Browsing by master's degree program "Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien maisteriohjelma"

Tämän tutkimuksen kohteena ovat yleisimmät kaksiosaiset yhdyssanat, joiden alkuosa on nominatiivissa tai genetiivissä. Tutkimuksen tavoitteena on löytää joitakin nominatiivi- ja genetiivialkuisten yhdyssanojen välisiä eroavuuksia, jotta suomen kielen opiskelijat voisivat hyödyntää näitä eroja koskevaa tietoa kielen opiskelussa ja ymmärtää milloin yhdyssanojen muodostuksessa käytetään genetiiviä ja milloin taas nominatiivia. Tämän tutkimuksen aineisto on kerätty Suomi24-korpuksen vuosina 2000–2020 käydyistä keskusteluista. Aineistona on yleisimpiä kaksiosaisia yhdyssanoja, joiden alkuosa on joko nominatiivissa tai genetiivissä. Lisäksi yhdyssanojen yhdysosat ovat myös itsenäisiä sanoja, jotta voidaan analysoida yhdysosia yksinään analyysiosassa. Tutkimuksen ensimmäisessä analyysiosassa tarkastellaan genetiivialkuisten ja nominatiivialkuisten yhdyssanojen käytön tendenssiä. Analyysiä varten aineisto on käsitelty siten, että kummankin yhdyssanatyypin sanat on jaettu neljään ryhmään: vuosina 2000–2005, 2006–2010, 2011–2015 ja 2016–2020 ja yhdyssanat on laitettu järjestykseen käyttökertojen perusteella. Tutkimuksen tuloksena on, että genetiivialkuisten yhdyssanojen käytössä näkyy vakautta, kun taas nominatiivialkuisten yhdyssanojen käytössä tapahtuu muutosta. Tutkimuksen toisessa analyysiosassa käsitellään ensin yhdysosia, jotka esiintyvät aineistossa sekä nominatiivi- että gene- tiivialkuisissa yhdyssanoissa ja sitten yhdysosia, jotka esiintyvät vain toisessa yhdyssanatyypissä. Analyysi osoittaa, että genetii- vialkuisissa yhdyssanoissa on melko paljon jälkiosia, jotka ovat deverbaalisubstantiiveja, mikä tuo teko–kohde-suhteen merkitystä yhdyssanaan. Lisäksi genetiivialkuisille yhdyssanoille on myös tyypillistä, että yhdysosien välillä vallitsee kokonaisuus–osa-suhde, jolloin jälkiosa on alkuosan fyysisesti erottamaton osa, tai ominaisuus, taito, sekä omistussuhde, jolloin alkuosa viittaa jälkiosan omistajaan tai sitä kontrolloivaan entiteettiin. Nominatiivialkuisille yhdyssanoille taas on tyypillistä, että jälkiosa ilmaisee koko yhdys- sanan aihealueen ja alkuosa määrittelee sanaa tarkemmin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että genetiivialkuiset yhdyssanat ovat vakaampia ja genetiivin käyttö yhdyssanoissa yleensä johtuu yllä mainituista kolmesta merkityssuhteesta: teko–kohde-suhde, kokonaisuus–osa-suhde ja omistussuhde. Nomi- natiivialkuiset yhdyssanat ovat joustavampia ja alttiimpia muutoksille.

