Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet i politik, medier och kommunikation"

Ilmastonmuutoksen hillintää on kuvailtu ”yhteiseksi hyväksi”, vaikka ilmastotoimien hyödyt eivät jakaudu tasaisesti. Maailman rikkain osuus väestöstä on vastuussa suurimmasta osasta maailman päästöjä, mutta haavoittuvamassa asemassa ilmastonmuutoksen edessä olevilla on vähemmän vaikuttamismahdollisuuksia. Tunnustavan ilmasto-oikeudenmukaisuuden ytimessä onkin saavuttaa tasapuolinen osallistumismahdollisuus yhteiskunnan toimintaan sekä edistää haavoittuvassa asemassa olevien oikeuksien toteutuminen. Tutkielman tavoite on selvittää, millaisia ilmastonmuutoksen ratkaisuja ja osallistumismahdollisuuksia ilmastonmuutoksen kuvissa rakentuu. Tutkielman aineisto koostuu vuoden 2021 Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden ilmastojuttujen 323 ihmisteemaisesta pääkuvasta ja niitä kehystävistä juttujen teksteistä. Yhdessä lehdet antavat yhtä lehteä laajemman kuvan Suomen mediakentästä, ja toisaalta kaksi lehteä mahdollistaa kuvastojen välisen vertailun. Representaatioita tarkastellaan konstruktivistisen suuntauksen mukaisesti määrällistä sisällönanalyysia ja laadullista kehysanalyysia yhdistellen intersektionaalisen lähestymistavan avustamana. Kuvien inklusiivisuutta lähestytään kahden tutkimuskysymysten kautta: 1) Miten yhteiskunnallisesti erilaisissa positioissa olevat ihmiset ovat mukana ilmastonmuutoksen ratkaisuissa Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden ilmastojuttujen ihmisteemaisissa pääkuvissa? 2) Miten inklusiivisia ilmastonmuutosta koskevat ihmisteemaiset pääkuvat ovat? Vuonna 2021 järjestetyn suuren ilmastonmuutoskonferenssin laaja uutisointi ja ilmastonmuutoksen yleinen käsittely Suomen kontekstista määrittelivät suurelta osin kuvastoa. Vaikka perinteiset uutiskriteerit ohjailivat juttuaiheita, olisi representaatiot olleet inklusiivisempia toisenlaisilla kuvavalinnoilla. Kehystäminen vahvisti kuvissa esiintyvien valta-asemaa ja superrikkaiden liikeyritysten miesjohtajien osuus ja kritiikittömät kehystämisen tavat korostuivat etenkin Helsingin Sanomissa. Ilmastonmuutoksessa haavoittuvassa asemassa olevat alkuperäiskansat ja eteläisen pallonpuoliskon väestöt jäivät kuvastossa marginaaliin, eikä heitä näkynyt Maaseudun Tulevaisuudessa lainkaan ratkaisijoiden roolissa. Tutkielma tuo lisäymmärrystä valokuvien käytön inklusiivisuudesta ilmastonmuutoksen kuvissa. Lisäksi tutkielma tuo esiin, millaisia erilaisia toimijuuksia ilmastonmuutoskuviin rakennettiin yhteiskunnallisen aseman ja ilmastoratkaisujen suhteen vuoden 2021 Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden ilmastojutuissa. Jatkossa vertaileva analyysi historiallisista muutoksista ilmastokuvastoissa voisi syventää ymmärrystä ilmastokuvien inklusiivisuudesta ja toimituskäytäntöjen tutkiminen puolestaan ilmastokuvaston yksipuolisuudesta.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi fossiilisen energian tuotantoa ja käyttöä on vähennettävä merkittävästi. Fossiiliteollisuus on 1900-luvun lopusta asti vastustanut hillintää viestinnässään, alun perin kieltämällä ilmastonmuutos ja korostamalla hillinnän haittavaikutuksia. 