Browsing by discipline "Uskontotiede"

Tutkielman tarkoituksena on avata ja tuoda ymmärrettäväksi inkerinsuomalaisen muusikko-pastori Arvo Survon käyttämää käsitettä ”musiikin sakraalisuus”. Tärkeimmän tutkimusaineiston muodostavat vuosina 1998 ja 2011 tehdyt Survon tutkimushaastattelut, joita kirjoittaja pyrkinyt ymmärtämään ja tulkitsemaan gadamerilaisen hermeneutiikan avulla. Erityisenä mielenkiinnon kohteena on kirjoittajalla ollut musiikin sakraalisuuden ja pyhyyden suhde. Aihetta on käsitelty lukuisista eri tulkintahorisonteista. Niistä keskeisiä ovat olleet uskontotieteen pyhän ja mystiikan teoriat sekä eri taiteenalojen filosofiset näkökulmat. Eri tutkimustraditiot ja lähestymistavat on filosofis-hermeneuttisessa reflektiossa saatettu dialogiin Survon ajattelun sekä toistensa kanssa. Tutkielmassa nousi esille useita teoreettisia näkökulmia musiikin sakraalisuuteen. Huomattavimpia niistä on musiikin sakraalisuuden dualistinen luonne, jota kirjoittaja on jäsentänyt muun muassa Julia Kristevan semioottinen/symbolinen -modaliteettien ja Akseli Gallén-Kallelan ajatteluun pohjautuvan pyhäkoodin avulla. Tutkielman perusteella musiikin sakraalisuus voidaan tulkita pyhäksi sekä pyhän transsendenttisen tutkimustradition tuonpuoleisuusaspektin että yhteiskuntatieteellisen tutkimustradition korostaman erottamisaspektin pohjalta. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että pyhä ilmenee musiikissa nimenomaan mystisen kokemisen kautta. Mielenkiintoisena seikkana nousi esille musiikin sakraalisuuden analogisuus kirkkoisä Augustinuksen sisäisen ja ulkoisen sanan teorian ja kristillisen opin ”Sanan lihaksi tulemisesta” kanssa, jolloin musiikin sakraalisuus on sisäisen (semioottisen) sanan yhdistymistä ulkoiseen (symboliseen) sanaan eli ilmaisuun. Sakraalinen musiikki voidaan tällöin tulkita myös Mircea Eliaden pyhäteorian mukaiseksi hierofaniaksi, pyhän ja profaanin paradoksaaliseksi esiintymiseksi yhdessä.

The thesis focusses on how music has been mythologised in different ways. Mythologisation refers to the ways in which a given phenomenon – in this case music – is connected and invested with ideas and stories that ultimately cannot be substantiated as they characteristically deal with “religious” issues and questions in the sense that they have no empirical answers and thus necessitate believing while there may be overwhelming evidence against them. In the thesis, mythologisation of music is addressed in relation to the postsecular attempts to rescript the sacred, by paying specific attention how different conceptualisations of the “popular” and the “sacred” become interrelated. Thus, the treatment is predominantly theoretical in nature and linked to a broader interest in the intersections of the popular and the sacred in music. The analysis does not focus on religious popular music, or popular music and religion, but on a more conceptual level on how different apprehensions of the popular and the sacred become operationalised and politicised in musical situations. On the basis of existing research within ethnomusicology and the philosophy of music, mythologisation of music is divided in the thesis into four general categories: first, origins of music, detectable not just in the ubiquity of cosmological explanations in various epics and indigenous mythologies but crucially also in the hard-core neuroscientific approaches to music; second, music’s autonomy, based on widespread assumptions about music as a transcendent or supernatural power of its own, with certain universal traits and inexorable effects; third, individuals with allegedly exceptional musical propensities, whether labelled as stars or geniuses; and fourth, authenticity, particularly in relation to presumptions about pureness and excellence. Methodologically, the thesis builds on the cultural study of music and anthropology and sociology of religion. Through socio-constructionist discourse analysis the categories of mythologisation of music are examined in relation to the multidimensionality of the popular and the sacred. Regarding the popular, at issue are its quantitative, aesthetic, sociological, folk, partisan and postmodern dimensions; the sacred in turn is examined in terms of religious, subcultural, national, economic and political aspects. The analysis reveals that the dimensions of the popular that become emphasised in mythologisation of music are the aesthetic, folk and postmodern ones, while on the sacred side it is the cluster of subcultural, national and economic facets which is connected to all areas of mythologisation of music. All five aspects of the sacred have however a fairly equal footing in the ways to mythologise music, which is somewhat unsurprising given the close connection between myths and the sacred in the general sense. With respect to the popular in turn, the conspicuous links between myths about individuality in music and quantitative and mass cultural dimensions are notable. Moreover, the findings indicate that overall the discourses of autonomy and authenticity carry a paramount weight when considering the intersections of the popular and the sacred in mythologisation of music.

