Browsing by department "Institutionen för socialvetenskap"

Tässä tutkielmassa selvitettiin, kuinka vangeille luotavissa rangaistusajan suunnitelmissa huomioidaan ikääntyminen ja sen mahdollisesti mukanaan tuomat haasteet vankeusrangaistuksen aikana. Väestön ikääntyminen on maailmanlaajui-nen ilmiö, joka vaikuttaa etenkin Suomessa ja näkyy väistämättä myös vankiloissa. Etenkin Yhdysvalloissa vanhempien vankien määrä jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan. Lisäksi kansainvälisten tutkimusten mukaan vankien terveys on merkit-tävästi huonompi kuin saman ikäisellä normaaliväestöllä. Nämä seikat tukevat ikääntymisen tutkimuksen merkittävyyttä. Myös rangaistusajan suunnitelmia on suomalaisessa tutkimuksessa tarkasteltu toistaiseksi varsin vähän. Tutkielmassa esitelläänkin varsin kattavasti maailmalla tehtyä tutkimusta desistanssista ja ikääntyvistä vangeista, sillä kotimaista ai-neistoa on hyvin vähän saatavilla. Tutkielmassa pohdittiin, kuinka ikääntyvän vangin omaa, uuden ja paremman toimijuuden löytymistä ja sen kautta desis-tanssia koetetaan vankeusaikana edesauttaa. Suomalaisen kriminaalipolitiikan tavoitteena on ennen kaikkea pyrkiä ehkäisemään uusintarikollisuutta. Tähän rikoksista irtautumisen prosessiin eli desistanssiin rikoksista tuomittuja ohja-taan vankeusaikana erilaisilla vankitoiminnoilla ja kuntoutuksella. Useat tutkimukset eri maissa osoittavat, että ikääntymi-nen on yksi merkittävimmistä desistanssin taustavaikuttajista. Tutkielmassa analysoitiin 20 rangaistusajan suunnitelmaa ja niihin liittyvää riski- ja tarvearviota yli 50-vuotiaana ehdot-toman rikostuomion saaneilta, vuonna 2017 vapautuneilta miesvangeilta. Kirjallisuudesta nousseita tarkastelukysymyksiä rangaistusajan suunnitelmia läpikäytäessä olivat ikääntymisen ohella desistanssiin pyrkiminen kuntoutuksen kautta sekä ikääntyvän vangin terveys. Tärkeimpänä tuloksena voidaan todeta, että ikääntymistä ei juurikaan käsitellä rangais-tusajan suunnitelmissa. Sen sijaan uusintarikollisuutta ja desistanssia pyritään vankilaolosuhteissa selkeästi edistämään erilaisilla kuntoutustoimilla kuten päihdekuntoutuksella. Myös sosiaalisten suhteiden ylläpito, koulutusmyönteisyys ja työskentelyyn kannustaminen nousivat merkittäviksi tekijöiksi rangaistusajan suunnitelmissa ja sitä kautta näyttäytyivät tärkeinä kriminaalipoliittisina toimenpiteinä. Jatkossa ikääntyvien vankien rangaistusajan suunnitelmien vieläkin syvälli-sempi tarkastelu tai erilaisten vankiryhmien, kuten nuorten rikoksentekijöiden, rangaistusajan suunnitelmien vertailu toisi hyvää uutta tutkimustietoa.