2000-luvun alusta asti fossiiliteollisuus on alkanut myöntää hillinnän tärkeyden, mutta samalla oikeuttanut riittämättömän toiminnan ja fossiilisen energian käytön jatkamisen. Tällaista viestintää voidaan kutsua ilmastoviivytykseksi. Tämän tutkielman tavoite on tutkia miten ilmastoviivytyksen diskurssit ilmenevät Fortumin ja Nesteen vastuullisuusraporteissa ja millä tavalla raporteissa esiintyvät diskurssit ylläpitävät tai haastavat fossiilihegemoniaa. Fortumin ja Nesteen kasvihuonepäästöt ovat suomalaisten yhtiöiden korkeimmat ja molempien liiketoiminta perustuu pääosin fossiilisen energian tuotantoon. Kysymyksenasettelun lähtökohtana on ilmeinen konflikti yhtiöiden kestävyyttä painottavan viestinnän ja korkeapäästöisen ydintoiminnan välillä. Tutkielman aineistona toimivat yhtiöiden kaikki tähänastiset GRI-standardin mukaiset vastuullisuusraportit, eli Fortumin vastuullisuusraportit vuosilta 2010–2022 ja Nesteen vastuullisuusraportit vuosilta 2009–2022. Tutkielman menetelmänä toimii Fairclough’n diskurssiteoriaan perustuva korpusavusteinen diskurssianalyysi, joka hyödyntää frekvenssi-, kollokaatio- ja konkordanssianalyysia. Kyseinen teoreettinen ja menetelmällinen lähestymistapa mahdollistaa suuren aineiston analyysin ja ilmastonmuutoksen hillinnän hahmottamisen valtakonfliktina. Analyysi osoittaa, että ilmastonmuutoksen saama tila ja huomio raporteissa on kasvanut selkeästi. Raporteissa esiintyvät diskurssit ovat pääosin silti hyvin vakaita koko tutkitun ajanjakson ajalta. Yhtiöiden väliset erot ovat lähinnä painotuksissa ja vähemmän vahvoissa diskursseissa. Molempien yhtiöiden raporttien vahvimmissa diskursseissa on selkeitä piirteitä vastuun siirtämisen ja riittämättömien ratkaisujen yläluokkiin kuuluvista ilmastoviivytyksen diskursseista. Vastuu ilmastonmuutoksen hillinnästä asetetaan diskursseissa pääosin kuluttajille ja hillitsemiseksi esitetään pääosin teknologisia ja markkinapohjaisia ratkaisuja. Lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutuksia koskevat diskurssit esittävät ilmastonmuutoksen abstraktina ilmiönä, jonka vaikutuksista miljardeihin ihmisiin jätetään puhumatta. Analyysi osoittaa myös, että molempien yhtiöiden raporteissa esiintyy fossiilisen energian korvaamisen vastadiskurssi. Diskurssi painottuu tutkitun ajanjakson myöhemmälle puoliskolle. Korvaamisen vastadiskurssi kietoutuu yhteen aineiston vahvimpien diskurssien kanssa tavalla, joka voidaan nähdä hegemonisen uudelleenneuvottelun tuloksena. Korvaamisen vastadiskurssikaan ei siis tuota subjekteja raporttien vahvimmista diskursseista poikkeavalla tavalla. Raporteissa ilmenevät diskursiiviset käytännöt eivät haasta vaan uusintavat nykyistä sosiaalista järjestystä ja fossiilihegemoniaa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin muuttoliikepolitiikan koordinaatiota kahden tapaustutkimuksen avulla. Empiirinen osuus koskee vuonna 2018 hyväksyttyä YK:n siirtolaissopimusta (Global Compact for Migration) ja sen hyväksymiseen johtaneita neuvotteluja Itävallan ja Suomen näkökulmista. Teeman tutkiminen on tärkeää, koska muuttoliikepolitiikka kasvattaa jatkuvasti merkitystään. Vuonna 2015 ”muuttoliikekriisi” koetteli Eurooppaa, minkä seurauksena viimeistään EU-maat ja koko unionin yhdessä alkoi kiinnittää huomiota muuttoliikepolitiikan koordinointiin myös ylikansallisesti. Tutkielmassa kysytään ensiksikin, millainen oli prosessi Euroopassa, joka johti sopimuksen syntyyn; toiseksi, miten valittu teoria toimii sen selittäjänä; kolmanneksi, miten teorian selitysvoimaa voisi parantaa. Teoreettisena viitekehyksenä toimii Andrew Moravcsikin kehittämä EU:n integraatioteoria, liberaali hallitustenvälisyys. Teorian keskeinen väite on se, että valtioiden preferenssit määrittävät sopimusten lopputulokset ja preferenssit muodostuvat äänestäjien painostuksen vuoksi. Menetelmänä tutkielmassa käytetään prosessin jäljittämistä, jolla sekä kuvataan narratiivi siirtolaissopimuksen neuvotteluista, testataan teoriaa että etsitään tapoja parantaa teorian toimivuutta. Tutkielmassa päädytään tulokseen, että sopimuksen neuvotteluprosessi aiheutti