Browsing by discipline "Suomen kieli"
Now showing items 41-60 of 207
-
(2012)Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka edistyneet suomi toisena kielenä -opiskelijat hallitsevat predikatiivin sijamuotojen käytön. Työssä pyritään selvittämään, minkälaiset predikatiivit ovat vaikeimpia sijanvalinnan kannalta, ja mikä tekee tietyistä predikatiiveista vaikeampia oppia. Tarkoituksena on lisäksi pohtia, kuinka tätä tietoa voitaisiin hyödyntää suomi toisena kielenä -opetuksessa. Aineistona tutkielmassa käytetään edistyneiden suomi toisena kielenä -opiskelijoiden tenttivastauksia ja erillistä predikatiivin sijamuotojen hallintaa testaavaa koetta. Työssä tarkasteltavia predikatiivilauseita on yhteensä 990, joista 770 on tenttiaineistosta ja 220 predikatiivikokeesta. Aineistoon kuuluu lisäksi suomi toisena kielenä -opiskelijoiden vapaamuotoisia kirjallisia kommentteja siitä, mitkä seikat vaikuttavat predikatiivin sijanmääräytymiseen. Kommenttien avulla työssä selvitetään opiskelijoiden omia käsityksiä predikatiivin sijanvalinnasta. Tutkimusmetodeina käytetään aineiston laadullista analyysia yhdistettynä virheanalyysiin. Päähuomio on virheiden luokittelussa ja selittämisessä. Tutkielmassa on mukana myös käytetyimpiä suomi toisena kielenä -oppikirjoja: oppikirjoja tarkastelemalla pyritään paitsi selvittämään predikatiivin opettamiseen liittyviä käytäntöjä myös vertailemaan, kuinka tutkimusaineiston perusteella vaikeiksi havaitut predikatiivit huomioidaan oppikirjoissa. Tutkimuksessa selviää, että tietyntyyppiset predikatiivit ovat opiskelijoille selvästi vaikeampia sijanmääräytymisen kannalta. Tenttiaineiston ja predikatiivikokeen perusteella vaikeiksi hahmottuvat osittain samantyyppiset predikatiivit, mutta aineistojen välillä on myös jonkin verran eroja. Molempien aineistojen perusteella hankalimmiksi hahmottuvat abstraktia subjektia kuvaavat predikatiivit vaikeita ovat etenkin adjektiivipredikatiivit, joiden kuuluisi olla abstraktisubjektin jaollisuuden vuoksi partitiivimuotoisia. Seuraavaksi eniten poikkeuksellisia predikatiivin sijamuotoja tuotetaan monikollisten subjektien yhteydessä silloin, kun ne vaativat partitiivimuotoisen predikatiivin. Opiskelijat itse perustelevat predikatiivin sijanvalintaa useimmin subjektin luvulla ja subjektin käsitteen abstraktiudella tai konkreettisuudella. Opiskelijoiden omista kommenteista voidaan kuitenkin havaita, että ero abstraktin ja konkreettisen käsitteen välillä ei ole selvä käsitykset siitä, minkälainen subjekti on abstrakti tai konkreettinen vaihtelevat huomattavasti. Vaikuttaakin siltä, että näiden käsitteiden määrittelyyn olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota suomi toisena kielenä -opetuksessa. Näyttää myös siltä, että predikatiivin sijanvaihtelun selittäminen subjektin abstraktiuden tai konkreettisuuden perusteella ei ole käsitteiden epätarkkuuden vuoksi aina tarkoituksenmukaista. Edistyneiden suomi toisena kielenä -opiskelijoiden opetuksessa olisikin syytä kiinnittää huomiota siihen, mitä nominatiivin ja partitiivin vaihtelu predikatiivin sijana ilmaisee: tärkeää olisi kiinnittää huomiota etenkin subjektin jaollisuuteen vs. jaottomuuteen ja sitä kautta partitiivin semantiikkaan. Predikatiivin sijanmääräytymisen opettamisessa kannattaisi myös hyödyntää tietoa objektin ja subjektin sijanmääräytymisestä, silä kaikkien näiden kolmen lauseenjäsenen sijanvaihtelulla on takanaan osittain yhteisiä periaatteita.
-
(2012)Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millaisena ihmisen ja luonnon suhde näyttäytyy oppikirjatekstissä. Erityisesti tarkastelun kohteena on ihminen toimijana suhteessa luontoon sekä se, mitä ja mistä näkökulmasta asioista kerrotaan. Tutkimuskohteena on 12 oppikirjaa: 5. ja 6. luokan maantiedon ja biologian sekä fysiikan ja kemian kirjat kolmesta oppikirjasarjasta. Aineistoon on kerätty näistä kirjoista ne kohdat, joissa tuodaan esiin ihmisen ja luonnon suhdetta, ja nämä kohdat on sisällön perusteella jaoteltu eri luokkiin. Teoreettisena viitekehyksenä ovat diskurssintutkimus, kognitiivinen kielentutkimus ja systeemis-funktionaalinen kielitiede. Analyysivälineinä käytetään hahmotuksen ulottuvuuksia, semanttisia rooleja sekä kieliopillisen metaforan käsitettä. Tarkastelun kohteena ovat saastumiseen ja ilmastonmuutokseen, luonnonmuokkaukseen, eläi-miin sekä luonnonsuojeluun liittyvät kohdat. Tutkimuksessa havaitaan, että ihminen ei juurikaan näy tekstissä tekijänä, kun asiayhteys on negatiivinen. Jos tekstissä on ilmipantu tekijä, se on usein jokin abstrakti asia, kuten tehdas tai matkailu. Usein negatiiviset tapahtumat esitetään itsestään tapahtuvina automaatioina tai käytetään nominaalistuksia, jolloin tekijää ja aikamuotoa ei tarvitse ilmaista. Kaiken kaikkiaan tyyli on hyvin geneeristä. Tekstistä syntyykin mielikuva tapahtumista, joihin ei voida vaikuttaa. Eksplisiittinen inhimillinen tekijä taas on näkyvissä silloin, kun ikävä toiminta sijoittuu joko maantieteellisesti tai ajallisesti kauas. Tyypillistä on myös se, että ikävien asioiden kuvataan tapahtuvan kaukana tai tapahtuneen ennen, kun lähellä ja nykyään tilanne on parempi. Luonnonsuojeluun erityisesti keskittyvien kappaleiden kielelliset valinnat eroavat kuitenkin monin tavoin muiden kappaleiden valinnoista. Niissä käytetään erilaisia modaalisia keinoja ja annetaan oppilaille esimerkkejä pienistä teoista, joita voi tehdä luonnon hyväksi. Näkökulma teksteissä on vahvasti ihmisen, ja vielä nimenomaan länsimaisen ihmisen. Usein tuodaan esille asioiden tärkeys vain ihmiselle ja erityisesti hyötynäkökulmasta: paljon puhutaan siitä, mitä hyötyä jostakin ihmisille on. Ihminen mainitaankin usein muusta luonnosta erillisenä tai luonnon hallitsijana. Monet asiat esitetään varmana tietona, vaikka yleisesti niistä on hyvin ristiriitaisia näkemyksiä. Oppikirjoissa on myös monenlaisia oletuksia oppilaiden tiedoista ja toiminnasta, jotka tuntuvat suorastaan kummallisilta. Näillä ja muilla keinoin pyritään kenties tuomaan tekstiä lähemmäs lukijaa. Tekstissä ei kuitenkaan juuri ole kieltolauseita eli se ei kumoa olettamuksia tai keskustele erimielisten tekstien kanssa. Kokoavasti voidaan todeta, että oppikirjat eivät luo mielikuvaa siitä, että ympäristöön kohdistuvaan toimintaan voisi vaikuttaa. Ne eivät myöskään kannusta kriittiseen ajatteluun.
