Browsing by study line "History of Law"

Tutkielmassa tutkitaan oikeushistoriallisella metodilla talouden vaikutusta sekä asianajoprofession kehitykseen että asianajoprofession piirissä vallitsevaan markkinoiden vapauteen. Ryhmät, jotka voivat toimia oikeudenkäyntiasiamiehinä mutta eivät ole asianajajia tai luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia, kuten julkiset oikeusavustajat sekä esimerkiksi muut virkamiehet ja tuomarit – jotka kummatkin ovat oikeutettuja esiintymään oikeudenkäyntiasiamiehinä tietyin rajoituksin – ovat rajattu tutkielman ulkopuolelle. Suurimmat kilpailunrajoitukset asianajoprofessiolle koostuvat asianajajia koskevasta sääntelystä sekä kaikkia oikeudenkäyntiasiamiehiä koskevista yleisistä kelpoisuusehdoista, joista asianajajia koskevan sääntelyn voidaan katsoa ainakin osittain lieventyneen etenkin kilpailuoikeudellisen sääntelyn kehityksen myötä. OK 15:2 oikeudenkäyntiasiamiehiä koskevat yleiset kelpoisuusehdot ovat taasen tiukentuneet yhteiskunnan yleisen oikeudellistumiskehityksen johdosta. Asianajoprofession kehitykseen – etenkin liikejuridiikan osalta –on kuitenkin eniten vaikuttanut talouden kehitys. Talouskasvu luo uusia ilmiöitä, jotka taasen synnyttävät uutta sääntelyä. Tämä luo kysyntää oikeudellisille palveluille. Talouskasvu luo myös ylimääräistä varallisuutta, jonka avulla oikeudellisten palveluiden kulut voidaan kattaa. Vaikka sääntelyn määrä Suomessa kasvoi 1990-luvulla Eurooppaan suuntautuneen integraation myötä, suurin tekijä asianajoprofession kasvussa on yleinen talouskasvu. 

Tutkielmani on oikeushistoriallinen katsanto Yhdysvaltojen kilpailuoikeuden ja yrityskauppavalvonnan historiallisesta muutosprosessista 1970–1980-lukujen taitteessa ja tarkemmin ottaen siitä, kuinka poliittiset ja taloudelliset intressit voivat vaikuttaa kilpailuoikeuden muovautumiseen. Muutosprosessin ymmärtämiseksi on historiallinen tarkastelu aloitettu jo 1930-luvun New Deal -ohjelman kehityksestä. Suuren laman jälkeen New Deal -ohjelman talouspoliittisten tavoitteiden rooli oli erityisen korostunut Yhdysvalloissa. Myöhemmin tämä kehitys jatkui toisen maailmansodan jälkeen ja vaikutti vahvasti myös kilpailuoikeudelliseen keskusteluun. Tutkielmani alkupuolella havainnoidaan New Deal -ohjelmassa linjattujen tavoitteiden ilmentymistä yhteiskunnassa ja poliittisessa päätöksenteossa. Pohdinta kohdistuu siihen, miten valtiojohtoisen talouspolitiikan uskottiin tuottavan hyvinvointia koko yhteiskunnalle. Puhuttiin hyvinvointivaltion ihanteesta, johon sisältyi pyrkimys muun muassa vahvasta demokratiasta, valtiojohtoisesta kapitalismista ja sosiaalisten oikeuksien edistämisestä. Tällaisen kehityksen ilmapiiri välittyi Yhdysvalloissa osana useiden presidenttien ajamia politiikkoja. Täten valtion roolia korostaneiden politiikkojen kehityskaari näyttäytyi vuosikymmenien jatkumona osana Yhdysvaltojen talouspolitiikkaa. Pohdinnan jatkuessa voidaan huomata, miten tällaiset poliittiset valinnat vaikuttivat myös kilpailuoikeuden ytimeen. Edellä mainittu