Browsing by Title

In this thesis I study the concept of current account in public discourse and as a motivation for economic policy between 1980 and 2020. As a source I use articles on current account published in Helsingin Sanomat and economic outlooks by the Ministry of Finance, which are published every autumn and used as background material for the state budget. The period of interest in this thesis, 1980-2020, includes two long periods during which the current account was negative, and the Finnish economy accumulated foreign debt, in between of which the current account stayed positive for a long period. In late 1980s the current account deficit developed into a current account crisis, which made balancing the current account the main target for economic policy. However, the persistent current account deficit in 2010s has not made the current account central for economic policy nor a common topic in public discussions. The research shows that the number of newspaper articles on current account showed a declining trend during the period of interest. Current account also became a less frequently visited topic in the economic outlooks of the Ministry period of interest. In addition, the style in which the topic was handled, changed. The economic outlooks became less political and policy recommendations were no longer given based on actual current account developments. Instead of the external balance, other targets for economic policy such as the balance of public finances became central. However, the policy recommendations were in part same as those that had previously been motivated by the external balance. In newspapers, the articles on current account became less frequent and less extensive and thorough. For instance, over time there were less and less analysis on savings and investments or sectoral studies lying behind the aggregate current account developments. On the other hand, the context of the articles became more international, and extensive, analytical writings on the meaning of the current account were also published after the current account crises had been solved and the country had joined the new currency regime. In the analysed sources, the impact of the changes in the economic and political environment on the meaning of the current account has not been analysed.

Varhaiskasvatusalan työvoimapula on puhuttanut mediaa viime vuosien aikana; varhaiskasvatuskeskuksilla näyttää olevan vaikeuksia löytää kelpoisuusehdot täyttävää henkilöstä ja sitouttaa heitä pitkäaikaisin työsuhteisiin, mikä saattaa edelleen vaikeutua, kun varhaiskasvatuslain uudistus kiristää päiväkotihenkilöstön koulutusvaatimuksia. Aiemman tutkimuksen perusteella päiväkotihenkilöstön sujuva yhteistyö perustuu yhteisöllisyyteen, minkä tärkeinä tukipilareina ovat suotuisa työilmapiiri, yhteistyön vaaliminen ja työtovereiden välinen sosiaalinen tuki, mitä voi olla vaikea rakentaa tai ylläpitää jos henkilöstön jäsenet vaihtuvat jatkuvasti. Aiemmassa tutkimuksessa määräaikaistyöntekijöiden käytön on osoitettu heikentävän vakituisten työntekijöiden luottamusta työtovereihinsa, vähentävän altruismia sekä heikentävän heidän uskollisuuttaan organisaatioita kohtaan. On oletettu, että määräaikaistyöntekijät eivät ole työskentelyssään yhtä kunnianhimoisia kuin vakituiset työntekijät, mikä saattaa tarttua myös muihin työntekijöihin heikentäen koko henkilöstön yhteisöllisyyttä ja työntekijöiden välisiä suhteita. Vaihtuvuuden on puolestaan osoitettu lisäävän työntekijöiden työmäärää ja näin ollen stressiä, sekä heikentävän työntekijöiden välistä yhteistyötä ja kommunikaatiota. Nämä seikat voivat heikentää työpaikalla koettua sosiaalista tukea, mikä edesauttaa työhyvinvointia ja toimii tärkeänä suojaavana tekijänä stressiä vastaan. Tämän tutkielman tavoitteena oli näin ollen tutkia määräaikaistyöntekijöiden osuuden ja henkilöstön vaihtuvuuden yhteyttä suomalaisten päiväkotien henkilöstöjen ryhmätyöskentelyn sujuvuuteen sosiaalisen tuen