Browsing by Title

Tiivistelmä – Referat – Abstract Ilmastonmuutos on monimutkainen ja monitieteinen ilmiö, johon liittyy lukematon määrä osittain huonosti tunnettuja vuorovaikutuksia ja takaisinkytkentöjä. Ilmiön ymmärtäminen vaatii huomattavan käsiteviidakon hallitsemista ainakin jollakin tasolla. Koulun merkitys oppijoiden maailmankuvan muokkaajana on keskeinen, mutta suomalaisia tutkimustuloksia koulutien aikana muodostuneista käsityksistä ilmastonmuutoksesta on vähän. Konstruktiivisen oppimiskäsityksen mukaan yksilöt kehittävät ymmärrystään aktiivisesti, olemassa olevien ajatusmalliensa pohjalle. Ihmisellä voi olla tietystä aiheesta samaan aikaan myös useita vaihtoehtoisia käsityksiä. ”Virheellisten” käsitysten erottaminen ”oikeista” ei siis ole yksiselitteistä. Opetuksen tuloksena voi joskus olla kahden perspektiivin tilanne, jossa uusi aines otetaan aikaisempien ideoiden rinnalle. Lähihistoriassa sekä luonnontieteiden tutkimus että opetus ovat olleet näkökulmaltaan reduktionistisia: ajatellaan, että monimutkaiset systeemit voidaan ymmärtää analysoimalla niiden yksinkertaisempia komponentteja. Tästä näkökulmasta maailman voi selittää lineaaristen syy-seuraussuhteiden avulla niin, että luonnosta tulee deterministinen ja ennustettava. Reduktionistinen ajattelu on johtanut huomattavaan tiedon lisääntymiseen, mutta globaalien, monimutkaisten ja kokonaisvaltaisten ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen, tarkasteluun lähestymistapa ei riitä. Sen rinnalle tarvittaisiin systeemiajattelua, ajattelutapaa, jossa pyritään selittämään, ymmärtämään ja tulkitseman monimutkaisia ja dynaamisia systeemejä. Maapallon ilmasto muuttuu ja on muuttunut aina. Teollisen aikakauden alettua muutos on kuitenkin ollut ennennäkemättömän nopeaa. On epätodennäköistä, että mitkään ilmastoon vaikuttavista luonnollisista sykleistä selittäisivät havaittua trendiä. Fossiilisten polttoaineiden käytön lisääntyminen on kasvattanut ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuutta. Tästä on seurannut ilmakehän ja sen seurauksena myös merien ja maa-alueiden lämpenemistä. Ilmastonmuutosta on käsitelty luonnontieteiden oppitunneilla jo vuosia. Suomalaisten lukion opetussuunnitelman perusteiden yleisissä tavoitteissa mainitaan tietoisuuden kehittäminen ihmisten toiminnan vaikutuksesta maailman tilaan, halu ja kyky toimia demokraattisessa yhteiskunnassa vastuullisesti sekä yhteisenä aihekokonaisuutena kestävä kehitys. Ilmastonmuutos mainitaan erikseen kuitenkin vain oppiainekohtaisissa opetussuunnitelman perusteissa, maantiedon kohdalla. Oppijoiden käsityksiä ilmastonmuutoksesta on tutkittu paljon eri puolilla maailmaa. Ajasta, paikasta ja kouluasteesta riippumatta esiin nousevat samat virhekäsitykset. Näistä yleisin on ns. otsoniaukkoteoria, johon liittyy usein ajatus siitä, että CO2 (tai yleisemmin kasvihuonekaasut) tuhoavat otsonikerrosta. Lisäksi CO2 rinnastui usein ilmansaasteisiin. Toinen virhekäsitysten kokonaisuus liittyy lyhyt- ja pitkäaaltoiseen säteilyyn, joiden erot eivät vaikuta olevan opiskelijoiden ajatusmalleissa minkäänlaisessa roolissa. Myös kasvihuonekaasujen jakaumasta ilmakehässä on usein havaittu vääriä käsityksiä; tyypillisesti niiden ajatellaan muodostavan kerroksen, joka vangitsee ja/tai heijastaa lämpöä. Keväällä 2017 fysiikan ylioppilaskokeessa oli ilmastonmuutokseen liittyvä jokeritehtävä, jonka c-kohdassa piti pohtia syitä siihen, että ilmakehän kohonnut CO2-pitoisuus muuttaa ilmastoa. Tämän työn tutkimusongelmana oli selvittää, millaisia käsityksiä kokelailla oli CO2:n roolista ilmastonmuutoksessa. Tutkimukseen poimittiin 19 lukion abiturienttien kaikki vastaukset. Tutkimusmenetelmänä käytettiin temaattista analyysiä. Tutkimuksessa havaittiin, että fysiikan ylioppilaskokelaiden ymmärrys ilmastonmuutoksen fysikaalisista perusteista on vaihtelevan tasoista. Virheellisistä käsityksistä yleisimpiä olivat muissakin tutkimuksissa havaitut ajatukset, että CO2 heijastaa sähkömagneettista säteilyä, muodostaa ilmakehään kerroksen tai rajapinnan ja tuhoaa otsonikerrosta. Saadut tulokset sopivat yhteen myös oppikirjojen puutteita käsittelevien tulosten ja toisaalta suomalaisten oppikirjojen esitystavan kanssa. Ilmastonmuutos ja saastuminen on tyypillisesti opiskeltu samassa yhteydessä, jolloin niihin liittyvät käsitteet ja mekanismit sekoittuvat helposti. Oppimateriaalin tapa kuvittaa kasvihuoneilmiötä näkyy selkeästi opiskelijoiden vastauksissa ja niihin liitetyissä piirroksissa. Luonnontieteiden opetuksen traditiot eivät myöskään todennäköisesti tue systemaattisen ajattelun kehitystä.

