Browsing by study line "Social and Public Policy"

Ikääntyneiden ympärivuorokautista hoivaa on pyritty vähentämään jo 1990-luvun lamasta lähtien. Laitoshoidolla on köyhäinhoidollisen historiansa vuoksi huono kaiku, ja se tulee yhteiskunnalle myös kalliimmaksi kuin kotihoito. 2010-luvulla ympärivuorokautista hoivaa on säästöjen nimissä pyritty korvaamaan entistä enemmän kotihoidolla. Ympärivuorokautisen hoivan purku on kuitenkin ollut niin nopeaa, etteivät kunnat ole ehtineet kehittää kotihoitoa samassa tahdissa. Ajoittain mediassa on noussut esille, kuinka ympärivuorokautisen hoivan alasajon vuoksi kotonaan pärjäämättömät vanhukset kuormittavat päivystyksiä. Tutkielman teoreettinen viitekehys lähtee siitä, että osa kotihoidon asiakkaista kärsii riittämättömästä avusta eli hoivaköyhyydestä, jonka vaikutukset ilmenevät useina sairaalakäynteinä. Iäkkäiden toistuvia ja suunnittelemattomia sairaalakäyntejä kutsutaan pyöröovi-ilmiöksi. Aihe on yhteiskunnallisesti tärkeä, sillä toistuvat sairaalakäynnit kuormittavat niin iäkkäitä, ensihoitoa, päivystyksiä kuin julkista talouttakin. Tästä huolimatta aihetta ei ole vielä kertaakaan tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella iäkkäiden pyöröovi-ilmiön yleisyyttä, siihen liittyviä tekijöitä ja alueellisia eroja. Aineistona on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämän RAI-järjestelmän keräämiä tietoja kotihoidon asiakkaiden toimintakyvystä sekä THL:n valtakunnallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonkeruu- ja raportointijärjestelmä Hilmosta kerättyjä hoitoilmoitusjaksoja. Aineisto rajattiin koskemaan 75 vuotta täyttäneitä kotihoidon asiakkaita, jotka olivat siirtyneet vuonna 2018 ympärivuorokautisen hoivan piiriin. RAI-arvioidut asiakkaat muodostivat koko aineiston osajoukon. Pyöröoveksi määriteltiin vähintään kolme sairaalajaksoa, jotka olivat tapahtuneet kolmen kuukauden sisällä ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. Pyöröovi-ilmiöön yhteydessä olleita tekijöitä ja alueellisia eroja analysoitiin ristiintaulukoinnin sekä multinomiaalisen logistisen regressioanalyysin avulla. Taustamuuttujina olivat sukupuoli, ikä ja asuinseutu. Selittäviksi muuttujiksi valittiin arkisuoriutuminen, kognitio, masennusoireet, terveyden vakaus ja läheisapu. Tulosten mukaan 9 139 kotihoidon asiakkaasta 4,8 prosenttia joutui vuonna 2018 pyöröoveen ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. 32,6 prosentille kertyi 1–2 sairaalajaksoa ja 63,7 prosenttia säästyi niiltä kokonaan. RAI-arvioituja kotihoidon asiakkaita oli 4 756, ja heistä 3,7 prosenttia joutui pyöröoveen, 31,5 prosentille kertyi 1–2 sairaalajaksoa ja 64,8 prosenttia säästyi niiltä kokonaan. Miessukupuoli, epävakaa terveydentila ja maaseudulla tai taajamassa asuminen olivat yhteydessä pyöröovi-ilmiöön. Hyvin korkea ikä, lievästi heikentynyt kognitio, epävakaa terveydentila ja pääaineiston osalta taajamassa asuminen olivat yhteydessä 1–2 sairaalajakson esiintyvyyteen. Pyöröovi-ilmiön alueelliset erot olivat suuria: Kanta-Hämeessä 85,5 prosenttia selvisi ilman yhtään sairaalajaksoa ja pyöröoveen joutui 2,7 prosenttia, kun taas Etelä-Pohjanmaalla ilman sairaalajaksoja selvisi 42,5 prosenttia ja pyöröoveen joutui 13,7 prosenttia. Kaikista pienin pyöröoveen joutuneiden osuus oli Varsinais-Suomessa, jossa pyöröoveen joutui vain 0,31 prosenttia kotihoidon asiakkaista. Sekä Etelä-Pohjanmaalla että Kanta-Hämeessä tarjottiin keskimääräistä enemmän ympärivuorokautista hoivaa, mutta Kanta-Hämeessä kotihoitoa tarjottiin pienelle joukolle keskimääräistä intensiivisemmin. Sen sijaan Etelä-Pohjanmaalla kotihoitoa annettiin suurelle joukolle, mutta asiakaskäyntejä oli vähemmän. Myös monella muulla alueella, jossa kotihoitoa annettiin pienemmälle joukolle intensiivisesti, esiintyi vähemmän sairaalajaksoja ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. Tulosten perusteella voi päätellä, että ympärivuorokautisen hoivan kattavuudella ei näyttäisi olevan niin suurta merkitystä iäkkäiden sairaalakäynneille kuin on luultu, vaan tärkeämpää olisi varmistaa, että intensiivistä kotihoitoa olisi tarjolla entistä enemmän. Tämä tutkimus antaa suuntaviivoja tuoreiden hyvinvointialueiden viranomaisille ja valtuutetuille siitä, millaista hoivapolitiikkaa heidän kannattaa harjoittaa: käytännössä riittävään kotihoitoon on panostettava entistä enemmän.