-
(2016)Työssä tarkastellaan sosiaalisten suhteiden rakentamista henkilöviittausten keinoin. Tavoitteena on tutkia sitä, millaiseen toimintaan (mm. referointi, kerronta, sanktiointi) viittaus liittyy ja mil-laista henkilösuhdetta sillä rakennetaan toiseen läsnäolijaan (useimmiten puolisoon). Tarkaste-lukulma ei rajoitu vain yhteen viittauskeinoon, vaan esiin tulee eri viittauskeinojen läsnäolijaan viittaamisen repertuaari, jota hyödynnetään eri tavoin varioivissa konteksteissa. Aineisto on arkista – videoitua vuorovaikutuspuhetta pariskuntien ja perheen keskusteluista (tunti ja 51 mi-nuuttia). Tutkielman teoreettis-metodologisena taustana on keskustelunanalyysi, johon yhdiste-tään joitakin positioteorian ja diskursiivisen sosiaalipsykologian ajatuksia. Laadullisen analyysin lisäksi aineistosta on tehty kvantitatiivinen kuvaus, joka havainnollistaa viittauskeinojen puhujakohtaisia määrällisiä osuuksia. Työssä osoitetaan, että viittaustavoilla tehdään erilaisia keskustelutekoja ja asemoidutaan eri tavoin sosiaalisten suhteiden kartastolla. Me-pronomini liittyy puolisoiden yhteiseen toimintaan, yhteisyyden ilmaisuun ja pariskunnan kollektiiviin. Se luo puolisoille yhteisposition. Yksikön toinen persoona oli mukana luomassa vastakkaisia positioita, jolloin puolisot olivat erimielisiä toimijoita, kuten kiistakumppaneita. Pronomini se esiintyi kumppania käsittelevässä kerronnassa, jossa tämä esitettiin tietyssä valossa. Demonstratiivit tämä ja tuo rakensivat läheistä suhdetta puolisoon, mutta pariskunnan yhteisen toiminnan sijaan kyse oli toisen puolison erillisestä ja lyhytkestoisesta toimintalinjasta (esim. puoliso saattaa kumppaninsa nau-runalaiseksi). Läheistä kumppanuutta esitettiin myös kertomalla välittämistä ilmaisevista teoista, kuten lahjan antamisesta puolisolle. Hän-pronominia käytettiin eläytyvässä ja referenttiä puolustavassa funktiossa. Lisäksi henkilöviittaukseen liittyvä puolison käden ja polven kosketus vahvisti viittausta ja synnytti intiimiyttä. Viittauskeinostolla ja sen muutoksilla rakennetaan erityyppisiä henkilösuhteita osanottajien välillä. Tutkielma antaa uutta tietoa siitä, kuinka osallistujapositioita muodostetaan henkilöviit-tausten avulla eriluonteisissa vuorovaikutustoiminnoissa. Viittauskeinot näyttäytyvät välineinä, joiden avulla suhteeseen voidaan rakentaa läheisyyden, yhteisyyden, erillisyyden ja episteemisen pääsyn elementtejä. Jatkotutkimusteemoja ovat kehollisen vuorovaikutuksen tarkempi analyysi ja henkilösuhteiden tarkastelu vuorovaikutusanalyysin lisäksi erityyppisistä dokumenteista (mm. haastattelut, kyselyt) käsin. Eräänä jatkotutkimuksen suuntana on useamman vuoden pit-kittäistutkimuksen tekeminen samojen informanttien kanssa, jotta olisi mahdollista päästä käsiksi sosiaalisten suhteiden muutokseen.
-
(2016)Tutkielman aiheena on Imatran Tainionkosken paikannimien merkitys ja nimeämisperusteet. Näkökulmia on kaksi: kansanetymologiset tulkinnat ja tieteellisesti uskottavat selitykset. Tutkielmassa selvitetään, mitä maallikot arvelevat kotipaikkakuntansa paikannimien merkitsevän ja miten he uskovat näiden nimien syntyneen, ja pyritään esittämään tieteellisesti uskottava selitys kyseisille nimille. Lisäksi tehdään huomioita tutkimuksen kohteena olevien nimien käytöstä ja tarkastellaan informanttien käsitystä Tainionkosken rajoista. Tutkimuksen teoreettisena taustana käytetään kansanonomastiikkaa, nimien etymologista ja semantiikan tutkimusta sekä sosio-onomastiikkaa. Tutkimuksen kohteena on neljäntoista Imatran Tainionkoskella sijaitsevan paikan nimet ja nimi Imatra. Pääaineisto koostuu tekijän keräämistä haastattelu- ja verkkokyselyaineistoista. Haastatteluaineisto kerättiin vuosina 2014–2015, ja se sisältää neljäntoista tutkimusalueella asuvan tai asuneen henkilön haastattelun. Verkkokyselyaineisto kerättiin alkuvuodesta 2015. Kyselyyn tuli 27 vastausta. Lisäaineistona on nimenselityksiä Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkiston kokoelmista, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston kokoelmista ja paikallishistoriallisista teoksista. Aineistoa analysoidaan kvalitatiivisin menetelmin. Tutkimus osoittaa, että maallikoiden nimitulkinnat ovat hyvin samankaltaisia kuin nimistöntutkijoiden esittämät selitykset. Yleisin maallikoiden esittämä nimeämisperuste tutkimuksen aineistossa on paikannimen johtuminen sukunimestä. Tämä sopii yksiin nimistöntutkijoiden käsityksen kanssa: arvion mukaan noin kymmenessä prosentissa paikannimistä esiintyy henkilönnimi. Maallikoiden ja nimistöntutkijoiden käsitykset kuitenkin eroavat esimerkiksi siinä, millaiset sanat voivat päätyä paikannimiin ja mitä nimen rakenne kertoo sen asiataustasta. Tutkielmassa esitetään suurimmalle osalle nimistä todennäköinen tieteellisesti uskottava nimeämisperuste. Muutama nimi jää tarkemman tiedon puutteen vuoksi monitulkintaiseksi ja nimi Imatra täysin hämäräksi. Tutkimuksesta selviää myös, että jo neljäntoista haastatellun informantin joukossa käsitys Tainionkosken rajoista vaihtelee suuresti.
-
(2010)Työn aiheena on lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjojen informaationkulku, jonka osana tarkastellaan myös teema–reema-jäsennystä, teemankulkua ja sidoksisuutta. Aineistona on 82 sivua tekstiä kolmesta oppikirjasarjasta, jotka noudattavat vuonna 2003 voimaan tulleita lukion opetussuunnitelman perusteita. Kirjat ovat Äidinkielen ja kirjallisuuden Lähde, Käsikirja ja Kivijalka. Työn teoreettisena taustana on lingvistinen diskurssianalyysi, funktionaalinen kielioppi ja informaation-kuljetuksen kognitiivinen selitysmalli. Tutkimuksessa analysoidaan niin kutsuttua annettua ja uutta infor-maatiota ja informaation jäsentymistä teemoihin ja reemoihin. Tarkastelemalla informaation kognitiivista tilaa eli aktivointikustannusta tutkimus selittää, minkälaista prosessointia ja päättelyä teksti vaatii lukijaltaan. Näiden seikkojen avulla päästään tarkastelemaan myös oppikirjatekstin luettavuutta ja ymmärrettävyyttä. Annettuna informaationa työssä käsitellään etupäässä kognitiivisesti aktiivisia diskurssiolioita, jotka esiintyvät tekstissä tyypillisesti anaforisina viittauksina. Uutta informaatiota on se, minkä kirjoittaja ei oleta olevan lukijan tietoisuudessa ja mikä sen vuoksi vaatii esittelyä. Näiden kategorioiden välimuotona tarkastellaan osittain annettua informaatiota, jonka kirjoittaja presupponoi merkityssuhteen kautta lukijalle saavutettavaksi. Koska tekstin tuottajana on tieteenalan ammattilainen ja lukijana noviisi, kirjoittajan ja lukijan tietokehykset ovat asymmetrisia. Tutkimuksessa analysoidaankin esimerkkejä, joissa presupponoitu semanttinen tai skemaattinen tieto saattavat johtaa ongelmiin oppikirjan luettavuudessa tai ymmärrettävyydessä. Oppikirjojen teemankulku jaotellaan tutkimuksessa jatkuvaan, etenevään ja pääteltävään teemaan. Analyysin kohteena on myös lauseen temaattisen osan työnjako ja lauseyhdistelmien temaattinen rakenne. Teemaosassa esiintyvien tarkoitteiden aktivointitapaa ja sidoksisuutta käsitellään tekstin prosessointikustannusten kannalta. Esille otetaan myös oppikirjatekstin informaatiotiheys ja oppikirjan suhde sen taustalla olevaan tieteelliseen diskurssiin. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että vaikka oppikirjatekstit pyrkivät välttämään lukijalle läpinäkymätöntä taustatietoa, siinä ei aina onnistuta. Tekstien informaatiotiheys ja päättelyvaatimukset saattavat johtaa myös suhteellisen korkeisiin prosessointikustannuksiin. Informaation määrä ja informaationkuljetuksen tapa saattavat näin haitata luettavuutta joissakin tekstinosissa. Ongelmia voi aiheuttaa erityisesti uusien käsitteiden tiheys, niiden puutteellinen esittely ja suhteellisen triviaalin informaation ahtaaminen raskaisiin luettelomaisiin konstruktioihin.