The subarctic ponds of northern Fennoscandia are often clear-water, fish-free and oligotrophic (relatively low primary production). The ponds in the area are useful physical geography research sites, as the human impact in these areas is relatively small. These ponds are often phosphorus-limited and serve as good indicators of air pollution. Understanding and anticipating changes in water chemistry is particularly important for both the people and the ecosystems in the region. Changes in these ecosystems due to the climate change, for example, can be harmful. The effects of the climate change are and will continue to be strongest in arctic and subarctic areas. The current relatively short growing season is lengthening, so habitats and vegetation zones will either relocate or, alternatively, organisms and plants will have to adapt to the changing conditions. Yet many of the cold-water endemic species worldwide will become extinct. The aim of this thesis was to focus on the biomass of benthic algae growing on the rocks of subarctic ponds. These cyanobacteria, green algae, and diatoms are important primary producers in subarctic ponds and an important part of the food web in these waters. The biomass in this thesis refers to the actual amount of benthic biomass expressed by the amount of dissolved nutrients (not their theoretical, potential amount). The aim of the thesis was to find out how well the physical variables (pond area, average water temperature of the last month of measurement and median solar radiation) and chemical variables (water metal and nutrient concentrations, pH, and conductivity) explain the benthic biomass of subarctic ponds. The Kilpisjärvi area is the only area in Finland that belongs to the old Caledonian orogeny range in the northern part of Fennoscandia. All these 39 ponds were studied, and they are located in Kilpisjärvi in Finnish Lapland, in the areas of about 30 km² of Malla Strict Nature Reserve and about 40 km² of Ailakkavaara, at altitudes of 486–882 m a.s.l. Some of the ponds are located above and some below the tree line. Water samples were collected in August 2020, when data from continuous temperature and radiation meters installed in the late summer of 2019 were also read. During the sampling of the ponds, the biomasses of epilithic, rock-bearing benthic algae groups were measured with a BethoTorch field device and a water pH with a YSI PRO field meter. Water samples were analyzed for metal concentrations by ICP-MS and nutrient concentrations by IC. The results obtained after this spectrometric and chromatographic laboratory analyzes were analyzed statistically, including by means of a generalized linear model (GLM). The water chemistry of the ponds and the biomass of benthic algae are affected by many biotic and abiotic factors. Among other things, geographical location, topography, and climate (in the polar region or the equator) affect both water chemistry and pond biomass. The total metal concentrations in the studied ponds ranged from about 20 to 220 μg/l and the nutrient concentrations from about 2 to 17 mg/l. Based on the results, the chemical variables explained the occurrence of 57 % diatoms, 56 % green algae, and 27 % cyanobacteria, and the physical variables explained 28 % diatoms, 8 % green algae, and 4 % cyanobacteria. According to the F-test, of the chemical variables, the metal concentrations in the water played the largest role in the biomass of benthic algae. The pond area had the largest impact from the physical variables. Surprisingly, nutrients did not appear to play much role in the benthic biomass, although the literature suggests that. The warmer the water, the more likely cyanobacteria are the dominant species and the colder the water more likely are diatoms. This is because the growth peak of cyanobacteria coincides with the warmest time of the year, late summer, and diatoms in springtime immediately after the break-up of ice. The advantage of the BenthoTorch instrument was it is ease of use and speed of measurement, but more specific results could have been obtained, for example, by microscopy of the abundance of the benthic species. In the future, special attention should be paid to the stabilization of chlorophyll-a concentrations in the measurement of benthic algae biomasses. This could produce results that are more consistent and comparable.

