Browsing by discipline "Comparative Literature"

Now showing items 61-80 of 105

Monikerroksinen ja ruumiillinen mieli : Mielen ja muistin representaatiot J.K. Rowlingin Harry Potter -romaaneissa

Saarikivi, Maria (2019)

Pro gradu -tutkielmassani tutkin mielen ja muistin representaatioita J.K. Rowlingin Harry Potter -romaaneissa (1997–2007). Romaanimaailmassa on runsaasti erilaisia mielen representaatioita. Nostan tutkielmassani esille näistä keskeisimmät. Lisäksi tarkastelen yhtäläisyyksiä ja eroja eri representaatioiden välillä. Tutkin kaikkia J.K. Rowlingin kirjoittamia Harry Potter -romaaneja. En käsittele muita teoksia, jotka liittyvät romaanien fantasiamaailmaan. Hyödynnän tutkielmassani esimerkiksi kognitiivista kirjallisuudentutkimusta ja mielen teoriaa. Lähtökohtana mielen määrittelemisellä käytän esimerkiksi kirjallisuudentutkija Alan Palmerin ja neurologi Antonio Damasion käsityksiä. Niissä korostuu mielen ruumiillisuus, joka on tutkielmani lähtöoletus mielestä. Harry Potter -romaanit ovat fantasiakirjallisuutta, mikä mahdollistaa mielen esittämisen erilaisena kuin reaalimaailmassa. Nostan tutkielmassani esille erilaisia näkökulmia mieleen ja tarkastelen niitä sekä suhteessa toisiinsa että reaalimaailmaan. Kirjallisuudentutkija Jan Alberin mukaan fiktiivinen maailma (ja näin ollen myös fantasia) kertoo pohjimmiltaan reaalimaailmasta. Tutkielmani jakautuu neljään osaan. Käsittelen muistojen tallentamista ja esittämistä, mielen lukemista ja tulkitsemista, mieleen vaikuttamista sekä mielten yhteen kietoutumista. Nostan tutkielmassani esille myös mielen representaatioiden eettisyyden ongelman. Osoitan tutkielmassani, että tietyt asiat toistuvat erilaisissa representaatioissa. Mieli ja ruumis yhdistyvät sekä toisiinsa että tunteisiin. Mieli ja tunteet nähdään fyysisinä. Tunteista etenkin rakkaus ja sen merkitys korostuu läpi romaanisarjan. Lisäksi useissa representaatioissa toistuu manipulaatio. Myös esineellisyys korostuu romaanisarjassa. Tutkielmani osoittaa, että vaikka käsitys mielestä on romaanimaailmassa monella tapaa monitasoisempi kuin reaalimaailmassa, se on osittain myös yksinkertaisempi.
Moninaisuuden kauneudesta : Zadie Smithin On Beauty postetnisenä romaanina

Holm, Krista (2015)

Zadie Smithin teosta On Beauty postetnisenä romaanina tulkitseva tutkielma tarkastelee Smithin teoksessa ilmenevää monimutkaista etnisyyden tematiikkaa David A. Hollingerin luoman postetnisyyden käsitteen näkökulmasta. Tutkielma pyrkii avaamaan romaanin teemoja etnisyyteen liittyvän tutkimuksen käsitepohjaa uudistavan postetnisyyden tarjoamien tulkintamallien avulla. Samalla se pohtii, millaisten esteettisten ja kerronnallisten ratkaisujen puolesta teos voidaan määritellä postetniseksi romaaniksi. Hollingerin näkemyksiin perehtymällä tutkielmassa selvitetään, mitä postetnisyys tarkoittaa ja millaisiin tutkimuksellisiin tarpeisiin sen on tarkoitus vastata. Käsitteen syntyyn vaikuttaneita tutkimuksellisia ongelmia kartoitetaan Hollingerin lisäksi Rogers Brubakerin näkemysten kautta. Tutkielmassa käsitellään myös Mark Steinin hahmottelemaa postetnisen romaanin määritelmää ja Mita Banerjeen postetnisyyteen kohdistuvaa kritiikkiä. Steinin, Hollingerin ja Banerjeen näkemyksiä soveltamalla tutkielma analysoi On Beautyn henkilöhahmoja ja pohtii, mistä romaanissa vallitseva etninen hämmennys johtuu. Tutkielmassa myös osoitetaan, että On Beauty vastaa esteettisten, kerronnallisten ja temaattisten valintojensa takia Steinin postetnisen romaanin määritelmää.
Muuttumattomat muistot? : Muistojen representaatiot David Rakoffin esseekirjallisuudessa

Manninen, Arttu (2018)

Arttu Mannisen pro gradu -tutkielmassa ”Muuttumattomat muistot?” perehdytään muistojen kirjallisiin representaatioihin edesmenneen kanadalaisen kirjailijan David Rakoffin esseeteksteissä vuosilta 2001–2010. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisin kirjallisin keinoin Rakoff esittää ja toistaa henkilökohtaisia muistojaan. Tutkielmassa representaatioilla tarkoitetaan tapoja, joilla Rakoff palaa muistoihinsa ja kertoo niistä lukijalle. Tutkielma pyrkii jäsentämään ja nimeämään keinoja, joilla muistoja voidaan esittää ja tulkita. Tämän ohella tutkielma pyrkii soveltamaan kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen ja esseekirjallisuuden teorioita osoittaakseen näiden merkityksen muistojen representaatioille. Teoriataustaltaan tutkielma hyödyntää jo edellä mainittujen kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen ja esseekirjallisuuden lajiteorian ohella kirjallisuutta muun muassa postmodernismista, komiikasta ja transnationalismista. Näitä jälkimmäisenä mainittuja teorioita sovelletaan tutkielmassa, kun puhutaan muun muassa Rakoffin muistojen representaatioiden koomisesta tyylistä tai kansallista identiteettiä käsittelevistä muistoista. Tutkielmassa hyödynnetään myös luovan kirjoittamisen teoriaa, kun puhutaan niin kutsuttujen luovien liikkeiden soveltamisesta muistojen representaatioissa. Henkisestä valaistumisesta ja erilaisista aikakäsityksistä muistamisen yhteydessä puhuttaessa käännytään myös uskonnollisen kielen puoleen. Tutkielmassa käytetty aineisto koostuu tutkielman teemoja käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta. Aineisto jakautuu pääosin kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen, esseen lajiteorian ja nonfiction-kirjallisuuden aiheiden kesken. Aineistossa sivutaan lyhyesti myös queer-tematiikkaa ja postmodernismia. Tutkimuskirjallisuuden ohella merkittäväksi osaksi aineistoa muodostuvat myös itse David Rakoffin esseekokoelmat, joista nostetaan esiin valittuja otteita tukemaan teoriakirjallisuuden esittämiä väitteitä. Kaiken kaikkiaan aineisto koostuu yli 20:stä teoksesta tai artikkelista sekä kolmesta David Rakoffin esseekokoelmasta. Tutkimusmenetelmiensä puolesta tutkielma seuraa perinteisiä humanistisen tieteenalan ja taiteiden tutkimuksen metodeja, joissa esitettyjä väitteitä ja ajatuksia tuetaan viittaamalla aiempien tutkimusten väitteisiin ja johtopäätöksiin. Sovellettuja teorioita vahvistetaan ja perustellaan myös esittämällä suoria lainauksia David Rakoffin esseistä. Otteet Rakoffin esseistä on pyritty valitsemaan siten, että ne soveltuvat kontekstiltaan viitattuihin teorioihin parhaiten. Tutkielman keskeiset tulokset koostuvat erityisesti muistojen representaatioiden syistä ja seurauksista. Representaatioiden syistä puhuttaessa mainitaan muun muassa Rakoffin tarve käsitellä tämän henkilökohtaista historiaa. Tämä taas johtaa valaistumisen käsitteen merkitykseen tutkielmassa, sillä muistoihin ja menneisyyteen palaaminen järkeistää kirjoittajan nykyhetken. Tutkielmassa todetaan, että representoimalla muistojaan kirjallisesti Rakoff pyrkii saavuttamaan eräänlaisen valaistumisen kokemuksen, mikä taas auttaa tätä ymmärtämään nykyhetkessä käsittelemiään aiheita tai ongelmia. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että muistojen representaatioiden tavoitteena on palata menneisyyteen, jotta nykyhetken kysymyksiin voitaisiin vastata. Muistoja representoidaan siten, että ne tuottavat vastauksen esseissä esitettyihin ongelmiin ja antavat merkityksen nykyisyydelle. Yleistäen voidaan sanoa, että David Rakoff representoi muistojaan valikoimalla kunkin esseensä teeman kannalta olennaiset muistot menneisyydestään ja soveltamalla näitä muistojaan nykyhetkessä käsittelemiinsä aiheisiin. Nykyisyys ei toimi Rakoffin esseissä itsenäisesti, vaan tarvitsee rinnalleen muiston representaation, joka järkeistää ja valaisee Rakoffin kuvaaman nykyhetken. Tutkielmassa esitellään muun muassa reflektion ja luovien liikkeiden kaltaisia käsitteitä, jotka tukevat tätä Rakoffin hyödyntämää muistojen representaatioiden ja nykyisyyden syy-seuraussuhdetta. Lopulta tutkielma ei ainoastaan kerro miten Rakoff representoi muistojaan, vaan myös miksi hän niin tekee.
Myyttinen lohikäärme anglo-amerikkalaisessa fantasiakirjallisuudessa