Pro gradu-tutkielman aiheena on ilo vaikeassa elämäntilanteessa. Aihetta lähestytään kysymällä, millaisesta ilosta köyhyyden kokemuksiin liittyvissä kirjoituksissa kerrotaan ja millaisia kertomisen keinoja kirjoittajat käyttävät jäsentäessään elämäänsä ilon ja myönteisyyden näkökulmasta. Kiinnostuksen kohteena on myös se, mitä ilosta kertomisen keinot kertovat vallitsevista köyhyyteen ja köyhiin liittyvistä kulttuurisista käsityksistä. Ilon määrittelyssä käytetään apuna erityisesti Spinozan ilon filosofiaa, jossa iloa ovat kaikki myönteiset tunteet. Ilon lisäkäsitteenä on resilienssi, jolla viitataan kykyyn selviytyä vaikeista tilanteista. Tutkielman aineistona on Tutkimusarkistosta saadut Työssä ja köyhä! -kirjoituskilpailulla vuonna 2015 kerätyt kirjoitukset, jotka käsittelevät työssäkäyvien köyhien kokemuksia köyhyydestä. Kirjoituksia on lähestytty sisällönanalyyttis-narratiivisella menetelmällä. Ilon ilmenemisen muotoja on tarkasteltu sisällönanalyyttisesti teemoitellen. Narratiivisen menetelmän avulla kirjoituksista on etsitty erilaisia ilosta kertomisen keinoja sekä kulttuurisia käsityksiä, joihin kirjoittajat tukeutuvat kertoessaan ilosta. Köyhyyden kokemuksiin liittyvissä kirjoituksissa iloa ilmaistaan erityisesti arvojen ja asenteiden avulla. Ilo jäsennetään osaksi elämää erilaisten toimijuuksien avulla valintoina, itsensätoteuttamisena, oppimisena, lupumisena ja hyväksymisenä. Aktiiviseen toimijuuteen liittyvässä ilossa aikaperspektiivi on laaja, iloa jäsennetään menneisyyden ja tulevaisuuden kautta. Iloa jäsennettään myös kertomalla pienistä ilon hetkistä vaikeissa tilanteissa, joissa toimijuus on näkymätöntä, eikä tilanteessa nähdä mahdollisuuksia muutokseen. Tällaisessa ilossa aikaperspektiivi supistuu nykyhetkeen. Ilo näyttäytyy kirjoituksissa myös resilienssimäisenä selviytymisenä ja pärjäämisenä. Kulttuurisia köyhyyteen liittyviä käsityksiä kirjoittajat ilmaisevat vertailun ja vastapuheen avulla jäsentäessään tilannettaan ja iloa osaksi elämäänsä. Vertailulla erottautudutaan ei-köyhistä tai liitytään heihin. Vastapuheen avulla tehdään erontekoa köyhyydestä vallitseviin yleisiin käsityksiin, kuten häpeään. Arvokkuus näyttäytyykin ilon mahdollistajana köyhyyden kokemuksiin liittyvissä kirjoituksissa. Köyhyyden kokemuksiin liittyvä ilo näyttäytyy arvoina ja asenteina, joiden omaksuminen vaatii joskus kovaa työtä. Toimijuus on tärkeä ilon mahdollistaja, ja sen monimuotoisuuden huomioiminen olisi tärkeää esimerkiksi sosiaalityössä. Ilon ja toimijuuden huomioiminen osana köyhyyden kokemuksia voi laajentaa käsitystä köyhyydestä ja hyvän elämän kriteereistä, ja vähentää stigmatisointia ja ulkopuolisuutta, joita köyhyyteen usein liittyy.

For decades, fashion brand communications has been relatively one-way and focused on magazine advertising, press releases, direct marketing and well-established collection and runway show cycles. Digitalization has revolutionized brand communication practices and created the demand for omnichannel – fashion brands need to be simultaneously present in an increasing number of channels, platforms and marketplaces, in brick-and-mortars, online and mobile. Omnichannel has quickly become the defining factor and strategy of brand building and management which requires fashion brands cross-industry know-how across communications, marketing, public relations and commerce. Fashion brand communications is all about delivering brand images and desired echos. As brands meet their consumers at numerous touchpoints today, they must be able to convey a consistent message across channels and platforms. The ideal of seamless and well-integrated brand communications is increasingly challenging for brands as the operational environment becomes fragmented and channel-specific characteristics must be understood thoroughly. Interactive and flammable social networks have increased the number of actors and intermediaries, making consumers and fashion influencers part of branding operations.
 The purpose of this study is to examine the latest developments of global fashion industry in the context of brand communications and omnichannel. The study aims to find out how omnichannel affects brand communications, how omnichannel appears to brands, bringing them certain benefits and challenges, and to clarify the extent to which brands can follow the ideal of integration. The research aims to provide a holistic and integrated perspective on fashion brand communications and commerce – sales network, distribution and availability of fashion products can be seen more and more as communicative meaningful choices that fashion brands make when weighting both business objectives and image-related questions. The research method is semi-structured expert interview. The empirical findings are divided into the six themes related to the received results in the light of the research purposes: trends of fashion brand communications, channel structure, omnichannel environment, integration, segment differences and future prospects. Through these themes, this research seeks to answer to the complex, interdisciplinary and abstract phenomenon of the digital era, seeking to identify the most current brand communication needs and pitfalls. As findings, fashion brands are expected to master multiple channels, identify channel specific characteristics and produce quantitatively more content. Innovativeness and creativity in terms of communications and storytelling have become vital communication necessities. As a meaningful side effect, fashion brands have increased the amount and pace of products and collections, alongside other promotional actions, in order to inexhaustibly have something new to communicate about. The role of social media, brand's own media, events, fashion influencers and consumer experiences emphasize in results, although there exists differences between the segments. Creativity and commercial pressure are strongly in dialogue in all brand-related decisions. Maintaining the brand image and communicative standards have become increasingly challenging and brands have become significantly more vulnerable. As the amount of distribution networks, retailers and platforms rises, brands are finding it increasingly difficult to deliver seamless communications and brand experiences. While integration still appears to be a strong communication ideal, in the light of the final results, uniqueness and innovative brand communications mindset seem to become even more important.

