Browsing by Title

Tämän maisterin tutkielman tavoitteena oli selvittää miten eri säilöntäainekäsittelyt vaikuttavat ohrasta (Hordeum vulgare) valmistetun kokoviljasäilörehun käymislaatuun korjattaessa rehu eri kehitysvaiheissa. Lisäksi tutkittiin säilöntäajan pituuden vaikutusta käymislaatuun. Tutkimukseen kuului kaksi säilöntäkoetta, jotka suoritettiin heinä-elokuussa vuosina 2005 (koe 1) ja 2006 (koe 2) Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) Jokioisilla. Ohrakasvusto kerättiin Punkalaitumelta. Rehut korjattiin viikon välein yhteensä kuusi kertaa. Ensimmäisellä korjuukerralla ohrakasvusto oli tähkälletulovaiheessa. Ensimmäisen kokeen viimeisessä kehitysvaiheessa ohrakasvusto oli taikinatuleentumisvaiheen ja keltatuleentumisvaiheen vaihteessa. Toisen kokeen viimeisessä kehitysvaiheessa ohrakasvusto oli keltatuleentumisvaiheessa. Säilöntäkäsittelyitä oli viisi, painorehu (ei säilöntäainetta), muurahaishappo 2, 4 ja 6 l/tn ja Lactobacillus plantarum maitohappobakteeri (ymppi). Koerehut tehtiin 120 ml:n lasisiin minisiiloihin. Säilöntäajat olivat 3, 12 ja 24 viikkoa. Raaka-aineiden koostumus ja rehujen säilönnällinen laatu määritettiin. Tutkimus suoritettiin MTT:n hankkeen ”Häviääkö hukkakauran siementen itävyys säilönnässä” yhteydessä. Ohrakasvuston koostumus muuttui kasvukauden edetessä. Käymislaatuun vaikuttavat erityisesti muutokset kuiva-ainepitoisuudessa, vesiliukoisten hiilihydraattien määrässä ja puskurikapasiteetissa. Kasvukauden edetessä kasvuston kuiva-ainepitoisuus lisääntyi ja vesiliukoisten hiilihydraattien pitoisuus sekä puskurikapasiteetti vähenivät. Käyminen oli voimakkaampaa kasvukauden alkupuolella, jolloin kasvuston kuivaainepitoisuus oli pieni ja vesiliukoisten hiilihydraattien pitoisuus oli suuri. Rehuihin muodostui runsaasti maitohappoa ja niiden pH oli matala. Kasvukauden lopussa kuiva-ainepitoisuus lisääntyi ja mikrobitoiminta oli vähäisempää. Rehuihin muodostui vähemmän maitohappoa ja pH jäi korkeammaksi kuin aikaisemmissa kehitysvaiheissa korjatuissa rehuissa. Painorehujen käymislaatu ei aina vastannut hyvälaatuisen rehun vaatimuksia erityisesti ammoniumtypen ja voihappopitoisuuden osalta. Säilöntäaineet vähensivät ammoniakin sekä haihtuvien rasvahappojen (VFA) muodostumista. Kaikki säilöntäainekäsitellyt rehut olivat käymislaadultaan pääasiassa hyviä. Maitohappobakteeriymppi tuotti hyvälaatuista säilörehua kaikissa kehitysvaiheissa. Käyminen oli homofermentatiivista, maitohappoa muodostui runsaasti ja rehujen pH-arvot olivat pieniä. Ymppirehuihin muodostui vain vähän VFA:ta ja proteolyysi oli vähäistä. Kaikki muurahaishappoannokset tuottivat hyvälaatuista säilörehua. Erityisesti neljää ja kuutta litraa käytettäessä maitohappokäyminen oli vähäistä. Myös kahden litran annos muurahaishappoa rehutonnille tuotti hyvälaatuista säilörehua, mutta fermentaatiohappojen pitoisuudet olivat suuremmat kuin muissa muurahaishapolla säilötyissä rehuissa. Toisessa kokeessa aikaisessa maitotuleentumisvaiheessa kaikkiin muurahaishapolla säilöttyihin rehuihin muodostui runsaasti käymishappoja, jolloin etikkahappopitoisuus oli liian korkea laatuvaatimusten mukaan. Laboratoriomittakaavassa suoritetun tutkimuksen perusteella ohrakasvusto voidaan korjata kokoviljasäilörehuksi tähkälletulovaiheesta keltatuleentumisvaiheeseen ja saada hyvälaatuista säilörehua. Maatilamittakaavassa rehun tiivistäminen voi olla vaativaa erityisesti tähkälletulo- ja keltatuleentumisvaiheissa, jolloin hapettomia olosuhteita on vaikeampi saavuttaa. Suositeltava korjuuajankohta ohrakasvustolle on taikinatuleentumisvaiheessa, kun ohrakasvuston D-arvo on suurin. Painorehussa käyminen ei aina riitä takaamaan hyvälaatuista rehua, ja sen vuoksi kokoviljasäilörehun valmistuksessa tulisi käyttää säilöntäaineita parantamaan käymislaatua. Eri säilöntäaineita käytettäessä säilörehun käymisen voimakkuus vaihtelee ja myös kehitysasteiden