välittämänä. Aineistona käytettiin Folkhälsanin DAGIS-tutkimusprojektin aineistoa, johon on kerätty dataa 8 suomalaisesta kunnasta yhteensä 66 päiväkodista. Tutkielmassa käytettiin päiväkotien johtajien ja henkilöstöjen kyselyiden vastauksia. Pääanalyysimenetelminä käytettiin regressioanalyysejä, joilla tutkittiin tutkielman muuttujien välisiä yhteyksiä. Aineiston monitasoisuuden takia aineisto aggregoitiin eri tasoille ja pääanalyysit suoritettiin yksilö- työryhmä- ja päiväkotitasoilla. Tutkielman tulokset osoittivat, että vaihtuvuus oli hypoteesien oletusten mukaisesti negatiivisessa yhteydessä ryhmätyöskentelyn sujuvuuteen, ja tämä yhteys välittyi työtovereilta saadun sosiaalisen tuen kautta. Vaihtuvuus ei ollut yhteydessä esimieheltä saatuun tukeen, joka ei myöskään ollut yhteydessä ryhmätyöskentelyn sujuvuuteen. Määräaikaistyöntekijöiden osuus oli puolestaan hypoteesien oletusten vastaisesti positiivisessa yhteydessä ryhmätyöskentelyn sujuvuuteen. Löydetty yhteys ei kuitenkaan välittynyt sosiaalisten tukien kautta. Tutkielman päätteeksi pohditaan tutkielman heikkouksia ja vahvuuksia sekä tulosten merkitystä suomalaisen varhaiskasvatusalan kontekstissa.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Helsingin yliopisto Tekijä – Författare – Author Katri Elina Tuominen Työn nimi – Arbetets titel – Title ”Vaikea päästä puheista käytännön tekoihin” – yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön ammattilehtien kirjottajien käsityksiä rakenteellisesta sosiaalityöstä Oppiaine – Läroämne – Subject Yhteiskuntapolitiikka Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika – Datum – Month and year toukokuu 2018 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 70 Tiivistelmä – Referat – Abstract Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena on selvittää, minkälaisia erilaisia käsityksiä suomalaisen sosiaalityön- ja yhteiskuntapolitiikan ammattilehtien kirjoittajilla on rakenteellisesta sosiaalityöstä. Tutkielmassani tarkastelen, mitä kirjoittajat käsittävät rakenteellisen sosiaalityön olevan käytännön toimintana ja mitä ominaispiirteitä kirjoittajat liittävät rakenteelliseen sosiaalityöhön. Aineistoni artikkelit sijoittuvat ajallisesti kahteen eri ajanjaksoon, joten tutkin myös, eroavatko artikkeleiden kirjoittajien käsitykset rakenteellisen sosiaalityön ominaispiirteitä ja käytännöstä ajallisesti toisistaan. Tutkielman teoreettisen viitekehys muodostuu sekä kansainvälisestä että suomalaisesta kirjallisuudesta. Tutkielmani aineisto muodostuu yhteensä 12 suomalaisen sosiaalityön- ja yhteiskuntapolitiikan ammattilehden artikkelista. Ajallisesti artikkelit jakautuvat kahteen ajanjaksoon: vuoden 1984 sosiaalihuoltolain ja vuoden 2014 sosiaalihuoltolain ympärille. Artikkeleista kuusi sijoittuu ensimmäiseen ajanjaksoon ja kuusi jälkimmäiseen. Aineistoni ajallisesti vanhin artikkeli on julkaistu vuonna 1983 ja tuorein vuonna 2016. Tutkielmani tutkimusongelma ja asettamani tavoitteet ovat laatua tarkastelevia. Aineiston analyysimenetelmänä olen käyttänyt fenomenografista analyysia. Valitsin fenomenografisen analyysin, koska se soveltuu erityisesti tutkimuksiin, jossa tarkastellaan ihmisten erilaisia käsityksiä samasta aiheesta. Fenomenografisen analyysin tuloksena muodostuu kuvauskategorioita, jotka kuvaavat tiivistetysti eri käsityksiä tutkittavasta aiheesta. Artikkeleiden kirjoittajat käsittivät rakenteellisen sosiaalityön ominaispiirteet seuraavien kuvauskategorioiden kautta: muutos yhteiskunnan rakenteissa ja muutokseen vaikuttaminen, ihmisten elämänlaadun parantaminen, rakenteellisen sosiaalityön vakiintumattomuus, kriittinen suhtautuminen ja sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuus. Rakenteellisen sosiaalityön käytännön kirjoittajat käsittivät puolestaan olevan: vaikuttamista (kunnan) rakenteisiin, tiedon tuottamista ja välittämistä, asiakaslähtöisyyttä ja asiakkaiden osallisuutta sekä erilaisia työtapoja. Ajallisia eroavaisuuksia rakenteellisen sosiaalityön käsityksissä nousi