Browsing by discipline "Nordiska språk, svenska som andra inhemska språk"

Kaunokirjallinen käännös on sovitettava niin, että se on mahdollisimman hyvin ymmärrettävä kohdekielellä teoksen lukeville. Tässä tutkielmassa tutkin, mitä käännösstrategioita käyttäen erilaiset kulttuurisidonnaiset elementit on käännetty Miika Nousiaisen romaanin Vadelmavenepakolainen ruotsinkielisessä käännöksessä Hallonbåtsflyktingen. Tutkin erityisesti niitä kohtia käännöksestä, joihin on tullut sisällöllisiä muutoksia käännösprosessissa. Teoreettisena taustana tutkimukselleni käytän jakoa esimerkiksi kotouttaviin ja vieraannuttaviin käännösstrategioihin sekä tarkempia määritelmiä erilaisista käännösstrategioista (esimerkiksi tiedon lisääminen tai vähentäminen). Jaottelen materiaalistani löytyviä esimerkkejä myös sen mukaan, liittyykö sisällöllinen muutos käännöksessä lähdekulttuurin eli Suomen vai kohdekulttuurin eli Ruotsin kulttuurisidonnaisiin elementteihin. Koska materiaalinani oleva romaani on suomalainen romaani, joka kertoo suomalaisen protagonistin toiveesta olla ruotsalainen, liittyvät sisällölliset muutokset kulttuuriin liittyvien elementtien kääntämisessä näiden kahden maan kulttuureihin. Käytän kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämisen tutkimisessa myös Nedergaard-Larsenin neliosaista jaottelua kulttuurisidonnaisista elementeistä (maantiede, historia, yhteiskunta ja kulttuuri). Materiaalistani löytyy esimerkkejä sekä kotouttavista että vieraannuttavista käännösstrategioista. Ruotsalaiseen kulttuuriin liittyvien elementtien osalta esimerkkejä löytyy esimerkiksi ruotsalaisille lukijoille selvien yksityiskohtien poistamisesta kohdetekstissä sekä korjauksista lähdetekstin virheellisiin tietoihin ruotsalaiseen yhteiskuntaan, kieleen tai kulttuuriin liittyen. Suomalaiseen kulttuuriin liittyvien elementtien osalta esimerkkejä löytyy mm. selittävien sanojen lisäämisestä suomalaisiin ilmiöihin sekä suomalaisten ilmiöiden (kuten julkisuuden henkilöiden) muuttamisesta vastaaviksi ruotsalaisiksi ilmiöiksi.

Tutkielma on korpuspohjainen analyysi på-preposition esiintymisestä ruotsin kielessä. Sen tarkoitus on autenttisen tekstimateriaalin pohjalta selvittää missä yhteyksissä på esiintyy ja miksi. Mitkä ovat ne tekijät, jotka vaikuttavat siihen, että jonkin substantiivin, adjektiivin tai verbin yhteydessä käytetään prepositiota på eikä jotain muuta prepositiota. Lisäksi tavoitteena on analysoida, mitä lisäarvoa tai muutosta på tuo mukanaan sekä onko verbin yhteydessä esiintyvää på:ta motivoidumpaa kutsua prepositioksi vai partikkeliksi. Myös aineiston sisältämät metaforat, joissa på on mukana, analysoidaan erikseen. Tutkimuksen tarkoituksena on myös vertailla på:n esiintymistä suomenruotsalaisissa ja ruotsinruotsalaisissa lauseissa. Analyysin taustalla olevat teoriatiedot pohjaavat pääasiassa Ruotsin akatemian (Svenska Akademien) ja seuraavien henkilöiden ruotsin kielioppia käsitteleviin teoksiin; Maria Bolander, Erik Andersson, Olof Thorell ja Elias Wessénin. Teoriatiedot metaforista pohjaavat Lakoff & Johnsonin sekä Mall Stålhammarin teoksiin. Kollokaatioiden teoriataustana ovat John Sinclairin ja Bodil Rosqvistin aihetta käsittelevät teokset. Keskeisiä käsitteitä tutkimuksessa ovat prepositio, prepositioverbi, partikkeli, semantiikka, syntaksi, semanttinen ja syntaktinen valenssi, metafora ja kollokaatio. Tutkimuksessa på-preposition esiintymiset jaetaan kategorioihin sen mukaan onko kyseessä tilaa tai aikaa ilmaiseva adverbiaali, korvaako på genetiivimuodon, esiintyykö på yhdessä adjektiivin tai verbin kanssa vai onko på yhtenä osana kiinteää ilmausta. Erityisesti tarkastellaan på:n esiintymistä verbien yhteydessä. På:t verbien yhteydessä jaetaan edelleen eri kriteerien pohjalta neljään