Browsing by department "Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos"

Tutkielmassa tarkastellaan sitä millä tavoin, ja miksi, bysanttilaista arkkitehtuuria kuvaillaan sekä tulkitaan 1700- luvulta 1900-luvun alkuun taidehistorian narratiiveissa. Tavoitteena on selvittää kuinka tulkinnat ja ymmärrys bysanttilaisesta arkkitehtuurista rakentuvat ja muuttuvat kyseisenä ajanjaksona. Tutkimusaineistona käytän eurooppalaisia 1700-1900 -lukujen matkakertomuksia, joita on 12 henkilöltä, sekä Bysanttia koskevaa nykytutkimuksen kirjallisuutta. Matkakertomuksista voi erottaa kuusi suomalaista ja ruotsalaista tekstiä, joiden merkitys korostuu pohjoismaisesta näkökulmasta kirjoitettuna. Käytän lisäksi aineistoja, jotka The Grand Tour merkittävänä matkailumuotona tuottaa 1600-1800 -luvuilla, sillä se osaltaan vaikuttaa ihmisten tapaan valita kohteita ja kokea niitä. Hyödynnän hermeneuttisen kehän prosessia käyttäen vertailevaa metodia, jonka tarkoituksena on saada eri tyyppiset tutkimusaineistot keskustelemaan keskenään, ja siten tuomaan ilmi eri aikakausien vaikutukset bysanttilaisen arkkitehtuurin tulkinnoissa. Tutkimus osoittaa, että 1700-luvun uusklassimi ja 1800-luvun romantiikka, sekä siitä vaikutteita ottava Arts & Crafts -liike, vaikuttavat suuresti aikalaisten tulkintaan arkkitehtuurista. Historiallisista rakennuksista joko etsitään klassisen arkkitehtuurin piirteitä tai niistä tehdään meditoinnin kohteita, eikä siksi synny minkäänlaista historiallista tai arkeologista kiinnostusta: tunteellis-esteettinen kokemus on riittävä. Vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa ilmenevät valmiudet analysoida bysanttilaista arkkitehtuuria omana itsenäisenä tyylinään, jonka seurauksena bysanttilainen arkkitehtuuri saa oman tunnustetun arvon. Matkakertomusten analysointi suhteessa nykytutkimukseen osoittaa, että Bysantin vahva kulttuurinen vaikutus Eurooppaan tunnetaan yleisesti jo 1700-luvulla. Sen sijaan bysanttilaisen arkkitehtuurin omaleimaisuutta ja itsenäisyyttä ei nähdä saati ymmärretä. 1800-luvun kiinnostus liittyy enemmänkin kulttuurisen yhteyden löytämiseen kuin ymmärtämiseen, jonka seurauksena bysanttilaisen arkkitehtuurin alle nimetään rakennuksia, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Bysanttilaisen arkkitehtuurin tulkinta näyttää siten olevan tiiviisti sidoksissa vallitseviin ajatussuuntiin, tiedon määrään ja hegemonioihin läpi 1700- ja 1800-lukujen.

