Browsing by discipline "suomen kieli"

Tutkielmassa tarkastellaan hei-partikkelin käyttöä suomenkielisessä kasvokkaiskeskustelussa. Tavoitteena on selvittää, millaisissa vuoroissa hei-partikkelia käytetään, miten nämä vuorot liittyvät muuhun keskusteluun, missä kohdassa vuoroa hei on ja mitä merkityksiä sillä tuodaan keskusteluun. Tutkimuskysymysten ulkopuolelle on rajattu tervehdyksenä ja hyvästelynä toimivat hei-partikkelit, ja tutkielmassa keskitytään hei-partikkelin hieman vähemmän tutkittuihin puoliin. Tutkimusmetodina käytetään etnometodologista keskustelunanalyysia. Aineisto koostuu neljästä erilaisesta monihenkisestä arkikeskustelusta, joista yhteensä on tarkasteltu noin 7 tuntia 45 minuuttia videoaineistoa. Aineistoanalyysin kohteena olevista kohdista osa on tätä tutkielmaa varten litteroitu; valmiina olleet litteraatit on tarkistettu ja niihin on lisätty tietoa kehollisesta toiminnasta. Tutkielmassa osoitetaan, että hei-partikkelilla on erilaisia käyttötapoja, jotka vaihtelevat sen mukaan, missä kohtaa vuoroa hei tuotetaan ja millaisessa sekventiaalisessa paikassa vuoro sijaitsee. Tyypillisimmillään hei sijoittuu vuoron alkuun, joko kiinteästi vuoroon liittyvänä aloituksena tai päätoimintoa projisoivana aineksena. Tällöin se on huomionkohdistimelle tyypillisessä asemassa ja sillä voidaankin kiinnittää kuulijan huomio. Tavallisesti se kuitenkin aloittaa myös jonkinlaisen suunnanmuutoksen keskustelussa. Hei-alkuisella vuorolla voidaan ilmaista muutosta puhujan mielensisäisessä tilassa, aloittaa muutos toiminnassa, topiikissa tai näkökulmassa taikka palata keskustelussa taaksepäin. Vuoron keskellä hei fokusoi jälkeensä tulevaa vuoron uutisarvoista osaa. Sen sijaan, että sillä pyydettäisiin kuulijan huomiota heti vuoron alussa, sitä käytetään korostamaan lausuman reemaa tai osaa siitä. Yleensä kyse ei ole suunnanmuutoksesta keskustelussa. Vuoronloppuisella hei-partikkelilla puhuja tyypillisesti kutsuu kuulijaa samanmielisyyteen ja yhteiseen affektiseen asennoitumiseen kanssaan. Silloinkin, kun vuorojen affektisuus ei ole vahvaa, niillä pyritään jonkinlaiseen yhteiseen näkökulmaan tai toimintaan. Osalla hei-loppuisista vuoroista aloitetaan samalla jonkinlainen suunnanmuutos. Tutkielmassa tehdään myös alustavia havaintoja muista hei-partikkelin käyttötavoista. Intonaatioltaan voimakkaasti laskeva, yksin vuoron muodostava hei merkitsee toisen toiminnan jollakin tavalla ongelmalliseksi. Toisaalta hei-partikkelia käytetään myös affektiltaan positiivisten evaluaatioiden alussa. Lisäksi sillä voidaan aloittaa referoitu jakso, jolloin se toimii lainauksen sisäisessä tilanteessa kuin vuoronalkuinen hei-partikkeli muutenkin. Tutkielma tekee yleiskatsauksen monipuoliseksi osoittautuneen hei-partikkelin käyttöön keskustelussa. Näin se laajentaa huomionkohdistinten ja interjektioiden tuntemusta sekä partikkelintutkimuksen kenttää. Jatkotutkimukselle jää kuitenkin vielä tilaa esimerkiksi toisenlaisen aineiston tai systemaattisemman intonaation tarkastelun kautta.