-
(2017)Tässä tutkielmassa tarkastelen institutionaalista monikon 1. persoonaa ja sen merkitystä vuorovaikutuksellisena resurssina myyntineuvotteluissa. Keskityn institutionaalisen monikon 1. persoonan ja yksikön 1. persoonan vaihteluun, mutta vertailukohtana kiinnitän huomiota monikon 1. persoonan muihin käyttöihin. Lisäksi tarkastelen suppeammin institutionaalista monikon 2. persoonaa vastaavan monikon 1. persoonan rinnakkaisilmiönä. Tutkimuksen aineisto koostuu kahden myyntineuvottelun videotallenteista, jotka on kuvattu ja litteroitu MANIA-tutkimushankkeen yhteydessä. Tutkimusmetodina on keskustelunanalyysi; lisäksi esimerkkien laadullista tarkastelua taustoittaa kvantitatiivinen analyysi aineiston persoonavalinnoista. Tutkimuskysymykset voi jaotella kolmeen ryhmään: 1) Millaisia viittaussuhteita monikon 1. persoonan käytöllä aineistossa on, ja millaisia ovat institutionaalisen monikon 1. persoonan tulkinnat suhteessa monikon 1. persoonan muihin käyttöihin? 2) Miten yleinen institutionaalinen monikon 1. persoona on suhteessa yksikön 1. persoonaan ja monikon 1. persoonan muihin käyttöihin? Miten yleinen institutionaalinen monikon 2. persoona on suhteessa yksikön 2. persoonaan? 3) Millaisia vuorovaikutuksellisia ja muita funktioita monikon 1. ja 2. persoonan institutionaalisella käytöllä on aineistojen myyntineuvotteluissa? Tutkimusaineiston analyysi osoittaa, että monikon 1. persoonan esiintymät voidaan jakaa kuuteen ryhmään, joista viisi edustaa arkikielistä ja kuudes institutionaalista käyttöä. 1. persoonan viittausten lukumäärä aineistossa on kaiken kaikkiaan suuri. Onkin mahdollista, että 1. persoonan viittaukset ovat myyntineuvotteluissa yleisempiä kuin arkikeskustelussa tai muissa institutionaalisen keskustelun ympäristöissä. Lisäksi institutionaalisen monikon 1. persoonan käyttö on aineistossa selvästi yleisempää suhteessa sekä yksikön 1. persoonaan että monikon 1. persoonan arkikieliseen käyttöön. Institutionaalisen monikon 2. persoonan osalta tulokset eivät ole yhtä yksiselitteisiä kuin monikon 1. persoonan tapauksessa, ja erityisesti yksilölliset erot keskustelun osallistujien välillä ovat suuria. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että institutionaalinen monikon 2. persoona on myyntineuvotteluissa käytetty, mutta ei läheskään yhtä yleinen vuorovaikutuksellinen resurssi kuin institutionaalinen monikon 1. persoona. Analyysi osoittaa, että institutionaalinen monikon 1. persoonan käyttö on aineiston myyntineuvotteluissa selvä institutionaalisuuden tunnusmerkki, mutta lisäksi se liittyy spesifimmin siihen, missä määrin instituutiot ovat läsnä keskustelussa teemojen, päämäärien tai roolien kautta. Institutionaalinen monikon 2. persoona näyttäytyy aineistossa ennen kaikkea vastinparina vastaavalle monikon 1. persoonalle. Molemmat institutionaaliset persoonat puuttuvat aineiston arkikeskustelua edustavista jaksoista lähes kokonaan. Institutionaalisen monikon 1. persoonan hyödyntäminen vuorovaikutuksellisena resurssina näkyy aineistossa ainakin kolmessa ilmiössä: 1) passiivimuotoihin sisältyvä ambivalenssi, 2) institutionaalisen rooliin ohitse puhuminen ja 3) muut väistävät pronominivalinnat. Kaiken kaikkiaan institutionaalinen monikon 1. persoona näyttäytyy myyntineuvotteluissa hyvin monipuolisena ilmiönä. Lisäksi runsas institutionaalisten persoonavalintojen käyttö voidaan nähdä myös osana myynti- ja markkinointityön rekisteriä, joka edustuu eri keskustelijoiden idolekteissa eri tavoin.
-
(2017)Tutkielmassani tarkastelen apteekin reseptitiskin vuorovaikutusta. Tavoitteenani on selvittää, miten vuorovaikutuksen institutionaalisuus ilmenee eli millaiset arkivuorovaikutuksesta eroavat piirteet ovat apteekkiasioinnille tyypillisiä. Tarkasteluni kohdistuu asioinnin kokonaisra-kenteeseen sekä muihin institutionaalisuutta ilmentäviin piirteisiin: rutiinistuneisiin kysymyksiin, osallistujien roolien ilmenemiseen, termien käyttöön sekä puhuttelukäytänteisiin. Apteekki on asiointipaikkana omanlaisensa sekoitus kaupankäynnin ja terveydenhuollon diskursseja, ja se poikkeaa siten aiemmin asiointitutkimuksen kohteina olleista paikoista, kuten Kelasta, R-kioskista ja lääkärin vastaanotosta. Tutkimusmenetelmänäni on keskustelunanalyysi, ja teoriataustana hyödynnän aiempaa tutkimusta institutionaalisesta vuorovaikutuksesta, erityisesti asiointitilanteiden tutkimusta. Aineistonani on 5,5 tuntia litteroitua videomateriaalia, joka käsittää 58 vuonna 2015 resepti-tiskillä kuvattua asiointitilannetta helsinkiläisestä apteekista. Videoilla esiintyy 56 eri asiakasta ja kuusi farmasistia. Analyysi osoittaa, että reseptitiskin vuorovaikutuksesta voi muodostaa keskustelun ko-konaisrakenteen, joka koostuu tervehtimisestä, käynnin syyn esittämisestä, käynnin syyn kä-sittelystä ja keskustelusta sekä maksamisesta ja lopputervehdyksistä. Käynnin syyn käsittelyn ja lääkkeestä keskustelemisen toimintavaiheeseen kuuluvat lääkkeen määrästä, hinnasta ja käytöstä keskusteleminen, ja tämä jakso sallii ja sisältää kaikkein eniten variaatiota. Siten se onkin eniten arkivuorovaikutusta muistuttava toimintajakso. Kokonaisrakenteen alun ja lopun toimintajaksot ovat toiminnaltaan ja keskustelultaan paljon kiteytyneempiä ja toistuvatkin samankaltaisina asioinnista toiseen. Jo pelkästään se, että apteekin vuorovaikutuksen tyypillistä etenemistä on mahdollista kuvata tilanteesta toiseen toistuvana mallina ja kaavana, kertoo vuorovaikutuksen institutio-naalisuudesta. Institutionaalisuudesta kertoo myös toimintojen rutiinistuminen, jota kuvaan kahden kiteytyneen kysymyksen avulla. Institutionaaliselle vuorovaikutuksella ominaiset osanottajien toisistaan eroavat roolit ja keskinäinen epäsymmetria ovat nähtävissä siinä, miten farmasisti viittaa itseensä itsenäisenä toimijana ja instituutionsa jäsenenä sekä siinä, miten eri tavoin osanottajat käyttävät termejä. Myös osanottajien käyttämien puhuttelumuotojen voi katsoa olevan epäsymmetrisiä. Siinä missä asiakkaat usein sinuttelevat, käyttävät farmasistit implisiittisiä puhuttelun keinoja sekä pronominitonta teitittelyä.