Tutkielma käsittelee kansankirjoittajien omaelämäkerrallisia kirjoituksia ja niiden kokonaisrakenteita. Tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisista jaksoista kirjoitukset rakentuvat, sekä selvitetään, minkälaisia tehtäviä kullakin jaksolla on. Kokonaisrakenteiden tarkastelun ohella tutkielmassa tarkastellaan myös omaelämäkerrallisten kirjoitusten lajipiirteitä ja omasta elämästä kirjoittamisen motiiveja. Kansankirjoittajalla tarkoitetaan tässä tutkielmassa 1800-luvulla syntynyttä, aktiivisesti kirjoitustaitoaan käyttänyttä henkilöä, joka on opetellut kirjoittamaan omatoimisesti tai vähäisellä opetuksella. Kansankirjoittajan ohella tutkielmassa käytetään myös termiä itseoppinut kirjoittaja. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta kansankirjoittajan omaelämäkerrallisesta kirjoituksesta, jotka on kirjoitettu 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Aineisto on koottu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa sijaitsevasta Kaisa Kaurasen kokoamasta kansankirjoittajien käsikirjoituksia koskevasta arkistoluettelosta. Omaelämäkerrallisten kirjoitusten kokonaisrakenteiden tarkastelussa hyödynnetään William Labovin (1972) kertomuksen rakennemallia, joka perustuu alun perin Labovin ja Joshua Waletzkyn (1967) suullisten kertomusten tutkimukseen ja jota on hyödynnetty laajasti myös kirjoitettujen tekstien tutkimuksessa. Tutkimuksessa ilmenee, että Labovin malli sopii omaelämäkerrallisten kirjoitusten tarkasteluun sovellettuna. Labovin mallia soveltamalla kansankirjoittajien omaelämäkerrallisista kirjoituksista voi hahmottaa seuraavanlaisia jaksoja: 1) kertomuksen tavoitteen kiteyttävä jakso, 2) taustoittava jakso, 3) elämänkulkua käsittelevä jakso, 4) kirjoitushetkeen palaamisen jakso ja 5) kertomuksen lopettava jakso. Kertomuksen tavoitteen kiteyttävä jakso ohjaa lukijaa lukemaan tekstiä omaelämäkerrallisena. Taustoittavassa jaksossa kirjoittaja antaa taustatietoja oletetulle vastaanottajalle. Elämänkulkua käsittelevät jaksot sisältävät valinnaisen määrän kertomisen arvoisia, ajallisesti järjestäytyneitä alakertomuksia kirjoittajan elämästä. Kirjoitushetkeen palaamisen jakso ja kertomuksen lopettava jakso sisältävät usein ulkoista arviointia, joka liittyy joko omiin saavutuksiin tai kertomuksen arvoon. Kirjoituksen tarkoitusta ja kirjoittamisen motiiveja kansankirjoittajat ilmaisevat suoraan yleensä kirjoitusten aluissa ja lopetuksissa. Kansankirjoittajien kirjoittamismotiiveiksi hahmottuvat halu säilyttää tietoa, hengellinen etsintä sekä opiksi tulevaa lukijaa varten. Omaelämäkerrallisten kirjoitusten kokonaisrakenteiden ja kirjoitusmotivaatioiden tarkastelu osoittaa, että kansankirjoittajat ovat kirjoittaneet omasta elämästään tietoisena mahdollisesta tulevasta lukijasta.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan opettajan toimintaa ja kehollista toimintaa kakkoskielisessä luokkahuonevuorovaikutuksessa. Tutkimus pyrkii selvittämään, millä tavoin opettaja hyödyntää kehollista toimintaa, millaisia funktioita kehollisella toiminnalla on ja miten siihen orientoidutaan luokkahuoneessa. Keskeisenä tutkimuskohteena ovat opettajan eleet, nyökyttely ja katseen suuntaaminen. Kehollista toimintaa tarkastellaan opettajan kysymysten, oppilaiden vastausten ja niiden evaluoinnin sekä oppilaiden kehollisen toiminnan sanallistamisen näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu neljästä oppitunnista, jotka on kerätty helsinkiläisen alakoulun valmistavalta luokalta. Valmistavalla luokalla oppilaiden äidinkieli ei ole suomi eli he puhuvat suomea toisena kielenä. Aineisto on kerätty Long Second -hankkeeseen, joka toteutettiin vuosina 2011–2016. Olen tarkentanut puheen litteraatioita ja litteroinut kehollisen toiminnan itse. Kun opettaja esittää kysymyksiä oppilaille, hän käyttää kehollista toimintaa strategisena ja pedagogisena työvälineenä. Opettaja elehtii kysymyksen kannalta keskeisen sisällön oppilaille ja ohjaa oppilaat huomaamaan oman kehollisen toimintansa avulla sen, mikä on pedagogisesti keskeistä tilanteessa. Opettaja voi myös antaa vastauksen kysymykseensä kehollisesti, jolloin oppilaan tehtäväksi jää kehollisen toiminnan sanallistaminen vastaukseksi opettajan kehollisen vihjeen perusteella. Nyökyttely on opettajan keskeisiä keinoja evaluoida