Nuoruusiän idiopaattinen skolioosi (adolescent idiopathic scoliosis, AIS) on yleinen selkää käyristävä sairaus, jonka esiintyvyys on 1-3 % 10-18-vuotiailla nuorilla. Fysioterapeuttiset harjoitukset ovat pitkään olleet kiistanalaisia AIS:n hoidossa. Euroopan maissa on vaihtelevasti käytössä erilaisia fysioterapeuttisia menetelmiä, mutta yleisemmin lievään ja kohtalaiseen skolioosiin suositellaan tukiliivihoitoa. Systemoidun katsauksen tarkoitus oli selvittää, millaista näyttöä fysioterapeuttisista harjoituksista on AIS:n hoidossa. Katsaukseen haettiin viimeisen 15 vuoden ajalta alkuperäistutkimukset AIS:n hoidosta fysioterapeuttisilla harjoituksilla. Kuusi tutkimusta täytti asetetut kriteerit. Katsauksen tutkimuksissa Cobbin kulma pieneni harjoitusten avulla 1-8 astetta. Yksilöllisesti suunnitellut liikkeet, kuten selän aktiivinen oikaisu ja Schroth-menetelmä vaikuttivat tehokkaimmilta. Tulosten perusteella fysioterapeuttiset harjoitukset voisivat sopia lievän tai keskivaikean AIS:n hoitoon. Näyttö fysioterapeuttisten harjoitusten puolesta on kuitenkin heikkoa, sillä katsauksen tutkimukset olivat huonolaatuisia. Aiheesta tarvitaankin laadukkaampia kontrolloituja tutkimuksia, joissa verrataan fysioterapeuttisia harjoituksia tukiliivihoitoon.

Ponnistusvirtsankarkailu on naisilla yleinen ja kiusallinen vaiva. Sen ensilinjan hoito on fysioterapia, jonka tehon esitetään kirjallisuudessa olevan 50 %:n luokkaa. Tässä tutkimuksessa oli tarkoituksena selvittää HUS Naistensairaalan tarjoaman fysioterapian vaikuttavuutta tarkastelemalla fysioterapiassa käyneiden potilaiden tyytyväisyyttä ja päätymistä virtsankarkailutoimenpiteeseen. Potilasaineisto käsittää 156 naista ja se on kerätty takautuvasti HUS Naistensairaalassa vuonna 2012 ponnistusvirtsankarkailun tai ponnistusvoittoisen sekamuotoisen virtsankarkailun takia fysioterapiassa käyneistä. Taustatiedoiltaan potilaat olivat keskimäärin hieman alle 50-vuotiaita, premenopausaalisia, normaalipainoindeksin ylärajalla ja kärsivät melko puhtaasta ponnistusvirtsankarkailusta. Tulokset analysoitiin SPSS-tilastointiohjelmalla. Päätulosmuuttujana käytettiin virtsankarkailutoimenpiteeseen päätyvien osuutta ja lopulta useampi kuin joka kolmas potilaista päätyi toimenpiteeseen. Valtaosa potilaista koki kuitenkin hyötyneensä fysioterapiasta ainakin jonkin verran. Riskitekijöiksi fysioterapian epäonnistumiselle nousivat vaikea-asteinen virtsankarkailu, aiempi epäonnistunut fysioterapia ja tupakointi. Kokonaisuudessaan tutkimuksen perusteella vaikuttaisi siltä, että fysioterapiaan lähetettävät potilaat tulisi valikoida entistä harkitummin potilaan ponnistusvirtsankarkailun vaikeusaste ja motivaatio huomioiden, jotta fysioterapian niukat resurssit voitaisiin kohdentaa vain sitä objektiivisesti tarvitseville. Myös fysioterapeutin ja hoitavan lääkärin yhteistyötä tulisi mahdollisesti lisätä.

Fyysisellä kosketuksella on tutkittu olevan terveyttä ja hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Kosketuksen on huomattu vaikuttavan koehenkilöiden mielialaan ja itsetuntoon sitä kohottavasti sekä lisäävän yhteyden tunnetta ja positiivisia tunteita muita kohtaan. Ikäihmisille suunnattu päivätoiminta on toimintaa, jonka tavoitteena on edistää hyvinvointia tarjoamalla heille virikkeitä, liikuntaa ja sosiaalista kanssakäymistä. Päivätoiminnan avulla pyritään parantamaan ikäihmisten osallistumismahdollisuuksia ja ehkäisemään yksinäisyyttä. Tutkielman tavoitteena on tutkia, vaikuttaako ikäihmisille suunnatussa keskusteluryhmässä saatu ja annettu kosketus osallistujien mielialaan, itsetuntoon ja ryhmäytymiseen positiivisesti. Tutkimus toteutettiin kokeellisena asetelmana ikäihmisille suunnattun palvelukeskusken tiloissa, missä koehenkilöt osallistuivat keskusteluryhmiin neljän viikon ajan kerran viikossa. Kaikki osallistujat (N=37) olivat eläkkeellä olevia pääkaupunkiseudulla asuvia naisia. Osallistujien ikäjakauma oli 59–91 vuotta iän keskiarvon ollessa 75 vuotta. Osallistujat jaettiin koeryhmiin (n=20) ja kontrolliryhmiin (n=17). Keskusteluryhmien varsinaiseksi tapaamisajaksi oli varattu aina yksi tunti. Keskusteluryhmissä koehenkilöt antoivat pareittain toisilleen hierontaa sisältävää käsihoitoa 10 minuutin ajan vuorollaan sekä keskustelivat samalla valmiiksi annetusta aiheesta. Kontrolliryhmän koehenkilöt vuorostaan keskustelivat samasta valmiiksi annetusta aiheesta 20 minuutin ajan ilman fyysistä kosketusta. Loppuaika keskusteltiin yhteisesti. Tutkimusaineistö kerättiin kyselylomakkeilla ennen ja jälkeen koetilanteen. Kyselylomakkeet sisäl-sivät itsearviointimittareita, joilla mitattiin mielialaa, itsetuntoa ja ryhmäytymistä. Koehenkilöiltä tiedusteltiin myös heidän arvioitaan keskustelutilanteen ja keskustelukumppanin mielekkyydestä. Aineisto analysoitiin testaamalla kosketuksen vaikutusta mielialaan, itsetuntoon ja ryhmäytymiseen toistettujen mittausten varianssianalyysillä. Kosketuksen vaikutusta keskustelukumpanin ja keskustelutilanteen mielekkyyteen testattiin riippumattomien otosten t-testillä. Kosketuksella ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta itsetuntoon, negatiiviseen mielialaan tai ryhmäytymiseen. Imputoidulla aineistolla saaduissa tuloksissa, positiivinen mieliala nousi neljän viikon aikana tilastollisesti merkitsevästi enemmän koeryhmän jäsenillä kuin kontrolliryhmän jäsenillä (F(4,436) = 3.64, p < .006, η² = .115). Havaitulla aineistolla ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa, (F(3,221) = 2.20, p = .09, η² = .136). Kosketuksen vaikutus oli kuitenkin melko suuri. Kosketus selitti 13,6 % positiivisen mielialan vaihtelusta. Negatiivinen mieliala laski molemmilla ryhmillä tilastollisesti merkitsevästi neljän viikon aikana (F(2,219) = 6.80, p = .003 , η² = .327). Tutkielman perusteella näyttää siltä, että kosketus osana keskusteluryhmän toimintaa saattaa käsiin kohdistettavana hierontana voimistaa sosiaalisen vuorovaikutuksen positiivisia vaikutuksia eläkeikäisillä naisilla kohottamalla heidän mielialaansa ja siten edistämällä terveyttä ja hyvinvointia. Tuloksia tulkitessa huomioitavaa kuitenkin on, että puuttuvien tietojen takia otos jäi luotettavan tilastollisen testauksen kannalta pieneksi.Tutkimus olisikin jatkossa mielenkiintoista toistaa suuremmalla otoskoolla ja paremmalla koeasetelman kontrolloinnilla.