merkittävää hajaannusta EU:ssa. Euroopassa kiersi sopimuksesta runsaasti väärää tietoa, mikä saattoi vaikuttaa sen vastaanottoon. EU:n oli ollut tarkoitus yhtenä rintamana hyväksyä sopimus, mutta niin ei käynyt, mikä oli Euroopalle arvovaltatappio. Tutkituista tapauksista Itävalta irtautui neuvotteluprosessista kalkkiviivoilla, kun taas Suomi sitoutui sopimukseen painostuksesta huolimatta. Molemmissa maissa oikeistopopulistiset puolueet vastustivat sopimusta. Analyysin perusteella liberaali hallitustenvälisyys vaikuttaa toimivan selittäjänä, mutta epätäydellisesti. Suurimmat ongelmat ovat preferenssien muodostumisessa. Analyysin perusteella ei ole myöskään lainkaan selvää, toimiko neuvottelujen hyötyjen jakautuminen niin kuin LI ennustaisi. Tukea teorialle tulee siitä, että analyysin perusteella valtiot todella ovat tärkeimmät toimijat kansainvälisissä neuvotteluissa ja että poliittisesti herkissä aiheissa valtiot eivät luovuta suvereniteettiaan pois kuin minimaalisesti. Koska vaikuttaa siltä, että teorian preferenssien muodostumista koskeva kohta ei toimi tutkitun laisissa tapauksissa, tulisi teorian parantamiseksi tarkentaa missä tapauksissa äänestäjien painostus ei määrää kansallisia kantoja. Vastausta voisi lähteä tutkimaan esimerkiksi suunnasta, jossa arvoille ja normeille annetaan suurempi painoarvo kansainvälisessä politiikassa.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan, kuinka kolme lähtökohdiltaan toisistaan poikkeavaa verkkouutissivustoa uutisoi Suomen eduskuntaa vuonna 2019 puhututtaneesta kysymyksestä: Syyrian al-Holin leirillä olleiden suomalaisten tilanteesta. Tutkielmassa analysoidaan tapaustutkimuksen kautta oikeistopopulistisen vastamedian ja eduskuntapuolue perussuomalaisten verkkouutissivuston tiedon tuottamista ja keskinäistä vuorovaikutusta sekä pureudutaan Ylen uutisoinnin avulla populismin ja journalismin monisyiseen suhteeseen. Tavoitteena on paikantaa, kuinka uutissivustot kehystävät al-Holin kysymystä ja millaisia representaatioita ne luovat leirin suomalaisnaisista ja -lapsista. Näin pyritään tavoittamaan vastamedian ja puoluemedian tiedonvälityksen yhtäläisyyksiä ja eroja, kuten myös näiden kahden oikeistopopulistisen uutislähteen eroja ja yhtymäkohtia journalistiseen mediaan. Aineistona ovat vastamedia Kansalaisen, perussuomalaisten puoluemedia Suomen Uutisten ja journalistisen media Ylen uutiset. 75 uutisartikkelin otanta on kerätty paikantamalla kunkin sivuston vilkkaimmat uutisoinnin vaiheet tammikuun 2019 ja kesäkuun 2020 väliseltä ajalta ja muodostamalla niistä vertailukelpoisia. Metodina toimii kvalitatiivinen uutiskehysanalyysi, ja kehysten tunnistamisen pohjana on hyödynnetty Karina Horstin suomalaisesta maahanmuuttouutisoinnista paikantamia kehyksiä. Sivustojen uutisoinnista nousee esiin kolme merkittävää kehystä: islamistisen terrorismin uhan kehys, lapsen edun ja oikeuksien kehys sekä valtiollisen kontrollin kehys. Al-Holin leirin suomalaisten uhkaa korostava kehys on kaikissa tutkituissa uutislähteissä kehyksistä voimakkain ja yhteneväisin; vastamedian ja perussuomalaisten uutisoinnin kehystys ”Isis-naisista” ja ”Isis-lapsista” on lähes identtinen paitsi keskenään, hyvin samankaltainen myös journalistisessa mediassa. Vastamediassa lapset nähdään pelkästään uhkana, kun journalistisessa mediassa ja puoluemediassa uhkakehystyksen vastapainoksi ilmenee lapsia humanitaariselta kannalta kehystävää uutisointia. Tässä kehystyksessä Yle esittää lapsen edun ja oikeudet itseisarvoisen tärkeinä, mutta Suomen Uutiset korostaa niiden arvoa vain silloin, kun lasten puolustamisella saadaan alleviivattua suomalaisnaisten vaarallisuutta ”Isis-äiteinä”. Valtiollisena kehystettyä kontrollia puolestaan esiintyy kaikissa uutislähteissä. Ylellä se ilmenee ainoastaan al-Holin suomalaisten tilanteen esittämisenä vaihtoehdottomasti Suomen valtion kontrollin alaisena. Puoluemediassa ja vastamediassa kontrollin kehystykseen sisältyy myös oikeistopopulistinen identiteetin rakennusprosessi, jossa osa suomalaisista suljetaan suomalaisuuden ulkopuolelle rajaamalla al-Holin leirillä olijat ”kansan” ulkopuolisiksi toisiksi. Tällä sekä kansalaisuutta että suomalaisuutta kontrolloivalla kehystämisellä ne pyrkivät estämään al-Holin leirin suomalaisten – vähintään naisten – tulon Suomeen. Oikeistopopulististen sivustojen uutiskehyksiin yhdistyy poikkeuksetta agenda keskustella al-Hol-aiheen avulla sitä laajemmasta poliittisesta teemasta: maahanmuuton ja Suomen kansalaisuuden kontrollista. Kansalaisen ja perussuomalaisten uutisoinnissa luodaankin populistista kriisiä: ne yhdistävät al-Holin suomalaisten kysymyksen laajempaan maahanmuuton uhkakuvien ja kriisin performanssiin sekä vaatimukseen kontrolloida tiukemmin maahanmuuttoa. Näin ne tuottavat al-Hol-aihetta kehystäessään journalistista mediaa haastavaa vastatietoa. Myös journalistisessa mediassa al-Holin suomalaisia koskevan uutisoinnin kehystys on ilmentymä mediatilassa synnytetystä kriisistä. Ylellä kriisi pitäytyy uutisoinnin aiheessa, mutta uhan, vastakkainasettelun ja kontrollin korostuminen al-Holista uutisoidessa viittaa populismin mediatisaatioon: populistisen tyylin normalisoitumiseen mediassa. Mediapopulismi vaikuttaakin ujuttautuneen al-Hol-uutisoinnin yhteydessä Ylen journalismiin. Lisäksi Ylen tapa esittää leirin suomalaisten tilanne kriisinä hyödyttää populistisia toimijoita, sillä al-Hol-aiheen kriisiyttäminen legitimoi populistien sen pohjalta luomaa kriisiä. Al-Holin leirin suomalaisia toiseuttava ja näkökulmiltaan polarisoiva kehystys aiheesta uutisoitaessa on voinut vaikuttaa myös poliittiseen ratkaisuun – kysymystä koskevan hallituksen periaatepäätöksen yhtäältä turvallisuusuhkia ja toisaalta lasten parasta korostavaan sisältöön.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Syftet med denna magisteravhandling är att undersöka den fantasi som Isabella Löwengrip bygger upp i sin blogg. Fantasin bygger på en prestationsinriktad livsstil och i studien undersöks också hur bloggens följare förhåller sig till Löwengrips liv och fantasi. Avhandlingen tar avstamp i den offentliga debatt kring prestationssamhället och hur det får framförallt unga kvinnor att känna press på att hela tiden prestera. Med avhandlingen strävar jag efter att undersöka och förklara hur Isabella Löwengrips blogg framställer en prestationsbaserad livsstil samt fantasin och dess paradoxer. Undersökningsmetoden är kvalitativ innehållsanalys. Avhandlingens teoretiska ramverk bygger på den psykoanalytiska teorin utvecklad av Sigmund Freud och senare av Jacques Lacan, med huvudfokus på Lacans teorier som kopplar samman begreppen fantasi, njutning (enjoyment) och ett undermedvetet begär (desire). Mina resultat visar att Isabella Löwengrip bygger upp en fantasi som bygger på det eviga jagandet (och avsaknaden av) njutning. Fantasin går ut på prestera, ställa och nå mål, vara passionerad och arbeta hårt, leva disciplinerat och tidseffektivt. I fantasin är ens människovärde sammanlänkat med ens prestationer och fantasin skapar en illusion av att man till slut kommer att uppnå någonting tillräckligt stort som kommer att få en att känna tillfredsställelse. I sin blogg framstår Löwengrip som en vän för läsarna och hon delar med sig av sitt “riktiga jag” då hon delar bilder på