Browsing by Title

Euroopan komissio julkaisi helmikuussa 2022 ehdotuksen datasäädökselle, jonka tarkoituksena on ratkaista ne oikeudelliset, taloudelliset ja tekniset juurisyyt, jotka ovat johtaneet siihen, että esineiden internetiin yhdistettyjen tuotteiden tuottama teollinen data on jäänyt täydessä potentiaalissaan hyödyntämättä unionin alueella. Asetusehdotus varmentaa sen, että käyttäjillä on unionin alueella pääsy tällaisten tuotteiden ja siihen liittyvien palvelujen tuottamaan dataan sekä käyttäjillä on lisäksi vapaus käyttää tällaista dataa haluamallaan tavalla, kuten esimerkiksi jakaa sitä kolmannelle osapuolelle hyödynnettäväksi. Komissio on nimittäin esittänyt, että yksi merkittävä syy teollisen datan hyödyntämättömyydelle on se, että esineiden internetiin yhdistettyjen tuotteiden ja siihen liittyvien palvelujen valmistajat, eli niin sanotut datan haltijat, tyypillisesti teknisen suunnittelun valvonnan kautta määrittävät, mitä dataa erinäinen tuote tai palvelu tuottaa ja ketkä siihen pääsevät käsiksi. Asetusehdotus pyrkii siten siihen, että unionin datamarkkinat vapautuisivat niin, että tällaisen tuotteen tai siihen liittyvän palvelun tuottaman datan arvo jakautuisi tasapuolisemmin sen eri toimijoiden kesken. Asetusehdotus pyrkii kuitenkin myös samalla säilyttämään kannustimet investoida menetelmiin tuottaa tällaisesta datasta arvoa, vaikka sitä velvoitettaisiin jakamaan hyödynnettäväksi käyttäjille sekä mahdollisesti myös kilpaileville kolmansille osapuolille. Lähtökohtaisesti tästä tavoitteiden välisestä konfliktista on muodostunut tutkielman päätutkimuskysymys, joka on "Miten komission asetusehdotuksen tavoitteet toteutuvat, jos se tulee voimaan sellaisenaan ehdotetun asetuksen mukaisen datan vallitsevaan kansalliseen lakisääteiseen ja sopimusoikeudelliseen oikeustilaan?" Tutkielman päämääränä on siten oikeusdogmaattisesti selvittää, ottaako asetusehdotus riittävällä tavalla huomioon valmistajien ja muiden datan haltijoiden kannustimet, eli toisin sanoen intressit suojata erinäisen tuotteen tai siihen liittyvän palvelun tuottamaa teollista dataa. Komissio on nimittäin nostanut esille, että teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja voivat soveltuessaan asettaa tietyt rajat valmistajan tai muun datan haltijan velvollisuudelle asettaa ehdotetun asetuksen mukainen data saataville käyttäjille sekä mahdollisesti myös kilpaileville kolmansille osapuolille. Ei ole kuitenkaan kansallisesti itsestään selvää, suojaa teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja ehdotetun asetuksen mukaista dataa, minkä takia tutkielman ensimmäinen alatutkimuskysymys on "Suojaako teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja kansallisesti ehdotetun asetuksen mukaista dataa, ja millä tavalla asetusehdotus suhtautuu niihin?" Komissio on lisäksi esittänyt, että yksityisoikeudelliset säännöt ovat keskeisessä asemassa ehdotetun asetuksen mukaisen datan jakamisessa toiselle osapuolelle hyödynnettäväksi. Lähtökohtaisesti kansallinen sopimuskäytäntö on kuitenkin hajanainen, sillä tyypillisesti erinäisestä teollisesta datasta on sovittu standardimuotoisten salassapitoehtojen kautta tai vasta viime vuosina lanseerattujen erillisten tällaista dataa koskevien mallisopimusehtojen kautta, jonka takia tutkielman toinen alatutkimuskysymys on "Suojaako standardimuotoiset salassapitoehdot tai erilliset datalle luodut mallisopimusehdot kansallisesti ehdotetun asetuksen mukaista dataa, ja millä tavalla asetusehdotus suhtautuu niihin?" Tutkielmassa esitetään johtopäätökseksi, että tavoite säilyttää kannustimet investoida toteutuu heikosti, sillä lähtökohtaisesti kansallisesti teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja eivät tyypillisesti suojaa ehdotetun asetuksen mukaista dataa, eikä kansallinen sopimuskäytäntö ole kehittynyt suojaamaan tällaista dataa.

