Browsing by study line "Husdjursvetenskap"

The objective of this study was to investigate the associations between nutritional factors and the incidence of peripheral caries and other oral diseases in Finnish horses. Peripheral caries was chosen as the main subject of this study because of its wide prevalence in horse population. Peripheral caries is also a risk factor for other oral diseases, and it is thought to express well the effects of feeding to teeth. The aim of this study was also to find out how the Finnish horse population is fed. The study was carried out as questionnaire at Porvoon Hevosklinikka. Horse owners filled the questionnaire according to the information from oral exam done by veterinarians. Oral exams were carried out by two Specialists in Veterinary Medicine, Equine Diseases. Of the 94 horses included in this study, 79% (n=74) had been diagnosed with peripheral caries by a veterinarian. The incidence of peripheral caries was significantly associated with breed and use of hay net. All (n=12) of the warmblood trotters in this study had peripheral caries. Most of the horses (95 %, n=22) that ate their roughage from hay net had peripheral caries. Only 35 % of the horse owners had access to feed analysis of roughages fed to their horses. As much as 85 % of the horses whose owners did not have access to feed analysis had peripheral caries. Some symptoms in eating behavior and riding or driving behavior have been connected to pain at cheek teeth. In this study 37 % of owners reported that horses did not have any of these symptoms. Most (83 %, n=29) of these horses however had peripheral caries. Because of the small sampling and reference group more study of this subject is needed. According to this study most of the Finnish horse owners do not have feed analysis of their roughage and therefore they cannot plan the feeding based on the analysis. Despite this almost all (96%) of the horses in this study had their feeding supplemented with concentrates.

Lypsylehmien rehun tulee olla laadultaan hyvää, jotta ne voivat hyödyntää koko maidontuotantopotentiaalinsa. Säilörehun käymislaatu vaikuttaa syötävän rehun määrään ja maitotuotokseen. Lisäksi erilaiset käymistuotteet muokkaavat lehmän pötsikäymistä. Käymislaatuun on mahdollista vaikuttaa erilaisten säilöntäaineiden avulla. Lehmä tarvitsee karkearehun lisäksi väkirehuja, joista viljan säilöntätavalla voi olla iso merkitys tuotantokustannuksiin ja ympäristövaikutuksiin. Murskesäilöntä on potentiaalinen vaihtoehto viljan säilömiseen kuivauksen rinnalla. Tämän tutkimuksen tavoitteena olikin selvittää säilörehun käymislaadun, sekä rehuviljan säilöntätavan vaikutuksia lypsylehmien maitotuotokseen, syöntiin ja pötsikäymiseen. Säilörehu säilöttiin käyttämällä muurahais-ja propionihappopohjaista säilöntäainetta (Happo) tai homofermentatiivista maitohappobakteeriymppiä (Ymppi). Ohra kuivattiin (Kuiva) tai murskattiin ja säilöttiin heterofermentatiivisen maitohappobakteeriympin avulla (Murske). Rehut syötettiin seosrehuina 2 x 2 faktoriaalisesti 16-ayrshire-lehmälle neljässä eri jaksossa. Faktoreina olivat säilörehun säilöntäaine ja ohran säilöntämenetelmä. Säilörehujen väliset erot käymislaadussa olivat yllättävän pienet. Kuiva-aineen syönti oli suurempaa (p<0,01) lehmillä, jotka söivät Happo─rehua kuin Ymppi─rehua, mutta ohran säilöntätapa ei vaikuttanut syöntiin. Pötsin voihappopitoisuus oli suurempi Happo─rehua syöneillä lehmillä kuin Ymppi─rehua syöneillä (p<0,10). Vastaavasti etikkahappopitoisuus oli suurempi Ymppi-rehua syöneillä lehmillä kuin A-rehua syönneillä (p<0,05). Ohran säilöntämenetelmä ei vaikuttanut pötsikäymiseen. Maidontuotantoon säilörehun säilöntäaine ei vaikuttanut merkitsevästi, mutta Kuiva─ohraa saaneiden tuotos oli korkeampi (39,6 vs. 39,0 kg/pv) kuin Murske─ohraa saaneiden (p<0,10). Energiakorjattuun maitotuotokseen ohran säilöntätapa ei vaikuttanut (p<0,10), koska Murske─ohraa syöneiden lehmien maidon rasvapitoisuus oli korkeampi kuin Kuiva─ohraa syöneiden. Maidon rasvatuotos oli korkeampi (p<0,10) Happo─rehua syöneillä lehmillä kuin Ymppi─rehua syöneillä, kun taas maidon valkuaistuotos oli korkeampi Kuiva─ohraa syöneillä lehmillä kuin Murske─ohraa syöneillä. Säilörehujen käymislaadun erojen puuttuessa olivat vaikutukset pötsikäymiseen ja maidontuotantoon hyvin maltillisia. Ohran säilöntätavalla oli myös hyvin vähäiset vaikutukset lehmien tuotantotuloksiin, joten säilöntätapa voidaan valita muilla perusteilla.