esille kuvauskategorioiden: rakenteellisen sosiaalityön vakiintumattomuus sekä tiedon tuottaminen ja välittäminen kohdalla. Ensimmäisen ajanjakson artikkeleiden kirjoittajien käsityksistä nousi vahvasti esille, ettei rakenteellinen sosiaalityö ole vakiintunut Suomeen käsitteenä tai käytännön toimintana. Kuvauskategoria tiedon tuottaminen ja välittäminen muodostuu molempien ajanjaksojen artikkeleista, mutta sisällöllisesti kirjoittajien käsitykset poikkesivat toisistaan. Ensimmäisen ajanjakson artikkeleissa rakenteellisen sosiaalityö ”typistyminen” tiedonmuodostamiseksi ja välittämiseksi eteenpäin nähtiin kuitenkin ongelmallisena, kun taas toisen ajanjakson artikkeleiden kirjoittajat käsittivät tiedon tuottamisen ja välittämisen olevan luonnollisen osa rakenteellisen sosiaalityön käytäntöä. Tutkielmani tulokset kertovat, että käsitykset rakenteellisesta sosiaalityöstä ovat pysyneet pääosin varsin muuttumattomina riippumatta artikkelien kirjoitusajankohdasta. Lisäksi tulokset osoittavat, että kirjoittajien käsitykset rakenteellisen sosiaalityön omaispiirteistä heijastelivat paljon kansainvälistä rakenteellisen sosiaalityön perinnettä, kun taas kirjoittajien käsitykset rakenteellisen sosiaalityön käytännöstä nojaavat enemmän suomalaisiin ajatuksiin rakenteellisesta sosiaalityöstä. Kirjoittajien käsitysten ajalliset eroavaisuudet liittyvät nähdäkseni siihen, miten tarkasti rakenteellinen sosiaalityö on määritelty edellisessä ja nykyisessä sosiaalihuoltolaissa. Tutkielmani johtopäätös on, että kirjottajien käsitykset ovat osittain kytköksissä edelliseen ja nykyiseen sosiaalihuoltolakiin sekä niiden tarjoamiin näkemyksiin rakenteellisesta sosiaalityöstä. Artikkeleiden sijoittuminen edellisen ja nykyisen sosiaalihuoltolain ympärille on myös tulos jo itsessään ja viestittää (rakenteellisen) sosiaalityön kytkeytymisestä Suomessa edelleen byrokratiaan ja julkiseen palvelujärjestelmään. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Rakenteellinen sosiaalityö, radikaali sosiaalityö, (sosiaalityön) kriittinen teoria, empowerment

Apraxia and aphasia occur frequently together. Producing speech and using other means of communication such as gesturing is challenging for persons with a severe apraxia-aphasia. Prior research concerning the recovery of persons with a severe apraxic-aphasic disorder is limited. The aim of this study was to examine the possible changes in gesturing among persons with severe apraxic-aphasic disorder between one and three years after stroke. The goal was to investigate the changes in recognizability of the gestures produced after a verbal command. Additionally, the possible effects on recognizability of the gestures by showing a picture of an object related to the gestures or a gesture model were investigated. The sample used in this study was part of the Long-term recovery from apraxia-aphasia after a left hemisphere stroke research project and included seven persons with a severe apraxic-aphasic disorder. The gesturing was assessed using The Florida Apraxia Screening Test-Revised (FAST-R) on two study occasions – after one year and after three years of stroke. The results were analyzed both qualitatively and quantitatively. The findings of this study suggest that changes in gesturing among persons with severe apraxic-aphasic disorder are possible between one and three years after stroke. However, there was much variation in the performance between the participants. The performance on gesturing after a verbal command improved in four persons and remained approximately the same in three persons. At group level the changes in gesturing after a verbal command were not statistically significant. Generally, showing a gesture model improved the recognizability of the gestures substantially more compared to showing a picture. Persons with severe apraxic-aphasic disorder can benefit from showing a picture or gesture model in gesture production, but there was considerable variation between the participants.