The nature of a burial is always ritualistic. This is often forgotten when dealing with Finnish inhumation burials containing animal bones. Only the animal bones found close to the deceased have traditionally been thought to have a ritualistic purpose. The animal bones found in the filling of the grave, which is still part of the burial, has on the other hand, often been neglected in the previous research. In this Master s thesis I will discuss the function and interpretation of animal bones in graves. The base of this study is six sites, all of different nature, from Finland. Luistari in Eura is from the western coast and is dated to Late Iron Age (and possibly Medieval period), the Medieval hamlet of Finno is situated in Espoo which is situated on the southern coast. Two town burials, Turku and Porvoo, are also included in this study. The graves from Turku are dated to Late Medieval period and Early Renaissance, whereas the cemetery in Porvoo is from the 18th century. Visulahti in Mikkeli is from the Late Iron Age and represents Eastern Finnish burial tradition, the same as Suotniemi from Käkisalmi parish, which is nowadays part of Russia. While parts of the animal bones had already been analysed before, the author also analysed animal bones for the purpose of the present Master´s thesis. The bones were compared to the burial contexts, when possible. Based on the comparisons I have made interpretations which might explain the existence of animal bones in the graves. The interpretations are among others sacrifice, commemoration meals and animal burials. The site could also have been a settlement site prior to the graves, thus the bones in the graves would belong to the settlement phase. When comparing the date of the studied sites, the town burials are later and the animal bones are probably related to previous or contemporary use of the sites as graveyards. On top of this there does not seem to be much difference in burial tradition between Eastern and Western Finland, although at least from the hamlet burials of Finno there are aspects that could be linked to Eastern burials. In making the interpretations I have taken into consideration the aspects of belief during different time periods when they could be accounted as relevant. Also the problems with bone preservation were relevant and challenging for the study. Often only the hardest substance of the skeleton, namely teeth, has been preserved. For this reason the quality of the archaeological documentation was a key issue in this study. In producing quality interpretations of the animal bones in graves, the bones, contexts and their relationship to the surrounding site should be documented with care.

Hermann Hesse was the most prominent German writer in the twentieth century. His writing was influenced by Eastern culture, especially the Chinese Philosophy. In Hesse’s later creation, Chinese Philosophy became one of the main sources for his inspiration, moreover, the canonical Taoist and Confucian texts appeared to be the precious primitive texts for Hesse’s appropriation. His final novel Das Glasperlenspiel, translated into The Glass Bead Game by Richard and Clara Winston, is a representative work that shows a crucial step in Hermann Hesse’s comprehension and presentation of ancient Chinese Philosophy from Taoist and Confucian perspectives. The thesis firstly analyzes Hesse’s encounter with Eastern culture and his digestion of Chinese Philosophy. He attained spiritual enlightenment in the wisdom of ancient Chinese philosophers in the Western context, hence Chinese Philosophy in Hesse’s perspective was not a school of philosophy as a whole, but a precise resource that was full of enlightened philosophical thoughts. Based on Hesse’s personal background, the specific appropriated elements of Chinese Philosophy are grounded in the textual analysis of The Glass Bead Game. Hesse was inspired by the doctrine of “music power” in Lü Buwei’s Spring and Autumn. He borrowed I Ching hexagrams to portray the oracular game played by the protagonist of the novel. The Taoist motifs of spiritual freedom and naturalness was borrowed as the fundamental themes throughout the novel. After examining the borrowings and recreations in Hesse’s novels, an investigation is conducted to discuss the reception of Hermann Hesse in China during 1988-2015. Even though Hesse’s novels were not prevailing among the general public, he was increasingly acknowledged and valued in the academic field in China.