The growing volume and importance of data have benefited consumers in the form of new technological innovations. By collecting large amounts of data, big technology companies have been able to improve their services, for example through machine learning and artificial intelligence, but at the same time they have limited competition in the digital markets. The characteristics of digital markets, such as network effects and the tipping effect, have allowed Google, Amazon, Facebook and Apple, among others, to become gatekeepers of their respective markets. The concentration of data to a few companies has made it difficult for smaller competitors to develop competitive products and services and may have effectively prevented them from entering the market. To address this imbalance, it has been proposed, inter alia, to impose data sharing obligations on gatekeeper firms. The aim of my thesis is to assess what kind of competition remedy data sharing could be in the digital markets. For example, a data sharing obligation could be imposed under the so-called essential facilities doctrine (EFD) where a dominant company refuses to provide data to a competitor in an adjacent market. The doctrine was originally developed in the United States and has been applied mainly to physical infrastructures. The sharing obligation is assessed based on criteria developed in the case law. The criteria assess the impact of the refusal to supply on competition in the adjacent market, the objective justification for the refusal, the indispensability of the facility and the impact of the refusal on technological development. The application of the criteria in the digital markets has proved challenging, leading to calls for the abandonment of the doctrine and the development of a new set of criteria better suited to the digital markets. In addition, the imposition of an obligation to share data has been seen as posing practical problems, for example in terms of data protection and data portability. In my thesis, I have examined various alternative methods that could be used in addition to or instead of the doctrine. The ability of the competition authorities to intervene in the activities of companies in a gatekeeper position on the dynamic and fast-paced digital markets has been questioned. Also, it has been suggested that legislative solutions would be a more effective way of imposing data sharing obligations. The case law and literature analysed in the thesis show that the role of competition authorities, especially in the current transition phase, is crucial. The evidence also shows that data sharing is practically possible, as long as companies are required to comply with data protection legislation and to enable data portability when imposing data sharing obligations. One of the tools used by competition authorities is the EFD. Despite the criticisms it has received, the material in the thesis demonstrates the usefulness of the EFD also in the competition law of the digital markets. However, its use requires a more flexible application of the doctrine and a consideration of the specific characteristics of digital markets, such as the versatile possibilities of data usage.

This thesis explores the applicability of open-source tools on addressing the challenges of data-driven fusion research. The issue is explored through a survey of the fusion data ecosystem and exploration of possible data architectures, which were used to derive the goals and requirements of a proof-of-concept data platform. This platform, developed using open-source software, namely InvenioRDM and Apache Airflow, enabled transforming existing machine learning (ML) workloads into reusable data-generating workflows, and the cataloging of resulting clean ML datasets. Through a survey of the fusion data ecosystem, a set of challenges and goals was established for the development of a fusion data platform. It was identified that many of the challenges for data-driven research stem from a heterogeneous and geographically scattered source data layer combined with a monolithic approach to ML research. These challenges could be alleviated through improved ML infrastructure, for which two approaches were identified: a query-based approach, which offers more data retrieval flexibility but requires improvements in querying functionality and source data access speeds, and a persisted dataset approach, which uses a centralized workflow to collect and clean data, but requires additional storage resources. Additionally, by cataloging metadata in a central location it would be possible to combine data discovery across heterogeneous sources, combining the benefits of various infrastructure developments. Building on these identified goals and the metadata-driven platform architecture, a proof-of-concept data platform was implemented and examined through a case study. This implementation used InvenioRDM as a metadata catalog to index and provide a dashboard for discovering ML-ready datasets, and Apache Airflow as a workflow orchestration platform to manage the data collection workflows. The case study, grounded in real-world fusion ML research, showcased the platform's ability to convert existing ML workloads into reusable data-generating workflows and to publish clean ML datasets without introducing significant complexity into the research workflows.

