Browsing by study line "Human & Urban Geography and Spatial Planning"

While waste is becoming an increasingly contested issue on a global level due to sustainability concerns, informal waste management, or waste picking, has been a major livelihood around the world for decades. In urban areas of the Global South, the informal sector accounts for 50 to 100 percent of all waste collection. In Kenya, virtually all recycling is done by the informal sector. Despite the significance of the work the informal sector is doing, they are usually stigmatized by the public and disregarded by policymakers. Due to this contradiction, this thesis concentrates on analyzing the construction of the problem of informality in Kenyan waste management policies. The thesis utilizes the ‘What’s the Problem Represented to Be?’ -approach by Carol Bacchi in its analysis. The WPR-approach is a poststructuralist approach to critical policy analysis. Within the context of the approach, the word ‘problem’ does not carry the negative connotations it usually does, as it is merely used to refer to what is intended to be changed through policymaking. The approach consists of six questions that are applied to uncover how we are governed through the way issues are problematized through policy discourse. The WPR-approach views power as productive, and concentrates on how practices and relations produce subjects, objects and places. These practices become explicit through policy analysis. Additional data was retrieved from Kenyan media outlets, as media is another position of power in the context of the WPR-approach. Another additional data source was an individual interview done with a key informant. The theoretical framework of this thesis is based on critical geography, and particularly on the concept of primitive accumulation, originally coined by Karl Marx, and its latter conceptualizations. Through this critical framework, the thesis interrogates how primitive accumulation is sometimes reproduced by the state, through governing (e.g. policymaking), and how the global ideal of development may sometimes be utilized to accommodate market interests. Within this framework, waste is conceptualized as a form of urban commons under contestation. The results of this research indicate that privatization is seen as a solution to inefficiency and sustainability issues in waste management, while informal waste management is not a priority within the political agenda, though the policies include some notions of integrating waste pickers into formal waste management services. The position of waste pickers in the policies is constructed through the problem representations of poor livelihoods, adverse health effects and inefficiency, despite the fact that most recycling in the country is done by the informal sector. Simultaneously, the policies present waste as an underutilized resource in the generation of employment and wealth, especially through incentivizing private sector involvement. The research found some contestations of the position of waste pickers as marginalization in the media in narratives that emphasized the livelihood as a viable option, but the sector is rarely covered by the media. Within the critical framework of this thesis, these results are discussed as a form of primitive accumulation, or accumulation by dispossession, reproduced by the state through policymaking. The underpinnings of this discussion also include the notion of how the global ideal of development is sometimes utilized, in spite of local conditions, to reproduce primitive accumulation, e.g. through appropriating waste as a form of urban commons and creating extremely low-cost idle labor power, while