sitt hem, sina barn och osminkade ansikte en söndag morgon. Hon talar om sina problem och sitt liv på ett sätt som gör att hon framstår som riktig, och inte som en “bloggpersona”, vilket medför att läsarna kan känna tillit och tro på att hon är en vanlig människa som de. I fantasin matas mottagare med budskapet att man måste gå över sina egna gränser för att nå sina mål. Detta visar också på den paradox och de motsättningar som döljer sig inom fantasin. Löwengrip skriver om balans och återhämtning samtidigt som hon själv behöver läkemedel för att orka jobba på grund av sin depression. För dem som inte fäster uppmärksamhet vid Löwengrips bloggtexter kan fantasin framstå som fulländad. I själva verket är det en stor paradox: Må bra, men pressa dig själv till max utan att tänka på konsekvenserna. Isabella Löwengrip har byggt upp en individuell fantasi som förstärker den kollektiva, delade fantasin bland bloggläsarna. Då Löwengrips fantasi ter sig som lockande för läsarna, anammar de delar av hennes personliga fantasi. En del bloggläsare tar däremot avstånd från fantasin. Det finns en stark jämförande aspekt i förhållandet mellan bloggläsarna och Löwengrip. Bloggläsarna ser Löwengrip och hennes livsstil som en referenspunkt dit de kan återkomma då de funderar, utvärderar eller planerar sitt liv. Oavsett om bloggläsarna till synes förhåller sig positivt eller negativt till Löwengrips livsstil, verkar det ändå som att de jämför sig med henne i någon mån.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan, miten ilmastonmuutos näyttäytyy espoolaisnuorten elämässä ja millaisiin ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin nuoret ovat valmiita tarttumaan. Ilmastonmuutoksen ympärillä vellovaan keskusteluun liittyy käsitys siitä, että nuorempi sukupolvi tulee olemaan ilmastonmuutoksen ensisijainen kärsijä. Nuorempi sukupolvi ehtii elinaikanaan nähdä, mitä ilmastonmuutoksesta seuraa. Tutkimusten perusteella ihmisten motivaatio ilmastonmuutosta hillitsevään käytökseen on heikkoa, jos pelissä on oma mukavuus. Ilmastonmuutosta tulee tarkastella yhteiskunnallisena ja sosiaalisena ilmiönä. Ihmisten asenteet, avoimuus ja saatavilla oleva tieto ovat osa ihmisten ilmastoasenteita ja sopeutettavia ilmastotoimia. Valtioiden, yritysten ja kansalaisten on sopeutettava arkeensa ilmastonmuutosta hillitsevää käytöstä, jotta hiilidioksidipäästöt saadaan vähenemään. Tutkielmassa sovelletaan laadullista asennetutkimusta, jonka avulla selvitetään vastausta nuorten ilmastonmuutosta koskevan huolen tasoon ja kokevatko nuoret voivansa hillitä ilmastonmuutosta omalla käyttäytymisellään. Lisäksi tutkitaan, miten nuoret uskovat ilmastonmuutoksen näkyvän konkreettisesti heidän elämässään tulevaisuudessa. Aineisto kerättiin haastatteluilla, joihin osallistui kymmenen nuorta. Tämän tutkielman tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, sillä tulosten perusteella valtaosa nuorista ei ole valmis sopeuttamaan ilmastonmuutosta hillitseviä käyttäytymismalleja elämäänsä, jos vaa'an toisella puolella on oma mukavuus. Tulosten perusteella nuorten motivaatio ilmastonmuutoksen hillitsemiseen on alhainen, sillä nuoret eivät koe olevansa vastuussa ilmastonmuutoksesta ja he kokevat omat vaikutusmahdollisuutensa pieniksi. Ilmastonmuutosta hillitsevän käyttäytymisen estäväksi motivaattoriksi osoittautui sosiaalinen paine. Erityisesti kasvisruokavalion ja kierrätettyjen vaatteiden ostaminen nähtiin vaikeaksi muiden negatiivisten mielipiteiden takia. Ilmastonmuutoksen vaikutukset nähdään koskevan muita maita kuin Suomea, vaikka nuoret uskoivat ilmastonmuutoksen vaikuttavan heidän elämäänsä.