The thesis deals with the use of counterfactuals in historiography from the point of view of causal explanation. It studies the various roles that counterfactual claims and counterfactual reasoning play in causal explanation and causal thinking in historiography. The aim is to defend the use of counterfactual what if -questions and inferences in the context of causal explanation and to create methodological guidelines for that use. The theory that is used in this thesis to explicate the role counterfactuals in causal explanation is the contrastive counterfactual theory of causal explanation. The thesis consists of five discussion chapters. The second chapter introduces the basic concepts of the thesis and analyzes the debate on counterfactuals that has churned among historians within the past decades. The arguments of the opponents of counterfactual reasoning are divided into four categories: metaphysical arguments, semantic arguments, epistemological arguments and arguments based on historians disciplinary identity. The analysis of the arguments of the defenders of counterfactuals shows that there is a missing link in their main argument according to which the use of counterfactuals in historiography is justified because counterfactuals and causal reasoning are inherently linked together. The argument needs to be filled with a theory of causal explanation the contrastive counterfactual theory that explicitly shows how causal claims are related to counterfactual claims and helps to solve various methodological problems related to the use of counterfactuals in historiography. In the third chapter the history and basic ideas most notably the ideas of contrastive explanandum and ideal intervention of the contrastive counterfactual theory are jotted down. It is showed how contrastive counterfactual theory deals successfully with the problems that have haunted the other counterfactual theories of causal explanation. Chapters four, five and six are dedicated to applying the contrastive counterfactual theory to the most puzzling questions in philosophy of historiography in order to see how far the ideas of contrastive causal explanatory claims and ideal interventions can go in solving these issues. Chapter four shows how the theory solves e.g. the problems of separating explanatory causes from background factors and the question to what extent historians causal explanations can be said to be objective. The final sections of the chapter compare the contrastive counterfactual theory both to the non-causalist view of explaining human action and to the covering-law model on scientific explanation. Based on the comparisons it is concluded that the contrastive counterfactual theory can be considered to be the most fruitful theory to approach the problems of historiographical explanation. Chapter five deals with the epistemology and methodology of causal and counterfactual inferences in historiography. The method of process tracing is introduced as a way to make use of evidence to support causal and counterfactual claims. Historians evidence consists of traces of the past, as well as, of general theoretical ideas on the mechanisms that guide human behavior, society and culture. It is argued that it is sometimes extremely difficult or even impossible to assess the truth of some counterfactual claims due to the lack of evidence that historians often face. The idea of ideal intervention and its conditions are introduced to solve some of the major conceptual and methodological problems of causal and counterfactual reasoning in historiography, e.g. the problem how to choose sensible counterfactual antecedents. It is shown that complexity and non-modularity of the systems studied is the other major source of difficulty for historians causal and counterfactual inferences, in addition to the problems caused by the lack of evidence. In the end of the chapter, the difference between historians counterfactual could-inferences and would-inferences is explicated, and it is argued why would-inferences are central to causal explanation, whereas could-inferences serve the goals of tracking moral responsibility and prevention. Chapter six discusses the uses of counterfactuals in historians causal reasoning. It is suggested that historians engage in four types of reasoning when they weigh causes in order to determine their causal significance or importance. It is also shown how the ideas of the contrastive counterfactual theory can be applied in all these cases. First of all, historians seek to select causes by separating them from the causal background. Secondly, historians can weigh causes with the help of using various contrastive explanatory questions. Thirdly, they try to assess the necessity and contingency of a result, and fourthly, they are interested in defining the sensitivity of causal relations. The final section of the thesis presents how counterfactual reasoning works in the construction of historiographical narratives. The final closing chapter seeks to give a balanced answer to the arguments of the critics who question the use of counterfactuals in historiography, and to provide a toolkit for counterfactual explanatory reasoning in historiography based on the findings of the previous chapters. In addition, the results are assessed from the point of view of the contrastive counterfactual theory in order to evaluate whether the theory needs further developing. Most of the topics discussed in the thesis are illustrated with examples mainly from political history, social history, history of international relations, and economic history. The arguments and conclusions should, however, be applicable to all fields of historiography.