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen ongelma ja ihmisoikeusloukkaus, joka on vakavassa ristiriidassa suhteessa Suomen maineeseen sukupuolten tasa-arvon edistäjän ja puolestapuhujan mallimaana. Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Suomen toimia ja toimimattomuutta naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka Suomi on täytäntöönpannut vuonna 2015 voimaanastunutta Istanbulin sopimusta eli Euroopan neuvoston yleissopimusta naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Kuinka Suomi on toteuttanut Istanbulin sopimuksen sopimusmääräistä täytäntöönpanoa? sekä 2) Missä on onnistuttu ja mitä puutteita sopimuksen noudattamisessa on? Tutkimuksen lähtökohta on Istanbulin sopimus ja sen implementointi sekä laajemmin ihmisoikeussopimukset ja ihmisoikeustyö. Teoreettinen viitekehys nojautuu sukupuolistuneen väkivallan ilmiöön ja sen käsitteistöön, kuten sukupuolistuneen väkivallan eri ilmentymiin ja juurisyihin. Tutkielman aineisto koostuu Istanbulin sopimuksen arviointiryhmän GREVIOn arviointiraportista Suomelle sekä muista, ihmisoikeustyötä tekevien kansalasijärjestöjen raporteista ja lausunnoista, joita täydentävät GREVIOn raporttia. Tutkimus on kvalitatiivinen ja se on toteutettu abduktiivisen päättelyn keinoin. Tutkimusmenetelmänä on implementaatiotutkimuksen top-down -suuntaus, jonka tavoitteena on tuottaa ymmärrystä ja selittää, miten ja miksi jokin politiikan toimeenpano onnistuu tai epäonnistuu. Tutkimuksessa käydään läpi asiantuntijaryhmän GREVIOn ja kansalaisjärjestöjen antamia suosituksia ja kommentteja Suomelle sopimuksen toimeenpanosta; toisin sanoen tutkimuksessa tarkastellaan, miten Istanbulin sopimus on tai ei ole pantu täytäntöön kansallisella tasolla. Aineistosta nousi esiin seuraavia tutkimustuloksia: 1) Suomella on pitkä historia tasa-arvotyön saralla ja sopimuksen täytäntöönpano on ollut onnistunutta muun muassa väkivaltaa kohdanneiden naisten palvelujen ja avunsaannin lisäämisen kautta. Toisaalta toimeenpanossa on myös vakavia puutteita, kuten väkivallan ja sen uhan tunnistamisessa ja tunnustamisessa sekä maahanmuuttajanaisten tiedottamisesta heidän oikeuksistaan. Niin ikään rikoslainsäädännössä on puutteita koskien muun muassa lieviä tai epäselviä rikosnimikkeitä sekä lieviä rangaistuksia. Myös viranomaistyöskentelyn parantamiseen Suomi saa paljon suosituksia. Tutkimustuloksista muodostui seuraavat johtopäätökset: 1) monista puutteistaan huolimatta tasa-arvotyöllä on ollut historiassa ja on edelleen vahva pohja Suomessa, ja Suomi on joiltakin osin osoittanut sitoutuneisuutta ja motivoituneisuutta Istanbulin sopimukseen ja sen täytäntöönpanoon. 2) Toisaalta vaikuttaisi, että Suomi on neljän ensimmäisen sopimusvuoden aikana keskittynyt sopimuksen täytäntöönpanossa muutoksiin, joita on selkeä ja helppo tehdä, mutta suuremmat, rakenteissa asti vaikuttavat muutokset ovat vielä tekemättä. 3) Kolmantena johtopäätöksenä Suomen epäonnistumiset Istanbulin sopimuksen noudattamisessa osoittavat poliittisen tahtotilan puutetta, mutta myös laajan osaamisen ja ymmärryksen puutetta, mitä tulee naisiin kohdistuvan väkivallan tunnistamisena ja tunnustamisena tuomittavana ihmisoikeusloukkauksena.