on näyttäytynyt muun muassa siinä, että kilpailuoikeuden lainsäädäntötavoitteista välittyi tavoitteiden moninaisuus (pluralismi). Tarkemmin ottaen kysymys oli siitä, kuinka vahvasti kilpailuoikeuden voitiin nähdä korreloivan kyseisen ajanjakson talouspoliittista ilmapiiriä. Yhdysvaltojen yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristyessä keynesiläisyyttä (tarkemmin valtiojohtoisuutta ja sosiaalisia oikeuksia) korostanut talouspoliittinen malli alkoi kohdata kritiikkiä. Tämän voitiin nähdä olevan yhteydessä laajempiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten Watergate-skandaaliin, stagflaatioon ja öljykriisiin 1960–1970-luvuilla Yhdysvalloissa. Vuosikymmeniä jatkunut talouspolitiikka kriisiytyi ja nostatti epäluottamusta valtiota kohtaan. Tällöin markkinoiden vapauttamista, valtiovallan minimointia ja deregulaatiota tukevalle uusliberalismille avautui mahdollisuus. Uskottiin, että yrityksillä on paras kykyä korjata talouspolitiikan kriisiytyminen. Myöhemmin uusliberalistia arvoja tukevien asiantuntijoiden ja Ronald Reaganin merkittävien lainsäädäntöuudistusten myötä uusliberalismi saavutti merkittävän jalansijan Yhdysvaltojen talouspolitiikassa. Lisäksi voitiin havaita, miten kilpailuoikeudellinen keskustelu ajautui myös murrokseen ja pluralistinen tavoitteiden asettelu alkoi kohdata kritiikkiä. Pluralismista siirryttiin tavoittelemaan mahdollisimman alhaisia kuluttajahintoja. Markkinoiden tuli tarjota yrityksille vapautta siten, että valtion roolina olisi vain omistusoikeuksien ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen. Samanlainen ajatusmalli ulottui myöhemmin myös yrityskauppavalvontaan. Aiemmin yritysten markkina-aseman keskittyminen nähtiin haitallisena asiana, johon yrityskauppavalvonnalla tuli puuttua. Uusliberalismin nousun myötä ilmapiiri kuitenkin muuttui ja esimerkiksi 1980-luvulla toteutui tuhansia yrityskauppoja, vaikka tiettyjen yritysten markkina-asema vahvistui huomattavasti. Hiljalleen uusliberalismin nousu näyttäytyi vahvasti kilpailuoikeuden tavoitteissa ja lopulta myös konkreettisesti siinä, minkälaisilla edellytyksillä yrityskauppoja hyväksyttiin ja kuinka niiden toteutumista perusteltiin. Lopuksi pohditaan suuria kehityslinjoja ja esimerkiksi sitä, kuinka oikeudellisen muutoksen analyysi näyttäytyy kilpailuoikeuden murroksen kohdalla. Tällöin pohdinnan keskiössä on se, miten ja miksi yhteiskunnalliset ilmiöt ja poliittiset päätökset välittyivät osaksi oikeudellista kehitystä. Tämän seurauksena voidaan todeta, ettei oikeus muutu tyhjiössä ja irrallaan muista yhteiskunnallisista ilmiöistä. Tutkielmani päättyy reflektoivaan osioon, jossa mietitään, miten historiallisella analyysillä havaittuja seikkoja voidaan peilata nykypäivän haasteisiin. Havaittavien paralleelien osalta pohditaan, mitä oppeja tietyn historiallisen ajanjakson yhteiskunnallisista ilmiöistä ja kilpailuoikeuden tilasta voidaan hyödyntää nykypäivän haasteiden (nopea teknologinen kehitys ja politiikan polarisoituminen) ratkaisemisessa.