The history of Goa trance spans trough decades, its first cultural factors having been born in 60's USA and then developed in Goa, India through the 70's and 80's. After some of the same factors matured into sub-cultural traits in the western countries, the new attitudes towards the role of youth in society led to increased travelling and some discarding of the traditional sedentary lifestyles. Goa trance would develop to be the music, the identifier and the culture of full-moon parties and other celebratory meetings of a new group of travelling, globally mobile youth interested in exploratory self-development, self-actualization, mysticism and alternative lifestyles and spirituality. Goa trance came to Finland through movement of these people, by an international group of travellers following a Finnish national Ior Bock from Goa to Finland. Goa trance parties in Sipoo at his summer residence started in 1987 and went on until 1998. From 1988 onwards, a similar process would also start in other countries around the world. By 1992 new groups also going to Goa or similar destinations elsewhere already present would also start organizing Goa trance parties in Finland. First finnish experiments in Goa trance music production were conducted the same year. A historical study incorporating music analysis as the bridge between the cultural and the ethnographical is conducted in this research. It's hypothesis is that a system can be found in Goa trance music and that it reflects and represents the cultural values found by ethnographic methods. It also suggests that this system can then be used to track how Finnish Goa trance music-production and culture reflected the different facets of original and international Goa trance culture and how this transfer and synthesis took place. The study is largely material-based, relying on extensive interviews of important people in the 1990's Goa trance scene of Finland, recording artifacts on DAT-tape and c-cassette, and published musical works from the same time-period. Secondary sources include other, mainly ethnographic writings and articles on the topic and several documentary films. The socio-cultural and anthropologic studies of electronic dance-music cultures by Fikentscher, Thornton, Taylor, St. John, Saldanha, and D'Andrea are the precursors and the academic framework within which this study operates in. In addition to new ethnomusicology, the several fields of scientific methodologies applied to the material favor the cognitive, incorporating the ethnomusicology of John Blacking as well as psychoacoustics and cognitive models of musical experience. General cultural semiotics are likewise applied to support the models of behavior developed. A major part of the study is formed by music analysis. The analysis aims to find a system of characteristics that are common or unique, elements of style and then to apply these in the context of the cultural analysis. All the claims are supported by examples in notation transcribed from the materials. The methods of score-analysis include common ethnomusicological and western methodologies supplemented with modern metric theory from Hasty as adapted to analysis of electronic dance-music by Butler and several methodologies connected to it. The study also develops these methods further to form a suitable set of derived methodologies to better deconstruct the particular musical material at hand. Through the music analysis backed by ethnography, it can be seen that the music of Goa trance is a unique development of western electronic dance-music steered strongly into an oriental and mystic direction, simultaneously preserving much of the early hypnotic qualities of early rave-, acid- and techno music. It is highly functional and tied to facilitating a psychedelic experience in the trance-dance party. The early development of Goa trance music parallels that of rave-music and is interconnected, but also separate to a degree. The most prominent difference is that the music was tied to a copying and trading culture instead of depending on record labels for distribution. Finnish Goa trance music production delivered finished works to the DAT-tape trading circuit by 1995, and released works on CD and vinyl in 1996. The first releases were: 10 Years Loop EP by O*Men, Flippin' Bixies - Sörkkä Sonic and Apollo 3D by GAD. The sound of Flippin' Bixies was a more localized version of Goa trance, much more experimental and also ended up being more influential to the global soundscape that evolved from Goa trance: Psychedelic trance. Music analysis shows that a unique Finnish sound was present already in many of the early works of all these artists, and that it bears a kindredness to the kind of music that was also developing in Australia and Japan. International connections between the local music scenes and high international mobility of their agents led to very rapid exchange of music between the scenes and further development from 1997 onwards was bi-directional with new Finnish Goa-/psychedelic trance bands Texas Faggott and Kolmiokulmiosilmiö on the leading edge of it.