The research group dLearn.Helsinki has created a software for defining the work life competence skills of a person, working as a part of a group. The software is a research tool for developing the mentioned skills of users, and users can be of any age, from school children to employees in a company. As the users can be of different age groups, the data privacy of different groups has to be taken into consideration from different aspects. Children are more vulnerable than adults, and may not understand all the risks imposed to-wards them. Thus in the European Union the General Data Protection Regulation (GDPR)determines the privacy and data of children are more protected, and this has to be taken into account when designing software which uses said data. For dLearn.Helsinki this caused changes not only in the data handling of children, but also other users. To tackle this problem, existing and future use cases needed to be planned and possibly implemented. Another solution was to implement different versions of the software, where the organizations would be separate. One option would be determining organizational differences in the existing SaaS solution. The other option would be creating on-premise versions, where organizations would be locked in accordance to the customer type. This thesis introduces said use cases, as well as installation options for both SaaS and on-premise. With these, broader views of data privacy and the different approaches are investigated, and it can be concluded that no matter the approach, the data privacy of children will always prove a challenge.

Datan yhteiskunnallinen merkitys on korostunut entisestään, ja datan määrän lisääntyminen on viime vuosina muuttanut niin taloutta kuin yhteiskuntaa. Datan merkitys nyky-yhteiskunnalle on itse asiassa niin merkittävä, että tämänhetkinen digitaalinen kehitys nimitetään neljänneksi teolliseksi vallankumoukseksi. Dataa syntyy nykyään etenkin esineiden internetiin (eng. ”Internet of Things”) liitettyjen laitteiden toiminnan seurauksena, mikä on kasvattanut datan määrää huomattavasti. Samalla datan sääntely tärkeys on tunnustettu. Euroopan komission konkreettinen tulos tästä on eurooppalaiseen datastrategiaan perustuva ehdotus datasäädökseksi (eng. Data Act), jonka tavoitteena on parantaa datan saatavuutta sisämarkkinoilla säätämällä muun muassa eräitä datan jakamista koskevia velvoitteita. Tutkielmassa tutkitaan ensinnäkin sitä, mikä on datasäädösehdotuksen merkitys kilpailuoikeudelle, ja onko säädöksessä kyse kilpailuoikeudellisesti relevantista lainsäädännöstä. Lainsäädäntöehdotus tähtää kilpailuoikeudelle tyypillisiin tavoitteisiin, mutta ehdotuksen suhde kilpailulainsäädäntöön jää säädöksessä perustelematta. Tutkielman toinen sekä pääasiallinen tutkimuskysymys oli vuorostaan selvittää, voiko SEUT 101 artiklan kiellon ja datasäädöksen asettamien datan jakamista koskevien velvoitteiden välille syntyä ongelmallinen suhde tilanteissa, joissa säädös asettaa velvoitteen jakaa dataa. SEUT 101 artikla kieltää kilpailijoiden välisen tietojenvaihdon, kun taas datasäädösehdotus velvoittaa asettamaan liitettyjen laitteiden dataa saataville tarvittaessa myös kilpailijoille. Metodologisesti tutkielmassa on pääosin kyse de lege ferenda -tutkimuksesta, siltä osin kuin siinä arvioidaan tulevaa lainsäädäntöä ja lainopillisesta tutkimuksesta siltä osin, kuin siinä arvioidaan voimassa olevaa oikeutta. Aiheella on myös vahva kytkös teknologiaan, sillä tutkimus pohjautuu datan aiheuttamiin sääntelytarpeisiin, minkä vuoksi tutkimuksen voidaan ajatella sijoittuvan myös oikeuden monitieteiden alaan. Tutkimuksessa havaittiin, että datasäädösehdotuksella on kilpailupoliittiset tavoitteet ja sillä on vahva liityntä kilpailuoikeuteen huolimatta siitä, että tätä suhdetta ei ole perusteltu säädöksessä. Samalla se näyttää täydentävän kilpailusääntöjen perinteisiä keinoja, joita on käytetty dataan pääsemiseksi (eng. access to data) tarjoamalla vastaavasti kilpailuoikeuden ulkopuolisen keinon saada esineiden internetiin kytkettyjen laitteiden data. Tämä pääsy on merkittävä datainnovoinnin kehittämisen kannalta sekä etenkin jälleenmarkkinoiden kehittämistä silmällä pitäen. Samalla tutkimuksessa havaitaan, että datasäädöksen datan jakamista koskeva velvoite voi todella aiheuttaa tilanteita, joissa data joudutaan asettamaan kilpailijalle. Kielletyn tietojenvaihdon riskin arvioimiseksi tutkimus suuntautui arvioimaan etenkin komission suuntaviivaluonnosta SEUT 101 artiklan soveltamisesta horisontaalisiin yhteistyösopimuksiin C/2022/1159. Tässä yhteydessä havaittiin, että suuntaviivaluonnoksessa ei kuitenkaan käsitellä eikä mainita nimenomaisesti tietojen jakamista pakollisten tai vapaaehtoisten EU:n digitaalisten sääntelykehysten mukaisesti, kuten datasäädöksen nojalla. Myöskään datasäädös ei auta datan jakamisen laillisuuden arvioinnissa. Näin ollen voidaan puhua sääntelyn aukollisuudesta.