Turkki on viimeisten vuosikymmenten aikana liikkunut demokratiasta kohti yhä autoritäärisempää järjestelmää. Vuodesta 2014 vallassa olleen presidentti Recep Tayyip Erdoğanin hallinto on pyrkinyt heikentämään demokraattisia instituutioita ja hiljentämään poliittisia vastustajia. Erdoğan käyttää islaminuskoa vahvasti osana politiikkaansa ja poliittista retoriikkaansa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten Erdoğan käyttää islamilaista populistista retoriikkaa. Tutkimuskysymyksenä on, miten Erdoğan käyttää islamilaista populistista retoriikkaa puheissaan. Tutkielman aineistona on kahdeksan Erdoğanin virallista uudenvuodenpuhetta vuosilta 2016–2023. Aineisto on saatavilla englanniksi käännettynä Turkin presidentin virallisilta verkkosivuilta. Tutkimusmenetelmänä toimii retoriikan analyysi, ja tarkempana analyysimallina käytetään Tuula Sakaranahon retoriikan analyysimallia. Islamilainen populistinen retoriikka esiintyy aineistossa laajasti. Tutkimuksessa aineistosta erottuu kolme Erdoğanin käyttämää islamilaiseen populismiin perustuvaa retorista keinoa: jumalan auktoriteettia korostava retoriikka, kansan johtajuuden retoriikka sekä uhan retoriikka. Jumalan auktoriteetin korostaminen esiintyy tekstissä viittauksina jumalaan ja jumalan tahtoon, jotka ilmenevät erityisesti pyyntöinä sekä kiittämisenä. Kansan johtajuuden retoriikka ilmenee tavassa, jolla Erdoğan korostaa itsensä ja hallintonsa paremmuutta sekä määrittelee kaikki vastustajansa Turkin vihollisiksi. Uhan retoriikka näyttäytyy erityisesti länsimaavastaisena retoriikkana sekä viittaamisena Turkin itsenäisyyttä uhkaaviin tahoihin. Erdoğanin käyttämä islamilainen populismi tuo uskonnon mukaan poliittiseen diskurssiin. Retoriikan käytön perimmäisenä tavoitteena on vahvistaa Erdoğanin omaa valta-asemaa ja luoda epäluuloa poliittisia vastustajia kohtaan. Antipluralismi on vahvasti osa Erdoğanin retoriikkaa. Tämän lisäksi retoriikka toimii keinona korostaa islamilaisia arvoja ja liittää ne osaksi turkkilaista identiteettiä. Tutkimuksen tulokset kuvaavat Turkin politiikan muutosta sekä Turkin demokratian heikkenevää tilaa.