Tutkimus käsittelee presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheiden virkerakenteita, verbejä ja modaalisuutta vuosilta 2016–2020. Tarkemmin tutkimuksessa analysoidaan erityisesti verbien passiivisuutta, nollapersoonaisuutta ja velvoittavaa modaalisuutta. Aineisto käsittää viisi uudenvuodenpuhetta, joissa on yhteensä 490 virkettä. Aineisto on saatavilla presidentin kanslian verkkosivuilta. Tutkimusmenetelmä on kvantitatiivinen ja morfosyntaktinen, ja tutkimus kuuluu semantiikan, morfologian ja syntaksin alaan. Keinoina on hyödynnetty myös modaalisuuden analyysiä sekä retorista analyysiä. Tutkimusongelmia on kolme: Miten Niinistön käyttämät virkerakenteet ovat muuttuneet vuosien aikana? Millaisia verbejä Niinistö käyttää lauseidensa predikaatteina? Millaisia modaalisia lausetyyppejä Niinistö käyttää? Tutkimuksen tuloksena näkee Niinistön puheiden kehittymisen: virkerakenteet ovat yksinkertaistuneet niin, että neli- ja viisilauseisia virkkeitä ei enää ole lainkaan tutkimusaineiston kahdessa tuoreimmassa puheessa. Lisäksi lauseiden määrä per virke on vähentynyt yli 30 %. Verbeissä passiivin ja nollapersoonan käyttö on vähentynyt jonkin verran. Myös monikon ensimmäinen persoona on määrällisesti ohittanut yksikön ensimmäisen persoonan. Niinistö käyttää modaalisuutta hallitusti. Hän rakentaa tyypillisesti velvoittavat rakenteensa joko nollapersoonaisiksi tai monikon ensimmäisen persoonan muotoon, jolloin velvoittavuus on pehmeää ja epätarkkaa tai me-muodon myötä kaikki mukaan ottavaa. Niinistön käyttämät kysymyslauseet ovat pitkälti retorisia, pohdiskelevia ja kohdistamattomia.

Lukuklaani-hanke alkoi syksyllä 2017 ala- ja yhtenäiskoulujen koulukirjastojen kehittämiskilpailulla. Hankkeen ensimmäisen osion yhteydessä kerättiin tutkimusaineisto alakoulun kirjallisuuskasvatuksesta. Kilpailuun osallistuneille kouluille lähetettiin kirjallisuuskasvatuksen keinoja kartoittava kysely. Kysely koostuu 58 kysymyksestä, ja se sisältää niin monivalintoja kuin avokysymyksiä. Kyselyyn vastasi 885 opettajaa ala- ja yhtenäiskouluista ympäri Suomen. Vastaajista 722 opettajaa työskentelee Lukuklaani-hankkeen koulukirjastojen kehittämiskilpailuun osallistuneissa kouluissa eli hankekouluissa ja 163 opettajaa satunnaisotannalla valituissa kouluissa eli otoskouluissa. Tässä tutkimuksessa selvitetään hyviä ideoita ja tapoja kirjallisuuden käytöstä opetuksessa. Tutkimuksen aineistona on Lukuklaani-hankkeen kyselyn kysymys 45: “Kerro hyvistä ideoista ja tavoista, joilla olet käyttänyt kirjallisuutta opetuksessa”. Kysymys on samalla tutkimuksen tutkimuskysymys. Kysymykseen 45 vastasi 157 suomenkielisen opetuksen opettajaa, ja vastaukset sisältävät 0–9 keinoa vastaajasta riippuen. Lopullisen aineiston muodostaa 251 yksittäistä ideaa ja tapaa, jotka on ryhmitelty sisällönanalyyttisin menetelmin. Sisällönanalyysin prosessi on tutkimuksessa ainestolähtöinen: analyysin ryhmät pohjautuvat aineistosta syntyviin havaintoihin, eivät valmiiseen teoriaan. Analyysin kytkökset teoriaan ovat kuitenkin havaittavissa. Kvantitatiivista sisällönanalyysiä käytetään osoittamaan eri tapojen yleisyyksiä tässä aineistossa, mutta niiden pohjalta ei voida tehdä yleistyksiä, koska aineisto on sen verta suppea. Sisällönanalyysin rinnalla kulkee metodina diskurssinanalyysi, jonka avulla