The one-child policy of the People’s Republic of China created an entire generation of Chinese only-children, who have migrated abroad more often than any previous generation. However, despite the increased emigration, alongside the aging population, the Chinese elderly care system relies on the inputs of children. Therefore, there is a fundamental conflict between the filial intergenerational caregiving responsibilities and international migration processes, although some caregiving forms may be exchanged from a distance. This master’s thesis investigates how the Chinese first-generation only-child migrants who live in Finland experience caring for their parents in China. The research questions are: How do Chinese one-child transnational families practice transnational caregiving? What are the expectations and possibilities concerning caregiving? What are the elderly care arrangements like for the parents? The theoretical framework of this study consists of three dimensions of transnational caregiving: care circulation approach, transnational caregiving types, and the capacity, obligation, and negotiated commitment as factors that explain the practices of transnational caregiving. The research data consists of nine semi-structured interviews of Chinese migrants of the only-child generation. The analysis method is qualitative theory-guided content analysis. The results suggest that Chinese migrants and their parents practice transnational caregiving by exchanging emotional support. The migrants experience that their possibilities to provide care to their parents are limited. However, providing care is a cultural obligation. The future elderly care arrangements of the parents are unclear, which makes the situation stressful for the migrants. The situation is also frustrating as ideal options for arranging elderly care are lacking. If the migrants return to China to provide elderly care to their parents, they are forced to make sacrifices with their work and family. However, if they do not return to China, the alternative options of relying on institutional elderly care or hiring a maid or a nurse are not ideal either. Although the migrants value filial traditions, they desperately demand societal and policy changes that would allow them to plan the future elderly care of their parents. Based on the results, there is a demand for establishing more quality institutional elderly care services in China. There is also a need for the Finnish migration policy to allow family-based old-age migration, as some other countries do. Overall, in the current situation, the national policymaking in Finland and in China does not recognize the needs of transnational families and transnational caregivers.