AA Sakatti Mining Oy is researching the possibility of conducting mining operations in Sakatti ore deposit, located partially under the protected Viiankiaapa mire. In order to understand the waters in mining development site, the interactions of surface waters, shallow aquifers, and deep bedrock groundwaters must be understood. To estimate these interactions, hydrogeochemical characterization, together with four tracer methods were used: Tritium/helium, dichlorodifluoromethane and sulfur hexafluoride, stable isotopes of hydrogen and oxygen, and carbon-14. Most of the shallow groundwater samples are similar to the natural precipitation and groundwater in their chemical composition, being of Calcium bicarbonate type. B-11-17HYD013 was an exception, containing much more Cl and SO4. The samples from the deep 17MOS8193 all show a very typical composition for this type of a borehole, on the line between the saline Sodium sulphate and Sodium chloride water types. The samples from the 12MOS8102, as well as the river water samples and the Rytikuru spring sample are located between these two end members. The hydrogen and oxygen isotope values divided the samples into two distinct groups: those that show evaporation signal in the source water, and those that do not. The most likely source for the evaporated signal in the groundwaters is in the surface water pools in the Viiankiaapa mire, which have then infiltrated into the groundwater and followed the known groundwater flow gradient into the observation wells near the River Kitinen. Tritium showed no inclusion of recently recharged water in the deep 17MOS8193, and dated most of the shallow wells with screen below bedrock surface to be recharged in the 70’s and 80’s. B-10-17HYD017 had an older apparent age from 1955, and B-14-17HYD006 was curiously dated to be recharged in 2018. 14C gave apparent age of over 30 000 a for the deep 17MOS8193. The slight contents of 14C could be caused by slight contamination during sampling meaning the age is a minimum. The sample M-4-12MOS8102 got an apparent age of ~3 500 a, which could in turn be an overestimate due to ancient carbon being dissolved from the local bedrock fractures. CFC-12 showed apparent recharge dates from 1963 to 1975 in the shallow wells, and no recently recharged water in the deep 17MOS8193, and so was generally in line with the 14C and Tritium results, although some contamination had happened. SF6 concentrations exceeded possible concentrations considering other results, most likely due to underground generation, and the method was dismissed. By trace element composition, all samples from the deep 17MOS8139 are distinct from other samples and saw slight dilution in concentrations of most elements in the span of the test pumping. Other samples are more mixed and difficult to interpret, but some trends and connections are visible, such as the higher contents in wells with screens below the bedrock surface than those with screens above the bedrock surface, and the exceptionally high contents of many elements in B-13-17HYD004. Overall, the study did benefit from the large array of methods, showing no interaction between the deep bedrock groundwaters and shallow groundwaters or surface waters. The evaporated signal from the Viiankiaapa was clearly visible in the samples close to the River Kitinen.