selvitetään, kuinka hyvät tavat ja ideat määritellään sekä miten eri työtapoja arvioidaan tai arvotetaan. Vastauksista 55 % koskee lukemaan innostamisen keinoja (N=138) ja loput 45 % koskevat kirjallisuuden opetuksen keinoja (N=117). Kirjallisuuden opetuksen keinot jakautuvat kirjallisuuden käsittelyyn, kirjallisuuden käyttöön muussa opetuksessa. Osa kirjallisuuden opetukseen liittyvistä vastauksista koskee kirjallisuuden opetuksen tapojen arviointia. Kirjallisuuden käsittelyssä korostuvat elämykselliset käsittelytavat, joiden avulla oppilas pääsee työstämään lukukoke-mustaan yksin ja yhdessä toisten kanssa. Kirjallisuuden rooli muiden aineiden opetuksessa on usein inspiraation lähteenä toimiminen tai kirjallisuutta käytetään aineistona jonkin asian opettelussa. Lukemaan innostamisen keinot jakautuvat neljään ryhmään: koulun lukupuitteisiin, yhteisöllisen lukemisen keinoihin, ulkoiseen motivaatioon nojaaviin tapoihin ja kirjalliseen elämään osallistamisen keinoina. Suurin osa vastauksista liittyy koulun lukupuitteisiin: kirjallisuuden saatavuuteen, lukemiseen käytettävään aikaan, fyysisen oppimisympäristön lukumukavuuteen ja sosiaalisiin puitteisiin. Ulkoisen motivaation keinoihin kuuluvat erilaiset keräilyt ja lukemisesta palkitseminen. Yhteisölliseen lukemiseen liittyy toimintatapoja, joissa kirjan kanssa tehdään jotain yhdessä. Vastauksissa korostuu yhteisölliset lukutavat. Kirjalliseen elämään osallistamisen keinot laajentavat lukuelämyksiä usein koulun ulkopuolelle ja erilaisiin kirjalliseen kulttuuriin liittyviin tapahtumiin. Aineiston pohjalta ei voida tehdä yleistyksiä siitä, missä tai miten kirjallisuutta hyödynnetään erityisen paljon tai mikä kirjallisuuskasvatuksen tapa on käytetyin tai tehokkain. Sen sijaan tämä tutkimus antaa välähdyksiä ja ideoita siitä, kuinka kirjallisuutta voidaan hyödyntää opetuksessa ja millaisia kirjallisuuskasvatuksen keinot voivat olla. Suhteellisen runsas ja heterogeenin aineisto kielii siitä, että opettajilla on ideoita monenlaiseen tekemiseen. Tämän tutkimuksen perusteella hyvät ideat ja tavat ovat sellaisia, jotka innostavat ja motivoivat joko kirjallisuuden käsittelyyn tai kirjan lukemiseen. Vastauksissa ei kuitenkaan näy kodin ja koulun välinen yhteistyö tai oppilaiden tekstimaailman hyödyntäminen osana kirjallisuuden opetusta. Oppilaslähtöisyys nousee esiin yksittäisinä mainintoina mahdollisuutena valita luettava kirja tai kirjallisuuden käsittelytapa. Tämä on linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joissa esitetään kirjallisuuden opetuksen kehittämistä oppilaslähtöisemmäksi. Kirjallisuuden opetus vaatii edelleen kehittämistä, jotta se tukisi lasten ja nuorten lukuharrastusta.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee kosmetiikkamainoksissa käytettyä kieltä. Tutkimus on rajattu Gloria- ja Trendi-lehdissä vuosina 2006 ja 2007 julkaistuihin kosmetiikkamainoksiin, jotka liittyvät naisen ikääntymiseen. Tavoitteenani on ollut selvittää, millaisia metaforisia elementtejä mainoksissa on käytetty lukijan huomiota herättämässä ja mitä nämä elementit kertovat yhteiskunnassa vallitsevista konseptuaalisista systeemeistä koskien feminiinistä kauneusihannetta ja naisen ikääntymistä. Aineistona tutkimuksessa on käytetty tuotteiden maahantuojien tai valmistajien tuottamia