Tutkimus käsittelee muinaisen egyptiläisen työläiskylän (asumiskäytössä noin 1504–1099 eKr.) seinärakenteita. Tutkimuksessa kartoitetaan ja analysoidaan Deir el -Medinan seinien rakennusmateriaalien ja rakenteiden käyttöä kylän eri alueilla sekä etsitään syitä mahdollisiin eroihin ja pohditaan tehtyjen ratkaisujen merkitystä muinaisessa rakentamistoiminnassa. Näkökulmana on seinärakenteiden tutkiminen poikkitieteellisyyttä hyväksi käyttäen (arkeologia aputieteineen, insinööritiede, rakentamisen tuotantotekniikka). Tutkimuksen päämateriaalina on Deir el -Medinan seinistä tekemäni tietokanta mittoineen ja valokuvineen. Tietokannan kautta analysoidaan seinämateriaalien käyttöä kylän alueilla. Ensin vuoden 1939 aluejaolla ja toiseksi tekemälläni ala-aluejaolla. Seuraavaksi kylän seinärakenteet jaetaan viiteen ryhmään: asuntojen väliset seinät, väliseinät, tien vastaiset ulkoseinät, käytävän vastaiset ulkoseinät ja muuri. Kolmanneksi seinistä muodostetaan seinätyyppejä niiden paksuuden ja materiaalin perusteella. Näitä kaikkia tietoja käytetään analyysien perusteena. Tietokannan ja kaivausraporttien lisäksi muinaisen Egyptin rakennuskulttuuria ja asuntorakentamista materiaaleineen käydään yleisesti läpi sekä alkuperäislähteitä (maalaukset, tekstit, mallitalot) että aiheesta kirjoitettua kirjallisuutta hyödyntämällä. Joitakin tilastotieteellisiä testejä tehdään osoittamaan graafisten kuvaajien kelpoisuutta tuloksien arvioinnissa. Rakennustekninen tarkastelu tehdään yleisellä tasolla kirjoittajan rakennetekniikan ja työmaatekniikan osaamista hyväksi käyttäen. Tutkimuksen tulokset tuottavat uutta tietoa ja osoittavat, että Deir el-Medinan eri alueiden ja ala-alueiden seinien rakennusmateriaalien käytössä on eroja. Korostetusti esille nousee kylän läntinen keskialue, mutta myös eteläisen ja pohjoisen osan eroja havaitaan. Tutkimuksesta käy myös ilmi se, että Deir el -Medinan seinärakenteiden käytössä on järjestelmällisyyttä ja lisätutkimusta on syytä tehdä. Tietokanta sisältää paljon yksityiskohtaista tietoa ja kuvamateriaalia Deir el -Medinan seinistä ja tulee olemaan pohjamateriaalina tarkemmille tutkimuksille.

Denna studie behandlar kvinnans juridiska handlingsutrymme under Magnus Erikssons lagar 1350-1442. Det har länge antagits att den gifta kvinnan under medeltiden var omyndig, eftersom hon enligt lagen skulle ha en målsman (på fornsvenska malsman). Senare tids forskning har dock börjat påpeka att kvinnan inte var omyndig i dagens bemärkelse, men inte desto djupare utvecklat frågan om hennes rättigheter. Genom att jämföra lagtexterna med praxis har jag undersökt hur lagutrymmet som stadgade att en make skulle vara sin hustrus malsman påverkade kvinnans rättigheter. Under den undersökta tidsperioden tycks malsmanskapet inte i någon större utsträckning ha juridiskt begränsat kvinnan, men praxis visar att tradition och praktikaliteter bjöd att maken i allmänhet representerade sin hustru i juridiska göromål. Studien visar att representation inte nödvändigtvis indikerade myndighet, och att det faktum att hustrun representerades av sin make inte medförde omyndighet. Männens konstanta kontakt med den juridiska världen och kvinnornas synnerligen begränsade dito kom ändå på sikt att minska hennes juridiska medvetenhet, och därmed hennes möjlighet att påverka. Den viktigaste slutsatsen är likväl denna begränsning inte var lagstadgad. I studien tar jag också ställning till olika genusteoretiska förklaringsmodeller, nämligen enkönsmodellen och teorin om skilda sfärer. Enligt enkönsmodellen, som utvecklades av Laqueur i början av 1990-talet, sågs inte kvinnan och mannen som två olika kön, utan som olika grader av en man. Kvinnan skulle enligt det vara en mindre utvecklad variant av mannen. Resultaten i studien tyder dock snarare på att kvinnor och män sågs som två olika kön, men att de verkade inom olika sfärer. Den avgörande faktorn var förmågan att föda barn, där de som födde barn tillhörde en privat sfär, med hemmet i centrum, och de som inte födde barn tillhörde en offentlig sfär, där juridik, politik och ekonomi ingick. Därför argumenterar jag för att män förväntades sköta de juridiska göromålen även för sin hustru, eftersom det tillhörde hans sfär. Hustrun hade dock möjligheten, både enligt lagen och enligt praxis, att själv sköta exempelvis försäljningar och upprätta testamenten, och begränsades snarare av sitt kön än av genusstrukturer. Studien lyfter också fram problematiken med det diversifierade svenska medeltida samhället, och ifrågasätter traditionen med en indelning i endast två genus, en manlighet och en kvinnlighet. Resultaten tyder på att det var stora lokala skillnader beträffande en hustrus begränsningar och möjligheter, och att lagarna mer fungerade som riktlinjer än som faktiska regler. På grund av källmaterialets beskaffenhet går det inte att avgöra på vilket sätt social status spelade in, även om det är rimligt att anta att det fanns betydande skillnader mellan rikets övre och lägre skikt. Däremot finns det inget som indikerar att hustruns malsman skulle ha varit liktydig med det nutida målsman någonstans i riket, eller i någon samhällsgrupp.