-
(2010)Tutkielmassa tarkastellaan postiyhtiö Itellan varhaisjakajina työskentelevien maahanmuuttajien ymmärrys- ja viestintäongelmia. Tutkimuskysymyksenä on se, mitä ongelmakohtia varhaisjakelun suullisessa ja kirjallisessa viestinnässä on. Työssä pureudutaan myös siihen, onko viestinnässä eroa maahanmuuttajien ja valtaväestön edustajien välillä, sekä pohditaan sitä, miten ongelmiin voitaisiin vaikuttaa. Tutkielman kirjallisena aineiston muodostavat varhaisjakajien perehdytykseen tarkoitettu Lehdenjakajan käsikirja ja keskeisiin työvälineisiin kuuluva jakolista. Suullisena aineistona on käytetty kymmenen jakajan teemahaastatteluja. Seitsemän heistä on maahanmuuttajia ja kolme valtaväestön edustajia. Lehdenjakajan käsikirjaa analysoidaan käyttäen Kressin ja van Leeuwenin multisemioottista kuvan kielioppia, Lyonsin hahmottamia tekstin tarkoitteiden abstraktiotasoja sekä yhden jakajan syvennettyä haastattelua. Jakolistaa tarkastellaan kahden informantin haastattelun pohjalta. Itellan varhaisjakelun viestintää käsitellään seikkaperäisesti monelta eri kannalta ja eritellään myös kaikkien kymmenen informantin haastattelujen pohjalta. Teoreettisena viitekehyksenä viestintäosuudessa on Åbergin tulosviestinnän malli ja Aulan teoria viestinnän kaksoisfunktiosta. Lopuksi käsitellään varhaisjakajien kielitaitoa ja Itellan kielipolitiikkaa yleisesti. Käsikirjan analyysi osoittaa, että kuvien sommittelulla on merkitystä. Kuvat viestivät muun muassa työtä tehtävän pääasiassa ihmisvoimin ja työnantajan pyrkivän pitämään esillä tasa-arvoteemaa. Teksti sisältää paljon konkreettisiin tarkoitteisiin viittaavia substantiiveja, mikä tekee siitä helppolukuista. Informantit pitivätkin sekä suomenkielistä että englanninkielistä tekstiä selkeänä. Haastattelujen analyysi paljasti kuitenkin, ettei Lehdenjakajan käsikirjaa käytetä varhaisjakajien perehdytyksessä. Jakolistoissa taas suurin osa tekstistä on pelkästään suomeksi, joten ne eivät kokonaan avaudu suomea taitamattomille maahanmuuttajille. Haastattelujen perusteella Itellan varhaisjakelun viestintä on luonteeltaan lähinnä integroivaa ja johtajakeskeistä. Tutkielmasta selviää, että Itellassa käytössä olevasta monikulttuurisesta mallista huolimatta varhaisjakajat eivät ole päässeet suomen kielen opetuksen piiriin. Koska varhaisjakelun työntekijöistä huomattava osa on maahanmuuttajia, heidän kielelliset ja viestinnälliset tarpeensa olisi hyvä ottaa huomioon yrityksen kielipoliittisia ratkaisuja tehtäessä.
-
(2017)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ruotsin kieltä käsitteleviä kansalaisaloitteita. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia käsityksiä kielestä eli kieli-ideologioita kansalaisaloitteissa aktivoituu sekä miten nämä kieli-ideologiat toimivat kansalaisaloitteiden argumentoinnissa. Tutkimuksen aineisto koostuu kuudesta Kansalaisaloite.fi -palvelussa vireillepannusta ruotsin kielen asemaa kansalliskielenä ja pakollisena oppiaineena käsittelevästä kansalaisaloitteesta. Tutkimus kiinnittyy kieli-ideologisen kielentutkimuksen perinteeseen ja hyödyntää tutki-musmetodinaan sekä kriittistä diskurssianalyysiä että argumentaatiotutkimusta. Kansalaisaloitteissa nousee esiin erityisesti kolme eri kieli-ideologiaa: kielen välineenä hahmot-tava instrumentalistinen kieli-ideologia, kielen materialistista arvoa korostava ekonominen kieli-ideologia sekä kieli-ideologia, jossa kieli toimii sekä yksilön että yhteisön identiteetin rakenta-jana. Instrumentalistinen ideologia aktivoituu, kun ruotsin kieli pyritään argumentoimaan epäkäytännölliseksi kommunikoinnin työkaluksi. Ekonominen kielikäsitys taas näkyy silloin, kun ruotsin kieli esitetään taloudellisena rasitteena yhteiskunnalle. Kieli identiteetin rakentajana sen sijaan jakaa Suomen väestön kahteen eri osaan, enemmistöön ja vähemmistöön, ja toimii merkittävänä valtasuhteita ilmentävänä tekijänä näiden välillä. Tutkimuksen aineisto osoittaa, kuinka usein ristiriitaisetkin kieli-ideologiat ovat läsnä yhtäaikaisesti ja kuinka eri ideologioita voidaan hyödyntää argumentoinnissa tilanteisesti kul-loisenkin tavoitteen mukaan. Samalla nähdään, kuinka kansalaisaloitteiden sosiaalis-kulttuurinen konteksti heijastuu tutkimuksen aineistossa. Eri kielet saavat erilaisia arvoja ja tehtäviä, jotka mukaillen yhteiskunnan arvohierarkiaa asetetaan argumentoinnissa yhtä lailla hierarkkisiin jär-jestyksiin. Tutkimus avaa runsaasti jatkotutkimuksen mahdollisuuksia. Kansalaisaloitteiden argumentointi, kieli-ideologiat ja ruotsin kielen diskurssi Suomessa ovat ajankohtaisia sekä hedelmällisiä jat-kotutkimuksen aiheita niin yhteiskuntatieteelliselle kuin kielitieteelliselle tutkimukselle.
-
(2017)Tarkastelen tutkielmassani nimenantoprosessia suomalaisissa perheissä. Tavoitteenani on selvittää moni-puolisesti sitä, millaisia asioita vanhemmat huomioivat lasta nimetessään ja millaiset tekijät vaikuttavat nimenantoon. Lisäksi tarkastelen vanhempien rooleja nimenantoprosessissa sekä heidän ajatuksiaan ni-men ja identiteetin välisestä yhteydestä. Pääasiallisena aineistonani on neljien suomalaisten vanhempien teemahaastattelut. Haastatteluissa ilmitul-leiden ilmiöiden perusteella keräsin kolmesta teemasta, esikoisen osallistumisesta ja lapsen olemuksen vaikutuksesta nimenantoon sekä vanhempien rooleista nimenannossa, lisätietoa e-lomakkeella. Tämä kyselyaineisto käsittää vastauksia 28 eri perheestä 49 vanhemmalta. Haastatteluissa selvisi, että nimenantoprosessiin vaikuttavat lukuisat seikat. Uusin ja yllättävin havainto on se, että jokaisessa haastattelemassani perheessä esikoinen on osallistunut kuopuksen nimenantoon. Kaikkien haastattelemieni perheiden vanhemmat ovat myös antaneet esikoisen ehdottaman nimen kuo-puksen ensi- tai jälkinimeksi. E-lomakekyselyyn vastanneista vanhemmista noin kolmasosa raportoi esi-koisen osallistumisesta nimenantoon, mutta vain kahdessa perheessä esikoisen ehdotus oli annettu kuo-puksen viralliseksi nimeksi. Myös lapsen olemuksen vaikutus on tutkimukseni mukaan merkittävä: kaikis-sa haastattelemissani perheissä lapsen olemus oli jollain tapaa vaikuttanut nimenantoon, ja 14 e-lomakkeeseen vastanneessa perheessä joko molemmat vanhemmat tai jompikumpi vanhemmista ilmoitti lapsen olemuksella olleen vaikutusta nimenannossa. Esikoisen osallistumisen ja olemuksen vaikutuksen lisäksi haastattelemissani perheissä on lasta nimettäessä kiinnitetty huomiota myös muun muassa siihen, että nimi sopii yhteen sisarusten nimien tai lapsen sukunimen kanssa. Yleisimpiä nimeämiskriteerejä ennen lapsen syntymää olivat esimerkiksi nimen suomalaisuus, persoonallisuus ja kauneus. Vanhempien roolijako osoittautui hypoteesini mukaiseksi: haastattelujen perusteella äidillä näyttää useim-miten olevan aktiivisempi rooli nimenannossa kuin isällä. Haastatteluissa kävi myös ilmi, että äidin saattaa olla helpompi keksiä nimi tytölle ja isän pojalle. E-lomakeaineisto tukee tätä havaintoa vain osittain: äi-deistä kolmasosa koki tytönnimen keksimisen helpommaksi kuin pojannimen, mutta suurin osa isistä koki nimeämisen yhtä helppona niin tytölle kuin pojalle. Nimen ja identiteetin välisestä yhteydestä nousi haas-tatteluissa erilaisia näkemyksiä: osa uskoi nimellä olevan vaikutusta identiteettiin ja osa ei. Koska niin haastattelu- kuin e-lomakeaineistoni on pieni, tutkielmani perusteella ei voi tehdä yleistyksiä. Tutkielmani antaa kuitenkin merkittävää ja uutta suuntaa antavaa tietoa nimenantoprosessiin vaikuttavista tekijöistä sekä vanhempien rooleista ja heidän ajatuksistaan nimen ja identiteetin välisestä yhteydestä.