Työ on uskontososiologian tutkimusalaan lukeutuva laadullinen tapaustutkimus, joka perustuu argumentatiiviseen haastatteluaineistoon ja sosiaalisen identiteetin teoriaan. Tutkimuskysymys liittyy sosiaalisen identiteettiin. Miten suomenuskoinen hahmottaa oman yhteisönsä ja sen jäsenyyden? Mitä merkitystä yhteisöllä on suomenuskoiselle? Tutkimuksen aihepiiri on suomalainen uuspakanuus ja sen eräs suuntaus, suomenusko. Työn eräänä tarkoituksena on määritellä suomenuskon käsitettä ja sijoittaa suomenuskoinen suuntaus nykyajan suomalaisen uuspakanuuden kentälle. Hypoteesin mukaan suomenusko on uusiin uskontoihin lukeutuva uuspakanallinen liike. Se kuuluu ásatrún tavoin etnopakanuuden luokkaan, eli kansallisista muinaisperinteistä inspiraationsa ammentaviin suuntauksiin. Suomenuskolle on omalaatuista esikristillisten suomalaisten uskontoperinteiden sekä suomalaisen kansanuskon korostaminen lähteinä. Suomenuskon muut ominaispiirteet vastaavat tyypillistä uuspakanuutta: Luonnon ja perinteiden kunnioitus sekä epädogmaattisuus ja tasavertaisuus ovat keskeisiä arvoja. Työ tehtiin puolistrukturoituna haastattelututkimuksena. Seitsemää suomenuskoista haastateltiin laadullisen asennetutkimuksen menetelmän mukaisesti. Menetelmä on uudehko ja kiinnostava. Se perustuu argumentatiivisen haastatteluaineiston tuottamiseen väittämäkorttien avulla. Analyysissä haastatteluaineistosta paikannetaan asenteita, eli subjektin ilmaisemaa jonkin kohteen arvottamista. Asenteista pyrittiin löytämään ulkoryhmiin kohdistuvia vertailuja ja retorisia erottautumisia. Työn teoreettisena tukirankana on Henri Tajfelin ja John C. Turnerin kehittämä sosiaalisen identiteetin teoria. Teorian mukaan sosiaalista identiteettiä on mahdollista tutkia ainoastaan sosiaalisten ryhmien keskinäisen vertailun asetelmassa. Omia sisäryhmiä vertaillaan aina ulkoryhmiin siten, että oma ryhmä näyttäytyy voittajana. Tämä takaa yksilölle myönteisen omanarvontunnon. Karmela Liebkindin mukaan vähemmistöryhmät vertailevat itseään valtakulttuurin enemmistöryhmiin. Heikki Pesosen ja Elina Huhdan mukaan vähemmistöuskonnot pyrkivät oikeuttamaan omaa uskontoaan tekemällä omalle ryhmälle suotuisia vertailuja. Tutkimuksessa havaittiin haastateltavien tekemiä retorisia erottautumisia ulkoryhmistä sekä heidän ilmaisemiaan asenteita, jotka liittyvät suomenuskoisten sisäryhmän dynamiikkaan. Tulosten perusteella haastatellut suomenuskoiset erottautuvat ryhmänä muusta uuspakanuudesta ja vielä selvemmin New Agesta ja satanismista, jotka eivät ole uuspakanuutta. Lisäksi haastateltavat korostavat eroa dogmaattisiin valtauskontoihin, varsinkin evankelis-luterilaisen valtionkirkon enemmistöryhmään. Suomenuskoisten yhteisöön liittymisen prosessin havaittiin muistuttavan sosiaalista itsekategorisointia yhteisön jäsenyydessä ratkaiseva tekijä on oman jäsenyyden tajuaminen itse. Teorian mukaan tämä johtaa sosiaalisen identiteetin muodostumiseen ja siten ryhmäkäyttäytymiseen. Haastateltavilla oli havaittavissa vahva sosiaalinen identiteetti. Uuspakanuuden kenttään suhteutettuna se oli poikkeuksellisen yhtenäinen. Lisäksi selvisi, että suomenuskoiset suunnittelevat uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymistä.

