Browsing by study line "Historia, suomenkielinen"

Tekstiili- ja vaatetusteollisuus (teva) on perinteikäs ja historiallisesti merkittävä teollisuudenala, jolla oli pitkään vankka rooli suomalaisten työllistäjänä. Suomalainen tevateollisuus oli rakentunut vahvasti sukupuolittuneen työnjaon varaan ja alan työtehtävät oli jaoteltu naisten ja miesten tehtäviin. Halpa naistyövoima toimi kotimaisen teollisuuden valttina, joka houkutteli ulkomaisia teva-alan yrityksiä siirtämään tuotantoaan edullisempien työvoimakustannusten perässä Suomeen. Nykyistä globalisaatiota edelsi ”uusi kansainvälinen työnjako”, joka sai alkunsa 1970-luvulla. Se merkitsi työvoimavaltaisten tuotantovaiheiden siirtämistä teollisuusmaista kohti maita, joissa työvoima oli halpaa. Halvan työvoiman maiden kilpailuetu johtui muun muassa alhaisista palkoista, voimattomista ammattiliitoista ja investointi- ja veroetuuksista. Suomalaisessa tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa kehitys näkyi muun muassa ulkomaisten yritysten vetäytymisenä, minkä lisäksi kotimaista tevateollisuutta nakersi vaatteiden ja tekstiilien halpatuonti maista, joissa tuottaminen oli vielä Suomeakin edullisempaa. Tutkin maisterintutkielmassani millä tavoin tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa tapahtunut kansainvälisen työnjaon muutos vaikutti alan työntekijöihin Suomessa vuosien 1975 ja 1989 välillä ja kuinka he itse suhtautuivat kehitykseen. Selvitän, mitkä tekijät vaikuttivat halpatuonnin kasvuun markkinoilla ja millaisia toimenpiteitä lisääntyvää tuontia vastaan tehtiin. Kysyn lisäksi, kuinka yhteiskunnassa vallalla olleet asenteet naisista, heidän työnteostaan sekä heille sopivista rooleista vaikuttivat alan palkkaukseen ja tevateollisuuden pelastamiseksi tehtyihin toimenpiteisiin. Tarkastelen matalapalkkaisten tekstiili- ja vaatetusteollisuuden naistyöntekijöiden asemaa myös osana ammattiyhdistysliikettä. Vastaan tutkimuskysymyksiini laadullisen sisällönanalyysin avulla. Alkuperäislähteinäni käytän Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Teva ry:n jäsenlehtiä. Esitän tutkielmassani, että kansainvälisessä työnjaossa tapahtuneet muutokset vaikuttivat voimakkaasti ja läpileikkaavasti suomalaiseen tekstiili- ja vaatetusalaan ja sen työntekijöihin. Vastatakseen kiristyvään kilpailuun suomalainen tevateollisuus pyrki erikoistumaan ja panostamaan laatuun. Taistelu halpatuontia vastaan oli kuitenkin vaikeaa, sillä edullisen tuotannon taustalla vaikuttivat halpatuotantomaiden alhaiset työvoimakustannukset, jotka juonsivat juurensa puutteellisiin työntekijöiden oikeuksiin. Suomalaiset tevatyöntekijät suhtautuivat halpatuonnin kasvuun pelokkaasti ja katsoivat sen uhkaavan sekä heidän omaa työllisyyttään että koko teollisuudenalan tulevaisuutta. Yhtenä halpatuonnin epäreiluimmista piirteistä pidettiinkin sitä, että se iski pahasti alaan, joka oli matalapalkkainen ja naisvaltainen. Kehityksessä keskeistä roolia näyttelivät myös kauppa ja kuluttajat, jotka tekemillään valinnoilla vaikuttivat tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työllisyystilanteeseen Suomessa.