mainoksia, jotka keskittyvät tuotteen ominaisuuksiin hinnan sijaan. Näistä mainoksista olen poiminut niiden huomionherättäjälauseita eli otsikoita sekä niiden yhteydessä esiintyviä tiivistelmiä ja useimmiten tuotenimen yhteydessä esiintyviä iskulauseita. Aineisto koostuu yhteensä 33 mainoksesta, joista syvempään analyysiin on valikoitunut 11. Tutkimuksessa on hyödynnetty kognitiivista metaforateoriaa ja sitä täydentämässä käsitteellisen yhdistymisen viitekehystä. Analyysissa paneudutaan metaforisten ilmausten taustalta löytyviin käsitteellisiin metaforiin. Metaforia tarkastelemalla on pyritty selvittämään, millaisia ajatusmaailmoja ja ideologioita metaforisten ilmausten taustalta löytyy. Koska mainonnassa myytit ja metaforat liittyvät usein läheisesti yhteen, tutkimuksessa on havainnoitu myös sitä, millaisten myyttien varaan kosmetiikkatuotteiden markkinointi ja niistä käytettävät metaforiset ilmaisut rakentuvat. Tutkimuksesta käy ilmi, että mainoksissa metaforia käytettiin tuotemielikuvan luomiseen, merkitysten tiivistämiseen, dramatisointiin, havainnollistamiseen sekä mainostettujen tuotteiden lataamiseen myyttisillä merkityksillä. Mainostettavista tuotteista ei puhuttu siis vain tuotteiden ominaisuuksien ja käytön kautta, vaan ne saavat vastaanottajan kulttuurista viitekehystä vasten peilatessa metaforien kautta merkityksiä, joilla luodaan sosiaalisia kategorioita ja jotka rakentuvat nuoruuden ihannoinnin varaan. Tutkimuksen tuloksena on, että kosmetiikkamainosten kielelliset valinnat ja niiden sisältämät käsitteelliset metaforat ja metaforiset ilmaisut asettuvat osaksi yhteiskunnassamme vallitsevaa vanhuutta torjuvaa ideologiaa. Kielellisten metaforien analysointi osoittaa sen, että naisen kehon ja erityisesti ihon vanhenemiseen ei suhtauduta luonnollisena prosessina, vaan muutoksena, jota täytyy vastustaa.

Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani intertekstuaalisuuden ja ironian ilmaisukeinoja Lidl Suomi Ky:n mainosjulisteissa. Tarkastelen mainosten tekstejä, kuvia ja niiden välittämiä merkityksiä sekä kuvan ja tekstin välille syntyvää yhteisvaikutusta. Nämä mainokset ovat mielenkiintoinen tutkimuskohde niiden monitulkintaisuuden vuoksi. Aineisto koostuu yhdeksästä Lidlin mainoksesta, jotka ovat vuosilta 2009–2016. Mainokset ovat esiintyneet Lidlin ulkomainonnassa, Facebook-sivuilla tai tarjouslehdessä. Koska tutkimuksen keskiössä on vain yksi yritys, Lidl Suomi Ky, on sen taustan kartoittaminen tiivistetysti osa tätä tutkimusta. Tutkimukseni kuuluu kielitieteellisesti tekstintutkimuksen alaan. Tarkastelen mainoksia multimodaalisuuden valossa. Etsin mainoksista ironiaa käyttäen apunani ironian komponenttimääritelmää ja ironian kaikuteoriaa. Kuvien analyysissä hyödynnän visuaalista kielioppiteoriaa ja sen kolmea metafunktiota, jotka pohjautuvat M.A.K. Hallidayn systeemis-funktionaalisen kieliteorian metafunktioihin. Kuvien ja tekstien osalta analysoin niiden representaatiota, vuorovaikutusta vastaanottajan kanssa sekä sommittelujärjestystä. Tutkimuksessa analysoin jokaisen mainoksen yksi kerrallaan omissa luvuissaan. Tarkastelen mainosten mahdollisia intertekstuaalisia viittauksia siitä näkökulmasta, millaisin eksplisiittisin ja implisiittisin keinoin ne ilmenevät. Tulkitsen mainosten ironiaa komponenttimääritelmän avulla etsien