Browsing by master's degree program "Sosiaalitieteiden maisteriohjelma (SOSM)"

Huumausaineiksi Suomessa määriteltyjen psykedeelien, kuten LSD:n ja psilosybiinisienten, käyttöä mielenterveysongelmien ja addiktioiden kliinisessä hoidossa on tutkittu viime vuosina runsaasti. Lupaavat tutkimustulokset ja niistä julkaistut uutiset ovat avanneet julkiseen keskusteluun uudenlaisen diskurssin, jossa psykedeelit näyttäytyvät pikemminkin lääkkeinä kuin päihteinä. Samalla psykedeelien käyttö myös tutkimusolosuhteiden ulkopuolella on yleistynyt. Sosiaalitieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että yksilöt jäsentävät tällaista psykedeelien käyttöä usein aineiden terapeuttisia ja kognitiivisia vaikutuksia korostaen. Käsittelen tässä maisterintutkielmassa psykedeelien käyttöä sekä siihen liittyvää itsekehittämisen ja -hoitamisen eetosta suomalaisen keskiluokan piirissä. Olen kiinnostunut kulttuurisesti rakentuneista rajanvedoista huumaus- ja lääkeaineiden välillä, sekä siitä, miten yhteiskuntaan tiiviisti integroituneet yksilöt perustelevat laittomiksi määriteltyjen substanssien käyttöään. Huumausaineiden käytön jäsentelyssä perinteisesti käytettävien ongelmakäytön ja viihdekäytön käsitteiden sijaan tarkastelen aineistossani esiintyvää psykedeelien käyttöä hyötykäytön näkökulmasta. Sovellan aineistoon teoriaohjaavaa diskurssianalyysia, johon ammennan Michel Foucault’n valtateorioista ja niihin sidoksissa olevasta terapeuttisen vallan ajatuksesta. Keräsin tutkielmani aineiston haastattelemalla seitsemää psykedeelejä käyttänyttä, kouluttautuneeseen keskiluokkaan kuuluvaa suomalaista. Aineistoni tukee aikaisempaa psykedeelitutkimusta monella tapaa. Haastateltavani perustelivat psykedeelien käyttöään tutkimuksista tutuilla, pitkälti terapeuttisia hyötyjä painottavilla puheenvuoroilla. Psykedeelit liitettiin aineistossani niin mielenterveysongelmien itsehoitoon kuin päihde- ja parisuhdeongelmien selvittämiseen. Aineistossani korostui myös eräänlainen psykedeelien normalisointipuhe, jossa käyttö yhdistettiin ensisijaisesti itsestään huolehtimiseen ja terveellisiin elämäntapoihin. Psykedeelien hallussapito ja käyttö on useimmissa maissa, myös Suomessa, yhä rikolliseksi säädettyä ja raskaasti sanktioitua. Psykedeelien laittomuudesta osin kumpuavat tabut ja stigmat näyttävät aineistoni perusteella yhtäältä eristävän psykedeelien käyttäjiä ei-käyttäjistä, toisaalta ohjaavan heitä tietynlaiseen poliittisuuteen ja sitä myöten kohti voimaantumisen kokemuksia. Aineistoni ja teoreettisen viitekehykseni vuoropuhelusta syntyi terapeuttisen vallan jännitteisyyttä alleviivaava synteesi, jossa keskiluokkainen psykedeelien käyttö näyttäytyy yhtäaikaisesti yhteiskunnan normistoa mukailevana itsehoitona ja normistosta irtiottoja tekevänä vastarinnan keinona.

Hyvinvoinnilla on useita eri ulottuvuuksia ja sitä voidaan jaotella sen perusteella, tarkastellaanko hyvinvointia objektiivisesta vai subjektiivisesta näkökulmasta. Maisterintutkielmassa tarkasteltiin työttömien metallimiesten käsityksiä hyvinvoinnista. Tutkielmassa lähestyttiin työttömien hyvinvointia itseohjautuvuusteorian näkökulmasta. Tutkielman tutkimuskysymys on, millä tavalla työttömät jäsentävät ja tulkitsevat hyvinvointia ja kuinka itseohjautuvuusteorian mukaiset ulottuvuudet näkyvät työttömien käsityksissä hyvinvoinnista. Tutkielmassa käytettävä haastatteluaineisto on saatu yhteiskunnallisesta tietoarkisto Ailasta. Aineistoa on analysoitu teorialähtöisellä sisällönanalyysillä, jonka avulla voidaan tarkastella aineistoa jonkin jo olemassa olevan teorian tai mallin mukaisesti. Metallimiesten haastatteluista nousi esiin itseohjautuvuusteorian kolme eri ulottuvuutta. Metallimiesten puheissa korostui erityisesti yhteisöllisyyden, itsenäisyyden sekä pystyvyyden tunteiden merkitys hyvinvoinnille työttömyysaikana. Itseohjautuvuusteorian mukaisten ulottuvuuksien lisäksi esiin nousi päihteettömyyden, terveyden ja säännöllisen arjen merkitys hyvinvoinnille. Haastateltavat työttömät toivat laajasti esiin subjektiivisia näkemyksiään siitä, mitkä asiat ovat olennaisia hyvinvoinnin kannalta. Tutkielman tuloksista on pääteltävissä, että työttömien hyvinvointikäsitykset ovat moniulotteisia ja osittain sidoksissa itseohjautuvuusteorian mukaiseen kolmeen psykologiseen perustarpeeseen. Työttömien hyvinvointi on kuitenkin moniulotteinen kokonaisuus, joka vaatii edelleen lisää tutkimusta.

Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on kasvavissa määrin kiinnostuttu selittämään politiikan muutosta ideoilla. Empiirinen ideatutkimus on kuitenkin vielä kehityksen alla ja ideoiden tutkimiseen on kaivattu uusia tutkimusmenetelmiä. Tässä maisterintutkielmassa selvitetään, miten aihemallinnusta ja kehysanalyysia yhdistävä kehysmallinnus sopii ideoiden tunnistamiseen tekstiaineistosta. Empiirisenä esimerkkinä käytetään hyvinvoinnin ideaa ja tutkimusaineistona eduskunnan täysistuntokeskusteluista poimittua kansanedustajien hyvinvointipuhetta vuosilta 2015–2021. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten kansanedustajat kehystävät hyvinvointia täysistuntopuheissaan? 2) Miten hyvinvoinnin idea määrittyy kansanedustajien puheessa? 3) Miten kehysmallinnus soveltuu ideoiden tunnistamiseen tekstiaineistosta? Kehysmallinnuksella kansanedustajien puheesta tunnistetaan 12 hyvinvoinnin kehystä. Hyvinvoinnin idea määrittyy kansanedustajien puheissa sitä kautta, minkä ryhmien hyvinvoinnista ollaan kiinnostuneita, minkä asioiden katsotaan hyvinvointiin vaikuttavan, millaisiin instituutioihin ja niiden muutoksiin hyvinvointi yhdistetään sekä kenen tietoon ymmärrys hyvinvoinnista perustetaan. Kansanedustajien puheessa hyvinvointia käsitellään itsestään selvänä yhteiskuntapolitiikan päämääränä. Ideateoria ja kehysmallinnus ovat teoreettisesti ja tutkielman empiiristen tulosten perusteella yhteensopivia. Kehysmallinnuksen arvioidaan siten soveltuvan hyvin ideoiden tunnistamiseen tekstiaineistosta.

Ihmiskauppa on ihmisoikeuksia vakavasti rikkova ja edelleen varsin piilossa oleva rikollisuuden muoto. Tutkielmassa selvitetään, millaista kuvaa ihmiskaupasta ilmiönä ja ihmiskaupan uhreista luodaan Helsingin Sanomien kirjoituksissa vuosina 2019 ja 2020. Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa osoitetaan, että ihmiskaupan mediakuvastot ovat toisinaan sensaatiohakuisia ja yleisiä stereotypioita uusintavia. Uhrien tarkastelu myötäilee usein ideaaliuhrin käsitettä, jonka mukaan uhrit ovat tyypillisesti heikossa asemassa olevia naisia. Tutkimusaineisto on kerätty Helsingin Sanomista ajanjaksolla 1.6.2019–30.6.2020. Aineisto koostuu yhteensä 37:stä uutisartikkelista. Tutkielman tieteenfilosofisen viitekehyksen muodostaa sosiaalinen konstruktionismi ja analyysimenetelmänä käytetään diskurssianalyysia. Analyysin tuloksena rakentui kolme vallitsevaa diskurssia: ihmiskauppa ongelmana, uhrien toimijuuspositiot ja ihmiskaupan mahdollistavat rakenteelliset tekijät. Tutkielman tulokset osoittavat, että Helsingin Sanomissa ihmiskauppa määritellään ongelmalähtöiseksi, politisoituneeksi ja varsin sukupuolittuneeksi globalisaation myötä saapuneeksi ilmiöksi. Aineistossa ihmiskauppa nähdään monin tavoin ihmisoikeuksia loukkaavana ilmiönä. Ihmiskaupan mahdollistajana määrittyy erityisesti rakenteelliset tekijät, jotka estävät oikea-aikaisen avun saamisen. Ihmiskaupan uhrit ovat pääosin naisia tai lapsia, jotka ovat haavoittuvan asemansa vuoksi alttiita ihmiskaupalle. Uhrit määritellään helposti johdateltavissa oleviksi, naiiveiksi henkilöiksi, jotka tulevat Suomeen paremman tulevaisuuden uskossa. Ihmiskaupan uhrien marginaalista asemaa rakennetaan vastakkainasettelun keinoin suhteessa muihin. Helsingin Sanomat toisintaa tavanomaisia käsityksiä ihmiskaupasta ja sen uhreista.

Ikääntyneiden ympärivuorokautista hoivaa on pyritty vähentämään jo 1990-luvun lamasta lähtien. Laitoshoidolla on köyhäinhoidollisen historiansa vuoksi huono kaiku, ja se tulee yhteiskunnalle myös kalliimmaksi kuin kotihoito. 2010-luvulla ympärivuorokautista hoivaa on säästöjen nimissä pyritty korvaamaan entistä enemmän kotihoidolla. Ympärivuorokautisen hoivan purku on kuitenkin ollut niin nopeaa, etteivät kunnat ole ehtineet kehittää kotihoitoa samassa tahdissa. Ajoittain mediassa on noussut esille, kuinka ympärivuorokautisen hoivan alasajon vuoksi kotonaan pärjäämättömät vanhukset kuormittavat päivystyksiä. Tutkielman teoreettinen viitekehys lähtee siitä, että osa kotihoidon asiakkaista kärsii riittämättömästä avusta eli hoivaköyhyydestä, jonka vaikutukset ilmenevät useina sairaalakäynteinä. Iäkkäiden toistuvia ja suunnittelemattomia sairaalakäyntejä kutsutaan pyöröovi-ilmiöksi. Aihe on yhteiskunnallisesti tärkeä, sillä toistuvat sairaalakäynnit kuormittavat niin iäkkäitä, ensihoitoa, päivystyksiä kuin julkista talouttakin. Tästä huolimatta aihetta ei ole vielä kertaakaan tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella iäkkäiden pyöröovi-ilmiön yleisyyttä, siihen liittyviä tekijöitä ja alueellisia eroja. Aineistona on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämän RAI-järjestelmän keräämiä tietoja kotihoidon asiakkaiden toimintakyvystä sekä THL:n valtakunnallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonkeruu- ja raportointijärjestelmä Hilmosta kerättyjä hoitoilmoitusjaksoja. Aineisto rajattiin koskemaan 75 vuotta täyttäneitä kotihoidon asiakkaita, jotka olivat siirtyneet vuonna 2018 ympärivuorokautisen hoivan piiriin. RAI-arvioidut asiakkaat muodostivat koko aineiston osajoukon. Pyöröoveksi määriteltiin vähintään kolme sairaalajaksoa, jotka olivat tapahtuneet kolmen kuukauden sisällä ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. Pyöröovi-ilmiöön yhteydessä olleita tekijöitä ja alueellisia eroja analysoitiin ristiintaulukoinnin sekä multinomiaalisen logistisen regressioanalyysin avulla. Taustamuuttujina olivat sukupuoli, ikä ja asuinseutu. Selittäviksi muuttujiksi valittiin arkisuoriutuminen, kognitio, masennusoireet, terveyden vakaus ja läheisapu. Tulosten mukaan 9 139 kotihoidon asiakkaasta 4,8 prosenttia joutui vuonna 2018 pyöröoveen ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. 32,6 prosentille kertyi 1–2 sairaalajaksoa ja 63,7 prosenttia säästyi niiltä kokonaan. RAI-arvioituja kotihoidon asiakkaita oli 4 756, ja heistä 3,7 prosenttia joutui pyöröoveen, 31,5 prosentille kertyi 1–2 sairaalajaksoa ja 64,8 prosenttia säästyi niiltä kokonaan. Miessukupuoli, epävakaa terveydentila ja maaseudulla tai taajamassa asuminen olivat yhteydessä pyöröovi-ilmiöön. Hyvin korkea ikä, lievästi heikentynyt kognitio, epävakaa terveydentila ja pääaineiston osalta taajamassa asuminen olivat yhteydessä 1–2 sairaalajakson esiintyvyyteen. Pyöröovi-ilmiön alueelliset erot olivat suuria: Kanta-Hämeessä 85,5 prosenttia selvisi ilman yhtään sairaalajaksoa ja pyöröoveen joutui 2,7 prosenttia, kun taas Etelä-Pohjanmaalla ilman sairaalajaksoja selvisi 42,5 prosenttia ja pyöröoveen joutui 13,7 prosenttia. Kaikista pienin pyöröoveen joutuneiden osuus oli Varsinais-Suomessa, jossa pyöröoveen joutui vain 0,31 prosenttia kotihoidon asiakkaista. Sekä Etelä-Pohjanmaalla että Kanta-Hämeessä tarjottiin keskimääräistä enemmän ympärivuorokautista hoivaa, mutta Kanta-Hämeessä kotihoitoa tarjottiin pienelle joukolle keskimääräistä intensiivisemmin. Sen sijaan Etelä-Pohjanmaalla kotihoitoa annettiin suurelle joukolle, mutta asiakaskäyntejä oli vähemmän. Myös monella muulla alueella, jossa kotihoitoa annettiin pienemmälle joukolle intensiivisesti, esiintyi vähemmän sairaalajaksoja ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. Tulosten perusteella voi päätellä, että ympärivuorokautisen hoivan kattavuudella ei näyttäisi olevan niin suurta merkitystä iäkkäiden sairaalakäynneille kuin on luultu, vaan tärkeämpää olisi varmistaa, että intensiivistä kotihoitoa olisi tarjolla entistä enemmän. Tämä tutkimus antaa suuntaviivoja tuoreiden hyvinvointialueiden viranomaisille ja valtuutetuille siitä, millaista hoivapolitiikkaa heidän kannattaa harjoittaa: käytännössä riittävään kotihoitoon on panostettava entistä enemmän.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Tampereen yliopistouudistuksen yhteydessä ilmenneitä huhuja. Yliopistouudistuksessa entinen Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu yhdistyivät Tampereen korkeakouluyhteisöksi Tuniksi. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, millaisiin sisältöluokkiin huhut voidaan jakaa, minkä sävyisiä huhut ovat, ja löytyykö yhdistyvien organisaatioiden jäsenten vastausten väliltä eroja. Tutkimusta ohjaa taustaoletus, jonka mukaan muutoksen yhteydessä huolta ja ahdistusta herättävät aiheet vaikuttavat organisaatiossa liikkuvien huhujen sisältöön. Organisaatiomuutoksissa on tyypillisesti saatavilla rajallisesti vahvistettua tietoa, joten yksilöt kääntyvät toistensa puoleen rakentaakseen yhdessä ymmärrystä epävarmaan tilanteeseen kollektiivisen tolkullistamisen (”collective sensemaking”) keinoin. Huhut ovat yksi kollektiivisen tolkullistamisen ilmenemismuoto. Huhujen avulla ihmiset pyrkivät hankkimaan tietoa, vahvistamaan sosiaalisia suhteitaan ja kohottamaan omanarvontuntoaan. Tutkimuksen aineisto kerättiin osana sähköistä kyselytutkimusta keväällä 2019, ja se analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Analyysin tuloksena huhut voidaan jakaa viiteen eri sisältöluokkaan. Osa näistä huhuluokista on hyvin linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Esimerkiksi sekä tässä että aiemmassa tutkimuksessa valtaosa huhuista liittyy muutoksen suoriin vaikutuksiin omaan työhön, ja vajaa viidennes huhuista käsittelee muutoksia organisaation rakenteeseen ja toimintaan. Muutamia merkittäviä eroja aiempaan tutkimukseen verrattuna kuitenkin ilmenee. Suurin ero on oikeudenmukaisuutta koskevien huhujen suuri määrä, ja niiden jakaminen omaksi sisältöluokakseen. Toinen merkittävä ero on ennakkoluuloisten kommenttien suurempi määrä aiempiin tutkimuksiin verrattuna, ja niiden määrittely omaksi sisältöluokakseen. Oikeudenmukaisuuden tai ennakkoluulojen yhteyttä huhuihin ei ole tutkittu runsaasti, mutta aiheet voisivat olla hyvinkin hedelmällisiä tutkimuskohteita tulevaisuudessa. Aineiston huhujen sävy on linjassa aiemman tutkimuksen kanssa: negatiivisia huhuja liikkuu selvästi enemmän kuin positiivisia tai neutraaleja huhuja. Negatiivisten huhujen suuren määrän voidaan olettaa johtuvan siitä, että huolta ja ahdistusta aiheuttavat epävarmat tilanteet vaativat enemmän yhteisen ymmärryksen luomista ja aiheuttavat näin myös enemmän huhuja kuin suoraviivaiset tilanteet. Analyysin perusteella voidaan sanoa, että huhujen sisältö ja sävy ovat pääsääntöisesti samanlaisia kaikissa kolmessa yhdistyvässä organisaatiossa. Mielenkiintoisin ero organisaatioiden välillä on se, että entisen Tampereen yliopiston edustajien joukossa eniten huhuja liikkuu oikeudenmukaisuuteen eikä omaan työhön liittyen, kuten kahden muun organisaation edustajien joukossa. Huhut voivat johtaa merkittäviin haittoihin erityisesti muutostilanteessa: ne voivat vaikuttaa muun muassa työntekijöiden sitoutumiseen, työmoraaliin, työpaikan vaihtamishaluun, poissaoloihin, tuottavuuteen sekä muutosvalmiuteen − siksi on hyödyllistä tarkastella, minkälaisia huhuja organisaatiossa liikkuu. Huhujen syntymistä voi vähentää, niiden etenemistä hallita, ja niiltä voi ”katkaista siivet” sopivilla toimenpiteillä.

Tämä maisterintutkielma käsittelee itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten mahdollisuuksia ilmaista itseään ja vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin omissa asiakkuuksissaan sosiaalihuollon palveluissa. Suomen lainsäädännön mukaan asiakasta täytyy kuulla häntä koskevissa päätöksissä sosiaalihuollon palveluissa, ja tämä oikeus koskee myös sosiaalihuollon asiakkaana olevia lapsia. Esimerkiksi kehitysvammat sekä erilaiset sairaudet ja neurologisen kehityksen häiriöt voivat vaikuttaa lapsen kykyyn ilmaista itseään tavallisen suullisen vuorovaikutuksen keinoin hänen asioitaan hoitaville aikuisille tai kykyyn ymmärtää puhetta. Tärkeä itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten palveluyksikkö on vammaispalvelut, mutta heillä on usein asiakkuuksia myös muihin sosiaalihuollon palveluihin. Toteutin tutkielman haastattelemalla eri tavoin kehitysvammaisten tai muulla tavoin itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten huoltajia heidän kokemuksistaan sosiaalipalveluissa asioimisesta. Tavoitin haastateltavani potilas- ja asiakasjärjestöjen kautta sekä eri tavoin vammaisten lasten vanhempien Facebook-ryhmistä. Toteutin tutkimuksen laadullisena analyysina. Haastattelin itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten huoltajia muun muassa siitä, millä tavalla sosiaalihuollon ammattihenkilö on ottanut lapsen huomioon tai kuullut lapsen mielipiteitä asiakkuuksien aikana, huoltajien hyvistä ja huonoista kokemuksista sosiaalihuollon ammattihenkilöiden kanssa asioimisesta, kokemuksista omien oikeuksien toteutumisesta, mahdollisuudesta olla yhteydessä omaan työntekijään ja muusta sosiaalihuollon tarjoamasta avusta. Tutkielman tulosten perusteella itseilmaisukyvyltään rajoittuneiden lasten mahdollisuus ilmaista itseään tai vaikuttaa omiin päätöksiinsä sosiaalihuollossa ei toteudu kovin hyvin. Useimmat haastateltavani kertoivat, että se ei toteudu juuri lainkaan. Haastatellut olivat tyytymättömiä sosiaalipalvelujen toimintaan sekä lapsen huomioimisen puutteisiin. Haastatellut pystyivät kuitenkin kertomaan, miten he kehittäisivät sosiaalipalvelujen työntekijöiden toimintaa ja millä tavalla he toivoisivat lapsen kuulemisen sujuvan paremmin. Monille haastatelluille lopulta kuitenkin tärkeämpää kuin se, miten heidän lapsensa pääsevät vaikuttamaan omiin asioihinsa sosiaalihuollon palveluissa, oli se, kuinka paljon merkitystä heidän omilla toiveillaan on sosiaalipalvelujen tekemien ratkaisujen kannalta. Monet haastatellut ajattelivat, että tärkeintä on, että sosiaalihuollon työntekijät ottavat vakavasti huoltajien viestin ja toiveet.

Tutkielma käsittelee suomalaisen jalkapallohuliganismin rakentumista otteluselostusten kontekstissa. Tutkimuksessa haetaan vastausta, millä tavoin selostuspuheessa konstruoidaan jalkapallohuliganismia, ja miten ilmiön rajanvedot ankkuroituvat fyysiseen toimintaan. Selostusdiskurssi on saanut huomiota useasta perspektiivistä, mutta tutkimuskirjallisuudessa löytyy aukko siinä, miten jalkapallohuliganismia rakennetaan ja merkityksellistetään puheessa. Tämän myötä avautuu hedelmällinen tilaisuus suunnata katse ilmiön käsittelemättömään ulottuvuuteen, ja tuoda uusia kulmia sekä kysymyksiä ilmiön tutkimukselle. Tutkielman aineistona toimii kaksi videota, joissa esiintyy jalkapallohuliganismia Suomen pääsarjatasolla, Veikkausliigassa. Molemmat videot ovat Veikkausliigan lähetysoikeudet omaavan Ruudun suoria lähetyksiä otteluista. Ensimmäinen video on vuoden 2018 Metroderbystä, jossa HJK:n ja Hongan kannattajat ottivat fyysisesti yhteen ottelun jälkeen. Toinen video on vuoden 2022 Stadin derbyn levottomuuksista, joiden myötä peli jouduttiin keskeyttämään useaksi minuutiksi. Tutkimusmenetelmänä toimii keskustelunanalyysi, joka on vuorovaikutusprosessin tutkimista varten kehitetty laadullinen tutkimusmenetelmä. Keskustelunanalyysin keskeisenä tavoitteena on tarkastella ihmisten käyttämiä monimuotoisia kielellisiä ja ei-kielellisiä resursseja erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Keskustelunanalyysi tarjoaa mahdollisuuden analysoida selostuspuheen tilanteista konstruointia, korostaen puhujan tapoja merkityksellistää ja arvioida häiriökäyttäytymistä. Suomalaista jalkapallohuliganismia konstruoidaan kolmen keinon kautta: kehyksen vaihto, arviot ja selitykset. Kehyksen vaihto ilmenee kun puhujan vallitseva tulkintakehys vaihtuu hänen uudelleenohjatessaan huomio muuttuneeseen tilanteeseen. Metroderbyn tapauksessa tilannetta kuvaillaan aluksi varovasti, mutta tapahtumien edetessä kannattajien käyttäytymistä aletaan paheksua. Stadin derbyssä tapahtumat alkoivat kesken ottelun, minkä takia kehys vaihtuu otteluselostuksesta uuden ilmiön kuvaamiseen. Arvioissa puhuja kohdistaa huomion häiriökäyttäytymiseen ja merkityksellistää ilmiötä: Metroderbyn arvioissa keskeinen osa representaatiota oli toistuva vastuun jakaminen puutteellisille turvatoimille, ja Stadin derbyn ”toivotaan -lauseet” – jotka markkeerasivat vähemmän ja enemmän ongelmallisen eroa, ilmentäen selostajan eettistä asemaa – olivat selostuksen yksi toistuvimmista käytänteistä. Metroderbyn selityksiä kuvastavat viittaukset turvallisuusresursseihin ja taustatiedon käyttö tilannekuvauksen representaatiossa. Stadin derbyn selostuksessa muodostetaan selitys kuvaamalla tapahtumaketju sekä pohditaan muun muassa Klubipäädyn twiitin vaikutusta ja osuutta tapauksessa. Keskeisenä tuloksena nähdään, että otteluselostuksessa huliganismia konstruoidaan performatiivisella, viihteellisellä tyylillä. Tapahtumista luodaan dramaattista spektaakkelia, jossa korostuu muun muassa poliisien toiminta ja kannattajien lukumäärän liioittelu itse huliganismin jäädessä sivuosaan. Tulokset tuovat uutta ainesta huliganismitutkimuksen kentälle ja samalla resonoivat aiemman mediatutkimuksen osalta median performatiivisesta roolista. Jatkotutkimuksen kannalta herää kiinnostus tarkastella, onko performatiivisella roolilla myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä ja vaikutusta – viihteellistetäänkö mediassa väkivaltaa tai rikoksia?

Tutkielmassa paikannetaan jälkihuollon sosiaalityötä ohjaavia hallinnan suhteita sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta erään suuren suomalaisen kaupungin jälkihuoltopalvelussa. Tutkielman teoreettis-metodologinen viitekehys rakentuu Dorothy E. Smithin kehittämästä institutionaalisesta etnografiasta, joka keskittyy tietystä näkökulmasta valittujen yksilöiden jokapäiväiseen toimintaan vaikuttavien hallinnan suhteiden tarkasteluun. Hallinnan suhteilla tarkoitetaan toimintaa ohjaavia valtasuhteita, jotka ilmenevät esimerkiksi lainsäädännön, hallinnon sekä ammatillisten ja akateemisten tekstien kautta. Tutkielmassa hallinnan suhteiden paikantaminen tapahtuu tarkastelemalla sosiaalityöntekijöiden kokemuksia jälkihuoltotyön käytännöistä. Tutkimusaineisto koostuu kahdesta sosiaalityöntekijöille suunnatusta fokusryhmäkeskustelusta ja tutkimusaineisto on analysoitu sisällönanalyysilla hallinnan suhteiden käsitettä hyödyntäen. Sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta tarkasteltuna jälkihuoltotyötä ohjaavat lastensuojelulaista johdettu nuoren yksilöllinen tarve ja sosiaalityöntekijän yksilöllinen harkinta. Jälkihuoltotyön käytäntöjä ohjaavat kuitenkin myös organisaatioiden tasolla ilmenevät hallinnan suhteet, jotka asettavat ehtoja jälkihuollon järjestämisen tavoille ja sitä kautta sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuuksille. Ehdot ja sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuudet konkretisoituivat asiakkaiden asumisvaihtoehtojen suunnittelussa, asiakkaille myönnetyissä palveluissa, palveluiden toimintalogiikassa sekä asiakkaan taloudellisessa tukemisessa. Organisaatioiden tasolla ilmenevät hallinnan suhteet kytkeytyvät paikallistason jälkihuoltotyötä jäsentäviin laajempiin rakenteisiin, kuten jälkihuoltoa koskevaan lainsäädäntöön ja sen puutteisiin, jälkihuollon hallinnolliseen sijoittumiseen sekä jälkihuoltopalveluita ohjaavaan julkisjohtamisen malliin. Organisaatioiden tasolla ilmenevät hallinnan suhteet mahdollistavat asiakkaiden yhdenvertaisuuden toteutumisen jälkihuoltotyön käytännöissä samalla kuitenkin luoden haasteita yksilölliseen harkintaan perustuvan työn toteuttamiseen.

Informaatioteknologian kehitys on tuonut joustavuutta työelämään mahdollistamalla työn tekemisen perinteisen työpaikan ulkopuolella. Koronaviruspandemia lisäsi etätyöskentelyä entisestään, kun viruksen leviämistä pyrittiin rajoittamaan laajoilla etätyösuosituksilla. Vuorovaikutuksen siirtyminen työpaikalta sähköisille alustoille on asettanut haasteen työntekijöiden vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden tarpeille. Tilanne voi olla erityisen vaikea uusille työntekijöille, jotka vasta opettelevat työtehtäviään ja tutustuvat työorganisaation toimintatapoihin. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia uransa alkuvaiheessa olevilla henkilöillä, jotka ovat aloittaneet uudessa työsuhteessa ja työskennelleet pääasiassa tai täysin etänä, on etätyöstä koronapandemian ajalta. Tutkielman teoreettis-metodologisena lähtökohtana toimi tulkitseva fenomenologinen analyysi, jonka kontekstissa koronapandemian aikainen etätyöskentely ymmärretään yksilölle merkityksellisenä ja ainutlaatuisena kokemuksena. Tutkielman aineisto kerättiin kesällä 2021 ja se rakentui kuuden 24–26-vuotiaan suomalaisen nuoren aikuisen haastatteluista. Kaikki haastateltavat olivat aloittaneet koronapandemian aikana työsuhteen uudessa työorganisaatiossa ja tehneet ainoastaan tai pääasiassa etätyötä. Tulosten perusteella haastateltavien etätyökokemukset voitiin luokitella toisiinsa suhteessa kolmeen luokkaan: myönteisiin, kielteisiin ja ristiriitaisiin. Myönteisimpiä kokemuksia määrittivät mm. positiivinen suhtautuminen työorganisaatioon, kokemus osallisuudesta uudessa työyhteisössä ja sen sisäisessä vuorovaikutuksessa sekä laadukas perehdytys. Kielteisimpiä etätyökokemuksia määrittivät mm. etäinen tai olematon suhde työorganisaatioon sekä perehdytyksen ja tuen puute. Ristiriitaisia etätyökokemuksia määrittivät kokemukset siitä, että uusi työorganisaatio ja -yhteisö ovat tarjonneet riittävästi tukea, mutta organisaatio tuntui silti etäiseltä ja kokemus yhteisön osallisuudesta jäi puutteelliseksi. Tuloksista ilmeni, että vuorovaikutus koettiin etätyössä korostuneen työtehtäväkeskeiseksi, jolloin vapaa-ajan aiheita käsittelevä vapaamuotoinen keskustelu jäi vähäiseksi. Vapaamuotoinen vuorovaikutus koettiin merkitykselliseksi mm. työyhteisöön tutustumisen, työn sujuvuuden ja henkilökohtaisen oppimisen kannalta. Vapaamuotoisen vuorovaikutuksen ja kasvokkaisten tapaamisten puute sekä rajalliset mahdollisuudet vierailla työorganisaation tiloissa olivat yhteydessä kokemuksiin organisaation etäisyydestä ja työyhteisön osallisuuden haasteista. Tulosten mukaan jo yksittäiset kasvokkaiset tapaamiset ja toimistolla tehdyt työpäivät sekä vapaamuotoisen vuorovaikutukseen panostaminen voivat parantaa kokemusta etätyöskentelystä. Tutkielma onnistui valottamaan etätyöskentelyn ja teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen haasteita ja suosittelemaan niitä ehkäiseviä toimintatapoja työorganisaatioille.