Browsing by master's degree program "Master's Programme in Theology and Religious Studies"

Tässä maisterintutkielmassa tarkasteltiin shiiayhteisön kokemia turvallisuusuhkia ja niiden vaikutusta yhteisöön. Teemahaastatteluina alkuvuodesta 2021 kerättyä aineistoa analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Pauli Niemelän laajenevan turvallisuuskäsityksen tarkastelukehikkoa. Kuusi teemahaastatteluun osallistunutta yhteisön jäsentä jakautui kahteen ikäryhmään, enintään 30-vuotiaisiin ja yli 30-vuotiaisiin. Haastatteluihin osallistui kaksi naista ja neljä miestä. Laajenevan turvallisuuskäsityksen tarkastelukehikkoa mukauttaen yksilön turvallisuus- ja turvattomuuskäsitykset jaettiin neljään osaan. Näiden neljän osan avulla turvallisuutta tarkasteltiin yksilöllisestä, sosiaalisesta, perinteisestä sekä modernista ja kulttuurisesta näkökulmasta. Haastattelujen pohjalta voidaan havaita, että kokemukset turvallisuudesta ja turvattomuudesta ovat subjektiivisia. Kokemukseen näyttää vaikuttavan haastateltavan ikä, sukupuoli ja perheellisyys. Yksittäisenä tekijänä yksilön ja yhteisön turvallisuuden kannalta korostui vuosi 2019. Vuonna 2019 Uudessa-Seelannissa tapahtuneet Christchurchin moskeijaiskut heikensi muslimiyhteisöjen turvallisuudentunnetta, jonka seuraukset näkyvät yhteisön toiminnassa edelleen. Yhteisön jäsenten haastattelujen ja aiempien tutkimuksien perusteella voidaan havaita neljä uskonnollisen yhteisön turvallisuuteen vaikuttavaa tasoa. Näitä ovat yhteisö, paikalliset-, kansalliset- ja kansainväliset tekijät. Yhteisötasolla turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat yhteisön turvatoimet, varautuminen, tilaturvallisuus, sisäinen tilanne ja yhteistyö. Paikallisesti vaikuttavia tekijöitä ovat yhteisön sijainti, alueen asukkaat ja rakennuskanta, julkinen liikenne, yksittäiset häiriköt sekä paikallinen viranomaisyhteistyö. Kansallisesti yhteisön turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat sisäinen turvallisuustilanne, ääriliikkeet, vallitsevat asenteet sekä arvot, lainsäädäntö ja rangaistukset. Kansainvälisesti yhteisön turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat kansainväliset aatteet, ääriryhmittymät, islam-vastaisuus ja terrori-iskut ulkomailla. Näiden perusteella voidaan havaita, että uskonnollisen yhteisön turvallisuuteen vaikuttaa huomattava määrä kansallisia ja kansainvälisiä tekijöitä.

Tutkielmassani tarkastelen ja vertailen ekstaasin ja profetian suhdetta Hesekielin ja Jeremian kirjoissa, erityisesti kohdissa Hes. 37:1–14 ja Jer. 30:1–22. Molemmat kohdat ilmentävät ekstaasia omalla tyylillään, mikä antaa kiinnostavan lähtökohdan vertailulle. Muuntunutta tajunnantilaa pidetään Vanhan testamentin teksteissä oletuksena profetoimiselle, minkä vuoksi sen näkymisen arviointi ja vertailu on mielenkiintoista. Tutkielmassa pyrin tarkastelemaan ekstaasin näkymistä ja merkitystä profetiassa monesta eri näkökulmasta, kuitenkin pitäytyen vertailevan tutkimuksen raameissa. Vaikka Hesekielin (Hes. 37:1–14) ja Jeremian (Jer. 30:1–22) kirjoitusten lähestymistavat ja kirjalliset keinot eroavat toisistaan, molemmat korostavat profetioissaan voimakkaasti Jumalan uskollisuutta, ihmisen vastuuta ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tekstit kuvaavat, miten Jumala voi muuttaa näennäisesti toivottomat tilanteet ja luvata Israelin kansalle kukoistavan tulevaisuuden. Hesekielin kirjassa korostetaan Jumalan suvereniteettia ja Israelin henkistä uudistusta kuolleiden henkiin herättämisen kautta, kun taas Jeremian kirja keskittyy katumukseen ja uuteen liittoon Jumalan ja hänen kansansa välillä. Ekstaasin merkitys profetiassa nousee esille erityisesti tarkastellussa Hesekielin kirjan kohdassa. Vaikka molemmat profeetat ilmentävät muuntunutta tajunnantilaa omalla tavallaan, Hesekielin näky korostaa ekstaasin merkitystä Jeremian julistavan profetian antaessa hillitymmän vaikutelman.