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa rottien hävittämistä ja suhdetta ihmisiin ja yhteiskuntaan Helsingin vuosina 1949—1958 toimineen Hygienialaitoksen alaisen rottien hävittämisosaston näkökulmasta. Rotta on niin sanottu liminaalinen eläin, joka liikkuu villin ja kesyn välimaastossa. Kaupunkiympäristö tarjoaa kiinnostavan kontekstin tämän suhteen tarkastelulle, sillä ihmisten ja luonnon välinen raja on siellä epäselvä. Rotilla on kansainvälisesti negatiivisia konnotaatioita liittyen toiseuden ilmenemismuotoihin. Niitä on pidetty loisina, jotka eivät sopeudu sosiaalisiin normeihin, ja ne ovat olleet kiertoilmauksia syrjityille ryhmille. Rottien negatiiviset sosiaaliset konnotaatiot ovat historiallisesti olleet intiimisti yhteydessä niiden hävittämiseen. Helsingissä rottia torjuttiin systemaattisesti julkisen vallan aloitteesta 1900-luvun alusta asti, mutta torjuntamenetelmät muuttuivat oleellisesti vuodesta 1949 alkaen, kun rottaosasto perustettiin. Rottien hävittäminen ei Helsingissä ollut yhteydessä syrjiviin rakenteisiin, ja torjuntaa toteutettiin tasapuolisesti eri kaupunginosissa. Tutkielma paljastaa, että rottaosaston toiminnassa tapahtui kuitenkin siirtymä valistustyöstä ja ennaltaehkäisystä kohti myrkkyjen universaalia käyttöä. Muutos Helsingin rottaosaston toiminnassa juontui kansainvälisestä ja pohjoismaisesta paineesta, joka kannusti siirtymään uusiin ja aikaisempia myrkkyjä tehokkaampiin valmisteisiin. Uusien myrkkyjen luvattiin hävittävän rotat lopullisesti, minkä takia muuta ennaltaehkäisevää torjuntatoimintaa ei enää tarvittu. Vaikka lupaukset rottien totaalisesta hävittämisestä eivät toteutuneet, myrkyt vaikuttivat rottaosaston ja rottien väliseen suhteeseen negatiivisesti. Suhteiden heikkenemisen myötä rottaosaston toiminta oli 1950-luvun puoliväliin mennessä kehittynyt militarisoituneeksi jatkuvaksi rottasodaksi, jossa oli kyse älykkään vihollisen kanssa käydystä loppumattomasta kamppailusta.

Tämä maisterintutkielma käsittelee Suomen matkaa kohti Euroopan unionia ja kuinka se näkyi Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa, mielipidekirjoituksissa ja Olli Kivisen kolumneissa vuosina 1990–1994. Tämän tutkimuksen pääpainona on tarkastella, miten Helsingin Sanomat pyrki vaikuttamaan, lehdessä esiintyvän mielipideaineiston eli pääkirjoitusten, mielipidekirjoitusten ja kolumnien avulla, Suomen EU-jäsenyyteen. Tutkimuksen pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty Helsingin Sanomia, joka laajan levikkinsä ansiosta vaikutti hyvin laajasti Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla. Tutkimustulosten tarkasteluun on käytetty laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkimuksessa avataan sitä, millainen lehti Helsingin Sanomat oli tutkimuksen ajankohtana ja miten sen asennoituminen läntisiin arvoihin on näkynyt sen suhtautumisessa lännen integraatioon kylmän sodan lopussa. Lisäksi tutkimuksessa avataan pääkirjoituksia, mielipidekirjoituksia ja kolumneja tekstilajeina ja miten ne ovat näkyneet ja muovautuneet Helsingin Sanomissa. Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan niitä keinoja, joiden avulla nämä kolme tekstilajia pyrkivät vakuuttamaan lukijat Suomen EU-jäsenyyden tarpeellisuudesta. Tutkielmassa tarkastellaan ensin Helsingin Sanomien historiaa ja pyritään sen avulla selvittämään, miten lehden monivaiheinen menneisyys ja Erkkojen suvun omistus, ovat vaikuttaneet lehden ajatusmaailmaan. Tämän jälkeen tarkastellaan lyhyesti sitä, miten Suomessa yleisesti suhtauduttiin lännen integraatioon 1990-luvun alussa. Lopuksi suurin osa tutkielmasta keskittyy tarkastelemaan sekä analysoimaan lehdessä ilmestyneiden EU-aiheisien pääkirjoitusten ja kolumnien keinoja vakuuttaa lukijat ja Suomen päättäjät jäsenyyden tarpeellisuudesta. Mielipidekirjoitusten kohdalla tutkimuksessa selvitetään, millä tavoilla lukijat reagoivat eri vaiheissa Suomen EU-prosessiin ja millä tavoilla he pyrkivät tuomaan esille näkemyksensä asiasta. Tutkielman tavoitteena on siis selvittää, millä tavalla Suomen EU-prosessi näkyi Helsingin Sanomissa ja kuinka siihen pyrittiin vaikuttamaan ja kommentoimaan lehden mielipideaineistossa. Tässä tutkielmassa osoitetaan, että Helsingin Sanomien taustalla ja sen omistavalla suvulla oli merkitystä siihen, miten lehti suhtautui Euroopan integraatioon ja lopulta Suomen Euroopan unionin jäsenyyteen. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, kuinka Helsingin Sanomat käytti monia eri keinoja, kuten tiedonvälityksen lisäystä ja uuden henkilöstön tarkoituksenmukaista valintaa, saavuttaakseen tavoitteensa nähdä Suomi Euroopan unionissa.

Tutkielmassani käsittelen viikoittain ilmestyvässä yleisaikakauslehti Suomen Kuvalehdessä 1970-luvulla julkaistujen henkilöhaastatteluiden kehystämistä. Tavoitteenani on analysoida miten toimittajat ovat rakentaneet henkilöhaastatteluita ja esittäneet haastateltavia henkilöitä aikana, jolloin toimittajakunnassa sekä suomalaisessa kulttuurissa, työelämässä ja sukupuolirakenteessa tapahtui suuria muutoksia. Tutkimuskysymysten avulla selvitän myös henkilöiden toimijuuden esiintymistä analysoimalla muun muassa sitä, vaikuttiko sukupuoli siihen jollakin tavalla. Aineistona hyödynnän Kansalliskirjaston digiaineistosta löytyviä Suomen Kuvalehtiä vuosilta 1970–1979. Toimittajien kirjoitukset heijastelivat sekä aikaansa että toimittajien omia näkökulmia. Haastatteluiden toimittaja ja haastateltava henkilö oli useammin mies kuin nainen, vaikka naistoimittajien määrä alkoi lisääntyä 1960–1970-luvuilla. Suomen Kuvalehdessä ei mies- ja naistoimittajien välillä ollut havaittavissa kuitenkaan suurta eroa kyseisenä aikana. Haastateltavat henkilöt olivat usein julkisuudesta tuttuja poliitikkoja, johtajia, taiteilijoita, muusikoita ja kirjailijoita, mutta mukaan mahtui myös niin sanottuja tavallisia henkilöitä, jotka eivät olleet julkisuudessa sen kummemmin esillä. Aineistosta nousi esiin kaksi isoa teemaa, joiden mukaan henkilöhaastatteluita rakennettiin; yhteiskunnallinen kehystäminen sekä henkilökuvan rakentaminen ulkoisen ja sisäisen olemuksen perusteella. Aineiston analysoinnin perusteella toimittajat kehystivät henkilöhaastatteluita useimmiten henkilön sukupuolen ja toimijuuden mukaan, kuvasivat henkilön ulkoista ja sisäistä olemusta, tai toivat esille sukupuolirooleja viitaten yksityiseen ja julkiseen elämänalueseen.