Tutkielma käsittelee visuaalisia itsen esityksiä sosiaalisessa mediassa. Tutkielman keskeisiä teoreettisia lähtökohtia ovat Erving Goffmanin itsen esittäminen sekä Michel Foucault'n vallan teoria ja Judith Butlerin teoria sukupuolen performatiivisuudesta, sekä bell hooksin vastakatseen käsite. Tutkielman tavoitteena on ymmärtää feminiinisten visuaalisten itsen esitysten käyttöä sukupuolitetuissa sosiaalisen median kuvastoissa. Tutkielman tutkimuskysymyksinä ovat minkälaisia merkityksiä sukupuolille, seksuaalisuuksille ja näiden esittämiseen liittyville normeille sosiaalisessa mediassa annetaan, minkälaisia kuvallisia strategioita käyttäjät soveltavat reagoidessaan sosiaalisen median kuvastoihin omilla kuvillaan, ja miten sukupuolta tuotetaan Facebook-kuvissa. Aineisto koostuu yhdeksästä puolistrukturoidusta virikehaastattelusta sekä 24 sosiaalisen median kuvasta. Tutkielmassa käytetään hyväksi Eeva Luhtakallion sovellusta Erving Goffmanin kehysanalyysista. Haastatteluissa tehdään haastateltujen kanssa kehysanalyysi 1-3 haastateltavien omasta Facebook-kuvasta. Lisäksi haastatellut tuovat haastttelutilanteeseen spontaanisti kolme muiden käyttäjien kuvaa. Haastatellut ovat 19–25 -vuotiaita pääkaupunkiseudulla asuvia naisia. Haastattelut analysoidaan lukemalla ne aluksi läpi etsien esiin nousevia teemoja ja kategorisoimalla vastaukset haastatteluissa kysyttyihin teemoihin. Lisäksi kategorisoidaan kaikista haastatteluista haastateltujen oman kuvan kehystykset. Aineiston analyysissa korostuvat naisoletettujen keholliseen itseilmaisuun liittyvät ristiriitaiset normit: toisaalta säädyllisyys, toisaalta yliseksualisoitu feminiininen kehollinen ilmaisu. Haastatellut liittävät ekshibitionistisemmat sosiaalisen median kuvat kaupallisen median luomaan visuaalisuuteen ja yleiseen kulttuuriseen muutokseen, jossa julkisuutta haetaan oman yksityiselämän paljastamisella. Niitä ei haluttu tuomita moraalittomina, sen sijaan kuvavalinnat nähdään yksilöllisinä valintoina, mutta “huonon maun” osoituksina. Käytölle kuitenkin pyritään löytämään myös legitimoivia ja ymmärtäviä näkökulmia. Puheessaan omista kuvistaan haastatellut ottavat etäisyyttä itsen esitysten saamaan kommentointiin sekä ekshibitionistisempiin kuviin. Kehysanalyysi tuo esiin kuviin ja sukupuoleen liittyviä yksityisempiä ja hienovaraisempia merkityksiä. Tutkielma osoittaa, että naisten kehoihin kohdistuu sosiaalista kontrollointia kuvien kommentoinnin muodossa. Naiset joutuvat ennakoimaan tätä kontrollointia kuviensa käytössä sosiaalisessa mediassa, mikä tarkoittaa joskus pienempää näkyvyyttä ja toimintavapautta. Haastatellut valitsevat erilaisia itsen esittämisen strategioita vahvistaakseen kyvykkyyksiään käyttäessään kuviaan itseilmaisuun sosiaalisessa mediassa.