Ostapuk, Ekaterina (2017)

Pro gradu -työni tutkii myyttisen lohikäärmeen esiintymistä anglo-amerikkalaisessa fantasiakirjallisuudessa. Tutkimuskysymyksinä on, kuinka myyteistä peräisin oleva lohikäärme rakentuu osaksi fantasiaa ja mitä intertekstuaalisia suhteita on löydettävissä fantasian ja myyttien lohikäärmeen välillä. Tutkimusmenetelmäni on vertaileva – rinnastan myyttien ja fantasiakirjallisuuden lohikäärmeitä ja etsin samankaltaisuutta ja eroavaisuutta. Hypoteesini on, että fantasiakirjallisuuden lohikäärmeiden juuret ovat myyteissä, vaikka kirjailijat ovat muokanneet niitä omaan tapaansa. Kirjailijoiden intentiot eivät ole merkittäviä tutkimuksessani. Lohikäärmemyyttien tarkastelun olen rajannut antiikin, Kiinan ja Intian myytteihin. Johdannossa esitän tutkimuskysymykset ja menetelmät, sekä määrittelen keskeisiä käsitteitä, kuten fantasiakirjallisuus lajina ja myytti. Seuraavassa luvussa määrittelen, mikä lohikäärme on. Sen jälkeen annan taustoittavan katsauksen lohikäärmeen esiintymisestä kirjallisuudessa keskiajasta nykyfantasiaan. Esitän lyhyesti muutamia teoksia sekä omaa korpustani. Katsauksen jälkeen siirryn tarkastelemaan fantasiakirjallisuuden ja myyttien lohikäärmeiden perusominaisuuksia ja vertailen niitä keskenään. Lohikäärmeen perusominaisuuksiin kuuluvat heidän ulkonäkönsä, luonteenpiirteensä, maantieteellinen esiintyminen sekä myös maagiset ominaisuudet – muodonmuutokset ja ruumiinosien maagiset ominaisuudet. Seuraavaksi tarkastelen suositumpia lohikäärmemyyttejä, jotka ovat siirtyneet osaksi fantasiaa. Sellaisia ovat lohikäärmeen surmaajamyytti ja vartijalohikäärmemyytti. Viimeisenä aiheena tutkin lohikäärmeen ja ihmisten suhdetta. Lopuksi pohdin, kuinka olen onnistunut tavoitteessani. Tutkimustuloksenani on, että fantasian lohikäärmeen juuret ovat löydettävissä eri kansojen myyteistä, etenkin antiikin, Kiinan ja Intian myyteistä. Tutkimukseni aineisto on melko laaja. Kaunokirjallisiin lähteisiin kuuluvat Robin Hobbin The Rain Wild Chronicles -sarja, J. K. Rowlingin Harry Potter -sarja, Christopher Paolinin Eragon -sarja ja Margaret Weisin & Tracy Hockmanin Dragonlance -sarjan kolme ensimmäistä osaa. Näiden lisäksi käsittelen myös J. R. R. Tolkienin Hobitti-romaania ja Ursula le Guinen Maameren tarinat-sarjaa. Tutkimuslähteistä tärkeimmät ovat myyttistä lohikäärmettä käsittelevät Daniel Ogdenin Drákon. Dragon Myth and Serpent Cult in the Greek and Roman Worlds 2013, L. Newton Hayesin The Chinese Dragon 1923 ja Marinus Willen de Visserin The Dragon in China and Japan 1913. Fantastisten olioiden kirjoista tärkeimmät ovat Deanna J. Conwayn Magickal Mystical Creatures: Invite Their Powers Into Your Life 2001 ja Malcolm Southin Mythical and Fabulous Creatures. A Source Book and Research Guide 1987.
"Naisen käsite liehuu ohitseni" : Kuvakieli ja naisrepresentaatiot Riina Katajavuoren runokokoelmassa "Kuka puhuu"

Zimny, Roddy (2016)

Tutkielma käsittelee suomalaisen runoilijan Riina Katajavuoren (s. 1968) toisen runokokoelman Kuka puhuu (1996) kuvakieltä ja kuvakielen rakentamia representaatioita naisista. Tutkielman aineisto koostuu niistä em. runokokoelman runoista, joiden puhuja tai muu keskeinen agentti on selkeästi määriteltävissä naiseksi. Analyysimenetelmänä hyödynnetään Benjamin Hrushovskin (myöhemmältä nimeltään Harshav) luomaa viitekehysmallia (1984), joka tarkastelee (runon) lukuprosessia tekstin ja lukijan välisenä vuorovaikutuksena ja viitekehysten verkostona. Laajempana tausta-ajatuksena tutkielmassa toimii puolestaan Teresa de Lauretiksen käsitys sukupuolesta: sukupuolen rakentuminen on representaation ja itserepresentaation sekä tuote että prosessi. Sen diskursiivisessa rakentumisessa kirjallisuudella on merkittävä rooli. Tutkielmassa hyödynnetään tätä ajatusta ja katsotaan, että Katajavuori on runoilijana sukupuolikäsityksiä luova ja tarjoava henkilö. Tutkielmasta käy ilmi, että Katajavuori hyödyntää monenlaisia kuvakielisiä aineksia rakentaessaan naisrepresentaatioita. Troopeista keskeisimmät eli metafora, metonymia, symboli ja vertaus ovat kaikki edustettuina. Figuureista sen sijaan hyödynnetyimmäksi nousee ironia. Yhdessä nämä kuvakieliset ainekset kokoontuvat monin paikoin limittyviksi viitekehyksiksi ja luovat kokonaisuuksia, joiden kautta Katajavuori ottaa osaa sukupuolidiskursseihin usealla tavalla. Yksi tällainen kannanotto on jo itse naisrepresentaatioiden luominen. Tutkielmassa nämä Katajavuoren luomat naisrepresentaatiot jaotellaan kolmeen kategoriaan: Ensimmäisen kategorian naiset ovat äitejä, kun taas toisen kategorian naiset ovat väärinymmärrettyjä ja väärinkohdeltuja. Kolmannen kategorian muodostavat puolestaan runot, joissa naiset esitetään suhteessa miehiin tai maskuliiniseen yhteisöön – joko alistettuina, voimakkaina tai vain etäisinä, vieraina. Tutkielmassa todetaan, että Katajavuori osallistuu sukupuolta käsitteleviin diskursseihin myös muilla tavoin kuin vain luomalla representaatioita naisista. Hän tekee näkyväksi naisiin liitettyjä stereotypioita ja myyttejä ja osoittaa, että naiset joutuvat varsin usein maskuliinisen vallan hallitsemiksi toisiksi. Katajavuori ei kuitenkaan pyri pelkästään paljastamaan vallitsevia representaatioita ja niihin liittyvää valtaa, vaan kutsuu myös lukijaa dekonstruoimaan niitä. Tutkielmassa Katajavuoren käyttämiä dekonstruointitapoja peilataan Stuart Hallin stereotypioita murtaviin transkoodausstrategioihin ja Estella Lauterin myyttejä rikkoviin revisionistisiin keinoihin. Tutkielmassa todetaan, että Katajavuori pyrkii dekonstruoimaan kivettyneitä representaatioita ennen kaikkea esittämällä runojensa sisällön ironisessa valossa tai pyrkimällä herättämään vastaanottajassa empatiaa. Kaiken kaikkiaan tutkielmassa todetaan, että Katajavuori näyttäytyy feministisenä, naisten oikeuksia ajavana runoilijana, joka antaa äänen ”toisiksi” mielletyille naisille ja pyrkii ravistelemaan yhteiskunnan sukupuolikäsityksiä ja niihin liittyvää valtaa.
Nälkää ja vihaa kirjailijan keittiössä : Rorario Ferrén kirjailijaidentiteetti

Saaritsa, Sini (2020)