Viime vuosina koirien ja ihmisten entistä tiiviimpi suhde on johtanut kasvavaan kiinnostukseen koirien hyvinvointiin ja terveyteen, minkä yhtenä tärkeänä osa-alueena pidetään ruokintaa. Koirien ruokintaan kiinnitetään entistä enemmän huomiota ja sen myötä erilaisten ruokintavaihtoehtojen tarjonta on lisääntynyt. Uudet ruokintatyypit ovat osin korvanneet perinteiseen kuivaruokintaan perustuvan ruokinnan. Uusista koirien ruokintatavoista on toistaiseksi tehty vähän tutkimusta, eikä tiedossa ole, mitkä tekijät ovat yhteydessä omistajien valitsemiin ruokintatyyppeihin. Tämä tutkielma perustuu vuosien 2009-2015 aikana kerättyyn internetpohjaiseen koirien omistajille suunnattuun ruokintakyselyaineistoon. Tutkielman päätavoitteena oli selvittää pentuiän (alle 6kk) ruokintatyyppien, taustamuuttujien ja ympäristötekijöiden välisiä mahdollisia yhteyksiä. Tutkielman aineisto koostui 6599 omistajan vastauksista koskien pentuajan ruokintatyyppejä. Yksilöille muodostettiin pentuajan pääruokintatyyppi, joita olivat ruokintakyselyssä kysytyt kuivaruokinta, muu teollinen ruokinta, kotiruokinta ja raakaruokinta, sekä sekaruokinta, joka muodostettiin aineiston käsittelyssä. Osa taustamuuttujista luokiteltiin tilastollisesti uudelleen. Eri ruokintaryhmien ja taustamuuttujien välisiä yhteyksiä analysoitiin SPSS-ohjelmiston ristiintaulukoinnilla. Jälkitestinä käytettiin Khiin neliö testiä, ja tilastollisesti merkitsevät tulokset korjattiin Bonferronin menetelmällä. Tulokset osoittivat, että suomalaiset koirat ruokitaan edelleen pääosin kuivaruokinnalla. Muuttujista steriloinnilla, luonteella, aktiivisuudella, asumismuodolla, talouden muiden koirien ja eläinten, pentuiän kuntoluokan, ulkoilun ja levon määrällä välillä havaittiin olevan yhteys pentuajan ruokintatyypin kanssa. Tutkimus luo pohjan vastaaville tutkimuksille, ja antaa tärkeää perustietoa koirien ruokintatyypeistä ja taustamuuttujien ja ruokintatyyppien välisistä yhteyksistä.

Finnhorse is a native Finnish horse breed and its studbook has four different sections: riding horse, trotting horse, pony-sized horse and working horse. Most of the Finnhorses are registered as trotters. The Finnish trotting and breeding association Suomen Hippos ry is responsible of the breeding value estimation. The official breeding value estimation includes earnings, racing time, time difference at finish, disqualifications and career starting age. The objective of this study was to update variance components for earnings and racing time and to estimate variance components for the racing career length and first year earnings as new traits. Data was received from The Finnish trotting and breeding association Suomen Hippos ry and it contained racing results from years 1984 to 2018. For this study, the data was limited to competition years 2000-2018 for earnings and racing time. For the career length and the first year earnings the data were limited to birth years 1990-2004. The data included trotting race starts from stallions, geldings, and mares. Geldings and stallions competed approximately 60% of the starts. Age was grouped annually from 3 years old to 8 years and older horses. Finnhorse can start racing on September 1st of the year when it turns three years of age and it can race till end of the year when it turns 15 years old. In addition to gender and age, the year of race was included as a fixed factor in the estimation of variance components. The data was processed with RStudio-program. The pedigree file was processed with RelaX2-program and DMU-program’s REML was used for the variance component estimation. The repeatability model was used for the earnings and racing time, since there were multiple observations per animal per year. For the career length and the first year earnings, there were one observation per animal. Heritability estimate for earnings (0,26±0,01) and racing time (0,40±0,02) were moderate. Heritability estimates are similar to those used in the official breeding value 0,30 and 0,35, respectively. The heritability of the career length was low 0,09±0,01 and the first year earnings was moderate 0,26±0,04 which was the same as the earnings trait that included all competition years. The genetic trends were positive for all the studied traits. The genetic correlation between the earnings and the racing time was high -0,94±0,01. This was expected since these two traits illustrates quite the similar features. The genetic correlation between the career length and the earnings of the first year was also high 0,65±0,08. This predicts that moneywise well performing trotter is likely to do a longer career compared to a horse that does not earn that much. The results show that if earnings is used in selection also the length of the career improves genetically.