Tutkielmassani tarkastelen kristinuskon vaikutusta saamelaisten perinteiseen uskontoon ja sen ilmenemistä saamelaisten noitarumpujen pinnoilla. Aivan aluksi selvitän, millaisena uskonto olisi mielekkäintä hahmotella kohdanneiden kulttuurien osalta: teen selvityksen vertailemalla uskontohistoriallisia tyyppimalleja kansanomaisen uskonnollisuuden ja universaalien uskontojen välillä. Avaan kansanomaisen uskonnollisuuden tyypin alkuperäiskansatutkimuksen avustuksella. Tämän jälkeen pyrin muodostamaan uskontoekologian perusteorioita soveltamalla saamelaisten esikristillisestä uskonnosta yleiskuvaa. Johdan uskontoekologian kautta hypoteesit, joita peilaan tekemääni kirjallisuuskatsaukseen. Rajaamani yleiskuva kiinnittyy käytännön- ja luonnonläheisyyden, interpersoonallisuuden ja monikeskisyyden käsitteiden ympärille. Hahmoteltuani yleiskuvaa varsin selittävällä otteella siirryn muutostarkastelussa kohti perinteistä uskontohistoriaa ja menneisyyden ymmärtämisen tavoittelua. Nostan pääosaan luulajansaamelaisia tutkineen Håkan Rydvingin, jonka mikrohistoriallisia löydöksiä ja pohdintoja saamelaisten uskonnon 1600-1700 –lukujen välivaiheesta peilaan muodostamaani yleiskuvaan. Muutoksen pääteemat näyttäisivät liittyvän perinteisen uskonnon makrotason murrokseen, kalenterin kaksinapaistumiseen, kaksoisidentiteetin syntymiseen, sosiaaliseen pirstoutumiseen, kuolleiden ja noaidin demonisointiin, sekä uskonnon feminisoitumiseen. Muutostarkastelun jälkeen siirryn noitarumpuihin. Kerron alustukseksi perusasioita sekä rummuista että niiden tutkimisen historiasta. Avaan myös alan tulkintaproblematiikkaa. Esittelen kulttuuristen artefaktien tutkimistapoja ja teorioita. Päädyn metodeissani teoriasidonnaiseen, ja osittain teorialähtöiseen, sisällönanalyysiin, jonka esittelen sekä yleisesti että spesifisti oman tutkimukseni kontekstissa. Samalla perustelen aineistovalintani: kaksi saamelaista noitarumpua (Ernst Mankerin dokumentaation yksilöt 71 ja 30), jotka ovat ainoita, joista on säilynyt alkuperäisten omistajien kertomukset. Käyn molemmat rummut yksityiskohtaisesti läpi. Avaan rumpujen sisäisen todistusaineiston eli artefaktien valokuvat ja pintakalvojen symboliikan, alkuperäisten omistajien kertomukset ja aikaisemman tutkimustulkinnan. Sovellan rumpuihin systematisoimiani sisällönanalyysin välineitä. Analyyseissäni yhdistyvät taustaluvuissa koostamani teoriat saamelaisten uskonnosta ja kristinuskon vaikutuksesta sekä aineistolähtöiset havaintoni. Muotoilen sisällönanalyysini systematiikan erikseen molempien rumpujen kohdalla käytettävissä olevan tulkintamateriaalin perusteella. Rummun 71 kohdalla, josta ei käytännössä ole olemassa rinnakkaismateriaalia, luon tulkintarajauksen helpottamiseksi uuden teoreettisen nelikentän, jonka osia pyrin asettelemaan rummun kuvioihin itse analyysissä. Rummussa 30 pääsen sitä vastoin käyttämään runsasta aurinkokeskisten rumpujen rinnakkaismateriaalia, josta otan kymmenen rummun satunnaisotoksen. Toteutan satunnaisotoksen kohdalla kvantitatiivis-kvalitatiivisen katsauksen niin kutsuttuun Åselen traditioon tarkastelemalla pintakalvojen symbolien kaavoittuneisuutta. Koostan molemmista rummuista löytyneet muutosteemat vastauksiksi tutkimukseni pääkysymykseen. Näitä ovat Radien-Jumala –synkretismi; kirkkorakennuksen siirtyminen taivassfääriin; perinteisen kuolleiden maailman, Jabmeaimon jakautuminen kahtia; samanismin traditiota peittelevä fasadisuus; tautidemoni Rotan siirtyminen alisen hallitsijaksi; perinteisten uhripaikkojen piilottelu tai korvautuminen kristillisillä vastineilla ja uskonnon feminisoituminen. Mainitsen molempien rumpujen kohdalla myös muita yksittäisiä tutkimustuloksia. Tuloksista merkittävin on kirkkorakennusta koskettava muutostematiikka. Tulkintani mukaan kirkkorakennus on saamelainen välivaiheinen pyhyys. Teoretisoinnissani taivaallinen kirkko on syntynyt yhteisöllisten uhripaikkojen korvaamisesta ja niiden piirteiden omaksumisesta, sekä liitoksesta Radien-taivaanjumalan ja kristillisen Jumalan synkretismin Poika-persoonaan.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani millaisia maagisia uskomuksia liittyi lapsionneen, hedelmällisyyteen ja lapsettomuuteen 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alkupuolen Suomessa. Tutkimuskysymyksenä on se, mitkä asiat vaikuttivat lapsionneen sekä miten lapsettomuus koettiin ja millaisia hoitokeinoja siihen käytettiin. Tutkimusmenetelmänä käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineistona käytän eri asiantuntijoiden kirjallisuutta kansanuskomuksista eri puolilta Suomea sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistolähteitä kansanuskosta. Tutkielman alussa esittelen Suomen yhteiskunnan rakennetta ja muutosta 1800-luvulla. Perehdyn työssäni myös naisen asemaan 1800–1900-lukujen taitteessa, jolloin naisen elämään kuului usein useita raskauksia. Kuten nykyäänkin, lapsettomuudesta on kärsitty ja pyritty löytämään siihen erilaisia hoitokeinoja. Agraariyhteiskunnassa oli tärkeä saada lisää työväkeä taloon. Siksi erityisesti poikalapset olivat toivottuja. Kansanusko -kappaleessa esittelen aluksi kansanuskon käsitettä, jonka jälkeen esittelen magiaa ja magian eri lajeja. Kansanuskoon liittyy vahvasti myös paha silmä, jota esittelen omassa luvussaan. Paha silmä -kappaleessa esittelen pahan silmän merkitystä ja siltä suojautumista. Kansanusko ja lapsettomuus -kappaleessa esittelen erityisesti suhtautumista lapsettomiin pareihin ja ihmisten käsityksiin lapsettomuuden syistä. Lopuksi vielä esittelen kansanlääkintää ja erilaisia hoitomuotoja lapsettomuuteen. Hedelmällisyyteen liittyvissä uskomuksissa esiintyy paljon eroavaisuuksia ja ristiriitoja. Lisäksi eri puolilla Suomea on hieman erilaisia uskomuksia ja välillä niissä esiintyy jopa ristiriitaisuuksia. Lapsettomuuden syynä pidettiin lähes aina naista. Nainen oli saattanut syyllistyä syntien tekoon tai tulla silmätyksi. Monesti lapsettomia tai yksilapsisia perheitä ei arvostettu. Hedelmällisyyden turvaamiseksi ja lisäämiseksi oli erilaisia keinoja. Suotuisampaa oli mennä naimisiin nuorena, jotta olisi aikaa tehdä useampia lapsia. Ellei sopivaa kumppania heti kuitenkaan löytynyt, oli elettävä mahdollisimman siveästi ja vältettävä pahan silmän silmäyksiä. Hedelmättömyys nimittäin saattoi johtua irstailusta tai pahasta silmästä. Lemmenkylväysten ja erilaisten loitsujen uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten uskonto on näkynyt Espoon Entresse -kauppakeskuksessa sijaitsevassa Entressen kirjastossa kyseisen kirjaston kirjastoammattilaisten ja asiakkaiden haastattelujen perusteella. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten haastateltavat ovat suhtautuneet uskonnon näkyvyyteen ja erityisesti rukousnurkan olemassaoloon yleisessä kirjastossa sekä millaisia reunaehtoja he ovat valmiit asettamaan uskonnon näkyvyydelle yleisessä kirjastossa osana 2010-luvun julkista tilaa. Kumpikin haastatteluryhmä koostuu viidestä haastateltavasta. Tutkimusmenetelmä on laadullinen, aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostaa Kim Knottin spatiaaliseen teoriaan sisältyvä tilan ulottuvuuksien luokitus. Tilan ulottuvuudet ovat