Tutkielmani kohteena on puertoricolaisen naiskirjailijan, Rosario Ferrén (1938-2016), kirjailijaidentiteetti ja sen rakentuminen patriarkalistisessa yhteiskunnassa. Etsin identiteetti-teemaa käsitteleviä piirteitä myös Ferrén kaunokirjallisuudesta, ja nostan lähempään tarkasteluun yhden hänen novelleistaan. Lähtökohtani on, että latinalaisamerikkalainen naiskirjailija, tässä tapauksessa puertoricolaistaustainen Ferré, on ollut moninkertaisesti marginaalissa. Häntä ovat rajoittaneet sekä sukupuoli, alkuperä, suhde omaan taustaan että ympäristö. Työni pyrkii kokoamaan ja analysoimaan niitä tekijöitä, jotka ovat muokanneet Ferrén kokemusta itsestään kirjailijana ja miten se näkyy hänen novelleissaan. Identiteetti -käsitteen määrittelyssä lähteenä ovat Stuart Hallin teoriat kulttuurisesta identiteetistä. Olen vetänyt Hallin ajattelusta yhtymäkohtia Ferrén kokemukseen ulkopuolisuudesta ja itestä suhteessa ”toiseen”. Tutkielmani kannalta keskeistä on Hallin käsitys identiteetistä kulttuuriin sidottuna, muuttuvana, ristiriitaisena ja alati keskeneräisenä. Identiteettiin vaikuttavia tekijöitä seuloessani hyödynnän feministisen kirjallisuudentutkimuksen lähteitä, Ferrén kaunokirjallista tuotantoa sekä esseitä. Poimin käsittelyyn Ferrén teksteissä ja muiden tekemissä tutkimuksissa toistuvia teemoja, kuten kaksijakoisuus, kokemus itsestä suhteessa ”toiseen”, viha ja (itsensä)tuhoaminen ja tähän suoraan liittyvä luomisen nälkä. Näitä äsitellään myös Simone de Beauvoirin ja Virginia Woolfin vaikutuksen kautta. Osana identiteettiä pohdin myös Ferrén kahdella kielellä kirjoittamista. Tärkeimpiä lähteitäni on Debra A. Castillon Talking Back - Toward a Latin American Feminist Literary Criticism, joka käsittelee paitsi Ferren esseessään käyttämää kirjoittamisen ja ruoanlaiton metaforaa, myös esimerkiksi häneen voimakkaasti vaikuttaneita feminismin uranuurtajia. voimakkaat vihan tunteet ja tarve tuhota limittyvät luomisen tarpeeseen, mikä jälleen ilmentää ambivalenssia, kaksijakoisuutta. Ferrén tarinoiden toistuvat metaforat kietoutuvat nekin samoihin teemoihin. Katson Hallin ristiriitaisuutta ja keskeneräisyyttä korostavien identiteettikäsitysten tukevan näitä havaintoja. Tutkielmani luo kuvaa sangen kunnianhimoisesta ja määrätietoisesta kirjailijasta, jonka identiteettiä ohjasivat ristiriitainen halu tuhota ja rakentaa uutta, muuttaa vallitsevia rakenteita. Samasta halusta ja kaksijakoisuudesta hän myös kirjailijana kirjoittaa.
Natsipeto Suomen Lapissa : Heidi Köngäksen Dora, Dora -romaani syyllisfiktion lajityypin näkökulmasta

Tuupanen, Toni (2020)

Pro-gradu -tutkielmassani tarkastelen suomalaiseen nykysotakirjallisuuteen lukeutuvaa Heidi Köngäksen Dora, Dora -romaania (2012) osana viime vuosina yhä voimakkaammin omaksi lajityypikseen muotoutumassa olevaa kansainvälistä syyllisfiktiota (perpetrator fiction). Syyllisfiktio on holokaustikirjallisuuden piiristä noussut lajityyppi, jonka keskiössä ovat erityisesti holokaustin syyllisten näkökulmat. Tutkielmassani osoitan, että Dora, Dora hyödyntää syyllisfiktion lajityypillisiä rakenteita ja mahdollistaa siten syyllisyyden kysymysten käsittelyn lukijan ja teoksen välillä. Olen valinnut Köngäksen teoksen tarkasteluni kohteeksi, koska siinä toteutuvat mielestäni selkeimmin syyllisfiktion lajityypin piirteet. Tarkasteluni keskeinen työkalu on Joanne Pettittin vuonna 2017 julkaistu Perpetrators in Holocaust Narratives: Encountering the Nazi Beast -teos. Holokaustin syyllisten kuvauksia on kirjallisuudessa tarkasteltu akateemisesti aiemmin muun muassa Erin McGlothlinin “Theorizing the Perpetrator in Bernhard Schlink’s The Reader and Martin Ami’s Time’s Arrow” -artikkelissa vuodelta 2009 sekä Sue Vicen ja Jenni Adamsin toimittamassa Representing Perpetrators in Holocaust Literature and Film -teoksessa vuodelta 2013. Holokaustin syyllisiä kuvaavan fiktion ympärillä käytävältä keskustelulta on kuitenkin puuttunut kriittinen yleiskatsaus ennen edellä mainittua Joanne Pettittin teosta. Tutkielmassani tarkastelen, miten Dora, Dorassa luodaan sekä teoksen rakenteen ja kerronnan että teemojen tasolla syyllisfiktion lajityypillinen jännite. Tämä jännite ohjaa lukijan samastumista teoksen syyllishahmoihin vuorottelemalla samastumista tukevien ja sitä heikentävien elementtien välillä. Lukijan samastumista syyllishahmoihin vahvistetaan Dora, Dorassa luomalla kerronnallinen taso, jolla lukija ja syyllishahmot voivat kohdata. Samaa tarkoitusta palvelee myös syyllishahmoihin liittyvien inhimillisten piirteiden korostaminen. Samanaikaisesti kerronta heikentää tätä samastumista moniäänisyyden, epäluotettavuuden ja välittyneisyyden avulla. Myös syyllishahmojen inhimilliset piirteet pyritään kyseenalaistamaan osoittamalla kiinteästi ihmiselämään liittyvien osa-alueiden – kuten perhesuhteiden, uskonnon, seksin ja kulttuurin – vääristyneisyys ja korruptoituneisuus. Tämä jännite pakottaa lukijan jatkuvasti neuvottelemaan suhdettaan syyllishahmoihin uudelleen ja kysymään vaikeita kysymyksiä omasta roolistaan historiallisten ja ajankohtaisten hirmutekojen todistajana. Syyllisfiktiona Dora, Dora siis asettaa lopulta lukijalle vaatimuksen aktiivisemmasta toimijuudesta omassa ajassaan ja ympäristössään.
“Nimi on enne” : Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen intertekstuaalinen suhde muinaiseen ”Sinuhen tarinaan”

Simola, Katri (2020)

Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisellä (1945) on vahva intertekstuaalinen suhde lähes 4 000 vuotta vanhaan ”Sinuhen tarinaan”. Pro gradu -tutkielma tarkastelee, millaisia intertekstuaalisia kytköksiä teosten välillä on havaittavissa, ja miten nämä tekstienväliset sidokset vaikuttavat teosten tulkintaan. Yhdistäviä kytköksiä löytyy muun muassa henkilöhahmojen, kerronnan, teemojen, miljöön ja juonen tasolla. Eroavaisuuksiakin on paljon. Tutkielman keskeisenä aineistona on kaunokirjallisista teoksista aiemmin tehty tutkimus sekä intertekstuaalisuuteen liittyvä teoria. Waltarin romaani viittaa muinaiseen tarinaan alluusioilla eli epäsuorilla viittauksilla sekä jopa suorilla sitaateilla. ”Sinuhen tarinasta” on lainattu Sinuhe egyptiläiseen muun muassa päähenkilön nimi ja ominaisuuksia, juonenkäänteitä sekä kerronnan keinoja, kuten omaelämäkerrallisuutta. Romaanissa viitataan “Sinuhen tarinaan” myös metatekstuaalisesti, tarinan nimihenkilöä ja tapahtumia suoraan kommentoiden. Waltarin teos käy vanhan tarinan kanssa vuoropuhelua, mikä on ollut kirjailijan tarkoitus ja mikä tulee esiin lukijan havaintoina. Intertekstuaalisuuden ja metatekstualisuuden ohella tutkielma hyödyntää subteksti-käsitettä, joka jakautuu neljään kategoriaan. ”Sinuhen tarina” voidaan ymmärtää jokaisen kategorian mukaiseksi subtekstiksi Waltarin romaanissa. Keskeisin sidos Sinuhe egyptiläisen ja vanhan ”Sinuhen tarinan” välillä on Sinuhe-niminen päähenkilö. Suora viittaus nimeen ja henkilöön liittyy subtekstin käsitteeseen ja heijastaa romaaniin muinaiseen tarinaan ja sen nimihenkilöön liittyviä ominaisuuksia. Waltari on luonut romaaniinsa vanhan tarinan motivoiman päähenkilön, joka ammentaa muun muassa yhteiskunnallisen asemansa ja elämänkulkunsa subtekstinä toimivasta ”Sinuhen tarinasta”. Muinaisen ”Sinuhen tarinan” päähenkilön piirteitä heijastuu myös romaanin muihin henkilöhahmoihin, kuten Horemhebiin. Molemmissa teoksissa on jännitteitä nimihenkilön ja kahden hallitsijan välillä. Nimihenkilön lähdön Egyptistä voi nähdä kummassakin teoksessa vertauskuvana loittonemiselle ja osittaiselle luopumiselle egyptiläisistä arvoista ja kulttuurista. Samoin paluu Egyptiin tuo päähenkilöt takaisin egyptiläisen kulttuurin ja arvojen yhteyteen. ”Sinuhen tarina” on runomuotoinen tarina ja Sinuhe egyptiläinen moderni historiallinen romaani, mutta kummassakin teoksessa voidaan havaita monilajisia elementtejä. Tutkielman mukaan molemmissa teoksissa hyödynnetään useita genrejä, joiden joukossa ovat muun muassa autobiografia, matkakertomus, vaellustarina ja odysseia. Sekä ”Sinuhen tarinassa” että Sinuhe egyptiläisessä kerronta on minä-muotoista, omaelämäkerrallista ja tapahtuu päähenkilöiden elämän loppupuolella. Päähenkilön kuolemaan viitataan kummankin teoksen alussa ja lopussa, ja tämä kehys toimii vahvana intertekstuaalisena kytköksenä teosten välillä. Sinuhen erehtymistä voidaan pitää molemmissa teoksissa juonta eteenpäin vievänä voimana. Genrejä ja rakennetta koskevat samankaltaisuudet voidaan nähdä yhtenä vahvistavana tekijänä subtekstianalyysissä.
Omaelämäkerrallisten konventioiden hyödyntäminen omaelämäkerrallisissa väärennöksissä