alakategoriaan lähempää tarkastelua varten. Korpuksina ovat Göteborgin yliopiston ylläpitämässä sähköisessä kielipankissa (Språkbanken) olevat sanomalehtien Göteborgs-Postenin ja Hufvudstadsbladetin vuosikerrat 2013. Tutkimuksessa analysoidaan molempien korpuksien 250 ensimmäistä lausetta, joissa på esiintyy. Tutkimustuloksissa ei ole havaittavissa merkittäviä eroja suomenruotsin tai ruotsinruotsin välillä. Aineiston analyysi vahvistaa käsitystä på:n primäärisestä spatiaalisesta merkityksestä. Ylivoimaisesti suurin osa, 41 %, tapauksista, joissa på esiintyy ovat ensisijassa tilaa - mutta myös aikaa ilmaisevia adverbiaaleja. Aineiston myötä vahvistuu myös käsitys siitä, että ehkä aina ei pelkästään sanan; substantiivi, adjektiivi tai verbi, oma syntaktinen valenssi yksin määrää prepositiota, vaan siihen vaikuttavat myös preposition oma sisäinen olemus ja primäärinen merkitys. På itsessään, käsitteenä, luo vaikutelman "kontaktipinnasta", joka voidaan käsittää joko konkreettisesti tai kognitiivisesti. Metaforien määrä ei ole huomattava, mutta metaforien analyysien yhteydessä, esim. useampisanaisten prepositioiden i jakten på ja på jakt efter vertailun tulokset antavat ajattelemisen aihetta. Tutkimuksessani päädyn mieluimmin kutsumaan verbin yhteydessä olevaa på:ta prepositioksi partikkelin sijasta ja verbejä, jotka selkeästi rakentuvat preposition avulla, prepositioverbeiksi.

Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millainen suhde lukijalla ja Kansaneläkelaitoksella on vuosina 1986 ja 2011, sekä miten suhde on muuttunut vuodesta 1986 vuoteen 2011. Materiaalini koostuu kahdesta kansaneläkelaitoksen työttömille tarkoitetusta esitteestä vuosilta 1986 ja 2011. Molemmat esitteet ovat lyhyitä ja sisältävät noin 2000 sanaa. Esitteissä kerrotaan, millaisiin tukiin työttömällä on oikeus sekä miten tukia haetaan. Vuoden 2011 esite on kirjoitettu selkokielellä ja se on saanut LL-Centerin hyväksynnän. Tutkielman kulmakivenä toimii systemis-funktionaalinen kieliteoria, jonka käsitteistöä ja keinoja analysoida kieltä hyödynnän tutkimusmenetelmässäni. Päästäkseni selville, millainen suhde Kansaneläkelaitoksella ja lukijalla on, tutkin millaisilla sanoilla lukijaan ja instituutioon viitataan, lisäksi tutkin millaisia rooleja heillä on lauseissa. Tutkin myös, millaisia apuverbejä esitteissä käytetään ja kehen niillä viitataan. Tämän lisäksi tutkin ohjataanko lukijaa suorilla vai epäsuorilla käskyillä. Tutkielman tulokset osoittavat, että Kansaneläkelaitoksen ja lukijan suhde on hierarkkinen. Kansaneläkelaitoksen valta-asema tulee selkeästi esille esimerkiksi käskylauseissa sekä siinä, että Kansaneläkelaitos viittaa itseensä käyttäen organisaation nimeä pronominien sijaan. Vuonna 1986 lukijaa ei puhutella lainkaan, mutta vuonna 2011 lukijaa sinutellaan peräti 157 kertaa. Sinuttelun ja suorien käskymuotojen käyttäminen vuonna 2011 viittaavat toisaalta myös siihen, että suhde on muuttunut läheisemmäksi. Sekä lukijaan että Kelaan viitataan paljon useammin vuoden 2011 esitteessä kuin vuoden 1986 esitteessä. Lukijaan viitataan kuitenkin huomattavasti useammin kuin Kelaan. Lukijalla on myös aktiivisempi toimijan rooli vuoden 2011 kuin vuoden 1986 esitteessä. Modaalisia apuverbejä on selkeästi enemmän vuoden 2011 esitteessä ja ne ilmaisevat useimmiten lukijan velvollisuutta tehdä jotakin. Vuoden 2011 esite on saanut hyväksynnän selkokielisenä tekstinä, mutta esitteestä löytyy useampia kohtia, jotka eivät noudata esimerkiksi LL-Centerin antamia ohjeita helppolukuisen tekstin kirjoittamisesta. Jotta lukijan ja Kansaneläkelaitoksen välisestä suhteesta sekä sen muuttumisesta voitaisiin tehdä tarkempia johtopäätöksiä, pitäisi tutkia useampi esitteitä myös 1990-luvulta sekä 2000-luvun alkupuolelta.