Suomenlampaalle on kartoitettu alun perin 73 eri isälinjaa, mutta pässejä on tällä hetkellä elossa 44 eri linjasta. Hollolassa on 1980–1990-luvuilla pakastettu vanhoja siemenannoksia, joiden rodut ja polveutumistiedot ovat vajavaiset eivätkä niiden isälinjat ole tiedossa, minkä takia niitä ei ole käytetty. Tavoitteena oli selvittää genotyypityksen avulla, eroavatko nykyiset suomenlampaan isä-linjojen edustajat geneettisesti toisistaan sekä ovatko vanhat pakastetut siemenannokset mahdollisesti suomenlampaita ja voisiko niitä käyttää vanhojen kadonneiden isälinjojen palauttamiseen tai uusien isälinjojen luomiseen suomenlampaalle. Käytettävä aineisto koostui 80 genotyypistä, joista 43 oli kerätty eläviltä suomenlammaspässeiltä ja 37 vanhoista siemennäytteistä. Näytteet genotyypitettiin NeoGen GGp Ovine 50K -sirulla ja niiden genotyypitys onnistui hyvin. Moniulotteisen skaalauksen (MDS) perusteella osa vanhoista siemennäytteistä osoittautui olevan muita kuin suomenlampaita. Eri isälinjoja edustavat pässit painottuivat löyhästi kolmeen eri ryhmään, mutta kokonaisuudessaan eri isälinjojen pässit eivät geneettisesti eronneet paljoa toisistaan. Pässien välillä havaitut geneettiset erot johtuivat isälinjojen sijaan todennäköisesti eniten siitä, kuinka paljon yhteisiä esivanhempia tutkielmaan mukaan valituilla pässeillä oli. Vanhojen siemennäytepässien yhdistäminen luotettavasti elossa oleviin tai jo kadonneisiin isälinjoihin genomiaineiston perusteella osoittautui mahdottomaksi, koska pässeihin sekoittuu emien kautta kaikkia muita isälinjoja. Siemennäytepässit ovat kuitenkin pääasiassa geneettisesti etäisempiä suurimpaan osaan yleisimmistä isälinjoista, minkä takia niitä voitaisiin hyödyntää siemennyksen kautta lisäämään nykyisen suomenlammaspopulaation geneettistä monimuotoisuutta. Pässien genomiaineistoon perustuvien sukulaisuuksien (G-matriisi) ja sukupuuaineistoon perustuvien sukulaisuuksien (A-matriisi) väliset korrelaatiot olivat pääasiassa korkeita. Neljällä pässillä korrelaatio oli matala. Muilla pässeillä korrelaatiot vaihtelivat 0,35 ja 0,95 välillä keskiarvon ollessa 0,71. Matala korrelaatio kertoo todennäköisesti siitä, että näiden neljän pässin sukupuutiedoissa on virheitä, näytteet on otettu vääristä eläimistä tai näytteet ovat menneet sekaisin genotyypityksessä. Tämän perusteella suomenlampailla genotyypitystä kannattaisi aluksi hyödyntää ainakin sukulaisuuksien tarkistamisessa, sillä kirjaamisvirheitä voi tulla helposti korkean sikiävyyden takia. Samalla saataisiin kerättyä genomiaineistoa, mitä voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää, jos suomenlampaalle halutaan alkaa tekemään genomista valintaa. Isälinjojen alkuperäinen tarkoitus paritusvalintojen tekemisen helpottamiseksi on menettänyt merkitystään, kun lampaiden tuotosseurantaohjelma mahdollistaa sukulaisuuksien tarkistamisen kuuden sukupolven perusteella. Tutkielman tulosten perusteella suomenlampaan jalostuksessa tärkeintä olisi eri isälinjojen säilyttämisen sijaan pyrkiä ylläpitämään mahdollisimman monipuolisesti eri sukuja ja hillitsemään sukusiitosasteen kasvua populaatiotasolla.