I min pro gradu-avhandling behandlas den samtida skolarkitekturens och dess förhållande till aktuella pedagogiska värderingar genom en fallstudie av arkitekturen och rumsstrukturen i Bastvikens skola (Saunalahden koulu). Skolan i Bastviken som stod färdig hösten 2012 har planerats av Verstas arkitektbyrå och har lyfts fram som en exemplarisk skolbyggnad. Förnyandet av pedagogiken och de nationella grunderna för läroplanen samt uppkomsten av nya typer av planlösningar i nybyggda skolbyggnader utgör bakgrunden för avhandlingen. Inom dagens skolarkitekturdiskurs talar man allmänt om öppna och integrerade rumslösningar, vilket även karaktäriserar skolan i Bastviken och gör den till ett ändamålsenligt forskningsobjekt. I avhandlingen utreds om skolbyggnadens arkitektoniska utformning kan ses som ett utryck för dagens pedagogiska tankegångar gällande utbildning och inlärning och hur detta tar sig i uttryck i rumsstrukturen. I analysen av skolan i Bastviken undersöks om de nya skolbyggnadernas rumskonfiguration kan antas reproducera, förstärka och stöda en viss typs socialstruktur och verksamhetskultur i skolorna. Alternativa och nya undervisningsutrymmen som aulor och hemområden utanför klassrumet analyseras i avhandlingen. Utgångspunkten för avhandling är att den byggda miljön och arkitekturen som omger kan ses som både en formare och skapare av olika kulturella och sociala betydelser och strukturer. I de nybyggda skolorna föredras ofta transparenta arkitektoniska lösningar, vilket bidrar till en utökad genomsynlighet både in i skolbyggnaden och i skolinteriören. I avhandlingen behandlas den transparenta arkitekturens betydelser inom den samtida arkitekturen samt dess bakgrund som en del av den moderna arkitekturens diskurs. I avhandlingens analys av skolbyggnaden diskuteras den transparenta arkitekturen i förbindelse med skolinstitutionens profil och hur transparensen inverkar på de makt- och kontrollstrukturer som uppstår i skolan. Avhandlingens analys stöder sig på tvärvetenskaplig litteratur från den konstvetenskapliga, den beteendevetenskapliga och den sociologiska disciplinen. Tidigare forskning inom det nordiska forskningsfältet som berör skolarkitekturens betydelser och förhållande till pedagogik utgör det huvudsakliga referensmaterialet för analysen av rumsstrukturen i Bastvikens skola. Analysens material och källor består av skolbyggnadens tävlingsprogram och planritningar, grunderna för läroplanen för den grundläggande utbildningen 2004 och 2014, Bastvikens skolas läroplan från 2016, egna observationer av skolutrymmet och dess tillämpning samt intervjuer med skolans ledning. I analysen av rumsstrukturen i byggnaden har den rumssyntaktiska teorin av Bill Hillier och Julienne Hanson samt tidigare forskning som studerat skolbyggnader med hjälp av den rumssyntaktiska metoden tillämpats. Analysen av arkitekturen i Bastvikens skola visar att skolans rumskonfiguration kan beskrivas som öppen och väl integrerad. Den integrerade rumsstrukturen med de nya undervisningsutrymmena kan tolkas stöda integrationstänkandet samt en utökad fokus på kommunikation i inlärningsprocessen, vilket idag förespråkas inom pedagogiken. Olika arkitektoniska lösningar i skolbyggnaden bidrar till en utökad rumslig och visuell förbindelse mellan skolans utrymmen. Detta understöder ett teamarbetssätt mellan lärarna och möjliggör en spatialt splittrad undervisning samt ett mer flexibelt utnyttjande av skolans olika utrymmen i undervisningen, något som även omnämns i läroplanen. Utrymmena i Bastvikens skola karaktäriseras av en mjuk funktionalitet, vilket innebär att de är utformade för både rekreation och undervisningsverksamhet. Detta har i avhandlingen tolkats leda till en uppluckring av den tidigare segmenterade skolmiljön. Klassrummet har delvis mist sin ställning som ett slutet rum för inlärning medan korridorer och aulor ej lägre endast kan ses som elevernas mer fria och okontrollerade områden. Den transparenta arkitekturen i Bastvikens skola kan tolkas som ett delvis medvetet retoriskt medel med hjälp av vilket skolinstitutionen önskar förmedla sin nya profil som mer öppen mot samhället. Transparensen i skolinteriören kan ses som ett uttryck för att arkitekturen utgör en del av skolans kontrollsystem. De transparenta lösningarna i Bastvikens skola kan tolkas leda till en avindividualisering av kontrollen som därmed i allt större utsträckning bygger på elevernas och lärarnas självkontroll.