erot näkyvät käymislaadussa. Muurahaishapolla säilötyissä rehuissa käyminen on vähäistä, ja niiden jäännössokeripitoisuus on suuri, kun annostus on 4 tai 6 litraa rehutonnille. Myös muurahaishappoannos 2 l/tn riitti tuottamaan hyvälaatuista säilörehua, vaikka siinä käyminen oli voimakkaampaa. Aikaisessa maitotuleentumisvaiheessa korjattua kasvustoa säilöttäessä muurahaishappo ei aina riittänyt estämään melko voimakasta etikkahappokäymistä. Muissa kehitysvaiheissa muurahaishapolla säilötty rehu oli hyvälaatuista. Maitohappobakteeriymppi tuotti hyvälaatuista säilörehua kaikissa kehitysvaiheissa. Ymppirehuissa homofermentatiivinen maitohappokäyminen on voimakasta ja rehujen pH on matala.

Finding new plant-based protein sources is important from a sustainable development perspective. Ethanol and starch production from barley results in fiber and protein side-stream fractions that are currently utilized for animal feed. Nonetheless, it would be more profitable if the barley protein side-stream was used as a human food ingredient. The main storage proteins in barley are known as hordeins. They are polymeric proteins and have low solubility, due to their inter-chain and inter-molecular disulfide bridges and hydrophobic side-chains. In food technology applications protein solubility is an important property for emulsifying and foaming functionality. Proteins are sensitive to the surrounding environment, especially to pH, which could be used to alter the solubility. In this thesis the literature review examined barley (Hordeum vulgare) proteins, especially the hordeins, functionality and effect on food materials. The review includes previous studies concerning cereal proteins functionality in general and their effect on food materials and a discussion on protein stabilized emulsions. The aim of the study was to determine the protein composition of two barley protein concentrates, OP1 and OP2, and to evaluate protein solubility and emulsifying properties. Furthermore, the aim of the study was to compare the functionality of the concentrates. According to SDS gel electrophoresis the protein concentrates consisted mostly of hordeins, especially C-hordein and some B-hordein. Minor amounts of other proteins where also identified. The protein solubility was determined by Lowry’s method. The proteins were more soluble in sodium phosphate buffer than in deionized water. In sodium phosphate buffer at pH 3,8 the solubility of OP1 proteins was 100 mg/g ± 11 mg/g and in deionized water at pH 3,9 the solubility was 45 mg/g ± 1,1 mg/g. The solubility of the OP2 proteins in sodium phosphate buffer at pH 3,8 was 47 mg/g ± 1,5 mg/g and in deionized water at pH 3,7 the solubility was 45 mg/g ± 1,1 mg/g. In both samples the proteins solubility increased as the pH increased. Most proteins were solubilized at pH 11: the solubility for OP1 and OP2 proteins were 240 mg/g ± 11 mg/g and 140 mg/g ± 12 mg/g respectively, which is problematic regarding food products, but could be used as a treatment to improve solubility. The smallest oil droplets were formed in emulsions were the pH was adjusted to 7 with sodium phosphate buffer. The stability of emulsions was however poor in all samples because of phase separation, which was already significant after one day of storage. The phase separation was considered to be flocculation which finally resulted in creaming or sedimentation. The flocculation may have occurred due to hydrophobic interactions between the proteins on the oil/water interface. However, shaking of the emulsion causes the flocculated oil droplets to separate, forming an even emulsion. No coalescence was observed in all samples, except for OP1-emulsions with 1 % (w/v) dry matter. These results confirm that these protein concentrates can be used in food products, especially in milk type drinks that need to be shaken before usage.

