Browsing by department "Eksegetiikan laitos"

Tutkimuksessa tarkastellaan Jaakobin kirjeessä kuvattuja sairaan voitelua ja syntien tunnustamista rituaaleina. Tämän pohjalta selvitetään yksittäisten toimijoiden ja yhteisön rooleja, rituaalien vaikuttavuutta sekä niiden suhdetta toisiinsa. Sairaan voitelu -rituaalissa rituaalin osia ovat vanhinten kutsuminen, öljyllä voitelu ja rukoilu Herran nimessä. Syntien tunnustamisrituaalissa ne vastaavasti ovat syntien tunnustaminen ja rukoilu. Näitä osia ei voi erottaa toisistaan ja ne toistuvat aina rituaalia suoritettaessa. Stanley Tambiahin määritelmän valossa sekä sairaan voitelu että syntien tunnustaminen voidaan käsittää rituaaleiksi. Lawsonin ja McCauleyn kognitiivisen rituaaliteorian pohjalta sairaan voitelu -rituaali on eräänlainen erityisagentti- ja erityisinstrumenttirituaalin sekamuoto. Vanhimmille suunnattu kehotus rituaalin suorittamiseen ilmentää yli-inhimillisen agentin liittymistä rituaalissa vanhimpiin erityisagenttirituaalikuvauksen mukaisesti. Yli-inhimillinen agentti voi liittyä rituaaliin myös toimintojen – rukouksen ja öljyllä voitelun – kautta, mikä ilmentää erityisinstrumenttirituaalikuvausta. Sen pohjalta rituaali voidaan toistaa eikä sen suorittajilta vaadita erityistä virkaan tai tehtävään vihkimistä. Rituaalin voi siis suorittaa kuka tahansa. Syntien tunnustaminen käsitetään ensisijaisesti erityisinstrumenttirituaalina, jolloin yli-inhimillinen agentti liittyy rituaalissa toimintoihin – syntien tunnustamiseen ja rukoiluun. Mary Douglasin ruumis-metaforan kautta sairaus voidaan käsittää sekä yksilön että sosiaalisen ruumiin epätasapainona, koska sairaus on ainakin tilapäisesti vienyt yksilön eroon yhteisöstä. Puhtaus-saastaisuus-näkökulma tulee erityisesti ymmärrettäväksi, kun sairaus käsitetään epäpuhtautena mahdollisen synnin aiheuttaman sairauden tapauksessa. Rituaalit olivat ensisijaisesti keino parantua. Syntien tunnustamisrituaali toimi mahdollisesti myös välineenä – kalliin signaalin teorian mukaisena kalliina signaalina – yhteisön normien mukaan elävien kristittyjen erottamisessa yhteisöön vähemmän sitoutuneista jäsenistä. Lisäksi se saattoi olla rituaaliin liittyvien roolien myötä myös keino ratkaista ristiriitoja yhteisössä tasa-arvoisten kristittyjen välillä. Rituaalien vaikuttavuus – paraneminen – voidaan käsittää yli-inhimillisen agentin liittymisellä rituaaliin Lawsonin ja McCauleyn kognitiivisen rituaaliteorian pohjalta. Lisäksi niiden vaikuttavuutta voidaan selittää rituaaliparantamisen erityispiirteiden ja plasebovaikutuksen pohjalta. Lauseet ”uskon rukous parantaa sairaan” ja ”koska vanhurskaan rukous vaikuttaa” ilmentävät myös rituaalien vaikuttavuutta Jaakobin kirjeen sisällön perusteella. Myös anteeksiantamuksella oli mahdollisesti paranemista edistävä vaikutus. Sairaan voitelu- ja syntien tunnustamisrituaalit olivat osa antiikin yhteisön rituaalikokonaisuutta. Ne voidaan suorittaa toisistaan riippumatta. Ne voivat toisaalta liittyä myös toisiinsa, jolloin synnit tunnustettiin vanhimmille sairaan voitelun yhteydessä. Toisaalta henkilö on voinut pyytää syntien tunnustamisen yhteydessä myös sairaan voitelun suorittamista.

Tämän pro gradun tarkoitus on tarkastella sitä, miten Valitusvirsien tytär Siion -hahmo linkittyy Hoosean, Hesekielin ja Jeremian kirjoissa esitettyyn Jumalan uskottomaan vaimoon. Jahven uskoton vaimo on naispersonifikaatio Jerusalemin kaupungista, ja tämä personifikaatio kuvastaa yleisesti kansaa. Hoosean kirjassa Jahven vaimona kuvataan todennäköisesti Samarian kaupunki, mutta aviometafora sekä uskottomuusteema esiintyvät samalla tavoin, kuin Jeremialla ja Hesekielillä. Näin ollen Hoosean kirjan käyttö on perusteltua, sillä traditio ja siihen liittyvä retoriikka on yhteneväistä. Jahven liitto kansan kanssa kuvataan kyseisissä profeettateksteissä metaforisesti avioliittona, jolloin muiden jumalien palvominen sekä kielletyt ulkopoliittiset suhteet kuvataan aviorikoksina. Näistä aviorikoksista profeetoissa uhataan rangaistuksia, jollaisia esimerkiksi juuri Valitusvirsissä kuvataan. Valitusvirsissä esiintyy samankaltainen kaupungin naispersonifikaatio, kuin edellä mainituissa profeetoissa. Valitusvirsien kuvaama kaupunki on Jerusalem. Hypoteesini on, että Valitusvirsissä tehdään tietoisesti viittauksia yllä mainittuun aviometaforaan ja aviorikoksesta seuranneisiin rangaistuksiin. Näin ollen tulkitsen vahvasti, että Valitusvirsien tytär Siion -hahmo kuvataan Jahven vaimona. Koska naispersonifikaation avulla kuvattu kaupunki käyttäytyy tietyillä tavoin käsittelemissäni teksteissä, sillä voidaan sanoa olevan tietynlainen luonne. Tavoitteeni on tekstikohtia vertailemalla osoittaa uusia piirteitä Valitusvirsien tytär Siion -hahmosta verrattuna profeettojen luomaan kuvaan Jahven vaimosta. Tarkastelen tekstikohtia profeetoista ja Valitusvirsistä, joissa on viittauksia avioliittoon, avioliiton ulkopuolisiin rakastajiin sekä uskottomuudesta aiheutuneisiin rangaistuksiin. Tutkin myös aviometaforaa itsessään ja niitä tekijöitä, joita mahdollisesti on sen taustalla. Tällaisia potentiaalisia tekijöitä ovat esimerkiksi muinaisen Lähi-idän avioerotilanteet ja niiden lakiaspektit sekä vasallisopimukset. Pro graduni johtopäätös on se, että Valitusvirsien luoma kuva Jahven vaimosta on paljon monipuolisempi, kuin mitä Hesekiel, Hoosea ja Jeremia antavat ymmärtää. Profeettojen kuvaus on pitkälti yksipuolista ja aviorikoksiin keskittyvää, kun taas Valitusvirsissä huomion keskipisteenä eivät ole tytär Siionin tekemät aviorikokset, vaan niistä aiheutuneet seuraukset. Osoitan, että Valitusvirsien kuvaama tytär Siion -hahmo eroaa monilta osin profeetoissa kuvatusta Jahven uskottomasta vaimosta.

Tutkielmani tarkoitus on selvittää, oliko Jeesuksen opetuslapsella Simon Pietarilla johtava asema opetuslasten joukossa Jeesuksen julkisen toiminnan aikana. Jatkokysymyksenä tutkin, oliko tämä asema peräisin Jeesukselta. Vaihtoehtoinen selitys Pietarin johtavalle asemalle evankeliumeissa on heijastuma hänen myöhemmästä kirkkoasemastaan. Sovellan tutkimuksessani historian Jeesus –tutkimuksen metodeja, joiden tarkoitus on määrittää Jeesus-traditioiden autenttisuutta. Tämä tapahtuu vertaamalla aiheen kannalta relevantteja tekstejä toisaalta Jeesuksen ajan juutalaisuudessa, toisaalta varhaisessa kristillisyydessä vaikuttaneisiin käsityksiin. Autenttisuutta pyritään määrittämään sen avulla, sopiiko tutkittava traditio uskottavasti jatkumoon toisen temppelin ajan juutalaisuudesta varhaiseen kristillisyyteen. Pietarin asemaan sovellettuna metodin mukaisesti relevantteja tekstikohtia olisivat kaikki Pietariin liittyvät tekstit evankeliumeissa, joten olen rajannut tutkimukseni kolmeen Pietarin aseman ja johtajuuden kannalta merkittävimmäksi katsomaani tekstiin. Nämä ovat kertomus siitä, kuinka Pietari kieltää Jeesuksen (Mk. 14:54, 66–72), Pietarin messiastunnustus ja nuhtelut (Mk. 8:27–33) sekä Pietarin autuaaksijulistus (Mt. 16:17–19). Tutkielmani toisessa luvussa tutkin valitsemiini teksteihin liittyvää juutalaista kontekstia, tärkeimpinä messias- sekä temppeliin liittyvät käsitykset. Näistä messiaan odottaminen oli toisen temppelin ajan juutalaisuudessa aktiivista ja monipuolista. Yleisimmin odotukset kohdistuivat poliittiseen ja sotilaalliseen messiaaseen, joka toisi vapautuksen roomalaisista valloittajista. Temppelikäsityksissä taas on löydettävissä ajattelua, jossa temppeli käsitettiin yhteisönä, joka koostui israelilaisista, ”Abraham-kalliosta” lohkaistun kansan ihmisistä. Tutkielmani kolmas luku keskittyy aiheeni mukaiseen kristilliseen kontekstiin, eli Pietarin asemaan varhaisessa kristillisyydessä. Tämä asema näyttäytyy vahvana, jopa määräävänä. Pietari oli ensisijainen niin Jeesuksen julkisen toiminnan kuin ylösnousemuksenkin silminnäkijänä ja tärkeässä ”avainten haltijan” roolissa ensimmäisen vuosisadan suuressa kysymyksessä, pakana- ja juutalaislähetysten välisessä suhteessa. Pietarin vastaista liikehdintää en tutkimuksessani ensimmäiseltä kristilliseltä vuosisadalta löytänyt. Varsinainen tutkittavien tekstien analyysi tutkielmani neljännessä luvussa osoitti, että Pietari todennäköisesti kielsi ja jopa kirosi Jeesuksen pääsiäisen koettelemuksissa. Toisaalta hän todennäköisesti myös tunnusti Jeesuksen messiaaksi. Jeesus taas todennäköisesti nuhteli Pietaria jyrkin sanoin tämän vastustettua hänen opetustaan kärsimyksestä. Toisaalta Jeesus myös todennäköisesti antoi Simonille uuden, teologisesti merkittävän ja juuri opetuslasten väliseen johtoasemaan viittaavan nimen. Tutkimuksen valtavirran näkemyksistä poiketen Jeesuksen sanaleikki Pietarin nimellä jakeessa Mt. 16:18 näyttäisikin viittaavan hetkeen, kun Jeesus valitsi eskatologisena, Israelin ennallistamiseen viittaavana merkkinä kahdentoista opetuslapsen ryhmänsä ja lähetti nämä julistusmatkalle (Mk. 3:13–19).

Pro gradu -tutkielmani aihe on sitaatit ja lainaukset Paavalin kirjoittamassa Galatalaiskirjeen jakeissa 4:21–5:1. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. mitä Paavali lainaa? 2. Miten Paavali lainaa? 3. Miksi hän niitä lainaa? Jakeessa 4:27 Paavali siteeraa Jesajaa kohdasta 54:1. Jesajan sitaatti on samanmuotoinen kuin Septuagintassa. Jesajan kirjan kontekstissa mainitaan myös Aabraham ja Saara, joten motiivi Paavalin lainaamiselle Genesiksen allegorisen selityksen ohessa voi olla juuri edellä mainittu Aabraham esiintymä kohdassa Jes. 51:2, joka kuuluu: ” Katsokaa Abra- hamia, isäänne, ja Saaraa, joka teidät synnytti!”. Jakeessa 4:31 Paavali lainaa Genesistä hieman vapaammin sanankääntein. Paavali nimittäin käyttää kieltomuotoa ού ynnä μή. Tämä paljastaa sen, että kyseessä on vapaamuotoisempi lainaus. Paavali siis lainaa Jesajaa ja Genesistä lähes sanasta sanaan. Paavalin motiivina lainauksille on apologinen vastaus hänen vastustustajilleen, jotka vaativat galatalaisia ympärileikkauttamaan itsensä.

Pro gradu –tutkielmani tarkoituksena on tutkia 1) vallitsiko alkuseurakunnissa samanlaiset sosiaaliset suhteet ja rakenteet kuin ympäröivän kulttuurin huonekunnissa ja 2) Oliko alkuseurakunta vastakulttuurinen reaktio vallitsevalle paterfamilias-asetelmalle. Lähteinäni käytän tutkimuksessani synoptisia evankeliumeja. Olen valinnut tarkasteltavat tekstikohdat kolmen kriteerin mukaan: 1) Niissä käytetään perheterminologiaa. 2) Tekstissä viitataan Jeesuksen ja hänen seuraajiensa sosiaalisiin suhteisiin. 3) Tekstin sisältämät Jeesuksen sanat on perinteisesti tulkittu huonekuntavastaisiksi. Tutkimusmenetelminä käytin kirjallisuus- ja redaktiokriittistä lähestymistapaa. Tämän luo pohjan käsiteltävien tekstien läpikäymiselle, joissa tarkasteltavina olleita teemoja vertasin antiikin Välimeren alueen huonekuntarakenteisiin. Tekstikohdissa, joissa esille nousi kysymys, oliko alkuseurakunta vastakulttuurinen reaktio paterfamiliakselle tärkeäksi näkökulmaksi nousee kunnian ja häpeän –malli. Käsitellyissä tekstikohdissa Jeesuksen seuraajiin ja heidän välisiin suhteisiinsa viitataan perheterminologiaa käyttäen. Perheenpään asema osoitetaan usein Jumalalle, jonka alaisina seurakunnan jäsenet muodostivat perheyhteisön. Toiseen seurakunnan jäseneen veljellisesti suhtautuminen saattoi tuottaa ongelmia tilanteissa, joissa seurakunnan jäsenet tulivat erilaisista sosiaalisista taustoista. Sosiaalisen statuksen tuomaan kunnioitukseen tottunut henkilö ei välttämättä saanut totuttua arvonantoa, joka hänelle kuului. Korkeamman sosiaalisen statuksen omaava jäsen ei välttämättä ole pystynyt suhtautumaan heikommasta sosiaalisesta asemasta tulevaan henkilöön veljenään. Seurakunnissa näytetään pyrkineen tasa-arvoiseen suhtautumiseen seurakuntalaisten kesken mutta se ei aina ole toteutunut. Arvonimet tuli osoittaa seurakunnassa Jumalalle ja Kristukselle. Käsittelemäni tekstikohdat, jotka sisältävät kuvauksia irtaantumisesta omasta huonekunnasta ei mielestäni pidä sisällään ajatusta siitä, että teksteillä pyritään vastustamaan vallitsevaa huonekunta-asetelmaa. Jeesuksen seuraajaehdokkaat ovat saattaneet joutua tilanteen eteen, jossa heidän tuli valita, mikä oli heidän elämässään etusijalla. Perinteisten vastuiden toteuttamisesta omalle huonekunnalle tuli mahdollisesti rajoitettua mutta tekstien tarkoitus ei ole ollut vastustaa käskyä kunnioittaa vanhempiaan.

Tarkastelen tässä tutkielmassa Ensimmäisen korinttilaiskirjeen jakeita 2:6–8 niiden sosiaalihistoriallisessa kontekstissa. Jakeiden ytimessä on ajatus, että kukaan tämän ajan päämiehistä ei ole tuntenut Jumalan viisautta. Jos tämän ajan päämiehet olisivat tunteneet Jumalan viisauden, niin he eivät olisi surmanneet kunnian Herraa. Kyseisten jakeiden ymmärtämisen kannalta on keskeistä, kuinka ilmaisut ”tämän ajan päämiehet” (οἱ ἄρχοντες τοῦ αἰῶνος τούτου), ”tämän ajan viisaus” (σοφία τοῦ αἰῶνος τούτου) ja ”Jumalan viisaus” (θεοῦ σοφία) tulkitaan. Selvitän tutkielmassa, mitä Paavali tarkoittaa kirjoittaessaan toisaalta viisaudesta ja toisaalta tämän ajan päämiehistä kunnian Herran surmaajina. Tutkimuskysymykseni on, miksi Paavali liittää tämän ajan päämiehet ja heidän viisautensa Kristuksen surmaamiseen. Tarkastelen tutkimuskysymystä selvittämällä, miten Paavalin mainintoja tämän ajan päämiehistä ja viisaudesta on tulkittu. Toiseksi selvitän, millä tavoin tämän ajan päämiehet ja tämän ajan viisaus liittyvät toisiinsa. Jo kirkkoisät tulkitsivat Paavalin ilmaisun ”tämän ajan päämiehet” eri tavalla. Ignatioksen ja Origeneen mukaan tämän ajan päämiehet tarkoittavat demonisia voimia. Toisaalta Tertullianuksen mukaan ne tarkoittavat konkreettisia hallitsijoita, Pilatusta ja Herodesta. Modernissa tutkimushistoriassa ilmaisua ”tämän ajan päämiehet” on tulkittu vastaavalla tavalla. Lisäksi modernissa tutkimushistoriassa ilmaisun on tulkittu tarkoittavan kansojen vartijaenkeleitä ja sosiopoliittisia voimia. Sosiopoliittiset voimat -tulkintatavan mukaan eroa yliluonnollisten ja maallisten tapahtumien välillä ei voida tehdä antiikin maailmankuvan perusteella, kun mietitään Kristuksen surmaajia. Olen jakanut tutkimuksen viisausterminologiasta gnostilaiseen, hellenistijuutalaiseen, sosiaalihistorialliseen ja stoalaiseen näkemykseen. UT:n passiokertomusten yksi päätrendi on korostaa juutalaisten vastuuta Kristuksen surmaamisessa. Jakeita 1. Kor. 2:6–8 ei voida kuitenkaan perustellusti tulkita juutalaisvastaisesti, vaikka Paavali toisaalla (1. Tess. 2:15) syyttääkin juutalaisia Jeesuksen surmaamisesta. Vaikka jakeita 1. Kor. 2:6–8 voidaan tulkita myös keisarikulttia vastustavasta näkökulmasta, niin Paavalin tarkoitus ei ollut vastustaa Rooman yhteiskuntajärjestystä. Jakeiden 1. Kor. 2:6–8 eksegeettisen analyysin linkittäminen aiempaan tutkimukseen ja Korintin sosiaalihistoriallisen kontekstiin osoittaa ensinnäkin, että Ensimmäisen korinttilaiskirjeen viisausterminologiaa ei voida kategorisoida tiukasti retoriikkaan, gnostilaisuuteen tai johonkin filosofiaan. Toiseksi, kun Paavali linkitti tämän ajan viisauden ja tämän ajan päämiehet toisiinsa ja Kristuksen surmaamiseen, hän halusi tuoda vahvan kriittisen ja retorisesti voimakkaan viestin Korintin varhaiskristittyjen vahvojen ryhmälle. Paavali viittasi sanalla ”päämiehet” selkeästi Korintin eliittiin. Paavali halusi varoittaa kirjeellään Korintin varhaiskristillisen yhteisön vahvojen ryhmää, jonka arvojärjestelmä oli samanlaista kuin Korintin eliitin, että sanomaan Kristuksesta ei saanut sekoittaa keisarikulttia. Paavalin tuoman Kristus-sanoman arvojärjestelmä oli erilainen verrattuna kreikkalais-roomalaisen Korintin arvojärjestelmään.

Tutkimus käsittelee seksuaalista asketismia varhaiskristillisessä kirjoituksessa Paavalin ja Teklan teot. Kirjoitus ajoittuu toiselle vuosisadalle jKr. ja on apokryfisten apostolien tekojen lajityypin edustaja. Tutkimuksen metodologia ammentaa ruumiinantropologiasta, feministisestä ideologiakritiikistä ja narraatiokritiikistä. Näiden lähestymistapojen kautta tarkastellaan seksuaalisen askeesin merkitystä sekä sen sosiaalisia implikaatioita. Tutkimuksen luvussa 2 tarjoama luenta Paavalin ja Teklan teoista keskittyy Teklan hahmoon ja tarkastelee tämän toimijuutta. Luenta sisältää valikoitujen katkelmien käännöksiä. Seksuaalisen asketismin teema avaa ja syventää eroa Paavalin ja Teklan kertomuksen eri tasojen välillä osoittaen, ettei seksuaalinen askeesi ja neitsyyden saama arvo ole täysin sama läpi kertomuksen. Makarismit kertomuksen alussa johdattavat lukijaa yleistämään Paavalin julistuksen koko kertomuksen tulkinnalliseksi viitekehykseksi, mutta kuvaus Teklasta marttyyrina ja kastettuna ja pelastuksen todeksi elävänä opettajana välittävät toisenlaista ruumiillisuuden kokemusta ja painotusta. Luvussa 3 tarjotaan katsaus merkittävimpiin vertailukohtiin muissa apokryfisissä apostolien teoissa naisten seksuaalisen askeesin suhteen. Ruumiillisuuden näkökulma on tuonut esiin ristiinpukeutumisen herättämiä ristiriitoja, joita käsitellään luvussa 3. Naisten ristiinpukeutuminen ja hiusten leikkaaminen tuomitseminen antaa viitteitä siitä, että sen sisältämiä merkityksiä ja konkreettisia seurauksia oli kirkon johdossa vaikea hyväksyä. Sukupuolieron kategoriasta ei haluta luopua, sillä se olisi merkinnyt sukupuolisen hierarkian perustan lakkaamista. Toisaalta sukupuoliero liittyy myös kysymykseen identiteetistä, mikä näkyy keskustelussa ylösnousemusruumiista. Tutkimus esittää, että ristiinpukeutuminen mahdollistui ainakin osittain sen ajatuksen kautta, että pelastuksessa palautuisi luomisen alkuperäinen hyvä ja androgyyni ihmisyys. Teklan kertomus on siten nähtävissä esimerkkinä siitä, miten uskonnolliset ideat muodostavat, ohjaavat ja muokkaavat sosiaalista todellisuutta ja sitä, miten materiaalinen maailma ymmärretään.

Työn tarkoituksena on selvittää, miten varhaisessa juutalaisuudessa on ymmärretty tekojen ja pelastuksen välinen yhteys, ja osana sitä, mikä on ei-juutalaisten rooli pelastuksen kannalta. Pelastus määritellään Jumalan aikaansaamaksi myönteiseksi muutokseksi, joka tapahtuu jostakin huonommasta johonkin parempaan, ja voi liittyä sekä tämän- että tuonpuoleiseen elämään. Aineistona käytetään seuraavia tekstejä: Tobitin kirja, 1.-4. makkabilaiskirjat, Henokin kirja, Kahdentoista patriarkan testamentit, Abrahamin testamentti, Sibyllan oraakkelit, Salomon psalmit, Toinen Barukin kirja ja Qumranin Yhdyskuntasääntö (1QS). Tarkasteltavana on juutalainen ajattelu ajanjaksolla n. 300 eKr. - 70 jKr. Aineiston valinta perustellaan, ja siinä käytetään kirjallisuuden lisäksi apuna pelastussanojen esiintymisfrekvenssejä. Työn pääosa muodostuu siten, että kustakin kirjasta etsitään ja järjestetään pelastusta koskevat kohdat. Tätä tarkastelua täydennetään kirjallisuuden tiedoilla siten, että kustakin tekstistä on yksi luku, jossa kirjan pelastusta koskevat ajatukset käydään läpi. Lisäksi tarkastellaan myös kirjoitusten taustalla vaikuttaneita ryhmittymiä, apokalyptiikkaa ja messiashahmoa. Löydetty materiaali järjestetään edelleen johtopäätöksiksi. Työ sisältää joitakin suomeksi julkaisemattomien kirjoitusten kohtia, jotka tekijä on kääntänyt alkukielestä. Teoista ja pelastuksesta nousevat esille seuraavat asiat. Tooran noudattaminen on keskeisellä sijalla varhaisessa juutalaisuudessa, mutta ei vastaa tyhjentävästi tekojen vaatimukseen. Pelastus voi seurata lain määräysten noudattamisesta, mutta asiasta on erilaisia painotuksia ja tulkintoja. Lakia voidaan ymmärtää eri tavoin, eikä kaikkia määräyksiä pidetä välttämättä sitovina. Elinympäristökin sanelee lain noudattamiselle omat reunaehtonsa. Varhaisen juutalaisuuden keskuspaikkana on Jerusalemin temppeli, jossa harjoitettuun temppelikulttiin osallistuminen tekee osalliseksi myös pelastuksesta. Temppelikultti saattaa kuitenkin olla mahdotonta harjoittaa, tai jotkut ryhmät katsovat sen saastuneen. Tällöin tilalle nousee muita tekoja, joilla on pelastava vaikutus. Teot, jotka ovat jo aiemmin kuuluneet hurskauselämään, saavat nyt paljon suuremman painoarvon. Almujen antaminen pelastaa ja varjelee, samoin paasto ja nöyrtyminen. Juhlien ja sapatin vietto korvaa temppelin puuttumista, mutta sapattimääräysten sitovuus sota-aikana joudutaan arvioimaan. Keskeisiä säädöksiä pelastuksen kannalta ovat myös ruokamääräykset, siveys ja avioliitto omaan kansaan tai sukuun kuuluvan kanssa. Oikean asian puolesta sodittaessa Jumala voi pelastaa viholliselta ja antaa voittoja omissa sotatoimissa, mutta tappioiden jälkeen pelastusajatukset suuntautuvat täydeltä tuholta välttymiseen tai eskatologiseen pelastukseen. Kärsimys tuottaa sovinnon Jumalan kanssa. Joissakin teksteissä marttyyrien veri tuottaa sovituksen koko kansalle, ja vastarintaan kehotetaankin nousemaan empimättä. Myös ennenaikaisen kuoleman katsotaan pelastavan niin, ettei kuolemanjälkeistä rangaistusta enää tule. Rukous on monissa kohdissa keskeinen teko, joka vaikuttaa pelastumiseen sekä maanpäällisessä että kuolemanjälkeisessä elämässä, ja sekä toisten että rukoilijan omalta osalta. Tuonpuoleiseen kohtaloon vaikuttavat teot punnitaan kuoleman jälkeen. Myös itse kuolintapahtuman lempeys tai julmuus riippuu maanpäällisistä teoista. Pelastusodotukset kohdistuvat joissakin teksteissä Messiaaseen, joka kuvataan osittain eri tavoin ja eri henkilöinäkin. Yleinen käsitys on daavidilainen sotaisa hahmo. Joissakin kirjoituksissa kuvataan universaali henkimaailma, joka vaikuttaa niin juutalaisten kuin muihinkin kansoihin kuuluvien ihmisten tekojen taustalla. Ohjeita annetaan siitä, mikä tekee oikeat teot ylipäätään mahdollisiksi tehdä. Paitsi että järki on avuksi, niin hyvän tekeminen ja sydämen täyttyminen rakkaudella pelastavat vihasta ja saavat toimimaan oikein. Ei-juutalaiset voidaan nähdä pahoina valloittajina, mutta syynä heidän raakuuksilleen ovat sittenkin oman kansan synnit. Juutalaisten kohtalo toimii muille kansoille varoituksena ja esimerkkinä. Joissakin teksteissä uskalletaan rinnastaa juutalaisten ja ei-juutalaisten pelastus melko pitkällekin, joissakin taas on jyrkempi rajanveto. Sibyllan oraakkeleissa on suoranaisia määräyksiä muille kansoille. Ajattelutavassa on eroja eri juutalaisten ryhmien välillä. Jotkut käsitykset pelastuksesta ovat yhdistettävissä sadokilaiseen temppelipapistoon, makkabilaisiin, essealaisiin, Qumranin yhteisöön, fariseuksiin tai vähemmän tunnettuihin ryhmiin, sen mukaan kuin tekstejä voidaan yhdistää näihin.

This research examines the aspects of Jesus’ life related to food in the writings of Clement of Alexandria. In discussing the relevant descriptions of Jesus that we have in Paedogogus and Stromata of Clement, the author reveals some views that Clement adopts from Greek philosophical tradition. This study also investigates how Clement combines concepts developed in Greek philosophy and religion with Christian teaching based inherently on the Bible. This thesis is divided into four chapters and an appendix. The first chapter deals with the proper relationship to food according to Clement and antiquity. It serves as background material for Clement in questions about how ordinary people should eat and the exceptional cases of gods and divine men in relation to food. The second chapter is focused on what Clement considered some extraordinary abilities of Jesus’ body: Jesus did not experience hunger and Jesus did not defecate. The last two chapters deal with the human side of Jesus’ life on earth. First is an examination of Clement’s teaching on the Savior’s body grounded on the Gospel of John. This is contrasted with the docetic views that Jesus had phantasmal body. Clement argued against this opinion and his main proof that Jesus had real body is that He ate food. This statement is discussed in the last chapter. The appendix contains an analysis of a fragment from Clement that con-tains a clearly docetic description of Jesus.

Tutkielman tarkoituksena on tutkia Mel Gibsonin elokuvaa The Passion of the Christ. Tarkastelussa mukana on myös Gibsonin muu tuotanto. Tutkielma edustaa poikkitieteellistä lähestymistapaa käyttäen eksegetiikan apuvälineitä kuten lähdekritiikkiä, mutta myös elokuvatutkimuksen välineitä. Tutkimuskysymyksiä nousee lähinnä kaksi, joista seuraa kolmas kysymys: 1. Onko elokuva juutalaisvastainen? Tarkastelen lähdekritiikin avulla mitä evankeliumeja Gibson on käyttänyt elokuvassaan. Mitä muita lähteitä hän on käyttänyt? Mikä on Gibsonin omaa ilmaisua? 2. Miksi elokuva on väkivaltainen? Mitä väkivalta palvelee elokuvassa? 3. Millainen on elokuvamaailman konflikti? Pohdin elokuvamaailman sisälle rakennettua konfliktia, mutta viittaan sillä myös konfliktiin, jonka elokuva itsessään synnytti. Kysymysten ratkaisu vaatii elokuvassa käytettyjen lähteiden tutkimista, mutta myös kysymysten tarkastelua osana laajempaa kokonaisuutta, jossa on mukana koko Gibsonin elokuvatuotanto. On myös selvää, ettei Gibson ole yhtä kuin hänen elokuvansa, mutta toisaalta hänen elokuviaan ei voi tarkastella irrotettuna ohjaajasta itsestään. Ensimmäisessä luvussa tarkastelen elokuvaa ilmiönä ja elokuvasta käytyä ennakkokeskustelua. Luvussa kaksi tarkastelen Gibsonin taustaa. Millaisista lähtökohdista Gibson lähti tekemään elokuvaa? Luvussa kolme esittelen käsikirjoituksesta alkavan elokuvan yleisen tuotantoprosessin. Tutkielman päälähteenä olen käyttänyt Brentanon kirjaa The Dolorous Passion of Our Lord Jesus Christ. Kirja pohjautuu 1800-luvulla eläneen katolisen nunnan, Anne Catherine Emmerichin näkyihin. Luvussa neljä tarkastelen Gibsonin muuta tuotantoa, ja tuon keskusteluun mukaan Scorsesen elokuvan Jeesuksesta. Gibsonin muu tuotanto on jäänyt tutkijoilta liian vähälle huomiolle. Elokuva The Passion of the Christ on nähtävä osana Gibsonin muuta tuotantoa. Näin ollen elokuvaa The Passion of the Christ voidaan ymmärtää paremmin. Luvussa viisi käyn elokuvan The Passion of the Christ läpi kappale kerrallaan tutkimalla, mitä lähteitä Gibson on käyttänyt elokuvassaan. Mitä hän on ottanut evankeliumeista, mitä Emmerichiltä ja mikä on hänen omaa ilmaisuaan? Luvussa kuusi käyn läpi elokuvan vastaanottoa niin raamatuntutkijoiden kuin suuren yleisön parissa. Tutkielmassa todetaan, ettei Gibson ole antisemitisti, vaan ksenofobinen rasisti. Hänen elokuvansa ovat ksenofobisesti rasistisia. Gibsonin kaikista elokuvista on löydettävissä itseään toistavia piirteitä, joissa esiintyy muukalaiskammoa ja väkivaltaa. Gibsonin nimittäminen antisemitistiksi ei tekisi Gibsonille oikeutta. Juutalaiset ovat vain osa laajempaa kokonaisuutta. Väkivalta palvelee kaikissa elokuvissa uuden, Jumalan valtakunnan syntymistä. Konflikti syntyy uuden ja vanhan valtakunnan kansalaisten välillä. Uhrien veren kautta syntyy Jumalan valtakunta. Johtopäätöksillä on merkitystä niin Gibsonin kuin hänen elokuviensa ymmärtämiselle. Elokuvan The Passion of the Christ tulevissa tutkimuksissa on otettava huomioon, ei vain Gibsonin tausta ja lähteet, vaan myös Gibsonin muu elokuvatuotanto.