Tutkimuksessani käsittelen suomalaisen thainyrkkeilyn kehitystä ja lajin kansallisen identiteetin muodostumista vuodesta 1984 2000-luvun alkuun. Työssäni haastattelin kyseisenä aikana lajia harrastaneita sekä siinä kilpailleita henkilöitä, ja lisäksi analysoin aikakaudelta säilyneitä peruskoulutusohjelmia. Tavoitteenani oli avata työlläni thainyrkkeilyn suomalaisen areenan kehitystä ja muotoutumista osana lajin laajempaa historiaa sekä Suomen urheiluhistoriaa. Thainyrkkeily eli Muay Thai kehittyi nykyisen Thaimaan alueella erilaisista pystykamppailumuodoista esiasteeksi noin 1200-luvulla, ja lopulta sääntöjen määrittämäksi moderniksi kamppailu-urheiluksi 1900-luvulla. Laji levisi maailmalle vuosisadan puolenvälin jälkeen, ja on yksi suosituimmista täyskontaktipystykamppailun muodoista tänä päivänä. Thainyrkkeily on myös suosittu kuntoilumuoto, ja Suomessa lajia valvoo Suomen Muay Thai- Liitto. Suomeen Muay Thai rantautui vuonna 1984 Turkuun TBC-salin avattua ovensa, ja vuosikymmenen edetessä lajin suosio kasvoi. 1990-luvulle tultaessa maamme urheilijat osallistuivat jo kansainvälisiin kilpailuihin, ja saleja avattiin ympäri maata. Ulkomaisten kouluttajien vaikutuksesta lajin tekniikkaskaala laajeni, ja koulutusmuodot lisääntyivät. Nykyään maassamme laji nauttii suosiota sekä itsenäisenä kamppailu-urheiluna, kuntomuotona sekä oleellisena osana vapaaottelun lajirepertuaaria. Tutkimukseni ensimmäinen haastatteluosio käsittelee suomalaisen Muay Thain mentaliteetin ja harrastajien motivaation historiaa. Käytännössä tämä tutkimus toteutettiin haastatteluiden kautta, joten muistihistorian rajoitukset on otettava huomioon. Lajin mentaliteettia avattaessa käy ilmi, että erityisesti lajin fyysinen rasittavuus sekä teknis- taidollinen haaste vetosivat lajin harrastajiin, johtaen sen kehityskaaren muotoutumiseen ensimmäisten vuosikymmeniensä aikana. Urheiluhistoriallisena tuloksena tämä on merkittävää siksi, että se määritteli pitkälti lajin kehitystä tulevina vuosikymmeninä esimerkiksi siinä, miten thainyrkkeily säilyi koherenttina kokonaisuutena. Esimerkiksi klassinen potkunyrkkeily on jo jakautunut ”kunto” ja ”kamppailu”-potkunyrkkeilylajeiksi. Toinen haastatteluosio käsittelee lajin kansallisen kokonaisuuden (harjoitustyylit, tekniikat) kehitystä historian aikana. Harjoitusmetodien yhteyttä kilpailumenestykseen sekä tekniikan kehitykseen arvioidaan siksi, jotta työssä kykenisin esittämään lajin teknis- historiallisen kehityslinja selkeämmin. Pääosin johtopäätös on se, että jatkuva evoluutio kilpailun kautta hioi lajin muotoja kohti tehokkaampaa, paineen alla toteutuskykyisempää muotoa. Samalla ajan urheilutieteen kehitys auttoi kansallisen lajisisällön kehityksessä. Kamppailutekniikan omaksuminen seuraili pitkälti urheiluhistoriassa käytetyn ”parhaan tekniikan mallin” linjaa, ja työssäni esittelen teorian sovellutusta tähän aiheeseen. Tutkimuksen lopussa käsittelen vielä peruskurssisuunnitelmien merkitystä osana historiallista kehitystä. Suunnitelmat tukevat aiempia havaintoja kehityksestä kohti strukturoitua lajimallia, jossa tieteellisellä ja kokeilullisella lähestymisellä oli vahva rooli. Suunnitelmat ovat myös oivia lähteitä ajan harjoittelun sisällön analysointiin. Lisäksi ne antavat lisäpontta haastatteluiden