-
(2016)Tutkielman aiheena on pelihahmojen nimeäminen kahdessa laajasti pelatussa PC-pelissä, simulaatiopeli The Simsin osissa 2 ja 3 sekä massiivisessa monen pelaajan internetroolipelissä World of Warcraftissa. Tutkielman tavoitteena on vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Millaisia nimiä pelihahmoille annetaan ja millaisia nimiä pelaajat pitävät hahmoille sopivina? Miten nimeäminen tapahtuu ja millaiset seikat siihen vaikuttavat? Kuinka tärkeä hahmon nimi on pelaajalle? Miten pelihahmojen nimet vertautuvat muihin nimikategorioihin, kuten henkilönnimiin, kirjallisuusnimiin ja käyttäjänimiin? Mitä yhteistä ja mitä erilaista pelihahmojen nimissä The Simsissä ja World of Warcraftissa on? Tutkielma perustuu kyselylomakeaineistoihin, jotka on kerätty e-lomakkeen avulla maaliskuussa 2015. The Simsin osalta käytössä on myös The Simsin nimistöä käsittelevää kandidaatintutkielmaa vuonna 2013 varten kerätty aineisto. Yhteensä The Simsiin liittyviä vastauksia on 113. World of Warcraftiin liittyviä vastauksia on 166. The Simsin osalta aineisto kattaa 729 etunimeä ja 177 sukunimeä, World of Warcraftin aineistossa on 910 erilaista nimeä. Yhteensä aineistossa on siis 1816 pelihahmonnimeä. Tutkielmassa pohditaan pelihahmonnimien kategoriaa ja todetaan, että kyseessä on moniulotteinen kategoria, joka lainaa ominaisuuksia henkilönnimistöstä, kirjallisuushahmojen nimistä ja käyttäjänimistöstä. On pelin luonteesta riippuvaista, millaisia nimiä pelihahmoilla suositaan ja millaisia nimiä niille voi pelaajien mielestä antaa. The Simsissä pelihahmojen nimet muistuttavat reaalimaailman nimiä, sillä pelihahmot ovat ihmismäisiä ja peli itsessään vaatii antamaan hahmolle etu- ja sukunimen. World of Warcraftissa pelihahmojen nimet taas muistuttavat enemmän käyttäjänimistöä, sillä hahmolle voi antaa vain yhden nimen, jonka on oltava ympäristössään ainutlaatuinen. Hahmot ovat myös klassisia fantasiakirjallisuuden rotuja edustavia (haltioita, örkkejä jne.), joten niiden nimissä suositaan fantasiaelementtejä. Nimen keksimisprosessi kuitenkin on kummassakin pelissä hyvin samankaltainen, sillä pelaajat ottavat nimeä keksiessään huomioon samoja seikkoja. Pelinsisäisiä hahmonnimeen vaikuttavia seikkoja ovat mm. hahmon ulkonäkö, luonne ja rotu, pelinulkoisia seikkoja taas pelaajan omat mielenkiinnonkohteet ja mieliala. Pelihahmojen nimissä myös suositaan samoja kieliä pelistä riippumatta: suomi ja englanti ovat kyselyihin vastanneiden pelaajien eniten käyttämät kielet. Kummankin pelin pelaajat käyttävät nimen keksimisessä apunaan samoja keinoja nimigeneraattoreista nimilistauksiin ja teemanimeämiseen. Nimi on pelaajille tärkeä osa hahmoa, sillä se vaikuttaa siihen, miten pelaaja hahmoon suhtautuu ja millaiseksi pelikokemus muodostuu. World of Warcraftissa nimen ja pelaajan suhde on erityinen, sillä pelihahmon nimestä muodostuu usein pelaajankin kutsumanimi pelissä. Hahmonnimen avulla myös rakennetaan hahmon persoonallisuutta. On siis peli-innon säilyttämisen kannalta tärkeää, että pelaaja valitsee nimen, joka miellyttää häntä.
-
(2017)Tutkielmassa tarkastellaan suorien esitysten johtolauseita ja johtolauseiden verbejä. Tutkimuksessa keskitytään siihen, mitä tehtäviä johtolauseilla ja johtoverbeillä on tekstissä, ja millaisia merkityksiä niillä tuotetaan. Aineisto koostuu kymmenestä eri prinsessatarinasta, jotka on kerätty kahdesta eri satukokoelmasta. Aineisto on siis kirjoitettua fiktiivistä proosatekstiä. Tutkimuksen keskeinen teoreettinen viitekehys on lingvistinen tekstintutkimus. Työssä hyödynnetään sekä kaunokirjallisen dialogin että puhutun kielen referointiin liittyvää tutkimusta. Työssä osoitetaan, että tarinoiden johtolauseet ovat tavallisesti melko prototyyppisiä: ne sisältävät hyvin usein vain puhujan, kommunikaatioverbin ja mahdollisesti vastaanottajan. Lisäksi johtolauseet sijaitsevat tyypillisesti repliikin välissä tai jäljessä, ja etujohtolauseet ovat harvinaisempia. Joskus johtolause puuttuu kokonaan. Johtoverbeistä yleisin on neutraali sanoa, mutta siitä huolimatta erilaisten verbien kirjo on laaja. Merkitykseltään yleisten verbien (esimerkiksi sanoa, todeta, selittää, kysyä) lisäksi johtoverbeinä esiintyy runsaasti huutamisverbejä ja muita puhumisen tapaa kuvailevia verbejä (esimerkiksi huudahti, huokaisi). Myös tunnetiloja ja tiedollisia prosesseja kuvailevat johtoverbit ovat melko yleisiä (esimerkiksi tuumia, riemastua). Tutkielmassa verrataan prinsessatarinoiden johtolauseiden samankaltaisuutta ja eroja aiempaan referoinnin tutkimukseen. Yksi jatkotutkimuksen aihe olisi tarinoiden muiden verbien tarkastelu suhteessa johtoverbeihin. Edelleen voisi myös verrata nykytarinoiden johtolauseita ja johtoverbejä vanhempiin taidesatuihin.