Terveyttä ja hyvinvointia edistävien ruokatuotteiden kasvava kysyntä on lisännyt funktionaalisten proteiinituotteiden kiinnostavuutta ja niiden kehittämistä. Suomessa kasvipohjaisten elintarvikkeiden markkina on kasvanut, mutta kulutus on edelleen vähäistä. Maailmanlaajuisesti kasvipohjaisten tuotteiden markkinakasvu on kuitenkin ollut merkittävää, ja kasvun odotetaan jatkuvan. Siirtymällä kasviproteiinipainotteisempaan ruokavalioon voidaan edistää ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Tämän hetkistä kasviproteiinimarkkinaa hallitsevat soija- ja vehnäproteiini, mutta palkokasvien ja muiden viljojen käyttö proteiininlähteenä on kasvanut viime vuosina. Viljoista ohran proteiiniominaisuuksia ei kuitenkaan ole vielä tutkittu perusteellisesti. Ohraproteiinin käyttö ihmisen ravinnoksi voisi tuoda merkittäviä taloudellisia ja ekologisia etuja. Suomessa Anora Group Oyj valmistaa Koskenkorvan tehtaalla ohrapohjaisia jalosteita, kuten etanolia, tärkkelystä ja rehujen raaka-aineita, teollisuuden käyttöön. Tällä hetkellä ohraproteiini hyödynnetään rehutuotannossa. Anoran tavoitteena on jatkojalostaa ohrasta erotellusta proteiinijakeesta ohraproteiinikonsentraatti ja tuotteistaa se elintarvikekäyttöön. Näillä toimilla pyritään vastaamaan kasvipohjaisten proteiinituotteiden kasvavaan kysyntään. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ohraproteiinin kysyntää elintarvikemarkkinoilla. Tutkimus suoritettiin laadullisena tutkimuksena, puolistrukturoidun haastattelun avulla. Aineisto kerättiin tammihelmikuun 2024 aikana. Haastateltavat henkilöt työskentelivät suurissa suomalaisissa elintarvikealan yrityksissä tuotekehityksen ja tutkimuksen parissa. Tutkimuksen tulokset osoittivat elintarvikealan yritysten olevan kiinnostuneita uusista kasviproteiinipohjaisista raaka-aineista. Vaikka ohraproteiini nähtiin mielenkiintoisena kasviproteiinina, sen ominaisuudet vaativat vielä lisätutkimuksia ja sovelluskohtaista kehitystä.

The aim of the literature review was to research barley proteins, metal-catalyzed oxidation and subjects related to it, like antioxidants and oxidation reactions in beer. In addition ACE inhibition was looked into. The object of the experimental part was to find out if the proteins of a barley-based industrial side product can be modified by metal-catalyzed oxidation or enzymatic hydrolysis, and how these treatments affect the different proteins in the sample material. In addition, the possible ACE inhibition activity of the reaction products was determined. The sample material was a protein-rich side-product of barley starch production. Two protein fractions were extracted from the material; an alcohol soluble fraction and a reduced fraction. The modification of the proteins in the sample fractions by oxidation and hydrolysis was determined with gel electrophoresis and size exclusion chromatography. The ACE inhibitory activity of the small peptides from these reactions was determined with UV-VIS spectroscopy. Three protein groups were identified from the sample material; polymeric B hordein, monomeric B hordein and C hordein. Contrary to expectations metal-catalyzed oxidation did not break down any of the proteins in the sample; instead it aggregated the proteins into bigger units. The enzyme treatment hydrolyzed the proteins effectively. Small peptides from the enzyme hydrolysis had an ACE inhibition IC50 of 246 µg/ml, which is similar to gluten hydrolysates IC50 of 29 µg/ml. IC50 is the inhibitor concentration where 50% of enzyme activity is inhibited. Instead of breaking down the subject proteins metal-catalyzed oxidation aggregated them, and thus it could not be used to make ACE inhibitory peptides. Enzyme hydrolysis was found to be a valid method of inhibitor peptide production. The peptides produced had an ACE inhibition capacity similar to previously known ACE inhibitory food hydrolysates.