Hautakoski, Sami (2020)

Tämän Pro Gradu -työn aiheena on omaelämäkerrallisten konventioiden hyödyntäminen oma/elämäkerrallisissa väärennöksissä. Tutkielmassa tarkastellaan, miten tarkasteluun valittujen väärennösten kirjoittajat ovat hyödyntäneet oma/elämäkerta-lajityypille ominaisia konventioita vakuuttaakseen lukijat teoksen autenttisuudesta. Tutkielmassa esitellään omaelämäkerta lajityyppi genrenä sekä sille ominaiset konventiot. Työssä esitellään lisäksi kirjallisen väärennösten tutkimusta ja pohditaan kirjallisen väärennöksen määritelmää. Tarkastelun kohteena on myös väärennöksen motiivi eli mikä tai mitkä tekijät ovat ajaneet tekijän väärennöksen luomiseen. Tutkielmassa myös tarkastellaan myös oma/elämäkerrallisten väärennösten asemaa kirjallisessa kentässä. Tutkimuskohteina on kolme teosta:  Binjamin Wilkomirsti, Fragments: Memories of a Wartime Childhood, Anna Anderson notes by Krug von Nidda, I, Anastasia: An Autobiography ja Solomon Volkov, Testimony: The Memoirs of Dmitri Shostakovich.  Tutkielman teoreettisena viitekehyksessä on omaelämäkertatutkimus ja siinä erityisesti kerrontafunktiot, jotka ovat keskeisiä oma/elämäkerrallisia konventioita. Väärennöksen motiivin tarkastelussa on käytetty teoriana kirjallisen väärennöksen motiivitypologisointia.  Tutkielman perusteella voidaan sanoa, kaikissa tarkasteltavissa teoksissa oli hyödynnetty oma/elämäkerralliselle lajityypille ominaisia konventioita, jotka olivat keskenään myös hyvin samankaltaisia. Motiivi väärennökselle on puolestaan vaihdellut eri teoksissa.
"Oon hiphop-lohikäärme, syljen tulta" : Suomiräpin poeettiset ja rytmiset piirteet suhteessa biittiin sekä niiden kehitys 2000-luvun alusta 2010-luvulle

Willman, Mira (2015)

Tutkielma tarkastelee suomiräpin tekstien poeettisia ja rytmisiä piirteitä suhteessa musiikin biitin iskuihin. Poeettisilla piirteillä tarkoitan räptekstien formaaleja tekstuaalisia piirteitä kuten runomittaa, säe/säkeistöjakoa ja riimiä, rytmisillä piirteillä puolestaan tekstien rytmitystä ja painotusta suhteessa musiikin iskuihin. Tarkastelu keskittyy etenkin sanojen painotukseen: painotetaanko sanoja suomen kielelle tyypillisellä tavalla vai vaikuttaako taustalla oleva musiikki tai tietyntyyppiseen flow'hun pyrkiminen sanojen painotukseen. Tarkastelen myös, ovatko nämä piirteet kehittyneet 2000-luvun alusta 2010-luvulle. Tavoitteena on tarkastella räptekstien piirteitä, tekstin ja musiikin suhdetta sekä todistaa, että räptekstien poeettiset piirteet muovautuvat osittain musiikin kautta. Tutkielman aineistona on viidentoista suomenkielisen räpkappaleen tekstit. Kappaleista seitsemän edustavat suomiräpin toista aaltoa eli 2000-luvun alkupuolta, loput kahdeksan on tehty 2010-luvulla. Kappaleet on valittu niin, että ne edustavat mahdollisimman monta eri alagenreä. Hyödynnän poeettisten piirteiden tarkastelussa metriikkaa sekä aiempaa räptutkimusta. Rytmisten piirteiden tarkasteluun olen kehittänyt oman metodin, jonka avulla voin tarkastella tekstien poeettisia piirteitä, sanojen painotusta sekä rytmitystä suhteessa biittiin. Kappaleista tekemäni räplyriikkanotaatiot löytyvät tutkielman liiteosiosta. Niihin olen merkinnyt sanoituksissa painotetut tavut sekä sanoitusten yläpuolelle tahdin iskut 1 4 sekä tahtien vaihdoskohdat. Poeettisten piirteiden tarkastelu osoittaa, ettei runomitta ole vakiintunut räpissä. Runomitan sijaan säkeiden kesto määrittyy musiikin kautta, sillä yleensä yksi säe kestää yhden tahdin verran. Myös säkeistöjen kesto määräytyy musiikin kautta ja on useimmissa kappaleissa vakiintunut 16-tahtiseksi. Jos räptekstejä vertaa runouteen, niiden säerajat ovat huomattavasti häilyvämpiä, sillä säkeenylitykset ja kohotahdit ovat melko yleisiä. Räpriimi on havaittavasti joustavampi kuin metriikan sääntöjä noudattavassa runoudessa. Räpriimi kuitenkin noudattaa omaa kaavaansa, sillä lähes poikkeuksetta se on tavukohtaisesti kertaantuva vokaaliriimi, jolloin assonanssilla on suuri painoarvo riimityksessä. Räpissä riimin tärkeimmät tehtävät ovat rakenne- ja rytmitystehtävät, sillä riimillä on tapana pyrkiä säkeen loppuun, jolloin riimi myös sekä rytmittää tekstiä, että auttaa hahmottamaan sen rakennetta. Poeettiset piirteet kulkevat käsi kädessä musiikin kanssa. Tästä johtuen räptekstien painotukset eivät läheskään aina noudata metriikan sääntöjä. Arvopainollisilla tavuilla on räpteksteissä tapana pyrkiä osumaan biitin iskuille, jolloin monesti painottuvat myös suomen kielelle epätyypillisesti painottuvat tavut, kuten sanojen tai säkeiden viimeiset tavut. Tämä on tyypillistä etenkin 2000-luvun alun tuotannossa, jolloin suomiräp oli vasta kehittymässä ja kotiutumassa Suomeen ja suomen kieleen. Suomiräp on kehittynyt huomattavasti vuosien saatossa ja on selkeästi vihdoin kotiutunut. Rytminen leikittely ja suomen kielelle luontevampi painotus ovat lisääntyneet ja aihepiirit ovat kehittyneet suomalaisempaan suuntaan. Vaikka suomalainen räp on osa globaalia ilmiötä, siitä on muovautunut tapa ilmaista ja vahvistaa suomalaista identiteettiä.
Pahuuden viehätys : Henkilöhahmotutkimus teoksista American Psycho ja The Picture of Dorian Gray

Lahtinen, Saara (2016)