oppilaan antamaa vastausta. Nyökyttelyllä opettaja hyväksyy oppilaan vastauksen ja suullisella vastauksen evaluoimisella opettaja voi sekä hyväksyä että tarkentaa oppilaan kielellistä ilmaisua, jolloin evaluoivaan vuoroon sulautuu myös kielen opettamisen funktio. Katseen suuntaamisella opettaja voi muokata tilanteista osallistumiskehikkoa. Kehollisen toiminnan sanallistamisen keskeinen funktio on tuottaa sana, jota oppilas ei mahdollisesti tiedä suomen kielellä. Opettaja tarjoaa oppilaiden kehollisesti tuottamiin tuotoksiin ymmärrysehdokkaita, jotka perustuvat hänen tulkintaansa oppilaan kehollisesta toiminnasta. Opettaja sanallistaa omaa toimintaansa strategisesti niin, että kehollinen toiminta, puhe ja niillä tuotetut toiminnat ovat yhteispelissä toistensa kanssa. Analyysissa tehdyt havainnot osoittavat, että kehollista toimintaa hyödynnetään strategisesti ja sillä jäsennetään vuorovaikutusta ja osallistumiskehikkoa kakkoskielisessä luokkahuoneessa. Niin opettaja kuin oppilas suuntautuvat kehollisesti tuotettuihin vuoroihin samanarvoisesti kuin puheeseen. Kehollinen toiminta mahdollistaa kielen opettamista ja oppimista sekä osallistumista vuorovaikutukseen. Tutkimus osoittaa, että kehollinen toiminta on kakkoskielisessä luokkahuoneessa kokonaisvaltaista, vuorovaikutusta jäsentävää ja edistävää toimintaa, jota hyödyntävät sekä opettaja että oppilas intersubjektiivisuuden saavuttamiseen.

Tutkielmassa tarkastellaan kehumistilanteita ja erityisesti kehumisen vastaanottoa sosiaalisen median palvelussa, Instagramissa. Tarkoituksena on selvittää, mitä havaintoja juuri tämän kaltaisessa vuorovaikutusympäristössä tapahtuvista kehumistilanteista ja kehumisen vastaanoton tavoista voi tehdä, sekä kuinka suuri osa aineiston keskustelunaloituksista on kehuja. Tutkielman kvalitatiivisen osion metodina käytetään keskustelunanalyysia. Aineisto koostuu sadan eri Instagram-käyttäjän julkaisujen kommenttikentistä. Käyttäjien tilit olivat ainakin aineistonkeruuhetkellä eli aikavälillä 22.3.2020–27.3.2020 julkisia, eli julkaisut sekä kommenttikentät olivat kaikille avoimia tarkasteltavaksi. Sata käyttäjää valikoitui satunnaisesti, mutta siten, että ryhmiä tuli neljä: sekä mies- että naisoletettujen alle 35-vuotiaiden sekä yli 35-vuotiaiden ryhmät. Kaikista ryhmistä kerättiin 25 käyttäjän ryhmä. Kvantitatiiviseen osioon valittiin jokaiselta yksi sellainen kommenttikenttä, johon on tullut vähintään yksi kehuva kommentti. Kvalitatiivisessa osiossa on voitu tarkastella samalta käyttäjältä useampaa tapausta, ja aineisto muodostui tapausten kiinnostavuuden ja niiden keskinäisen erilaisuuden perusteella mahdollisimman laajan kuvan saamiseksi. Sekä kvantitatiiviseen että kvalitatiiviseen tarkasteluun valitut julkaisut olivat mahdollisimman uusia, kuitenkin enintään kaksi vuotta vanhoja. Tutkimus osoittaa, että suurin osa eli 67 % aineiston kommenttikenttien keskustelunaloituksista on kehuja. Kehuja otettiin vastaan hyväksyen, kursaillen sekä torjuen. Vastaanottoon liittyi lisäksi esimerkiksi vastakehut, lisätiedon antaminen kehuttavasta asiasta sekä erilaiset itsekehut. Itsekehut liittyivät positiiviseen itseilmaisuun, kehuskeluun sekä huumoriin. Vastaanoton muodot vaihtelivat multimodaalisista tykkäyksistä sekä emojeista kielellisiin vastauksiin. Aineiston pohjalta joitakin tendenssejä voidaan todeta siitä, että merkkimäärältään tai muulla tavoin pienimuotoisemmat kehut tapaavat saada pienimuotoisempia vastauksia kuin runsasmuotoisemmat tai esimerkiksi luovemmat kehut. Osa kehuista jää myös täysin vaille kehun vastaanottajan ilmaisemaa reaktiota. Kiinnostava yksittäinen havainto oli, että kehumisen konventioilla leikitellään Instagramissa mitä moninaisimmilla tavoilla. Huumori on usein läsnä kehumistilanteissa. Lisäksi vastaanotossa käytettiin melko paljon esimerkiksi etunimipuhuttelua muun muassa affektin osoituksen keinona. Tutkimuksen mukaan kehuminen on Instagramissa yleistä, mahdollisesti jopa odotuksenmukaista. Yhtymäkohtia puhutun aineiston aiempaan suomalaiseen kehututkimukseen löytyy monin paikoin, mutta myös eroja ja uusia piirteitä on havaittavissa. Vaikuttaa siltä, että suomalainen kehumiskulttuuri voi olla murroksessa kansainvälisen digitaalisen verkkovuorovaikutusmuodon sekä erilaisten sosiaalisen median palvelujen myötä.