Tutkielman aihe on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yksinäisyyskokemukset ja selviytyminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Aineistona tutkimuksessa olivat 7 teemahaastattelua, joissa käsiteltiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulumista, yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksia sekä suhdetta kirkkoon ja uskontoon. Aineisto analysoitiin soveltaen temaattisella analyysilla. Analyysi alkoi aineistoon tutustumisella, jonka jälkeen järjestelin aineistosta osat, jotka käsittelevät yksinäisyyttä. Analyysin avulla tuli esille haastateltavien toimijuus sekä kirkko yksinäisyyden lisääjänä ja vähentäjänä. Myöskin vähemmistöstressi nousi analyysissä haastatteluista esiin. Kirkko näyttäisi vähentävän yksinäisyyttä monella tavalla. Kirkko vastakohtaisesti myös vaikuttaa lisäävän yksinäisyyttä. Yksinäisyyden kokemukset näyttävät syntyvän rajatusta toimijuudesta, jotka on jaettu kolmeen erilaiseen ryhmään. Ensimmäisessä toimijuudesta neuvotellaan. Haastateltavat toimivat tietyissä puitteissa, mutta joutuvat esimerkiksi piilottamaan seksuaalisuutensa. Toisessa toimijuutta uhataan ja toimijuutta myös riistetään. Haastateltavat kärsivät sosiaalisesta ulossulkemisesta. Kolmannessa kategoriassa on toimijuuden säilyttäminen ratkaisuja tekemällä. Ratkaisujen teosta seuraa vapaa toimijuus. Tähän liittyy seuraukset erilaisista yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksista. Seurauksina ovat mm. aggressiivinen käytös ja poislähteminen. Haastateltavat ratkaisevat toimijuutta uhkaavat tilanteet eri tavoin. Johtopäätöksissä esitetään, että uskonto ja kirkko rajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia henkilöitä, aiheuttaen sitä kautta yksinäisyyttä. He eivät pysty olemaan seurakunnan toiminnassa mukana avoimesti, vaan he joutuvat suojaamaan itseään mahdollisilta negatiivisilta seurauksilta. Myöskin ristiriita kirkon virallisessa suhtautumisessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja esille tulleissa kokemuksissa on iso. Uskonto näyttää tukevan ajatusvääristymiä, mikä saattaa lisätä yksinäisyyden syvyyttä. Tutkimusta on mahdollista hyödyntää kirkon työssä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kanssa, mitkä ovat erityisiä paikkoja, joihin olisi kirkon toimijoiden syytä kiinnittää huomiota. Tutkimus auttaa pohdinnoissa suhtautumisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.

Tässä tutkielmassa etsitään vastausta siihen, millaisia merkityksiä evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen osallistuvat lukiolaiset antavat kokemuksilleen katsomusopetuksesta. Tutkimuksen tavoitteena on siis selvittää, miten kyseisten opetusryhmien opiskelijat suhtautuvat katsomusopetukseen. Tutkielman aineistona toimii kahdeksan pääkaupunkiseutulaisessa lukiossa kerättyä teemahaastattelua. Puolet haastatteluista on teetetty evankelisluterilaisen uskonnon opiskelijoille ja puolet elämänkatsomustiedon opiskelijoille. Haastatteluissa on selvitetty lukiolaisten yleisiä kokemuksia ja näkemyksiä katsomusopetuksesta ja sen hyödyllisyydestä sekä tarpeellisuudesta. Lisäksi tutkielmassa on selvitetty, millaiset asiat katsomusopetuksessa ovat lukiolaisten mielestä hyviä ja toimivia ja mitä taas voisi kehittää. Tutkielmassa käsitellään myös lukiolaisten näkemyksiä katsomusopetuksen järjestämisestä. Aineisto on analysoitu laadullisen aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulosten mukaan lukiolaisten suhtautuminen katsomusopetukseen on melko samansuuntaista opetusryhmästä riippumatta. Katsomusopetukseen myös suhtaudutaan kaiken kaikkiaan myönteisesti. Positiivisina puolina pidetään muun muassa monipuolisia aiheita ja monimuotoisia opetusmetodeja. Katsomusaineet koetaan myös hyödyllisiksi ja tärkeiksi oppiaineiksi. Uskonnon opiskelijat toivoivat katsomusopetukselta etenkin kristinuskon vähentämistä opetuksessa. Sen tilalle toivottiin enemmän muiden uskontojen käsittelyä. Elämänkatsomustiedon opiskelijat sen sijaan eivät kokeneet suuria kehitystarpeita omassa oppiaineessaan. Molemmissa ryhmissä ajateltiin, että elämänkatsomustiedon pitäisi olla avoin oppiaine myös uskonnon opiskelijoille. Nykyiseen oman uskonnon opetukseen perustuvaan katsomusopetusmalliin suhtauduttiin molemmissa katsomusopetusryhmissä kriittisesti. Lukiolaisten mukaan tulevaisuudessa tulisi siirtyä täysin yhdistettyyn opetukseen tai osittain yhdistettyyn opetukseen. Myös näihin malleihin saattaa kuitenkin opiskelijoiden mukaan liittyä haasteita, kuten oman uskonnon osaamisen vähentyminen. Katsomusopetus koettiin järjestelymallista riippumatta tarpeelliseksi myös tulevaisuudessa.

The formation and development of religious interpretive tradition can be characterized as transformation through transmission. Later annotations are always built upon earlier accounts and some details are lost whereas others may be altered – in addition, material can also be added. In Jewish interpretive tradition, this can particularly be seen within rabbinic literature, and rabbinic discourse on the creation of woman does not deviate from this fundamental assumption. The biblical passages discussing human creation have been interpreted accordingly, with context-dependent and ever-changing premises, enabling explications conniving asymmetry of genders and potentially affecting the legal status of woman who has often been seen as subordinate to man based on her derivative creation from man’s rib. The present study was designed to examine the diachronic development of rabbinic interpretations on the creation of woman. The timeframe of the study is from the 5th to the 9th century, concentrating on the era of most voluminous rabbinic activity. The theoretical framework of the study can be best described as feminist critical discourse analysis as the focus of the analyses is on gender-sensitive reading of the rabbinic texts, specifically addressing the accumulation of misogynous elements along the trajectory. The texts are analyzed paying attention to the all-encompassing patriarchal ethos, taking into account both contentual and linguistic features. Based on the material analyzed in the study, the evolution of rabbinic discourse concerning the creation of woman took place in three consecutive discursive stages. The writings of the first one of them (5th century) comprises Genesis Rabba and Leviticus Rabba, well-known pieces of early exegesis to the Hebrew Bible, establishing the corpus of rabbinic traditions as the basis of rabbinic interpretations on the creation of woman. In spite of the rabbis’ efforts to harmonize the two different biblical creation narratives, the creation of genders is understood as two consecutive events. Dubious characteristics and indigenous feebleness of women are, among others, related to the creation of Eve. Further-more, man has to subjugate his wife and confine her indoors, as her role is mainly domestic and ornamental.  The next discursive stage of rabbinic writings (6th century) was examined through an ample set of traditions collected into the gigantic compilation of Babylonian Talmud, reinforcing the previous traditions. Linguistic features of the biblical account on Eve’s creation – perhaps from a face or a tail of Adam – are used to explain her basic shape, ideal for bearing a child. Eve is needed to serve as a handmaid, but women are also acknowledged for their entertaining potential. Owning a wife is parallelized with possessing land. The third discursive stage, examined through four different kinds of rabbinic writings – Targum Pseudo-Jonathan, Avot de-Rabbi Nathan, Pirkei de-Rabbi Eliezer, and Alphabet of Ben Sira – compiled during the 7th–9th centuries, is characterized as expanding the earlier interpretive tradition. According to these augmentations, Eve was made out of Adam’s thirteenth rib and flesh from his heart. The creation narrative is used to attest sexual exploitation of women, interpreted as bad-tempered and fast-aging, among other frailties. Adam, however, had two wives – and his first wife, Lilith, offers a distinctive solution to the classical exegetic problem caused by the two different biblical accounts on human creation. Furthermore, her story teaches women that demanding equality can have serious consequences as she, herself, became a devil who loses a hundred of her own children on a daily basis.

Tutkielmani käsittelee baha’i-uskon sanomaa globaalin yhdistymisen tarpeesta sekä siihen liittyvää globaalia toimintaa. Näkökulmanani on tarkastella, miten ja millaisina nämä ilmenevät baha’i-uskolle tärkeän Babin 200-vuotissyntymäpäivään liittyvissä kansainvälisissä artikkeleissa. Tutkielmassani kysyn, millaisiin käsityksiin globaalin yhdistymisen sanoman voi tulkita artikkeleissa pohjautuvan, ja miten näiden käsitysten kautta ilmennetään globaalia toimintaa. Tutkielmani teoreettinen viitekehys muodostuu baha’i-uskon ja globalisaation suhteen tutkimuksesta. Globalisaatio on ollut pitkäaikainen kehitysprosessi, jolla on väistämättä ollut vaikutuksia myös uskontoihin. Siihen liittyvien prosessien havainnoimisen kannalta on keskeistä ymmärtää, että globaalilla ja lokaalilla on vastavuoroinen suhde. Baha’i-uskon ja globalisaation suhdetta on aiemman tutkimuksen valossa kannattavaa lähestyä globaalin yhdistymisen sanoman ja sitä kuvaavien käsitysten ja periaatteiden kautta, sillä niitä voi pitää keskeisinä taustavaikutteina baha’iden toiminnalle. Tutkimusaineistonani on 26 artikkelia, jotka ovat peräisin baha’iden toimintaa ympäri maailmaa raportoivalta Bahá’í World News Service -uutissivustolta. Aineistokseni valikoimani artikkelit muodostavat oman rajatun tapauksensa, koska ne käsittelevät baha’ille tärkeän Babin vuoden 2019 lokakuuhun osunutta 200-vuotissyntymäpäivää. Artikkelit on julkaistu vuoden 2019 maalis-joulukuussa. Niissä kuvataan Babin merkkipäivän juhlistamista ja kunnioittamista monipuolisesti ja kansainvälisesti. Tutkimusmenetelmänäni käytän diskurssianalyysia, jossa tutkitaan sosiaalisen todellisuuden rakentumista kielenkäyttöä havainnoimalla. Erityisesti diskurssianalyysin analyyttiseen orientaatioon painottuen esitän tutkielmani analyysiosuudessa kolme globaalin yhdistymisen sanomaa kuvaavaa tulkintarepertuaaria, joiden kautta globaalia toimintaa artikkeleissa ilmennetään. Nämä ovat perinteen kunnioittaminen, moninaisuuden arvostaminen sekä yhteiskuntaan suuntautuminen. Lisäksi ilmennän jokaisen näistä rakentumista vielä kahden yksityiskohtaisemman tulkintarepertuaarin avulla. Tästä seuraten esitän, että artikkeleissa ilmennetään perinteen kunnioittamista historia- ja reflektointirepertuaareilla, moninaisuuden arvostamista suosio- ja osallistamisrepertuaareilla ja yhteiskuntaan suuntautumista hyöty- ja tunnustusrepertuaareilla. Tutkielmani osoittaa, että artikkeleissa kuvataan monipuolisesti globaalin yhdistymisen sanomaa ja siihen liittyvää toimintaa huolimatta siitä, että artikkelit käsittelevät Babin merkkipäivää. Varsinaista globaalia toimintaa ilmennetään moninaisten toimija- ja toimintakuvausten kautta sekä globaalia että lokaalia tasoa kuvaten. Tekemieni havaintojen peilaaminen aiempaan baha’i-uskon ja globalisaation suhteesta tehtyyn tutkimukseen osoittaa näiden välillä olevan useita yhtäläisyyksiä.

Tässä tutkielmassa tarkastelen perussuomalaisten Suomen Uutisten jihad- ja islamaiheista uutisointia vuosina 2019 ja 2020. Pyrin diskurssianalyysin keinoin luomaan kuvan siitä, miten oikeistopopulistisen puolueen äänenkannattajana toimiva julkaisu käsittelee kyseisiä aiheita. Diskurssianalyysin avulla olen pyrkinyt erottelemaan aineistossa esiintyviä retorisia keinoja ja luomaan kokonaiskuvan siitä, millaista sosiaalista todellisuutta Suomen Uutiset pyrkii jihadin ja islamin osalta rakentamaan. Diskurssianalyysin lisäksi hyödynnän laadullista sisällönanalyysia, ja tutkimuskirjallisuutena toimivat erilaiset islamin ja median suhdetta tarkastelevat teokset ja tutkimukset. Perussuomalaiset on tullut tunnetuksi maahanmuuttokriittisenä ja islamvastaisena sekä paikoin jopa rasistisena puolueena. Vuoden 2011 vaalivoiton jälkeen puolueen kannatus on kasvanut, ja kyselytutkimusten mukaan se on hetkittäin noussut jopa suosituimmaksi puolueeksi. Vuonna 2015 puhjennut Euroopan pakolaiskriisi lisäsi erityisesti islamilaisilta alueilta tulevien pakolaisten määrää. Samoihin aikoihin tapahtui myös äärijärjestö ISISin nousu. Muun muassa nämä tapahtumat ovat osaltaan vaikuttaneet perussuomalaisten islamia koskevaan retoriikkaan. Tutkimusaineistosta käy ilmi kriittinen, paikoin jopa avoimen vihamielinen suhtautuminen islamia ja muslimeita kohtaan. Suomen Uutisilla on tapana korostaa islamin ja turvapaikanhakijoiden uhkaa Suomen ja Euroopan turvallisuudelle uutisoimalla tiuhaan erilaisista jihadismiin liittyvistä tapahtumista. Tämä uutisointi keskittyy usein vanhojen terrori-iskujen läpikäymiseen ja uusien uhkakuvien luomiseen. Kyse on populisteille tyypillisestä pelon politiikasta, jonka avulla pyritään omien tavoitteiden oikeuttamiseen, tässä tapauksessa tiukemman maahanmuuttopolitiikan ajamiseen ja kovempien rangaistusten vaatimiseen. Aineistosta on löydettävissä kolme keskeistä diskurssia, jotka ovat me vastaan muut -ajatusmalli, islam ja turvapaikanhakijat turvallisuusuhkana sekä äärioikeiston toimien vähättely. Nämä tarkoittavat poliittisten vastakkainasettelujen luomista erityisesti perussuomalaisten ja vasemmiston välille, muslimien ja turvapaikanhakijoiden yhdistämistä jihadismiin sekä äärioikeistolaisen väkivallan uhan vähättelyä islamistisen terrorin rinnalla. Näiden kolmen diskurssin varaan Suomen Uutiset rakentaa islamia ja jihadia koskevan uutisointinsa pyrkien täten ajamaan perussuomalaisen puolueen maahanmuuttokriittistä ja islaminvastaista linjaa. Havainto on merkittävä, sillä kyseisten diskurssien kykyä vaikuttaa tietystä uskonnollisesta vähemmistöstä luotuihin mielipiteisiin ei tule vähätellä. Kielen voima perustuu sen kykyyn muokata sosiaalista todellisuutta, ja tätä kykyä Suomen Uutiset uutisoinnissaan myös hyödyntää.