Tutkimus käsittelee immoraalisten päähenkilöiden lukijassa herättämää viehätystä. Tutkimuskohteina ovat Bret Easton Ellisin American Psycho (1990) sekä Oscar Wilden The Picture of Dorian Gray (1891). Molemmat tutkimuskohteiksi valituista teoksista kuuluvat kauhu (gotiikka) genreen ja niissä esitetyt päähenkilöt ovat olemukseltaan ja toiminnaltaan hyvin samankaltaisia. Näiden päähenkilöiden tutkiminen selkeyttää niitä mimeettisiä ja temaattisia piirteitä, jotka vaikuttavat immoraalisten henkilöhahmojen viehättävyyteen. Kauhugenre puolestaan antaa hyvän vertailupohjan muissa kirjallisuuden genreissä esiintyvän pahuuden tutkimiselle. Tutkimuksen taustalla on mielenkiinto kirjallisuuden vaikutukseen ja eettisyyteen. Analyysimenetelmät nojaavat jälkiklassisen narratologian tutkimussuuntiin, kuten kognitiiviseen kerronnantutkimukseen sekä kirjallisuuden eettisyyttä ja retoriikkaa tutkiviin menetelmiin. Tutkimuksen päälähteinä on käytetty muiden muassa James Phelanin (1989; 2005) kirjallisuuden eettisyyttä käsittelevää henkilöhahmotutkimusta, sekä David Punterin (1980; 2004) ja Noël Carrollin (1990) gotiikkaa ja kauhua historiallisena kirjallisuusgenrenä lähestyvää tutkimusta. Tutkielmassa käydään läpi Patrick Batemanin ja Dorian Grayn luonteenpiirteitä ja sitä, kuinka nämä piirteet tekevät hahmoista uskottavia entiteettejä. Luonteenpiirteistä tutkitaan erityisesti karismaattisuutta ja kammottavuutta, koska nämä piirteet liittyvät suurelta osin hahmojen viehättävyyteen. Henkilöhahmojen mimeettisten piirteiden rakentumista käydään tutkimuksessa läpi teoksissa esiintyvien kerronnallisten konventioiden kautta. Konventiot selventävät kuvaa siitä, kuinka henkilöhahmojen luonteenpiirteiden viehättävyys tuodaan teoksissa esille ja lähemmäs lukijaa. Lopuksi tutkielma käsittelee hahmojen temaattisuutta. Tällä tarkoitetaan sitä, että henkilöhahmot edustavat mimeettisen uskottavuutensa avulla teosten sisäistekijöiden esiintuomia teemoja yhteiskunnasta ja kulttuurista. Tutkielma osoittaa pahuuden mahdollisen viehättävyyden ja puoleensavetävyyden narratologisella tutkimuksella, joka tuo esiin henkilöhahmojen luonteenpiirteet ja toiminnan, sekä näiden temaattisuuden. Pahuuden viehättävyyden selittäminen narratologisin keinoin tuo uuden näkökulman moraalikritiikkiin, jota kirjallisuudessa esiintyvä pahuus ja väkivalta ovat saaneet osakseen. Pahuuden kuvaaminen on osa ihmisluonnon kuvaamista silloinkin, kun kirjallinen teos ei esitä sille tarinassaan hyvää vastaparia. Tutkielma esittää, että pahuuden eettisyydelle on mahdollista löytää selitys sekä kauhukirjallisuuteen lähemmin perehtyvästä tutkimuksesta että henkilöhahmojen tutkimisesta mimeettisinä ja temaattisina olentoina. Pahuuden esittämistä voidaan käyttää kirjallisuudessa retorisena keinona ihmisluonteen moninaisuuden kuvaamiselle. Hyvyyttä edustava vastapari pahuudelle voidaan löytää lukijasta itsestään.
Pakanoita ja barbaareita : kansalliset representaatiot englantilaisen identiteetin rakennusaineina James Clavellin romaanissa Tai-Pan

Pitkäkangas, Essi Toini Elina (2020)

Tutkielmassa analysoidaan, kuinka James Clavellin romaani Tai-Pan (1966) rakentaa kuvaa englantilaisesta kansallisidentiteetistä. Analyysiä tehdään paitsi tarkastelemalla romaanin representaatioita eri ikäisistä ja yhteiskuntaluokkaan kuuluvista englantilaisista miehistä ja naisista, mutta myös vertaamalla kulttuurieroja romaanissa esiintyvien englantilaisten ja kiinalaisten välillä. Koska kansallisidentiteetin rakentumiseen vaaditaan mielikuvia siitä, mitkä kulttuuriset piirteet erottavat kansakunnan toisista kansallisyhteisöistä, tutkielmassa paneudutaan selvästi englantilaisten ja kiinalaisten henkilöhahmojen välisiin suhteisiin, mielikuviin ja uskomuksiin itsestä ja toisista. Vaikka tutkielmassa tarkastellaan myös näkökulmahahmoina toimivien kiinalaishahmojen autoimagoa (omakuvaa), heteroimagoa (kuvaa, jonka yksilö muodostaa toisista), sekä metaimagoa (kuvaa, jonka yksilö uskoo muiden hänestä muodostavan), analyysin painopiste on englantilaisissa henkilöhahmoissa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytetään imagologista kirjallisuudentutkimusta, joka keskittyy erityisesti kirjallisuudessa esiintyviin kansallisiin stereotypioihin ja niiden pohjalta muodostettuihin mielikuviin eri kansallisuuksista. Merkittävänä lähdeteoksena tutkielma hyödyntää Loep Leerssenin ja Manfred Bellerin teosta Imagology. The cultural construction and literary representation of national characters. A critical study (2007). Tukea analyysille haetaan lisäksi identiteettitutkimuksesta, postkolonialistisesta kirjallisuudentutkimuksesta, orientalismitutkimuksesta sekä kulttuurisen hybridiyden tutkimuksesta. Tutkimuskysymystä pohtiessa on otettava huomioon romaanin julkaisuajankohta 1960-luku, joka mielletään englantilaisen kansallisidentiteetin murroskaudeksi. Koska romaanin julkaisuajankohdan yhteiskunnalliset vaikuttimet ohjaavat usein tapaa, jolla romaanissa on representoitu kulttuurisia kansoja, tutkielma ottaa huomioon 1960-luvun Iso-Britanniassa vallinneet aatteet, sekä maan lähihistorian Kiinan kanssa. Tämä on tutkimuskysymyksen kannalta välttämätöntä, sillä negatiiviset ja positiiviset mielikuvat kansallisuuksista muodostuvat suhteessa maantieteeseen, historiaan, kulttuurisiin vaikuttimiin sekä yhteisölliseen mielipiteeseen. Kuten tutkielmassa todetaan, englantilainen kansallisidentiteetti on muuttuva ja monitasoinen käsite, jonka kokoaminen koko kansakuntaa yhdistäviksi piirteiksi ei ole mahdollista. Englantilaisiin mielletyistä stereotypioista, kuten herrasmiehistä tai karkeista ja temperamenttisista John Bull -hahmokarikatyyreistä huolimatta Tai-Panissa representoitujen englantilaishahmojen diversiteetti on varsin laaja. Vaikka romaanissa englantilaista individualismia ylistetään, yksilön vapaus aiheuttaa yhteisön sisällä entistä enemmän eroavaisuuksia. Tutkielmassa tämä näytetään peilaamalla Tai-Panin englantilaisyhteisöä romaanissa representoituun kiinalaisyhteisöön: huomataan, että siinä missä englantilaisilla naisilla, herrasmiehillä, alemman luokan englantilaismiehillä ja Hongkongissa syntyneillä englantilaisilla lapsilla on varsin erilaiset käsitykset omasta kansallisidentiteetistään, kiinalaiset hahmot esitetään kollektiivisesti yhtenäisempänä.
Paratekstuaalisuus Herman Melvillen Moby-Dickissä

Nissi, Jenni (2016)