Rekisteröidyn rotukoiran virallinen nimi koostuu kahdesta osasta: nimen alussa olevasta kennelnimestä ja sitä seuraavasta rekisterinimestä. Koirankasvattaja voi hakea kennelnimeä Suomen Kennelliitolta, ja suomalaiset kennelnimet merkitään kansainvälisen koiranjalostusliiton (FCI) rekisteriin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaista kennelnimistöä kansanonomastisesta näkökulmasta. Analysoidaan sitä, miten koiranomistajat ja koirankasvattajat suhtautuvat kennelnimiin ja millaisin kriteerein he arvioivat niitä. Tavoitteena on selvittää, millaisista kennelnimistä koiranomistajat ja kasvattajat pitävät ja eroavatko näiden kahden ryhmän mieltymykset toisistaan. Tarkastellaan myös sitä, onko vastaajan iällä, asuinpaikalla tai hänen omistamallaan tai kasvattamallaan koirarodulla vaikutusta siihen, millaisista kennelnimistä hän pitää. Tutkimusaineistona on koiranomistajilta ja koirankasvattajilta syksyllä 2021 kerätty kyselyaineisto. Koiranomistajien vastauksia on 688 ja kasvattajien vastauksia 417, eli vastauksia on yhteensä 1105. Vastaajat ovat yhteensä 199 eri koirarodun omistajia ja kasvattajia ympäri Suomen. Kyselytulosten perusteella sekä koiranomistajien että kasvattajien mielestä tärkeimmät hyvän kennelnimen piirteet ovat omaperäisyys ja nimen helppo muistettavuus. Kielistä suomi on kennelnimessä pidetyin, englanti toiseksi pidetyin. Koiranomistajat pitävät kauneutta ja hauskuutta tärkeämpänä piirteenä kuin kasvattajat. Kasvattajille sen sijaan kennelnimen omaperäisyys ja helppo muistettavuus ja kirjoitettavuus ovat tärkeämpiä piirteitä kuin koiranomistajille. Kasvatetun koirarodun ominaisuudet ja alkuperä vaikuttavat siihen, millaista kennelnimeä pidetään sille hyvänä. Vastaajien mielestä käyttökoiraroduille sopivat suomenkieliset ja lyhyet kennelnimet ja näyttely- ja seurakoirille englanninkieliset ja pidemmät nimet. Suomalaisille koiraroduille haluttiin suomenkielinen kennelnimi. Kennelnimi kuuluu oleellisena osana koirien viralliseen nimistöön, mutta tulokset osoittavat, että eri koiranomistajat ja kasvattajat suhtautuvat kennelnimiin hyvin eri tavoin. Kaikille koiranomistajille ei ole edes selvää, mikä on kennelnimi. Tämä on kiinnostava ja ehdottomasti jatkotutkimuksen arvoinen havainto.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kotona tapahtuvan suomen kielen opetustilanteen institutionaalisia piirteitä. Institutionaalisia piirteitä tarkastellaan opettajan lukutehtävän aikana antaman palautteen sekä opettajan opetuspuheen aikana esittämien kysymysten kautta. Toisaalta tarkastellaan myös tilanteita, joissa oppilas pyrkii irtautumaan tilanteessa asetetuista institutionaalisista rooleista. Tutkimusaineistona on Oulun yliopiston Kikosa-kokoelmaan kuuluva Suomilanguage 5 -niminen video kaksikielisestä avioparista. Video on kuvattu avioparin kotona, ja videolla nainen opettaa miehelleen suomen kieltä. Naisen, Mirjan, äidinkieli on suomi ja miehen, Ahmedin, äidinkieli irakinarabia. Osallistujat lukevat ensin läpi suomenkielistä tarinaa, ja sen jälkeen Mirja