Jäämeren rata -hanke on suunnitteilla oleva rautatiehanke, jonka tarkoituksena on rakentaa junarata Suomen Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemeen. Hanke on aiheuttanut merkittävän maankäyttökonfliktin Saamelaiskäräjien ja Suomen valtion välille, sillä rata kulkisi toteutuessaan Saamenmaan läpi. Tässä tutkielmassa analysoidaan ja vertaillaan konfliktin osapuolten rationaliteetteja maan käytön oikeutukselle. Tutkielman keskeinen teoreettinen näkökulma nojaa yhteismaan ongelmana tunnettuun tutkimuskenttään. Yhteismaan ongelman lisäksi tutkimus paikantuu kolonialismista, instituutioiden välisistä valta-suhteista sekä valtion ja alkuperäiskansojen välisistä kiistoista nousevaan tutkimuskirjallisuuteen. Tutkielma on tapaustutkimus, jonka empiirinen aineisto koostuu Jäämeren rata -hankkeen LVM47:00/2018 hankeaineistosta sekä Liikenne- ja viestintäministeriön ja Saamelaiskäräjien välisistä neuvotteluasiakirjoista. Aineisto analysoitiin kaksitasoisella sisällönanalyysilla, jossa tarkasteltiin valtion ja Saamelaiskäräjien hankkeen maankäytölle annettujen perustelun eroja, sekä niiden tilallisia ja ajallisia ulottuvuuksia. Lisäksi tarkasteltiin rationaliteettien suhdetta alueen sosio-kulttuuriseen kontekstin. Viimeiseksi analyysissa paneuduttiin siihen, miten valtion ja Saamelaiskäräjien välinen valta-suhde ilmenee hankeprosessissa. Tutkimuksen johtopäätöksenä havaitaan, että osapuolten esitetyt rationaliteetit hankkeen maankäytön oikeutuksesta eroavat toisistaan merkittävästi. Suomen valtion näkökulmasta ratahanke on aluekehityksen vauhdittaja, jota perustellaan tulevaisuuden taloudellisilla mahdollisuuksilla. Valtion suhtautuu saamelaisiin yhtenä sidosryhmänä muiden joukossa, ja nimittää aluetta mm. logistiseksi periferiaksi. Saamelaiskäräjät puolestaan argumentoi radan olevan lainvastainen ja valtion toimien olevan luonteeltaan kolonialistisia. Valtasuhteiden tarkastelu osoittaa myös, että saamelaisten todelliset vaikutusmahdollisuudet ovat hankkeessa olemattomat. Havainnot tukevat aikaisempia tutkimuskirjallisuudessa esiintyneitä löydöksiä alkuperäiskansojen ja asuttajavaltioiden välisten maankäyttökonfliktien epätasa-arvoisesta luonteesta.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan Helsingin Kallion asuinalueen kehitystä ravintolapalveluiden näkökulmasta. Kallion kaupunginosa sijaitsee Helsingin itäisessä kantakaupungissa. Asuinalueella on ollut varsin värikäs historia ja ominaispiirteensä, jonka 1900-luvun alkupuoliskon kehityskulkua Heikki Waris avaa perusteellisesti teoksessaan Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle I-II (1932 & 1934). 1900-luvun alussa Kallio leimaantui vahvasti työväenluokan asuinalueeksi pienine, ahtaine asuntoineen. Suomessa gentrifikaatiotutkimuksen pioneerina voidaan pitää Pasi Mäenpäätä, jonka teos Kallion kaupunginosan keskiluokkaistuminen 1980-luvulla. Työläisyhteiskunnan tuho? julkaisiin vuonna 1991. Mäenpään mukaan jo 1980-luvulla Kalliossa oli nähtävissä keskiluokkaistumista, joka alkoi murentaa Kallion imagoa työväenluokan asuinalueena. Tästä huolimatta alueen villi maine ja rosoinen elämänmeno olivat vahvasti voimissaan vielä 1990- ja 2000-luvulla. Vasta 2010-luvulla asuinalueen muutos keskiluokkaisempaan suuntaan on ollut kuuma puheenaihe ja sen seuraukset havaittavissa myös asuntojen hintakehityksessä. Sharon Zukin (1995) on lähestynyt gentrifikaatiota (karkeasti suomennettuna alueen keskiluokkaistumista) kulttuurisen kulutuksen lisääntymisen näkökulmasta. Hänen mukaansa materiaalisesta kulutuksesta ja sen ihannoinnista on siirrytty kohti elämyskulttuuria ja ”symbolista taloutta”, joka näkyy ravintoloiden, museoiden ja ylipäätänsä kulttuurin arvostuksen ja käytön nousuna. Mäenpää (2005) on tutkinut kulutuskulttuurin ja julkisen tilan välistä suhdetta sekä 1980-luvulla alkanutta kaupunkikulttuurin murrosta Suomessa, kuvaillen ilmiötä kulutuskeskeiseksi kaupunkikulttuuriksi. Kaupunkielämän ydin on kuluttaminen, joka näkyy sekä uudessa kaupunkikuvassa että kaupunkikulttuurin kasvavassa merkityksessä. Zukinin ja Mäenpään esiintuoma kulttuurisen kulutuksen ja elämyskulttuurin lisääntyminen ovat havaittavissa myös Kalliossa. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys on tarkastella Kallion gentrifikaatiota juuri tästä näkökulmasta. Työväenluokkainen ja perinteisesti varsin huonomaineinen Kallio on viimeistäänkin 2000-luvulla siistiytynyt ja rauhoittunut asuinalueena. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja analysoida Helsingin Kallion ravintolakulttuurissa ja -palveluissa tapahtuneita muutoksia. Tutkimukseni pohjautuu kahdeksaan ravintola-alan toimijan haastatteluun, jotka on tehty syksyllä 2018.