Tutkielmassani tarkastelen Herman Melvillen Moby-Dickin paratekstuaalisia elementtejä. Nojaan Gérard Genetten teoriaan ja esimerkkeihin sekä niistä esitettyyn kritiikkiin. Moby-Dickin paratekstejä ovat teoksen ja lukujen nimet, alaviitteet, alun ”Etymology” ja ”Extracts” sekä lopun ”Epilogue”. Osoitan, kuinka nämä teoselementit rikastavat teoksen tulkintaa ja kannattelevat sen teemoja. Moby-Dickin paratekstit osoittavat, että Ishmael on paitsi teoksen kertoja, myös tekstin editoija. Hän on tietoinen diskursseista, joihin tekstinsä liittää. Päähuomion tutkielmassani saavat luvunnimet. Osoitan kuinka yhdysvaltalaisen transsendentalistisen liikkeen käyttämä catalogue rhetoric -keino ilmenee Moby-Dickin luvunnimissä. Nominaalistista luvunnimistä syntyy luettelo, jonka yhteydet merenkäyntiin ovat nimellisiä. Lisäksi jaottelen luvunnimet kahteen luokkaan: ensimmäiseen kuuluvat ennakoivat luvun sisältöä, toiseen kuuluvat estävät etukäteistulkinnan. Nostan muutaman luvunnimen tarkempaan käsittelyyn osoittaakseni niiden intra- ja intertekstuaaliset yhteydet. Lisäksi kyseenalaistan teoksen nimen mielekkyyden, sillä en katso sen liittyvän teoksen teemoihin vaan johtavan lukijaa harhaan. ”Etymology” ja ”Extracts” ovat tiiviimmässä yhteydessä teoksen leipätekstiin sekä Ishmaelin kerrontaan kuin on haluttu tunnustaa. Teoksen alaviitteet eivät palvele viitteiden yleisiä funktioita, sillä ne poikkeavat tieteellisestä diskurssista. Teoksen epilogia käsittelen lyhyesti. Mielestäni se on monitulkintainen: se ei vastaa tarinan herättämiin kysymyksiin vaan pikemminkin luo niitä. Genetten mukaan paratekstuaalisuus on yksi transtekstuaalisuuden alalaji. Muita lajeja ovat intertekstuaalisuus, metatekstuaalisuus, intratekstuaalisuus ja hypertekstuaalisuus. Tutkielmani pääväittämä on, että Moby-Dickin paratekstit lisäävät teoksen intra- sekä intertekstuaalisuutta ja tuovat siten uusia nyansseja tulkintaan. Loppupäätelmäni on, että Ishmael käyttää intra- ja intertekstuaalisuutta ironisoidakseen teoksen genreä, muita henkilöhahmoja, itseään ja aihettaan. Paratekstit tukevat tätä tavoitetta.
Peter Pan Kensingtonin luutarhassa : kuoleman ja kuolemattomuuden teemat J. M. Barrien romaanissa The Little White Bird

Helminen, Sini (2012)

Pro gradu -tutkielmassani pohdin, miten Barrie käsittelee kuoleman ja kuolemattomuuden teemoja The Little White Birdissä. Koska kuolemattomuus on ymmärrettävissä lähinnä vastakohtansa kuoleman ja kuolevaisuuden kautta, teemat liittyvät läheisesti toisiinsa ja tarjoavat yhdessä tarkasteltuina valaisevamman kokonaistulkinnan. Keskityn erityisesti kuolemasymboliikkaan ja kuolemattomuuden etsimiseen, mutta käsittelen myös sitä, miten nämä teemat kietoutuvat Peter Panin hahmoon sekä varioituvat Barrien myöhemmissä lastenklassikoissa Peter Pan -näytelmässä ja Peter and Wendy -romaanissa. Kontekstualisointina kiinnitän huomiota teemojen esiintymiseen yleisemminkin Barrien tuotannossa. Hermeneuttisen tematiikan ja aihehistorian periaatteita seuraten painotan temaattisen analyysini kannalta erityisesti romaanin kirjalliskulttuurista kontekstia sekä intertekstuaalisuutta. Temaattisina johtolankoina käytän teoksen nimeä, motiivien toistumista Barrien eri teoksissa sekä The Little White Birdin intertekstejä, kuten kansanperinteen keijutarinoita, William Wordsworthin runoutta ja Platonin dialogeja. Aluksi esittelen kuoleman ja kuolemattomuuden teemoja ja sitten The Little White Birdiä sekä siihen että Barrien tuotantoon yleisemmin kohdistuneen tutkimuksen historiaa. Sitten siirryn käsittelemään romaanin keijukaisia ja aaveita. Keijut on kansanperinteessä liitetty vainajien henkiin, ja lapsikuoleman allegoriana käytetty lapsensieppausmotiivi, keijun ja äidin kilpailu lapsesta, on elimellinen osa skottilaista keijutraditiota, jonka vaikutuksen osoitan näkyvän Barrien romaanissa. Keijujen lisäksi myös aaveet liittyvät Barriella vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen. Keskityn Peter Panin syntyhistoriaan ja yhteyteen kuoleman ja kuolemattomuuden kysymyksiin. Tutkielmani lopputulos on, että Peter Pan on välitilassa elämän ja kuoleman välillä, toimii viikatemiehen roolissa ja säilyttää traagisia piirteitä saavan kuolemattomuutensa muistamattomuuden avulla. Osoitan myös, kuinka romaanin minäkertojan kapteeni W:n kertoma tarina Peterista kuvaa allegorisesti hänen omaa tarinaansa ja pakoaan inhimillisestä elämästä. Kuvaan romaanin käsityksiä syntymää edeltävästä elämästä ja pureudun näiden näkemysten Platonin anamnesis- eli mieleen palauttamisen opista ja Wordsworthin Immortality Odesta saamiin vaikutteisiin. Keskityn myös kuolemattomuuden etsimisen teemaan, sen uusplatonistisiin vaikutteisiin ja ambivalentteihin ratkaisuihin. Kiinnitän huomiota ikuisen pojan teeman sukupuolittuneisuuteen ja osoitan, kuinka kuolemattomuuden tavoittelu jälkeläisten ketjussa osana elämän kiertokulkua ja toisaalta kuolemattomuuteen pyrkiminen kirjoittamalla ikuisen taideteoksen rinnastuvat ja asettuvat keskenään kilpailuasetelmaan. Päätännössä tarjoan lyhyen katsauksen Barrien Peter Pan -teosten ja niiden kuolemaan ja kuolemattomuuteen liittyvien teemojen perinnöstä ja vaikutuksesta myöhempään kirjallisuuteen.
Postinhimilliset suhteet Margaret Atwoodin MaddAddam-trilogiassa

Hakkarainen, Helena (2020)

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa, miten Margaret Atwoodin (s. 1939) romaanit Oryx and Crake (2003), The Year of the Flood (2009) ja MaddAddam (2013) haastavat käsityksiä ihmisen erityisyydestä, autonomiasta ja rationaalisuudesta. Työn teoreettinen lähtökohta on posthumanistisissa teorioissa, sillä ne tarjoavat hedelmällisiä tapoja analysoida tekstejä, joissa ihmisen asema suhteessa ei-inhimilliseen Toiseen on tarkastelun kohteena. Tärkein yksittäinen teorialähde työssä on Cary Wolfen ei-inhimillisiä eläimiä ja ei-inhimillisiä toisia käsittelevä tutkimus, mutta käytän myös muiden posthumanistisesti suuntautuneiden ajattelijoiden kuten Donna Harawayn esityksiä posthumanismista. Osoitan, miten trilogiasta on luettavissa monia juonteita, joissa ihmisten rationaalinen toimijuus horjuu tai joissa ihmisen kyvykkyys tai erityisyys suhteessa muihin eläviin olentoihin asetetaan kyseenalaiseksi. Erittelen ensin, miten teoksen ihmislajiset henkilöhahmot liittävät geeniteknologian avulla kehitettyihin postihmisiin ääripäästä toiseen vaihtelevia määrittelyjä, kuten eläimellinen vastaan eläimyydestä puhdistettu, täydellinen vastaan hirviömäinen, futuristinen postihminen vastaan alkuperäiskansan edustaja ja yli-ihminen vastaan ali-ihminen. Esitän, että ihmislajisten henkilöhahmojen tapa liittää postihmisiin yhteensopimattomia, dikotomisia määreitä kertoo ennen kaikkea siitä, miten inhimillisen ja ei-inhimillisen raja ei ole selkeä ja pitävä ihmisen itsensä suhteen. Käsittelen myös, miten teossarjassa hahmotellaan postihmisten ja siinä henkilöhahmoina esiintyvien geenimuunneltujen sikojen omalakista, ihmisestä poikkeavaa tapaa aistia ja kokea maailma. Tarkastelen, miten kuva ei-inhimillisten olentojen kielellisestä kyvykkyydestä muuttuu trilogian osien välillä. Esitän, että Oryx and Crakessa kieli näyttäytyy ihmisten kokeman joukkokuoleman jälkeen menneisyyteen haipuvana esteettisenä ilmiönä, kun taas MaddAddamissa kieli kuvataan kaikkea elollista yhdistävänä kommunikatiivisuutena. Lisäksi analysoin tutkielmassa, miten MaddAddamissa ihmiset joutuvat arvioimaan uudelleen asemaansa biologiaansa ja hormoneihinsa sidottuina nisäkkäinä. Ihmisen itsensä käsitteellistäminen uudelleen on keskeistä myös posthumanistisessa ajattelussa, ja ihmisyhteisön kuvauksessa käytettävä sosiaalidarvinistinen diskurssi on jäänyt aiemmassa MaddAddam-trilogian tutkimuksessa paitsioon. Tässä suhteessa tutkielman voi katsoa tuovan teossarjaa käsitteleviin, posthumanistisesti suuntautuneisiin tulkintoihin uuden, täydentävän näkökulman. Esitän kuitenkin, että koska tekstissä ennakoidut uhkakuvat seksuaalisen kilpailun väkivaltaisesta kärjistymisestä eivät lopulta toteudu, sosiaalidarvinistinen diskurssi kertoo biologisen determinismin sijaan ennen kaikkea pelosta olla kehoonsa sidottu eläin. MaddAddam-trilogian posthumanistisena ytimenä voisikin näin pitää materiaalisuuden, haavoittuvuuden ja rajallisuuden hyväksymistä samalla kun rajallisuus ei tarkoita täydellistä ennaltamääräytyneisyyttä.
Psykedeelinen kokemus amerikkalaisessa 1960-luvun kirjallisuudessa : Ken Kesey ja kumppanit matkalla kauemmas