Työllisyysohjelmien tuloksista raportoidaan usein vaikutukset työllistymisasteeseen ja ohjelmiin osallistujien hyvinvointi jää vähemmälle huomiolle. Erityisesti vaikeasti työllistyvien hyvinvoinnista ja työn merkityksestä hyvinvointiin on niukalti tutkimusta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan vaikeasti työllistyvien hyvinvointimuutoksia Paikka auki -avustusohjelmaan osallistumisen aikana. Avustusohjelma työllistää vaikeasti työllistyvän vuodeksi sosiaali- ja terveysalan järjestöön. Tutkielman tavoitteena on kuvata, millaisia hyvinvointimuutos kokemuksia ja näkemyksiä Paikka auki -avustusohjelmaan osallistuneilla on. Lisäksi tarkastellaan miten ikä, sukupuoli, koulutustaso, työkokemus, tulevaisuuden suunnitelmat, mentorointi ja työtyytyväisyys selittävät muutosta osallistujan hyvinvoinnissa. Aineistona käytettiin Paikka auki -avustusohjelman kyselyjä vuosilta 2019–2020 (n = 365). Avustusohjelmaan osallistuneiden hyvinvointimuutosta tutkittiin kysymyksellä "Miten elämäntilanteesi on muuttunut Paikka auki -ohjelman aikana?" Kysymystä analysoitiin mixed methods research (MMR) lähestymistavan avulla, siten että ensin kysymystä analysoitiin sisällön erittelyn avulla, jonka jälkeen sisällön erittelyn tuloksia selitettiin käyttäen multinominaalista logistista regressioanalyysia. Vaikeasti työllistyvien hyvinvointimuutokset jakautuivat kahteen ryhmään: positiivinen muutos hyvinvoinnissa ja negatiivinen muutos tai ei muutosta hyvinvoinnissa. Positiivisen muutoksen ryhmässä esimerkiksi taloudellisen tilanteen vakaantuminen, elämänlaadun paraneminen ja itsevarmuuden kasvu näkyi myönteisinä muutoksina hyvinvoinnissa. Vastaajia, jotka kokivat työllistymisen yhteydessä negatiivisen muutoksen hyvinvoinnissa, yhdisti esimerkiksi työn liiallinen fyysinen ja henkinen rasitus sekä työnkuvan epäselvyys. Multinominaalisessa logistisessa regressioanalyysissa vetosuhdetta positiiviseen hyvinvointimuutokseen vahvistivat toisen asteen koulutus, tulevaisuuden suunnitelmat ja työtyytyväisyys. Kun ikä, sukupuoli, koulutusaste ja työkokemus vakioitiin, vain työtyytyväisyyden merkitys säilyi tilastollisesti merkitsevänä. Tutkielman tulokset vahvistavat aiempia tutkimusteoreettisia havaintoja siitä, että työllistymisellä on positiivinen vaikutus työttömien hyvinvointiin ja tulevaisuuden suunnitelmilla sekä työtyytyväisyydellä on merkitystä hyvinvointiin. Vaikeasti työllistyvät ovat haavoittuvassa asemassa yhteiskunnassa ja heidän hyvinvointiinsa on kiinnitettävä enemmän huomiota niin tutkimuksessa kuin päätöksenteossa.