Tämä työ käsittelee uskontoa nykypäivän Taiwanissa. Se pureutuu erityisesti kansanuskonnon tutkimukseen ja erinäisiin teorioihin, joita on hyödynnetty tutkittaessa kansanuskontoa Taiwanissa ja Manner-Kiinassa. Aikaisempia tutkimuksia ja teorioita peilaillaan antropologisen Taipeissa tehdyn kenttätutkimuksen pohjalta. Tutkimuskohteena oli Taipeissa oleva temppeli ja siellä palvottava HLBTQ-ihmisille tarkoitettu jänisjumala. Tutkimus on ainutlaatuinen, sillä kukaan muu ei ole vielä tutkinut jänisjumalaa ympäröivää uskonnollisuutta yhtä paljoa. Tutkimus toteutettiin vuosina 2018-2019, jolloin tutkija asui Taipeissa. Kentällä hyödynnettiin tyypillisiä antropologisia tutkimusmetodeja, kuten osallistuvaa havainnointia ja haastatteluja. Teemahaastatteluita tehtiin yhteensä 11 kappaletta. Työssä kentältä kerättyä aineistoa hyödynnetään monipuolisesti nostattamaan kysymyksiä uskonnosta Taipeissa ja tarkastelemaan jänisjumalaa ympäröivää uskonnollisuutta. Työ porautuu laajemmista uskontoteoreettisista kysymyksistä ihmisten henkilökohtaisiin kokemuksiin uskonnosta. Työssä keskitytään kahteen eri aihepiiriin: ensimmäiseksi tarkastellaan uskonnollisuutta ja uskontoa Taiwanissa yleensä. Historia ja temppelin uskonnollinen tausta kertovat paljon, lokerointi tiettyihin uskointoihin ei ole tarpeeksi hyvä lähestymistapa. Työssä ehdotetaankin, että uskonnollisuus on parhaiten ymmärrettävissä keskityttäessä erilaisiin uskonnon harjoittamisen tapoihin, joita tarkastelemalla on helpompi ymmärtää Taiwanin uskonnollinen monimuotoisuus. Toiseksi pohditaan sitä, kuinka ihmiset hakevat apua jumalilta taiwanilaisessa kansanuskossa. Avun pyytämiseen liittyy keskeisesti uskonnon aineelliset puolet, joiden hyödyntäminen on erittäin yleistä Taiwanissa. Tämän pohjalta argumentoidaan, että kaupungistuvassa nykypäiväsessä Taipeissa uskonnossa korostetaan ihmisten ja jumalten välisiä suhteita, jotka luovat pohjan uskonnollisille kokemuksille ja ylläpitävät uskonnollista järjestelmää. Lisäksi työssä ehdotetaan, että vaikka jänisjumala on poikkeuksellinen jumala Taiwanissa ja koko maailmassa, on siihen liittyvä uskonnollisuus pitkälti tyypillistä kansanuskoa, jota on tutkittu jo pitkään antropologisesti.

Jätteet ovat olennainen osa länsimaista elämänmuotoa, sen tuotanto- ja kulutusketjuja sekä sosiaalisten suhteiden ja arkielämän järjestystä. Kulutusyhteiskunnan marginaalissa toimii joukko ihmisiä, jotka vähentävät hiilijalanjälkeään ja hyödyntävät muiden jätteitä dyykkaamalla niitä roskiksista. Tämän pro gradun tutkimuskysymykset ovat: 1) Mitä dyykkaus on arkisena toimintana, ja millaisia merkityksiä dyykkarit itse siihen liittävät? 2) Kuinka dyykkarit haastavat länsimaisen kulutusyhteiskunnan normit ottamalla jätteiksi luokitellut tavarat uudelleen käyttöön? Vaikka jäteyhteiskunnasta ja ruokahävikistä on käyty viime vuosina paljon sekä julkista että yhteiskuntatieteellistä keskustelua, on dyykkausta ilmiönä tutkittu tähän mennessä melko vähän Suomen oloissa. Tämä tutkielman kontribuutio on tarjota aiheesta lisää empiiristä tutkimustietoa. Tutkielman lähestymistapa on etnografinen tapaustutkimus, jota varten on haastateltu yhteensä 11 dyykkausta harrastavaa henkilöä. Tutkimusaineisto koostuu osallistuvasta havainnoinnista ja haastatteluista sekä yhdestä puolistrukturoidusta ryhmähaastattelusta. Aineisto on koodattu ja analysoitu laadullisen sisällönanalyysin menetelmällä. Teoreettinen viitekehys sijoittuu yhteiskuntatieteelliseen jätetutkimukseen sekä aikaisempaan dyykkausta pääasiassa alakulttuurina käsittelevään tutkimukseen. Tämän tutkielman keskeinen johtopäätös on, että dyykkaus on arkielämän tee-se-itse-aktivismia ja alakulttuuria, jossa on keskeistä löytämisen ilo ja yhteisöllisyys. Kulutusyhteiskunnan runsaan ylijäämän hyödyntäminen mahdollistaa vapaaehtoisesti vaatimattoman elämäntavan, jota motivoivat taloudellinen riippumattomuus ja ekologiset arvot. Dyykkaukseen kohdistuu moninaista kontrollia elintarviketurvallisuuden ja jätteiden omistussuhteiden vuoksi. Tutkielmassa osoitetaan, kuinka dyykkarit lajittelemalla, käsittelemällä ja säilömällä roskiksesta lahjana saamansa saaliit kyseenalaistavat länsimaisessa yhteiskunnassa vallitsevan käsityksen siitä, mitkä asiat luokitellaan likaisiksi jätteiksi ja luovat niille uuden arvon käyttökelpoisina ruokina ja esineinä. Muutokset elämäntilanteissa vaikuttavat dyykkaustottumuksiin.