In my master’s thesis (pro gradu) I analyze three novels that are set in the future: The Year of the Flood by Margaret Atwood, The Circle by Dave Eggers, and Super Sad True Love Story by Gary Shteyngart. I suggest that while the novels share a great deal of tropes with such dystopian classics as Aldous Huxley’s Brave New World, Geroge Orwell’s Nineteen Eighty-Four, and Yevgeni Zamyatin’s Мы (trans. We), they also differ from these novels to a significant degree. For this reason, I suggest approaching them as corporatocratic dystopias. In the analysis of generic dystopian characteristics in the novels, I refer to Erica Gottlieb’s (2001) notions of dystopian fiction. Another important literary concept in my study is satire, in the analysis of which I refer to Dustin H. Griffin’s (1994) views on satire as a playful and questioning genre. Central for all dystopias is the notion of a dystopian waning: the implied author of a dystopia exaggerates and ridicules in order to warn a contemporaneous reader against dystopian developments that take place in the reader’s own reality. The elementary difference between the three novels I analyze and Gottlieb’s characterizations concerns the novels’ description of tyranny. Traditionally, dystopias depict the supremacy of a state or a political party. In the novels I investigate in my thesis, the negative developments that take place in society are closely linked to the fact that corporations have gained power at the cost of political rulers, i.e. to the birth of a corporatocracy. I approach the question of power with the help of Antonio Gramsci’s (1975/1992) two dimensions of power: hegemony and dominance. I argue that unlike earlier dystopias, in which tyranny manifests itself in coercive deeds of dominance, the kind of corporatocracy the three novels depict functions to a great extent through hegemony, which is based on consent. In the three novels, corporations renew and uphold their power by maintaining excessive consumerism and mediatisation in society. In the analysis of these developments, I turn to Jürgen Habermas’ (1962/1989) views on mediatisation, and to Jean Baudrillard’s (1970/1998 and 1981/1994) and Joseph D. Rumbo’s (2002) conceptions on consumer society. The effects of consumerism penetrate also the private sphere in the novels, and thus questions about the body, sex, gender and sexuality are central to my thesis. Additionally, the novels seem to suggest that corporatocracy threatens reciprocity and togetherness between people, and alienates them from nature and from religion. I approach these themes with the help of Baudrillard’s theorisations on the body in consumer culture and Luce Irigaray’s (1985) discussions on patriarchy and women as commodities. The central outcome of my study is that the characters in the novels do not merely appear as identifiable victims of corporatocracy, or as fearless heroes who challenge the tyranny. Rather, as members of their fictional societies, the characters also contribute to the establishment of corporatocracy. I suggest that the dystopian warning all three novels eventually communicate leads directly to the behaviour, norms and ideologies of the characters, and finally, to human nature. Thus, through their characters, the implied authors of these novels encourage their readers to critically assess also their own roles as members of society.