Pro gradu -tutkielmassa perehdytään vaikeavammaisten palveluasumisen järjestämiseen tarkastelemalla kunnallisten viranhaltijoiden käsityksiä palveluasumishankintojen suunnittelusta. Tutkimusaihe sijoittuu kunnallisten sosiaalipalveluiden murrokseen, jolle on ominaista markkinasuuntautuneiden toimintatapojen lisääntyminen julkisten palveluiden tuottamisessa. Tutkielman kiinnostuksen kohteena ovat palveluasumishankinnan suunnitteluvaiheen käytännöt, ongelmakohdat ja tavoitteet. Tutkielmassa tuodaan esiin aiheita, joita palveluasumishankinoissa voidaan tarkastella sosiaalityön ja vaikeavammaisten asiakkaiden kannalta. Tutkielmaa ohjaavat seuraavat kysymyksenasettelut: 1) Minkälaiset käytännöt ohjaavat palveluasumishankintojen suunnittelua?, 2) Minkälaisia ongelmia palveluasumishankinnan suunnittelussa on paikannettavissa? ja 3) Minkälaisia tavoitteita palveluasumisen järjestämisessä ja palveluhankinnan suunnittelussa on havaittavissa? Tutkimusaineisto koostuu seitsemästä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, joissa on haastateltu seitsemän suuren suomalaisen kaupungin kahdeksaa palveluasumisen järjestämiseen ja suunnitteluun osallistunutta kunnallista viranhaltijaa. Haastattelut on toteutettu asiantuntijahaastatteluina ja haastateltavat on valittu virka-asemansa perusteella. Haastattelut toteutettiin joulukuussa 2011 ja tammikuussa 2012. Tutkimusote on laadullinen ja litteroitu aineisto on analysoitu sisällönanalyysilla. Tutkielman keskeisimpien havaintojen perusteella palveluasumishankintojen suunnittelussa korostuu virkamiestyön osuus kunnallispoliittisen strategisen suunnittelun jäädessä suuntaa-antavaan rooliin. Palveluasumishankintojen operatiivinen suunnittelu ilmenee kaksijakoisena yhteistyönä, jossa kunnallinen hankintatoimi vastaa ensisijaisesti hankintalainsäädännön edellytyksistä ja sosiaalityön substanssiosaajat hankinnan sisällön määrittelemisestä eli tuotteistamisesta. Analyysin perusteella sosiaalityön asiantuntijuuden kannalta keskeiseksi kehityssuunnaksi paikantuu talouteen perustuvien käytäntöjen ja ajattelutapojen esiin nouseminen. Tutkielman mukaan palveluhankintojen suunnittelu edellyttää sosiaalityön asiantuntijoilta palveluasumisen tuotteistamis- ja segmentointitaitoa. Palveluhankinnan suunnittelussa käytettävä vaikeavammaisten asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita ja palveluasumismarkkinoita koskeva tuntemus perustuu suurelta osin kokemuksen kautta hankittuun sosiaalityön osaamiseen. Kokemustiedon ja palvelusuunnitelmissa kerättävän tiedon systemaattista kokoamista ja hyödyntämistä tulisi kehittää. Asiakaslähtöisten toimintamallien käyttämiseen palveluhankinnan suunnitteluvaiheessa on halukkuutta, mutta niiden toteuttamiseen toivotaan konkreettisia keinoja. Palveluasumishankintojen suunnittelun suurimmat ongelmat liittyvät siihen, miten eri asiakkaiden yksilölliset tarpeet voidaan huomioida kokonaisvaltaisesti ja tiivistää suunnittelussa laadittavien tarjouspyyntöasiakirjojen edellyttämään muotoon. Ongelmia aiheutuu myös hoivapalvelun ja asumisen yhdessä kilpailuttamisesta, mutta tulevaisuudessa niiden erottamista pidetään pääsääntönä. Palveluasumisen suunnittelun tavoitteina korostuu joustavien, monipuolisten ja asiakkaiden yksilölliset tarpeet huomioivien järjestämis- ja hankintatapojen käyttäminen. Tavoitteina on havaittavissa myös asiakkaiden asumisen jatkuvuuden ja valinnanvapauden turvaaminen sekä kotoisan ja moniarvoisen asuinympäristön huomioiminen palveluasumista järjestettäessä.