fyysinen, sosiaalinen ja henkinen. Tarkastelen fyysisen ulottuvuuden osalta, missä kirjaston fyysisissä paikoissa ja miten uskonto on haastatteluaineiston pohjalta näkynyt Entressen kirjastossa. Sosiaalisen ulottuvuuden osalta tarkastelun kohteena on se, ketkä ovat osallistuneet uskonnon esiintuomiseen Entressen kirjastossa. Henkisen ulottuvuuden osalta tarkastelen puolestaan sitä, miten haastattelemani kirjastoammattilaiset ja asiakkaat ovat kokeneet uskonnon näkyvyyden Entressen kirjastossa ja millaisia tunteita uskonnon näkyminen on saanut heissä aikaan. Tutkielma rakentuu vuonna 2010 Entressen kirjastoon muslimeita varten pystytetyn rukousnurkan ja siitä nousseen kohun ympärille. Rukousnurkka oli Entressen kirjastossa kahden ja puolen viikon ajan elo-syyskuun vaihteessa, silloin meneillään olleen Ramadan-kuukauden loppuun asti. Tarkastelun aikaväli on rukousnurkkakohun jälkeinen aika haastatteluaineiston keräämiseen saakka. Tein haastattelut touko-kesäkuun välisenä aikana vuonna 2016. Tutkielman lopuksi pohditaan, onko rukousnurkkakohulla ollut vaikutusta uskonnon näkyvyyteen Entressen kirjastossa kohun jälkeisenä aikana. Tutkimustuloksissa esitän, että Entressen kauppakeskuksen alueella asuvat muslimimaahanmuuttajat ovat vaikuttaneet keskeisesti uskonnon näkyvyyteen Entressen kirjastossa. Uskonto on näkynyt Entressen kirjastossa muslimien rukoilun, peittävän pukeutumisen ja puheessa esiin tulevien uskonnollisten ilmausten muodossa. Rukoilua on näkynyt esimerkiksi kirjaston wc-tilassa ja käytävässä. Aineistoni perusteella asiakkaiden ja työntekijöiden kirjastossa rukoiluun on suhtauduttu pääasiassa kunnioittavasti ja ymmärtäväisesti. Lisäksi uskonto on näkynyt kirjaston uskontoaiheisissa tapahtumissa, kuten Koraani-näyttelyn, Maailmanuskonnot -luentosarjan ja Somalimessujen muodossa. Uskontojen esittelyt ja keskustelutilaisuudet katsottiin haastateltavien vastausten perusteella informatiivisen luonteensa vuoksi sopivaksi muodoksi uskonnon näkymiselle kirjastossa. Kristinuskon näkyminen kirjastossa esimerkiksi adventtiaikaan joululaulutilaisuuksien ja Lucia-kulkueen muodossa liitettiin haastateltavien vastauksissa suomalaiseen kulttuuriin kuuluvaksi asiaksi ja sitä pidettiin sen nojalla hyväksyttävänä. Kirjastossa uskonnon näkyvyyden rajan haastateltavat katsoivat kulkevan siinä, että kirjasto ei saa aloitteellisesti tarjota tilojaan uskonnonharjoitusta varten, koska niin tehdessään kirjasto ei enää näyttäydy puolueettomana eri maailmankatsomusten suhteen. Rukousnurkkakohulla ei ollut nähtävissä kielteistä vaikutusta uskonnon muuhun näkyvyyteen Entressen kirjastossa, sillä esimerkiksi kaikki uskontoaiheiset tapahtumat järjestettiin kohun jälkeen. Rukousnurkka oli suunniteltu väliaikaiseksi, sillä sen tarkoitus oli olla eräänlainen hyväksyntäviestin osoitus kauppakeskuksen maahanmuuttajataustaisille muslimiasiakkaille, joiden rukoilu oli kielletty kirjaston alakerrassa sijaitsevan kuntokeskuksen pukuhuoneissa siitä tulleisiin valituksiin vedoten. Kirjastossa ollutta rukousnurkkaa ei lopulta edes käytetty, mutta siitä huolimatta sen olemassaoloa kirjaston puolueettomaksi koetussa tilassa vastustettiin Internetin keskustelupalstoilla median uutisoitua asiasta. Lisäksi kirjaston ylläpitämästä rukousnurkasta tehtiin kaksi kantelua oikeusasiamiehelle. Kirjastoammattilaisten mukaan rukousnurkkakohu opetti heille sen, että joidenkin mielestä kirjasto oli tarpeettomasti puuttunut ihmisten yksityiselämään kuuluvaan asiaan, eli uskonnonharjoitukseen, tarjoamalla sitä varten erillisen alueen kirjaston julkisesta tilasta.