Tutkielmani tavoitteena on tarkastella skottifilosofi David Humen (1711-1776) käsityksiä pahan ongelmasta. Pahan ongelman ytimessä on maailman pahuuden ja kärsimyksen olemassaolon suhde kaikkivaltiaaseen, kaikkitietävään ja täydellisen hyvään luojajumalaan. Miten on mahdollista, että Jumala sallii maailmassa pahuutta? Perinteisesti teologiassa näihin kysymyksiin on pyritty vastamaan teodikeoilla. Teodikeoissa pyritään antamaan jokin selitys tai ratkaisu pahan ongelmaan. David Hume nostaa kirjoituksissaan pahan ongelman esille ongelmallisena uskolle Jumalaan. Tämänkaltaista lähestymistapaa kutsutaan nykyuskonnonfilosofiassa argumentiksi pahasta. Hume käsittelee pahan ongelmaa uskonnonfilosofisessa pääteoksessaan Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta (jatkossa KLU), jota käsittelen seikkaperäisesti tutkielmassani pääluvussa 2. Pääluvussa 3. keskityn Humen muusta tuotannosta löytyvään aiheen käsittelyyn. Tutkielmani ensimmäisessä Taustaa-luvussa lyhyesti läpi Humen elämän ja hänen filosofiansa pääpiirteet. Tärkeäksi kysymykseksi nousee, kuinka Humen KLU:ta tulisi tulkita, sillä Hume ei suoraan ilmaise kantojaan kirjassa. Päädyn pitämään Humea uskontokriittisenä ajattelijana. Hän vastustaa varsinkin taikauskoa. Kysymys, uskoiko Hume jonkinlaisen Jumalan olemassaoloon jää avoimeksi. Varsin selväksi käy kuitenkin, että Jumalan ideaa ei voi Humen mukaan päätellä kokemuksesta tai demonstratiivisesti. KLU:ssa keskustelevat kolme Humen keksimää henkilöä nimeltään Demea, Kleanthes ja Filon. Demeaa kuvataan mystikoksi ja Kleanthesta antropomorfistiksi. Filon näkee Jumalan olevan ihmisen maailman yläpuolella, joten Jumalasta ei voi tämän maailman perusteella päätellä mitään. Kleanthes taas katsoo, että maailmasta ja ihmisestä voi päätellä, minkälainen Jumala on. Filon, joka on skeptikko, kyseenalaistaa kummankin argumentit. Filonin katsotaan nykyään vastaavan Humen omia kantoja tai ainakin olevan niitä lähimpänä. Filon esittää KLU:n luvussa 10. Epikuroksen kysymykset, joissa tiivistyy pahan ongelma. Hume-tutkijat eivät ole yhtä mieltä siitä, miten kohta tulisi tulkita. Anders Kraal jakaa tutkijoiden tulkinnat seuraavasti: epäjohdonmukaisuus, epätodennäköisyys, päättely ja semanttinen. Filon analysoi myös maailmankaikkeuden perimmäisten syiden moraalisia ominaisuuksia. Hän päätyy väittämään, että ne ovat neutraaleja ja välipitämättömiä maailmassa valitsevan pahuuden suhteen. Moni tutkija on katsonut, että Filon ylittää väitteessään skeptisismin rajat. Toiset tutkijat katsovat kuitenkin, että Filon vain parodioi Kleanthesta. KLU:n 12. luku saa tutkielmassani oman alalukunsa, sillä katson tutkija William Lad Sessionsin tapaan sen olevan oleellinen KLU:n oikean tulkinnan kannalta. 12. luvussa Filon esittää näkemyksen, joka pyrkii tasapainoilemaan ateismin ja teismin välillä, vaikka katsookin samalla ateismin olevan järjetöntä. Toisaalta hän myös tuomitsee jyrkästi kaikenlaisen taikauskon ja uskonkiihkoilun. Filon näyttää myöntävän, että maailmasta voidaan tehdä päätelmiä Jumalan moraalisista ominaisuuksista. Epäselväksi jää, minkälaisia päätelmiä ne voivat olla. Jotkut tutkijat, kuten Norman Kemp Smith, katsovat, että Filon myöntää, että tämänkaltaisia päätelmiä voi tehdä, mutta että niissä ajaudutaan väistämättä spekulaatioon. Tutkielmani kolmannessa pääluvussa käyn läpi Humen muusta tuotannosta löytyvää pahan ongelman käsittelyä. Humen muusta tuotannosta ei näytä löytyvän KLU:n kanssa ristiriidassa olevia väitteitä, vaan ne näyttävät olevan samassa linjassa sen kanssa.