-
(2016)Tutkielmassa tarkastellaan metaforisuuden ilmenemistä teatteritaiteessa – sen kielessä, näyttämöllä ja vuorovaikutuksessa. Samalla pyritään vastaamaan kysymyksiin, millainen työkalu metafora on inhimilliselle ajattelulle ja etenkin miten se ohjaa taideteoksen tulkintaprosessia. Tutkimusaihetta lähestytään teksti- ja esitysanalyysin kautta. Aineistona käytetään suomalaisen näytelmäkirjailija-ohjaajan Laura Ruohosen näytelmää Kuningatar K (2002). Aineistoon kuuluu sekä näytelmäteksti että tallenne Ruohosen itsensä Suomen Kansallisteatterille vuonna 2003 ohjaamasta esityksestä. Näytelmän nimikkohahmo pohjautuu historialliseen henkilöön, Kuningatar Kristiinaan, joka hallitsi Ruotsia vuosina 1632–1654. Historiallisesta kontekstista ammentaen Ruohonen luo näytelmän fiktiivisen maailman, jossa mielikuvien monitasoinen verkosto avaa pääsyn vallan, sukupuolen ja vapauden teemoihin. Näytelmän keskeisimmät metaforat motivoituvat linnan kaivosta löytyneen ankeriaan ja Kristiinan välisestä suhteesta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on George Lakoffin ja Mark Johnsonin kognitiivisen metaforateorian käsitys metaforan kokonaisvaltaisuudesta: metafora ei ole vain kielellinen tehokeino vaan inhimilliselle hahmotuskyvylle välttämätön kognitiivinen rakenne. Abstraktin ajattelun voidaan nähdä toteutuvan metaforisina siirtyminä konkreettisilta käsitteistyksen aloilta, jotka perustuvat ruumiilliseen kokemukseen ja havainnointiin. Lisäksi analyysissa hyödynnetään mentaalisten tilojen teoriaa sekä kirjallisuudentutkimuksessa käytettyjä tekstimaailmoja. Dialogin analyysiin on yhdistetty keskustelunanalyysin metodista mm. vuorottelujäsennyksen ja preferenssin käsitteitä. Työssä luodaan myös lyhyt katsaus metaforan historiaan kielitieteissä sekä teatterintutkimuksessa. Teatterintutkimuksesta keskeiseksi nousee Eli Rozikin metaforanäkemys. Työhön on poimittu näytelmäkokonaisuudesta esimerkkikatkelmia, joita käsitellään kolmesta eri näkökulmasta. Ensin keskitytään tekstiin: kielenanalyysin, tekstimaailmojen ja blendin käsitteen avulla havainnollistetaan, kuinka ankeriasmetafora rakentuu näytelmän edetessä. Seuraavaksi rajataan huomio dialogiin ja käytetään keskustelunanalyysin välineitä apuna osoittamaan, miten henkilöhahmojen väliset valtasuhteet on kirjoitettu vuorovaikutukseksi. Kolmantena nostetaan esille esityksen näyttämöllisiä metaforia, jotka syntyvät lavalla nähtävän toiminnan ja esityksessä käytetyn rekvisiitan kautta. Tulkinta teoskokonaisuudesta syntyy näiden kaikkien tasojen kutoutuessa katsojan mielessä yhteen. Tutkielma osoittaa, kuinka teatteri voidaan nähdä juuri metaforisille suhteille perustuvana ilmaisukeinona. Käsitellyssä näytelmässä tulkintojen syntymiselle ja abstraktien kokonaisuuksien hahmottamiselle on välttämätöntä hallita yhtä aikaa useita kognitiivisia alueita ja teoksen synnyttämiä maailmoja. Näiden tietorakenteiden samanaikaisen ylläpitämisen lisäksi on katsojan osattava muodostaa niiden välille järkeviä suhteita ja tunnistettava niistä rakenteellisia samankaltaisuuksia. Verkosto saa alkunsa kielen konventionaalisimmista elementeistä ja jatkuu uudempien ilmausten, dialogin, näyttämöllepanon ja tarinan rakenteen kautta siihen, minkälaisia vastaavuussuhteita teoskokonaisuuden ja sitä ympäröivän todellisuuden välille voidaan hahmottaa eli millä tavoin näytelmän teema rakentuu. Työn tarkoituksena on tavoittaa teatterin – ja metaforan – luonteesta olennaisia piirteitä kielen, vuorovaikutuksen ja esitysanalyysin keinoin. Samalla se on keskustelunavaus kielitieteitä, kognitiotieteitä ja taiteentutkimusta yhdistelevälle tutkimukselle.
-
(2017)Alzheimerin tautiin sairastunut yksityishenkilö lahjoitti laajan päiväkirja-aineistonsa Helsingin yliopistolle tutkimusta varten. Tämä tutkimus on yksi niistä, joilla Alzheimerin tautiin liittyviä kielellisiä muutoksia pyritään kyseisen päiväkirjatekstin kautta kartoittamaan. Tarkastelun kohteena on se, miten kirjoittaja viimeisten kymmenen kirjoitusvuoden aikana asennoituu tuntemiinsa henkilöihin. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Muuttuuko muihin ihmisiin asennoituminen päiväkirjan loppua kohden? 2) Jos muutoksia on havaittavissa, minkälaisin kielellisin tavoin ne tulevat esiin? Aineistoa jäsennellään J.R. Martinin ja P.R.R. Whiten suhtautumisen teorian (Appraisal in English) pohjalta. Tähän tutkimukseen sovelletaan kahta asennoitumisen haaraan kuuluvaa alaluokitelmaa: tunteita sekä inhimillisen toiminnan arvottamista, joka jakautuu sosiaaliseen arvostukseen ja sosiaaliseen hyväksyttävyyteen. Vaikka kirjoittaja loppua kohden tuottaa vähemmän tekstiä, ilmaisee hän enemmän asennoitumistaan tuntemiinsa ihmisiin. Kirjoittajan oirekuvaan on viimeisinä kirjoitusvuosina potilasasiakirjamerkintöjen mukaan kuulunut estottomuuden lisääntyminen, joka kirjallisuudessa mainitaan muistisairauden etenemiseen liittyväksi persoonallisuuden muutokseksi. Estottomuus voi olla yhteydessä pidättyneisyyden vähenemiseen kirjoitustyylissä. Varhaisemmissa vuosissa kirjoittaja perustelee enemmän asennoitumisen ilmauksiaan. Loppua kohden esiintymissä, joihin liittyvät tunteet ja vähintään yksi kirjoittajan tuntema henkilö, tunnetilan ilmaisemisen selkeys, itsenäisyys ja jäsentyneisyys vähenevät. Samalla lisääntyy oman tunnetilan ilmaiseminen osana toiseen ihmiseen kohdistuvaa negatiivista asennoitumista siten, että sitä käytetään esimerkiksi lievittämään syytöstä. Viimeisimpinä vuosina kirjoittaja myös enenevässä määrin kuvailee, miltä puolison tunnetila ulospäin näyttää. Toisen ihmisen inhimillisen toiminnan arvottaminen on varhaisemmissa vuosissa usein tilanne-, asia- ja ominaisuuskohtaista. Kirjoittaja aikaisemmissa vuosissa myös pehmentää ja tuo arvottamiseen monitasoisuutta muun muassa litoteesin, metonymian, eksplisiittisen referoimisen ja ironian keinoin. Samoin kirjoittaja kuvailee arvottamiseen liittyviä asioita usein omasta näkökulmastaan siten, että painopiste ei ole siinä, mitä toinen ihminen tekee, vaan siinä, miten hän itse kyseiseen tekemiseen reagoi. Myöhäisemmissä vuosissa kirjoittaja siirtyy henkilön kokonaisvaltaisempaan arvottamiseen ja toteavampaan tyyliin. Muiden ihmisten arvottaminen ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta myös lisääntyy. Toisaalta hän myöhäisemmissa vuosissa myös peilaa asioita enemmän itsensä kautta vertaamalla itseään arvottamisen kohteisiin. Tutkimus on kvalitatiivisin menetelmin tehty tapaustutkimus aiheesta, jota ei tiettävästi ole aiemmin tutkittu. Aineisto on rajattu eikä muutoksien syynä voida varmuudella pitää Alzheimerin tautia, sillä myös ikääntyminen ja muut olosuhteet ovat varmasti vaikuttaneet. Jatkotutkimusten aiheeksi jääkin saman aiheen tutkiminen suuremmalla aineistolla, koska se tarjoaa tietoa Alzheimerin taudin aiheuttamien kielellisten muutosten lisäksi myös sosiaalisissa ajatusprosesseissa tapahtuvista muutoksista. Tutkimustiedon kerryttäminen Alzheimerin taudin kielellisistä muutoksista on tärkeää, koska se auttaa diagnostisten työkalujen luomisessa. Muutosten ja niiden syiden tunteminen auttaa sairauden varhaisessa tunnistamisessa sekä niiden keinojen löytämisessä, joilla sairastuneen henkilön kommunikointikykyä voi tukea.
-
(2016)Tutkin tässä pro gradu -työssä pääministeri Jyrki Kataisen eduskunnan täysistunnoissa pitämiä eurokriisiin liittyviä puheenvuoroja ajanjaksolla 2010–2014. Tarkastelun kohteena ovat puheen retoriset keinot ja etenkin se, millä kielellisillä keinoilla pääministeri hakee legitimiteettiä eli oikeutusta hallituksen eurokriisipolitiikalle. Pääministeri Jyrki Katainen piti tutkimusajanjakson aikana yhteensä 101 puheenvuoroa, joissa aiheena oli eurokriisi. Eurokriisi on herättänyt paljon keskustelua niin mediassa kuin Suomen eduskunnassakin. Hallituksen tehtävä on saada niin poliittiset vastustajat kuin kansalaisetkin vakuutettua kriisitoimien järkevyydestä. Tutkielman päätutkimuskysymys on, millä kielellisillä keinoilla pääministeri Jyrki Katainen rakentaa oikeutusta hallituksen eurokriisipolitiikalle. Käytän tutkimuksessani Theo Van Leeuwenin kehittämiä legitimaation strategioita, joissa puhuja vetoaa auktoriteettiin, moraaliin, rationalisuuteen tai narratiiveihin kuulijan vakuuttamiseksi. Tämän lisäksi hyödynnän tutkielmassa Antonio Reyesin hypoteettiseen tulevaisuuteen vetoamisen strategiaa. Otan tutkielmassa huomioon myös klassisen retoriikan tutkimuksen, Aristoteleen retoriikan kolmijaon sekä Chaim Perelmanin Uuden Retoriikan. Perelmanin tutkimuksesta on esillä etenkin kuulijakunnan jako universaali- ja erityisyleisöön. Tutkielmasta käy ilmi, että Katainen pyrkii luomaan legitimiteettiä hallituksen politiikalle metaforilla, syyllistävällä retoriikalla, me-pronominilla rakennetulla yhteisöllisyyspuheella, suomalaiset homogeeniseksi ryhmäksi niputtavalla puheella sekä vaihtoehdottomuuteen ja vääjäämättömyyteen vetomalla. Olen jaotellut metaforat taistelumetaforiin, sairauden alueen metaforiin, pelimetaforiin sekä tuhon lähdealueesta kumpuaviin metaforiin. Syyllistävään retoriikkaan kuuluu mm. vastapuolen mielipiteiden kumoaminen ja negatiiviseen valoon saattaminen. Monikon 1. persoonan käyttäminen on keino toimijuuden häivyttäminen kritiikkiä herättäneissä ratkaisuissa, mutta myös keino saada kuulijat tuntemaan itsensä osallisiksi päätettäviin asioihin. Tämän lisäksi Katainen käyttää suomalaisuus-kategoriaa, joka on hänen puheessaan tiettyjen positiivisten ominaisuuksien muodostama representaatio. Kataisen vaihtoehdottomuuden ja vääjäämättömyyden retoriikan kulmakivi on väite, että Suomen ainoa vaihtoehto eurokriisissä on auttaa ongelmamaita. Opposition ehdotukset leimataan populistisiksi ja Suomelle ongelmia aiheuttaviksi ideoiksi. Asiantuntijoiden puolueettomiin arvioihin vetoaminen rakentaa osaltaan vääjäämättömyyden retoriikkaa. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään, onko Jyrki Kataisen puheen tyylissä tapahtunut muutoksia aikavälillä 2010–2014. Ilmenee, että pääministerin puheessa mm. kasvavana epävarmuutena ja puolustautuvan retoriikan lisääntymisenä. Pääministerin eurokriisiretoriikkaa leimaa hyvin vahvasti vaihtoehtojen puute sekä vastuun kantamisen tärkeys. Suomelle on tärkeää olla linjassa muiden EU-maiden kanssa, ja se nähdäänkin ainoana keinona selvitä kriisistä.
-
(2016)Tutkielmassa selvitetään, minkälaisille luonnonpaikoille ja millä perusteilla Käärme-alkuisia nimiä on annettu ja minkälaisia annetut nimet ovat rakenteeltaan. Aineistona käytetään Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkistosta kerättyjä paikannimiä, jotka käsittävät kaikkiaan 2217 nimeä ja 2147 eri luonnonpaikkaa. Nimistä 71 % on luokiteltu maastonimiksi ja 29 % vesistönimiksi. Joukossa on sekä primaarinimiä (91 % nimistä, tyyppi Käärmekuru) että sekundaareja, muita paikannimiä joko kokonaan tai osittain sisältäviä nimiä (9 % nimistä, tyyppi Käärmekurunnotko). Aineistoa analysoidaan toisaalta perinteisin onomastisin menetelmin, toisaalta syntaktis-semanttisen luokittelumallin avulla. Nimissä esiintyviä lekseemejä ja lekseemeihin liittyviä merkityksiä tutkitaan käyttäen hyväksi etymologisia ja murteellisia sanakirjoja sekä Kotimaisten kielten keskuksen arkistotietoja. Täten selvitetään, mitä nimissä tavattavat leksikaaliset elementit (esimerkiksi uopaja ja lukko) tarkoittavat ja millaisina nimenantajat ovat nähneet paikat nimenantohetkellä. Aineiston paikkoja tutkitaan myös satelliittikuvista, kartoista ja arkistotiedoista. Näin selvitetään nimettyjen paikkojen erityispiirteitä (esim. kivisyyttä, hiekkaisuutta, korkeutta), paikkoihin liitettyjä tarinoita sekä sitä, onko jonkin Käärme-alkuisen nimen lähellä muita Käärme-nimiä. Syntaktis-semanttisessa luokittelussa nimet jaetaan kieliopillisiin, rakenteellisiin nimenosiin, joilla kullakin on oma funktionsa. Aineiston yleisin nimityyppi on 2 CA (tyyppi Käärmeharju), joka on myös muussa suomalaisessa paikannimistössä hallitseva rakennetyyppi. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että Käärme-nimiä on tyypillisesti annettu kivisille ja louhikkoisille paikoille, joissa esiintyy tai on arveltu esiintyvän runsaasti käärmeitä. Aineistossa korostuvat kiviset ja kallioiset paikat ja erityisesti maankohoumat, vesistöpaikoissa myös niemet. Nämä paikat vastaavat hyvin käärmeiden luontaisia elinympäristöjä. Rakenteellisesti nimet ovat melko yksinkertaisia: 96 % niistä noudattaa syntaktis-semanttista tyyppiä 2 CA. Tarinoita käärmeiden mukaan nimettyihin paikkoihin liitetään harvakseltaan, mutta toistuvasti. Tyypillisiä ovat erityisesti kertomukset käärmeiden käräjistä sekä kruunupäisestä käärmeestä.