Julkisten henkilöiden sananvapaus on hyökkäyksen kohteena. Moni virkamies, poliitikko ja toimittaja on joutunut häiriköinnin kohteeksi, ja jotkut jopa systemaattisten vihakampanjoiden uhreiksi. Yksittäisen toimittajan kärsimys häirinnän johdosta on henkilökohtainen tragedia, mutta myös yhteiskunnalle hänen mahdollisella vaikenemisellaan on merkittäviä vaikutuksia. Toimittajat toimivat muun muassa vallan vahtikoirina ja mahdollistavat tiedottamisellaan kansalaisten osallistumisen yhteiskunnallisiin asioihin. Tämä maisterintutkielma pyrkii näin ollen selvittämään, millaisia strategioita toimittajat hyödyntävät selviytyäkseen häirinnästä, jotta he pystyisivät jatkamaan yhteiskunnalle ja demokratialle tärkeää työtään. Häirinnän on havaittu tietyssä määrin keskittyneen tiettyjen aiheiden ympärille. Esimerkiksi maahanmuutosta tai monikulttuurisuudesta kirjoittaneet toimittajat ovat joutuneet erityisen rankan häirinnän kohteeksi. Toinen reaktioita herättävä aihe on Venäjä, ja se on toiminut aineiston rajaavana tekijänä tässä tutkielmassa. Aineisto koostuu kuudesta haastattelusta. Informantteina käytettiin toimittajia, jotka ovat raportoineet Venäjän asioista ja joutuneet häirinnän kohteeksi. Aineistonkeruumenetelmänä on käytetty teemahaastattelua, ja kysymysrungon teemoissa on keskitytty pääasiallisesti häirintään, selviytymistapoihin ja toimittajien toimintaan sosiaalisessa mediassa. Aineiston analyysi perustuu teemoitteluun, jonka päämääränä oli tunnistaa haastateltaville yhteiset strategiat. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Arlie Hochschildin kehittämää teoriaa tunnetyöstä sekä muiden tutkijoiden lisäyksiä samaan teoriaan. Analyysin tulokset viittaavat siihen, että toimittajat käyttävät useita strategioita selviytyäkseen häirinnästä. Heidän reagoimisessaan ja tavoissaan on havaittavissa niin omien tunteiden työstämistä ja ihmissuhteisiin tukeutumista kuin viestintätapojen mukauttamista ja teknisiä ratkaisuja. Toimittajien strategioissa on havaittavissa selviä esimerkkejä siitä, miten he ovat tehneet tunnetyötä viestiessään verkossa tai verkossa tapahtuneen häirinnän johdosta. Koska Hochschildin teoria on peräisin 1970-luvulta ja on keskittynyt viestintään kasvotusten, antaa tämä tutkielma uutta tietoa teorian soveltuvuudesta verkkoympäristössä tapahtuvan viestinnän analysointiin. Yksi tutkielman tärkeimmistä löydöksistä liittyy rakenteellisen tuen puutteeseen. Moni haastateltavista on puhunut esimiehilleen, työnantajilleen ja viranomaisille häirintäkokemuksistaan. Osalla on hyviä kokemuksia, mutta monella on ollut niin huonoja kokemuksia, että he ovat menettäneet uskonsa tuen saamiseen työnantajan taholta ja ovat lopuksi jättäneet ilmoittamatta kokemastaan häirinnästä. Tutkielman tulokset ovat monilta osin linjassa aiempien tutkimustulosten kanssa mitä toimittajien häirintään reagoimiseen tulee. Monet haastateltavista toivovat työnantajilta ja viranomaisilta panostuksia työntekijän suojelemiseksi.

This Master's thesis explores how school and student welfare services form a multi-level institutional space of whiteness in which the legacy of colonialism, the primacy of Western knowledge and racism are intertwined. Although the Finnish education system is often perceived as egalitarian, previous research has shown that educational practices and policies are white-normative and perpetuate and produce racism. However, there is a lack of research examining school student welfare services specifically from the perspective of whiteness. To fill this research void, this thesis asks in what ways school and student welfare services produce and maintain a space of whiteness, and how it is challenged. This thesis takes as its starting point the debates that challenge and deconstruct the Western production of knowledge by decolonial thinkers. The thesis is guided by issues raised by black feminists about structural racism and the white normativity of social institutions. The nine interviewees in the study were curators and psychologists working in student welfare services in the metropolitan area. The interviews were conducted as remote meetings in spring 2021 and again with four interviewees as face-to-face meetings in spring 2023. The analysis of the interviews was based on "thinking with theory" and "writing against racism", which in this thesis were based on decolonial premises. The results of this thesis suggest that school and student welfare as physical, social and mental spaces are permeated by whiteness. As such, they reproduce whiteness, as there is a lack of ability or willingness to recognise structural racism. The schools and student welfare services as spaces of whiteness, silence both the cautious efforts to resist whiteness and the efforts of students to report experiences of racism. Racism is repeatedly moved beyond the spaces of school and student welfare in the narratives of the interviewees. Based on the findings of this study, I suggest that in school and student welfare there could be a decolonially informed third space based on temporality, where Western assumptions about knowledge and knowing are abandoned and negotiation takes place relationally. In student welfare, this third space would also extend beyond the school, which means that racism must be understood as a phenomenon that has consequences that do not remain outside the school, even if racism is not recognised in the school and student welfare spaces.

Tämän tutkielman aiheena ovat suomalaisten nuorten ajatukset tulevaisuudesta, koskien erityisesti ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöongelmien aiheuttamia uhkia ja niistä selviytymistä. Tutkielmassa tarkasteltiin 16–18-vuotiaiden eteläsuomalaisten lukio-opiskelijoiden tulevaisuuskuvia, joiden ymmärrettiin heijastelevan tulevaisuutta koskevia laajempia yhteiskunnallisia diskursseja. Tavoitteena oli selvittää osallistujien tulevaisuuskuvien sisältöä sekä analysoida niiden taustalla vaikuttavia ajatusmalleja. Tutkielman aineisto koostui 50:stä oppituntien aikana tehtävänannon mukaisesti kirjoitetusta tekstistä, joiden aiheena olivat seuraavan 80 vuoden tapahtumat. Tehtävänannon muoto ymmärrettiin tarinantäydennystehtävän (story-completion task) sovellukseksi. Aineistoa analysoitiin temaattisen analyysin keinoin, minkä jälkeen muodostettiin aineistossa esiintyviä tyypillisiä kertomusrakenteita kuvaavia tyyppikertomuksia. Tutkimustulosten mukaan nuorten tulevaisuuskuvat vastasivat monella tavalla aiempien tutkimusten tuloksia. Tulevaisuuskuvat olivat sisällöltään monipuolisia, mutta samaan aikaan monilta piirteiltään kaavamaisia. Kirjoitelmien merkittävimpiä aiheita olivat tieteellis-teknologinen kehitys sekä erilaiset kriisit ja ongelmat, kuten sota ja ympäristöongelmat, jotka kuvattiin pääasiallisesti ilmastonmuutoksen kautta. Tutkielmassa todettiin nykyisyyden ongelmia heijastelevien tulevaisuuden ongelmien liittyvän kirjoitelmissa voimattomuuden tunteisiin. Aineiston tulkinnan perusteella nuorten tulevaisuuskuvissa on huolen lisäksi toivoa, mutta toivon lähteenä toimivat ilmiötkin viittasivat laajalti yksilön vaikutusmahdollisuuksien vähäisyyteen. Lisäksi todettiin tarinantäydennystehtävän soveltuvan tulevaisuuskuvia käsittelevän aineiston keräämiseen ja olevan tarvittaessa menetelmäkirjallisuudessa esitettyjä määritelmiä joustavampi työkalu tekstipohjaisen tutkimusaineiston hankintaan. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että nuoret saattaisivat hyötyä osallistamisesta päätöksentekoon ja julkiseen keskusteluun sekä erilaisia tulevaisuuteen liittyviä valmiuksia edistävästä koulutuksesta.