Tutkielmani aiheena ovat suomen- ja ruotsinkieliset asiointikeskustelut numeropalvelussa. Numeropalvelupuhelut ovat tyypillisesti lyhyitä, tavoitteellisia, maksullisia palvelupuheluita. Tutkimukseni tarkoituksena on kuvailla sitä verbaalista kommunikatiivista mallia, joka on ominainen numeropalvelupuheluille palvelupuhelutyyppinä. Vertailen suomen- ja ruotsinkielisiä puheluita toisiinsa voidakseni kuvailla, minkälainen verbaalinen kommunikatiivinen malli on mahdollisesti ominainen vain toiselle kielistä, minkälainen molemmille kielille. Tarkastelen myös ruotsinkielisiä numeropalvelupuheluita äidinkielen puhujan ja toisen kielen puhujan välisinä keskusteluina. Tyypillisessä ruotsinkielisessä numeropalvelupuhelussa asiakas on ruotsinkielinen ja numeropalvelun työntekijä eli palvelutiedottaja suomenkielinen. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, kuinka tämä epäsymmetrinen kielellinen kompetenssi tulee esiin numeropalvelupuheluiden eri vaiheissa. Aineistonani on 122 numeropalvelupuhelua Oy Eniro Ab:n numeropalveluihin. Puheluista 66 on suomenkielistä, ja 66 ruotsinkielistä. Analysoin puhelumateriaalia keskustelunanalyysin keinoin ja tutkin sekvenssien rakentumista numeropalvelupuheluiden eri vaiheissa. Lisäksi vertailen suomen- ja ruotsinkielisten puheluiden verbaalista kommunikatiivista mallia toisiinsa. Numeropalvelupuhelun avausvaihe koostuu sekvenssistä, jossa palvelutiedottajan etukäteen nauhoitettu tervehdys avaa puhelun. Tervehdys koostuu palvelun identifioimisesta sekä palvelutiedottajan etunimestä. Asiakas tervehtii 53 % puheluista ja esittelee lisäksi itsensä 24 % puheluista. Asiakas menee suoraan asiaan 45 % puheluista. Asiakkaan ja palvelutiedottajan välillä näyttää vallitsevan jaettu käsitys siitä, että asiakkaan ei ole tarpeen tervehtiä tai esitellä itseään. Sekä asiakas että palvelutiedottaja keskittyvät asiakkaan asian ratkaisemiseen nopeasti ja tehokkaasti. Tämä näyttäytyy numeropalvelupuheluiden erityispiirteenä verrattuna esimerkiksi kioskiasiointikeskusteluihin. Puhelun aiheena olevan asian käsittelyvaihe alkaa sekvenssistä, jossa asiakas esittelee asiansa ja palvelutiedottaja kuittaa kielellisesti vastaanottaneensa asiakkaan pyynnön. Tyypillisin kielellinen kuittaus suomenkielisissä puheluissa on fraasi ”hetki” ja sen variantit. Ruotsinkielisissä puheluissa asiakkaan esittelemän asian toisto on tyypillisin kielellinen kuittaus. Asian käsittelyvaiheessa 42 % puheluista asiakkaan pyyntö voidaan heti toteuttaa. Lisätietoa tarvitaan 59 % puheluista. Palvelutiedottaja muotoilee lisätietotarpeensa kielellisesti kolmella eri tavalla. Ensimmäinen tapa on suorat kysymykset, joissa yhteisymmärrystä etsittäessä sekvensseissä esiintyy paljon toistoa. Toinen tapa on deklaratiiviset muotoilut, joissa palvelutiedottaja tyypillisesti kertoo lisätietoja löydetyistä hakutuloksista. Kolmas tapa on avoimeksi jäävät kysyvät muotoilut. Vuorovaikutuksessa esiintyy jokin ongelma 9 % ruotsinkielisistä puheluista ja ongelmien esiintyminen yhdistyy kieleen ja tilanteisiin, joissa palvelutiedottaja ei puhu äidinkieltään. Tyypillisessä ruotsinkielisessä numeropalvelupuhelussa asiakas on ruotsinkielinen ja numeropalvelun työntekijä eli palvelutiedottaja suomenkielinen. Epäsymmetrinen kielellinen kompetenssi nousee esiin analyysissani seuraavilla tavoilla. Ruotsinkielisissä puheluissa asiakkaan esittelemän asian toisto on tyypillisin palvelutiedottajan suorittama kielellinen kuittaus asian vastaanottamisesta. Toisto vaikuttaa toimivan tapana tarkistaa, että palvelutiedottaja on kuullut ja ymmärtänyt asiakkaan asian oikein. Palvelutiedottaja saattaa tuntea epävarmuutta kielitaidostaan. Koodinvaihto on toinen aspekti epäsymmetriseen kielelliseen kompetenssiin. Muutamissa puheluissa asiakas käyttää koodinvaihtoa selittääkseen jotakin sanaa, jonka yhteydessä esiintyy viitteitä väärinymmärrykseen. Yhteisymmärrystä rakennetaan koodivaihdon avulla. Kolmas näkökulma epäsymmetriseen kielelliseen kompetenssiin on ongelmat kielen leksikaalisella tasolla, esim. puutteet palvelutiedottajan sanavarastossa. Seurauksena on sekvenssejä, joissa yhteisymmärrystä tarkoitetusta sanasta etsitään. Tutkimukseni sai alkunsa tiedon tarpeesta, kun uutta sähköistä, kielellistä työkalua palvelutiedottajien työn tueksi suunniteltiin. Tutkimukseni tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa ja viittaavat siihen, että leksikaalisen kompetenssin kehittämiseen ja tukemiseen kannattaa panostaa.