Vaikka nykyaikaisia, konenäön (computer vision) alalla kehitettyjä fotogrammetrisia menetelmiä käytetään yleisesti rikostieteissä, niiden soveltuvuutta joukkohautakaivausten dokumentointiin ei ole arvioitu. Myöskään menetelmien tai niillä tuotetun aineiston hyväksyttävyyttä todisteena oikeudenkäynnissä ei ole määritetty. Fotogrammetria on kuitenkin monilta osin soveltuvampi menetelmä joukkohautojen dokumentointiin rikoskontekstissa kuin nykyisin käytettävä takymetrimittaus: Fotogrammetria on objektiivinen ja kajoamaton menetelmä, jonka avulla todistusaineiston sijainti ja ulkoinen olemus voidaan dokumentoida perusteellisesti ja tarkasti, vaarantamatta todistusaineiston koskemattomuutta (integrity of evidence). Lisäksi fotogrammetria on hyvin nopea kenttädokumentointimenetelmä, ja nykyisten Structure-from-Motion -tekniikoiden avulla kohteista voidaan luoda visuaalisesti tehokkaita, fotorealistisia kolmiulotteisia malleja miltei tai täysin automaattisesti. Tutkielman tavoitteena on määrittää fotogrammetrian soveltuvuus joukkohautakaivausten dokumentointiin rikoskontekstissa sekä fotogrammetrian ja fotogrammetrisesti tuotetun aineiston hyväksyttävyys todisteena oikeudenkäynnissä. Fotogrammetrian soveltuvuuden määrittämiseksi menetelmää testattiin simulaatiojoukkohautakaivauksella, jossa fotogrammetria ei kuulunut alkuperäiseen dokumentointisuunnitelmaan. Kaivausalueella sijaitsevat maakerrokset ja löydöt valokuvattiin, ja kuvista muodostettiin kolmiulotteiset mallit fotogrammetrisella Structure-from-Motion -tekniikalla. Kenttähavaintoja sekä luotuja pistepilviä ja kolmiulotteisia malleja verrattiin Yhdysvalloissa käytettäviin Daubert- ja Federal Rules of Evidence -standardeihin sekä siihen, miten niitä on sovellettu fotogrammetriaan ja fotogrammetriseen todistusaineistoon. Standardien mukaan oikeudenkäynnissä hyväksyttävän tieteellisen todistusaineiston tulee olla empiirisesti testattavissa, luotettavaa, perustua riittävään aineistoon ja faktoihin, sekä pohjautua luotettaviin tieteellisiin periaatteisiin ja menetelmiin, joita on sovellettu luotettavasti kyseessä olevaan tapaukseen. Tutkielman perusteella fotogrammetria kykenee, tietyin edellytyksin, täyttämään hyväksyttävälle todistusaineistolle asetetut laatuvaatimukset, ja siten soveltuu hyvin joukkohautojen dokumentointiin rikoskontekstissa. Fotogrammetria soveltuu myös saumattomasti joukkohautakaivausprosessiin, mikäli se sisällytetään kaivauksen dokumentointisuunnitelmaan ja valokuvat otetaan samanaikaisesti rikospaikkavalokuvien kanssa. Käytetyn fotogrammetrisen menetelmän ja sillä tuotetun aineiston hyväksyttävyys todisteena voidaan kuitenkin todentaa vasta, kun tuomioistuin on hyväksynyt tuotetun aineiston todisteeksi oikeudenkäynnissä.