Tutkielman tavoitteena on muodostaa yleiskuva siitä, millä tavoin tiede ja tutkimus näkyvät kahden suomalaisen median jokapäiväisessä uutisvirrassa, ja millaisia keinoja esitetyn tiedon tieteellisyyden ymmärtämiseen lukijoille annetaan. Aineiston kuvaa tieteestä ja tutkimuksesta tarkastellaan suhteessa mediavälitteisesti toimivan demokraattisen yhteiskunnan julkiseen keskusteluun: antavatko julkisuudessa syntyvät puhetavat kansalaisille mahdollisuuksia ymmärtää esitettyjä väitteitä tai tieteellistä tietoa? Yksittäisten väitteiden totuusarvojen sijaan tarkastelun kohteena on tieteen kokonaiskuva ja sen episteeminen erityislaatuisuus. Tiedettä ja tutkimusta lähestytään tutkielmassa laajassa merkityksessä. Perinteisten tiedeuutisten lisäksi tavoitteena on tarkastella kaikkia niitä tapoja, joilla tiede ja tutkimus näkyvät arkisessa uutisvirrassa. Aineistona on kaksi laajalevikkistä ja yleisötutkimuksissa luotettavimmiksi arvioitua uutislähdettä, Ylen verkkouutiset sekä Helsingin Sanomat. Aineisto muodostuu kolmesta, systemaattisella, tasavälisellä otannalla kerätystä keinotekoisesta viikosta aikavälillä 2.1.-11.6.2017. Tutkittuina 21 päivänä uutislähteissä ilmestyi 4390 artikkelia, joista tarkempaan sisällönanalyysiin valittiin tieteen ja tutkimuksen mainitsevat 779 artikkelia. Aineisto luokiteltiin teoriaohjaavasti, eli muuttujat rakennettiin aineiston ja teorian vuoropuhelussa. Lopuksi jutut jaoteltiin luokittelun pohjalta muodostettuihin yläkategorioihin, joiden avulla pystyttiin tarkastelemaan niissä esiintyvien tiede- ja tutkimusmainintojen suhdetta yhteiskuntaan ja tieteelliseen menetelmään. Tutkielman keskeisinä löydöksinä voidaan pitää tiede- ja tutkimusmainintojen läpileikkaavuutta sekä niiden tieteellisen luonteen näkymättömyyttä. Tutkimusaikana ilmestyneistä jutuista 18 % mainitsee tieteen tai tutkimuksen ja ne esiintyvät lähestulkoon jokaisella uutisosastolla painottuen niin sanottuihin koviin uutisiin. Yleisin on juttutyyppi, jossa asiantuntijahaastateltava taustoittaa käsiteltävää aihetta. Tieteenaloista eniten näkyvät yhteiskuntatieteet, jotka mainitaan 26 % jutuista. Tiedemaininnat esitetään lähes poikkeuksetta tavalla, joka kytkee ne lukijan elämään tai laajempaan yhteiskuntaan. Tieteen ja tutkimuksen mainitsevia artikkeleita on Helsingin Sanomissa Yleä useammin, mikä selittyy niiden esiintymisellä muiden aiheiden käsittelyn yhteydessä. Aineiston perusteella tieteellinen tieto ja tutkimustulokset esitetään lukijoille useimmiten irrallisina faktoina, joiden taustalla olevaa menetelmää, teoreettisia taustoja tai toteutustapaa ei avata. Tutkimuksen mainitsevista jutuista hieman yli kolmannes viittaa sellaiseen ”tutkimukseen”, jota lukijan ei ole annettujen tietojen perusteella mahdollista löytää. Tiede näyttäytyy näissä teksteissä eräänlaisena mustana laatikkona, josta saataviin tuloksiin lukijan on uskottava ilman, että hänellä on mahdollisuutta arvioida esitettyjä väitteitä itse. Koska tieteeseen ja tutkimukseen vedotaan nimenomaan julkisen keskustelun foorumeiksi laskettavissa uutislähteissä ja tyypillisesti koti- ja ulkomaanpolitiikan kaltaisissa yhteiskunnallisissa aiheissa, on perusteltua odottaa että lukija saisi keinoja näiden keskusteluiden seuraamiseen ja väitteiden arvioimiseen. Esitettyjen väitteiden lähteistäminen ja kontekstoiminen mahdollistaisi tieteellisen tiedon ymmärtämisen ja julkiseen keskusteluun osallistumisen useammalle.