Tässä työssä tutkitaan kielikylpyoppilaiden ja perinteiseen ruotsinopetukseen osallistuneiden oppilaiden kielenkäytön eroja ja samankaltaisuuksia lauseiden käytön tasolla. Tutkimuskysymykset ovat seuraavia: Millaista lauseiden käyttö on kielikylpyoppilaiden ja perinteiseen ruotsinopetukseen osallistuneiden oppilaiden välillä? Onko lauseiden käytön välillä eroja tai samankaltaisuuksia oppilasryhmien välillä? Millaisia erot ja samankaltaisuudet ovat näiden oppilasryhmien välillä? Tutkimusaineistona käytetään 43 ainekirjoitelmaa, joista 21 on kielikylpyoppilaiden kirjoittamia ja 22 perinteiseen ruotsinopetukseen osallistuneiden kirjoittamia. Aineisto analysoidaan performanssianalyysin ja kvantitatiivisen analyysin avulla. Teoriapohjan työlle muodostavat käsitteet toinenkieli, oppijakieli, perinteinen ruotsinopetus, A2- ruotsi sekä kielikylpyopetus. Tämän lisäksi teoriapohja muodostuu lauseiden oppimiseen liittyvästä tutkimuksesta koskien toisenkielen oppimista sekä ruotsin lauseopista. Tulokset osoittavat kielikylpyoppilaiden ja perinteiseen ruotsinopetukseen osallistuneiden välillä olevan eroja ja samankaltaisuuksia, joskin eroja löytyy enemmän. Oppilasryhmien välisiä samankaltaisuuksia ovat molempien ryhmien kirjoitelmissa esiintyvät ensimmäisen ja toisen asteen sivulauseet, päälauseiden suosiminen ensimmäisen asteen sivulauseiden sijaan, ensimmäisen asteen sivulauseiden suosiminen toisen asteen sivulauseiden sijaan, lauseiden määrä ja pituus sekä päälauseista koostuvien virkkeiden suosiminen pää- ja sivulauseista koostuviin virkkeiden sijaan. Eroja löytyy useita. Kielikylpyoppilaat käyttävät enemmän sivulauseita sekä pää- ja sivulauseesta koostuvia virkkeitä. Perinteiseen opetukseen osallistuneet käyttävät enemmän päälauseita, heidän kirjoitelmissaan esiintyy kolmannen asteen sivulauseita sekä enemmän virkkeitä ja heidän virkkeensä koostuvat todennäköisemmin vain päälauseista. Perinteiseen opetukseen osallistuneet tekevät enemmän virheitä lauseiden muodostuksessa ja systemaattisia virheitä esiintyy myös enemmän. Kielikylpyoppilaiden kirjoitelmat sisältävät virheettömämpää lauseiden käyttöä ja kirjoitelmien joukosta löytyy täysin virheettömiä kirjoitelmia. Muut tutkimustulokset koskevat syvällisempää analyysia lauseiden käytöstä. Molemmat oppilasryhmät suosivat väitelauseita ja sivulausetyypeistä kielikylpyoppilaat käyttävät enemmän relatiivi- ja että - sivulauseita. Perinteiseen opetukseen osallistuneet suosivat adverbiaalisia sivulauseita sekä epäsuoria kysymyslauseita, minkä lisäksi heidän kirjoitelmissaan esiintyy enemmän päälauseita sisältäviä virkerakenteita, yhdestä lauseesta koostuvia, lyhyitä virkkeitä sekä virkkeitä, joissa sivulause on sijoitettu joko ennen tai jälkeen päälausetta. Kielikylpyoppilaiden kirjoitelmissa esiintyy enemmän pää- ja sivulauseesta koostuvia virkkeitä, kahden lauseen virkkeitä sekä virkkeitä, joissa sivulause on sijoitettu päälauseen väliin. Yleisimmät sivulauseiden funktiot ovat samat molemmilla oppilasryhmillä, joskin perinteiseen opetukseen osallistuvat käyttävät sivulauseita enemmän predikatiivin määritteenä ja kielikylpyoppilaat adverbiaalin määritteenä. Kielikylpyoppilaat hallitsevat käänteisen sanajärjestyksen paremmin ja heidän kirjoitelmissaan esiintyy enemmän lauseita, joissa lauseen aloittaa muu kuin subjekti. Tulosten perusteella kielikylpyoppilaat hallitsevat ruotsin lauseopin paremmin ja heidän kielenkäyttönsä on monimuotoisempaa, minkä vuoksi heidän ruotsinkielen taitojensa voidaan olettaa olevan korkeammalla tasolla perinteiseen opetukseen osallistuneisiin oppilaisiin verrattuna.

Media- ja kulttuurikenttä on murroksessa suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa ja kirjallisuuden asema on muuttunut. Kirjallisuuden lukemisella ja kirjallisuuskasvatuksella ei ole enää yhtä vahva asema kouluopetuksessa. Tämä tutkielma keskittyy kaunokirjallisuuden käyttöön B-ruotsin lukio-opetuksessa. Tutkimuskysymykset koskevat ensinnäkin kaunokirjallisuuden asemaa opetuksessa: mikä tehtävä kaunokirjallisuudella on, mitä hyötyjä sillä nähdään olevan, mitä syitä opettajat esittävät kirjallisuuden puuttumiseen opetuksesta, miten oppikirja ja opetussuunnitelma vaikuttavat sekä millaisia tehtäviä opettajat antavat kirjallisuuteen liittyen. Toiseksi tutkimus selvittää, mitä teoksia ja keitä kirjailijoita opettajat suosittelevat opetuksen yhteydessä. Kolmanneksi tutkimus sisältää tietoa opettajien edellytyksistä kirjallisuusopetukseen. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka menetelmänä on tutkimushaastattelu. Haastattelut on toteutettu kahdessa anonyymissä uusmaalaisessa lukiossa ja tutkimusaineiston muodostaa seitsemän ruotsinopettajan haastattelut. Opettajien ja koulujen niminä on käytetty pseudonyymeja oikeiden nimien tai numeroiden sijaan haastatelluiden opettajien yksityisyyden turvaamiseksi ja tutkimuksen luettavuuden parantamiseksi. Tutkielmassa on yhtä suuri painoarvo sekä kirjallisuuteen ja sen käyttöön kouluopetuksessa keskittyvällä teorialla että tutkimushaastatteluihin perustavalla analyysillä ja pohdinnalla. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää tulevissa opetussuunnitelmissa ja tutkimuksissa. Tutkielma tuo esiin kirjallisuuden lukemisen ja työstämisen merkityksellisyyden. Kirjojen lukemisella, kirjallisuuskeskusteluilla ja erilaisilla luettuun liittyvillä tehtävillä voidaan saavuttaa monia eri hyötyjä kielen oppimisesta tunnetaitoihin. Ahkeralla kirjallisuuden lukemisella on myös yhteys koulumenestykseen. Haastattelut antavat kuitenkin huolestuttavan kuvan kaunokirjallisuuden asemasta lukion B-ruotsissa. Teoksia tai kaunokirjallisia otteita ei juuri lueta opetuksen yhteydessä, mutta kirjavinkkejä useimmat opettajat antavat enemmän tai vähemmän. Kirjoja ja/tai kirjailijoita saatetaan mainita esim. ajankohtaisten asioiden yhteydessä. Kaunokirjallisuus nähdään yhtenä mediana tai sisältönä muiden joukossa useissa vastauksissa. Toisaalta opettajat ovat tietoisia kirjallisuuden lukemisen hyödyistä ja eduista esim. opetuksen eriyttämisessä ja autenttisena materiaalina. Haastatellut opettajat tuovatkin esiin lukuisia syitä, miksi kaunokirjallisuus ei ole mukana opetuksessa. Oppikirja ja opetussuunnitelma, aikapula ja oppilaiden riittämätön kielitaito muodostavat tärkeimmät syyt, miksi kaunokirjallisuutta ei lueta tai käsitellä kursseilla. Tutkimuksesta käy ilmi myös monia kirja- ja kirjailijasuosituksia, joita opettajat antavat oppitunneillaan. Astrid Lindgren ja muut klassikot sekä dekkarit nousevat esiin. Lisäksi tutkimus antaa tietoa opettajien edellytyksistä kirjallisuusopetukseen. Suurin osa opettajista on lukenut paljon kaunokirjallisuutta osana opintojaan ja lukee säännöllisesti vapaa-ajallaan, mutta useimpien kohdalla oma lukeneisuus ja innostus ei näy opetuksessa. Kirjallisuuden aseman parantamiseksi B-ruotsin opetuksessa tarvitaan monia eri toimia, joita tutkielmassa käsitellään. Tärkeimpänä seikkana opetussuunnitelman tulisi sisältää tavoitteena kirjallisuuden lukemista ja työstämistä. Tutkielma sisältää myös vinkkejä opettajille kirjallisuuden opettamiseen.