kuvista ja teksteistä viittä Toini Rahdun määrittelemää komponenttia: negatiivista sanomaa, tuottajan intentiota, kohdetta, uhria ja monitulkintaista esitystapaa. Tutkimustuloksista käy ilmi, että Lidlin mainokset hyödyntävät runsaasti ironisia ja intertekstuaalisia ilmaisukeinoja. Aineistosta suurin osa on mainoksia, joista löytyy kaikki komponentit, joten ne voidaan tulkita ironisiksi. Osassa mainoksista komponentteja ei löydy, joten ironista tulkintaa ei voi tehdä. Huomionarvoinen seikka on myös se, että intertekstuaalisuus on osoittautunut mainosten yhdeksi ironian ilmaisukeinoksi. Mainoksissa yleisimmin käytettyjä intertekstuaalisuuden ilmaisukeinoja ovat alluusion avulla tehdyt intertekstuaaliset viittaukset.

Pro gradu -tutkielma käsittelee moniäänisyyttä, erityisesti sitaatteja, osana kotimaisten romaanien kansitekstejä. Tutkimus lähestyy kansitekstejä ja niiden jaksoja tekstilajioletuksesta käsin ja asettuu osaksi genretutkimuksen kenttää. Aineistoa tarkastellaan myös promotionaalisuuden ja moniäänisyyden näkökulmasta. Menetelminä hyödynnetään tarpeen mukaan erilaisia tekstintutkimuksen työkaluja kuten jaksoanalyysia ja systeemisfunktionaalista kielentutkimusta. Aineisto koostuu 30 kotimaisesta, sitaatillisesta romaanin kansitekstistä, jotka on julkaistu vuoden 2010 jälkeen. Takakansikokonaisuuksissa kuvataan, arvioidaan ja näytetään kirjaa monesta näkökulmasta, monella eri äänellä ja moninaisia suostuttelun keinoja hyödyntäen. Luvussa 3 aineiston esitellään seuraavanlaisia kansien toiminnallisia jaksoja: 1) evaluointijaksot, jotka jakautuvat edelleen romaanin ja kirjailijan evaluointiin, 2) romaanin kuvailu pidempinä juonen referointijaksoina tai ytimekkäinä, elliptisinä kiteytyksinä, 3) kirjailijaesittely, 4) arvostelut, 5) validointi sekä 6) sitaatit, jotka on tässä luokiteltu sen mukaan, kaiuttavatko ne tekstiin yhden vai useamman lähteen ääniä. Sitaatin äänet poikkeavat monella tapaa muista jaksoista: muualla kansissa on äänessä kirjan ulkopuolinen, tietojaan ja arvioitaan esittävä auktoriteetti, ja sitaatin puhe on modaalisesti varauksellisempaa ja eri tavoin moniäänistä. Selkein tunnusmerkki kansien sitaatille on yksikön ensimmäinen persoona sekä yksilön kokemusmaailman näkökulma. Luvussa 4 tarkastellaan sitaatteja niissä aktivoituvien verbiprosessien kautta. Tässä tarkastelussa hyödynnetään Hallidayn ja Matthiessenin verbiprosessiluokittelua, jonka avulla analysoidaan sitaattijaksojen ajatuksia, tekemisiä ja olemisia. Aineiston verbiprosesseista suurin osa on mentaalisia, ja niillä kuvataan romaanin henkilöiden mielenliikkeitä ja ajatuksia. Materiaaliset prosessit tyypillisesti näyttävät lukijalle romaanien käänteentekeviä hetkiä. Sitaattien relatiivisilla prosesseilla taas kuvataan kirjan henkilöiden suhdetta muihin ihmisiin tai maailmaan tai rakennetaan dramaattisia asetelmia, jotka herättävät lukijan kiinnostuksen. Lukijalle tarjoutuva dialoginen tila ja tulkintojen vapaus laajenevat, kun vaikuttamisen keinoissa siirrytään evaluoinnista ja aiempien teosten arvosteluista kuvailuun ja sitaatteihin. Vaikka sitaateilla vaikutetaan lukijaan epäsuorasti, niillä ohjataan tulkintaa: sitaatin poimiminen, rajaaminen ja nostaminen kanteen on aktiivinen valinta, jolla kansitekstin tekijä ohjaa lukijan katseen haluamaansa suuntaan.