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella saamelais- ja inarilaisnuorten luontosuhdetta. Heidän luontosuhdetta verrataan ideaaliin saamelaisperinteiseen eeppiseen runoteokseen. Tutkimuskysymyksenä on, näkyvätkö runoteoksen saamelaisihanteet ja -normit inarilaisnuorten luontosuhteessa? Peilautuuko nuorten saamelaisten luontosuhde kansaneepoksen kautta? Onko nuorten saamelaisten luontosuhteessa yhä mukana perinteistä porosaamelaista elämäntapaa? Tutkimuksen kohteena on inarilais- ja saamelaisnuoret ja saamelaisperinteinen runoteos. Aineistona käytetään viittä eri haastattelua Inarissa, nuorten kirjoituskilpailun kirjoituksia liittyen tulevaisuuteen Saamenmaassa ja Nils Aslak Valkeapään runoteosta Aurinko, isäni. Tutkimuksessa haastatellaan neljää 13-vuotiasta saamelaista Inarin yläasteella ja yhtä 17-vuotiasta opiskelijaa. Kaikkia näitä aineistoja tarkastellaan laadullista sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tarkastelussa käytetään teemajaottelua, jonka avulla myös haastatteluun liittyvät kysymykset etenevät. Kaikkia aineistoja tarkastellaan teemojen mukaisesti. Teemat on jaoteltu neljään eri aihepiiriin. Ensimmäisenä teemana on luonto ja luontoon liittyvä syklinen vuodenkierto. Toisena teema-aiheena on saamelainen maailmankuva ja henkinen yhteys luontoon. Kolmantena aiheena on luonnon inhimillistäminen ja saamelaiseen maailmankuvaan liittyvät uskomusolennot, kuten seidat, saivat, maahiset ja staalot. Neljäntenä teemana on luontoon liittyvät eläimet ja niihin liittyvät enteet ja merkit. Teemoja hyödynnetään kaikissa kolmessa aineistossa sekä haastattelukysymyksissä että nuorten kirjoituksissa ja eeppisessä runokokoelmassa, missä tarkastellaan molempia teoksia teemojen mukaisessa järjestyksessä. Tutkimusten perusteella voidaan johtaa seuraavia päätelmiä: Nuorten saamelaisten luontosuhteesta löytyy samankaltaisuutta verrattuna ideaaliin saamelaisperinteiseen runoteokseen. Vaikka moderniin aikaan kuuluu lineaarinen aikakäsitys, on luonnon syklinen vuodenkierto mukana nuorten irtautuessa arjesta. Nuorten henkinen yhteys luontoon ilmenee vapauden ja kiireettömyyden tunteena. Heillä on käytännönläheinen suhde luontoon, missä kotona opituilla käytännön neuvoilla ja kunnioituksella luontoa kohtaan on merkitystä.

Tutkielmassa tarkastellaan miten pukeutuminen, muoti, identiteetti ja uskonnolliset symbolit näkyvät nuorten aikuisten elämässä. Nämä aihealueet kytkeytyvät toisiinsa mielekkäällä tavalla ja siitä syystä ne valikoituivat tutkielman teemoiksi. Työn tarkoituksena on selvittää millainen identiteetti uskonnollisia symboleja käyttävillä nuorilla aikuisilla on. Työn kiinnostus kohdistuu erityisesti siihen, miksi nuoret aikuiset käyttävät uskonnollisia symboleja ja miten ne näkyvät pukeutumisessa. Tutkielman aineisto koostuu tekemästäni kuudesta teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat iältään 22–28-vuotiaita. Halusin keskustelujen etenevän vapaamuotoisesti ja vastausten olevan laajempia kuin esimerkiksi lomakehaastatteluissa. Sen vuoksi valitsin aineistonkeruumenetelmäksi puolistrukturoidun teemahaastattelun. Analyysimenetelmänä käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, ja tarkemmin ottaen teemoittelua. Tähän päädyin sen vuoksi, että tarkoituksenani oli etsiä haastatteluista ilmeneviä teemoja ja tutkia, minkälaisia merkityksiä niillä on haastateltaville. Pukeutuminen on suuressa roolissa tässä tutkielmassa ja se loi pohjan, johon oli luontevaa liittää mukaan identiteetti ja uskonnolliset symbolit. Kiinnostukseni identiteetin tutkimista kohtaan kasvoi koko ajan ja se antoi suuntaviivat työlleni. Yksilöllinen ja sosiaalinen identiteetti nousevat esiin erityisesti niin teoreettisessa viitekehyksessä kuin analyysissa. Työssä pohditaan mihin uskonnollisiin tai ei-uskonnollisiin ryhmiin haastateltavat kuuluvat ja mitä symbolien käyttäminen merkitsee heille. Haastattelujen perusteella nuorten aikuisten uskonnollinen identiteetti on avointa, positiivista ja muut huomioon ottavaa. Varauksellisuus itselle vieraisiin uskontoihin voi johtua tietämättömyydestä tai median luomasta kuvasta. Uskonnollisten symbolien käytölle on monia syitä, kuten esimerkiksi oman vakaumuksen esiintuominen ja muoti. Tutkielman johtopäätöksistä selviää, että kaikkien kuuden haastateltavan vastausten perusteella on mahdollista sanoa pukeutumisen ja uskonnollisten symbolien toimivan identiteetin ilmentäjinä. Identiteetti vaikuttaa nuorten aikuisten keskuudessa enemmän uskonnollisiin symboleihin kuin pukeutumiseen.