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä oppimateriaalia erityisopettajat käyttävät ruotsin kielen opetuksessa yläkoulussa ja millä tavoin he sitä käyttävät. Mielenkiintoni kohdistuu siihen, miten he käyttävät oppikirjasarjoja, minkälaista lisämateriaalia he käyttävät sekä miten he käyttävät ruotsin kielen erityisopetukseen suunniteltuja yksilöllistettyjä oppimateriaaleja. Lisäksi tarkoituksena on kartoittaa opettajien näkemyksiä siitä, miten oppimateriaaleja tulisi kehittää. Tutkimuksen aineisto koostuu 12 erityisopettajan vastauksista kyselylomakkeeseeni. Aineisto kerättiin elektronisen kyselylomakkeen avulla syksyllä 2014. Tutkimus on otteeltaan sekä laadullinen että määrällinen. Aineiston analyysimenetelmänä käytän sisällönanalyysiä, jonka avulla analysoin erityisopettajien vastauslomakkeita tutkimuskysymysten ohjaamana. Tutkimustuloksista käy ilmi, että useimmat vastaajistani käyttävät oppikirjasarjaa Klick ruotsin kielen opetuksessaan. Opettajien vastauksista näkyy erityisopettajien passiivisuus oppikirjasarjan valinnassa. Moni kertoo, että valinnan teki joku toinen henkilö heidän sijastaan. Suurin osa vastaajista kertoo muokkaavansa oppikirjoja. Eniten muokkausta saavat kielioppi, suulliset tehtävät sekä sanastoharjoitukset. Suosituiksi muokkaustavoiksi osoittautuvat tehtävänannon selkiyttäminen, suomen kielen lisääminen, tehtävien lyhentäminen sekä vinkkien antaminen oikean vastauksen löytämiseksi. Myös lisämateriaalin käyttö on suosittua. Materiaalia tehdään itse, sitä otetaan netistä tai toisista oppikirjasarjoista. Sen avulla erityisopettajat kertovat pystyvänsä tarjoamaan oppilailleen kertausta sisältäviä harjoitteita, vastaamaan oppilaidensa tarpeisiin paremmin sekä elävöittämään oppitunteja. Myös yksilöllistettyjä oppimateriaaleja käytetään paljon. Ylivoimaisesti suosituin materiaali on kirjasarjan Klick yksilöllistetyt harjoituskirjat. Vastaajien mukaan yksilöllistetty oppimateriaali sopii oppilaille, joilla on erilaisia vaikeuksia oppimisessa. Vastaajien joukossa on myös heitä, jotka eivät käytä yksilöllistettyä oppimateriaalia opetuksessaan. Syiksi nousevat koulun resurssit, aikapula sekä materiaalin koettu tarpeettomuus. Erityisopettajat ovat melko tyytyväisiä käyttämiinsä oppikirjasarjoihin. Eniten he pitävät kieliopista sekä sanastotehtävistä ja vähiten luetunymmärtämisistä, suullisista harjoituksista sekä kuullunymmärtämisistä. Tekstit jakavat vastaajien mielipiteet: osan mielestä tekstit toimivat hyvin ja osan mielestä huonosti. Näkemykset yksilöllistetyistä oppimateriaaleista noudattelevat samoja linjoja. Kaiken kaikkiaan vastaajani eivät kuitenkaan ole täysin tyytyväisiä tämänhetkiseen ruotsin kielen oppimateriaalitarjontaan. Opettajat kaipaavat lisää perusasioihin keskittyviä materiaaleja, joissa asiat olisi esitetty selkeästi ja joista kaikki ylimääräinen olisi karsittu pois.