En este trabajo se investiga con qué finalidad, en el español hablado, los chilenos hacen uso de una categoría pragmática que se conoce con el nombre de atenuación. La atenuación es una forma de decir las cosas suavizando el contenido del mensaje al máximo posible, de forma que el receptor lo reciba positivamente. El objetivo fue intentar reconocer cuándo se usa la atenuación para lograr un objetivo específico (conseguir un beneficio) y cuándo la atenuación es usada como parte de la cortesía verbal en el español hablado de Chile. Para esto buscamos cuáles son los tipos de atenuación más utilizados por los chilenos y en qué situaciones se usa la atenuación, es decir, cuál o cuáles son los motivos principales que tienen los chilenos para atenuar los enunciados Como marco teórico para el trabajo se utilizaron los estudios de; Escandell (1996) Introducción a la Pragmática, los de Puga (2014) Cómo hablamos cuando hablamos, los de Briz (1998) El español coloquial: Situación y uso y (1998) El español coloquial en la conversación y los de Aleza y Enguita (2010) La lengua española en América: normas y usos actuales El material analizado fue extraído de 7 capítulos de la serie chilena Los 80. La serie fue trasmitida en Chile entre el año 2008 y el 2014 y representa la forma de hablar de los chilenos de clase media, del área metropolitana. El material de estudio, compuesto de 65 actos de habla fue transcrito para facilitar su estudio y fue analizado y clasificado según la función que la atenuación cumple y el o los recursos de atenuación utilizados en cada caso. Los recursos de atenuación más utilizados fueron los diminutivos, con un total de 35 casos y el tratamiento formal, ya sea conjugando el verbo en tercera persona o tratando al interlocutor de “usted”, también con 35 casos. Se observó claramente que en casi la mitad de los casos estudiados (32 casos) se hace uso de atenuantes para obtener la colaboración del interlocutor, por ejemplo cuando se da una orden. Se registraron 22 casos donde se utiliza el atenuante para evitar dañar la imagen del otro, la cortesía verbal, por ejemplo cuando se da la opinión o se aconseja. En 8 casos el atenuante se usa para mantener la imagen propia, por ejemplo cuando se pide un favor y finalmente en tres de los casos el atenuante sirve para evitar los temas tabúes, es decir, asuntos que a los chilenos les cuesta encarar. Los resultados obtenidos en nuestra investigación nos muestran que la atenuación fue utilizada, especialmente, cuando se deseaba obtener la colaboración del interlocutor y cuando se deseaba agradar y mantener una conversación grata. Los dos recursos más utilizados fueron: los diminutivos y el tratamiento formal. La atenuación, también, se utilizó mucho en las conversaciones coloquiales donde los hablantes eran parientes o amigos muy cercanos, esto pareciera ser una característica de los hablantes chilenos y coincidimos con Puga (2014: 163) en que “atenuamos el lenguaje de una manera no premeditada, hablamos como aprendemos a hacerlo”, lo que nos lleva a pensar que, en el español de Chile, el uso de la atenuación probablemente obedece a una serie de códigos y normas culturales. Este trabajo puede servir para que los profesores de E/LE consideren en sus clases que, a pesar de que gramaticalmente el español estándar es casi el mismo en todos los países hispanohablantes, existen características culturales propias de cada país y región que deben ser consideradas al momento de enseñar esta lengua.