opettaa suomen kielioppia ja kääntää lauseita suomesta arabiaan. Tutkimusmetodina käytän keskustelunanalyysia. Tutkielman taustalla on keskustelunanalyyttinen ajatus siitä, että institutionaaliset roolit muotoutuvat tilanteessa osallistujien keskustelutoimintojen kautta. Keskustelussa osallistujat orientoituvat institutionaalisiin rooleihinsa oppilaana ja opettajana. Opettajan roolissa oleva Mirja orientoituu rooliinsa kommentoimalla Ahmedin lukemista sekä opetuspuheen aikana esittämiensä kysymysten kautta. Ahmed orientoituu oppilaan rooliinsa suorittamalla Mirjan pyytämiä tehtäviä sekä asettumalla tiedollisesti vastaanottavan asemaan keskustelun aikana. Ahmed kuitenkin myös pyrkii neuvottelemaan tilanteen institutionaalisista rooleista erilaisten toimintojen kautta sekä poikkeaa tilanteen päälinjasta esimerkiksi kyseenalaistamalla toiminnan relevanssin. Oppilaan tarinanluvun aikana opettaja kommentoi oppilaan suoritusta muun muassa dialogipartikkeleilla, suoraan korjaamalla oppilaan puhetta ja kehumalla. Dialogipartikkeleista Mirja käyttää joo- ja mm-partikkeleita, joista joo-partikkelia esiintyy useimmin. Joo toimii vuoronalkuisena partikkelina, jota seuraa Mirjan suora toisen korjaus tai muu lisäys. Joo-partikkelia Mirja käyttää myös pidempien jaksojen päätteeksi, kuten esimerkiksi silloin, kun luettavana ollut lause on luettu loppuun saakka. Mm-partikkeli puolestaan toimii keskustelussa jatkajana, jolla Mirja hyväksyy Ahmedin tuottaman vuoron sekä kehottaa Ahmedia jatkamaan tarinanlukua. Suoraa toisen korjausta esiintyy aineistossa paljon, mutta esimerkiksi korjausaloitteita ei puolestaan juuri lainkaan. Mirja korjaa Ahmedin puheesta etupäässä sanoja, jotka on lausuttu todella väärin tai sanoja, joiden merkitys muuttuu yhden väärin lausutun äänteen vuoksi. Mirja kommentoi Ahmedin suoritusta myös kehumalla. Kehut ovat rakenteeltaan yksinkertaisia, ja niitä esiintyy erityisesti kohdissa, joita edeltävästi Ahmed on osoittanut merkkejä ongelmasta tarinanluvussa, mutta kehukohdassa onnistuukin lukemaan sanan (lähes) virheettömästi. Mirja kehuu myös pitkien oikein lausuttujen sanojen jälkeen. Aineistossa Mirja esittää Ahmedille sekä aitoja kysymyksiä että retorisia kysymyksiä. Kysymyksillään Mirja pyrkii osallistamaan Ahmedia opetuksen suunnitteluun sekä sitouttamaan Ahmedia menneillä olevaan keskusteluun. Ahmed pyrkii neuvottelemaan tilanteen institutionaalisista rooleista esittämälle Mirjalle direktiivin ja haastamalla toiminnan relevanssin. Ahmed myös poikkeaa tilanteen päälinjasta ottamalla arabian kielen asiantuntijan roolin. Tilanteissa Mirja pyrkii vahvasti palaamaan takaisin tilanteen institutionaaliseen toimintaan, kun taas toiminnan relevanssia haastaessaan Ahmed vahvasti pyrkii pois oppilaan rajoittavasta roolista. Tutkimani opetustilanne eroaa tavallisesta luokkahuonevuorovaikutuksesta esimerkiksi niin, että suorat toisen korjaukset ovat osaltaan odotuksenmukaisia ja oppilas haastaa tilanteen institutionaalisia rooleja turvautuen keskustelijoiden arkirooleihin aviopuolisoina.