Maisterintutkielma tarkastelee sitä, mitä tekopyhyys politiikassa David Runcimanin mukaan on. Samalla se erittelee ja analysoi sitä, miten tekopyhyyteen politiikassa kannattaisi Runcimanin mukaan suhtautua. Tutkielman pääasiallisena kirjallisena lähteenä toimii David Runcimanin teos Political Hypocricy. The Mask of Power, From Hobbes to Orwell and Beyond (2018), jossa Runciman esittelee historiallisten ajattelijoiden näkemyksiä tekopyhyydestä sekä eri historiallisina aikakausina esiintynyttä tekopyhyyttä politiikassa. Tutkielma ei ainoastaan esittele Runcimanin näkemyksiä, vaan liittää ne poliittisen realismin kehikkoon. Tämän vuoksi tutkielmassa käydään läpi myös sitä, mitä poliittinen realismi on ja miten se eroaa lähtökohdiltaan moralisista tai idealistisista politiikan teorioista. Työssä tekopyhyys määritellään Runcimanin näkemysten mukaisesti teeskentelyksi tai roolin ottamiseksi, josta Runciman kirjoittaa myös naamion käyttämisenä. Runcimanin mukaan yksittäisen poliitikon tekopyhyys on harvoin vaarallista, ellei tekopyhyys näyttäydy yhteiskunnallisten rakenteiden, kuten demokratian, yläpuolelle nousemisena. Sen sijaan, että tekopyhyyttä lähdettäisiin vastustamaan, Runciman kehottaa lukijaa hyväksymään politiikan teon sisäsyntyisen tekopyhän luonteen areenana, jossa poliitikon on tukeuduttava rooliin. Demokratiassa kansalaiset voivat äänestää edustajansa, joten tärkeämpää kuin torjua tekopyhyyttä ja vaatia poliitikoilta vilpittömyyttä, on Runcimanin mukaan pohtia sitä, minkälaisia tekopyhiä haluamme poliitikkojemme olevan. Tutkielmassa tuodaan ilmi Runcimanin esille nostama näkemys, jossa politiikassa on nimittäin harvoin kyse totuuden ja valheen valinnasta, vaan pikemminkin politiikassa tehdään jatkuvasti valintoja siitä, minkälaisia valheita ja totuuksia siellä esitetään. Tutkielmassa Runcimanin teoksesta nostetaan Hobbesin näkemys siitä, että tekopyhyys ei ole suurin huolenaiheemme, jos politiikka toimii: yksittäisten poliitikkojen tekopyhyys ei ole vaarallista, kunhan poliitikot pelaavat roolinsa totuudellisesti eli kunnioittaen yhteiskunnallisia rakenteita. Tutkielmassa tarkastellaan tietoisen ja tiedostamattoman tekopyhyyden hyviä ja huonoja puolia Mandevillen näkemyksistä, tekopyhyyden hyötyjä Benthamin filosofiasta ammentaen, Orwellin varoituksia vilpittömyyden ja totuuden puhumisen terrorista ja siitä, kuinka anti-tekopyhyys usein muuttuu tekopyhyydeksi eli samaksi paheeksi, jota se lähti alunperin vastustamaan. Työssä poliittinen realismi määritellään tavaksi ymmärtää politiikkaa niin, että se huomioi ensisijaisesti oikean elämän lainalaisuuksia, eikä pelkästään pyri määrittelemään poliittisia ihanteita. Tutkielmassa tarkastellaan poliittisen realismin traditiota sen historian ja klassisten ajattelijoiden, kuten Augustinuksen ja Thukydideen kautta. Työssä nostetaan myös nykyaikainen akateeminen keskustelu poliittisesta realismista William A. Galstonin artikkelin Realism in Political Theory (2010) avulla, jonka mukaan poliittisen realismin ajattelijoita yhdistää neljä perustavaa näkemystä: 1) utopistisen yhteiskunta-ajattelun vastustaminen 2) konfliktien ja arvo- ja eturistiriitojen olennaisuus politiikan ytimessä 3) politiikan erityisyys ja autonomisuus ihmisen toimintana, jota ei tule lähestyä ainoastaan ylhäältä tulevien moraalisten tai eettisten menettelyiden toimintakenttänä sekä 4) fokusoiminen poliittisiin instituutioihin ja menettelyihin, joissa poliittisia kamppailuja käydään. Tutkielmassa esitetään, että politiikka nähdään jakautuvan viralliseen näyttämöön ja politiikan takahuoneeseen, jonka takia roolien esittämistä eli tekopyhyyttä politiikassa tarvitaan. Tämän vuoksi tutkielmassa tarkastellaan Platonin Valtiossa esitettyä hallitsijoiden oikeutettua valhetta. Koska sekä aihepiiri tekopyhyys politiikassa että politiikan tutkimuksen traditio poliittinen realismi ovat kiinnostuneita käytännön elämän esimerkeistä, tutkielmassa sovelletaan molempia näkemyksiä ja teorioita tutkimalla tekopyhyyden teemoja ja elementtejä Suomen pääministerin Sanna Marinin ateriaetuuskohua keväältä 2021 esimerkkitapauksena. Tutkielmassa punotaan yhteen tekopyhyys politiikassa poliittiseen realismiin siten, että Runcimanin näkemys tekopyhyyden sietämisestä ja vilpittömyyden vaatimuksesta luopumisesta noudattelee poliittista realismia, joka vastustaa utopia-ajattelua. Runcimanin näkemykset voidaan tutkielman mukaan ymmärtää noudattavan myös realismin perinteen näkemystä politiikasta autonomisena ihmisen pyrkimyksenä, joka vaatii harkintaa ja ajan ja kontekstin tajua niin, ettei siihen aina voida soveltaa universaaleja moraalisia vaatimuksia esimerkiksi totuuden puhumisesta. Runcimanin työ fokusoituu myös politiikan instituutioihin, kuten poliitikon työhön, internetin ja some-ajan politiikkaan sekä politiikan journalismiin ottaen kaikki nämä poliittiset areenat huomioon. Tutkielman mukaan muun muassa nämä ovat syitä, jonka mukaan Runcimanin näkemyksiä voidaan pitää pohjavireeltään realistisena tapana ymmärtää politiikkaa.