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Volter Kilven Alastalon salissa -teoksen piippujen kuvausta kolmannessa luvussa. Kilven tyyliä on luonnehdittu ajankohtaan nähden poikkeukselliseksi, mikä on innoittanut aiemmassa tutkimuksessa selvittämään hänen yhteyksiään muuhun ajan kirjallisuuteen ja kirjallisuushistoriaan, lajikonventioihin ja modernisaation. Taustana tutkimukselleni ovat Pirjo Lyytikäisen ja Lea Rojolan väitöstutkimukset, joissa analysoidaan muun muassa Volter Kilven Alastalon salissa -teoksen kuvallisuutta. Tutkimuksen metodina hyödynnän kognitiivisen lingvistiikan ja kirjallisuudentutkimuksen käsitteistöä, jonka keskeisenä välineenä on ajatus niin sanotuista sekoitetuista tiloista. Yhdistän sekoitetun tilan kuvauksessa Peter Stockwellin teoreettista lähestymistapaa ja Mark Turnerin käyttämiä termejä. Sekoitetun tilan analyysi muistuttaa kirjallisuudentutkimuksessa laajalti tunnettua Benjamin Hrushovskin viitekehysanalyysiä, jota Lyytikäinen on soveltanut väitöskirjassaan. Sekoitetun tilan analyysillä tutkin sitä, kuinka Alastalon salissa -teoksen kolmannessa luvussa ilmenevät piiput toimivat henkilöhahmon kuvaajina ja millä tavoin ne rakentavat osaltaan tarinaa, kerrontaa ja teoksen kuvallista järjestelmää. Luvussa kerronnan fokalisoijana ja muutenkin keskeisenä henkilöhahmona toimiva Härkäniemen isäntä on erityisesti huomioni kohteena, sillä hänellä on myös erityislaatuinen suhde piippuihin. Tutkimuksessani osoitan, millä tavalla piippuihin liittyvät sekoitetut tilat toimivat. Analyysini avulla selviää se, että piipun luomat sekoitetut tilat osallistuvat moniin henkilöhahmojen keskeisiin kuvauksiin. Sekoitettuja tiloja perkaamalla selviää esimerkiksi se, millainen hierarkia salissa istuvien isäntien välillä vallitsee. Piippuhyllykohtauksessa kukin salin vaikutusvaltaisimmista isännistä, Pukkilasta, Alastalosta, Langholmasta ja Härkäniemestä, valitsee omaa olemusta ja asemaa kuvaavan piipun. Tätä valintaa kommentoi aktiivisesti luvun fokalisoija Härkäniemi, jonka tulkintojen ristiriitaisuuden sekoitetut tilat osoittavat. Lisäksi piippuhyllykohtauksessa näkyy selvästi Härkäniemen suhde naisiin, mikä valottaa osaltaan sitä, millainen naiskuva teokseen sisältyy.

In the 1950s, the Finnish diet was still monotonous and scarce, but at the same time sugar, butter and wheat consumption skyrocketed, which resulted in new public health nutrition concerns. Public health nutrition recommendations and nutrition policy practices focused on households and families where the mother was expected to take care of the nutritional status of the family. This master’s thesis seeks to examine how the nutrition promotion was constructed in Finnish Kotiliesi-magazine in the 1950s. The magazine is seen as a setting for nutrition promotion where mothers were educated to maintain the nutrition and health of the family within the broader cause to improve public health. The data was collected from Kotiliesi-magazines from 1950 to 1959 and consisted of all nutrition promotion-related articles (n=235). The qualitative analysis of the data was done by constructing nutrition promotion to different themes based on nutritional knowledge and practical nutrition counselling. Nutrition promotion was analysed using the Foucauldian governmentality framework that combines the knowledge concerning public health, nutrition counselling and individual food behaviour. Category-analysis was used to analyse how housewife’s subjectivity was constructed in the data. Through nutrition promotion, Kotiliesi aimed to improve public health nutrition by maintaining its strengths and preventing its weaknesses. Dietary advice and nutrition counselling were based on a food circle which provided a model for the daily energy intake and protective nutrients. Maintaining adequate vitamin intake throughout the year was an important theme of the promotion. Nutritional significance of regular mealtimes was also strongly emphasised in nutrition promotion. Practical nutrition counselling focused on combining nutrition and house-keeping and educating housewives to nutritionally proper cooking and food preservation. Kotiliesi created a moral image of a proper housewife who takes care of the nutrition and well-being of the family. The study sees the magazine’s nutrition promotion as a form of bio-power that sought to improve public health through self-governance techniques. This study provides new insights into the nutritional challenges of Finnish households in the 1950s and studies nutrition promotion in Finnish family households.