Pohjois-Namibiassa, Outapin kaupungissa, järjestetään vuosittain elo-syyskuun vaihteessa Olufuko-festivaali. Olufuko on tyttöjen aikuistumisrituaali, jota on perinteisesti harjoitettu Ovambo-heimojen keskuudessa. Rituaalin aikana tyttöjen sosiaalinen status muuttuu tytöstä naiseksi. Tämän traditiota edustavan rituaalin ympärille on järjestetty jokavuotinen festivaali vuodesta 2012 lähtien. Olufuko-festivaalin myötä rituaalin ympärille oli kehittynyt kaupallinen puoli, kun rituaali itse edustaa traditiota. Luterilainen kirkko on jäsenmäärältään Namibian suurin ja se vastustaa voimakkaasti rituaalia. Ihmiset elävät kahden tulen välissä; toisella laidalla on perinne, jota halutaan ylläpitää, ja toisella kirkko, jolla on suuri rooli ihmisten elämässä. Etnografinen tutkielmani vastaa kysymyksiin, mitä Olufukossa tapahtuu, mitkä ovat rituaalin eri vaiheet ja roolit, ja mitä eri tahot ajattelevat rituaalista. Koska rituaali herättää Namibiassa voimakkaita tunteita, olen halunnut avata tätä kenttää tässä tutkielmassa. Aineistona olen käyttänyt kenttätyömateriaaliani. Osallistuin vuonna 2016 Olufuko-festivaaliin ja elin initioitavien tyttöjen keskuudessa koko rituaaliviikon. Kenttätyöjakso oli osa Namibian yliopiston Olufuko-tutkimusta, jossa toimin tutkimusassistenttina. Tutkimusryhmä haastatteli yhteensä 35 initioitavaa tyttöä, 25 huoltajaa, viisi naista, jotka olivat jo käyneet Olufukon läpi, 28 festivaalikävijää, kaksi Namungangaa (rituaalivetäjät), yhtä Meekulua (rituaaliavustaja), Outapin kaupungin valtuustoa, yhtä anglikaanikirkon edustajaa ja luterilaisen kirkon emerituspiispaa. Osa haastatteluista tehtiin englanniksi ja osa oshiwamboksi. Kaikki haastattelut on litteroitu ja käännetty englanniksi. Materiaali on Namibian yliopiston hallussa. Tässä tutkielmassa käytän lähestymistapana Richard Schechnerin performanssiteoriaa sekä tarkastelen rituaalin liminaalisuutta Victor Turnerin rituaaliteorian valossa. Turnerin teoria initioitavien tasa-arvoisuudesta ei täysin toteutunut Olufukossa. Rituaalin aikana vallitsi tietty arvojärjestys tyttöjen keskuudessa. Lisäksi tyttöjen heimotausta tuli esiin pukeutumisessa. Työssäni tarkastelen performanssiteorian valossa rituaalin eri rooleja. Pohdin, millä tavalla rituaali toimii sekä transportaationa että transformaationa. Rituaalivetäjien roolit voidaan nähdä transportaationa, sillä rituaalin jälkeen he palaavat takaisin samaan rooliin, mistä lähtivät. Tämän lisäksi rituaalivetäjät toimivat kuljettajina, jotka kuljettavat initioitavat tytöt aikuisuuden satamaan. Tyttöjen rooli puolestaan voidaan nähdä transformaationa; he muuttuvat pysyvästi tytöistä naisiksi. Lopuksi pohdin eri tahojen kantoja Olufukosta. Namibian luterilainen kirkko näkee Olufukon pakanallisena ja vahingollisena toimintana. Samoin tekee Namibian ihmisoikeusjärjestö, NamRights, jonka mukaan rituaali on osa lapsiavioliittoa. Olufukon puolustajiin lukeutuu maan ensimmäinen presidentti Sam Nujoma, joka näkee rituaalin osana Namibian omaa