Tutkimukseni käsittelee Filosofian ja teologian tohtori Uuras Saarnivaaran (1908−1998) suhtautumista kommunismiin aatteena. Saarnivaara oli omana aikanaan kiistelty hahmo. Hän oli paitsi kansainvälisesti tunnettu Luther-tutkija myös herätyssaarnaaja ja liberaaliteologian kriitikko. Tutkimukseni kohteena on kuusi teosta, jotka hän kirjoitti vuosien 1960 ja 1977 välillä sekä hänen kirjoituksensa Herää Valvomaan-lehteen, Uusi Tie-lehteen ja Raamatun Ystävä-lehteen. Kolme keskeistä tutkimuskysymystäni ovat: 1. Miten Saarnivaara suhtautui kommunismiin aatteena? 2. Miten hänen suhtautumisensa tuli esille hänen kirjoissaan ja kirjoituksissaan? 3. Miten hänen kannanottoihinsa suhtauduttiin Suomessa? Tutkimukseni aikarajaus pohjaa Saarnivaaran kirjoittamien kirjojen ilmestymisvuosiin tutkimukseni aihepiiristä. Ensimmäinen käyttämäni teos julkaistiin 1960 ja viimeisin 1977. Tutkimuksessani kartoitan myös mitkä taustatekijät, jotka saattoivat vaikuttaa Saarnivaaran näkemyksien syntyyn. Siksi toisen pääluvun teemana ovat Saarnivaaran suhteet amerikkalaiseen antikommunismiin ja fundamentalismiin. Tutkimusmenetelmäni on sisällönanalyysi. Lähestyn tekstejä kriittisellä otteella ja huomioin niiden historiallisen kontekstin. Lähteistä etsin suoria kannanottoja liittyen kommunismiin, kylmän sodan aikaisiin poliittisiin kysymyksiin ja kirkkopolitiikkaan. Etsin lähteistä myös Saarnivaaran perusteluja kannoilleen. Johtopäätöksiä tehdessäni otan huomioon myös Saarnivaaran oman henkilöhistorian ja hänen saamansa teologiset vaikutteet sekä kylmän sodan aikaisen historiallisen kontekstin. Saarnivaaran saamat teologiset vaikutteet, ensin Suomessa ja myöhemmin Yhdysvalloissa, saivat hänet vakuuttumaan kommunismin Jumalan tahdon vastaisuudesta ja sen jopa antikristillisestä luonteesta. Saarnivaaralle kysymys kommunismista liittyi nimenomaan hengellisiin eikä niinkään poliittisiin kysymyksiin. Saarnivaara ei liittynyt missään vaiheessa mihinkään oikeistolaiseen poliittiseen järjestöön, ei Suomessa eikä Yhdysvalloissa, vaikka hänellä olikin läheiset suhteet amerikkalaiseen kylmän sodan aikaiseen fundamentalistiseen kommunismin vastaiseen ICCC-järjestöön ja sen johtajaan Carl McIntireen. Carl McIntire oli jyrkkä antikommunisti, johon jopa FBI suhtautui varauksella. Tutkimukseni perusteella Saarnivaaraa voidaan pitää antikommunistina. Hänen antikommunistisuutensa pohjautui hengelliseen näkemykseen, ei niinkään poliittiseen vakaumukseen. Omana aikanaan hänen näkemyksensä sai kannatusta pääasiassa viidennen herätysliikkeen parissa. Kärkevyydestään huolimatta hänen kommunisminvastaiset näkemyksensä eivät aiheuttaneet juurikaan julkista keskustelua. Suomen evankelisluterilaisen kirkon julkiset kannanotot suhteessa kommunismiin ja Neuvostoliittoon tai kommunistisissa maissa tapahtuneisiin kristittyjen vainoihin olivat hyvin vähäisiä ja pidättyväisiä. Saarnivaara olikin rohkean ja suoran julkisen kritiikkinsä kanssa Suomessa harvoja poikkeuksia.

Tutkielmani tarkoitus on tarkastella Antti Tuiskun Valittu kansa -albumin jumalankuvia. Tutkimuskysymykseni on, millaisia jumalankuvia Valittu kansa -albumilta on löydettävissä. Kysyn myös, onko suhteessa olon perusmielikuvien teorian mukaisia jumalakuvia albumilla nähtävissä, ja löytyykö albumilta valitsemaani teoriaan kuulumattomia jumalakuvia. Aineistonani käytän vuonna 2020 julkaistua suomalaisen popmuusikko Antti Tuiskun albumia Valittu kansa. Analysoin albumin kappaleiden lyriikoita kvalitatiivisesti teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin. Valittu kansa -albumin lyriikat ovat usean hengen työryhmän luomuksia ja popkulttuurin tuote. Tämän vuoksi rajaan tutkimukseni ulkopuolelle kysymykset todellisten henkilöiden, esimerkiksi laulajan itsensä jumalakuvista. Tarkastelen aineistoani Matti Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teoriaa (SPT) hyödyntäen. SPT-teoria on teologisesti painottunut, Melanie Kleinin objektisuhdeteoriasta edelleen kehitetty psykoanalyyttinen teoria. Hyrck muodostaa suhteessaolon perusmielikuvien teoriassa viisi erilaista jumalakuvaa. Näitä ovat Houkuttaja, Hallitsija, Vaatija, Vetäytyjä ja Parantaja. Näihin erilaisiin jumalakuviin subjekti voi suhtautua erilaisista positioista käsin, kuten riippuvaisena tai itseriittoisena. Analyysini perusteella kaikki Hyrckin määrittelemät jumalakuvat ovat löydettävissä valitsemastani aineistosta. Esiintyvyys viiden eri jumalakuvan välillä oli hyvin tasavahvaa. Sen sijaan saman kappaleen sisällä saattoi olla useampi eri jumalakuva, ja myös kertojan oma positio suhteessa objektiin saattoi vaihtua kesken laulun. Teorian ulkopuolisia jumalakuvia aineistosta ei löytynyt. Tutkielmani sijoittuu laajempaan uskontotieteelliseen keskusteluun uskonnon ja populaarikulttuurin rajapinnoista ja näiden välisistä suhteista.