tulosten arvioinnille ja tekevät niiden tuloksista käyttökelpoisempia historiantutkimuksellisessa mielessä. Vertailen suunnitelmia ja näin kehitän historiallisen linjan analysointia osana lajihistorian tutkimusta. Tutkimukseni avaa suomalaisen thainyrkkeilyn kentän kehitystä, ja on tarkoitettu käyttökelpoiseksi urheiluhistorian esitykseksi suositusta täyskontaktilajista. Sen tulokset esittävät lajikehityksen eri linjoja, jotka näkyvät vahvasti myös omana aikanamme. Havaitsin selkeitä yhteyksiä harjoittelun ja kilpailun välillä historiallisissa kehityslinjoissa- kontekstit selvästi määrittivät lajin yhtenäistä kehityskulkua, ja selittivät sitä miksi thainyrkkeily ei jakautunut niin kutsuttuihin koulukuntiin. Samalla havaitsin, miten voimakas vaikutin harrastuneisuuden ja kokeilunhalukkuuden yhteistulos oli thainyrkkeilyn kansallisen ilmeen kehityksessä. Toiveeni onkin, että työ on mahdollinen alusta jatkotöille sekä avaava näyte thainyrkkeilyn kansallisen kontekstin kehitykseen. Lisäksi toiveeni on, että työni on hyödyllinen katsaus ja mahdollinen keskustelunavaaja aiheesta kiinnostuneelle yleisölle.

Tutkielmassa tarkastellaan lähiluvun avulla lasten mielenterveydestä käytyä keskustelua Sielunterveysseuran lehdessä vuosina 1928–1939. Tarkoituksena on selvittää, millaisia merkityksiä psykiatrian ja kasvatuksen asiantuntijat antoivat psyykkiselle terveydelle kasvatuksen ja lasten arkielämän kontekstissa. Tutkittavaa ilmiötä tarkastellaan aineistolähtöisesti paikantamalla siitä aiheen kannalta olennaiset teemat. Kasvatusneuvojen ja niiden perusteluiden kautta tutkielmassa selvitetään myös, millaisia lapsuuteen, kasvatukseen ja perhe-elämään liittyviä ihanteita lehdessä luotiin. Kasvatusta, perhe-elämää ja lasten henkisen terveyden hoitoa käsitelleiden artikkelien tavoitteena oli välittää tieteelliseen tietoon perustuvaa valistusta vanhemmille, opettajille sekä muille lasten kasvatukseen ja päivittäiseen elämään osallistuneille. Kasvatus oli aineiston valossa vastuullinen tehtävä, jolla pyrittiin ohjaamaan lasta ahkeruuteen ja hyödyllisyyteen sekä toisaalta onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Kasvatustyön nähtiin kuuluvan ensisijaisesti kotiin ja kouluun, ja sitä tukivat tarvittaessa lääketieteen ammattilaiset. Lapsen tasapainoisen kehityksen perustana oli ehjä ydinperhe. Mielenterveyden ajateltiin tukevan lapsen kasvua kohti varsinaista päämäärää, joka oli kunnollinen kansalaisuus. Mielenterveyteen suhtauduttiin aineiston valossa nykypäivään verrattuna välineellisemmän lähestymistavan kautta: se nähtiin keinona saavuttaa kunnollisuuden ihanne. Psykiatrisen hoidon tarve kertoi poikkeamasta, jota pidettiin raskaana taakkana niin yksilölle ja hänen perheelleen kuin koko yhteiskunnalle. Psykiatrian näkökulmasta mielisairaus ja poikkeavuus johtuivat 1920-luvulla yleistyneen rotuhygieenisen ajattelun mukaisesti huonosta perimästä, ja haittayksilöiden lisääntyminen tuli asiantuntijoiden mukaan voida estää esimerkiksi laitoshoidon ja sterilisaatioiden avulla. Rotuhygieenisten näkemysten ohella aineistosta välittyi kuitenkin myös kristilliseen lähimmäisenrakkauden ihanteeseen nojaava ajatus kaikkien, myös heikkojen ja vajaakykyisten lasten oikeudesta kasvatukseen, opetukseen ja huolenpitoon.