noncapitalist systems and skills are disregarded. Jätehuollosta ja uusiomateriaalista on tulossa enenevässä määrin kiistanalainen aihe globaalilla tasolla kestävyyshaasteiden takia. Samanaikaisesti epävirallinen kierrätys on ollut pitkään merkittävä elinkeino ympäri maailmaa. Globaalin etelän kaupunkialueilla 50-100 prosenttia jätehuollosta toteutetaan epävirallisen sektorin toimesta. Keniassa käytännössä kaikki kierrätys tapahtuu epävirallisen sektorin toimesta. Työn merkittävyydestä huolimatta epäviralliseen jätteiden keräämisen elinkeinoon liitetään usein vahva stigma sekä yhteiskunnan että päättäjien toimesta. Tämän ristiriidan vuoksi tutkielmassa tarkastellaan epävirallisen kierrätyksen elinkeinon ongelmallisuuden diskurssia Kenian jätehuoltopolitiikassa kriittisen analyysin avulla. Tutkielman metodologinen viitekehys perustuu Carol Bacchin kehittämään poststrukturalistiseen diskurssianalyyttiseen lähestymistapaan. Lähestymistapa koostuu kuudesta kysymyksestä, joiden avulla tarkastellaan sitä, miten politiikan kautta rakennetaan ’ongelmia’ ja näiden ongelmien rakentumiseen käytettyjä diskursseja. Lähestymistavan yhteydessä sanaan ’ongelma’ ei liitetä sen tavanomaista kielteistä merkitystä, vaan sillä viitataan asioihin, joita politiikan kautta yritetään muuttaa. Bacchin lähestymistapa näkee vallan toimintana, jonka tarkoituksena on politiikan kautta rakentaa hallitsevaa tietoa, merkityksiä ja subjekteja. Lähestymistavan tarkoituksena on kyseenalaistaa ja purkaa näitä rakennelmia. Politiikkadokumenttien lisäksi tutkielmassa käytettiin lähteinä kenialaisia medialähteitä sekä yhtä avaininformanttihaastattelua. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu kriittiseen maantieteeseen. Viitekehyksen kautta elinkeinon rakentumista politiikkadokumenteissa tarkastellaan erityisesti Karl Marxin alun perin kehittämään primitiivisen akkumulaation käsitteeseen liittyvien nykyteorioiden kautta. Viitekehyksen kautta tarkastellaan myös käsityksiä siitä, miten valtio ja valta tuottavat primitiivistä akkumulaatiota esimerkiksi politiikan kautta. Lisäksi tarkastellaan sitä, miten käsitystä globaalin kehityksen ihanteesta käytetään joskus markkinoiden hyödyksi. Tutkielman tulosten perusteella on selvää, että politiikan pyrkimyksenä on modernisoida Kenian jätehuolto erityisesti yksityistämisen kautta. Tällä hetkellä lähes kaikki kierrätys Keniassa tapahtuu epävirallisen tahon toimesta, mutta tahon huomioiminen politiikassa on vähäistä, vaikkakin politiikkadokumenteissa on myös viitteitä aikomuksista integroida epävirallinen sektori osaksi virallista jätehuoltojärjestelmää. Vaikka kierrätys Keniassa perustuu epävirallisen sektorin toiminnalle, elinkeino näyttäytyy politiikassa marginalisoitujen ihmisten pienimuotoisena toimintana. Ongelman rakentumista perustellaan politiikassa kehnon elinkeinon, haitallisten terveysvaikutusten ja tehottomuuden diskurssien kautta. Samanaikaisesti jätehuolto ja kierrätys näyttäytyvät politiikkadokumenteissa mahdollisuutena vaurastumiseen ja työllisyyden parantamiseen, ennen kaikkea yksityisen sektorin sitouttamisen kautta. Kenialaisessa mediassa epävirallisen kierrätyksen elinkeinosta puhutaan hyvin vähän, vaikkakin mediassa korostui myös elinkeinon mahdollisuudet toimeentulon kannalta. Tuloksia pohditaan tutkielman kriittisen viitekehyksen kautta primitiivisen akkumulaation muotona, jota valtio tuottaa politiikanteon kautta. Pohdintaa tukee myös käsitys kehityksen globaalista ihanteesta, jota voidaan hyödyntää primitiivisen akkumulaation edistämisessä esimerkiksi yhteiskäytössä olevien resurssien taltiointiin. Samalla prosessi sivuuttaa ei-kapitalistisia taitoja ja järjestelmiä, ja luo reservissä olevaa halpaa työvoimaa.

