Browsing by discipline "Östasienforskning"

Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat kansainvälisesti ajankohtainen puheenaihe. Etelä-Koreassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ei kuitenkaan vielä pidetä tärkeänä ihmisoikeuskysymyksenä eikä seksuaalivähemmistöillä ole lainsäädännöllistä turvaa häiriköinniltä tai epäoikeudenmukaiselta kohtelulta. Pro gradu-tutkielma käsittelee homoseksuaalisten miesten asemaa ja heihin kohdistuvia asenteita eteläkorealaisten yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Tutkimuksessa vastataan kysymyksiin siitä, millainen asema homoseksuaalisuudella on ollut Korean historiassa, miten homoseksuaalisuus käsitetään nyky-yhteiskunnassa, millaisia asenteita korealaisilla yliopisto-opiskelijoilla on homoseksuaalisuutta kohtaan ja miten seksuaalivähemmistöt esitetään Etelä-Korean mediassa. Tutkielmaa varten on kerätty aineistoa online-kyselylomakkeella, jota jaettiin korealaisille alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa tai jatko-opintoja suorittaville opiskelijoille, sekä mahdollisesti välivuotta pitäville, noin 18-27–vuotiaille. Kyselylomakkeen tuloksia verrataan Asan Institute for Policy Research –instituutin vastaavaan, pitkäaikaiseen kyselyyn, joka käsittelee seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja asenteiden muutosta eri ikäryhmissä Etelä-Koreassa. Pro gradu-tutkielma hyödyntää sosiaalipsykologian käsitteitä arvoista ja asenteista, määritellen aluksi mitä usein tutkimuskirjallisuudessa mainitut ns. ”korealaiset arvot” ovat. Kyselylomakkeiden vastauksia tarkastellaan arvojen, asenteiden ja ennakkoluulojen käsitteiden ja tutkimuskirjallisuuden kautta. Asenteiden lisäksi käsitellään Etelä-Koreassa olemassa olevia tasa-arvoa ajavia lakeja ja lakiesityksiä sekä niiden hyödyllisyyttä ja toteutumista seksuaalivähemmistöjen oikeuksia suojeltaessa. Lopulta tutkielma tarkastelee diskurssianalyysin avulla kolmea eteläkorealaisessa online-lehtimediassa esiintynyttä, seksuaalivähemmistöjä koskevaa tapausta ja kuvaa, jonka kyseisten lehtien korean- ja englanninkieliset artikkelit rakentavat seksuaalivähemmistöistä. Tutkimusmateriaali koostuu englannin-, suomen- ja koreankielisestä tutkimuskirjallisuudesta sekä englannin- ja koreankielisistä uutisartikkeleista. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että 20–30-vuotiaat korealaiset ovat muita ikäluokkia avoinmielisempiä ja suvaitsevaisempia miesten homoseksuaalisuutta kohtaan ja pitävät seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ihmisoikeuskysymyksenä. On selvää, että Etelä-Korean ekonomisen kehityksen myötä nuoremmat sukupolvet ovat kokeneet arvojen muutoksen, jolloin heidän arvomaailmansa on huomattavasti universalistisempi ja individualistisempi kuin vanhempien sukupolvien. On myös mahdollista, että nuoret sukupolvet eivät koe vanhemman sukupolven kokemuksia ominaan, ja ovat tämän samaistumisen puutteen seurauksena omaksuneet vanhempien arvoista eroavan, suvaitsevamman asenteen eri ihmisryhmiä kohtaan. Nuoret eivät kuitenkaan ole kokonaan hylänneet tai erkaantuneet esimerkiksi sosiaalisesti hierarkkiselle yhteiskunnalle tyypillisistä arvoista, vaan kunnioittavat edelleen vanhempiensa päätöksiä ja tahtoa esimerkiksi avioliittoa ja perhettä koskevissa kysymyksissä. Kyselytutkimuksessa selviää, että etenkin perhe-elämää ja sosiaalista hierarkiaa koskevissa kysymyksissä nuoret osoittavat voimakkaammin sisäryhmän kuten perheen tai uskonnollisen ryhmän normeja ja asenteita huolimatta muissa kysymyksissä ilmenevästä avoinmielisyydestä. Uskonnollisten ryhmien vaikutus asenteisiin on huomattava. Uskonnollisilla ryhmillä on myös suuri negatiivinen vaikutus seksuaalivähemmistöjen oikeuksia käsittelevissä lakiesityksissä ja politiikassa. Vähintään vuoden ulkomailla asuneet opiskelijat osoittavat muita avoimempia ja suvaitsevaisempia asenteita. Tämä saattaa johtua esimerkiksi ulkomailla koetuista tilanteista, joissa nuoret ovat olleet tekemisissä erilaisten ihmisryhmien kanssa. Eteläkorealaisessa mediassa seksuaalivähemmistöistä rakennetaan kuitenkin edelleen usein negatiivinen kuva, mikä saattaa johtua sanomalehtien ja julkaisujen poliittisista tai uskonnollisista suhteista sekä kohderyhmistä.

Tämä tutkimus käsittelee Suomalais-Japanilaisen Yhdistyksen historiaa sen perustamisvuodesta 1935 lähtien aina tähän vuoteen saakka. Tutkimuksen tarkoituksena on kertoa yhdistyksen vuosikymmeniä kestäneestä historiasta, miten muuttuva maailma on heijastunut yhdistyksen toimintaan sekä miten jäsenistö ja jäsenmäärä ovat muuttuneet. Tutkimuksen aineistona on käytetty pääasiallisesti yhdistyksen arkistoja ja erityisesti pöytäkirjoja. Suomen Kansallisarkistoon on kerätty yhdistyksen aineistoa 1990-luvun loppuun saakka ja myöhemmältä ajalta materiaalia säilytetään yhdistyksen varastossa. Tutkimuksen kirjallisen aineiston antia on täydennetty muun muassa yhdistyksen toiminnassa aktiivisesti mukana olleiden jäsenien henkilöhaastatteluilla. Alkuaikoina yhdistys oli eksklusiivinen eliitin muodostama pienyhteisö. Yhdistyksellä oli myös hyvin läheiset suhteet Japanin Suomeen lähettämiin asiainhoitajiin ja sotilasasiamiehiin. Yhdistyksen rooli Suomen ja Japanin välisessä vuorovaikutuksessa oli suuri aikana, jolloin tiedonhaku ja kontaktien luonti oli vielä hankalaa. Yhdistys edusti useissa tilanteissa eri suomalaisia tahoja. Yksi yhdistyksen pitkäaikaisista tavoitteista, Suomen ja Japanin kulttuurinvaihtosopimus saavutettiin 1980-luvulla. Suomi-tietämyksen lisääminen Japanissa on yksi yhdistyksen periaatteista. Tämän eteen eritysesti yhdistyksen puheenjohtajat ovat tehneet paljon työtä. Yhdistyksen toiminnassa näkyy 1980-luvulta alkaen matkailun lisääntyminen. Suorien lentoyhteyksien avaamien Japaniin on lisännyt kiinnostusta Japania kohtaan ja siten myös yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut. Ryhmävierailut niin Japaniin kuin Suomeenkin ovat lisääntyneet ja yhdistys on vuosien varrella järjestänyt kotivierailuja ja majoitusta. Tietotekniikan kehitys ja hyödyntäminen ovat olleet tärkeitä asioita yhdistyksen kannalta. Uudistukset ovat auttaneet vapaaehtoisvoimin toimivia henkilöitä tehokkaaseen työskentelyyn ja toiminnan laajentamiseen. Toimintatapojen organisointi puolestaan on tuonut järjestelmällisyyttä hallitustyöskentelyyn. 2000-luvulta lähtien yhdistyksen toiminta on pyritty tuomaan lähemmäs tavallista ihmistä ja arkipäiväisen japanilaisen kulttuurin esittely on noussut näkyvämmäksi osaksi toimintaa. Yhdistyksen jäsenten ammattijakauma on elänyt historian mukana. Alkuaikojen sotilaalliset tittelit katosivat kokonaan 80-luvulla. Liike-elämän edustus yhdistyksessä säilyi vahvana aina 1990-luvulle saakka. 1960-luvulla alkanut Suomen ja Japanin välisen kaupan kasvu näkyi yhdistyksen toiminnassa vahvasti, jopa johtokuntien koostumuksissa. Naisten osuus jäsenistöstä alkoi kasvaa 1980-luvun alusta. Koko jäsenmäärä lähti kovaan kasvuun 2000-luvun alussa nykyaikaisen jäsenrekisterihallinnan avulla, ja jäseneksi on voinut ilmoittautua internetin välityksellä jo pitkään.

Tämä tutkimus käsittelee Kiinan kansantasavallan ja Suomen välisiä varhaisia kulttuurisuhteita. Ajallisesti tutkimus on rajattu 1950- ja -60-luvuille. 1950-lukua voidaan pitää eräänlaisena kulta- aikana Suomen Kiina-suhteissa, varsinkin kulttuurivaihdon saralla. 1960-luku puolestaan tarjoaa hedelmällistä vertailukohtaa 1950-luvun aktiivisille suhteille, ja myös ajan poliittisen tilanteen heijastuminen kulttuurisuhteisiin on nähtävissä selkeämmin tällä vuosikymmenellä. Tutkimus keskittyy erityisesti Suomi–Kiina-seuran toimesta harjoitettuun kulttuurivaihtoon. Tutkimuksen keskeiset tutkimuskysymykset ovat: Millainen rooli Suomi–Kiina seuralla on ollut varhaisessa kulttuurivaihdossa? Miten kulttuurivaihtoa harjoitettiin aikana, jolloin virallista kulttuurisopimusta ei maiden välillä vielä ollut? Miten Suomen ja Kiinan väliset valtiolliset suhteet ja ajan poliittinen tilanne heijastuivat kulttuurisuhteissa? Primäärilähteenä tutkimuksessa on käytetty Suomi–Kiina-seuran ja Ulkoasianministeriön arkistoja sekä henkilöhaastatteluja. Suomi–Kiina-seuran arkistoa ei aiemmassa tutkimuksessa ole käytetty, joten sen sisältämät pöytäkirjat, toimintakertomukset, kuva-arkistot, kirjeet ja raportit tuovat tutkimukseen paljon uutta, aiemmin julkaisematonta tietoa. Sekundaarilähteinä toimivat alan kirjallisuus, tieteelliset julkaisut ja aikakauslehdet. Tutkimus vahvistaa 1950-luvun olleen eräänlaista kulta-aikaa Suomen ja Kiinan välisissä kulttuurisuhteissa. Aktiivisen kulttuurivaihdon takana oli Suomi–Kiina-seura, jonka kautta järjestettiin käytännössä kaikki Kiinaan liittyvä kulttuuritoiminta virallisen kulttuurisopimuksen puuttuessa. Myös monet valtiolliset vierailut olivat Suomi–Kiina-seuran järjestämiä. Kulttuurivaihtoa ylläpidettiin mm. järjestämällä näyttelyitä, esitelmätilaisuuksia ja elokuvanäytäntöjä, kääntämällä kirjallisuutta sekä lähettämällä valtuuskuntia Kiinaan ja Suomeen. Merkittävänä tukijana Suomi–Kiina-seuralle toimi Kiinan ulkomaisia kulttuurisuhteita hoitava seura. Tutkimus osoittaa myös, että viranomaisten rooli kulttuuritoimijana varsinkin 1950-luvulla on ollut vähäinen. Kulttuurivaihtoa 1950-luvulla harjoitettiin pikemminkin viranomaisista huolimatta kuin heidän ansiostaan. Ajan poliittisen tilanteen vaikutus kulttuurivaihtoon tulee vahvasti ilmi 1960-luvulle siirryttäessä. Kiinan sisäisistä ongelmista johtuva käytettävissä olevien varojen niukkuus johti kulttuurivaihdon hiipumiseen. Kiinan ja Neuvostoliiton välirikon myötä virallinen Suomi otti varovaisen kannan Kiina-suhteissa, mikä vaikutti myös kulttuurivaihtoon. Vuonna 1966 alkanut kulttuurivallankumous vaikutti myös kulttuurisuhteisiin merkittävästi. Toiminta muuttui vilkkaasta valtuuskuntien lähettämisestä ja suhteiden solmimisesta poliittisen aineiston välittämiseen ja Kiinan tilanteesta raportoimiseen. Tutkimus päättyy maolaisten vallankaappaukseen Suomi–Kiina-seurassa 1970.

Tutkin japanilaisia tatuointeja ja japanilaisten suhtautumista tatuointeihin kulttuurin näkökulmasta. Japanilaisella tatuoinnilla on pitkä historia, joka on pitänyt sisällään monenlaisia sekä positiivisia että negatiivisia näkökulmia, mutta lopulta johtanut vahvaan mielikuvaan tatuoiduista rikollisista. Tutkielmassani tarkastelen japanilaisten suhtautumista tatuointeihin modernissa Japanissa. Tatuoinnit on jaettu kahteen eri tyyppiin historian, tyylin ja tekotapansa mukaan, perinteisiin japanilaisiin tatuointeihin sekä globalisaation ja modernisoitumisen mukana tulleisiin länsimaalaisiin tatuointeihin. Näistä etenkin perinteinen irezumi on japanilaisten mielessä vahvasti kytköksissä rikolliseen alamaailmaan ja on johtanut tatuoituja syrjiviin käytäntöihin kuten rajattuun pääsyyn julkisiin kylpylöihin. Aineisto koostuu yleisestä katsauksesta tatuointien historiaan, kahdesta tapaustutkimuksesta, haastattelusta japanilaisen tatuoijan kanssa sekä kahdella japanilaisella yliopistolla suoritetusta kyselytutkimuksesta. Päämääränä on selvittää onko japanilaisten tämän hetkinen käsitys tatuoinneista muuttunut tai muuttumassa. Teoreettisena taustana toimii kulttuuriantropologian kulttuurin analyysi, jossa japanilaista kulttuuria analysoidaan kansallisen kulttuurin, kollektivismin, globalisaation sekä kulttuurillisen hybriditeetin kautta. Japanilaisen kulttuurin on havaittu olevan kollektivistinen sekä hyvin varovainen moniselitteisissä ja epävarmoissa tilanteissa. He ovat tunnettuja kyvystään omaksua vaikutteita muualta, muuntaen ne paremmin omaan kulttuurinsa sopivaksi ja etenkin globalisaation myötä tämän piirteen merkitys on korostunut. Näiden piirteiden vuoksi asenteiden muuttuminen on hidasta, mutta samalla ne myös mahdollistavat sen. Tapaustutkimusten kohteena ovat kaksi oikeustaistelua. Taiki Masuda voitti ja oikeus päätti, että tatuointi on laillista ilman, että tatuoijalla on lääkärin tutkinto. Tadasu Yasuda puolestaan hävisi ja oikeus totesi, että tatuointien kysyminen on laillista eikä johda syrjintään. Ottaen huomioon Japanissa voimassa olevat rajoitukset julkisissa kylpylöissä, tämä päätös oli odottamaton. Näihin rajoituksiin on Japan Tourism Agency pyytänyt joustavuutta etenkin ulkomaalaisten turistien vuoksi ja peräänkuuluttanut kulttuurillista ymmärrystä. Kyselytutkimuksen suoritin Osakan Yliopistolla sekä Kioton Doshishan Yliopistolla. Kyselyn päämääränä oli tähdätä nuorempaan sukupolveen, joka on kokenut globalisaation ja yhä pienenevän maailman konkreettisemmin kuin vanhempi sukupolvi. Heidän joukostaan paljastui yllättävän useita tatuoituja tuttuja omaavia henkilöitä ja muutamia tatuointeja harkitsevia yksilöitä. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että tatuoinnit voivat vaarantaa heidän työllistymisensä tulevaisuudessa, mutta lähes puolet mielsivät perinteiset japanilaiset tatuoinnit osaksi heidän kulttuurillista perintöään. Tutkimuksen tuloksena on, että japanilaisten suhtautuminen tatuointeihin on muutoksen partaalla. Nähtävillä on merkkejä muutoksesta positiivisempaan suhtautumiseen, mutta toisaalta muutos ei ole konkretisoitunut. Sen lisäksi on esimerkkejä vastarinnasta, joka ei näe syytä saati tarvetta muuttua. Teoretisoin, että globalisaatio ja hybriditeetti voivat tulevaisuudessa muuttaa asenteita tatuointeja kohtaan tarpeeksi merkittävästi, että vallalla oleva asenne muuttuu.

Tutkielmani kuuluu Itä-Aasian tutkimukseen, ja sen aihe on Japanin alkuperäiskansa ainut. Tutkielmani käsittelee ainujen historiaa, identiteettiä sekä etnistä turismia. Tutkielmani tarkoitus on selvittää, miten ainujen historia on vaikuttanut heidän identiteettiinsä sekä miten etninen turismi muuttaa sitä nykypäivänä. Lähteenäni olen käyttänyt teoksia, artikkeleita sekä virallisia raportteja liittyen tutkielmani aiheisiin. Tutkielmassa tarkastellaan, millainen historia ainuilla on ollut heidän kulttuurinsa ilmenemisestä nykypäivään asti. Ainut ovat Sahalinin, Kuriilien saarien sekä Hokkaidon saaren alkuperäiskansa, joka nykyisin elää pääasiassa Hokkaidolla. Tämän lisäksi ainuyhteisöjä löytyy suurkaupungeista, kuten Tokiosta ja Osakasta. Ainut kehittyivät Satsumon- ja Ohotan-kulttuureista noin 1200-luvulla. Etniset japanilaiset, wajinit, alkoivat siirtyä Honshun saarelta kohti pohjoista, jolloin seurasi yhteentörmäyksiä ainujen kanssa. Hokkaidon saari, joka tunnettiin nimellä Ezo, liitettiin lopulta virallisesti osaksi Japania vuonna 1855. Tällöin myös saaren nimi muutettiin nykyiseen muotoon. Hokkaidoa ja sen asukkaiden kohtaloksi tuli assimilaatio japanilaiseen kulttuuriin. Japanilaiset pitivät ainuja ala-arvoisina ihmisinä, jotka ovat menossa kohti omaa tuhoaan. He halusivat kouluttaa ainuja japanilaistamalla heidän tapansa ja kieltämällä ainujen kielen sekä kulttuurin. Ainujen kulttuuri kuitenkin säilyi kodeissa ja on olemassa tänäkin päivänä. Ainujen oikeuksia ajamaan perustettiin 1930-luvulla Hokkaidon ainujärjestö, joka toimii hallituksen alaisena. Tämän lisäksi toimii muitakin järjestöjä, varsinkin Tokion alueella. Järjestöjen tekemää työtä on osakseen kiittäminen siitä, että ainut vihdoin julistettiin alkuperäiskansaksi vuonna 2008. Tutkielman identiteettiosuus tarkastelee, miten identiteettiä on tutkittu sosiaalipsykologiassa. Sosiaalisia identiteettejä on useita, kuten kansallis- ja vähemmistöidentiteetti. Tutkielmassani keskityn varsinkin etniseen identiteettiin. Etninen turismi on turismia, joka käyttää hyväkseen alkuperäisväestön kulttuuria ja markkinoi sitä turisteille. Sen harjoittajat esittävät usein perinteisiä tansseja ja muita kulttuuriinsa kuuluvia asioita. Tutkielmassa esittelen monia Hokkaidolla sijaitsevia paikkoja, joissa ainut harjoittavat etnistä turismia. Ainujen historia on muokannut, ja muokkaa edelleen, heidän etnistä identiteettiään. Perinteisen kulttuurin säilytys ja modernin ajan yhdistelmä luo identiteetille uusia ilmenemismuotoja, joita etenkin uusi sukupolvi tulee näyttämään. Etnisen turismin suosio luultavasti kasvaa matkailijamäärien lisääntyessä, ja sen vaikutus turismin parissa työskentelevien ainujen identiteettiin on jatkossakin suuressa osassa.

EU-China search for common understanding on what activities should be considered “green” and eligible for financing by green bonds started recently. Common understanding could, according to negotiation parties, facilitate greater cross-border flow of green finance. As China and EU together lead the global green bond market, a common understanding could even enhance much sought after harmonization of green bond rules at global level. This study examines how realistic and influential the search mission for common EU-China green bond language is, filling gap in research on green bonds in the EU-China context. Analysis is based on multimethod approach combining qualitative standard comparison, interviews and media analysis. The work is carried out applying a liberal two level game approach (Putnam, 1988), from the field of International Political Economy, which has proved useful when analysing domestic-international dynamics present in international negotiations on e.g. energy, climate and environmental policy. Based on the analysis, where China balances with fear of slowing economy, growing energy demand and urgency to fight pollution, the EU can already afford to focus on the climate change combat. This difference is reflected, based on the analysis, in the regulations the two regions have recently developed for green bonds. With preferences not aligning, it may prove difficult to find aligning views on the types of projects eligible for green bond financing. This means that the domestic win sets (Putnam, 1988) of the two regions don´t currently overlap implying that a common EU-China agreement on green bond rules may at the moment be impossible. However, even with a fully aligning views on green bond definitions and rules, the cross-border green finance between the EU and China would likely not increase significantly as there are other market barriers that hinder the flow at present. Nevertheless, having the EU-China dialogue was still viewed to enhance climate change cooperation and raise awareness.

Tutkielmani tavoite on määrittää, miten Kiinan kansallisen valuutan (renminbi) kansainvälistäminen vaikuttaa Itä-Aasiassa tapahtuvaan valuuttayhteistyöhön. Tutkimuksessani sovellan neorealistista teoriaa arvioidessani, mitkä asiat motivoivat valuuttojen kansainvälistämistä ja kansainvälistä valuuttayhteistyötä. Ensisijaisena lähteenä tutkielmani teoriaosuudelle käytän William Grimesin kehittämää neorealistista analyysia Itä-Aasian taloudellisesta ja monetaarisesta regionalismista. Lisäksi määritän ja esittelen kolme alueen historiallista tekijää (Aasian talouskriisi, “ASEAN Way” ja Kiina-Japani -suhteet), jotka määrittelevät rajat, joiden puitteissa alueellinen valuuttayhteistyö on mahdollista. Hypoteesini on, että Kiinan päätös kansainvälistää valuuttansa on pysyvästi muuttanut alueellisen valuuttayhteistyön peruslähtökohtia ja että renminbin kansainvälistämisen taustalla vaikuttavien motivaatioiden ymmärtäminen on välttämätöntä vastaisuudessa tehtäville alueellisen valuuttayhteistyölle. Itä-Aasian valuuttayhteistyötä on tutkittu aina Aasian talouskriisistä (1997–1998) lähtien niin akateemisesti kuin valtiollisillakin tahoilla, mutta toistaiseksi julkaistussa tutkimuksessa ei ole otettu huomioon Kiinan renminbin kansainvälistämisen vaikutuksia Itä-Aasian valuuttayhteistyöhön. Tutkimuksessani teen kirjallisuuskatsauksen siihen, mitä valuuttojen kansainvälistämisestä, renminbin kansainvälistämisestä ja Itä-Aasian valuuttayhteistyöstä on kirjoitettu. Määritelmäni kansainvälisestä valuutasta ja kansainvälistämisprosessista noudattavat standardisoituja määritelmiä, kun taas arvioni valuutan kansainvälistämisen motivaatioista ammentavat Chey'n, Cohenin ja Grimesin tutkimuksesta valtapolitiikan ja kansainvälisten valuuttojen yhteyksistä. Esiteltyäni yleisen teorian valuuttojen kansainvälistämisestä esittelen Kiinan renminbin tapauksen soveltaen siihen neorealistista teoriaa ja valuutan kansainvälistämisen teoriaa arvioidakseni, mikä on motivoinut Kiinan johtajia kansainvälistämään valuuttaansa. Tämän jälkeen esittelen alueen valuuttakurssiregiimejä ja sitä, millaisia ehdotuksia alueelliselle valuuttayhteistyölle on tarjottu. Lopulta pohdin, miten renminbin kansaivälistäminen on vaikuttanut alueellisen valuuttayhteistyön tulevaisuuden näkymiin. Päättelen, että alueellisen valuuttayhteistyön sijaan Kiina tulee keskittymään renminbin kansainvälistämisteen kotialueellaan Itä-Aasiassa. Tulevan Itä-Aasian valuuttayhteistyötä käsittelevän tutkimuksen tulisikin huomioida renminbin nouseva rooli keskeisenä alueellisessa käytössä olevana valuuttana, joka toimii vähintäänkin osalle alueen valtioista pääasiallisena ankkurivaluuttana. Renminbin kansainvälistäminen on Kiinan johdolle ensisijaista ja alueellinen yhteistyö toissijaista. Alueellisen valuuttayhteistyön keskiöön voisivat nousta ne viisi valtiota, joiden kansallisten valuuttojen valuuttakurssi on kytketty renminbin valuuttakurssiin huomattavasti tiukemmin kuin muihin kansainvälisiin valuuttoihin.

Työssä tutkitaan ilmanlaatuun liittyvän julkisen huomion kehitystä Kiinan kansantasavallassa vuosina 2000–2018. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään Jens Newigin vuonna 2004 esittelemää teoriaa julkisen huomion voimistumisesta ja vaimenemisesta sekä näihin vaikuttavista tekijöistä. Julkista huomiota tutkitaan käyttämällä seitsemän eri kiinankielisen sanomalehden CCND-tietokannasta löytyvää levikkiä vuosilta 2000–2018. Tietokannasta tehdään hakuja käyttämällä ilmanlaatuun liittyviä hakusanoja ja tulokset esitetään tilastollisessa muodossa. Tämän lisäksi kirjallisuuskatsauksen avulla tunnistetaan lainsäädännöllisiä, luonnontieteellisiä ja yhteiskunnallisia tekijöitä, joilla on oletettavasti ollut vaikutus ilmanlaadun saamaan julkiseen huomioon. Lopuksi tulokset kootaan yhteen huomiosykleiksi ja etsitään muuttujien välisiä riippuvuussuhteita huomiosyklien pohjalta. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että mittauksin havaittu ilmanlaatu ei korreloi suoraan julkisen huomion kanssa. Keskimääräinen ilmanlaatu on parantunut Kiinan kansantasavallassa tutkimuksen ajanjaksolla, mutta ilmanlaadun saama huomio on samaan aikaan lisääntynyt. Ilmanlaadun ongelmien havaittavuudella ja paremman ilmanlaadun odotuksilla todettiin olevan merkittävin korrelaatio julkisen huomion kanssa. Myös voimistuneen julkisen huomion ja ilmanlaatuun vaikuttavien poliittisten toimenpiteiden välinen riippuvuussuhde oli havaittavissa. Tutkimuksen tulokset eivät suurimmaksi osaksi vastaa teoriaan kuuluvia hypoteeseja. Työn lopussa ehdotetaan teoriaan muutamia tarkennuksia, joilla sen käyttökelpoisuutta Kiinan kansantasavallan kontekstissa voisi mahdollisesti parantaa.

Tutkimus ja tavoitteet. Japanin kirjoitusjärjestelmää kuvataan usein yhdeksi maailman vaikeimmista ja se tuottaakin monesti vaikeuksia japania vieraana kielenä opiskeleville. Suurimman haasteen tähän urakkaan tuovat kanjit eli japanissa käytettävät kiinalaisperäiset logografiset merkit. Merkkien usein monimutkainen ulkomuoto ja monet erilaiset lukutavat tekevät niiden opiskelusta haasteellista ja aikaa vievää. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka paljon suomalaiset japanin opiskelijat hyödyntävät erilaisia kanjien opiskelustrategioita, ja mitkä ovat kohderyhmän käytetyimmät opiskelustrategiat kanjien opiskelussa. Lisäksi tarkastellaan, onko opiskelijan taitotasolla tai opiskelupaikalla nähtävissä olevaa vaikutusta strategioiden määrään tai käyttöön. Menetelmät. Tutkielman aineisto on kerätty kyselytutkimuksen keinoin. Teoriakatsauksen ja aiempien tutkimusten perusteella luotiin kattava 60 erilaista kanjien opiskelustrategiaa sisältävä kysely, jossa vastaajat saivat Likertin asteikkoa käyttäen arvioida ja raportoida, kuinka paljon he hyödyntävät listattuja opiskelumenetelmiä kanjeja opiskellessaan. Kysely toteutettiin verkkokyselynä toukokuussa 2020 ja vastauksia saatiin 71 opiskelijalta. Tulokset ja johtopäätökset. Kirjallisuuskatsauksen perusteella opiskelustrategioita kanjien opiskeluun on useita, mutta kolme menetelmää nousee ylitse muiden: toisto-opiskelu, muistisäännöt ja komponenttien opiskelu. Kyselyllä kerätyn datan ja sen analyysin perusteella voidaan todeta erilaisten toisto- ja assosiointistrategioiden olevan käytetyimpiä opiskelustrategioita myös suomalaisten japanin opiskelijoiden keskuudessa. Lisäksi opiskelijat suosivat erilaisia kompensaatiostrategioita, etenkin sanakirjan käyttöä, kun taas itsenäisesti japania opiskelevia lukuun ottamatta metakognitiiviset ja etenkin sosiaaliset strategiat jäävät vähemmälle käytölle. Opiskelijoiden välillä on kuitenkin havaittavissa niin yksilöllisiä strategiamieltymyseroja kuin taitotasoon ja opiskelupaikkaan linkittyviä eroavaisuuksia. Siinä missä opiskelijat käyttävät keskimäärin 35 opiskelustrategiaa, hyödyntävät esimerkiksi aloittelijat ja edistyneet sekä ammattikorkeakouluissa opiskelevat tätä keskiarvoa selvästi pienempiä määriä erilaisia strategioita opinnoissaan. Tulosten ja analyysin perusteella eksplisiittisestä kanjien opiskelustrategioiden esittelystä voisi olla paljonkin hyötyä etenkin alkeistasoilla. Näin opiskelijoilla olisi jo heti alussa erilaisia menetelmiä, joista lähteä testaamaan itselleen toimivaa opiskelumenetelmää. Myös lisäämällä kanjin komponenttien opetusta voitaisiin edistää kanjien oppimista ja erilaisten opiskelustrategioiden käyttöä jo alkeistasolta lähtien. Komponenttien ymmärtäminen edesauttaisi myös sanakirjasovellusten ja tämän kautta autenttisten materiaalien käyttöä.

Tutkimuksen tavoitteet: Tutkin Pro Gradu työssäni länsimaisten yritysten ja tuotemerkkien brändikäännöksiä kiinan kielelle. Lähestyn tutkimustani seuraavilla keskeisillä tutkimuskysymyksillä: 1. Miten määritellään menestyksekäs brändikäännös kiinan kielelle? 2. Mitä käytäntöjä länsimaiset yritykset käyttävät nykyisissä brändikäännöksissään? 3. Miten edellemainittuja käytäntöjä voitaisiin edelleen parantaa? Aineisto ja metodologia: Menestyksekkään brändikäännöksen määrittely perustuu tässä tutkimuksessa lähinnä sekundaarikir- jallisuuteen aiheesta. Primääriaineistona tutkimuksessa käytetään brändikäännösten otantaa, joiden ominaisuuksia verrataan kirjallisuuskatsauksessa muodostettuun teoriaan menestyksekkäästä brändikäännöksestä. Tutkimuksen päämetodina käytetään kvantitatiivista sisällönanalyysiä. Johtopäätökset: Sisällönanalyysini tulokset viittaisivat siihen, että yritykset ovat onnistuneet brändikäännöksissä niiden pituuden, morfologisten ominaisuuksien sekä konnotaation suhteen. Parantamisen varaa saattaisi olla kuitenkin esimerkiksi käännösstrategian valitsemisessa ja brändättävän kohteen ominaisuuksien esilletuonnissa.