Tutkimuksessa selvitettiin autismiluokan oppilaiden fyysisen väkivaltakäyttäytymiseen yhteydessä olevia oppilas- ja opetusympäristötekijöitä. Tutkimuksen kohderyhmänä oli kaikki Suomen autismiluokkien oppilaat ja vertailuryhminä oli EHA1- ja EHA2- luokan oppilaita. Tutkimusote oli kvantitatiivinen, tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeilla. Tutkimuskyselyyn vastasivat luokkien opettajat. Aineiston käsittelyssä pääasialliset analyysimenetelmät olivat faktori-, varianssi- ja regressioanalyysi. Tutkimuksen pääongelmat: 1. Millaista on tutkituilla oppilailla esiintynyt fyysinen väkivaltakäyttäytyminen? 2. Millaiset oppilastekijät ovat yhteydessä fyysiseen väkivaltakäyttäytymiseen? 3. Miten luokkatoiminnot ja autismiluokan henkilökunnan toiminta ovat yhteydessä oppilaiden fyysiseen väkivaltakäyttäytymiseen? Tutkimustulokset osoittivat, että autismiluokan oppilaiden fyysinen väkivaltakäyttäytyminen oli huomattavasti vertailuryhmien (EHA1 Ja EHA2) oppilaita runsaampaa. Autismiluokan oppilaiden yleisimpiä fyysisen väkivaltakäyttäytymisen muotoja olivat toisiin kohdistuneet lyömiset, puremiset, raapimiset tukistamiset ja tönimiset. Itseen kohdistui eniten puremista ja lyömistä. Autistien akateemiset taidot olivat tutkimuksen mukaan selvästi heidän sosiaalisia taitojaan paremmat. Runsaimmin fyysistä väkivaltakäyttäytymistä raportoitiin olevan niillä autismiluokan oppilailla, joilla oli hyvät akateemiset, mutta heikot sosiaaliset taidot. Väkivaltakäyttäytymistä edeltävissä tilanteissa ja toiminnoissa korostui yleisimmin yllätys-, siirtymis- ja odottamistilanteet. Väkivaltaa edeltävät vuorovaikutustilanteet olivat pääosin henkilökunnan johtamia käskynantotilanteita. Näissä tilanteissa oppilasta ohjattiin vaatimuksilla tai kielloilla. Fyysiseen väkivaltatilanteeseen puuttumiseen käytetyistä välittömistä interventiomenetelmistä yleisin oli fyysinen ohjaaminen. Tällä ohjausmuodoilla oli heikoin oppilaan rauhoittumista edistävä vaikutus. Parhaimmat intervention vaikutukset saatiin huomiotta jättämisellä tai huomion siirtämisellä muualle. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustui pääosin Kauffmanin sosiaalis-kognitiiviseen väkivaltateoriaan ja Schoplerin autistien häiriökäyttäytymistä kuvaavaan malliin. Kokonaisotos autismiluokan oppilaista antoi hyvän kuvan koko Suomen autismiluokilla esiintyvästä fyysisen väkivallan ilmiöstä. Tutkimuksen käytäntöön sovellettavuus liittyy autistien opetuksen kehittämiseen, fyysisen väkivaltakäyttäytymisen ennaltaehkäisyn suunnittelutyössä ja opetushenkilökunnan väkivallan kohtaamisen tukemiseen

Objective The reduction of physical activity and simultaneous increase in screen time has been a source for concern in recent years. The significance of schools for increasing physical activity has grown and previous research has demonstrated a positive link between physical activity, cognitive behaviour and learning. The link between screen time and cognitive behaviour has also been researched and the results are partially contradictory. This study focuses on the connection between attention and self-assessed physical activity and screen time. It also explores the significance of an acute, coordination developing physical activity session in relation to attentiveness Methods The study was carried out as quantitative research including a questionnaire and an intervention study. The questionnaire was a self-assessment filled out by 78 pupils of 3rd and 4th grade examining levels of physical activity and screen time. The intervention study was made up by 30 children in the experimental, physically active, group and 30 children in the control, physical passive, group. The study examined the connection between self-assessed physical activity and screen time with the success in an ACT attention test and the potential influence physical intervention might have in a repeat test. Outcome and conclusions The results of this study supported previous research findings on physical activity on children and adolescence; some children are very active whilst others lack physical activity almost entirely. Most of the children and adolescence also went over the maximum recommended daily screen time limit of 2 hours, both during the week and at weekends. There was no link between overall physical activity and total screen time in relation to the success of the attention test. In the intervention part of the study, there was no noticeable difference in the results of the attention test between the experiential and control groups. Previous research material on the links between physical activity and screen time on attention is partially conflicting so further research is recommended. It has however been established, that physical activity during lessons does not lower academic results, meaning that they can be used to increase overall physical activity of individuals even if the link to cognitive behavior has not been confirmed.