Tässä kahdesta tutkimusartikkelista koostuvassa maisterintutkielmassani tarkastelen ahvenanmaalaisen talonpoikaisjahdin kehittymistä itsenäiseksi alustyypikseen 1800-luvun alkupuoliskolla. Ensimmäisessä artikkelissa esittelen syitä uuden alustyypin kehittymiselle sekä sen kehitysprosessiin vaikuttaneita seikkoja. Toisessa artikkelissa puolestaan perehdyn itse alustyyppiin, sen kehitykseen ja ominaisuuksiin käytännönläheisemmästä näkökulmasta tarkastellen. Alkuperäislähteiden vähäisyyden vuoksi lähestyn aihettani tarkastelemalla laajasti 1800-luvun alkupuoliskon Ahvenanmaan taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia olosuhteita sekä alueen asukkaiden kulttuurisia kontakteja jahdin kehitykseen vaikuttaneiden seikkojen erittelemiseksi. Hyödynnän tutkielmassani myös laivasuunnittelun perusteorioita erityisesti vakavuuden ja hydrodynamiikan aloilta, mikä mahdollistaa varhaisten jahtien ominaisuuksien analysoimisen ja alustyypin kehityksen seikkaperäisen tarkastelun. Tutkielmassa käytetyt alkuperäislähteet koostuvat Ahvenanmaan tullikamareiden tulliluetteloista, laivanmittauskirjoista, aikakauden sanomalehdistä, laivojen rakennuspiirustuksista ja maalauksista. Erityisen tärkeä yksittäinen lähde on Turun laivanmittaajankirja 1779–1855, joka sisältää kattavimman tunnetun kokoelman ahvenanmaalaisten jahtien mittatietoja. Tutkimuskirjallisuutena olen hyödyntänyt kotimaista talonpoikaispurjehdusta käsittelevää kirjallisuutta, ahvenanmaalaisia talonpoikaisaluksia käsitteleviä paikallishistoriikkeja sekä kansainvälistä tutkimusta talonpoikaisten alustyyppien kehittymisestä, viimeiseksi mainittua erityisesti vertailevan kontekstin vuoksi. Ahvenanmaalainen talonpoikaisjahti kehittyi reaktiona Haminan rauhan seurauksena muuttuneeseen poliittis-taloudelliseen tilanteeseen, mistä seurasi vakava toimintaympäristön murros ahvenanmaalaisille talonpoikaispurjehtijoille. He olivat pakotettuja laajentamaan purjehdusaluettaan perinteistä Tukholman-kauppaa laajemmalle, ja tätä varten tarvittiin uusi, soveltuvampi alustyyppi. Tällaiseksi muodostui uudella kahvelirikillä varustetun perinteisen kajutbåtin pohjalta kehittynyt jahti. Alustyypin kehityksessä hyödynnetyt vaikutteet tulivat sekä useista ulkomaisista lähteistä että saaristoalueen vuosisataisesta laivanrakennusperinteestä. Tarkasteltavalla aikavälillä jahti kehittyi vähittäin sekä kookkaammaksi että merikelpoisemmaksi ja samalla runkomuodoltaan jahtirikin kanssa paremmin yhteensopivaksi. Vähäisistä kuvallisista lähteistä tarkastellen ahvenanmaalaisen jahdin riki vastasi hyvin tarkkaan niitä esikuvia, joista vaikutteet alustyypin rikin kehitykseen todennäköisesti tulivat. Yksimastoiseen kahvelirikiin kuului kaksi keulapurjetta ja latvapurjeeton isopurje, jossa oli erittäin pitkä puomi ja erittäin lyhyt kahvelipuomi. Tavallisen ahvenanmaalaisen jahdin rinnalla kehittyi myös matkustaja- ja pientavaraliikenteeseen suunniteltu pakettijahti, jonka runkomuoto uhrasi rahtitilaa nopeuden ja parempien purjehdusominaisuuksien saavuttamiseksi. Näiden erikoisalusten aikakausi jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä ne eivät pystyneet kilpailemaan nopeasti yleistyneiden matkustajahöyrylaivojen kanssa.