Pasanen, Timo-Veikko (2013)

Tutkielmani käsittelee psykedeelisen kokemuksen kuvauksia yleisesti lähinnä 1960-luvun pohjoisamerikkalaisessa kirjallisuudessa ja erityisesti Ken Keseyn teoksessa One Flew Over the Cuckoo's Nest (1962; suom. Yksi lensi yli käenpesän) sekä Tom Wolfen Keseysta ja psykedeelisestä liikkeestä kertovassa teoksessa Electric Kool-Aid Acid Test (1968). Lähestyn aihettani psykedeelisten kokemusten kirjallisten kuvausten analyysien ohella historiantutkimuksen ja psykedeelien psykoanalyyttista käyttöä käsittelevän tutkimuksen avulla, sillä psykedeelistä kokemusta on kirjallisuustieteen puitteissa tutkittu vain hyvin vähän. Vaikka psykedeelien vaikutus Keseyn Käenpesän luomistyön taustalla on tunnettu tosiasia, ei monikaan kirjallisuudentutkija ole tarkemmin analysoinut, kuinka psykedeelinen kokemus näkyy teoksen runsaassa symboliikassa ja allegorisessa luonteessa. Erityisenä tutkielmani huomionkohteena ovat mystisten psykedeelisten kokemusten kuvaukset, jotka vastaavat uskonnollisessa kirjallisuudessa kuvattuja spontaaneja mystisiä kokemuksia. Uskonnollisiksi tai mystisiksi luonnehdittujen kokemusten kuvailussa käytetty kieli on usein pelkistettyä ilmaistakseen arkipäivän logiikan ja kielen riittämättömyyttä. Myös kokemusten pohjimmiltaan sanoinkuvaamatonta luonnetta korostetaan. Psykedeelisiä kokemuksia kirjallisuudessa on toisaalta kuvailtu kielellä, joka on usein luonteeltaan runollista ja runsasta, jotta se tavoittaisi osan koettujen aistihavaintojen ja mentaalisten prosessien ylettömyydestä. Käsittelen psykedeelisten kokemusten kuvauksia sekä tulkintoja laaja-alaisesti epämääräisenä ja moniselitteisenä psykologisena ilmiönä, joka on ympäristön vihjeille ja vaikutteille huomattavan altis, ja joka tuo usein esiin sen mikä on yksilössä potentiaalista. Psykedeelistä kokemusta lähestytään fenomenologisesti ja monialaisesti myös lukuisten eri tieteenalojen avulla, eikä psykedeelitutkimus muodosta psykedeelien psykologisista vaikutuksista kattavaa ja yleisesti hyväksyttyä teoriaa. Tämän vuoksi en rajoita psykedeelisen kokemuksen käsittelyä yhteen tiettyyn teoriaan tai tieteenalaan. Uskonnollisen analogian lisäksi tuon tutkielmassani esiin psykoanalyyttisen analogian, etnografisen shamanismiin perustuvan analogian, Aldous Huxleyn tieteellisen ja yhteiskunnallisen mallin, William S. Burroughsin sanataiteelliset kokeilut, Keseyn Käenpesän symbolis-metaforisen kielenkäytön sekä Acid Testissa kuvaillun ei-kirjallisen toiminnan. Yleisluontoisina havaintoina esitän kokemusten kuvausten ja tulkintamallien relativismia sekä sanallisen ilmaisun rajoittuneisuutta psykedeelisten kokemusten kommunikoimisessa.
Puhe, kirjoitus, hiljaisuus : J.M. Coetzeen Foen transtekstuaalista tarkastelua

Hänninen, Hannamari (2020)

Pro gradu -tutkielmassa ”Puhe, kirjoitus, hiljaisuus – J.M. Coetzeen Foen transtekstuaalista tarkastelua” tutkitaan niitä tapoja, joilla Foe, tietoisesti tekstienvälisyytensä julkistava ja muiden tekstien päälle rakentuva teos on yhteydessä muihin teksteihin, ja miten se näiden yhteyksien kautta puhuu puheesta, kirjoituksesta ja hiljaisuudesta. Tutkielman teoreettinen tausta on intertekstuaalisuudessa ja Gérard Genetten transtekstuaalisuuden teoriassa. Tutkimuksessa arvioidaan myös sitä, miten eri transtekstuaalisuuden kategoriat teoksen tulkintaan vaikuttavat ja kuinka oleellisia ne teoksen tulkinnan kannalta ovat. Genette tarkoittaa transtekstuaalisuudella yleistä tekstien välisten viittausten ja suhteiden kenttää, jonka hän jakaa viiteen eri viittaamistapaan. Hypertekstuaalisuuden kautta Defoen Robinson Crusoe asettuu Foen tulkinnan kannalta keskeiseksi hypotekstiksi. Coetzee käyttää erilaisia transformaatioiden keinoja kuten transfokalisaatiota ja transvaluaatiota asettaakseen hypotekstin ja sen taustalla olevan kolonialistisen aatemaailman kriittiseen valoon. Taiteen ja ylipäätään ei-sanallisen diskurssin kautta esitetään mahdollisuus Fridayn puheeseen. Intertekstuaalisten viitteiden kautta huomio kiinnittyy siihen, että Foe on yhdistelmä Defoen henkilöhistoriaa ja hänen teoksiaan: Robinson Crusoen lisäksi keskeisiä ovat Moll Flanders ja Roxana. Lisäksi viitteitä on mm. Tournierin Perjantaihin, Shakespearen The Tempestiin sekä Virginia Woolfiin. Foen intertekstuaalisuus nostaa esiin viittausten kohteet ja korostaa Foen kiinnittymistä länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin. Paratekstuaalisen analyysin kautta korostuu kirjan rakenne tietoisesti tehtynä konstruktiona. Tärkein tulkintaan liittyvä periteksti on kirjan nimi, jonka kautta aukeaa monikerroksisia ajatuksia vihollisuudesta, jossa on kyse myös kirjailijan ja hänen luomiensa romaanihenkilöiden välisestä sekä kirjallisuuden ja todellisuuden suhteesta. Kirjan nimi Foe viittaa myös historialliseen kirjailijaan nimeltä Daniel (De)Foe ja hänen kauttaan länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin. Kirjan lukujen minimalistinen numeroiminen kiinnittää huomiota lukujen selvästi keskenään erilaisin kerrontarakenteisiin, jotka heijastelevat yhtäältä kirjallisuuden kehityksen eri vaiheita, toisaalta romaanin kertojan yritystä löytää oma ääni. Lisäksi muuttuva kerronta korostaa koko teoksen rakentumista sanoista ja edelleen sanojen luoman maailman keinotekoisuutta. Metatekstit avaavat kirjaan erilaisia tulkintoja, mutta toisaalta myös rajaavat ja ohjaavat tulkintaa tiettyyn suuntaan; Foen kohdalla erityisen vahvasti vaikuttavat feministinen ja postkolonialistinen tulkintatraditio. Arkkitekstuaalisuuden kautta Foe on yhteydessä muihin saman lajityypin teoksiin; tässä tutkimuksessa arkkityypiksi on käsitetty robinsonadi, jonka kautta kriittiseen tarkasteluun tulee sen taustalla vaikuttava rasistinen ja kolonialistinen robinson-myytti ja sen kiinteä yhteys länsimaiseen kulttuuriin. Transtekstuaalisen rakenteensa ja Fridayn hiljaisuuden kautta Foe kiinnittää huomiota kieleen ja kerronnan rakenteisiin, purkaa myytin sanoiksi ja keskeyttää myytin uusintamisen. Tutkimuksessa käy ilmi, että transtekstuaalisuuden kategoriat eivät ole ehdottomia ja tarkkarajaisia, vaan ennemminkin vyöhykkeitä tai funktioita, joista osa määrittyy tekstistä, osa lukijasta käsin. Transtekstuaalisen tulkinnan avulla Foen tekstienvälisyyden laaja kirjo tulee näkyviin. Se tukee romaanin keskeistä ajatusta siitä, että kaikki kirjoitus on lainaamista, kaikki tarinat ovat osia jostain toisesta ja että teos ja tulkinta syntyvät monimutkaisessa tekstienvälisessä prosessissa. Transtekstuaalisen rakenteensa kautta Foe kyseenalaistaa kerronnan ja kirjallisuuden mahdollisuuden tavoittaa totuutta, mutta kyseenalaistaa myös fiktion ulkopuolisen totuuden käsitteen. Vaikka lopullista totuutta ei ole, tunnistamalla omat kielen, kerronnan, puheen, merkityksenannon, sosiaalisen ja poliittisen todellisuuden asettamat rajoitukset siitä on mahdollista nähdä väläyksiä.
Representaation hajoaminen romaanissa "Que Farei Quando Tudo Arde?"