Maisterintutkielmani käsittelee ulkomaalaisvalvontaa suomalaisen kontrollipolitiikan osana toisen maailmansodan kynnyksellä. Tutkielman yleisessä osassa tarkastellaan järjestelmän rakenteita eli ulkomaalaislainsäädäntöä ja erityisesti Etsivän keskuspoliisin (EK) ja sittemmin Valtiollisen poliisin (Valpo) roolia ulkomaalaisvalvonnassa. Samalla laajennetaan näkökulmaa erityisesti yhteiskuntahistoriallisella kontekstoinnilla. Yksittäistapauksessa puolestaan havainnollistetaan, kuinka lakia sovellettiin ja kuinka eri viranomaiset toimivat ulkomaalaisvalvontaa toteuttaessaan. Tapausesimerkkinä on Suomeen vuonna 1937 saapuneen Viron kansalaisen, insinööri Aleksander Saidelsonin, oleskelu- ja työlupahakemusprosessi, jota myös peilataan aikakauden yleistä ratkaisukäytäntöä vasten. Tutkielman aineistona on käytetty EK-Valpon, sosiaaliministeriön ja Kuopion lääninhallituksen arkistoja sekä alkuperäistä lainsäädäntöä ja tilastollisia aineistoja 1930-luvulta. Suurin osa aineistosta on peräisin EK-Valpon henkilömapeista. Mukana on myös aineistoja virolaisista arkistoista (Eesti Juutide Arhiiv ja Eesti Rahvusarhiiv). Saidelson saapui maahan matkakortin turvin vuonna 1937 ja perusti kemiantehtaan Suonenjoen kirkonkylälle. Saidelsonin toimista levisi kylällä pian huhuja, ja tapaus päätyi EK:n paikallisosaston käsiteltäväksi. Tiedusteluun ja päätöksentekoprosessiin osallistui viranomaisia kaikilta tasoilta; piirin nimismies, lääninhallitus, EK-Valpon paikallisosasto ja pääosasto, sosiaaliministeriö ja ulkoministeriö. Myös paikallisilla asukkailla oli oma osuutensa, ja esille nouseekin paikallisyhteisön merkitys osana valtion kontrollipolitiikkaan lukeutuvaa ulkomaalaisvalvontaa. Aineistosta tulee ilmi paitsi ulkomaalaisiin kohdistunut yleinen epäluulo ja valvonnan tarkkuus, myös viranomaisten välinen hierarkia. Ulkomaalaisvalvonta oli jo lain mukaan EK-Valpon vastuulla, mutta oleskelu- ja työlupia koskeva päätösvalta kuului 1930-luvulla ministeriöille ja lääninhallituksille. Toisaalta hierarkian voi nähdä myös päinvastoin, sillä lääninhallitusten ja ministeriöiden päätökset saattoivat pitkälti perustua EK-Valpon lausuntoihin. Aineistosta voidaan päätellä, että lakeja sovellettiin osittain mielivaltaisesti, eivätkä viranomaiset aina itsekään olleet perillä niiden sisällöstä. Vuonna 1938 voimaan astunut uusi ulkomaalaisasetus ei sinänsä asettanut kovin tiukkoja vaatimuksia maahan saapumiselle tai oleskelu- ja työluvan myöntämiselle. Lain lähtökohtana oli, että oleskelulupa tuli myöntää, jos ei ollut syytä hylätä sitä. Saidelsonin kohdalla viranomaiset kuitenkin sovelsivat lakia aivan päinvastoin: heidän lähtökohtanaan oli, että lupaa ei tullut myöntää, jos sille ei ollut erityistä syytä. Erityiseksi syyksi taas ei riittänyt viisi henkilöä työllistänyt tehdas tai siihen sijoitettu huomattava pääoma.