Tämän tutkielman tarkastelun lähtökohtina ovat ennen kaikkea teksti, sen vuorovaikutuksellisuus ja retoriikka. Tutkielma on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jolla pyritään saamaan mahdollisimman kokonaisvaltainen käsitys siitä, millä tavalla oopperaoppaaseen pohjautuva tutkimusaineisto suostuttelee ennakkoluuloisen lukijan oopperaharrastuksen äärelle. Analyysin keskiössä on se, miten lukijan oletettu ennakkoluuloisuus elitistisenä pidettyä oopperaa kohtaan piirtyy tekstikokonaisuuteen ja miten oopperaan liittyviä ennakkoluuloja kumotaan tekstin tasolla. Tutkielmassa selvitetään vuorovaikutusta analysoimalla tekstistä hahmottuvaa lukijan ja kirjoittajan välistä suhdetta ja niitä kielen tasolla havaittavia keinoja, joilla lukija pyritään suostuttelemaan oopperan ystäväksi. Aineisto koostuu Pirjo ja Markku von Herzenin vuonna 2012 julkaistusta Mentäiskö oopperaan! -oopperaoppaasta poimituista tekstikatkelmista. Tutkimusaineisto on kerätty aineistokirjasta satunnaisotannalla, joka kattaa yhteensä 86 sivua. Teoreettiselta taustaltaan tutkielma pohjautuu systeemis-funktionaaliseen kieliteoriaan, ja diskurssintutkimus sekä uuden retoriikan teoria tarjoavat lähtökohdat analyysille. Työssä osoitetaan, että teksti sisältää runsaasti sekä eksplisiittisiä että implisiittisiä vuorovaikutuksen osapuolten merkitsimiä, joiden myötä hahmottuvat lukijalle osoitetut erilaiset kategoriat sekä lukijan ja kirjoittajan välinen valta-asetelma. Vuorovaikutuksellisuus on lisäksi keino johdatella lukija lähemmäs puheenaihetta ja siten sitoutumaan ja samastumaan tekstiin. Tutkielman keskeisin johtopäätelmä on, että ennakkoluuloja pyritään hälventämään ennen kaikkea monin eri tavoin toteutetulla läheisyyden luomisella. Muun muassa eri diskurssien sekoittuminen ja oopperan tarinallisuuden korostaminen ovat keinoja tuoda puheenaihetta lukijan lähelle ja samalla hälventää oopperaan liittyvää vierauden tuntua. Oopperaa myös representoidaan tiettyjen pääväitteiden avulla, joiden yhteydessä aihetta tuodaan lukijalle tutuksi ja läheiseksi. Samalla pääväitteet paljastavat lukijalle asetetut ennakko-oletukset. Uutena avauksena oma tutkielmani kiinnittää huomion siihen, kuinka nimenomaan ennakkoluuloista lukijaa lähestytään opastekstissä. Samalla käy selväksi, että musiikkipedagogiaa tarkastelevalle tutkimukselle olisi fennistiikan tutkimuskentässä tilausta.

Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia nimiä ja millä perustein kaksikielisille suomenruotsalaisille lapsille annetaan. Kohteena on 21 Helsingissä, Loviisassa ja Kruunupyyssä asuvaa perhettä, joiden lapset puhuvat äidinkielinään suomea ja ruotsia siten, että molemmat kielet on opittu vanhemmilta. Joka kunnasta on kerätty seitsemän perheen nimiaineisto. Yhteensä lapsia on 57 ja lasten etunimiä 141, joista tyttöjen nimiä on 74 ja poikien nimiä 67. Aineisto koostuu Loviisassa syyskuussa 2015 ja Helsingissä syys–joulukuussa 2016 tehdyistä haastatteluista sekä kruunupyyläisten lokakuussa 2016 sähköpostitse lähettämistä vastauksista. Lapset ovat syntyneet vuosina 1983–2017, suurin osa kuitenkin vuosina 2007–2015. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia seikkoja nimenantajat pohtivat kaksikielisille lapsilleen nimiä valitessaan. Nimeämisperusteiden erittelyssä lähtökohtana on Eero Kiviniemen luokittelu. Yleisimmäksi nimeämisperusteeksi nousee nimen käytännöllisyys. Kaksikielisyys näkyy vastauksissa selvästi siten, että suuri osa nimenantajista on kiinnittänyt huomiota siihen, miten nimet äännetään suomeksi ja ruotsiksi. Molemmilla kielillä samalla tavalla äännettäviä nimiä pyritään valitsemaan melko usein. Kahdella tavalla ääntäminen ei kuitenkaan häiritse osaa nimenantajista. Nimen yleisyyteen ja harvinaisuuteen sekä nimiyhdistelmän kieleen huomion kiinnittäminen ovat myös melko yleisiä valintaperusteita. Jotkut vastaajat ovat halunneet etunimi- tai kokonimiyhdistelmän olevan ruotsinkielinen. Monet suomenkielisen sukunimen saaneiden lasten vanhemmat ovat halunneet etunimestä nähtävän, että lapsi on ruotsinkielinen. Nimien suomenkielisyys on ollut erittäin harvalle tärkeää. Myös mieltymys nimeen on tärkeää, mutta nimenantajia miellyttäviä nimiä kuitenkin hylätään epäkäytännöllisyytensä vuoksi. Aineiston etunimistä enemmistö, tyttöjen nimistä yli 60 % ja poikien nimistä lähes puolet, on luokiteltu kansainvälisiksi ja muunkielisiksi. Skandinaavisia nimiä on tyttöjen nimistä neljäsosa ja poikien nimistä kolmasosa. Suomalaisten tyttöjennimien osuus on noin 10 % ja poikiennimien 20 %. Suomalaiset nimet ovat melko usein suvun nimiä. Sukulaisten, pääasiassa vanhempien ja isovanhempien, mukaan nimeäminen on yleistä, mutta suvun nimiä annetaan lähes poikkeuksetta vain jälkinimiksi. Suomen- ja ruotsinkielisten suvun nimien antamisen lisäksi annetaan melko paljon suomenkielisten nimien ruotsinkielisiä variantteja. Vastauksista huomataan, että usein nimen kieltä oleellisempaa on nimen toimiminen eri kielillä ja että kansainväliset ja muunkieliset nimet mielletään usein ruotsinkielisiksi.