Erehtyminen olevasta tai tulevasta on niin inhimillisen elämän kuin sopimusoikeudenkin ikuinen ongelma. Sopimus on yhä lähtökohtaisesti piste, joka ei ota huomioon sopimuksen ulkopuolista maailmaa. Sopimustoiminta tapahtuu kuiten-kin tosiseikkojen muotoamassa maailmassa, jolloin havaitsemme jännitteen sopimuksen sisäisen maailman ja ulkopuo-lisen todellisuuden välillä. Lausuttua ongelmaa varten länsimaisissa oikeusjärjestyksissä on kehitetty erilaisia oppeja edellytyksistä, oikeustoimen perusteista ja implisiittisistä ehdoista, joilla pistemäiseen sopimuskäsitykseen on voitu luoda dynamiikkaa. Vaikka Pohjoismaissa on pitkään käyty keskustelua edellytysopista, sen olemassaolon muodosta ja opin oikeutuksesta, on sopimukseen liittyvien edellytysten ja edellytysopin tutkimus jäänyt Suomessa pintapuoliseksi. Runsaasta pohjoismaisesta tutkimuksesta huolimatta saksalaista alkuperää olevaa oppia on pidetty mystisenä ja vaikea-selkoisena. Mainittujen syiden perusteella tämän tutkimuksen tarkoituksena on hahmottaa ja systematisoida edelly-tysoppia dogmikonstruktiona, joka nykyiseen sopimuskäsityksen pohjautuen ratkaisee sopimuksen implisiittisen ulot-tuvuuden tulkintaongelmaa. Tutkimuksessa käytetty lähdeaineisto on laaja-alaista ja etenkin pohjoismainen ja saksalai-nen kirjallisuus sekä tapausoikeus saavat tulkinnassa ja systematisoinnissa merkittävän sijan. Tutkimuksen yleisenä tehtävänä on selvittää, miten edellytyksiä tulee sopimusoikeudellisesti arvioida. Asetetun tutkimus-tehtävän vuoksi edellytysvirheiden aiheuttamaa ongelmaa lähestytään tutkimalla, miten sopimusoikeuden historiallinen kehitys on niveltynyt opin kehittymiseen. Tämän jälkeen tarkastellaan nykytilannetta, eli kysytään mitä edellytykset oike-astaan ovat, miten ne syntyvät ja miten ne suhtautuvat muihin relevantteihin oikeusinstituutioihin. Lisäksi selvitetään, onko edellytysoppi voimassa olevaa oikeutta, mistä sen oikeutus kumpuaa ja mitä opin kehityssuuntausta lainkäyttäjän olisi sovellettava. Lopuksi perehdytään siihen, miten nykyisen sopimuskäsityksen perusteella edellytysopin mukaista harkintaa on suoritettava. Yleisenä rajauksena tutkimuksessa on keskittyminen ennen kaikkea edellytysten esiintymi-seen sopimusoikeudessa ja esimerkiksi pätemättömyys- tai suoritusvirheoppia ei tarkastella kuin välttämättömin osin. Tutkimuksessa todetaan, että edellytykset ja edellytysoppi ovat voimassa olevaa oikeutta Suomen sopimusoikeuden järjestelmässä, mikä on tullut nimenomaisesti ilmi oikeustapauksen KKO 2012:1 myötä. Nykyisin sovellettavassa edelly-tysopissa on vahvoja vaikutteita Ussingin, Lehrbergin ja Oertmannin analysoimista opeista. Edellytysoppi on ensisijai-sesti oppikonstruktio, joka vaikuttaa eräänlaisena taustaoppina oikeudelliseen harkintaan vakiintuneempien oikeusinsti-tuutioiden välityksellä. Edellytysopin funktio itsenäisenä pätemättömyysperusteena vastaa lähinnä subjektiivista Ge-schäftsgrundlage -oppia. Useimmiten väärät ja rauenneet edellytykset saavatkin merkitystä oikeustoimilain pätemättö-myysperusteiden, suoritusvirheopin ja oikeustoimen sovittelun kautta. Näin edellytysopin merkitys itsenäisenä päte-mättömyysperusteena on rajoittunut, se toimii lähinnä sopimusoikeuden