Väestön vanheneminen on yksi merkittävimmistä ilmiöistä, joka koskettaa yhteiskuntia 2000-luvun aikana. Vanheneminen on yhteydessä terveyden heikkenemiseen, mutta tämä muutos terveydessä ilmenee eri tavoin eri ihmisillä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on tunnistettu erojen olevan yhteydessä sosioekonomisessa asemassa sekä fyysisen aktiivisuuden määrässä oleviin eroavaisuuksiin eri väestönosien välillä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan vanhenemisen vaikutusta koetun terveydentilan, tulotason sekä vapaa-ajan liikunnan kehitykseen vanhemmalla iällä. Näiden kolmen tekijän oletetaan olevan keskinäisesti yhteydessä toisiinsa, minkä vuoksi on mahdollista kartoittaa niiden yhteisiä kehityspolkuja. Mallinnettavat kehityspolut kertovat siitä, miten nämä kolme keskeistä tekijää muuttuvat vanhenemisen myötä, minkä lisäksi tutkielmassa tarkastellaan tekijöitä, joiden avulla voidaan ennakoida yksittäisten henkilöiden mahdollisia kehityspolkuja myöhemmällä iällä. Tutkielman analyysi keskittyy terveyden, tulotason ja liikunnan muutoksiin eläkkeelle jäämistä edeltävällä ajalla sekä sen jälkeisellä ajalla. Näkökulmana on tarkastella vanhemmassa väestössä vallitsevia eroavaisuuksia heidän terveytensä, tulotasonsa sekä vapaa-ajan liikunnan kehityksen osalta. Tutkielmassa hyödynnetään Helsinki Health Study -terveystutkimuksen pitkittäisaineistoa, joka on kerätty vuosien 2000–2017 aikana Helsingin kaupungin työntekijöiltä neljän kyselyaallon aikana. Huomiossa ovat vastaajat, jotka ovat tarkasteluajanjaksolla jääneet vanhuuseläkkeelle, mikä kattaa yhteensä 4254 vastaajaa. Kyselytutkimuksessa on kartoitettu yksityiskohtaisesti vastaajien terveyttä, tulotasoa, vapaa-ajan liikuntaa sekä näitä ennakoivia sosiodemografisia piirteitä, jotka tarjoavat kattavan pohjan kehityspolkuanalyysia hyödyntävän mallin rakentamista varten. Kehityspolkuja mallinnettaessa on havaittavissa neljä toisistaan erottuvaa kehityspolkuryhmää. Näitä ryhmiä tarkastellessa havaitaan, että terveys on moniulotteinen ilmiö, jota sosioekonominen asema yksinään ei riitä selittämään. Sosioekonomisen kerrostuman ala- ja yläpäässä on havaittavissa eriytymistä terveyden suhteen. Yhtäältä tätä voidaan selittää liikunnalla, joka mahdollistaa hyvän terveyden ylläpitämisen eläkeiällä. Toisaalta terveyskäyttäytymiseen liittyvät tekijät kuten tupakointi ja ylipaino ennakoivat heikompaa terveyttä vanhemmalla iällä, mikä myös voi selittää väestössä vallitsevia jakolinjoja. Yksi merkittävistä huolista, joita aikaisemmassa vanhenemista koskevassa tutkimuksessa on esitetty, liittyy vanhenemisen kokemuksen sosioekonomiseen eriytymiseen. Tämänkaltaista eriytymistä on rajallisesti havaittavissa myös tarkastelemani Helsingin kaupungin työntekijöihin keskittyneen aineiston perusteella, mikä muodostuu elinkaaren aikaisten pitkien kehityspolkujen seurauksena. Nämä toisistaan eroavat kehityspolut terveyden, tulotason ja liikunnan osalta eivät kuitenkaan ole huomattavan voimakkaasti toisistaan eriytyviä, vaan tutkimuksessani on havaittavissa vallitsevan statuksen säilyttämiseen viittaavia merkkejä. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen eläkkeelle jäämistä omaksutut terveydelle edulliset toimintatavat ennakoivat hyvän terveyden pysyvyyttä myös myöhemmässä vaiheessa eläkeikää. Kehityspolkuanalyysi on ainutlaatuinen tilastollinen menetelmä, jolla pystytään tarkastelemaan terveyden, tulotason sekä liikunnan kehitystä vanhemmalla iällä moniulotteisesti tavalla, joka paljastaa näiden kolmen tekijän sisäisiä jakolinjoja. Kokonaisuudessaan eläkettä edeltävä koettu terveydentila, sosioekonominen asema ja liikunta ovat keskeisessä roolissa eläkkeelle jäämistä seuraavan ajan terveyden kehityksessä ja näiden tekijöiden kehityspolkujen havainnointi voi auttaa ymmärtämään vanhenemista ilmiönä, joka ei perinteisillä menetelmillä ole tullut näkyväksi.