Tämä pro-gradu -tutkielma käsittelee Venäjän ja Georgian viiden päivän sotaa, joka käytiin vuonna 2008. Metodina on valittujen eurooppalaisten sanomalehtikirjoituksien lähiluku ja analysointi. Valitut sanomalehdet ovat Helsingin Sanomat, The Daily Telegraph ja Rossijskaja gazeta. Tavoitteena on luoda yleiskatsaus käytyyn sotaan sanomalehtikirjoituksien kautta. Sanomalehtikirjoituksia ja niiden sisältöjä heijastellaan muulla kirjallisuudella. Sota oli kytenyt Georgiassa jo pidempään, kun kolme keskushallintoa vastustavaa aluetta, Adjara, Abhaasia ja Etelä-Ossetia pyrkivät kukin omista syistään joko etääntymään Tbilisin keskushallintoa, lähentyä Venäjää tai molempia. Ensimmäinen, Adjara, ratkesi neuvotteluiden kautta mutta jälkimmäiset joutuivat suuremman pelin strategisiksi välineiksi. Georgia oli monien muiden entisten neuvostososialistimaiden tapaan halukas sekä innokas länsimielinen valtio 2000-luvun alussa. Venäjä taas oli yhtä innokas oman entisen vaikutusalueensa pysymisen edelleen omassa vaikutuspiirissään. Kullakin tutkimuksen sanomalehdellä oli yhteinen käsitys, miksi sota syttyi: Georgian Nato-haaveet ja kansavälinen poliittinen oli tilanteessa, jossa Georgia tunsi olevansa pakotettu toiminaan. Tutkielmaan valitut länsimaissa ilmestyvät sanomalehdet kokivat Georgian hätäileen ja menneen sotaan liian varmana voitostaan ja avustaan länneltä. Rossijskaja gazeta puolestaan tulkitsi sodan syyksi georgialaisten fasismin ja länsimaiden tuen sille. Myös väitetty venäläisten kansanmurha mainittiin syyksi sodalle Rossijskaya gazetassa. Sota oli hyvin sodaksi melko lyhyt, mutta sillä oli pituuttaan laajempia implikaatiota. Suuri kysymys oli muun muassa, missä Venäjän aloittama sota käydään seuraavaksi? Tutkimuksessa käytettävät sanomalehdet olivat yksimielisiä, että sota tulisi ratkaisemaan Georgian Nato-jäsenyyden pitkäksi aikaa ja että Georgia hävisi sen. Muissa analyyseissään sodasta, sen syistä, syyllisestä ja tulevasta lehdet erosivat toisistaan merkittävästi.