In beef production, the successful reproduction of animals plays a significant role. The gestation length in cattle is about 9 months, but there is variability between breeds. Gestation length in beef breeds is longer than in dairy breeds. Gestation length is correlated with calving difficulties. The objective of this study was to investigate factors affecting gestation length in beef cattle. Data was received from Faba co-op. The aim was to calculate the phenotypic gestation lengths for Charolais and Hereford, as well as for their crossbreeds with the most common beef breeds used in Finland. One of the objectives of this study was to calculate heritability estimates for gestation length for pure Charolais and Hereford breeds. Data from Charolais and Hereford calves born in 2009-2018 were used in the analysis. There were 2883 Hereford calves and 3370 Charolais calves in the data. Finally, only pregnancies that had resulted from artificial insemination with the minimum length of 165 and maximum length of 305 days long were included in the analysis. Two different models were used to estimate the variance components, one involving only the direct genetic effect of the calf and the other also considering the maternal effect. Fixed factors in both models included sex of calf, number of calves born, calving season, herd-year, and parity-age. All fixed factors were statistically significant. Based on the results, there were phenotypic differences in gestational lengths between breeds, heavier beef breeds having longer gestations. In the model including only the direct genetic effect of the calf, relatively high heritability estimates were obtained, but in the maternal model the direct heritability was lower, and the maternal heritability was very high. The current data was not well suited for the evaluation of the key figures of the maternal model, so the results should be treated as preliminary.

Transition from pregnancy to lactation is a critical period for dairy cows. During this time period the cow is vulnerable to different metabolic diseases. The rumen function may be disturbed, when rapidly switching to increased concentrate feeding after calving. The cow and its rumen do not have time to get used to the changed feeding and this may cause, for example, rumen acidosis. Lead feeding with concentrate may prevent illness and problems associated with eating feed near calving and in the beginning of lactation. The goal of this study was to determine how lead feeding containing concentrates affects cow’s metabolism, dry matter intake, reticular function, milk yield and milk composition. The experimental feeding of concentrate mixture was based on grass silage, straw and a homemade concentrate (barley 26%, oat 40%, rapeseed meal 13%, faba been 10%, molasses 10%, propylene glycol 1%). The study was a randomized complete block design. The study conducted with 16 Ayrshire cows and it started 3 weeks before calving and ended 8 weeks after calving. Cows were divided into two groups: the lead feeding group and control group. Before the start of the experiment both groups received ad libitum feeding that contain grass-silage (64% of dry matter; D-value 700 g/kg DM), straw (28% of DM) and rapeseed meal (8% DM). Starting from three week before the expected calving date, the lead feeding group received ad libitum a total mixed ration (TMR) of grass silage (49% of DM), straw (21% of DM) and concentrate mixture (30% of DM). The group without lead feeding received still the same ad libitum feeding that contained grass-silage, straw and rapeseed meal. After calving both groups received a similar TMR where roughage/concentrate -ratio was 65:35 (DM). Roughage in TMR included grass-silage and oat whole crop silage mixture (60:40 DM). In addition, the cows received commercial concentrate (max. 6 kg/d) and protein supplement (max. 2 kg/d). The lead feeding did not affect dry matter intake, body condition score, blood composition, milk yield or milk composition of the cows. Average dry matter intake (DMI) nearly doubled in both groups (time p<0,001) to 24 kg/d. Average milk yields were 44 kg/d and 46 kg/d in non-lead feeding and lead feeding groups. Reticulum minimum pH-values (6,2 vs. 6,1, p=0,09) and average pH-values (6,6 vs. 6,5, p<0,05) were greater in the non-lead feeding group and lead feeding group. In conclusion, lead feeding with concentrate did not affect feed intake, milk yield, milk composition or blood concentrations in dairy cows. In this study, lead feeding showed no significant positive effects. However, lead feeding lowered the pH of the cow’s reticulum, suggesting acidification of the rumen.