Tutkielmassa perehdytään opettajien näkemyksiin kestävän kehityksen ja aktiivisen kansalaisuuden teemoista korkeakouluopetuksessa. Tutkielman näkökulma on yhteiskuntapoliittinen, mikä tarkoittaa sitä, että kestävän kehityksen ja kansalaisuuden opettaminen nähdään yhteiskunnallisena tavoitteena, jolla pyritään vaikuttamaan kestävään tulevaisuuteen. Tutkielman teoreettiskäsitteellinen viitekehys koostuu kestävän kehityksen ja kansalaisuusopetuksen lähtökohdista sekä transformatiivista oppimista ja opettajan toimijuutta koskevista teorioista. Kansalaisuusopetusta koskevan tutkimuksen taustalla on huoli nuorten poliittisesta aktiivisuudesta, mihin vaikuttaa kasvanut tietoisuus kestävyyshaasteista. Aktiivisen kansalaisuuden tukeminen nähdään keinona vaikuttaa kestävämpään tulevaisuuteen. Transformatiivisen oppimisen teoriaa on esitetty keinona tuottaa yhteiskunnallista muutosta vaikuttamalla oppijoiden arvoihin, asenteisiin ja olemiseen ympäröivässä maailmassa. Aineisto koostuu viidestä yksilöhaastattelusta, joita analysoidaan ankkuroidun tutkimuksen (engl. grounded theory) informoivan sisällönanalyysin keinoin. Haastattelut kerättiin opettajilta, joiden opetuksessa kestävyyden teema on läsnä. Opettajat kuuluvat ansioituneiden opettajien Opettajien akatemiaan, jonka perusteella heidät valittiin haastateltaviksi. Aineistonkeruun tavan tarkoituksena on tietyistä tutkielman teoreettiseen viitekehykseen liittyvistä teemoista keskustelemalla saada tietoa heidän näkemyksistään, kokemuksistaan ja asenteistaan tutkielman aiheisiin liittyen. Tutkielman analyysi tunnistaa kolme kestävän kehityksen opetuksen ulottuvuutta: 1) opettaja tietojen ja taitojen välittäjänä, 2) opetussuunnitelmatyö ja 3) yhteyksien luominen opetuksessa. Aktiivisen kansalaisuuden teema opetuksessa hahmottuu analyysin mukaan kolmen ulottuvuuden kautta: 1) opiskelijoiden toimijuuden tukemisena, 2) opetuksen päämääränä sekä 3) yksittäisen opettajan merkityksenä. Teemoja yhdistäväksi ydinkategoriaksi muodostuu opettajien moninaiset vuorovaikutukselliset roolit kestävän kehityksen ja aktiivisen kansalaisuuden tavoitteessa. Havainto opettajien vuorovaikutuksellisen roolin merkityksestä on yhdenmukainen aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkielma osoittaa vuorovaikutuksen merkityksellisen roolin korkeakouluopetuksessa. Analyysi valottaa opettajien vuorovaikutuksellisen roolin korostunutta merkitystä, kun opetus linkittyy kestävän kehityksen ja aktiivisen kansalaisuuden teemoihin. Korkeakouluopetus näyttäytyy yhteiskunnallisen muutoksen ajajana opetuksen tuomien tietojen, taitojen, arvojen ja asenteiden kautta. Korkeakouluinstituutiolla on vastuu tulevaisuuden yhteiskunnan johtajien ja päättäjien koulutuksesta inspiroimalla opiskelijoita osallistumaan aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan arvojensa mukaisesti. Tämä korostaa instituution arvopohjan ja eetoksen tärkeyttä sekä opetuksen transformatiivisen potentiaalin merkitystä.