Tutkielma käsittelee vuonna 1967 avattua Kontulan ostoskeskusta ja sen näkymistä 1960–1980-lukujen suomalaisissa sanomalehdissä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi Kontulan ostarille on muodostunut populaarikulttuurissa ja kansalaisten keskuudessa negatiivissävytteinen maine. Pääaineistona tutkielmassa on käytetty Kansalliskirjaston digitoituja sanomalehtiä, joiden avulla on muodostettu kuvaa siitä, miten Kontulan ostoskeskusta käsiteltiin 1960–1980-luvuilla ja millaisia mielikuvia lähiöostarista syntyi uutisten perusteella. Tutkittujen sanomalehtien Kontula-aiheinen kirjoittelu painottuu uutisartikkeleihin, mielipidekirjoituksiin ja kolumneihin. Tutkimuksella pyritään selvittämään, miten vuosikymmeniä sitten tapahtunut uutisointi vaikuttaa nykyäänkin vallitseviin mielikuviin ja mielipiteisiin Kontulan ostoskeskuksesta. Kontulan ostoskeskukseen liittynyt uutisointi oli ennen ostoskeskuksen avaamista ja heti avajaisten jälkeen hyvin positiivista ja odottavaista. Ostoskeskusta oli odotettu jo pidemmän aikaa ja sen tuomat palvelut nopeasti kasvaneelle, väestöltään suurelle lähiölle olivat enemmän kuin toivottuja. Uutisointi muuttui kuitenkin varsin nopeasti 1970-luvulle tultaessa. 1970-luvulta lähtien pitkälle 1980-lukua uutisointi oli huomattavan negatiivista ja keskittyi lähinnä kritisoimaan koko aluetta ja sen asiakkaita. Paljoakaan kehuttavaa lähiöostarista ei tuntunut löytyvän. Uutisoinnissa on nähtävissä selkeät, toistuvat aiheet, jotka voidaan kategorisoida kolmeen kategoriaan: a) alkoholiin, b) nuorison käyttäytymiseen sekä c) yleiseen rauhattomuuteen. Alkoholiin keskittynyt kirjoittelu koski Alkon myymälän ja sieltä saatavien nautintoaineiden aiheuttamaa lisääntynyttä häiriökäyttäytymistä ostarin alueella. Nuorison turhautuminen heille suunnattujen palvelujen puutteeseen näkyi häiriökäyttäytymisenä ja siihen liittyvä uutisointi oli poikkeuksetta negatiivista. Kontulan nuoriso, ja heidän aiheuttamansa turvattomuus ostarin alueella värittävät vahvasti 1960–1970-lukujen uutisointia. Yleisellä rauhattomuudella tarkoitetaan ostarilla tapahtuneita murtoja, näpistyksiä, ilkivaltaa, pahoinpitelyjä, ahdistelutapauksia ja henkirikoksia. Uutisointi on vaikuttanut mielipiteisiin ostarista, ja kontulalaisten ja muualla asuvien näkemykset poikkesivat merkittävästi toisistaan.

Tutkielma käsittelee varhaisia suomalaisia kauhuelokuvia 1900-luvun alkupuoliskolla. Tutkielmassa keskitytään lehdistössä käytyyn kauhuelokuviin liittyvään keskusteluun. Kauhuelokuvia tarkastellaan kauhun elementtien vastaanoton näkökulmasta. Tutkimus keskittyy tarkemmin kuuteen varhaiseen suomalaiseen kauhuelokuvaan sekä niiden ympärillä käytyyn lehdistökeskusteluun. Vastaanoton ja retoriikan lisäksi tutkielmassa sivutaan suomalaisen kauhuelokuvan tyypillisiä piirteitä, sekä pyritään löytämään niille taustoitusta suomalaisesta kauhutarinaperinteestä. Tutkielma on historiallinen tutkimus, joka tarkastelee kauhuelokuvan vastaanottoa Suomessa kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Suomalaiseen kauhuelokuvaan liittyvä keskustelu oli 1900-luvun alkupuoliskolla monipuolista, mutta yleisesti tutkielmassa käytetyt elokuvat otettiin lehdistössä vastaan taiteena. Kauhusta käytetty retoriikka muuttui 1920-luvulla korostetusta elokuvan ”jännityksestä” sanastoltaan monipuolisemmaksi ja asiantuntevammaksi elokuvakritiikiksi. Varhaisten suomalaisten kauhuelokuvien tyypillisen kuvaston perusta luotiin jo 1920-luvun varhaisten kauhun elementtejä hyödyntävien elokuvien toimesta. Suomalaiselle kauhuelokuvalle omintakeisiksi piirteiksi muodostuivat erityisesti noituus, vanhat kartanoympäristöt sekä tietynlainen viitteellinen eli epäsuora kauhun taso.