Social and economic inequalities are growing in Europe in local, regional and national scales while they are decreasing between member states of the European union (EU). Inequalities are visible in geographical space, which can be one factor explaining these differences between places and people. Spatial disparities and growing inequalities are source of political and social tensions, which can be menace for European countries as well for the EU’s legitimacy. These issues are addressed by the EU’s territorial cohesion policy. Spatial awakening in policymaking and establishment of territorial cohesion as the third objective of the EU’s cohesion policy in 2009 by the Lisbon Treaty has increased awareness of territorial approach in the EU policymaking. The Territorial Agenda of the EU (TAEU) was published in 2007 as a guideline for achieving territorial cohesion. However, studies show that results of this non-binding and open-method-of-coordination based policy have been relatively modest despite its usefulness and ambitious policy objectives of reducing inequalities and increasing overall competitiveness of Europe. Moreover, many meanings of territorial cohesion and lack of a proper definition has been topic of political and academic debates. The key document of territorial cohesion, the Territorial Agenda of the EU was recently renewed by the European network of regional development policymakers and spatial planners. At this context of policy renewal, I am studying what kind of role the Territorial Agenda of the EU has in achieving territorial cohesion, which is the main objective of the agenda. Territorial cohesion is known as a slightly contradictory policy goal, due to its sometimes (but not always) conflicting spatial realities of the two policy objectives: reducing inequalities and increasing competitiveness. Moreover, elusiveness and many meanings of the concept have been seen as the central challenges of the agenda. Meanings of territorial cohesion and associated imaginaries to the EU territoriality are investigated in this thesis. Additional research questions are linked to a policy evaluation, where aspects of effectiveness, impacts and utility are studied. The study is based on an online survey, which targets the Network of the Territorial Cohesion Contact Points (NTCCP) members and other relevant stakeholders from different geographical scales and levels of governance. The survey is composed by quantitative and qualitative questions which are analysed by mixed methods. Theoretical background originates from social constructionism, Europeanisation and critical geopolitics. The results show that the Territorial Agenda of the EU has a strong role in achieving of territorial cohesion and stakeholders have high expectations of its impact, effectiveness and utility. Overall, the agenda is perceived as a useful guideline with lot of potential for achieving territorial cohesion in Europe. However, some of the stakeholders acknowledge well weaknesses of the agenda and are more realistic about its role, effectiveness, impacts and utility. Moreover, stakeholders share a relatively common understanding of the EU territoriality as networked and relational space. They associate similar meanings to territorial cohesion as a concept, even the concept remains still quite vague. The central finding is that the environmental and social dimensions of territorial cohesion are emphasized over the economic dimension and that strong impacts are expected in environmental related themes. The results illustrate how the EU’s soft power works and how even a non-binding low policy of the EU, which is operationalized voluntary by different level stakeholders, can be effective for creating the EU territoriality and achieving territorial cohesion. Processes of Europeanisation and soft practices such as sharing good practice, policy harmonisation, coordination and cooperation are main means to achieve territorial cohesion. Nevertheless, some stakeholders remain realistic and acknowledge the obstacles of non-binding policy implementation and prefer to wait if ‘what is ought to be done’ ‘is actually done’ during the next ten years. In addition, the study outlines some policy recommendations to improve the agenda and implementation. For example, stronger engagement of stakeholders, participation of citizens and the third sector and increase of willingness to work as the EU’s agency are suggestions to be enforced.

In this thesis I will theorise girls’ Instagram selfies, their spatialities and their agencies to create a sexed subject. Theory and onto-epistemology are in a big part of this thesis with a non-representational theory (NRT) perspective. This post-humanist theory of human geography is discussed with post-humanist feminist thinking, that also Noora Pyyry and Rachel Colls have combined. With this feminist perspective the non-representational subject will not be universal: it will contain sexuality with all its bodily, material, performative and societal aspects. In this thesis I will focus on girls’ practices by which and assemblages in which the selfies are created and published. Instagram’s spatialities and agencies will be also discussed. Instagram is an everchanging, affective and everyday social media app that many young people use. Traditionally humanist social media researchers have studied profile work, which contains one’s behaviour on their Instagram account, as rational, independent and intentional activities that a humanist individual does. By selective self-presentation that social media makes possible, an individual is traditionally perceived to be able to decide which parts of them they want to share to their audience on apps. The social media audience is present as imagined audience in taking a selfie and publishing a selfie. However, the post-humanist onto-epistemology of NRT questions the independency, rationality and intentionality of the “self” that the common understanding of profile work presumes. Instead, in NRT the subject and its agency are seen as a part of an assemblage, whose agencies are always relational. Also the concept of representation as a representative replica of the “symbol world” is challenged in NRT, and instead representations are perceived as active acts that have agency. Because the world is affective and constantly on the move it is impossible to be able to represent. So instead of social constructions NRT and post-human feminism concentrate on action, real world materiality and the bodies. The data used in this thesis has been produced with two student groups of 9 th grader girls in Helsinki. The methods were semi-structured focus group interviews and participative mind-map. The results suggest that Instagram’s spatialities are multiple and constantly on the move, and that Instagram is emerging with other social media apps. The girls told in the interviews that some of the selfies in Instagram have originally been taken in another photo app, Snapchat. This means that Instagram and Snapchat are creating each other, emerging with and haunting in each other. Instagram seems to be also a very physical, inseparable and everyday space of young people’s lives. In addition, there are also capitalist and neoliberal practices and affects present in Instagram’s spatialities. This means for example individual accounts competing for likes, comments, followers, and being tagged to photos. Selfies are performative acts that can materialize differently according to subject’s sex and its emerging. Selfies can produce girl subjects and different ways to perform girlhood. An example of girl subject is an interesting and problematically viewed “catfish” subject. Despite the performativity present in the assemblage of selfie-taking, it may be that even more affective moment is when a selfie is on its way to be published in Instagram. The subject that is emerging with the selfie can sense the gazes of the imagined audience, which brings future horizons present to the present moment. In this thesis I will also perceive Instagram selfies as events, that have the potential of changing the future horizons. Instagram selfies gather Instagram users together to comment or to be tagged in the selfie, which makes new starts, for example new acquaintances and new stories, possible.

Second-home tourism or leisure living is an individually and societally significant form of activity in Finland. Approximately every other Finn regularly uses leisure-oriented second homes, causing considerable mobility and temporal variation in regional populations. Combined with permanent dwelling, leisure living is a multi-local living arrangement where the forms of housing interact. While individual factors associated with housing are generally well-understood, the role of permanent residence and especially the living environment in the background of second home tourism and related individual decision-making remains a less-explored phenomenon. This thesis examines the significance of permanent residential environment in relation to leisure living in Finland. Second home tourism is approached as a form of multi-local living and factors influencing it are studied mostly from the perspective of individual decision-making. The thesis seeks to answer whether the characteristics of permanent residential environment explain the amount of leisure living in Finland. This question is addressed by statistically analyzing the connection of the living environment and other factors with the individual's time spent in leisure homes. Additionally, the thesis considers how the characteristics of residential environment can be measured and addressed in general. The thesis is a part of DeCarbon Home research project and utilizes a survey (n=1446) conducted in spring 2022 as its primary data, supplemented by geospatial data representing the residential environments. After preliminary examinations, the final multivariate model tested the statistical relationship of a total of 18 explanatory variables to the number of nights an individual spent in leisure homes. Explanatory variables included four variables describing the residential environment, ownership of leisure home, as well as a comprehensive set of factors related to housing, demographics, and socio-economic status. Zero-inflated negative binomial regression was employed as the modeling method due to the overdispersion and zero-inflation of the response variable. The results indicate that the perceived general type of the permanent residential environment and more local building density are associated with leisure living in Finland. Living in a denser and more urban environment is linked to a greater amount of time spent in leisure homes. Other significant predictors include owning a second home, higher age, and an appreciation for the tranquility of the living environment. The results support previous observations regarding the connection between urbanity and density with forms of recreation that complement or compensate for deficiencies in the permanent residential environment. However, the naturalness of the residential environment does not explain the amount of leisure living. Individual preferences and choices as well as limiting factors related to housing makes it difficult to empirically demonstrate the real impact of residential environment on individual actions. The thesis does not establish a direct causal relationship between the characteristics of a permanent residential environment and leisure living. Still, the residential environment is stated to have a prominent role in the multi-local living arrangements. Experiential knowledge regarding residential environment is found essential alongside more objective indicators. The thesis highlights the importance of viewing housing as a whole, where areas and forms of living are interconnected. Land use planning should consider the connection between permanent residential environment and leisure living and its comprehensive consequences for individual well-being and different regional structures.