Tutkimuksen aiheena on suomen ja viron välikielimuoto virolaisessa draamasarjassa.Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko suomen ja viron välikielimuotoa olemassa, ja miten reseptiivinen monikielisyys näkyy sarjan kielessä. Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat ovat reseptiivisessä monikielisyydessä sekä koodien yhdistymisessä. Tutkimuksen aineisto koostuu fiktiivisen virolaisen Kalevipojad-draamasarjan suomalaisten ja virolaisten käymistä dialogeista, joissa esiintyy suomea, viroa sekä niiden välikielimuotoa. Aineiston kieltä tarkastellaan välikielen, kvasi-suomen, pulmasanojen sekä ymmärtämisen näkökulmasta. Välikielimuotoa sekä kvasi-suomea analysoidaan yksityiskohtaisesti sana sanalta vertaillen suomen ja viron sanastollisia, äänteellisiä ja rakenteellisia yhteneväisyyksiä sekä eroja. Lopuksi aineiston kielessä esiintyvät yleisimmät piirteet kootaan ja niitä vertaillaan aiempaan tutkimukseen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suomen ja viron välikielimuoto on olemassa. Välikieli osoittautuu toimivaksi kielimuodoksi kommunikointitilanteissa, joissa on läsnä kaksi toisilleen läheistä sukukieltä. On kuitenkin mahdollista, että välikielimuotoja on useampia, minkä vuoksi lisää tutkimusta aiheesta tarvitaan. Välikieltä ei ole kuitenkaan kaikki keskustelu, jossa suomi ja viro sekoittuvat. Tutkimustulokset mukailevat suurilta osin aiempien tutkimusten tuloksia. Sarjan välikielelle tyypillisiä piirteitä ovat suomelle ja virolle samankaltaisen sanaston sekä kielenainesten sekoittuminen toisiinsa. Vaikka tutkimuksen aineisto on fiktiivisestä televisiosarjasta, sen kielelliset piirteet ovat osin jopa täysin samoja kuin mitä aiemmissa tutkimuksissa on havaittu. Tulos kertoo siitä, että on olemassa joitakin välikielelle tyypillisiä piirteitä puhujan iästä tai taustasta riippumatta.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on Taidevandalismi-nimisen Facebook-sivuston taidemeemit ja niiden huumori. Sivustolla julkaistaan taidemeemejä eli kuvia taideteoksista, joihin tekijä on lisännyt itse tekstiä. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielellisiä keinoja huumorin rakentamiseen käytetään ja mihin tai kehen huumori kohdistuu. Keskeinen hypoteesi on, että meemit toteuttavat inkongruenssiteoriaa ja että huumorin tulkinta ulottuu yhteiskunnalliselle tasolle. Tutkimuksen aineistona on käytetty Taidevandalismi-Facebook-sivustolla aikavälillä 18.1.2015–4.7.2017 julkaistuja kuvallisia internet-meemejä, joita kertyi yhteensä 201 kappaletta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii kehyssemantiikka, joka avaa meemeihin sisältyviä erilaisia tulkinta- ja tietokehyksiä. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty huumorintutkimuksen keinoja, erityisesti Toini Rahtun määritelmää ironiasta sekä Mihail Bahtinin karnevalismin käsitettä. Keskeistä on myös ajatus intertekstuaalisuudesta, joka läpäisee internet-meemit kauttaaltaan. Analyysi lähtee liikkeelle kehystasolta ja etenee tarkempiin sana-, lauseke- ja lausetason huumorin keinoihin. Lopulta työssä tarkastellaan huumorin tyylikeinoja erityisesti ironian, karnevalismin ja intertekstuaalisuuden kautta. Tutkimuksessa osoitetaan, että hypoteesi näyttäisi käyvän toteen: inkongruenssi on keskeinen huumoria rakentava tekijä, ja se ilmenee monin kielellisin tavoin. Myös yhteiskunnallinen aspekti välittyy meemeistä. Ironia kohdistuu meemeissä enimmäkseen uskontoon, ikään, sukupuoleen, politiikkaan sekä stereotypioihin, kun taas karnevalismi ilmenee pyhyyden banalisoimisena, voimakkaina vastakkainasetteluina ja ruumiintoimintojen korostamisena. Intertekstuaaliset viittaukset kohdistuvat suurimmaksi osaksi muihin tekstilajeihin, meemeihin ja suomalaiseen kulttuuriin. Aihetta ei ole tutkittu aiemmin suomen kielessä, ja internet-meemit ylipäätään ovat jääneet paitsioon Suomen kontekstissa. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin avata aiheen jatkotutkimusmahdollisuuksia.