Tutkimuskohteeksi valittiin metsäteollisuusyhtiö UPM:n suorittamat hakkuut Ärjänsaaressa tammi- ja helmikuussa 2016. Hakkuista nousi kiivas keskustelu sosiaalisessa mediassa, varsinkin Twitterissä, sillä hakkuukohteeksi oli valittu luonnonsuojelualue. Yritysten vastuu on noussut tärkeäksi ilmiöksi nyky-yhteiskunnassa. Yritysten politisoituneen roolin myötä yritysten on mahdollista ja niiden myös odotetaan ottavan poliittista vastuuta. Tavoitteena oli tarkastella, miten aktivistit voivat vaikuttaa yritysten toimintaan sosiaalisen median avulla. Vaikka perinteiset menetelmät, kuten vetoomukset ja mielenosoitukset, ovat vielä laajasti käytössä on kollektiivinen toiminta sosiaalisessa mediassa kasvanut varteenotettavaksi ja tehokkaaksi vaikuttamismenetelmäksi. Yksi kollektiivisen toiminnan muoto sosiaalisessa mediassa on hashtag-aktivismi, jonka avulla sosiaalisesta tai poliittisesta ongelmasta voidaan herättää maailmanlaajuista huomiota jopa minuuteissa. Aineisto muodostui Twitterissä käydystä keskustelusta #ärjänhakkuut-aihetunnisteen ympärillä. Tavoitteena oli tarkastella miten #ärjänhakkuut Twitter-keskusteluun osallistujat kehystivät UPM:n suorittamia hakkuita Ärjänsaaressa. Tutkielmassa pyrittiin selvittämään, miten kehyksissä määritellään ongelma ja minkälaisia ratkaisuja siihen tarjotaan. Tutkimus toteutettiin kehysanalyysillä, jossa hyödynnettiin Robert Entmanin kehittämää kehysmallia. Tutkielman haasteisiin kuului kehysanalyysin käyttö sosiaalisen median aineistoon, sillä kehysanalyysiä käytetään tavallisesti perinteisten mediatekstien analysointiin. Julkaisut ovat lyhyitä ja käyttäjäryhmiä on useita, mikä tekee sosiaalisesta mediasta huomattavasti kompleksisemman perinteiseen mediaan verrattuna. Haasteellista oli myös se, että kehysanalyysi on tulkinnanvarainen menetelmä. Kehykset muotoutuvat osittain tutkijan ja lukijan omien näkemysten mukaan. Aineistossa tunnistettiin neljä kehystä #ärjänhakkuut-aihetunnisteen ympärillä: ympäristöuhan, kiistan, syytöksen ja yhdessä kehykset. Kehyksissä korostettiin UPM:n ja aktivistien välistä vastakkainasettelua ja eriäviä mielipiteitä. Kehyksissä nousi esille aktivistien ja UPM:n erilaiset arvot ja toimintatavat. Aktivistit syyttivät yhtiötä vastuuttomasta toiminnasta, kun taas UPM:n mukaan aktivistit puuttuivat hakkuisiin liian myöhään. Yhdessä-kehyksessä hakkuita kuitenkin kehystettiin mahdollisuutena kehittää yhteistyötä osapuolten välille. Tutkimus Ärjän hakkuista osoitti, että aktivistien on mahdollista vaikuttaa yritysten toimintaan sosiaalisen median avulla ja varsinkin hashtag-aktivismi mahdollistaa nopean mobilisoinnin. Tulokset kertovat myös siitä, että yritysten sidosryhmät odottavat yritysten toimivan vastuullisesti ja kuuntelevan aktivistien mielipiteitä.