The purpose of my study was to review and analyze the contents of sustainability reports. In more detail, my study looked at four Finnish design companies and the UN sustainable development goals (SDG) that appear in their reports. Previous studies have shown that corporate responsibility is a growing trend in the world due to increased pressure from society, which is why sustainability reporting has also become more common among different companies. Although there are guidelines for how companies and organizations should prepare reports, they are very variable in terms of content due to their free form. Since the reports are very informal, they may contain greenwashing, which is why it is interesting to study how companies of the same type publicize their sustainability goals in their operations. In addition, the SDGs have generated a lot of conflicting opinions among different researchers, especially because of their superficiality, so examining them from a critical perspective is interesting. Although a lot of research has been done in the field of corporate responsibility and SDGs, there is not much research especially on the sustainability of Finnish design brands. The purpose of my study was therefore to tackle this shortcoming and find out which SDGs Finnish design companies follow in their operations and whether it can be assumed based on this that a certain company type follows certain SDGs. Corporate responsibility and especially sustainable development are often divided into three areas: environmental, social and economic responsibility. In my study, all areas were examined as part of the contents of the sustainability reports. In terms of method, my study was conducted with qualitative methods, utilizing qualitative content analysis. The collection of research material was carried out by analyzing the company’s public sustainability reports and their contents. The target group of my study consisted of four companies that are known for Finnish design: Finlayson, Fiskars, Marimekko and Pentik. My research was a case study, and the methodological orientation of the research was interpretive policy analysis. The research results showed that the target companies' reporting was influenced by the UN's SDGs. The responsibility activities of the companies were guided by sustainability commitments and the SDGs support their implementation. The reference frameworks used by the companies had no significant effect on the monitored goals. Recurring topics were environmental responsibility, social responsibility and financial responsibility. These were especially visible in the most followed goals: 8 (decent work and economic growth), 12 (responsible consumption and production), and 13 (climate action), which are well connected to different areas of corporate responsibility. The goals can be seen to be connected to the type of company, but there are also noticeable exceptions in the goals followed.

Viime vuosikymmeninä tutkimukset kaupunkiluontoon liitetyistä terveyshyödyistä ovat lisääntyneet. Asuinaluekohtaisten viheralueiden on havaittu olevan yhteydessä myös hyväksi koettuun terveyteen. Erilaiset viherympäristöt ja lähiluontoalueet tarjoavat käyttäjilleen määrältään ja laadultaan erilaisia hyvinvointihyötyjä. Tässä tutkielmassa tarkoituksena on tutkia miten viheralueiden määrä ja laatu ovat yhteydessä koettuun terveyteen Helsingin asuinalueilla. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan Helsingin viheralueiden alueellisia eroja kaupunkirakenteessa. Tutkielman on tarkoitus lisätä tutkimustietoa urbaanien viheraluetyyppien yhteydestä koettuun terveyteen ja selvittää viheralueiden merkitystä terveydelle suomalaisessa kaupunkikontekstissa. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta pääasiallisesta aineistolähteestä: kysely- ja paikkatietoaineistosta. Toinen aineistoista on Helsingin metropolialueen kaupunkitutkimuksen tutkimus- ja yhteistyöohjelman (KatuMetro) hyvinvointikyselyaineisto, joka on kerätty vuonna 2012. Viheralueita kuvaava paikkatietoaineisto on Helsingin kaupunkiympäristön toimialan ylläpitämä Yleisten alueiden rekisterin (Ylre) viheralueiden hoitoluokka -aineisto vuodelta 2012. Viheralueiden luokitusjärjestelmä perustuu Viherympäristöliiton määrittelemään valtakunnalliseen viheralueiden ABC-hoitoluokitukseen. Tutkielman menetelminä ovat monitasoinen logistinen regressioanalyysi sekä kuvaileva analyysi. Tutkielman keskeisimpinä tuloksina havaittiin viheralueiden suuremman määrän ja laadun olevan yhteydessä hyväksi koettuun terveyteen Helsingin asuinalueilla. Viheralueiden päähoitoluokista rakennettujen viheralueiden ja taajamametsien suuremmat osuudet asuinalueen pinta-alasta olivat yhteydessä yleisempään hyväksi koettuun terveyteen. Avoimet viheralueet eivät olleet tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä. Lisäksi viheraluetyyppien yksityiskohtaisemmassa tarkastelussa havaittiin, että viheralueiden alahoitoluokista käyttöviheralueet, lähimetsät sekä ulkoilu- ja virkistysmetsät olivat yhteydessä hyväksi koettuun terveyteen. Tuloksia tarkastellessa tulee kuitenkin huomioida sensitiivisyysanalyysien tulokset, joiden perusteella alahoitoluokkien tulokset saattavat olla jonkin verran herkkiä valitulle analyysimenetelmälle. Kuvailevien analyysien tulokset osoittivat etenkin nuorten aikuisten ja korkeimmassa sosioekonomisessa asemassa olevien keskittyvän asuinalueille, joissa viheralueosuus on matala sekä asuinalueille, joissa rakennettujen viheralueiden osuus on korkea. Alueellisessa tarkastelussa havaittiin, että Helsingin kantakaupungissa viheralueiden osuudet ovat matalammat kuin esikaupunkialueella. Kantakaupungin viheralueet koostuvat pääasiassa rakennetuista viheralueista ja esikaupunkialueella viheralueiden ominaisuudet ovat monipuolisempia. Tutkielman tulokset havainnollistavat sitä, että välittömässä asuinympäristössä viheralueiden laatu ja suurempi määrä saattavat olla merkityksellisiä tekijöitä koetulle terveydelle. Lisäksi alueellisesti Helsingin viherrakenne eroaa määrällisesti ja laadullisesti eri puolilla kaupunkia.

The topic of the thesis is shared housing, in which the apartment is shared voluntarily by people that are not all family members. Shared housing is often associated with young people and students and is thus seen as a temporary form of housing. Indicative statistics, social and traditional media, and corporate behavior provide indications of an increase in the popularity or attractiveness of shared housing. This thesis sheds light on shared housing as a phenomenon and brings it into the discussion around community housing and housing diversity. In the thesis, I focus on shared housing (1) as a personal experience of home and (2) as a form of housing outside the normative ideal home. Earlier research on shared housing has suggested it is related to economic realities, as housing is becoming more expensive in big cities, but at the same time social norms related to housing are changing (Heath et al. 2018; Maalsen 2019). In addition to economic reasons, living with other people is a major reason for choosing shared housing and the success of it depends to a large extent on the social relations inside the home (Heath et al. 2018). The thesis is based on critical geography of home. In humanistic geography home has been understood as an ideal and fundamental place connected to feelings of security and belonging. However, home can also be a place of negative emotions, and critical geography of home (Blunt & Dowling 2006) understands home as a broader concept and as an originator and maintainer of normative structures. A home is not only a material place, but also an imaginary. It is also political and multi-scalar. The research was carried out following the ethnographic research tradition. It took place in three research homes in the Helsinki metropolitan area. The methods used were thematic interviews, some of which were group interviews, and participatory observation. In the analysis of the data, I aim for consistency and transparency. The analysis focuses on four themes: 1. The role of the physical characteristics of the dwelling, 2. The role of social relationships, 3. Economic reasons and sharing of goods, 4. Normative assumptions and prejudices. Based on this research, a shared house or flat can feel like home. The physical characteristics of the dwelling as well as the presence of other people create the feeling of home. The reasons for choosing shared housing are complex, but affordability and the desire to live with others are both recognized as driving forces. The prejudices associated with shared housing have partly diminished, but it is still connected to young people. Normative perceptions of home and housing became visible during the study and the family was connected to home. The presence of flat mates can bring family-like feelings of security and caring, as well as everyday social interactions to home. Shared housing can enable higher quality housing at a lower cost, but the functioning of interpersonal relationships is essential for the success of shared housing.