varaventtiilinä lain aukkotilanteissa. Vaikka edellytyksen negatiivinen relevanssi, eli tehottomuusvaikutus, saa eniten palstatilaa oikeustieteen julkaisuissa, on huo-mattava, että edellytyksillä on kaksi keskeistä käyttöaluetta, sopimuksen täydentäminen ja tulkinta. Suomessa edelly-tysoppia on käytetty muissa Pohjoismaissa ja Saksassa kehittyneitä suuntalinjoja noudattaen siten, että edellytysten avulla on tulkittu sopimuksen kirjallisen muodon ulkopuolista ainesta osaksi osapuolten yhteisymmärrystä. Näin edelly-tyksen positiivinen relevanssi, eli edellytysargumentaation avulla tehtävä täydentävä tulkinta, on saanut korostunutta merkitystä. Edellytysargumentointia hyödyntävä täydentävä tulkinta on havaittu myös perustellummaksi vaihtoehdoksi esimerkiksi pitkäkestoisten suhdesopimusten osalta, koska menettelyllä voidaan paremmin suojata osapuolten sopimussuhteeseen panostamia investointeja. Tutkimuksessa on tarkasteltu myös edellytysopin merkittävintä ongelmaa, eli rajaa täydentä-vän tulkinnan ja edellytysopin negatiivisen relevanssin välillä. Tuloksena tutkimuksessa on, että tuo raja on korostu-neen tilannekohtainen. Edellytysvirhe johtaa sopimuksen pätemättömyyteen tai tehottomuuteen, jollei edellytysvirheen aiheuttamaa epäoikeudenmukaisuutta ja kohtuuttomuutta voida tulkinnalla korjata. Edellytysoppi suojaa vastavuoroisuuden ideaalia sopimusoikeuden järjestelmässä. Näin siksi, että sen juuret ovat oi-keuden väärinkäytön kiellossa. Kun edellytyskontrahentti on erehtynyt vilpittömästi olevasta tai tulevasta, ja tuota ereh-dystä pyritään käyttämään moitittavalla tavalla hyväksi, toimivat edellytykset ja edellytysoppi siviilioikeuden syvintä sisintä suojaavana oikeusinstituutiona, joka vapauttaa edellytyskontrahentin lupauksella luodusta vastuusta.

Kalastus on ikivanha elinkeinomuoto, mutta nykyään se on myös suosittu harrastus niin Suomessa kuin Venäjälläkin. Harrastuksen suosio on lisännyt kalastusmatkailua maidemme välillä ja tuonut esiin tarpeen luoda alan kauppaa ja yrittäjiä palveleva terminologinen sanasto. Kalastusvieheitä käsittelevän tutkielmani tavoitteena on vastata tähän tarpeeseen. Tutkielmani aiheena on kaksikielisen sanaston laatiminen vapaa-ajan kalastuksessa käytössä olevista kalastusvieheistä. Lähdekielenä on suomi ja vastinekielenä on venäjä. Sanastotyöni koostuu käsittestä viehe ja sen 23:sta alakäsitteestä sekä kuudesta kalastusalaa kuvaavasta käsitteestä. Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen muodostaa terminologian teoria. Kiinnostukseni kohteena on selvittää, kuinka käsiteanalyysin avulla tarkoitteesta päästään käsitteen kautta termiin ja sen vastineeseen. Käsiteanalyysin taustaksi kerron Suomen kalastuksen kehityksestä, kalastusmatkailun merkityksestä Suomelle ja Suomen kalastusviehemarkkinoista. Aineistona käsiteanalyysissä ja vastinetyössä käytän kymmeniä kalastusta käsitteleviä tietokirjoja sekä internetissä julkaistuja artikkeleita. Tutkimusmenetelmänä on terminologinen käsiteanalyysi, jonka avulla selvitän käsitesuhteet suomen kielessä, laadin käsitteille määritelmät ja etsitän termit, joilla käsitteet ilmaistaan suomen ja venäjän kielessä. Käsiteanalyysin tulokset esitän termitietueina ja