Tarkastelen tutkielmassani komparatiivisiksi kvanttorilausekkeiksi määrittelemiäni ilmaustyyppejä puolet enemmän, x kertaa enemmän ja x prosenttia enemmän. Tutkimuskysymykseni koskevat komparatiivisten kvanttorilausekkeiden merkityksiä sekä niiden käyttöön liittyviä asenteita ja kokemuksia. Miten kielenkäyttäjät tulkitsevat komparatiiviset kvanttorilausekkeet? Entä miten he suhtautuvat kyseisten ilmaus-tyyppien käyttöön ja millaisia kokemuksia heillä on niistä? Tutkielman teoriataustana on kansanlingvistiikka, joka tutkii tavallisten kielenkäyttäjien kieltä koskevia käsityksiä, asenteita ja havaintoja. Tutkielmassa pohdin ilmaustyyppien osalta myös monimerkityksisyyttä, jota on kuvattu erityisesti kognitiivisen kieliopin parissa. Tutkimusaineisto koostuu kyselylomakkeella saaduista vastauksista, jotka ovat peräisin 160:lta vastaajalta. Julkaisin kyselyn Helsingin yliopiston E-lomakepalvelussa, ja se oli avoimesti saatavilla noin neljän viikon ajan. Kyseessä oli tiivis ja standardoitu kysely, jossa oli ilmaustyyppeihin liittyvien strukturoitujen kysymysten lisäksi avoimia kysymyksiä. Kyselyssä tiedustelin myös vastaajien sukupuolta, ikää, ylintä suoritettua tutkintoa sekä ammattia, jotta voisin selvittää kyseisten taustamuuttujien yhteyttä käsityksiin. Analyysissäni yhdistyvät sekä määrälliset että laadulliset menetelmät. Tutkimukseni osoittaa, että kielenkäyttäjät käsittävät ilmaustyypit melko yhdenmukaisesti: puolet enemmän merkitsee luvun puolitoistakertaistumista, kaksi kertaa enemmän kaksinkertaistumista ja 200 % enemmän kolminkertaistumista. Akateemisesti koulutetut vastaajat ymmärtävät ilmaukset muiden tutkintojen suorittaneita todennäköisemmin oikeiksi määritellyissä merkityksissä. Vastanneita ärsyttää ja hämmentää ilmausten virheellinen ja tulkinnanvarainen käyttö erityisesti täsmällisyyttä vaativissa käyttöyhteyksissä. Lähes kaikki vastaajat ovat havainneet ilmausten monitulkintaista tai virheellisenä pitämäänsä käyttöä. Tavallisimmat yhteydet, joissa havaintoja on tehty, ovat uutiset, kasvokkaiset keskustelut ja mainonta. Vaikka kielenkäyttäjät tulkitsevat komparatiiviset kvanttorilausekkeet varsin yhteneväisesti, pitävät he niitä epätäsmällisinä ilmauksina, joiden käyttö herättää toisinaan paljonkin kielteisiä tuntemuksia. Voi myös olla, että kielenkäyttäjien havaitsema ongelmallinen käyttö kuvastaa sitä, etteivät heidän käsityksensä ilmausten perimmäisistä merkityksistä vastaa niitä merkityksiä, joissa ilmauksia todellisuudessa käytetään.

Tutkielmassa tarkastellaan neljän eteläpohjalaisen, maaseudulta lähtöisin olevan naisen Amerikasta Suomeen lähettämiä siirtolaiskirjeitä 1920-luvulta 1950-luvulle. Tavoitteena on hahmottaa, millaista kielellistä variaatiota kirjeissä esiintyy sekä miten englannin kielen vaikutus on teksteissä havaittavissa. Tutkimus on jatkumoa 1800-luvun itseoppineiden kirjoittajien tekstien tutkimukselle. Niukasti koulutusta saaneiden naiskirjoittajien tekstien tutkiminen laajentaa kuvaa Suomen kirjallistumisprosessista, sillä naisten tuottamia tekstejä on tutkittu vasta vähän. Siirtolaiskirjeet tarjoavat mahdollisuuden tarkastella kielen variaatiota kouluttamattomien tai vain vähän koulutusta saaneiden henkilöiden teksteissä, jotka ovat syntyneet ympäristössä, jonka valtakieli on jokin muu kuin kirjoittajan äidinkieli. Tutkimuksen teoreettisena taustana on historiallinen sosiolingvistiikka sekä kirje- ja murretutkimus. Aineisto on peräisin Siirtolaisuusinstituutin digitoidusta kirjekokoelmasta, ja se koostuu 51 kirjeestä. Tutkimuksessa hyödynnetään kvantitatiivista ja kvalitatiivista analyysiä. Tavoitteena on kuvata kirjoittajien kielellisiä profiileja, jotka kertovat heidän kirjallisista