Maize (Zea mays L.) is cultivated in large scale for various purposes worldwide and maize is also commonly used as roughage for cattle. Due to climate warming and lengthening of the growing season, the cultivation of forage maize has been predicted to increase also in Finland. Maize provides a significantly higher dry matter yield in one harvest in comparison with other annual crops or silage grass. The aim of this master's thesis was to investigate the effect of the nitrogen (N) fertilization rate on the quantity and quality of the forage maize yield. The field trial was conducted in Helsinki during the growing seasons of 2019 and 2020. There were three rates of N fertilization in the experiment (100, 150 and 200 kg N/ha). Increasing the amount of N fertilization increased the crude protein (CP) content of forage maize, but the amount of N fertilization had no effect on the other analyzed quality factors or the yield rate. Nitrogen fertilization and year neither had an interaction on the quantity or quality of the forage maize yield. The fresh yield rate was higher in 2020 than in 2019. The starch and CP contents of the 2019 harvest were higher, and the ash and indigestible neutral detergent fiber (iNDF) contents were lower than in the 2020 harvest. On the other hand, there was no difference in the neutral detergent fiber (NDF) content between the years 2019 and 2020. The higher starch and CP contents and lower ash and iNDF contents of the 2019 forage maize yield compared to the 2020 yield is explained by the higher ear percentage of the 2019 yield (58% vs. 51%). In 2019, the proportion of ears of the dry matter yield was higher. The N fertilization rates for maize permitted by the Nitrates Directive (at most 110–150 N kg/ha) and Yara's recommendation of 140 N kg/ha are sufficient to produce a high forage maize yield under the prevailing growing conditions in Finland. The increase in the rate of N fertilization from the current recommendations cannot be justified by increasing the CP content of forage maize either, because it is not economically viable with N fertilization. The results indicate that it is possible to produce forage maize yield that is good in quality and especially in quantity in southern Finland. Maize silage can be used to replace grass silage in cattle feeding without reducing production, and with improved utilization of nitrogen for production.

Vasikan syntymäpaino kuvastaa sikiön tiineysajan kasvua. Vasikan syntymäpainoon vaikuttavat useat eri tekijät, joita ovat esimerkiksi vasikan sukupuoli ja rotu, emän poikimakerta sekä tiineyden kesto. Syntymäpainolla on todettu olevan vaikutuksia niin poikimiseen kuin sen jälkeiseen tuotoskauteenkin. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vasikan syntymäpainoon vaikuttavia tekijöitä sekä syntymäpainon vaikutuksia poikima-avun tarpeeseen sekä emän maitotuotokseen. Tutkimuksessa käytetty data on peräisin Viikin tutkimustilan karjasta vuosilta 1997–2022. Tilastollisessa analyysissä käytettiin pääasiassa varianssianalyysiä, regressioanalyysiä ja ristiintaulukointia. Varianssianalyysiä varten syntymäpainot jaettiin neljään kvartiiliin, kun taas poikimavaikeutta kuvasi kaksi luokkaa: ilman apua ja avustettu poikiminen. Vasikan sukupuolella ja rodulla sekä emän poikimakerralla oli tilastollisesti merkitsevä vaikutus vasikan syntymäpainoon. Sonnivasikat olivat keskimäärin 2,9 kg painavampia kuin lehmävasikat, ja ayrshire-rotuiset vasikat olivat kevyempiä kuin holstein-rotuiset vasikat. Emän 305 päivän maitotuotos suureni vasikan syntymäpainon kasvaessa. Ensikoiden maitotuotos lisääntyi kolmanteen painokvartiiliin (syntymäpaino kvartiilissa kolme: 42,1–46 kg) asti. Poikima-avun tarpeen ja ensikoiden maitotuotoksen välillä oli positiivinen yhteys, sillä poikima-apua saaneiden ensikoiden 305 päivän maitotuotos oli noin 400 kg suurempi kuin niiden, joita ei avustettu. Tämä johtuu todennäköisesti vasikan painon ja maitotuotoksen yhteydestä. Suuri syntymäpaino viittaa istukan suurempaan painoon, jolloin estrogeenia ja istukan laktogeenia erittyy enemmän. Nämä hormonit lisäävät maitorauhasten kehitystä, jolloin emän maitotuotos lisääntyy. Vasikan syntymäpainon ja 305 päivän maitotuotoksen välillä oli positiivinen yhteys. Kuitenkin suurten vasikoiden syntymä lisäsi poikimavaikeuden mahdollisuutta. Poikimisen avustamisella ei todettu olevan vaikutusta useamman kerran poikineiden lehmien seuraavan tuotoskauden maitotuotokseen.