This thesis is a comparative study of how the European Convention of Human Rights, the European Union and Finland protect companies’ right to privacy in unannounced competition authority inspections. More precisely, it aims to establish the current scope of companies’ right to privacy under Article 8 of the European Convention of Human Rights and to assess if the European Union and Finland meet this standard. The key points of interests are the definition of the right from the perspective of companies, the limitations it sets to competition authorities, and the safeguards required to ensure that the right to privacy is respected. Article 8 of the European Convention of Human Rights is drafted to protect natural and legal persons from arbitrary actions of public authorities. This protection takes various forms. Pursuant to the wording of the article, the right to respect to private and family life, home and correspondence is protected. The article employs concepts that at the level of everyday language seem best suited for natural persons. During the past three decades, the European Court of Human Rights has interpreted the article as granting protection also to legal persons, companies included. The concept of home has been extended to business premises and the concept of correspondence to confidential communications between a lawyer and a company client. However, the Court has reserved contracting states a wider margin of appreciation regarding the rights of legal persons. This interpretation of Article 8 of the European Convention of Human Rights entails that unannounced competition authority inspections interfere, by their nature, with companies right to respect to home and, depending of the materials under inspection, also with the right to respect to correspondence. An interference does not amount to a violation of the article, but it triggers a number of safeguards to ensure that the interference is necessary and proportionate. The European Court of Human Rights has established in its case-law that all interferences with rights protected under Article 8 should be subject to prior judicial authorization or a posteriori judicial review. Other safeguards depend on the individual circumstances of each case, but judicial review has been established as an absolute requirement. This means that in competition authority inspections, both the inspection decision and the authority measures during an inspection should be subjected to judicial review. In Finland, this is not the case. Competition Act sets out a prohibition against appeal of the inspection decision. The inspection decision and the measures taken during an inspection may be appealed only if the Finnish Competition and Consumer Authority makes a proposition of a penalty payment to the Market Court. This entails that all interferences with companies’ right to privacy under Article 8 of the European Convention of Human Rights are not subject to judicial review. As a contracting party to the Convention, Finland is under the obligation to comply with relevant interpretations of the Court. The requirement of judicial review appears to be one. The Finnish Government is preparing a reform of the Competition Act, whereby this question could be addressed as a part of the reform. The Report of the Working Group of the reform, which is addressed in this thesis, does not propose any improvements in this regard. The European Union, for its part, is not bound by the Convention. Nevertheless, the Convention still plays an important role in the European Union and it does contribute to the fundamental rights protection of companies in the European Union. This is the case particularly with Article 8 of the European Convention of Human Rights, as the fundamental right to privacy provided by Article 7 of the Charter of Fundamental Rights of the European Union should correspond to that provided by the Convention. In practice, the question is more complex. Companies may subject the inspection decisions of European Commission to judicial review but the possibility to appeal inspection measures is more limited. Thereby, the European Union does not either meet the standard set out by the Article 8 of the Convention.