valinnoistaan ja kielellisistä resursseistaan kirjoittajina. Saatuja tuloksia vertaillaan aiempaan, mieskirjoittajien tekstejä käsittelevään tutkimukseen. Tutkimuksessa havaitaan, että kirjoittajilla on yksilölliset kielelliset profiilinsa: yhden tutkittavan tekstit ovat vahvasti murteellisia, toisen teksteissä ilmenee selkeä pyrkimys standardikielen mukaisiin muotoihin, ja loput kaksi asettuvat näiden välimaastoon. Analyysiin valituista kielenpiirteistä kirjakielisimpänä aineistossa näyttäytyy kirjakielen d ja murteellisimpana inessiivin pääte. Enemmän hajontaa aiheuttavat kirjakielen ts:n vastineet, allatiivin pääte sekä jälkitavun eA- ja OA-yhtymät. Tulokset ovat osittain yhteneväiset ja osittain eriävät aiemman, mieskirjoittajien tekstejä koskevan tutkimuksen kanssa. Kielenulkoiset taustatekijät kuten ikä eivät juurikaan näytä korreloivan kirjoittajien kielellisten valintojen kanssa. Englannin kielen vaikutus tutkittavien kirjeiden kieleen on verrattain vähäistä ja ilmenee pääasiassa suomen kieleen mukautettuina lainasanoina. Tämä on linjassa aiempien amerikansuomen tutkimustulosten kanssa. Aineistossa esiintyy eniten työhön, ruokatalouteen ja mittayksiköihin liittyviä lainasanoja.

Tutkielma on haastatteluaineistoon perustuva kvalitatiivinen tutkimus, jossa tarkastellaan 12 maahanmuuttajataustaisen venäjänkielisen informantin näkemyksiä ja kokemuksia suomen kielen oppijoina ja käyttäjinä. Työssä keskitytään toisen kielen oppimisen motivaation luonnehdintaan sekä siihen, millaisia kielenoppimistyylejä, -strategioita ja -keinoja aikuiset maahanmuuttajat käyttävät ja milllä tavalla he määrittelevät hyvän kielitaidon. Tutkimuksen teoreettisena kehyksenä ovat sosiokulttuurinen ja kognitiivinen lähestymistavat kielentutkimukseen. Aineisto on kerätty puolentoista vuoden aikana ja koostuu kahdeksasta nauhoitetusta ja litteroidusta sekä neljästä kirjallisesti toteutuneesta haastattelusta. Analyysi jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan itsenäistä kielen opiskelua kolmen ulottuvuuden kautta, joita ovat itseopiskelutarpeen tiedostaminen, kielenoppimisen motivaatio ja kielenoppimisen tyylit ja menetelmät. Toisessa osassa analysoidaan sitä, miten kielenkäyttäjät arvioivat oman kielitaitonsa kehitystä ja mitä haluavat kielitaidossaan vielä parantaa. Tutkielman pohjalta voidaan todeta, että affordanssien aktiivinen ja tuloksellinen käyttö kielenoppimisessa alkaa motivaatiosta. Itsenäisen kielenoppimisen halu määräytyy aineiston analyysin mukaan sekä instrumentaalisilla orientaatioilla (oman ammatillisen uran rakentaminen ja mahdollisuus opiskella suomalaisessa oppilaitoksessa), että integratiivisilla orientaatioilla (itsenäinen suomalaisessa yhteiskunnassa toimiminen, itsensä yhteiskunnan jäseneksi tunteminen, kiinnostus suomen kieleen ja suomalaiseen kulttuuriin). Tutkielmassa vahvistetaan ajatusta siitä, että toisen kielen oppiminen on elinikäinen prosessi, ja esitellään, että oppimisen alku- ja keskivaiheessa olevien kielenkäyttäjien on tärkeää vahvistaa itsevarmuuttaan kielenkäyttäjinä ja osata kieltä virheettömästi, kun taas edistyneiden kielentaitajien näkemyksessä oman kielitaidon vahvistamisen lisäksi ilmenee halu vaikuttaa muiden kielenoppimiseen, kielikulttuuriin sekä suomen kielen tulevaisuuteen. Tutkielmassa avautuu ajankohtaista aihepiiriä ja mielenkiintoisia jatkotutkimusnäkymiä, kuten kielenoppijaprofiilien tarkastelu kielenoppimisen menestyksen ja/tai kohdekieltä puhuvaan kansaan integroitumisen näkökulmasta, oman äidinkielen käyttö apukielenä aikuisten kielenoppimisessa tai kielenoppijan omien oppimistyylien tietoinen valinta ja muokkaus sekä kielenoppijan muuttuminen persoonana kielenoppimisen myötä.