Tarkastelun kohteena ovat mielenterveyden ja henkisyyden tai New Agen välille rakennettavat rajanvedot kehityspsykologi Pehr Granqvistin kehittämässä henkisyyden kiintymyssuhdeteoreettisessa selitysmallissa. Työn pääkysymyksenä selvitetään sitä, miten New Agen ja mielenterveyden välistä suhdetta rakennetaan Granqvistin kiintymyssuhdeteoreettisessa mallissa. Tätä analysoidaan tarkemmin kahden alakysymysten avulla: 1. Mikä tai millainen New Agen kategorian merkitys on kiintymyssuhdeteoreettisessa mielenterveysdiskurssissa? 2. Miten dissosiaation käsitettä käytetään ja millaisia merkityksiä sen käyttötavoilla luodaan ja välitetään? Puran tutkimuskysymyksiä yhdistellen metodologiassani Norman Fairclough’n kehittämää kahta diskurssianalyyttistä lähestymistapaa eli kriittistä dialektis-relationaalista diskurssianalyysiä sekä sosiaalisen muutoksen analyysiin tarkoitettua tekstuaalista diskurssianalyysiä. Fairclough’n mallit ovat myös työni laaja teoreettinen viitekehys, johon yhdistyvät myös diskursiivisen uskonnontutkimuksen teoriatausta paikantuen New Agen ja uskonnollisen tai henkisen kokemuksen rakentamisen prosesseihin sekä terveyssosiologiset selitysmallit mielenterveyden ja psykopatologian muodostumisesta sosiaalisessa todellisuudessa. Aineistona on kaksi lukua Granqvistin akateemisesta monografiasta Attachment in Religion and Spirituality: a Wider View (2020) eli luvut 7: Religion as Attachment in Relation to Mental Health ja 8: Altered Spiritual States, Dissociation, and Attachment Disorganization. Yhteensä ne ovat 50 sivua pitkiä. Keskeisimpänä löydöksenä hahmottuu New Agen ja dissosiaation normalisoinnin ja uudelleen kontekstualisoinnin prosessi. Tämä tarkoittaa näiden merkityssisällön kääntämistä mielenterveyden kannalta arvotettuna normaaliksi tai positiiviseksi eli selviytymistä palvelevaksi. Normalisoinnissa ja uudelleen kontekstualisoinnissa New Age ”puhdistetaan” psykopatologiaan yhdistettävästä jäsentymättömän kiintymyssuhteen merkityssisällöstä liittämällä se henkisen vallankumouksen diskurssijärjestykseen eli turvattoman psykologisen kehitystaustan sijaan voimakkaammin nykyaikaisia yhteiskuntia luonnehtivaan henkisen kentän vallankumoukseen, joka käsitteellistetään väestötasolla suosiotaan kasvattavana suuntauksena. Samalla dissosiaation normalisoinnin prosessi mahdollistuu, kun se liitetään osaksi New Age-henkisyyden kenttää eli diskurssijärjestystä sille ominaisena kokemustyyppinä henkisen kokemuksen diskurssissa. Prosessi etenee psykopatologisoinnin diskurssijärjestyksestä eli trauman ja kriisin diskurssijärjestyksistä kohti normalisointia, joka rakennetaan mikrotasolla henkisen kokemuksen ja makrotasolla henkisen vallankumouksen diskurssijärjestyksissä. Uskontotieteellisesti erityisen relevanttia on havainto siitä, että aineisto kuvastaa näytteenomaisesti sitä, että New Age- liike ja dissosiaatio voidaan normalisoida kehityspsykologisista traumaan viittaavista merkityssisällöistään psykologian alan teorianmuodostuksessa silloin, kun ne liitetään henkisyysdiskursseihin.