Pro gradu -tutkielma käsittelee DDR:n ystävyyskaupunkitoimintaa ja kunnallisten ulkomaansuhteiden hoitoa Suomessa 1950-luvulta 1970-luvulle. DDR:n keskeisin tavoite oli saada Suomi tunnustamaan se kansainvälisoikeudellisesti suvereeniksi valtioksi. Suomi nähtiin DDR:ssä tähän potentiaalisesti valmiimpana kuin moni muu maa: se ei ollut ulkopoliittisista syistä tunnustanut kumpaakaan vuonna 1949 Saksan miehitysvyöhykkeille syntynyttä valtiota. Tutkimuksella pyritään syventämään kuvaa itäsaksalaisen diplomatian keinovalikoimasta, osaamistasosta sekä sen valtiojärjestelmän rakenteellisista puitteista, erityisesti toimittaessa läntiseen järjestelmään kuuluvassa maassa. Samalla siinä tuodaan esiin ristiriitoja paikallistason suomalaisten kunnallistoimijoiden ja kansainvälispoliittisen DDR:n ulkoministeriön toisistaan eroavien tavoitteiden välillä. Tutkimuksen alkuperäislähdeaineistona on käytetty Berliinissä säilytettäviä DDR:n ulkoministeriön ja valtiojärjestöjen arkistoja, Suomen Kansallisarkistossa säilytettävää Suomi—DDR-seuran arkistoa, Helsingissä säilytettävää Suomen kaupunki- ja kuntaliittojen arkistoa sekä suomalaisten ystävyyskaupunkien kaupunginarkistoissa säilytettäviä kunnallispoliittisia päätösasiakirjoja. Tutkimus tuo esiin DDR:n ensimmäisten ystävyyskaupunkiyhteyksien synnyn Suomessa 1950-luvun lopulla sekä niissä koetut onnistumiset ja epäonnistumiset. DDR:n tavoittelemat, maiden välisten suhteiden puolivaltiollisuutta korostaneet kirjalliset ystävyyskaupunkisopimukset kaatuivat suomalaisten vastustukseen. Myös Berliinin muurin pystyttäminen elokuussa 1961 muuttaa itäsaksalaisten ystävyyskaupunkien toimintaedellytyksiä Suomessa. DDR- ja suomalaistoimijoita peilataan tutkimuksessa aiemman tutkimuksen pohjalta Länsi-Saksan tavoitteisiin Suomessa. Kylmän sodassa eri puolen järjestelmiin kuuluneet Saksat ajoivat omia etujaan myös ystävyyskaupunkitasolla toistensa toimia valvoen. Ystävyyskaupunkitoiminta asetetaan tutkimuksessa kylmän sodan kontekstiin kaupunki- ja kuntaliittojen kansainvälisen yhteistyön kautta. Suomalaiset liitot korostivat suhteiden tasapuolisuutta idän ja lännen välillä läntisen järjestelmän eduksi. Vuodesta 1963 alkaen ystävyyskaupunkeja arvioitiin yhä keskeisemmin osana DDR:n laajempaa julkisuustyötä ja kulttuuripoliittista näkyvyyttä Suomessa. Samalla kunnallispoliitikkojen tapaaminen muuttui rutiininomaisemmaksi 1960-luvun aikana. Kansainvälispoliittisen liennytyksen ja Saksojen välisten suhteiden parantuessa 1960-luvun lopulla DDR aloitti laajennetut toimet diplomaattisen tunnustamisen aikaansaamiseksi. Vuosina 1971—1973 aktivoituneet DDR:n tunnustamiskomiteat näkyivät tunnustamisviikkojen kautta myös ystävyyskaupungeissa. Ystävyyskaupunkisuhteilla oli kuitenkin DDR:n ulkoministeriölle vain välineellinen arvo. Niiden ylläpitäminen vaati varoja, joita oltiin yhä haluttomampia käyttämään vuonna 1973 saavutetun kansainvälispoliittisen tunnustamisen jälkeen. DDR luopuikin kaikessa hiljaisuudessa ystävyyskaupunkisuhteiden edistämisestä 1970-luvun aikana jättäen aloitteenteon suomalaisille.