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Kenttätyöni tavoitteena Kuuban pääkaupungissa Havannassa oli tutkia saaren suosituinta uskontoa santeríaa. Kysellessäni ja keskustellessani ihmisten kanssa uskonnosta, keskustelut päätyivät kuitenkin lähes poikkeuksetta käsittelemään rahaa. Varsinkin uskontoon vihkiytymättömät toivat usein julki avoimen paheksuntansa ja käsityksensä kaupallistuneesta santeríasta. Uskonnonharjoittajat toisaalta puolustivat lojaalisti uskontoaan, mutta myönsivät uskonnollisten rituaalien hintojen nousseen, yleisen hintatason nousun myötä. Lisäksi monia heistä huoletti perinteisinä pidettyjen arvojen, sääntöjen ja yleisen moraalin rapistuminen. Tästä uskonnon ja rahan yhteen liittävästä, mutta toisaalta vastakkain asettelevasta diskurssista tuli lähtökohta tutkielmalleni. Santería on vuosisatoja kestäneen kulttuurisen ja historiallisen prosessin tuloksena syntynyt synkretistinen kreoliuskonto, jossa afrikkalaiset ja eurooppalaiset uskomukset yhdistyvät omaksi uudenlaiseksi uskonnolliseksi kokonaisuudekseen. Kuubaan santerían juuret tulivat afrikkalaisten yoruba-orjien mukana 1700-luvulta alkaen. Santerían kosmologia perustuu käsitykselle yhdestä ylimmästä jumaluudesta ja tämän alaisuudessa vaikuttavista jumalista, orishoista sekä idealle, että nämä orishat ovat ihmisten spirituaalisia vanhempia sekä suojelijoita. Santerían harjoittamisen peruspilareita ovat initiaatio-, konsultaatio- sekä uhraamisseremoniat, joiden kautta paitsi ylläpidetään historiallista jatkumoa edeltäviin sukupolviin ja luodaan siteitä uskonnollisen perheen kesken, niin myös kommunikoidaan jumalten kanssa. Näihin rituaaleihin liittyvien kustannusten ja maksujen kautta santería myös yhdistyy talouden ja kaupankäynnin maailmaan: seremonioihin tarvittavat, osin hyvinkin hintavat, materiaalit täytyy ostaa ja lisäksi rituaalien suorittajille kuuluu maksaa palkkio. Kalliit uskonnolliset rituaalit ja surkea taloustilanne onkin juuri se mahdoton kombinaatio, johon santeríaan liittyvät jännitteet Kuuban kontekstissa kiteytyvät. Vallankumouksenjälkeistä sosialistista Kuubaa pyöritti neuvostoavuin tuettu jakelu- ja säännöstelytalous, joka piti huolen kansalaisten perustarpeista; rahalle ei ollut tarvetta – tämä oli myös sosialismin ideologinen tavoite. Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 jäi Kuuba yhtäkkiä taloudellisesti täysin tyhjän päälle – ja jakelutalouteen opetetut ja siitä riippuvaiset kansalaiset oman onnensa nojaan. Tämän talouskriisin jäljiltä mustanpörssin kauppa alkoi kukoistaa ja yhtäkkiä rahalle olikin suurempi tarve kuin koskaan, mutta sitä oli käytössä vain harvoilla ja etuoikeutetuilla: niillä ketkä työskentelivät turismin piirissä tai niillä, joille sukulaiset lähettivät rahaa ulkomailta. Valtion oli talouden elvytysyrityksissään toimittava sosialistisen ideologiansa vastaisesti hakeutuessaan takaisin globaalien talousmarkkinoiden piiriin ja panostaessaan mm. ulkomaisiin sijoittajiin ja turismiin sekä sallimalla yksityisyrittäjyyden. Tällainen talouspolitiikka yhdistettynä kahden valuutan järjestelmään sai aikaan sen, että kuubalainen yhteiskunta alkoi paitsi rahallistua niin myös eriarvoistua nopeassa tahdissa: vallankumouksen päämäärä oli nimenomaisesti ollut sosiaalisesti oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen yhteiskunta, mutta talouskriisin ja rahan laajamittaisen käyttöönoton jäljiltä oltiin