Raatikainen, Hanna (2019)

Pro gradu -tutkielmassani tutkin representaation hajoamista António Lobo Antunesin vuonna 2001 ilmestyneessä romaanissa "Que farei quando tudo arde?" (engl. "What Can I Do When Everything's on Fire?"). Tarkastelen sitä, miten romaani vastustaa identiteetin etusijalle nostavia representaation rakenteita purkamalla henkilöhahmojen ja kertojien vakaat identiteetit sekä murtamalla perinteisen kerronnan rakenteen. Katson, että romaani pyrkii empiirisen maailman representoimisen sijaan ilmaisemaan liikkeen, elämän pohjimmiltaan virtaavan luonteen. Lähestyn romaania Gilles Deleuzen filosofian avulla ja pyrin paikantamaan romaanin kertomuksen perustan representaation rakenteiden sijaan Deleuzen ontologian virtuaaliseen tasoon. Tutkin sitä, miten representationaalisen kehyksen murtavat hetket tarjoavat esteettistä tietoa transsendentaalisesta, virtuaalisesta perustastaan. Tarkastelussani hyödynnän monia Deleuzen yksin tai yhdessä Félix Guattarin kanssa muotoilemia käsitteitä. Representaation rakenteita vastustava teksti vaatii lukijaltaan uudenlaista havainnointia, mutta katson, että tekstin lähestyminen Deleuzen filosofiaa hyödyntäen mahdollistaa tekstin tarkastelun tekstin omilla ehdoilla. Romaani käsittelee identiteetin etsimistä, mutta osoitan tutkielmassani, että identiteetti ja minuus näyttäytyvät siinä ennemmin alku- kuin päätepisteinä. Samalla kun romaanin representatiivinen sisältö rakentuu, fragmentaarinen ja virtaava syntaksi purkaa henkilöhahmo-kertojien vakaat minuudet ja identiteetit. Syntaksi kytkee ennakoimattomilla tavoilla yhteen eri henkilöhahmoihin ja tapahtuma-aikoihin liittyviä fragmentteja, ja totean kerronnan tässä noudattavan Deleuzen ja Guattarin muotoileman rihmaston logiikkaa. Osoitan, että rihmastollinen kerronta ylittää henkilöhahmojen ja kertojien yksilölliset, inhimilliset näkökulmat.
Roads Not Taken : Supernatural fan fiction and the Potential Worlds

Haasio, Armi (2016)

This thesis focuses on Supernatural, an American TV show, and the fan texts surrounding it. My main focus will be on fanworks concentrating on the series, especially fan fiction of the series and how these fan texts alter, add, fix and defy the series. Using Gerald Prince’s concept of the disnarrated (1988), I will explore the hypothetical worlds, what could have happened but did not, what goals were not reached, and how these are presented in fan fiction. I will also apply Marie-Laure Ryan’s theory of possible worlds (1991), and look at what kind of relationships these alternate worlds produce in relation to Supernatural’s canon, as well as what kind of different alternate worlds Supernatural produces inside its canon. When we look at the fanworks of Supernatural, it seems that several patterns emerge. Fan fiction can be divided into several genres, sub-genres, and/or categories that overlap, but in general, some structural choices and narratives can be named. Certain plot points appear more popular than others, and certain things are almost unwritten of. Fan fiction has its own popular conventions and tropes that are repeated, much like genre conventions of romance, for example. I introduce a sliding scale of fan fiction in relation to its canon. Canon-based fic, timeline alteration/canon divergent fic, canon-based alternate universes, and independent alternate universes each use the framework of canon, but draw from different textual alternate potential worlds. However, it is evident that not all possible worlds are equal, or equally promoted due to hierarchy of fandom. Each of these fic types establishes a different relationship to canon, and speculates and/or reacts to it differently. When we look at fan fiction, it becomes clear that different authors seek to explore different things about canon: add storylines that they think should be in canon but are not, fix things that they think went wrong in canon, speculate about the characters dreams/hopes/wishes/regrets and grant the characters some emotional fulfillment in this regard, or even alter the characters’ world in order to explore how the change of the universe affects the characters.
Romaani tekijän anteeksipyyntönä : kerronnan etiikka Ian McEwanin Atonementissa

Pulkkinen, Riikka (2019)

Tämän pro gradu –työn aiheena on tekijän anteeksipyyntö ja kerronnan etiikka Ian McEwanin romaanissa Atonement. Atonementia lukiessa hahmottuu ajatus kahden Atonementin, Briony Tallisin (romaanin osat I-III) ja Ian McEwanin Atonementin (romaanin osat I-IV) metafiktion eli itsetietoisuusuuden eroavuuksista. Näiden metafiktioiden eroavuudet paikantuvat pro gradu –työn mukaan autofiktiivisen metafiktion ja postmodernin metafiktion eroihin ja avaavat tien asettamaan kysymyksen 2010-luvun romaanitaiteen metafiktiosta ja myös etiikasta. Tutkimuskysymys jakaantuu tässä tutkielmassa kolmeen osaan, joista ensimmäinen toimii väylänä toisten kysymysten asettamiselle, ja koskee romaanin kerrontaratkaisua. Jotta perusteellinen analyysi kahden toisiinsa kietoutuvan Atonementin – sekä Brionyn että McEwanin - etiikan ja metafiktioiden nyansseista voidaan esittää, tehdään aluksi syvällinen narratologinen selonteko Atonementista. Narratologinen analyysi avaa näkymän Brionyn poikkeuslaatuiseen epäluotettavaan kertojuuteen, ja paljastaa Ian McEwanin metafiktion luonteen, sen eettiset kysymykset fiktion mahdollisuuksista. Kerronnan analyysissa hyödynnetään ertyisesti James Phelanin näkemystä epäluotettavasta kerronnasta. Analyysi keskittyy lopulta Atonementin kaikkitietävän kerronnan ironiseen vireeseen, jolla on romaanissa Brionyyn liittyvä tunnustuksellinen motiivi. Tutkimuskysymyksen toinen osa koskee Atonementia itseoikeutettuna sovituksena ja lopulta fetissiteoksena, ja ammentaa psykoanalyyttisesta subjekti- ja kirjallisuusteoriasta. Sen lähtökohtana on psykoanalyytikko Jacques Lacanin luenta Edgar Allan Poen ”The Purloined Letter” (1844) –novellista. Lacanilainen analyysi Atonementista huipentuu näkemykseen Brionyn taiteilijahybriksen lacanilaisittain ilmaistuna ”perversiivisestä” luonteesta. Samalla analysoidaan mahdollisuutta lukea Atonementia Briony Tallisin autofiktiona, sillä Serge Doubrovskyn määritelmä autofiktiosta tangeeraa lacanilaista määritelmää kirjeestä Poen ”The Purloined Letterissä”. Lacanilaisen analyysin jälkeen tutkielmassa jäljitetään Brionyn puolesta anteeksi saamisen mahdollisuutta peilaamalla Atonementia filosofi Emmanuel Levinasin etiikkaa vasten. Tämä muodostaa tutkielman tutkimuskysymyksen kolmannen osan, sen, miten fetissiteoksesta on mahdollista siirtyä etiikkaan. Briony tunnistaa lopulta toisten ihmisten absoluuttisen toiseuden ja oppii näkemään toisten kasvot ja lopulta astuu levinasilaisittain eettiseen tilaan. Pro gradu –työ päättyy analyysiin kahden metafiktion kysymyksestä. Onko 1900-luvun lopun 2000-luvun alun postmoderni, itsetietoinen metafiktio – jota Atonement tietyin varauksin edustaa, vaikka avautuukin uudenlaisen metafiktion mahdollisuudelle - erilaista kuin 2010-luvun autofiktiivisiä piirteitä hyödyntävissä romaaneissa esiintyvä metafiktio? Samalla esiin nostetaan esimerkkejä nykyautofiktioiden metafiktiosta ja etiikasta.

Now showing items 61-80 of 105

Browsing by discipline "Comparative Literature"

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO