Browsing by master's degree program "Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma"

Tässä maisterintutkielmassa tarkasteltiin shiiayhteisön kokemia turvallisuusuhkia ja niiden vaikutusta yhteisöön. Teemahaastatteluina alkuvuodesta 2021 kerättyä aineistoa analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Pauli Niemelän laajenevan turvallisuuskäsityksen tarkastelukehikkoa. Kuusi teemahaastatteluun osallistunutta yhteisön jäsentä jakautui kahteen ikäryhmään, enintään 30-vuotiaisiin ja yli 30-vuotiaisiin. Haastatteluihin osallistui kaksi naista ja neljä miestä. Laajenevan turvallisuuskäsityksen tarkastelukehikkoa mukauttaen yksilön turvallisuus- ja turvattomuuskäsitykset jaettiin neljään osaan. Näiden neljän osan avulla turvallisuutta tarkasteltiin yksilöllisestä, sosiaalisesta, perinteisestä sekä modernista ja kulttuurisesta näkökulmasta. Haastattelujen pohjalta voidaan havaita, että kokemukset turvallisuudesta ja turvattomuudesta ovat subjektiivisia. Kokemukseen näyttää vaikuttavan haastateltavan ikä, sukupuoli ja perheellisyys. Yksittäisenä tekijänä yksilön ja yhteisön turvallisuuden kannalta korostui vuosi 2019. Vuonna 2019 Uudessa-Seelannissa tapahtuneet Christchurchin moskeijaiskut heikensi muslimiyhteisöjen turvallisuudentunnetta, jonka seuraukset näkyvät yhteisön toiminnassa edelleen. Yhteisön jäsenten haastattelujen ja aiempien tutkimuksien perusteella voidaan havaita neljä uskonnollisen yhteisön turvallisuuteen vaikuttavaa tasoa. Näitä ovat yhteisö, paikalliset-, kansalliset- ja kansainväliset tekijät. Yhteisötasolla turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat yhteisön turvatoimet, varautuminen, tilaturvallisuus, sisäinen tilanne ja yhteistyö. Paikallisesti vaikuttavia tekijöitä ovat yhteisön sijainti, alueen asukkaat ja rakennuskanta, julkinen liikenne, yksittäiset häiriköt sekä paikallinen viranomaisyhteistyö. Kansallisesti yhteisön turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat sisäinen turvallisuustilanne, ääriliikkeet, vallitsevat asenteet sekä arvot, lainsäädäntö ja rangaistukset. Kansainvälisesti yhteisön turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat kansainväliset aatteet, ääriryhmittymät, islam-vastaisuus ja terrori-iskut ulkomailla. Näiden perusteella voidaan havaita, että uskonnollisen yhteisön turvallisuuteen vaikuttaa huomattava määrä kansallisia ja kansainvälisiä tekijöitä.

Tiivistelmä Tiedekunta: Helsingin yliopisto Koulutusohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Opetus- ja kasvatustehtävien asiantuntijatyö Tekijä: Veera Kovanen Työn nimi: E.J. Dionne katolilaisena Trump-kriitikkona Työn laji: Maisterin tutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2022 Sivumäärä: 45 Avainsanat: Katolisuus, E.J Dionne, Donald Trump, Yhdysvallat, Commonweal Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja: Tiivistelmä: Tutkimuksessani tavoitteena on selvittää politiikantoimittaja E.J Dionnen kannanottoja koskien Donald Trumpia ja hänen hallituksensa politiikkaa. Tutkimuskysymykseni on, miten uskonnollisuus ja erityisesti E.J. Dionnen katolilaisuus nousee esille kyseisissä kannanotoissa. Lisäksi aion tutkimuksessani selvittää, kuinka Donald Trump ja hänen hallituksensa on ottanut esille uskonnollisia teemoja presidenttivaalien ja presidenttikauden aikana. Lisäksi otan selvää, millä tavalla katolinen kirkko on jakaantunut Yhdysvalloissa, ja millaista paavi Franciscuksen kannatus on Yhdysvaltojen katolilaisten parissa. Lähteenä tutkielmassa on katolisen Commonweal sanomalehden artikkelit, jotka E.J. Dionne on kirjoittanut. Rajaan käyttämäni aineiston käyttämällä hakusanaa Donald Trump ja osastona on uskonto. Käyn rajauksen mukaiset artikkelit systemaattisesti aikajärjestyksessä läpi alkaen vuodesta 2015 Donald Trumpin presidentin vaalikampanjasta ja päättyen vuoteen 2020. Tutkimuksessa selvisi, että E.J. Dionnen kannanotoissa Donald Trumpia kohtaan ilmenee selkeästi uskonnollisuutta ja kirjoittajan omaa katolista taustaa. Dionne perustelee kritiikkiään Trumpia kohtaan Raamatun teksteillä ja katolisuuden keskeisillä periaatteille, kuten sosiaalisella oikeudenmukaisuudella ja yhteisellä hyvällä. Lisäksi Dionne kertoo avoimesti omasta uskonnollisuudestaan artikkeleissaan. Trumpia kritisoidaan Dionnen artikkeleissa usein tekopyhyydestä ja Dionnelle tärkeiden kristinuskon periaatteiden rikkomisesta. Donald Trump ja tämän hallituksen uskonnolliset teemat olivat perinteisten kristillisten arvojen puolustaminen, muslimien maahantulokielto ja presidentinvaalien aikana Trump nosti esille muiden ehdokkaiden uskonnollisuutta ja usein kritisoi muiden ehdokkaiden uskonnollista taustaa puheissaan. Yhdysvaltojen katolisuus oli jakautunut kahtia, joka ilmenee myös paavi Franciscuksen kannatuksessa Yhdysvalloissa. Katolisuus oli jakautunut Yhdysvalloissa konservatiiviseen linjaan, joka kritisoi paavi Franciscusta ja liberaaliin linjaan, joka kannatti paavi Franciscusta.

Tutkielmassani tarkastelen ja vertailen ekstaasin ja profetian suhdetta Hesekielin ja Jeremian kirjoissa, erityisesti kohdissa Hes. 37:1–14 ja Jer. 30:1–22. Molemmat kohdat ilmentävät ekstaasia omalla tyylillään, mikä antaa kiinnostavan lähtökohdan vertailulle. Muuntunutta tajunnantilaa pidetään Vanhan testamentin teksteissä oletuksena profetoimiselle, minkä vuoksi sen näkymisen arviointi ja vertailu on mielenkiintoista. Tutkielmassa pyrin tarkastelemaan ekstaasin näkymistä ja merkitystä profetiassa monesta eri näkökulmasta, kuitenkin pitäytyen vertailevan tutkimuksen raameissa. Vaikka Hesekielin (Hes. 37:1–14) ja Jeremian (Jer. 30:1–22) kirjoitusten lähestymistavat ja kirjalliset keinot eroavat toisistaan, molemmat korostavat profetioissaan voimakkaasti Jumalan uskollisuutta, ihmisen vastuuta ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tekstit kuvaavat, miten Jumala voi muuttaa näennäisesti toivottomat tilanteet ja luvata Israelin kansalle kukoistavan tulevaisuuden. Hesekielin kirjassa korostetaan Jumalan suvereniteettia ja Israelin henkistä uudistusta kuolleiden henkiin herättämisen kautta, kun taas Jeremian kirja keskittyy katumukseen ja uuteen liittoon Jumalan ja hänen kansansa välillä. Ekstaasin merkitys profetiassa nousee esille erityisesti tarkastellussa Hesekielin kirjan kohdassa. Vaikka molemmat profeetat ilmentävät muuntunutta tajunnantilaa omalla tavallaan, Hesekielin näky korostaa ekstaasin merkitystä Jeremian julistavan profetian antaessa hillitymmän vaikutelman.

Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani wiccalaisten luontosuhdetta sekä heidän käsityksiään pyhästä luonnossa. Olen jakanut tutkimuskysymykseni useampaan osaan: aluksi tarkastelen aineistossani esille tulevia wiccalaisten käsityksiä luonnosta ja sitä, miten luontosuhdetta niissä määritellään, ja onko aineistossa eroja näiden käsitysten välillä. Seuraavaksi tutkin kuinka pyhän ja profaanin käsitteet näkyvät heidän luontosuhteessaan. Lisäksi tarkastelen luonnon roolia wiccarituaaleissa ja lopuksi sitä, miten wiccalaisuus voi kannustaa harjoittajiaan toimimaan luonnonsuojelun parissa. Aineistonani käytän kolmen wiccan harjoittajan teoksia: Vivianne Crowleyn ’Wicca’ (2003), Starhawkin ’The Earth Path’ (2006) sekä Harmony Nicen ’Wicca’ (2018). Kaikissa teoksissa tulee esiin wiccalaisten läheinen luontosuhde, jota olen työssäni analysoinut. Crowleyn teos keskittyy enemmän luontosuhteen määrittelyyn, kun taas Starhawkin ja Nicen kirjat painottavat kokemuksellisuuden ja toiminnallisuuden osuutta wiccojen luontosuhteessa. Metodinani käytän laadullista sisällönanalyysiä ja pyhän käsite toimii teoreettisena viitekehyksenä työssäni. Wiccalaisilla ei ole yhtenäistä käsitystä luonnosta ja sen pyhyydestä, vaikka joitakin yleispäätelmiä aineiston perusteella voidaan tehdä. Wiccat pitävät luontoa arvossa, jotkut myös pyhänä, ja antavat sille paljon henkilökohtaista merkitystä. Jumaluudet viittaavat luontoon ja vuoden kiertokulkuun. Pyhän ja profaanin välille ei tehdä suurta eroa, mutta wiccalaisuudesta on löydettävissä elementtejä joita pidetään selvästi enemmän kunnioituksen kohteina kuin toisia; luonto on yksi näistä. Rituaaleilla ja magian käytöllä wiccalaiset voivat vahvistaa omaa luontokokemustaan ja suhdettaan elävään luontoon. Rituaalit ovat hyvin toiminnallisia ja yhteisöllisiä, ja ne tehdään usein luonnon helmassa. Luonnon pitäminen suuressa arvossa on johtanut jotkut wiccalaiset luonnonsuojeluun ja ekoaktivismiin, erityisesti Starhawkin edustama ekologisuuden, feminismin ja spiritualismin yhteensulautunut suuntaus on aktiivinen tällä saralla. Wiccalaiset kokevat luonnon olevan jotakin suojelemisen ja kunnioittamisen arvoista, joka heijastuu heidän teoissaan luonnon hyväksi. Aineistoni perusteella siis luontoa voidaan pitää wiccalaisille jonkinlaisena itseisarvona, jolla on paljon merkitystä heidän uskonnossaan ja henkilökohtaisissa elämissäään. He näkevät luonnon olevan myös kaiken toiminnan alkupiste, ja wiccalainen elämä aina huomioi luonnon positiivisella tavalla.

Tutkielman aihe on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yksinäisyyskokemukset ja selviytyminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Aineistona tutkimuksessa olivat 7 teemahaastattelua, joissa käsiteltiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulumista, yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksia sekä suhdetta kirkkoon ja uskontoon. Aineisto analysoitiin soveltaen temaattisella analyysilla. Analyysi alkoi aineistoon tutustumisella, jonka jälkeen järjestelin aineistosta osat, jotka käsittelevät yksinäisyyttä. Analyysin avulla tuli esille haastateltavien toimijuus sekä kirkko yksinäisyyden lisääjänä ja vähentäjänä. Myöskin vähemmistöstressi nousi analyysissä haastatteluista esiin. Kirkko näyttäisi vähentävän yksinäisyyttä monella tavalla. Kirkko vastakohtaisesti myös vaikuttaa lisäävän yksinäisyyttä. Yksinäisyyden kokemukset näyttävät syntyvän rajatusta toimijuudesta, jotka on jaettu kolmeen erilaiseen ryhmään. Ensimmäisessä toimijuudesta neuvotellaan. Haastateltavat toimivat tietyissä puitteissa, mutta joutuvat esimerkiksi piilottamaan seksuaalisuutensa. Toisessa toimijuutta uhataan ja toimijuutta myös riistetään. Haastateltavat kärsivät sosiaalisesta ulossulkemisesta. Kolmannessa kategoriassa on toimijuuden säilyttäminen ratkaisuja tekemällä. Ratkaisujen teosta seuraa vapaa toimijuus. Tähän liittyy seuraukset erilaisista yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksista. Seurauksina ovat mm. aggressiivinen käytös ja poislähteminen. Haastateltavat ratkaisevat toimijuutta uhkaavat tilanteet eri tavoin. Johtopäätöksissä esitetään, että uskonto ja kirkko rajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia henkilöitä, aiheuttaen sitä kautta yksinäisyyttä. He eivät pysty olemaan seurakunnan toiminnassa mukana avoimesti, vaan he joutuvat suojaamaan itseään mahdollisilta negatiivisilta seurauksilta. Myöskin ristiriita kirkon virallisessa suhtautumisessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja esille tulleissa kokemuksissa on iso. Uskonto näyttää tukevan ajatusvääristymiä, mikä saattaa lisätä yksinäisyyden syvyyttä. Tutkimusta on mahdollista hyödyntää kirkon työssä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kanssa, mitkä ovat erityisiä paikkoja, joihin olisi kirkon toimijoiden syytä kiinnittää huomiota. Tutkimus auttaa pohdinnoissa suhtautumisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.

Tutkimuskysymykseni oli, millaisia kokemuksia lukion ja perusopetuksen yläluokan evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajilla on draaman käytöstä opetustyössään. Rajasin draaman tarkoittamaan kokemuksellista oppimista, kokemukseen perustuvia työtapoja ja roolityöskentelyä. Tutkimusaineistoni koostui kahdeksasta haastattelusta, joista tein kuusi lukion ja kaksi perusasteen yläluokkien opettajille. Suoritin haastattelut koronapandemiasta johtuen Zoomin välityksellä keväällä 2021. Tässä haastattelututkimuksessa metodina toimi aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Pidän aineistoani erittäin laadukkaana. Haastatelluilla opettajilla oli usealla takanaan yli 25 vuoden kokemus uskonnon aineenopettajana ja he olivat työhönsä syvästi paneutuneita, innostavia, itseään kehittäviä ja palkittuja opettajia. Aineistoni toi esille, että heillä oli paljon kokemusta draamallisesta toiminnasta. Erilaisia harjoitteita oli hyödynnetty minuutin mittaisista hetkistä koko kurssin kestävään ja koko kouluyhteisön osallistavaan kokonaisuuteen. Draamallisen työtavan käyttäminen oppitunneilla paljastui ajoittain haastavaksi, mutta oikeissa olosuhteissa toteutettuna erittäin palkitsevaksi keinoksi opettaa, opiskella ja oppia. Koulussa tapahtuva kiusaaminen tai oppilaiden välille syntyneet jännitteet vähensivät draamallista toimintaa oppitunneilla. Eniten draamallista toimintaa vastustivat oppilasmateriaalin ääripäät: suorituskeskeiset ja ahkerat oppilaat kokivat sen ajan hukkaamisena ja toisessa ääripäässä opiskelijat vastustivat niin opettajaa kuin opetettavaa ainettakin. Draamallisten toimintatapojen käyttäminen molempien ääripäiden kanssa oli kuitenkin perusteltua. Draama toi oppitunneille vaihtelua, vuorovaikutusta, iloa, hauskuutta, heittäytymistä ja loi positiivista, opiskelua tehostavaa ilmapiiriä. Kokemuksellisuuteen perustuva opettaminen jätti voimakkaan muistijäljen oppilaisiin ja toimi siksi erittäin tehokkaana tapana oppia. Aineistoni paljasti, että ylioppilaskirjoitusten kasvanut vaikutus jatkokoulutuspaikan saamiseksi oli tuonut lukioon stressaantuneen ilmapiirin jo ensimmäisestä vuodesta alkaen. Lukiosta on tulossa digitaalisten tehtävien tekemiskeskus, josta puuttuvat yhteisöllisyys ja vuorovaikutus. Tällainen kehitys on hälyttävää ja yksi keino ehkäistä pelkkää lyhytnäköistä suorituskeskeisyyttä on lisätä draamallisia menetelmiä opetukseen.

: Tässä tutkimuksessa tutkitaan seurakuntien organisaatioviestinnän ja yhteisöviestinnän merkitystä, käytäntöjä ja ilmenemistapoja tiedotustyön muutoksen, ja siihen saumattomasti liittyvän yhteisöviestintää harjoittavan työntekijän näkökulmasta. Tarkoituksena oli historiallisen dokumentoinnin kautta saada yleiskuva seurakunnallisen viestinnän kehityksen painopisteistä ja tiedotuskentän muutoksista. Viestinnän kehitys ei tarkoita tässä tutkimuksessa viestinnän kohteen tai sisällön muutosta, vaan sitä muutosta, miten viestintätyö on muuttunut työntekijän, työympäristön ja työkalujen kautta. Tämä tarkoittaa teknisen kehityksen, viestinnän kehitykseen liittyvien hankkeiden, organisaatiomuutosten ja työn sisällön muutosta. Tiedotustyön ohella seurakuntalehti on ollut tiedotuksen kulmakivi, ja lehtiartikkelit sekä vuorovaikutus seurakuntalaisten kanssa on mielenkiintoista. Tuhansien artikkelien aineiston suuruuden takia journalismia ja sen sisällön muutosta ei voi kuitenkaan tutkia yhtä mielekkään analyyttisesti tässä yhteydessä kuin tiedotustyötä. Tarkoitushakuinen arkistoanalyysi ja työntekijöiden haastattelut laatimillani kysymyksillä johdattavat aiheen historialliseen käsittelyyn ja johtopäätösten tekemiseen viestinnän kehityslinjoista. Tutkimuksen tuloksena on tarkoitus saada kokonaiskuva seurakunnallisen yhteisöviestinnän kehityksestä, siihen vaikuttavista tekijöistä ja mediakentän ratkaisevista muutoksista, jotka ovat vaikuttaneet kokonaisvaltaisesti viestintätyöhön. Seurakunnallinen tiedotustyö kehittyi pitkälti tiedotus- ja viestintäalan kehityksen mukana ja seuraillen postmoderniksi muuttuvan yhteiskunnan muutoksen mahdollistamia uusia tapoja tavoittaa ihmisiä rakennemuutoksen muuttamissa ympäristöissä. Uudet seurakunnat olivat syntyneet moderniin ympäristöön. Sisällöllisesti viestinnän teemat tai aiheet eivät ole käyneet läpi yhtä suurta muutosta, kuin mitä tekninen kehitys on aiheuttanut. Tämä tulee ilmi tietenkin myös kirkon perustehtävän kautta. Tiedotustyön käsite muuttui ajan kuluessa vuorovaikutukseksi, dialogiksi ja lopulta eri viestijöiden yhteistuotannoksi mediavälineiden kehityksen kautta. Audiovisuaalinen ja painotekninen kehitys sekä mainonnan ja journalismin keinojen käyttö sysäsivät tiedotustyön kehitykseen. Digitalisointi lisäsi tiedotuksen visuaalisuutta entisestään. Sittemmin aikaan ja paikkaan sitoutumaton internet teki tiedotuksesta alati saavutettavan ja lisäsi tiedonhakijan mahdollisuuksia hankkia aina tietoa. Reaaliaikainen sosiaalinen media ja vuorovaikutuksessa olevat sosiaaliset henkilöt, yhteisöt ja ilmiöt loivat oman mediamaailman, jossa on yhtä monia tuottajia kuin tiedon vastaanottajia. Visuaalisuuden ja tiedonhankinnan kehityksestä siirryttiin sosiaaliseen vuorovaikutuksen yksilöiden ja yhteisöjen välillä.

Tässä tutkielmassa etsitään vastausta siihen, millaisia merkityksiä evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen osallistuvat lukiolaiset antavat kokemuksilleen katsomusopetuksesta. Tutkimuksen tavoitteena on siis selvittää, miten kyseisten opetusryhmien opiskelijat suhtautuvat katsomusopetukseen. Tutkielman aineistona toimii kahdeksan pääkaupunkiseutulaisessa lukiossa kerättyä teemahaastattelua. Puolet haastatteluista on teetetty evankelisluterilaisen uskonnon opiskelijoille ja puolet elämänkatsomustiedon opiskelijoille. Haastatteluissa on selvitetty lukiolaisten yleisiä kokemuksia ja näkemyksiä katsomusopetuksesta ja sen hyödyllisyydestä sekä tarpeellisuudesta. Lisäksi tutkielmassa on selvitetty, millaiset asiat katsomusopetuksessa ovat lukiolaisten mielestä hyviä ja toimivia ja mitä taas voisi kehittää. Tutkielmassa käsitellään myös lukiolaisten näkemyksiä katsomusopetuksen järjestämisestä. Aineisto on analysoitu laadullisen aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulosten mukaan lukiolaisten suhtautuminen katsomusopetukseen on melko samansuuntaista opetusryhmästä riippumatta. Katsomusopetukseen myös suhtaudutaan kaiken kaikkiaan myönteisesti. Positiivisina puolina pidetään muun muassa monipuolisia aiheita ja monimuotoisia opetusmetodeja. Katsomusaineet koetaan myös hyödyllisiksi ja tärkeiksi oppiaineiksi. Uskonnon opiskelijat toivoivat katsomusopetukselta etenkin kristinuskon vähentämistä opetuksessa. Sen tilalle toivottiin enemmän muiden uskontojen käsittelyä. Elämänkatsomustiedon opiskelijat sen sijaan eivät kokeneet suuria kehitystarpeita omassa oppiaineessaan. Molemmissa ryhmissä ajateltiin, että elämänkatsomustiedon pitäisi olla avoin oppiaine myös uskonnon opiskelijoille. Nykyiseen oman uskonnon opetukseen perustuvaan katsomusopetusmalliin suhtauduttiin molemmissa katsomusopetusryhmissä kriittisesti. Lukiolaisten mukaan tulevaisuudessa tulisi siirtyä täysin yhdistettyyn opetukseen tai osittain yhdistettyyn opetukseen. Myös näihin malleihin saattaa kuitenkin opiskelijoiden mukaan liittyä haasteita, kuten oman uskonnon osaamisen vähentyminen. Katsomusopetus koettiin järjestelymallista riippumatta tarpeelliseksi myös tulevaisuudessa.

The formation and development of religious interpretive tradition can be characterized as transformation through transmission. Later annotations are always built upon earlier accounts and some details are lost whereas others may be altered – in addition, material can also be added. In Jewish interpretive tradition, this can particularly be seen within rabbinic literature, and rabbinic discourse on the creation of woman does not deviate from this fundamental assumption. The biblical passages discussing human creation have been interpreted accordingly, with context-dependent and ever-changing premises, enabling explications conniving asymmetry of genders and potentially affecting the legal status of woman who has often been seen as subordinate to man based on her derivative creation from man’s rib. The present study was designed to examine the diachronic development of rabbinic interpretations on the creation of woman. The timeframe of the study is from the 5th to the 9th century, concentrating on the era of most voluminous rabbinic activity. The theoretical framework of the study can be best described as feminist critical discourse analysis as the focus of the analyses is on gender-sensitive reading of the rabbinic texts, specifically addressing the accumulation of misogynous elements along the trajectory. The texts are analyzed paying attention to the all-encompassing patriarchal ethos, taking into account both contentual and linguistic features. Based on the material analyzed in the study, the evolution of rabbinic discourse concerning the creation of woman took place in three consecutive discursive stages. The writings of the first one of them (5th century) comprises Genesis Rabba and Leviticus Rabba, well-known pieces of early exegesis to the Hebrew Bible, establishing the corpus of rabbinic traditions as the basis of rabbinic interpretations on the creation of woman. In spite of the rabbis’ efforts to harmonize the two different biblical creation narratives, the creation of genders is understood as two consecutive events. Dubious characteristics and indigenous feebleness of women are, among others, related to the creation of Eve. Further-more, man has to subjugate his wife and confine her indoors, as her role is mainly domestic and ornamental.  The next discursive stage of rabbinic writings (6th century) was examined through an ample set of traditions collected into the gigantic compilation of Babylonian Talmud, reinforcing the previous traditions. Linguistic features of the biblical account on Eve’s creation – perhaps from a face or a tail of Adam – are used to explain her basic shape, ideal for bearing a child. Eve is needed to serve as a handmaid, but women are also acknowledged for their entertaining potential. Owning a wife is parallelized with possessing land. The third discursive stage, examined through four different kinds of rabbinic writings – Targum Pseudo-Jonathan, Avot de-Rabbi Nathan, Pirkei de-Rabbi Eliezer, and Alphabet of Ben Sira – compiled during the 7th–9th centuries, is characterized as expanding the earlier interpretive tradition. According to these augmentations, Eve was made out of Adam’s thirteenth rib and flesh from his heart. The creation narrative is used to attest sexual exploitation of women, interpreted as bad-tempered and fast-aging, among other frailties. Adam, however, had two wives – and his first wife, Lilith, offers a distinctive solution to the classical exegetic problem caused by the two different biblical accounts on human creation. Furthermore, her story teaches women that demanding equality can have serious consequences as she, herself, became a devil who loses a hundred of her own children on a daily basis.

Tutkielma käsittelee opin Kirkon välttämättömyydestä pelastukselle kehitystä Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen (1962–1965) asiakirjoissa. Opin kehitystä tarkastellaan verraten kirkolliskokouksen aiheesta lausumia seikkoja sellaisiin aiempiin katolisen kirkon oppilausumiin, joita voidaan pitää kirkon virallisena opin julistuksena. Keskeinen tutkimuskysymys on, voidaanko äkkiseltään tarkasteltuna suurehkolta vaikuttava muutos katolisen kirkon suhtautumisessa oman näkyvän rakenteensa ulkopuolisiin pelastusväyliin nähdä loogisena opinkehityksenä 200-luvulta lähtien esiintyvälle kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta -oppilausumalle. Toisin sanoen kysymyksenä on, voidaanko tästä silminnähden huomattavasta muutoksesta huolimatta johdonmukaisesti väittää, että opin ydin on pysynyt samana eikä sanan varsinaisessa mielessä muuttunut? Tutkielman aineisto koostuu Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen konstituutiosta Lumen Gentium, dekreeteistä Ad Gentes ja Unitatis Redintegratio sekä julistuksesta Nostra Aetate, jotka jokainen omasta kulmastaan ottavat kantaa Kirkon ulkopuoliseen pelastukseen. Menetelmänä on poimia jokaisesta dokumentista vain aiheeseen liittyvät kohdat ja jäsennellä ne loogiseksi kokonaisuudeksi, jotta muodostuisi käsitys siitä, mitä kirkolliskokous aiheesta sanoi. Tätä verrataan aiempaan katoliseen opetukseen, ja lopuksi pohditaan kirjallisuuteen tukeutuen, onko Vatikaani II mahdollista yhteensovittaa sen kanssa tutkimuskysymyksen tarkoittamalla tavalla. Tutkimustuloksena ilmenee, että on vaikeaa uskottavasti selittää jotain niin valtaisaa pelastusopillista siirtymää kuin Vatikaani II:ssa Kirkon ulkopuolisen pelastuksen suhteen tapahtui, pelkäksi opin kehitykseksi vailla opin ytimen muutosta. Huolimatta Kirkon sinänsä merkittävän monipuolisesta opetuksesta jo ennen Vatikaanin II kirkolliskokousta sekä erinäisistä historiallis-kulttuurisista tekijöistä, jotka auttavat ymmärtämään kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta -oppilausuman jyrkkyyttä, sen konkreettista sanamuotoa on hankala selittää pois. Tutkielma päätyy ratkaisuehdotuksenaan esittämään kysymyksen, olisiko mahdollista luoda toimiva katolinen systeemi, jossa Kirkko voisi tunnustaa erehtyneensä historiallisissa oppilausumissaan.