tilanteessa, jossa Kuubassa oli kaksi luokkaa: ne, joilla on dollareita ja ne, joilla dollareita ei ole. Vakuutellessaan virallisessa retoriikassaan sosialismia, mutta toimiessaan käytännössä kapitalistisia rakenteita tukien, valtio näytti mallia kaksinaismoralismille, josta sittemmin tuli myös kansalaisten puutteen motivoimaa toimintaa määrittävä tekijä: yhteisesti jaetusta puutteen kokemuksesta tuli moraalittoman ja jopa rikollisten toimeentulokeinojen sosiaalisesti hyväksytty oikeutus. Ristiriitaiset lojaliteetit ovat olennainen osa myös santerían muotoutumisen historiaa, mutta siinä missä menneisyydessä tasapainoiltiin siirtomaaisäntien ja sosialistisen ateistisen valtion vaateiden kanssa, nykyisin nuo arvovalinnat tapahtuvat pyhän ja rahan välillä: taloudelliset haasteet koettelevat myös uskonnonharjoittajia, mutta toisaalta jumalat olettavat palvontaa ja kunnioitusta maallisista rahahuolista riippumatta. Ristiriitaisia käsityksiä santeríasta on osaltaan ollut synnyttämässä myös Kuuban valtion nykyinen strategia käyttää afrokuubalaisia uskontoja kaupallisiin tarkoituksiin erityisesti turismin kontekstissa. 1990-luvun talouskriisistä seurasi Kuubassa paitsi suuria taloudellisia niin myös kulttuurisia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Siitä puhutaan myös moraalin ja arvojen kriisinä, sillä toisaalta yhteisesti jaetusta puutteen kokemuksesta toisaalta rahasta on tullut kaikkea ihmisten toimintaa, myös heidän moraaliaan, määrittävä tekijä. Puutteen, moraalin ja rahan tavoittelun näkökulmasta santerían kaltainen uskonto, jonka perustoimintoihin ja -rakenteisiin raha olennaisesti liittyy, näyttäytyy siis tämän päivän Kuubassa erityisen problemaattisena.

Terroristijärjestö Isis nousi maailman tietoisuuteen vuonna 2014. Ääri-islamistijärjestö toteutti poikkeuksellisen raakoja väkivallan tekoja ja julisti perustaneensa uuden kalifaatin. Järjestö julkaisi kahta propagandalehteä, Dabiqia ja Rumiyahia. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia propagandakeinoja Isisin propagandajulkaisujen kansikuvissa käytetään. Pohdinnassa on myös se, perustuuko Isisin propaganda muuhunkin kuin pelon ilmapiirin luomiseen. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on propagandan sekä semiotiikan käsitteissä. Metodina tutkielmassa on semioottinen kuva-analyysi ja aineistona Isisin kahden propagandalehden kansikuvat. Tarkasteluun on valittu kahdeksan Dabiqin sekä kahdeksan Rumiyahin kansikuvaa. Kuvista muodostetaan ensin denotaatio, eli kuvan ilmeinen merkitys. Tästä liikutaan konnotaation, eli kuvan toissijaisiin merkityksiin. Konnotaation avulla on tarkoitus tunnistaa kansikuvissa käytettäviä propagandakeinoja. Tuloksista tulee esiin, että kansikuvissa käytetyin propagandakeino on pelko, mutta Isis käyttää myös muita klassisia propagandakeinoja lehtien kansissa. Äärijärjestön propaganda ei perustu pelkästään äärimmäisen väkivallan esittelyyn. Isisin propagandan keskiössä on muun muassa nostalgian hyödyntäminen. Järjestö haikailee menneen kukoistaneen kalifaatin perään ja pyrkii luomaan kalifaatin uudelleen moderniin maailmaan. Propaganda perustuu myös tarinallisuuteen ja maailman yksinkertaistamiseen hyvä vastaan paha-asetelmaan. Isis pitää vääräuskoisia vihollisenaan. Propaganda myös kannustaa liittymään Isisin riveihin, toisaalta taas rohkaisee muslimeja tai järjestöä ihannoivia toteuttamaan yksittäisiä terrori-iskuja ympäri maailman.