Browsing by study line "Medier och kommunikation"

Keväällä 2020 Euroopassa levinnyt koronaviruspandemia vaikutti jokaiseen EU:n jäsenmaahan. Se jätti jälkensä erityisesti jäsenmaiden talouteen. Euroopan komissio esitteli keväällä 2020 NextGenerationEU-elpymisvälineestä ja EU:n pitkän aikavälin talousarviosta muodostuvan elpymispaketin, jonka avulla unionin ja sen jäsenmaiden taloudellista elpymistä voitaisiin helpottaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan komission elpymispakettiin liittyvää viestintää eurooppalaisen identiteetin rakentumisen näkökulmasta. Tutkimuskysymyksenä on: Millaisilla retorisilla keinoilla Euroopan komissio rakentaa eurooppalaista identiteettiä viestinnässään Euroopan unionin yhteisestä elpymisvälineestä? Tämä tutkimus nojaa eurooppalaisen identiteetin tutkimukseen. Eurooppalainen identiteetti on kollektiivinen identiteetti, joka perustuu joko käsitykseen kuulumisesta EU:n poliittiseen yhteisöön tai samastumiseen muihin eurooppalaisiin. Tässä tutkimuksessa hyväksytään käsitys eurooppalaisen identiteetin konstruktivistisesta rakentumisesta, jonka mukaan kollektiiviset identiteetit ovat neuvoteltavissa ja muuttuvat kanssakäymisessä. Kriisitilanteet tarjoavat hetken, jolloin kollektiivisten identiteettien on todettu muuttuvan erityisen nopeasti. Tutkimuksen aineistona toimii kolme elpymisvälineeseen liittyvää viestintädokumenttia: Euroopan komission muille EU:n instituutioille osoittama tiedonanto, lehdistötiedote sekä komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin Euroopan parlamentissa pitämän puheen kirjallinen ja suullinen versio. Tutkimuksen menetelmä on retorinen analyysi. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kriisitilanteessa Euroopan komissio käytti elpymispakettia käsittelevässä viestinnässään hyvin paljon erilaisia eurooppalaista identiteettiä vahvistavia retorisia keinoja, jotka kattoivat tunteisiin, järkeen ja puhujan luotettavuuteen vetoavat keinot. Aineistossa rakennetun eurooppalaisen identiteetin suostuttelevuus perustui muun muassa kriisitilanteen mahdollistamien kansallistarinoita mukailevien narratiivien käyttöön, me vastaan muut -asetteluun, EU:n jaettuihin arvoihin ja unionin taloudelliseen näkökulmaan. Tutkimuksen tulokset tukevat aiemman tutkimuksen käsityksiä eurooppalaisen identiteetin rakentumisesta. Toisaalta tulokset haastavat myös joitain aiemmassa tutkimuksessa esitettyjä näkemyksiä, kuten ajatusta eurooppalaisesta identiteetistä epätunteellisena identiteettinä. Analyysi osoittaa komission käyttäneen runsaasti myös tunteisiin vetoavaa retoriikkaa elpymispaketista viestiessään.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin, millä tavoin Helsingin Sanomat ja Yle käsittelevät iltapäivälehdistöä jutuissaan. Kyseiset mediat olen tutkimuksessani määritellyt laatumedian edustajiksi suhteessa niistä eroaviin iltapäivälehtiin, jotka voi nähdä tabloidijournalismin edustajina Suomessa. Oletukseni on, että mediarajojen yli on havaittavissa siteeraamisen lisäksi moninaisempaa mediapuhetta, kuten journalismikritiikkiä. Tutkielmani viitekehyksenä on suomalaisen iltapäivälehdistön, tabloidisaation sekä medioiden välisen vuorovaikutuksen parissa tehty tutkimus. Pääasiallinen tutkimuskysymykseni on: Millaisen kuvan Helsingin Sanomat ja Yle luovat iltapäivälehdistöstä sekä tarkemmin Ilta-Sanomista ja Iltalehdestä? Toinen kysymykseni liittyy tutkielmassani olevaan ajalliseen vertailuun: Onko iltapäivälehtien käsittely muuttunut ajan saatossa? Tutkielmani on määrällinen tutkimus, jossa aineistonani on 711 Helsingin Sanomien ja Ylen hakukoneiden avulla kerättyä juttua. Otannat sijoittuvat helmikuulle, heinäkuulle ja marraskuulle vuosina 2012, 2015 ja 2019. Menetelmäni on sisällönerittely, jossa keskeistä on luoda aineiston luokittelua varten erinäisiä sisältöluokkia. Keräsin aineistoni syksyllä 2020 luokittelemalla jutut ja kävin ne sitten toistamiseen läpi täydentämällä luokitusrunkoon muutamia luokkia. Analysoin aineistoani kolmen ulottuvuuden kautta: ajallisen, Helsingin Sanomien ja Ylen sekä iltapäivälehtien välisen vertailun kautta. Varsinaisten määrällisten tulosten ohella paneudun tarkemmin juttujen sävyeroihin sekä siteeraamiseen, joista olen koonnut erillisen luvun. Luvun havainnot kumpuavat aineistosta nostetuista esimerkkijutuista. Maisterintutkielmani osoittaa, että iltapäivälehdet näkyvät Helsingin Sanomissa ja Ylessä merkittävällä tavalla. Niiden näkyvyys on vuosien aikana kasvanut ja niitä siteerataan monipuolisesti, eivätkä ne näyttäydy mediakentällä yhtä ilmeisinä tabloidijournalismin edustajina kuin tabloidimediat ulkomailla. Helsingin Sanomat ja Yle käsittelevät iltapäivälehtiä hyvin samalla tavalla, mutta etenkin hakusanojen eli iltapäivälehtien välillä on eroavaisuuksia. Ilta-Sanomat mainitaan Iltalehteä huomattavasti useammin, ja sitä myös lainataan Iltalehteä jonkin verran enemmän esimerkiksi urheilu- ja politiikka-aiheissa sekä niin, että lehden tietoja siteerataan lähes sellaisenaan. Iltapäivälehtiin kohdistuva kriittinen ja ambivalentti suhtautuminen on kaikkina otantavuosinani ollut marginaalista ja yksittäisten mainintojen varassa. Iltapäivälehdistä puhutaan monikkomuodossa hieman kriittisemmin kuin Ilta-Sanomista tai Iltalehdestä. Kokonaisuudessaan kriittisyys on vähentynyt vuosi vuodelta sekä suhteellisesti että absoluuttisesti. Positiivisten juttujen määrä on kaikkina otantavuosina ollut minimaalinen. Sen sijaan neutraali tapa käsitellä iltapäivälehtiä on lisääntynyt entisestään.

Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena oli saada lisää tietoa vammaisten henkilöiden ja vammaisuuden mediarepresentaatiosta kehysanalyysin avulla. Tavoitteena oli tutkia millaisia rooleja vammaisille henkilöille on annettu perinteisessä mediassa, miten vammaisuudesta puhutaan ja miten vammaisten henkilöiden pääsyä oikeuksiinsa kuvaillaan. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimi yhteiskuntatieteellinen vammaistutkimus ja aiempi tutkimus vammaisten henkilöiden mediarepresentaatiosta. Aiemmat tutkimukset vammaisista henkilöistä mediassa antavat aika yhtenäisen kuvan vammaisten representaatiosta: Vammaiset henkilöt kuvataan joko avuttomina, riippuvaisina uhreina tai rohkeina, selviytyjinä ja sankareina, mutta useimmiten normista poikkeavina. Tutkielman menetelmä oli kehysanalyysi. Aineistossa oli 47 juttua kolmesta eri tapauksesta. Ensimmäinen tapaus käsittelee VR:n haasteita tarjota esteettömiä palveluja. Toinen tapaus kertoo naapurustoriidasta, kun alueelle suunniteltiin kehitysvammaisten henkilöiden asuntolaa. Kolmannessa tapauksessa on kerätty YK:n vammaissopimuksen mainitsevia juttuja. Artikkelit on haettu mediaseurantatyökalun avulla. Kehysanalyysin tuloksena on neljä kehystä: Oikeuskehys, talouskehys, uhkakehys ja normaaliuden kehys. Oikeuskehyksessä vammaisten henkilöiden oikeudet kulkevat mukana useimmiten ei-saavutettuina tavoitteina tai perusteluna, miksi jokin asia pitäisi hoitaa. Talouskehyksessä useimmiten taloudellinen tilanne on ongelma, joka johtaa vammaisten henkilöiden oikeuksien epäämiseen. Uhkakehyksessä vammainen henkilö pelkää oikeuksiensa puolesta tai vammainen henkilö ja vammaisuus aiheuta pelkoa. Normaaliuden kehyksessä vammaisen henkilön elämää verrattaan niin sanottuun normaaliin elämään, tavalla, jossa normaali nähdään tavoitteena. Tässä aineistossa vammaisia henkilöitä ei esitetä räikeiden ennakkoluulojen kautta vaan pääsääntöisesti kunnioittavan sävyyn. Tutkimustulokset antavat osviittaa positiivisesta kehityksestä, jossa mediakuva vammaisista henkilöistä ei enää ole yhtä liioiteltu ja mytologisoitu. Tämän positiivisen tuloksen jälkeen olisi mielenkiintoista tutkia lisää esimerkiksi henkilökuvajuttuja, jotka aikaisemman tutkimuksen mukaan ovat olleet ennakkoluuloisimpia kuvauksissaan.

Poliittista konsensusta on pidetty ilmastonmuutoksen ratkaisemisen kannalta sekä tarpeellisena että turmiollisena. Tässä tutkielmassa käsitellään Helsingin Sanomien ilmastouutisointia, tarkoituksena selvittää, ilmentääkö uutismediassa käyty ilmastokeskustelu demokraattisen julkisen politiikkakeskustelun tunnuspiirteitä, vai rakennetaanko uutisoinnissa käsitystä ilmastopolitiikasta ristiriidattomana keskustelunaiheena. Tutkimuksen lähtökohta on, että päätöksenteon ja julkisen keskustelun demokraattisuus edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa ja vastaavasti että päätöksenteon ja yhteiskunnallisen keskustelun konsensushakuisuus heikentää demokratiaa ja hidastaa ilmastonmuutosta hillitsevän politiikan aikaansaamista. Suomalaista ilmastokeskustelua on aiemmissa tutkimuksissa pidetty konsensushakuisena ja epäpoliittisena, mutta lokakuussa 2018 IPCC:n erikoisraportin julkaisun jälkeen kiihtynyt keskustelu on voinut luoda mahdollisuuksia keskustelun politisoimiseen. Tutkielman keskeiset käsitteet ovat julkisuus ja konsensus. Julkisuusteoreettinen keskustelu selvittää median roolia demokratian toteutumisessa, palvelee konsensuksen käsitteen ymmärtämistä ja selittää konsensuksen merkitystä suhteessa demokratiaan. Tutkimalla tuottaako media konsensusta, arvioidaan sen suoriutumista julkisuusteorian sille antamasta tehtävästä. Tutkielman empiirinen osuus toteutettiin sisällönanalyysilla, jonka kohteeksi valikoitui Helsingin Sanomien ilmastouutisia (n = 128) aikaväliltä 1.9.2018–1.9.2019. Sisällönanalyysi pureutui uutisoinnissa esiintyviin lähteisiin, politiikkatoimiin ja erimielisyyden ja konsensuksen eri elementteihin. Analyysiin perustuva pääasiallinen päätelmä on, että Helsingin Sanomien ilmastouutisoinnissa äänessä ovat ennen kaikkea asiantuntijat ja muut eliitit. Ehdotetut ratkaisut eivät juurikaan haasta yhteiskunnallista asiaintilaa. Vaikka nyansseja on, lehdessä käyty ilmastokeskustelu näyttäytyy varsin konsensushakuisena, mikä selittyy monen eri tekijän summana, hälventäen joitain epäilyksiä keskustelun politisoinnin vaikeudesta. Helsingin Sanomien ilmastouutisoinnissa äänessä on laaja skaala erilaisia toimijoita, mutta kolme selvästi tärkeintä toimijaryhmää ovat asiantuntijat, poliitikot ja kansalaiset. Poliittinen keskustelu on merkittävästi monipuolistunut vuosituhannentaitteen energiakeskustelusta. Silti valtaosa huomiosta keskittyy muutamaan politiikan kategoriaan. Pintapuolisesti uutisoinnissa on monia hyviä piirteitä. Silti on selvää, että uutisointi politisoi ilmastonmuutoksen ja sen torjunnan heikosti. Politiikkoja ei punnita keskenään, mutta intressiristiriitoja nostetaan joskus esiin, vaikka se onkin harvinaista. Ilmastoskeptikot ovat ainoita harvoja kriittisiä ääniä, ja nämä tehdään naurunalaisiksi. Helsingin Sanomien ilmastouutisointi näyttäytyy varsin konsensushakuisena ja olettaen, että tutkielman premissi on oikea, uutisointi ei välttämättä edesauta ilmastonmuutoksen ratkaisemista.

Tämä tutkielma käsittelee koronapandemiaa kriisiviestinnän kontekstissa viranomaisten näkökulmasta. Tutkielma on rajattu kevään 2020 poikkeusoloihin, jotka olivat voimassa Suomessa 16.3.–16.6.2020. Kriisi edellytti valtioneuvoston kanslialta aktiivista viestintää, jotta hallituksen päätökset saatiin jaettua kansalaisille ja muille viranomaisille. Tämä tutkielma tarkastelee valtioneuvoston kanslian viestintäosaston työntekijöiden kokemuksia kriisiviestinnästä poikkeusolojen aikana. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten valtioneuvoston kanslia teki kriisiviestintää ja millaiset viestinnän prosessit edelsivät viestinnän lopputuotteita kuten tiedotteita ja sosiaalisen media julkaisuja. Tutkielma tarkastelee kriisiviestintää erityisesti IDEA-mallin näkökulmasta, joka on tarkoitettu tehokkaiden, ohjeistavien kriisiviestien suunnittelun työkaluksi. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa analyysimenetelmänä toimii teoriaohjaava sisältöanalyysi, ja sen tukena teemoittelu. Aineisto koostuu kuudesta valtioneuvoston kanslian viestijän haastattelusta. Tulosten perusteella ohjeistavat viestit olivat poikkeusolojen viestinnässä keskeisessä roolissa kriisiviestinnän ideaalin mukaisesti, mutta IDEA-mallin mukainen ohjeistava viestintä ei kaikilta osin toiminut kriisiviestinnässä. Kuitenkin haastattelujen perusteella kriisiviestintä sisälsi kaikki mallin neljä osa-aluetta eli sisäistämisen, selittämisen, toiminnan ja jakelun jollain tasolla. Kriisiviestintää haastoivat erityisesti huono varautuminen pandemiaan alkaen harjoittelun puutteesta ja suunnitelman vanhentumisesta. Lisäksi haastateltavat kokivat yhteistyön sosiaali- ja terveysministeriön kanssa haastavaksi, joka ei halunnut valtioneuvoston kanslian vastaavan viestinnän koordinoinnista. Myös sisäisen viestinnän ja lainsäädännön koettiin haastaneen sujuvaa kriisiviestintää. Viestintää ei myöskään otettu tarpeeksi ajoissa mukaan osaksi päätöksentekoa. Haasteet vaikuttivat jonkin verran IDEA-mallin eri osa-alueisiin kuten selittämiseen ja toimintaan. Esimerkiksi alueelliset toimijat jäivät viestinnässä pienemmälle huomiolle. Kansalaisviestintä oli pääosin sujuvaa ja haastateltavat olivat erityisen tyytyväisiä yhteistyöhön Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Tutkielman tulokset kuvasivat onnistuneesti kriisiviestintää valtioneuvoston viranomaisten näkökulmasta ja osoittivat keskeisiä kehityskohteita sen sisäisissä toimintamalleissa ja kriisinhallinnassa. Tulevaisuudessa viestintä on entistä tärkeämpää huomioida kriisinhallintasuunnitelmissa ja päätöksenteossa.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia eettisiä näkökohtia liittyy humanitaarisen viestinnän kuvastotyyppeihin ja niiden kritiikkeihin. Humanitaaristen järjestöjen kuvastot ovat saaneet aikaisemmassa tutkimuksessa sekä julkisessa keskustelussa paljon kritiikkiä useista erilaisista syistä, kuten esimerkiksi niiden toiseuttavuudesta sekä jopa kolonialististen mielikuvien toisinnoista. Nämä erilaiset kritiikit tiivistyvät kuitenkin kysymyksiin erilaisten kuvastojen eettisyydestä, jota tutkimuksessa tutkittiin. Tutkimuksen teoreettinen tausta perustui humanitaarisen viestinnän sekä viestinnän etiikan tutkimuksiin. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin semiotiikan käsitteitä. Tutkimuksen keskiössä olivat humanitaarisen viestinnän kuvastot, jotka on aiemmassa tutkimuksessa jaoteltu neljään eri tyyppiin. Näitä tyyppejä ovat negatiiviset kuvastot, positiiviset kuvastot, post-humanitaariset kuvastot sekä julkkiskuvastot. Kuvastoja eriteltiin tutkimuksessa ensin semioottisten käsitteiden avulla, joiden avulla pyrittiin erittelemään erilaisten kuvastojen synnyttämiä tunteita, toimintaa ja ajattelua niiden yleisöissä. Näiden semioottisten erittelyjen avulla pyrittiin helpottamaan eri kuvastoihin liittyvien eettisten näkökohtien paikantamista. Tutkimuksessa kuvastojen erilaisia eettisiä näkökohtia eriteltiin aiemmassa viestinnän etiikan tutkimuksessa esiteltyjen viestinnän eettisten arviointimenetelmien avulla. Kuvastoihin liittyvät eettiset näkökohdat eriteltiin kuvastojen aiheuttamiin seurauksiin, viestijän velvollisuuksiin ja hyveisiin sekä viestinnän tiedollisiin arvoihin. Eri kuvastojen käyttöä vastaan painavia seurauksia ovat niiden aiheuttamat mahdolliset haitat, velvollisuuksista vastaan painaa esimerkiksi viestijän velvollisuus yksityisyyden varjelemiseen. Kuvastojen käytön puolesta painavia eettisiä näkökohtia ovat positiiviset seuraukset, kuten kuvalla aikaansaatu näkyvyys. Velvollisuuksista kuvien käytön puolesta painaa viestijän velvollisuus tiedon välittämiseen. Tiedollisista arvoista väärien mielikuvien välittäminen on kuvastoilla viestimistä vastaan painava seikka. Tutkimuksessa selvisi, että mitä enemmän informaatiota kuvasto sisältää, sitä enemmän siihen liittyy sen käyttöä puoltavia että vastustavia eettisiä näkökohtia. Mitä vähemmän tietoa kuvasto sisältää, sitä vähemmän siihen liittyy sen käytön puolesta ja vastaan painavia eettisiä näkökohtia. Lisäksi tutkimuksessa tultiin johtopäätökseen, että kuvastojen eettisyyttä arvioitaessa tai vertaillessa ei tule vertailla pelkästään erilaisten eettisten näkökohtien määrien välillä, vaan jokaista näkökohtaa ja sen painoarvoa tulee punnita erikseen kussakin viestintätilanteessa. Tutkimus tarjoaa kattavan esityksen erilaisista humanitaaristen kuvastojen eettisistä näkökohdista, ja tutkimuksessa tehtyjä eettisten näkökohtien erittelyjä voidaan hyödyntää esimerkiksi humanitaaristen järjestöjen viestinnän suunnittelussa.

Urheilun näkyminen tiedotusvälineissä on laajimmillaan suurten urheilutapahtumien, kuten kesä- ja talvi-olympialaisten tai muiden arvokisojen, aikana, ja joukkoviestimillä on edelleen vahva asema ihmisten puhuttelijana, kollektiivisen muistin päivittäjänä ja yhteisöjen itseymmärryksen rakentajana suurten urheilutapahtumien kaltaisissa keskitetyissä mediaspektaakkeleissa. Mediaspektaakkelien järjestämistä ohjailevat kaupalliset intressit, ja järjestäjät yrittävät saada omia kehyksiään läpi myös valtamediassa. Tämä tutkimus asettuu osaksi mediaurheilun tutkimuksesta. Tutkimuksessa selvitetään, miten urheiluspektaakkelia kehystetään mediassa ja millaisiin ongelmiin lehdissä esiin nousevat kehykset kytkeytyvät. Erityisesti tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, miten spektaakkelia kehystetään kaupallisista intresseistä ja kisajärjestäjien toiveista poiketen. Spektaakkeli määritellään Guy Debordin määritelmää hyödyntäen. Tutkimuksen aineistona on kolmen brittiläislehden Dohan yleisurheilukisojen aikainen uutisointi 26.9.-6.10.2019. Lehdet ovat The Guardian, The Daily Telegraph ja Daily Mail. Aineistoksi kertyi yhteensä 118 artikkelia näistä lehdistä. Tutkimuksen menetelmä on kehysanalyysi. Kehysanalyysin tuloksena aineistosta löytyi neljä urheiluspektaakkelia kuvaavaa kehystä: luhistuneiden kulissien, taistelukentän, urheilukatastrofin ja toimivan teatterin kehys. Luhistuneiden kulissien kehyksessä urheiluspektaakkeli näyttäytyy näyttämönä, jonka kulissit ovat romahtaneet. Kehyksen perusongelma on kaikista löydetyistä kehyksistä yhteiskuntakriittisin. Taistelukentän kehyksessä urheiluspektaakkeli henkilöityy kisajärjestäjiin ja esiintyy sosiaalisena tilana, joka mahdollistaa vuorovaikutuksen eri toimijoiden välillä. Urheilukatastrofin kehyksessä urheiluspektaakkeli on passiivinen ja häivytetty. Se näyttäytyy katastrofin kohteeksi joutuneena objektina. Toimivan teatterin kehyksessä urheiluspektaakkelin kuvaus oli perinteistä urheilujuhlaa lähellä olevaa tulos- ja tunnelmakuvausta. Tutkimuksen tulokset tukevat aiempaa tutkimusta median tavoista käsitellä urheiluspektaakkeleja sisällöissään. Toisaalta tuloksissa esille nousi myös vaihtoehtoisia ja tutkijoiden peräänkuuluttamia tapoja kehystää urheiluspektaakkelia.

Sosiaalisen median kanavilla käydään nykyään runsaasti keskustelua menestymisestä ja omasta henkilökohtaisesta kehityksestä. Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan manifestointia ja sen yhteyttä self help -genreen, postfeminismiin, uushenkisyyteen, individualismiin, julmaan optimismiin, terapeuttiseen kulttuuriin ja arjen psykologioitumiseen. Manifestointiin liittyy vahvasti menestymisen ideologia, jota tulen käsittelemään tässä tutkimuksessa. Manifestointi perustuu pseudotieteelliseen vetovoiman lakiin, jossa uskotaan positiivisten ajatuksien voimaan. Maisterintutkielmassani pohditaan kriittisen diskurssianalyysin ja laajan viestinnän ja postfeministisen tutkimuskirjallisuuden avulla, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia manifestoinnilla voi olla laajemmin. Tutkimusaineistoni koostuu neljän sosiaalisen median vaikuttajan manifestoinnista kertovista TikTok-videoista. Tutkimukseen valikoitui yhteensä seitsemän videota, jotka ovat julkaistu vuoden 2023–2024 välillä. Löysin kriittisen diskurssianalyysin avulla tutkimusaineistosta neljä diskurssia: henkilökohtaisen vastuun, positiivisen energian, uushenkisyyden ja elämänhallinnan diskurssit. Henkilökohtaisen vastuun diskurssissa painotettiin yksilön vastuuta omasta onnellisuudestaan ja menestyksestään. Positiivisen energian diskurssissa korostettiin positiivisten ajatusten sekä tunteiden voimaa osana manifestointia. Uushenkisessä diskurssissa nousi esille manifestoinnin yhteys henkiseen kasvuun ja elämän käännekohtiin. Elämänhallinnan diskurssissa korostettiin yksilön valtaa hallita elämäänsä ja saavuttaa tavoitteitaan esimerkiksi manifestointitekniikoiden avulla. Tämän maisterintutkielman analyysi ja sen tulokset osallistuvat osaksi laajempaa self help genren tutkimuskenttää. Tutkimustulokset tuottavat tietoa uudenlaisesta manifestaatiotrendistä sosiaalisen median kontekstissa. Tulosten perusteella voidaan havaita, että manifestointiin liittyvät elämänohjeet integroituvat osaksi laajempaa itsensä terapoimisen ja self helpin teemaa. Tähän tutkimuskeskusteluun liittyy myös terapeuttisen kulttuurin kasvu sekä sosiaalisen median vaikuttajien korostuminen laajentuneessa asiantuntijuudessa. Tutkimustulokset ovat myös linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan self help -genren kautta individualistinen toimintaperiaate muuttaa yhteiskunnalliset ja laajemmat ongelmat yksilön ongelmiksi. Tämä voi vaikeuttaa avun hakemista, jos yksilöt kokevat yhteiskunnan rakenteet omina epäonnistumisina. Maisterintutkielmani tulokset osoittavat, että manifestointi on noussut merkittäviksi sosiaalisen median trendiksi, mistä syystä sen yhteiskunnallisista vaikutuksista on hyvä käydä keskustelua.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan julkisuuden kulttuurista rakentumista helsinkiläisessä hiphop-yhteisössä. Tavoitteena on tunnistaa, eritellä ja analysoida erilaisia hiphopiin liittyviä kulttuurisia diskursseja sekä sitä, millä tavalla helsinkiläisen hiphop-yhteisön jäsenet käyttävät niitä rakentaessaan julkista keskustelua. Näiden tarkastelujen kautta tutkitaan myös sitä, millä tavoin helsinkiläisen hiphop-yhteisön muodostaman keskustelutilan voidaan nähdä toteuttavan julkisuuden funktioita. Hiphopilla tarkoitetaan 1970-luvun New Yorkissa syntynyttä kulttuuria, joka asettuu afroamerikkalaisten kulttuurihistorian jatkumoon. Nykyisin hiphop-kulttuuri nähdään eri tavoin lokalisoituneena globaalina kulttuurina, jonka ytimessä ovat yhteiskunnan marginaalien ja moniäänisyyden korostaminen sekä kohtaamisten ja subjektiivisten kokemusten vaaliminen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on rakennettu rinnastamalla julkisuusteorioita kulttuurin käsitteeseen ja etsimällä käsitteiden väliltä yhtymäkohtia, joiden avulla on mahdollista havainnollistaa kulttuurin merkitystä julkisuuksien muodostumisessa. Eri teoriaperinteitä vertailemalla julkisuudesta piirtyy kuva kontekstisidonnaisena tilana, joka rakentuu aina uudelleen erilaisten toimijoiden, kulttuurien ja instituutioiden yhtymäkohdissa. Sekä julkisuus että kulttuuri käsitetään diskursiivisesti rakentuvina ja muokkautuvina sosiaalisina toimintoina. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta 75 ja 120 minuutin mittaisesta ryhmäkeskustelusta, joiden osallistujat ovat helsinkiläisiä hiphop-kulttuurin tekijöitä. Keskusteluiden fasilitoinnissa hyödynnettiin teemahaastattelurunkoa ja aktiivisen tutkimushaastattelun periaatteita. Aineistoa analysoidaan kulttuurisella diskurssianalyysilla (CuDA), joka menetelmänä keskittyy erilaisten kulttuurista kumpuavien merkitysten, tulkintojen ja olettamusten tarkasteluun. Analyysin perusteella aineistosta hahmottuu kuusi diskurssia: 1) Intersektionaalisuuden diskurssi korostaa identiteettien monipuolisuutta, niiden epätasa-arvoista asemaa yhteiskunnissa ja yhteiskunnallisten ongelmien näkemistä moninaisten ilmiöiden summana. 2) Aidon sitoutumisen diskurssi kääntää katseen hiphopiin elämäntapana, voimavarana ja aktiivista opiskelua edellyttävänä kulttuurina. 3) Subjektiivisuuden ja kohtaamisen diskurssissa todellisuuden, tulkintojen ja merkitysten muodostuminen nähdään ainutlaatuisina kokemuksina, minkä vuoksi kohtaamista ja kohdatuksi tulemista vaalitaan. 4) Yhteisöllisyyden diskurssissa yhteisöllisyys korostuu arvokkaana, ja yhteisöllisyyttä tarkastellaan ja määritellään monenlaisista näkökulmista. 5) Tietoisen poikkeavuuden diskurssi korostaa hiphop-kulttuurin asemaa alakulttuurina ja resistanssina, ja lokalisoi hiphop-kulttuurin syntykontekstiin paikantuvia hegemonian vastustamisen diskursseja suomalaiseen ja helsinkiläiseen kontekstiin. 6) Vierailijuuden diskurssi puolestaan korostaa poikkeavuuden tai vastustuksen tietoisuutta; hiphop-kulttuuri ei ole keskustelijoiden itse luomaa, minkä vuoksi sen syntyjuuria ja syvimpiä arvoja on kunnioitettava. Helsinkiläisen hiphop-yhteisön kontekstissa muodostuva julkisuus määrittyy vastajulkisuuden kaltaiseksi tilaksi, jossa erilaisten marginalisaation kokemusten ja yhteiskunnallisten positioiden reflektointi on keskeistä, monipuoliset keskustelun tavat sallitaan ja subjektiivisille kokemuksille ja merkitysten muuttuvuudelle annetaan paljon painoarvoa. Helsinkiläisen hiphop-yhteisön sisäisen julkisuuden voidaan katsoa toteuttavan ennen kaikkea vastajulkisuuksille määriteltyä funktiota eli toimivan erilaisia toimijoita yhdistävänä kontekstina, joka fasilitoi yhteisesti tärkeäksi koettujen asioiden ja ilmiöiden artikulointia, mielipiteenmuodostusta, valtasuhteiden tarkastelua ja hegemonisten valtarakenteiden haastamista. Helsinkiläisen hiphop-yhteisön muodostama keskustelutila asettuu näin globaalin hiphop-kulttuurin jatkumoon ja toteuttaa monipuolisesti aiemmissa tutkimuksissa globaalille hiphopille määrittäviksi ominaisuuksiksi nimettyjä resistanssin ja marginalisaation artikuloinnin prosesseja.

Tämän tutkielman tavoitteena on saada selville, miten menestyneiden naisten uran ja perheen välistä suhdetta kuvataan Me Naiset -lehden vuonna 2022 julkaistuissa kansikuvajutuissa. Tutkielmassa selvitetään, millaisia representaatioita perheen ja uran välisestä suhteesta tuotetaan. Tutkielma on ajankohtainen, sillä uran ja perheen yhdistämiseen liittyvät normit ja perhepolitiikan päätökset ovat jatkuvassa muutoksessa, ja journalismin kuvaamisen tavat heijastavat yhteiskunnan tasolla tapahtuvia muutoksia. Tavoitteena on ymmärtää, miten kahden elämän osa-alueen; uran ja perheen, yhdistäminen esitetään menestyneiden ja julkisuudesta tunnettujen naishenkilöiden kohdalla kotimaisessa aikakausmediassa. Tutkimuskysymyksenä on, millaisia representaatioita tunnettujen naisten uramenestyksen ja perhe-elämän välisestä suhteesta tuotetaan Me Naiset -aikakauslehdessä. Aihetta on sivuttu aiemmassa tutkimuksessa, mutta itsenäisenä aiheenaan siitä ei juurikaan ole tutkimusta. Tämä tutkielma täydentää näin ollen aukkoa journalismin ja representaatiotutkimuksen kentällä. Aineiston 20 artikkelista pyritään kehysanalyysin keinoin tunnistamaan ja nimeämään määrääviä kehyksiä, joilla kuvausta perhe-elämästä ja uramenestyksestä rakennetaan. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on sukupuolen tarkastelu representaationa sekä journalismin rooli näiden representaatioiden tuottajana. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu sukupuolen, representaation ja kehystämisen käsitteiden varaan, ja käsitteiden välistä yhteyttä pyritään selittämään erityisesti journalismin kontekstissa. Tutkielman aineisto koostuu niistä Me Naiset -lehdessä vuonna 2022 julkaistuista kansijutuista, joissa käsitellään perhe-elämän ja uramenestyksen välistä suhdetta. Me Naiset -lehti on kokonaistavoittavuudeltaan selkeästi Suomen suurin naistenlehdeksi luokiteltu aikakauslehti, minkä vuoksi aineisto päädyttiin keräämään yhden lehden vuosikerrasta. Yhteensä vuoden aikana julkaistuista 52 artikkelista 20 käsittelee aihetta. Aineiston tarkastelussa käytetään tutkimusmenetelmänä kehysanalyysiä, sillä kehysten tunnistaminen ja analysointi ohjaavat ymmärtämään, miten representaatiot rakentuvat. Aineistosta tunnistettiin neljä määräävää kehystä, joita ovat hustlaus, tasapaino, haasteet ja perhekeskeisyys. Hustlaus, joka tarkoittaa tehokkuuden, ylitöiden ja sinnikkyyden ihailua ja käsittämistä normina, ilmenee määräävänä kehyksenä kahdeksassa aineiston artikkeleista. Puolestaan tasapainon kehys esiintyy määräävänä kehyksenä viidessä artikkelissa, haasteet neljässä ja perhekeskeisyys kolmessa artikkelissa. Ensisijaisesti perhe-elämän ja uramenestyksen kuvaukset liittyvät siis suorittamiseen, kiireisen elämäntavan ihailuun ja siitä nauttimiseen. Kuvaamisen tavat kuitenkin vaihtelevat, ja tyypillisiä representaatioita ovat suorituskeskeisyyden ohella helppous ja tasapaino perheen ja uran yhdistämisessä sekä toisaalta haasteet näiden kahden yhteensovittamisessa. Tutkielman lopussa tarkastellaan tulosten yhtäläisyyksiä aiempaan tutkimukseen. Suorituskeskeiset kuvaukset ja kiireen ihannointi ovat nousseet myös aiemmassa tutkimuksessa esiin, mikä osoittaa, että tämä tutkielma täydentää ja laajentaa aiempaa tutkimusta. Yli kolmasosa vuonna 2022 julkaistuista Me Naiset -lehden artikkeleista käsittelee uran ja perheen yhteensovittamista, minkä vuoksi aihe tarjoaa lukuisia jatkotutkimusmahdollisuuksia journalismin kentällä laajemmin – ja jopa kansainvälisesti.