I avhandlingen granskas svenskans användning i riksdagen ur riksdagsledamöternas och assistenternas synpunkt. Syftet för avhandlingen är att ta reda på svenskans värde i riksdagen, att utreda riksdagsledamöternas och assistenternas svenskkunskaper, i vilka situationer svenskan används och hur språket bör befrämjas i framtiden. I avhandlingen kopplas också informanternas politiska parti med svaren. Forskningsmaterialet har samlats in i Finlands riksdag och består av riksdagsledamöternas samt deras assistenters svar på två frågeformulär som skickats elektroniskt till dem i oktober 2016. Av riksdagens 200 ledamöter svarade 51 på formulären och av 180 assistenter svarade 79 stycken. Metoden för avhandlingen är en enkätundersökning, som består utav både kvantitativ och kvalitativ forskning. I den teoretiska referensramen tas bl.a. upp vilken påverkan motivation och attityder har på språkinlärning, språkfärdigheter och kompetenser, två-, fler- och parallellspråkighet. Svenskan granskas ur dess lagstadgade ställning i Finland och hur språket lyfts fram i partiernas språkprogram. För jämförelsens skull granskas tvåspråkigheten i andra tvåspråkiga parlament i världen. Resultaten visar att både ledamöterna och assistenterna ser ett stort värde i svenskan och anser språkets status viktigt, men samtidigt tycker de att svenskan inte i praktiken syns så mycket i riksdagen. Landets tvåspråkighet värderas högt bland informanterna och de anser att då riksdagen representerar hela Finland är det viktigt att båda nationalspråken syns i riksdagsarbetet. En del informanter anser också att svenskan inte har ett värde i riksdagen och att vissa ledamöter försöker trampa rätten för de svenskspråkiga. Majoriteten av informanterna har finska som modersmål och endast 17,6% respektive 12,7% av informanterna skriver att de har svenska som modersmål. Nordiska rådet, samarbete med Sverige och de övriga nordiska länderna, Ålandsfrågorna och kontakten till det tvåspråkiga Finland är ämnesområden där svenskan används mest enligt informanterna. Både ledamöterna och assistenterna pratar svenska främst med SFP:s representanter, när de svarar på svenskspråkiga mejl och telefonsamtal samt med svenskspråkiga journalister. En effektiv lösning att befrämja svenska språket i riksdagen är genom att erbjuda utbildning och språkkurser i större grad för ledamöterna, assistenterna och personalen. Informanterna uttrycker dock en oro för att kurserna ordnas under sådana tidpunkter som inte passar deras tidtabeller. Utbildningspersonalen borde enligt dem ta reda på vilka tidpunkter som passar bäst ledamöterna, assistenterna och den övriga personalen och ordna kurserna enligt det. Båda informantgrupperna tycker att talmannens inställning och attityd mot svenskan har en märkvärdig påverkan på hur svenskan bemöts och används i plenum och på hela språkklimatet i riksdagen.

Tutkielmassa tarkastellaan ruotsin kieltä HUS:n (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri) sairaanhoitajien työssä. Selvitys on HUS:n henkilöstöjohdon tilaama ja tarve sille pohjautuu kokemukseen, jonka mukaan potilaan lakiin kirjattu ja HUS:n kieliohjelman lupaama oikeus saada hoitoa molemmilla Suomen kansalliskielistä (tässä tapauksessa ruotsiksi) ei aina välttämättä toteudu. Tutkielman tavoitteena on kehittää toimintamalli, jonka avulla hoitohenkilökunnan työssä tarvittavaa ruotsin kielen taitoa voidaan kehittää työnantajan järjestämänä toimintana tämänhetkisen kurssitoiminnan lisäksi. Tutkimuksessa kartoitetaan ruotsin kielen käyttötilanteita ja niihin mahdollisesti liittyviä ongelmia hoitohenkilökunnan päivittäisessä työssä. Niin ikään selvitetään hoitajien kokemusta omasta ruotsin kielen taidosta kielitaidon eri osa-alueilla ja kartoitetaan heidän ajatuksiaan kielitaidon kehittämistä tukevan toiminnan järjestämiseen liittyen. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat muun muassa teoriat, joihin kielen oppiminen nykykäsitysten perusteella pohjautuu sekä aiemmat työssä tarvittavan kielitaidon oppimiseen ja kehittämiseen liittyvät tutkimukset. Tutkimus toteutettiin huhtikuussa 2015 suomenkielisellä kyselylomakkeella, joka lähetettiin sähköpostitse HUS:n Syöpäkeskuksen ja Akuutin niille yhteensä 645 sairaanhoitajille, joiden äidinkieli on jokin muu kuin ruotsi. Kyselyyn vastasi 107 henkilöä. Tulokset osoittavat, että ruotsinkielisiä potilaita kohdataan työssä säännöllisesti, mutta vain vajaa puolet vastanneista käyttää kieltä tietäessään potilaan olevan ruotsikielinen. Usein syynä on yhtäältä epävarmuus ja uskalluksen puute käyttää kieltä ja kokemus oman kielitaidon puutteellisuudesta erityisesti keskustelutaitojen ja sanavaraston – usein ammattisanaston – osalta, toisaalta ruotsinkielisten potilaiden yleisesti hyväksi koettu suomen kielen taito. Kielen aiheuttamista ongelmatilanteista selviydytään usein ruotsia osaavan kollegan avulla. Yleisesti hoitajien suhtautuminen ruotsin kieleen ja sen oppimiseen on positiivista ja motivaatio oppia ruotsia paremmin koetaan korkeaksi, mutta kielen oppimisen ja kielitaidon ylläpitämisen haasteina nähdään ruotsin kielen vähäiset käyttötilanteet työssä, toisaalta kielen oppimiseen ja kehittämiseen tähtäävässä toiminnassa taas epäsäännöllisten työaikojen aiheuttamat haasteet osallistua säännöllisiin tapaamisiin. Tulosten perusteella hoitohenkilökunnan työssä tarvittavaa ruotsin kielen taitoa voidaan parantaa kehittämällä nykyistä, jo olemassa olevaa kurssitoimintaa tarjoamalla sisällöltään paremmin oppijan kielitaidon tasoa vastaavia ja erityisesti oppijan työtehtävissä tarvittavan ruotsin oppimista tukevia kursseja. Etuja erityisesti aikataulutuksen suhteen toisi oman alan kielen oppimista kehittävä on line -kurssi joko täysin itsenäisesti tai opettajan johdolla suoritettuna. Kielenkäytön aktivoimiseen ja ylläpitämiseen ehdotetaan viikoittaisia, vapaamuotoisia, ”ruotsinkielisiä kahvitunteja” opettajan johdolla. Ruotsin kielen taitoa kehittävän toiminnan ja sen tarjonnan on oltava monipuolista ja vastattava henkilökunnan keskenään hyvinkin erilaisiin kielitaidon kehittämistarpeisiin.

Tutkielmani tavoitteena oli ottaa selvää syntymästä asti jatkuneen kaksikielisyyden vaikutuksesta vieraan kielen oppimiseen. Minua kiinnostivat kaksikielisyyden vaikutukset kielen oppimiseen sekä vieraisiin kieliin suhtautumiseen. Oma kiinnostukseni aiheeseen syntyi taustani kautta ja halusin tietää, onko omalla kaksikielisyydelläni ollut vaikutusta omaan vieraiden kielten oppimiseeni. Halusin myös korjata vanhoja, jossain määrin vielä vallalla olevia, käsityksiä kaksikielisyyden haitallisuudesta lapsen kehitykseen. Kokemusteni ja opiskeluni myötä tietooni tulleet asiat antoivat kuvan, että tutkijat pitävät kaksikielisyyttä rikkautena eikä niinkään haitallisena. Myös aikaisempi tutkimustieto tuki kaksikielisyydellä olevan positiivisia vaikutuksia vieraan kielen oppimiseen. Tutkimus toteutettiin teemahaastattelujen sekä kahden testin avulla, jotka tehtiin kahdeksalle syntymästä asti kaksikieliselle koehenkilölle sekä yksikieliselle vertaisryhmälle. Testit mittasivat kykyä analysoida kielen rakenteita sekä foneettista koodauskykyä. Tutkielmani teoriaosiossa pureuduttiin kaksikielisyystutkimuksessa vallalla oleviin teorioihin ja aikaisempiin tutkimuksiin. Myös ikää, aivojen muovautuvuutta ja kielellistä taipumusta käsiteltiin, jotta saataisiin mahdollisimman laaja kuva siitä, mikä vieraan kielen oppimiseen vaikuttaa. Kirjallisuuden ja aikaisemman tutkimustiedon pohjalta oli odotettavissa että kaksikielisyys osoittautuisi hyödylliseksi vieraan kielen oppimisen kannalta. Sekä testeistä että haastatteluista saadut tulokset viittaavat siihen, että kaksikielisyydestä todella on hyötyä vieraan kielen oppimisessa. Haastattelujen perusteella kaksikieliset ymmärtävät kieltä helposti ja mahdollisesti eri tavalla kuin yksikieliset. Myös lausuminen vaikuttaa olevan yksi kaksikielisten vahvuusalueista, mitä tuki myös toinen testeistä, jossa mitattiin foneettista koodauskykyä. Testi, jossa analysoitiin kielen rakenteita, osoittautui olevan helpompi yksikielisille, mutta sen suurempia johtopäätöksiä testin tuloksista ei voinut tehdä. Tuloksistani kävi ilmi, että syntymästä asti kaksikieliset suhtautuvat erittäin positiivisesti vieraiden kielten oppimiseen, kaikkien koehenkilöiden pitäessä vieraiden kielten opiskelua mielekkäänä. Kaikki tulokseni huomioiden syntymästä asti jatkuneesta kaksikielisyydestä on siis hyötyä vieraan kielen oppimisessa monin eri tavoin.