien vastauksia seuraaviin kysymyksiin: kuinka monessa kuvassa esiintyy tyttö/nainen, poika/mies tai molempia sukupuolia? Miten usein tyttö/nainen, poika/mies tai molemmat sukupuolet ovat kuvassa pääasiallisena toimijana tai kuvan etualalla? Millaisia toimijuuksia eri sukupuolille on annettu, ovatko ne stereotyyppisiä? Löytyykö aineistosta heteronormista poikkeavia esityksiä? Kuvia, joissa stereotyyppisiä sukupuolirooleja erityisesti vahvistetaan tai murretaan, on otettu analyysissa tarkempaan tarkasteluun. Lähempää luettujen kuvien kautta analyysissa käsitellään kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme vallitsevia sukupuolittavia käytäntöjä sekä niiden taustalla olevia arvoja ja rakenteita. Uskontoon liittyvien kuvien kohdalla analyysiin kietoutuvat erityisesti uskonno(i)ssa elävät käsitykset sukupuolten järjestyksistä ja paikoista. Keskiöön nousee myös evankelis-luterilaisen kristillisyyden tarjoamat käsitykset sukupuolista ja niiden asemista uskonnonharjoituksessa. Lisäksi tutkimuksessa vertaillaan uskonnon ja elämänkatsomustiedon kirjasarjoista tehtyjä analyyseja keskenään: näkyykö näiden oppiaineiden välillä eroja sukupuolten esittämisessä? Tutkimuksen tulokset ovat suurelta osin samankaltaiset aiemman sukupuolinäkökulmasta tehdyn oppikirjatutkimuksen tulosten kanssa. Poikia ja miehiä esiintyy kuvissa huomattavasti enemmän kuin tyttöjä ja naisia, ja miessukupuolelle on annettu enemmän ja monipuolisempia toimijuuksia kuin naissukupuolelle. Maskuliinisia samastumiskohteita tarjotaan enemmän kuin feminiinisiä. Sukupuolten esitykset ovat enimmäkseen stereotyyppisiä, vaikka joitakin poikkeuksia aineistossa onkin. Vaihtoehtoja heteroseksuaalisuudelle ei aineistossa tuoda esiin. Elämänkatsomustiedon kirjoissa poiketaan stereotyyppisistä esityksistä useammin kuin uskonnon kirjoissa, mutta niidenkin kuvasto on miesvaltainen ja pääosin heteronormatiivinen. Uskontoja esitellään niiden virallisen ja julkisen harjoittamisen kautta, mikä antaa uskonnoista huomattavan mieslähtöisen ja -valtaisen kuvan. Ei esimerkiksi tuoda juurikaan esiin sitä, että monissa uskonnoissa miehet ovat oikeutettuja erilaisiin rooleihin kuin naiset. Naisten uskonnollisuus ohitetaan aineistossa lähes täysin. Taustalla on nähtävissä käsitys miesten ja miehisten elämänpiirien ensisijaisuudesta, kun taas naiset ja naisten elämänpiirit nähdään toiseuden kautta. Tämä ajatusrakennelma on koko kulttuurissamme ja sen perusteissa niin läpikäyvänä, että siihen ei usein kiinnitetä lainkaan huomiota: se näyttäytyy itsestäänselvänä ja ikään kuin luonnollisena asiaintilana. Sukupuolten välinen eriarvoisuus kytkeytyy kuitenkin ihmisten jokapäiväiseen elämään kuten työhön, palkkaan, perhe-elämään ja mahdollisuuksiin toteuttaa itseään ja kehittää taipumuksiaan. Tutkimuksen tulokset tukevat näkemyksiä, joiden mukaan sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole yhteiskunnassamme vielä toteutunut.