Ihmisten liikkuminen on aina vaikuttanut kaupunkien kehitykseen ja muovautumiseen nykyiseen muotoonsa. Uusille liikkumismuodoille on aina pitänyt löytää tilaa, toisaalta henkilöautot ja joukkoliikenne ovat mahdollistaneet kaupunkien kasvun yhä laajemmalle alueelle. Ihmisten tarve liikkua kaupungeissa ei ole vähentynyt teknologian kehityksen myötä. Kasvava väestö luo jatkuvasti enemmän painetta kaupunkien liikennejärjestelmien toimivuudelle. Henkilöautojen määrä ei voi kasvaa loputtomasti, sillä niiden viemä tilantarve sekä negatiiviset ulkoisvaikutukset saattavat aiheuttaa kestämättömän tilanteen. Henkilöauto tarjoaa käyttäjilleen mahdollisuuden liikkua nopeasti suuriakin maantieteellisiä etäisyyksiä. Tämä on osaltaan myös mahdollistanut kaupunkien kasvun yhä laajemmalle alueelle, mikä ilmenee etäisyyksien kasvuna. Tässä tutkielmassa paneudutaan kirjallisuuden avulla autoiluun ja sen rooliin yhteiskunnassa sekä tekijöihin, jotka vaikuttavat auton käyttöön. Jakamistalouden yleistyminen on alkanut näkyä myös liikenteessä erilaisina yhteiskäyttöisinä tai yhteistä alustaa käyttävinä palveluina. Jakamistalous on moninainen ja laaja kokonaisuus, mutta se voidaan tiivistää käyttöoikeuden hankintaan omistuksen sijaan. Tällä periaatteella toimivat myös yhteiskäyttöautot. Tässä tutkielmassa selvitetään Drive Now –yhteiskäyttöautopalvelun käyttöä Suomen pääkaupunkiseudulla kymmenen kuukauden ajanjaksolla vuosien 2017 ja 2018 aikana. Drive Now aloitti toimintansa vuonna 2011 Saksassa ja Suomeen se saapui vuonna 2017. Tutkielmassa käytetyssä matka-aineistossa yhteiskäyttöautojen ajalliset käyttörakenteet eroavat arkipäivien ja viikonloppujen välillä. Arkisin käyttörakenteesta on tunnistettavissa selvät käyttöpiikit aamujen ja iltapäivien ruuhkatunteina, kun viikonloppuisin käytössä ei ole tunnistettavissa selkeitä käyttöpiikkejä. Tämä rakenne vastaa kansainvälisen tutkimuksen tuloksia, jota on kuitenkin tehty toistaiseksi vielä vähän. Alueellisesti tarkasteltuna yhteiskäyttöautojen käytössä on tunnistettavissa spatio-temporaalisia trendejä. Tämä ilmenee alueina, joista on ajettu tiettyyn kellonaikaan suhteellisesti enemmän pois kuin sinne ajettu. Vastaavasti jotkin alueet korostuvat päinvastaisesti eli niille ajetaan enemmän pois tiettyyn kellonaikaan. Aktiivisinta käyttö on ollut kymmenen kuukauden aikana Helsingin keskustassa ja sen välittömässä läheisyydessä, mutta esimerkiksi yksittäiset pisteet, kuten Leppävaara ja Helsinki-Vantaan lentoasema korostuvat korkean käytön alueina. Yhteiskäyttöautopalvelut mahdollistavat henkilöauton käytön ilman auton omistamista ja ne lisäävät mahdollisesti autojen käyttöastetta. Yhteiskäyttöautojen käyttö voi helpottaa kaupungeissa esimerkiksi parkkipaikkojen tarvetta ja se voi vähentää autojen määrää.