perinnettä, minkä juuret eivät ole kolonialismissa. Huoltajat haluavat lapsensa kuuluvan sukuketjuun, jota rituaali yhdistää. Rituaaliin osallistutaan, koska niin ovat tehneet äidit ja heidän äitinsä läpi historian. Aineistosta nousi myös esiin vääristynyt kuva rituaalista. Monet namibialaiset puhuvat rituaalista ”traditional marriage” -termillä. Tämä antaa kuvan, että rituaalin aikana mennään naimisiin, vaikka tämä ei havaintojeni mukaan pidä paikkaansa. Perinteisesti rituaalin jälkeen on järjestetty hääseremonia, joka on ollut paljon vaatimattomampi kuin itse initiaatio. Rituaalin ympärillä liikkuu paljon huhuja. Monet ajattelevat, että rituaalin aikana miehet käyttävät nuoria tyttöjä seksuaalisesti hyväksi. Nämä väittämät eivät havaintojeni mukaan pitäneet paikkansa. Rituaalivetäjien haastatteluissa kävi ilmi, että Olufukoon ei ole koskaan kuulunut miehiä.

Tutkielmani tarkoituksena on selvittää missä määrin salaliittoteorioissa, niiden pohjalla olevissa uskomuksissa ja niitä ympäröivässä perinteessä ja kulttuurissa on kyse uskonnonkaltaisesta ilmiöstä. Aineistonani käytän aiempaa salaliittoteorioita käsittelevää tutkimuskirjallisuutta sekä joitain ajankohtaisia artikkeleita, jotka sisältävät salaliittoteorioiksi tulkittavia näkemyksiä. Pohdin tutkielmassani uskonnon ja salaliittoteorioiden käsitteiden monitulkintaisuutta, intuitionvaraisuutta ja arvolatautuneisuutta ja näiden tekijöiden vaikutusta tutkimuskysymyksien muotoilemiseen. Päädyn määrittelemään uusia käsitteitä, joiden avulla salaliittoteorioihin liittyvistä ilmiöistä voidaan puhua tarkemmin ja joita käyttämällä saadaan paljon tarkemmin vastattua kysymykseen uskonnonkaltaisuudesta. Tutkimukseni on ensisijaisesti laadullinen ja vertaileva. Hahmotan salaliittoteorioiden tradition keskeisiä kehityslinjoja, joiden perusteella luon yleiskuvan salaliittouskomuksien, -teorioiden ja niiden ympärille syntyneen perinteen ja kulttuurin yleisistä piirteistä ja kehityslinjoista. Järjestän kyseisen aineiston vertailukelpoiseen muotoon Ninian Smartin uskontojen ulottuvuuksien teorian avulla, jotta uskonnonkaltaisuuden eräs olennainen kriteeri eli ilmiön moniulotteisuus tulisi esille. Varsinaisessa analyysiluvussa tarkastelen aineistosta esiin nousseita ilmiöitä kognitiivisesta näkökulmasta, mikä tarkoittaa käytännössä ihmisyksilön tai -yksilöiden mielen merkityksen huomioimisen ilmiöiden selittämisessä. Ilmiökokonaisuuden analyysi antaa vahvoja viitteitä siitä, että salaliittoteorioiden kohdalla voidaan todellakin puhua tietyssä määrin uskonnonkaltaisesta ilmiöstä. Kyse ei ole yksittäisistä uskomuksista ja näkemyksistä, vaan niiden ympärille on rakentunut rikas ja monipuolinen kertomusperinne, jonka kautta yksilöt ja ryhmät voivat artikuloida maailmankäsityksiään, arvojaan ja luoda omaa identiteettiään suhteessa muihin ihmisiin ja todellisuuteen itsessään. Tämä laajempi näkökulma salaliittoteorioihin auttaa ymmärtämään niihin uskovia ihmisiä, ja sitä kuinka merkittävästä ilmiöstä todellisuudessa on kysymys.