käsitekaavioina. Koska sanastotyö on rajattu koskemaan vain vapaa-ajan kalastuksessa käytössä olevia vieheitä, määrittelen ensin käsitteen vapaa-ajan kalastus, sen lähikäsitteet ja etsin niiden venäjänkieliset vastineet. Käsitteiden vakiintumattomuus on kalastusvieheitä käsittelevän sanastotyön suurin haaste. Useat asiantuntijat käyttävät aineistossa termejä viehe ja uistin sekaisin tai rinnakkain, vaikka ne nimeävät eri käsitteitä. Termien synonyymien ja puhekielisten varianttien runsaus oli yllättävää. Termit on useimmiten lainattu englannin kielestä, mutta termien ja käsitteiden liikettä on tapahtunut myös suomen ja venäjän kielen välillä. Suomessa myös kalastusalan harrastajat ovat päässeet vaikuttamaan kalastusalan termistöön. Sanastotyön tuloksena syntynyt kaksikielinen sanasto on tarkoitettu Suomen kalastusmatkailun parissa työskenteleville ja palvelee erinomaisesti kääntäjiä ja tulkkeja. Sanastoa voidaan laajentaa koskemaan kaikkia kalastusvälineitä ja kalastustapoja.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tuottaa tietoa suomalaisten saamelaiskuvasta selvittämällä, miten suomalaiset kuvailevat saamelaisia ja saamelaisuutta internetkeskusteluissa. Tutkin, mitkä ovat yleisimmät saamelaisiin ja saamelaisuuteen liittyviin teemoihin viittatessa käytetyt adjektiivit, miten ne ovat muuttuneet ajan mittaan, sekä mitkä diskurssit vaikuttavat keskustelijoiden valitsemien adjektiivien taustalla. Tutkimuksen korpusaineistona ovat Suomi24-keskustelupalstan keskustelut vuosina 2001-2017. Aineistossa olevat saamelaisiin viittaavat adjektiivit on analysoitu kriittisen diskurssianalyysin ja alkuperäiskansatutkimuksen näkökulmasta. Analyysin näkökulma on sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Tutkimuksen tuloksena saatuja adjektiiveja on verrattu aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta tunnistamiini stereotyyppeihin saamelaisista ja muista alkuperäiskansoista, sekä aiempaan saamelaisdiskursseja käsitelleeseen tutkimukseen. Tutkimuksen kattamalla ajanjaksolla saamelaiskeskustelujen määrä Suomi24:ssä on kasvanut merkittävästi. Tämä osoittaa, että suomalaisten kiinnostus saamelaisia kohtaan on lisääntynyt. Saamelaiskeskustelun sisältö ei kuitenkaan ole muuttunut merkittävästi, vaan samat adjektiivit ovat säilyneet saamelaisten kuvauksissa yleisimpinä koko tutkimuksen kattaman ajan. Saamelaisista keskustellaan pääasiallisesti palstoilla, jotka on tarkoitettu saamelaisalueen paikkakunnille tai nimenomaisesti saamelaiskeskustelulle, mikä kertoo saamelaisuuden näkymättömyydestä yhteiskunnassa. Tutkimuksen perusteella saamelaisia määritellään kahden keskeisen diskurssin kautta: aitous- ja muinaisuusdiskurssin. Toisaalta saamelaiskeskustelu keskittyy saamelaismääritelmän ympärille muodostuneeseen aitousdiskurssiin, jossa keskustelijoiden tavoitteena on määrittää, kuka tai millainen on aito saamelainen. Toisaalta saamelaisia pidetään muinaisena kansana, joka elää perinteidenkunnioittamisen kautta, mutta jolle ei ole paikkaa nykyajassa. Saamelaisten nykyisen monimuotoisuuden kieltäminen toiseuttaa saamelaisia yhteiskunnassa ja kertoo, että suomalaisilla on vain vähän käsitystä saamelaisten tämän hetkisestä elämästä Suomessa.