-
(2011)Tutkielmassa tarkastellaan sellaisia kausatiivisia lauserakenteita, joissa kausaation osapuolet ovat ei-inhimillisiä olioita. Työn tavoitteena on tarkastella eri kausatiivirakenteiden yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia sen suhteen, miten ne kausaatiota kuvaavat, sekä luoda tämän analyysin pohjalta jonkinlainen kokonaiskuva siitä, miten suomen kielessä käsitteistetään kausaatiota. Työn aineistona on valikoima terveysaiheisia artikkeleita verkkosivuilta www.tohtori.fi ja www.verkkoklinikka.fi. Tästä tekstimassasta poimittiin käsin kaikki sellaiset lauseet, jotka kuvasivat kahden ei-inhimillisen olion välistä kausaaliyhteyttä. Tämä lauseaineisto jaoteltiin eri kausaatiorakenteisiin sen mukaan, mikä oli kunkin esiintymän kausaaliyhteyttä kuvaava keskusargumentti. Kausatiiviset rakennetyypit ovat seuraavat: aineistossa keskeiset AIHEUTTAA-rakenne, MUUTTAA-rakenne, VAIKUTTAA-rakenne, AIHEUTUA-rakenne ja LIITTYÄ-rakenne sekä esiintymämäärältään edellämainittuja harvinaisemmat JOHTAA-rakenne, ESTÄÄ/MAHDOLLISTAA-rakenne, EDISTÄÄ-rakenne, RIIPPUArakenne, OLLA SYYNÄ/SEURAUKSENA -rakenne ja OLLA TAUSTALLA -rakenne. Rakenteita analysoidaan kognitiivisen kielentutkimuksen ja konstruktiokieliopin metodein. Kielitieteellisistä kausaation tutkimuksista tärkeimpinä teorialähteinä ovat Talmy (1976) sekä Kemmer ja Verhagen (1994). Aineiston rakenteista tarkastellaan erityisesti perussyntaksia, predikaation osallistujien semanttisia rooleja sekä rakenteen avulla kuvatun kausaalisuhteen luonnetta ja sen osapuolten ominaisuuksia. Näin tuodaan ilmi, miten eri tavat kielellistää kausaatiota eroavat toisistaan. Päätelminä todetaan, että kausaation kielellistämiskeinot ovat monipuolisia ja tarkastellut rakenteet eroavat toisistaan monessa suhteessa. Kausatiivirakenteita voi luokitella mm. sillä perusteella, onko niiden keskusargumenttina predikaattiverbi vai nomini ja kopula, ovatko ne aineistossa yleisiä vai marginaalisia ja kuvaavatko ne vahvaa vai heikkoa kausaalisuhdetta. Kaikkiaan on tuloksena, että aineiston kausatiivirakenteet ovat joko transitiivisia lauserakenteita tai käyttävät hyväkseen spatiaalisuutta syy seuraus-suhteen ilmaisemisen keinona. Työstä nousee esiin monenlaisia jatkotutkimusaiheita: Ovatko kausatiivisuuden keinot samanlaisia myös muissa kirjallisissa tekstilajeissa ja puhutussa kielessä? Miten suomen ilmaisukeinot vertautuvat muihin kieliin? Etenkin esiintymämäärältään vähäisistä rakenteista voisi lisäksi löytää uusia ominaisuuksia tutkimalla niitä tätä työtä laajemmasta aineistosta.
-
(2012)Tutkielmassa tarkastellaan opettajan verbaalia kannanottotoimintaa luokkahuoneessa. Aiheen rajauksen lähtökohtana on kaksi kohteesta riippuvaista näkökulmaa kannanottamiseen: 1) oppilaisiin kohdistuvat sekä 2) opettajaan itseensä kohdistuvat kannanotot. Pyrkimyksenä on selvittää kannanottojen rakenteita ja funktioita. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, kuinka opettaja puhuu institutionaalista rooliaan esille tai toisaalta häivyttää sitä kannanottojen vaikutuksesta. Pääaineistona on yksi lukion äidinkielen ja kirjallisuuden kaksoistunti. Tämän lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään esimerkkejä myös toisesta aineistosta, lukion historian kaksoistunnista. Aineistot ovat keskenään varsin erilaisia, joten tutkimukseen on saatu mukaan myös opettajapersoonia, oppiaineita sekä opetusmetodeja vertaileva näkökulma. Työn metodina käytetään etnometodologista keskustelunanalyysia, mutta työn teoreettinen viitekehys ulottuu paikoin myös kasvatustieteeseen. Työssä osoitetaan, että oppilaita koskeva arviointi on muodoltaan ja funktioltaan varsin monipuolista: opettaja voi kannanotoillaan tehdä monenlaisia toimintoja niin ilmapiirin luomisesta vakavampiin, itse sisältöjen oppimista tukeviin kannanottoihin. Opettajaa itseään koskeva arviointi sen sijaan ei ollut yhtä spesifisti funktionaalista kuin oppilasarviointi. Itsearvioinnin kohdalla korostui etenkin opettajan oma persoona, sillä äidinkielenopettaja oli puheessaan subjektiivisempi ja suorempi kuin historianopettaja. Opettajan itsearviointi esiintyi useimmiten kritiikkinä, joka toisin kuin oppilasarviointi, kohdistui usein opettajan omiin ominaisuuksiin. Opettaja pystyi erityyppisillä kannanotoilla rakentamaan omaa ammattirooliaan. Karkeasti jaoteltuna oppilasarviointi vahvisti opettajan roolia ja opettajan itsearviointi rikkoi asetelmaa tuoden opettajan asemaa symmetrisemmäksi oppilaisiin nähden. Opettaja pystyi kuitenkin myös oppilasarvioinnin sisällä tekemään erilaisia rooliaan koskevia suunnanmuutoksia esimerkiksi siirtymällä moitteesta kehuun nopealla tahdilla. Työ tuo etenkin laajuutensa vuoksi luokkahuoneen kannanottamisen tutkimiseen uusia näkökulmia, joita ei ole vielä juurikaan tarkasteltu. Työssä suoritettu vertailu arkikeskustelun kannanottamiseen on niin ikään avannut kiinnostavia näköaloja. Etenkin toiseen ja itseen kohdistuva arviointi on arkipuheessakin vielä melko uusi alue, josta voisi ammentaa paljon uutta tutkimustietoa. Myös kannanottojen ja roolin tarkastelu olisi potentiaalinen tutkimuskohde muissakin institutionaalisissa konteksteissa.
-
(2015)Tutkimuksen aiheena ovat Linnanmäen huvipuiston laitteiden nimet, joista käytetään termiä laitenimet. Työssä tutkitaan laitenimien ominaispiirteitä ja selvitetään, mikä laitenimi oikeastaan on, mitä sillä ilmaistaan ja millaisin kielellisin keinoin. Laitenimien tutkimukseen sovelletaan funktionaalis-semanttista analyysia, jonka tarkoituksena on selvittää laitenimien rakenne, merkitys ja tehtävät. Lisäksi tutkimuksen kohteena ovat kielenkäyttäjien käsitykset laitenimistä. Sosio-onomastisen tutkimuksen avulla selvitetään, millaisia nimiä laitteista käytetään ja miten laitenimiin suhtaudutaan. Aineistona ovat Linnanmäen laitteiden nimet vuodelta 2014. Yhteensä nimiä on 44. Tutkimusaineistona on myös maaliskuussa 2014 tehty kyselytutkimus, johon tuli 200 vastausta. Aineisto jaettiin kahtia vastaajien mukaan: asiakasvastaajia on 110 ja Linnanmäen työntekijöitä 90. Nimien funktionaalis-semanttisessa analyysissa nimet jaetaan ensin nimenosiin. Laitenimissä on aina yksilöivä nimenosa. Yksilöivän nimenosan jäljessä voi olla laitteen lajin ilmaiseva nimenosa (esim. Pallo/karuselli). Laitenimiin sisältyvä sanasto koostuu suurimmaksi osaksi tunnistettavista lekseemeistä. Poikkeuksia ovat mm. opaakki Kuuputin ja interjektio Kotkot. Laitenimien merkityssuhteet perustuvat kielenpuhujille yhteisiin assosiaatioihin. Suurin osa laitenimistä perustuu epäsuoraan merkityssuhteeseen, jolloin nimi ymmärretään metaforisesti tai metonyymisesti. Osa nimistä on merkityssuhteeltaan suoria. Laitteen lajin ilmaiseva nimenosa kertoo laitteesta aina jotain suoraan. Muutama laitenimi perustuu myös pakattuun merkityssuhteeseen, jolloin nimellä ei ole selvää sanakirjamerkitystä (esim. Vekkula). Yksilöivän funktion lisäksi laitenimillä voi olla yhtäaikaisesti monia interpersonaalisia funktioita, jotka tulevat ilmi sosiaalisessa ja kulttuurisessa kontekstissa. Laitenimet voivat olla tehtäviltään informatiivisia, houkuttelevia, käytännöllisiä ja integroivia. Laitenimien käytössä ja variaatiossa on eroa vastaajaryhmien välillä. Asiakkaat käyttävät laitteista työntekijöitä useammin appellatiiveja (esim. maailmanpyörä) ja entisiä virallisia nimiä. Työntekijät käyttävät useimmiten laitteen virallista nimeä tai virallisen nimen pohjalta muodostettua sekundaaria nimeä. Laitteista käytetään lukuisia erilaisia epävirallisia nimiä. Vastaajien mielestä miellyttävä laitenimi on mm. kuvaava, hauska, perinteinen ja käytännöllinen. Laitenimissä ei miellytä esimerkiksi hämäräksi jäävä merkityssuhde. Monet vastaajista ihmettelivät nimien vaihdoksia ja ottivat kantaa nimien kieleen
Now showing items 41-60 of 207