During this century, political fact-checking has emerged as a novel genre in journalism to combat challenges to journalism’s legitimacy crisis relating to political, economic, and social changes. In the new media ecology, journalism has lost its gatekeeper status and authority as the central information mediator, and journalists are increasingly coping with challenges of so-called fake news and disinformation. Political fact-checking reflects journalists’ defense against the current situation where their fact-based discipline is constantly under reputation threat. However, journalists proceeding to judge whether politicians’ predicated knowledge claims are verifiable facts, they confront their capabilities and shortcomings in making such judgements. Journalists directly deal with the essence of facts and their ability to place them in contexts. This study contributes to the field of journalism and fact-checking by employing an epistemological framework, which has only recently been reintroduced as a theoretical approach to journalism studies. This thesis is a qualitative research with six semi-structured interviews with Finnish journalists to analyze journalists’ sensemaking in the context of political fact-checking. The method applies discourse analysis to study the regular interpretative practices through which participants construct their fact-checking. In addition, the thesis analyzes emerging aspects of the journalists’ epistemic authority based on their sensemaking performance. The results indicate that journalists approach political fact-checking through problem-oriented and solution-oriented repertoires. Discourses within problem-oriented repertoires unveil several epistemological problems that journalists encounter as they proceed to judge politicians’ claims as true or false: Political communication often creates difficulties to identify fact-based discourse, and journalists tend to lack evidence in convincing themselves of their judgement because facts may turn out to be unsettled on close inspection. Furthermore, social media that utilizes fact-checking can be problematic since journalistic fact-checks are taken out of their initial context. Within a solution-oriented repertoire, journalists construct methods to cope with these presented challenges. They advocate for more collaboration in the newsroom, involve colleagues in verification, and support making this process transparent to the public. This thesis approaches journalists’ role as epistemic authorities critically: Journalistic fact-checking relies on collaborative context construction rather than on journalists’ individual reasoning. Journalistic authority is to be distinct from political authority, and journalists defend their neutral role with the journalistic methods and values that guide their practice. Fact-checking is influenced not only by journalism’s internal procedures and values, especially fairness, balance, and public service but also by the external institutional structures.

Tässä tutkielmassa tutkitaan kansainvälisen yhteistyön roolia kansallisen ja kollektiivisen resilienssin rakentamisessa. Resilienssistä on tullut turvallisuuspolitiikan ja turvallisuuspuheen muotisana 2000-luvulla ja erityisesti viime vuosien aikana, 2020-luvulla. Perinteisesti resilienssiä on pidetty vahvasti kansallisen vastuun piiriin kuuluvana, mutta viime vuosina siitä on alettu puhua entistä enemmän myös kansainvälisen yhteistyön kontekstissa, erityisesti valtioiden välisten instituutioiden kontekstissa. Tutkielmassa tarkastellaan resilienssin käsitettä, sen yleistyvyyttä tutkimuksessa ja erityisesti turvallisuustutkimuksessa, sekä sen ilmentymistä kahdessa länsimaisessa kansainvälisen yhteistyön instituutiossa, EU:ssa ja Natossa. Resilienssin nousua muotikäsitteeksi yleisesti sekä kansainvälisen yhteistyön areenoilla pyritään ymmärtämään teoreettisen viitekehyksen kautta. Tutkielma argumentoi, että näitä virtauksia voidaan havainnollistaa kansainvälisten suhteiden klassisten teorioiden, realismin ja liberaalin institutionalismin, kautta. Lopuksi tutkielmassa luodaan tapaustutkimuksen kautta katsaus siihen, miten kollektiivista resilienssiä käytännössä rakennetaan. Tapaustutkimuksessa tarkastellaan EU:n ja Naton kautta tapahtunutta kansainvälistä yhteistyötä 2020-luvun alun suurissa kriiseissä: COVID-19 pandemiassa, Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan, Turkin ja Syyrian maanjäristyksessä, sekä sään ääri-ilmiöiden aiheuttamissa hätätilanteissa kesällä 2023. Tarkastelu painottuu vahvasti kansainväliseen avuantoon ja sen edistämisessä keskeisiin mekanismeihin: EU:n pelastuspalvelumekanismiin (UCPM) ja Naton euroatlanttiseen kriisivastekeskukseen (EADRCC). Tutkielman keskeisin johtopäätös on, ettei resilienssiä voida nykymaailmassa nähdä enää puhtaasti kansallisena kysymyksenä, vaan kansainvälisen yhteistyön rooli jatkaa kasvuaan. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että nykymaailman kriisit vaikuttavat olevan yhä enenevissä määrin valtioiden ja kansakuntien rajoja ylittäviä sekä mittaluokaltaan ja moninaisuudessaan sellaisia, ettei riittävää varautumista voida tehdä puhtaasti kansallisella tasolla. Tutkielman politiikkasuosituksena on, että samalla, kun resilienssiyhteistyön kehittämistä jatketaan EU:n ja Naton kautta, on ilmastonmuutoksen kaltaisiin ongelmiin vastauksena kehitettävä myös globaalin resilienssiyhteistyön kanavia.