Vähäinen fyysinen aktiivisuus lisää ylipainon ja useiden siihen liittyvien sairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä. Fyysisen aktiivisuuden mittaus mahdollistaa aktiivisuuden ja terveyden välisen yhteyden tutkimisen sekä entistä tehokkaampien liikuntainterventioiden kehittämisen. Tämän tutkielman tavoitteena oli perehtyä liikunnan mittausmenetelmiin ja pystyttää kaksi menetelmää tutkimusryhmän käyttöön. Yleisimpiä fyysisen aktiivisuuden mittausmenetelmiä ovat kyselykaavakkeet, kaksoismerkattu vesi, kiihtyvyysmittari, askelmittari, sykemittari ja gyroskooppi. Näistä kyselykaavake on laajasti kliinisessä käytössä sen käytön helppouden ja edullisuuden ansiosta, ja se soveltuu hyvin käytettäväksi isoissa tutkimusryhmissä. Sen heikkouksia ovat epätarkkuus ja subjektiivisen raportoinnin epävarmuus. Objektiiviset menetelmät, kuten kaksoismerkattu vesi, askel- ja kiihtyvyysmittari sekä gyroskooppi, mahdollistavat tarkemmat ja luotettavammat mittaustulokset, mutta ovat kalliimpia ja tulosten saaminen hitaampaa. Tutkielmassa hyvin validoitu Aktiivisuuskyselylomake (Modifiable Activity Questionnaire) suomennettiin ja sen käyttöä testattiin haastattelemalla se kymmenellä koehenkilöllä. Lisäksi otettiin käyttöön aktiivisuusmittari ActiGraph wGT3X-BT samassa tutkimusryhmässä, ja kokeiltiin sen käyttöä samoilla koehenkilöillä. Pystytettyjä menetelmiä tullaan käyttämään rasvamaksatutkimukseen osallistuvilla potilailla HUS Kliinisen tutkimuksen rasvamaksatutkimusyksikössä.

Seksuaalirikosten uhrit kohtaavat seksuaalisen väkivallan lisäksi muutakin fyysistä väkivaltaa. Uhrin tutkimuksen osana tehdään fyysinen tutkimus, minkä tarkoituksena on, paitsi selvittää tarvitseeko uhri hoitoa, kerätä tietoa mahdollisista väkivallan merkeistä tulevaa oikeusprosessia varten. Tässä tutkielmassa käytettiin materiaalina Helsingin yliopiston oikeuslääkäriasemalla tutkittujen seksuaalirikosten uhrien lääkärin lausunnoista kerättyjä tietoja vuosilta 1954, 1964, 1974, 1984, 1994, 2002 ja 2012. Tarkastelimme väkivallan merkkien määrää uhreissa, riskitekijöitä, jotka vaikuttavat siihen saako uhri väkivallan merkkejä tai tuleeko tämä kuristetuksi, ja kuinka raa’alta heihin kohdistunut väkivalta vaikutti. Ulkoisten vamman merkkien perusteella väkivallan raakuuden arviointia varten kehitimme Violence Severity Scoren (VSS), jonka käyttöä pilotoimme tässä tutkielmassa. Yli puolilla uhreista oli todettavissa ei lainkaan tai hyvin vähän väkivallan merkkejä (VSS 0-5). Vakavaa väkivaltaa kohdanneiden osuus uhreista vaihteli vuosittain 1-15% välillä. Vamman merkeistä yleisin vammatyyppi oli mustelma, kaikkein harvinaisimpia olivat vakavammat merkit kuten murtumat. Yhteensä noin puolet vammojen merkeistä sijaitsi raajojen alueella ja neljäsosa taas erityisen vaarallisella alueella: päässä, kaulalla ja suussa. Aikuiset olivat suuremmassa riskissä saada väkivallan merkkejä ja joutua kuristetuksi kuin lapset. Tuntemattomien raiskaamat uhrit olivat suuremmassa riskissä joutua kuristetuksi kuin tuttujen raiskaamat. Osuus uhreista, joilla oli todettavissa fyysisten väkivallan merkkejä, aluksi kasvoi ollen korkeimmillaan 1984 ja 1994. 2000-luvulla väkivallan merkkejä saaneiden osuus jälleen pieneni. VSS:n avulla tarkastellen näimme samanlaisen kehityksen väkivallan raakuudessa. Kun asiaa tarkasteli pelkillä aikuisilla uhreilla, nähtiin, että vuonna 1954 väkivallan raakuus per uhri on ollut korkeimmillaan ja tämän jälkeen laskenut koko ajan kohti nykypäivää, lukuun ottamatta vuotta 1984, joka erottui poikkeuksellisen väkivaltaisena.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston käynnistämän Esikaupunkien renessanssi -täydennysrakentamishankkeen tuloksena syntynyttä pientalokohdetta Helsingin Maunulassa. Täydennysrakentaminen on yhtäältä keino tiivistää kaupunkirakennetta ja kohentaa palvelujen toimintaedellytyksiä; toisaalta se on keino monipuolistaa lähiöalueiden asuntokantaa ja täten väestön sosioekonomista rakennetta. Täten sen tulkitaan olevan sosiaalista sekoittamista. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, miten täydennysrakentamisella luotu asuinympäristö sopii yhteen täydennysrakentamiskohteessa asuvien pientaloasukkaiden kulttuuristen merkityksenantojen ja arkitoiminnan kanssa. Näin pyritään laajentamaan ymmärrystä asumiskokemukseen vaikuttavista sosiaalisista tekijöistä sekä arvioimaan sosiaalisen sekoittamisen sosiaalisia seurauksia. Taustalla vaikuttaa Helsingin seudulla, 1990-luvun alun laman jälkeen, havaittu alueellinen eriytyminen. Reaktiona tähän Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto aloitti täydennysrakentamishankkeen lähiöiden elävöittämiseksi kymmenisen vuotta sitten. Helsingissä käynnistynyttä täydennysrakentamista voidaan peilata Keski-Euroopassa käytyyn urban restructuring -keskusteluun. Siellä alueellinen eriytyminen on ollut jo pidemmän aikaa niin tutkijoita kuin päätöksentekijöitä askarruttava ilmiö. Kaupunkipolitiikan tavoitteet, oletukset ja keinot ovat olleet vilkkaan keskustelun aiheina. Tutkimuksissa on puhuttu niin sosiaalisesta koheesiosta, sosiaalisesta pääomasta kuin sosiaalisesta kontrollistakin. Nämä käsitteet kehystävät tätäkin tutkimusta. Tarkoituksena on kuitenkin ollut sukeltaa syvemmälle asuinalueelle ja tarkastella pientaloasukkaiden suhdetta niin tilaan ja paikkoihin kuin kodin ympäristöstä löytyviin ihmisiin. Tutkielman aineisto koostuu viidestä Maunulan täydennysrakentamiskohteessa asuvan pientaloasukkaan puolistrukturoidusta haastattelusta. Aineiston avaamiseksi tehdään kaksi analyyttista jaottelua: Ensimmäinen jakaa tilan kotoa havaittavaan asumisen tasoon sekä vapaa-ajan puitteista ja palveluista muodostuvaan asuinalueen tasoon. Toinen jaottelu koskee merkityksenannon ja toiminnan, sanojen ja tekojen, keskinäistä suhdetta. Jaottelujen avulla pyritään analysoimaan, miten asukkaat kokevat asuinympäristönsä niin fyysisenä kuin sosiaalisena ympäristönä. Tutkimuksen keskeinen havainto on, että fyysiseen ympäristöön liittyvät merkitykset vaikuttavat vahvasti pientaloasukkaiden asumiskokemukseen. Tämä kuuluu turvallisuutta, hallintaa ja valvontaa korostavissa puheenvuoroissa. Johtopäätöksenä esitetään, että pientaloasukkaiden asumiseen liittämät kulttuuriset merkitykset eivät sovi ongelmitta yhteen täydennysrakentamisella luodun asuinympäristön kanssa. Tämä tulos johtaa kysymään, tulisiko sosiaalisen sekoittamisen tavoitteet ja keinot arvioida uudelleen.