Tutkielman aihe on kahtalainen: Tutkimuskohteena ovat yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjojen tehtävänannoissa esiintyvät kielelliset ohjailukeinot. Tarkastelussa ovat myös ne kirjallisuuden lukutavat, joihin ohjailukeinot johdattelevat. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1) Minkälaista ohjailua oppikirjoissa esiintyy? Minkälaisia funktioita keinoilla on? 2) Minkälaisiin kirjallisuuden lukutapoihin eri keinot ohjaavat? Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on funktionaalinen kielikäsitys ja menetelmänä siihen perustuva tekstianalyysi. Kantava ajatus on, että tietyt kielelliset piirteet ennakoivat tiettyä lukutapaa. Työ kytkeytyy suomalaisessa kielentutkimuksessa tehtyyn direktiivisyyden tutkimukseen ja oppikirjojen, kapeammin äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjojen tutkimukseen. Tutkielman aineisto koostuu vuosiluokkien 7–9 äidinkielen ja kirjallisuuden Otavan SÄRMÄ- ja Editan Satakieli-sarjan oppikirjoista vuosilta 2016–2020. Tarkemmin aineisto rajautuu oppikirjojen kirjallisuusosioiden kauno- ja tietokirjallisuuden lukemiseen ohjaaviin tehtävänantoihin. Aineiston analyysin myötä ilmeni, että oppikirjoissa esiintyviä funktioltaan velvoittavia direktiivejä ovat imperatiivimuotoiset käskyt ja kiellot sekä indikatiivimuotoiset neuvot ja ohjeet. Lukemiseen sitouttavaa direktiivisyyttä edustavat tehtävänannoissa esiintyvä puhuttelu sekä interrogatiivi- eli kysymyslause. Direktiivisyyden luvan ja mahdollisuuden tulkintavaihtoehtoa ilmaisevat konditionaaliset kielenainekset, joita ovat modaaliverbi voida, konditionaalimodus ja konjunktio jos. Aineistossa esiintyvät lukutavat jakautuvat osin Kauppista (2010a) mukaillen kolmeen pääluokkaan, joita ovat analyyttinen, elämyksellinen ja sosiaalinen. Analyyttinen lukutapa jakautuu aineiston tarkastelun perusteella kolmeen alaluokkaan, joita ovat erittely ja tulkinta, kirjallisuus maailmassa sekä tuottava ja luova. Elämyksellinen lukutapa jakautuu niin ikään kolmeen alaluokkaan, joita ovat reflektoiva, pohtiva ja kuvitteleva sekä draamallinen ja eläytyvä. Tutkimus osoittaa, että oppikirjasarjat SÄRMÄ ja Satakieli ohjaavat hyödyntämään monipuolisesti erilaisia lukutapoja. Tyypillisesti lukutavat esiintyvät limittäin. Pohtiva ja kuvitteleva lukutapa esiintyy aina osana laajempaa tehtävänantoa, siinä missä muut lukutavat voivat esiintyä sekä itsenäisesti että osana laajempaa kokonaisuutta. Kirjallisuuden erittelyn ja tulkinnan ohella lukutavat ohjaavat harjoittelemaan taitoja, jotka pyrkivät vastaamaan sekä ajantasaisessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa (POPS 2014) nimettyihin tavoitteisiin että tutkimusta motivoivaan yhteiskunnalliseen keskusteluun suomalaisnuorten lukutaidosta ja yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Näitä taitoja ovat esimerkiksi tiedonhankinta ja lähdekriittisyys, monilukutaito, kulttuurintuntemus ja -lukutaito, tunne- ja ryhmäviestintätaidot sekä yhteisöllinen oppiminen. Tutkimus osoittaa, että aineistossa esiintyvät lukutavat, erityisesti reflektoiva, pohtiva ja kuvitteleva sekä sosiaalinen, tukevat sisäisesti motivoituneen lukijuuden syntymistä.