Tutkielma käsittelee COVID-19-epidemiaa ja valmiuslain 93-95 §:n nojalla annettujen hoitajien perusoikeuksia rajoittaneiden asetusten soveltamista Suomessa kevään 2020 poikkeusolojen aikana. Asetusten poikkeusvaltuudet koskivat lepoaikoja, ylitöitä ja vuosiloman antamista koskevia säännöksiä, irtisanomisajan pidennyksiä ja työvelvollisuutta. Tutkielma nivoo hoitajien oikeuksien rajoittamisen osaksi koronaviruspandemian sukupuolittuneita vaikutuksia ja yhteiskunnallista kontekstia, jossa on kyse hoiva-alan naisvaltaisuudesta, sukupuolisegregaatiosta ja työvoimapulasta kärsivästä matalapalkka-alasta. Tutkielman aineisto käsittää muun muassa valmiuslain nojalla annettujen asetusten eduskuntakäsittelyn asiakirjoja, kuten asetusehdotuksia, valiokuntien mietintöjä ja lausuntoja sekä asiantuntijalausuntoja. Perustuslakivaliokunta ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunta olivat saaneet tietoonsa valmiuslain toimivaltuuksien väärinkäytöksiä. Tutkielman tulokset käsittävät ensinnäkin havainnon, ettei valtioneuvosto seurannut ja raportoinut eduskunnalle perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla valmiuslain 93 ja 94 §:n toimivaltuuksien käyttöä. Toiseksi, työsuojeluviranomainen ei aineiston perusteella ollut tietoinen valvontavastuustaan poikkeusoloissa, mikä heikensi työntekijöiden oikeussuojaa. Lisäksi, valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönottovaiheessa ei eritelty ja arvioitu eri toimien vaihtoehtoisuutta eikä valmiuslain eri soveltamisvaihtoehdot käyneet riittävällä tavalla ilmi asetusten perusteluista. Asetusehdotuksissa ei tuotu esille muun sääntelyn, kuten KVTES:n, mahdollistamien toimien vaihtoehtoisuutta suhteessa valmiuslain toimivaltuuksiin. Valmiuslain käyttö pandemiassa ei voi automaattisesti tarkoittaa hoitajien perusoikeuksien rajoittamisen tarvetta. Tutkielman johtopäätöksinä esitetään muun muassa tarve selvittää sekä työnantajien poikkeusvaltuuksien väärinkäytökset että keinot työntekijöiden oikeusturvan vahvistamiseksi. Valmiuslakia uudistettaessa tulee ottaa huomioon hoitajien oikeudet. Hoiva-ala tulee myös nostaa varautumisen keskiöön.

Yksityisyys ja tietosuoja ovat nykyisin keskeisiä perusoikeuksia, joita pidetään välttämättöminä nykyaikaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa. Samalla yksityisyys on tutkijoille hankala käsite sen moniulotteisuuden sekä kulttuurin ja aikaan sitoutumisensa vuoksi, eikä yleismaailmallista määritelmää yksityisyydelle ole. Tutkielman rakenne ja taustalla oleva teoreettinen viitekehys pohjautuu oikeustieteilijä James Q. Whitmanin teorialle kahdesta yksityisyydestä, jolla hän kuvaa eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten perustavanlaatuisesti eroavaa suhdetta yksityisyyteen. Tutkimuskysymyksenä on selvittää lähdeaineiston avulla niitä tekijöitä, jotka ovat olleet vaikutta-massa yksityisyyden syntyyn ja kehittymiseen Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Toisena tutkimuskysymyksenä on selvittää muutostekijöitä Whitmanin kuvaaman eron syntymisen taustalla. Varsinai-sesti yksityisyyden synty oikeutena voidaan ajoittaa yksittäiseen Yhdysvalloissa vuonna 1890 julkaistuun oikeustieteelliseen artikkeliin. Yksityisyyttä merkittävästi uudempi oikeus, tietosuoja, syntyi vasta 1960-luvulla tietotekniikan kehittymisen myötä ensin Yhdysvalloissa ja myöhemmin Euroo-passa. Tutkielmassa tarkastellaan niitä teknologisia ja yhteyskunnallisia muutoksia, joiden seurauksena yksityisyys lopulta tunnistettiin itsenäiseksi oikeudeksi ja lopulta perusoikeudeksi toisen maailman-sodan jälkeen ja miten tämä tapahtui. Tarkastelu tapahtuu kontekstuaalisen oikeushistorian keinoin ja tutkielmassa kuvataan ylätasolla yksityisyyden ja tietosuojan kehityskaari 1800-luvulta 1980-luvulle Yhdysvalloissa ja Euroopassa ja kiinnitetään se luontevilta vaikuttaviin käännepisteisiin. Näitä käännepisteitä tutkielmassa hahmotellaan sen selvittämiseksi, miten yksityisyys oikeudellise-na käsitteenä syntyi uuden ajan alussa common law’n puitteissa Englannissa ja siirtyi siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin ja miten tietosuoja syntyi Atlantin molemmin puolin.