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miltä kiinalainen politiikka näyttää suomalaisen median linssien läpi. Työn tarkoituksena on tutkia sitä, miten kiinalainen politiikka esitetään suomalaiselle yleisölle median kautta ja sitä, millaisia vallankäytön ja geopoliittisen identiteetin diskursseja kiinalaisen politiikan uutisoinnissa ilmenee. Aikaisempi tutkimus osoittaa, että kiinalaisen politiikan uutisoinnissa on huomattavia eroavaisuuksia riippuen siitä, missä maassa aihetta koskevat uutiset on julkaistu. Länsimaissa julkaistut uutiset noudattavat usein narratiivia, jossa Kiina nähdään autoritaarisena ja totalitaarisena valtiona, joka polkee ihmisoikeuksia ja pyrkii kasvattamaan kansainvälistä vaikutusvaltaansa keinoja kaihtamatta. Tutkimus on toteutettu soveltamalla kriittisen diskurssianalyysin menetelmää Yleisradion ja Helsingin Sanomien julkaisemiin uutisaineistoihin Kiinan kommunistisen puolueen kansallisen kongressin viikolta 16.10.2022 - 22.10.2022. Aineistossa on yhteensä 26 uutisartikkelia. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten aineiston artikkelit on kehystetty ja millainen agenda niille on asetettu, eli sitä, mitä ne pyrkivät viestimään Suomen kansalaisille ja miten tämä viestiminen on toteutettu. Tämä tutkimus osoittaa, että kiinalaisesta politiikasta uutisoidaan Suomessa varsin kriittiseen sävyyn. Kiinan johtaja Xi Jinping esitetään autokraattisena itsevaltiaana, joka ei kunnioita ihmisoikeuksia. Aineiston valossa länsimaat puolestaan esittävät julkista huolta Kiinaan kohdistuvista riippuvuuksista ja pyrkivät ottamaan etäisyyttä Kiinan hallintoon.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, miten kolmas sektori näkee Suomessa tapahtuvan demografisen muutoksen ja miten tämä muutos vaikuttaa heidän toimintaansa tässä hetkessä, sekä tulevaisuudessa. Suomen väestö ikääntyy muiden globaalisti kehittyneiden maiden tavoin nopeasti ja tämä vaikuttaa niin huoltosuhteeseen, kuin yksittäisiin henkilöihin. Kolmas sektori on yleisesti vähän tutkittu sektori julkisen sektorin ja yksityisen sektorin rinnalla. Tutkimuksen keskiössä on se, miten kolmannen sektorien edustajat näkevät väestön ikääntymisen vaikuttavan järjestön toimintaan. Mitä väestön ikääntyminen tarkoittaa vapaaehtoistyölle ja mitä positiivista järjestöjen edustajat näkevät väestön ikääntymisessä yleisellä ja järjestön tasolla. Tutkimus toteutettiin analysoimalla viiden eri sosiaali- ja terveysalalla toimivan järjestön edustajan haastatteluja. Aineisto kerättiin kevään ja kesän 2023 aikana. Tarkasteluun valittiin järjestöt, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä ikääntyneiden ihmisten kanssa Suomessa. Tutkimuksessa hyödynnettiin laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, minkä tavoitteena oli löytää aineiston avulla tutkimuskysymykset. Kaikkien järjestöjen edustajilla oli selkeä yhteinen huoli tulevaisuudesta ja etenkin kolmannen sektorin rahoituksen kestävyydestä. Kaikki järjestöt halusivat myös lisätä entisestään jo hyvällä tasolla olevaa yhteistyötä julkisen sektorin kanssa. Ikääntyminen halutaan järjestöissä nähdä myös voimavarana ja positiivisena ilmiönä järjestöissä. On tärkeää saada mediaan, myös positiivista vanhuuskuvaa negatiivisen median ympärille, jotta vanhuuteen ja siihen liittyvien ilmiöiden stigmaa voidaan vähentää.