Turvallisuus on yksi keskeisimpiä tekijöitä viihtyisän kaupunkiympäristön taustalla ja täten sen merkitys on tunnustettu kunnallisella-, kansallisella- ja ylikansallisella tasolla. Turvallisuus vaikuttaa yksilöiden elämänlaatuun, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja on osaltaan yhteydessä asuinalueiden eriytymiseen. Aikaisempi monitieteinen tutkimus osoittaa, että turvallisuus ja siihen läheisesti liittyvä rikollisuuden pelko vaihtelevat yksilöiden ja alueiden välillä epätasaisesti taustatekijöiden mukaan. Näitä taustatekijöitä voidaan liittää asukkaiden sekä asuinalueiden sosiaalisiin, fyysisiin ja sosioekonomisiin piirteisiin. Taloudellisen eriarvoisuuden kasvu näkyy fyysisessä kaupunkitilassa, jossa ihmiset asuvat eri alueilla riippuen heidän sosioekonomisesta taustastaan. Tätä ilmiötä kutsutaan sosioekonomiseksi segregaatioksi ja tutkimukset ovat osoittaneet sen negatiivisesta yhteydestä asuinalueiden turvallisuuteen. Yhteispystyvyys, perustuen sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen ja epäviralliseen sosiaaliseen kontrolliin, kuvastaa asukkaiden kykyä toimia yhdessä ja ylläpitää epävirallista sosiaalista kontrollia. Ekologisten tutkimusperinteiden ja yhteispystyvyyden teorian perusteella alueen eriytyminen voi vaikuttaa ihmisten sosiaalisiin suhteisiin sekä verkostoihin ja heikentää tätä kautta turvallisuuden tunnetta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää yksilö- ja aluetason muuttujien yhteyttä koettuun turvallisuuteen suomalaisilla asuinalueilla. Aineistona tutkielmassa käytetään Helsingin yliopiston PreFare-hankkeen yhteydessä kerättyä laajaa kyselyaineistoa vuodelta 2013, joka kattaa kansallisesti 7728 vastaajaa ryhmiteltynä 71 asuinalueelle. Monitasoisessa regressiomallissa yksilötason muuttujina käytetään vastaajien tiedoista muodostettuja sosiodemografisia taustamuuttujia. Asuinaluetasolle on muodostettu yhteispystyvyyttä kuvaavat koheesion ja kontrollin faktorit, sekä aineistoon liitetystä rekisteriaineistosta on muodostettu summamuuttuja kuvaamaan alueen sosioekonomisen rakenteen tasoa. Tulokset osoittavat, että koettu turvallisuus on pääasiassa yksilötason tekijöistä johtuva ilmiö, mutta se on myös negatiivisesti yhteydessä alueen sosioekonomiseen eriytymiseen. Yksilötasolla vastaajien sukupuoli, ikä, käytettävissä olevat tulot, asumismuoto, asuinaika ja ammatillinen koulutus ovat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä koettuun turvallisuuteen. Tutkimuksen kiinnostavana havaintona voidaan pitää, että asuinalueen eriytymisen yhteys koettuun turvallisuuteen välittyy yhteispystyvyyden kautta. Havainto viittaa siihen, että asuinaluetason vahvat sosiaaliset siteet ja epävirallinen sosiaalinen kontrolli voivat osaltaan auttaa lieventämään sosioekonomisen segregaation aiheuttamia haasteita koetussa turvallisuudessa.