Seksuaaliväkivalta loukkaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta, joka on edellytys turvalliselle seksuaaliselle kanssakäymiselle. Suostumusperusteinen seksuaalirikoslainsäädäntö astui voimaan Suomessa 1.1.2023. Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen kansanedustajien puheenvuorojen kautta, minkälaisiin seksuaaliväkivallan diskursseihin he tukeutuvat, millaisiin toimija-asemiin he sijoittavat väkivallan kokijoita ja tekijöitä sekä suostumusta ja millaisin legitimaatiostrategioin he argumentointiaan perustelevat lainsäädäntöuudistusta koskevissa lähetekeskusteluissa. Tutkimusaineistoni muodostavat lähetekeskustelut Suostumus2018-kansalaisaloitteesta ja hallituksen esityksestä eduskunnalle seksuaalirikoksia koskevaksi lainsäädännöksi. Tutkielmani teoreettis-metodologinen viitekehys rakentuu sosiaalisen konstruktionismin ja siihen perustuvan kriittisen diskurssianalyysin varaan. Kriittinen diskurssianalyysi tarkentuu diskurssien ja puhetapojen legitimoinnin analyysiksi. Analyysini perusteella seksuaaliväkivalta merkityksellistyy lähetekeskusteluissa vallitsevan väkivaltakulttuurin, vastuutettavan seksuaaliväkivallan tekijän, suojeltavan seksuaaliväkivallan kokijan ja uudistavan suostumuksen diskurssien kautta. Väkivallan tekijä määrittyy toimija-asemiltaan sekä oikeuslaitoksen suojaamaksi ja kontrollin tarpeessa olevaksi että oikeudelliselle tarkastelulle ja väkivaltakulttuurille altistuvaksi. Väkivallan kokijalle kansanedustajat osoittavat neljä subjektipositiota: lainsäätäjää velvoittava ja oikeuksia nauttiva kansa mahdollisena väkivallan kokijana, jokaisen tuntema seksuaaliväkivallan kokija, seksuaaliväkivaltaa sietäneet rohkeat naissukupolvet sekä oikeusvaltion sivuuttama ja neuvoton seksuaaliväkivallan kokija. Suostumus puolestaan asemoituu kansanedustajien puheessa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden toteutumista merkitseväksi sekä problemaattiseksi suostumukseksi. Eduskuntakeskustelu seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja sitä loukkaavasta seksuaaliväkivallasta ilmentää viime vuosikymmenten kulttuurista muutosta seksuaaliväkivallan vähättelystä ja normalisoinnista kohti väkivallan kokijoiden oikeudet tunnustavaa lähestymistapaa. Lähetekeskusteluista piirtyy kuva seksuaaliväkivallasta vakavana oikeudellisena ongelmana, johon puuttumiseen ei ole riittävästi kyetty, mutta jonka vastustaminen todetaan jokaisen asiaksi. Tulkintani mukaan kansanedustajat osallistuvatkin suomalaisen yhteiskunnan väkivaltaongelman laajuuden tunnustamiseen, mistä myöskin heidän ehdottamansa laaja keinovalikoima seksuaaliväkivallan vähentämiseksi kumpuaa. Kansanedustajat jakavat tavoitteet vahvistaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta, parantaa seksuaaliväkivallan kokijan asemaa ja lisätä seksuaaliväkivallan tekijän vastuuta teostaan, mitkä viime kädessä perustelevat lainsäädännön uudistamisen tarpeen. Keinot ovat kuitenkin erilaisia suostumusperusteisuutta painottavien ja ankaraa kriminaalipoliittista linjaa kannattavien edustajien välillä; suostumusperusteisesta raiskausmääritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä. Kansanedustajat osallistuvat väkivallan kokijoita ja tekijöitä asemoidessaan tunnistamiseen ja tunnustamiseen, määrittämiseen ja kategorisointiin sekä rajoittamiseen ja marginalisoimiseen. Heidän puhetapansa toisintavat historiallisia ja totunnaisia väkivaltadiskursseja, mutta myös diskursiivista vastarintaa ja hegemonisten diskurssien haastamista on havaittavissa. Kansanedustajien hyödyntämistä legitimaatiostrategioista aineistossani korostuvat perus- ja ihmisoikeuksiin vetoaminen ja kertomuksellinen ja emotionaalinen legitimointi yli puoluerajojen. Esitän loppukaneettinani, että se, miten yhteiskunnassa suhtaudutaan seksuaaliväkivaltaan ja pyritään vähentämään sitä, kuvaa hyvinvointi- ja oikeusvaltion arvoja ja sitoumuksia perustavanlaatuisesti. Siksi yhteiskuntapoliittisesti painottuneelle väkivaltatutkimukselle on tarvetta. Totean niin ikään, että keskustelun väkivaltakäsitteistä on syytä jatkua, ja etenkin seksuaaliväkivallan käsite tulisi ottaa laajempaan käyttöön seksuaalisen väkivallan sijasta.

Koronapandemia aiheutti maailmanlaajuisen kriisin vuoden 2020 keväällä. Turvatakseen kansalaisten terveyden ja terveydenhuollon kantokyvyn moni maa siirtyi poikkeusoloihin ja muodosti yhteiskunnan ympärille sulkutilan. Näin kävi myös Suomessa. Koronapandemia toi useita konkreettisia muutoksia ihmisten arkeen: moni joutui siirtymään etätöihin ja laittamaan vanhan harrastuksensa tauolle. Nopeat rakenteelliset muutokset poikkeusolojen myötä tarkoittivat, että monen tuli sopeutua varsin äkkiä arjen uusin toimintatapoihin. Kotiympäristö oli monen muutoksen kourissa. Siinä, missä etätöihin siirtyminen muutti kodin työympäristöksi, korostui kodin rooli myös vapaa-ajanviettoympäristönä. Ihmisten sulkeuduttua koteihin heidän vapaa-ajanviettotapansa muuttuivat. Kotoilu nosti esille sekä uusia että vanhoja harrastuksia. Mediassa alettiin puhua neuloosista, kun yhä useampi kuluttaja oli syventynyt käsitöiden harrastamiseen. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin, miten kuluttajat neuvottelevat käsityöläisyyttään työn ja vapaa-ajan jännitteellisessä suhteessa. Jännitteellisellä suhteella viitataan koronapandemian aiheuttamiin muutoksiin ihmisten työ- ja vapaa-aikaan. Aihetta lähestyttiin neoliberalistisesta aikalaiskuvasta käsin. Tutkielma sijoittuu kuluttajatutkimuksen kentällä vapaa-aikatutkimuksen areenalle. Tutkimuksen lähestymistapa on laadullinen ja taustateorian roolissa toimi Robert A. Stebbinsin vakavan harrastamisen teoria. Aineisto kerättiin puolistrukturoitujen haastattelujen avulla, jotka sijoittuivat ajalle 5.3.–19.5.2021. Vastaajien sukupuolta tai ikää ei selvitetty. Tutkimusjoukkona oli kahdeksan työsuhteessa olevaa henkilöä. Aineisto litteroitiin, koodattiin ja järjesteltiin erilaisiin ryhmiin käyttäen apuna konseptilähtöistä analyysiä. Tutkielman tuloksista oli havaittavissa, että kuluttajien työ- ja vapaa-aika oli kokenut koronapandemian aikana useita muutoksia. Etätöihin siirtymisen myötä rajat työn ja vapaa-ajan välillä hälvenivät, ja työt tulivat helpommin vapaa-ajalle. Työt myös muuttuivat hektisemmiksi. Neoliberalistisesta näkökulmasta tarkasteltuna etätöihin siirtyminen oli voitto neoliberalismille, sillä etätöiden myötä monen työpäivä piteni ja työn organisointi siirtyi työntekijän vastuulle. Toisaalta vapaa-aika vei osan myös työajasta, kun kuluttajat alkoivat neuloa työajalla. Kuluttajat joutuivat neuvottelemaan sekä töidensä että vapaa-aikansa ympärillä, sillä vapaa-ajalla täytyi järjestellä omat ajanviettotapansa uudelleen ja huolehtia siitä, etteivät työt ota liikaa aikaa vapaa-ajalta. Monelle kuluttajalle neulominen näyttäytyi vakavana harrastuksena ja toi heidän elämään monipuolista sisältöä. Neulominen esimerkiksi kasvatti kuluttajien toimijuutta ja liitti heidät osaksi yhteisöjä. Yhteisöjen sisällä kuluttajat saattoivat kuitenkin kilpailla keskenään ja kadehtia toistensa käsityötaitoja. Tämän voitiin nähdä ilmentävän neoliberalistista ideologiaa. Kuluttajat myös neuvottelivat käsityöharrastustaan sukulaissuhteidensa kautta, ja erityisesti äidit näyttävät toimivan väylänä kohti käsityöharrastusta. Jatkotutkimuksissa voisi olla syytä tutkia työelämän rakenteiden muuttumista koronapandemian jälkeen työnantajien näkökulmasta sekä toisaalta nykyisten haastateltavien sopeutumista koronan jälkeiseen työelämään.